Näytetään tekstit, joissa on tunniste These Are Special Times. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste These Are Special Times. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. joulukuuta 2021

Céline Dion: These Are Special Times


 

 

 

Tämä kaikkien aikojen joulualbumi julkaistiin 30.10.1998. Tuona päivänä parisuhteeni oli kestänyt reilun viikon ja uskoin sen kestävän ForEver. Radioissa raikasi jatkuvalla syötöllä Celinen ja R. Kellyn I'm Your Angel. Rakastan yhä. Sitä biisiä ja toki muutakin.

Levyn nimi These Are Special Times taisi olla enteellinen. Korona vuonna 2020 tämä albumin nimi sai uuden merkityksen. 

Itselläni oli levyn nimibiisi puhelimen soittoäänenä viimeiset pari vuotta kunnes tänä syksynä sen sivuutti eräs nelihenkinen ruotsalaisbändi tanssimusiikillaan. 

Celine Dion fanitukseni sai uudet mittasuhteet pari vuotta sitten kun ostin liput sille jo pariin kertaan siiretylle keikalle. Saa nähä toteutuuko se ensi vuonnakaan. 

Tämä albumi on myynyt 12 miljoonaa, joten minä ja ne muut ei voida olla väärässä. 

 

Celine on julkaissut myös kaksi ranskankielistä joulualbumia 80-luvulla, mutta näitä levyjä ei löydy mistään. Esim. Spotifystä. 

 

Tässä kuitenkin arvio tuosta 90-luvun levystä. 

 

Kappaletiedot ja kansikuva internetin ihmemaasta. 

 

Levy lähtee soimaan tästä.


Celine Dion - These Are Special Times 


1998 Sony Music Entertainment Canada Inc.


TrackList: 

 

 

1.
"O Holy Night"
Traditional
David Foster
5:20

Sotken aina keskenään tämän ja Silent Night kappaleen. 

Tämä versio on kuitenkin upea sovituksineen kaikkineen ja oivallinen avausraita.


2.
"Don't Save It All for Christmas Day"
Peter Zizzo · Ric Wake · Celine Dion
Wake
4:38


On niin tunnistettava Celinen kappaleeksi heti introsta alkaen ja muutoinkin aika siirappista tekstiä. Biisissä toivotaan, ettei säästeltäs rakkautta vaan siihen Joulupäivään vaan annettas sitä jokaisena muuna päivänä vähän kunhan löydät sun oikean tavan. 

  

3.
"Blue Christmas"
Jay Johnson · Bill Hayes
Foster
3:50
 

En tiedä onko tästä useita levytyksiä, mutta tuli mieleen, että on haluttu tehdä Blue Christmas-niminen laulu koska on se I Dreaming Of A White Christmas veisu olemassa. 

 

4.
"Another Year Has Gone By"
Bryan Adams · Eliot Kennedy
Adams
3:25
Tää on hieno ja jos en jo ajat sitten olisi ottanut suosikikseni erään ruotsalais nelikon tekemää uuden vuoden toivotuslaulua niin soittelisin tätä samalla antaumuksella. 

 

5.
"The Magic of Christmas Day (God Bless Us Everyone)"
Dee Snider
Wake
4:24
Celine on ollut tekemässä biisejä tälle levylle ja tämä olisi hyvin voinut olla yksi niistä. 

 

 

6.
"Ave Maria"
Franz Schubert
Foster
4:56
Tämä on moneen kertaan levytetty vaikka ties kenen toimesta niin en osaa sanoa mitään uutta tästä. 

 

 

7.
"Adeste Fideles (O Come All Ye Faithful)"
Traditional
Foster
4:43
Hieno versio. 

 

8.
"The Christmas Song (Chestnuts Roasting on an Open Fire)"
Mel Tormé · Robert Wells
Foster
4:14
 

Tykkään kovasti Carpentersin versiosta, mutta tämäkin on taiten tehty ja varmasti myös isolla rahalla. 

 

9.
"The Prayer" (duet with Andrea Bocelli)
Carole Bayer Sager · Foster · Alberto Testa[a] · Tony Renis[a]
Foster · Renis[b] · Bayer Sager[b]
4:30


Tätä on soitettu niin paljon. En ole katsonut leffaa josta tämä on. Onhan tää upea biisi, paitsi Andrea kuulostaa aina aivan samalta, eleettömältä. 

 

 

10.
"Brahms' Lullaby"
Johannes Brahms
Foster
3:34
 

En pysty nyt sanomaan tästä mitään sillä mietin mikä oli se kehtolaulu, jonka Elmo haluaa kuulla siinä Elmo kuunnelmassa. 

 

11.
"Christmas Eve"
Maria Christensen · Curtis Frasca
Wake
4:16
 

Oikein vauhdikas kipale kaikkine jouluisine soundeineen. Tämän soisi soivan enemmän radioissa.

 

12.
"These Are the Special Times"
Diane Warren
Foster
4:09
 

Tekijät on huippuluokkaa, joten epäonnistu ei tämäkään. Tiedän erään suomalaisen artistin, jolle tämä kaksikko olisi tehnyt biisejä, mutta mutta. 

 

13.
"Happy Xmas (War Is Over)"
John Lennon · Yoko Ono
Wake
4:12
 

Tätä kuulee jatkuvasti, on levytetty moneen kertaan, joten omat sanani loppuvat kesken.  


14.
"I'm Your Angel" (duet with R. Kelly)
Kelly
Kelly
5:31
 

Se mikä on mielenkiintoista on, ettei tätä kappaletta löydy lainkaan levyn Spotify versiosta. Pidän tästä oltiinpa Kellystä mitä mieltä tahansa. 

 

 

15.
"Feliz Navidad"
José Feliciano
Wake · Humberto Gatica[c]
3:41
 

Joululevyjen vakiokamaa ja versioita joka lähtöön.

 

16.
"Les cloches du hameau"
Brahms
Wake
3:12
 

Tästä ei ole oikeen mielikuvaa. 

 

Viime vuonna julkaistiin kappale nimeltä I Met an Angel (on Christmas Day). 

Biisi on äänitetty jo paljon aiemmin ja on mukana levyn Spotify versiossa.

 

Total length:
64:35 


Albumista on julkaistu useita versioita joiden kesto ja biisit vaihtelee. 



Annan levylle viisi tähteä.

Heart: Heart

Heart on julkaistu kesällä -85. Sehän oli oikeinkin hyvä vuosi! Blogisti on kyseistä vuosikertaa ja synttärit osuu tähän maaliskuuhun, joten...