Blogin kirjoittaja

Braille paper

Olen Annukka. Tampereella jo pidempään asunut. Alunperin Kainuusta.
Ystäväpiiristä tuli toivetta Korona-ajan blogista ja kun vielä hyvä nimikin keksittiin niin aloitin kirjoittamaan.

Elämässä kulttuuri on vahvasti läsnä.
Äänikirjat ja musiikki kulkee kätevästi mukana suoratoistopalvelujen ansiosta. Yleensä kodissani huutaa joku, kuten esim. radio ja välillä myös musiikkia toistan ihan perinteisessä levy- tai kasettiformaatissakin.
Normaalisti käyn paljon musiikkikeikoilla ja käytänkin kaiken liikenevän rahan keikkalippuihin.
Nämä ajat ovat poikkeuksellisia kun ei keikoille pääse.

Kirjallisuuden ja musiikin lisäksi seurailen mieluusti eläin ja historia aiheisia dokumentteja, sekä muuta TV viihdettä.
Kulttuurin harrastamisen lisäksi tykkään kissoista kehrääväisistä ja kuohuviini maistuu toisinaan.
Tällä hetkellä kodissani ei ole tassuttelemassa ja hassuttelemassa, sekä kehräilemässä kissakaveria, mutta ehkä tulevaisuudessa hän saapuu. Sikäli mikäli se oikea kissakaveri tulee vastaan.


Blogia kirjoittelen itse. Kuvien ottamisessa ja blogin ulkoasussa avustaa taustavoimat & lähipiiri.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Annukka reading Braille

Annukka lukee pistekirjoitusta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Soraya Lane: Kuubalainen tytär

Soraya Lane - Kuubalainen tytär Otava 2024 Alkuteos The Cuban Daughter  Suomennos Heidi Tihveräinen & Lauri Sallamo ISBN 9789511467342 L...