Lue lisää

sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

Eveliina Viitanen: Jää lähellemme







Eveliina Viitanen - Jää lähellemme 


© 2024 SAGA Egmont (E-kirja): 9788727207001


Veljiä ja sisaria - Kirjasarja


Osa 2/2 


Cover image: Midjourney



Kun voimat loppuvat, kantavatko usko ja rakkaus?

Frans ja Kaisla ovat nuori vanhoillislestadiolainen aviopari, jolla on viisi pientä lasta. Parin arkea kuormittavat lasten terveyshuolet, Fransin epäsäännölliset työajat ja raha, joka on välillä tiukassa. 

Pian Frans ei muista, koska olisi viimeksi ollut iloinen. Ensin pomo käskee voipuneen miehen sairauslomalle. Sitten neuropsykiatrisista haasteista kärsivä tytär Katriina aiheuttaa onnettomuuden, joka vie lapsikatraan vanhimman sairaalaan. Frans romahtaa, ja apua etsitään suljetulta osastolta.

Kaisla jää huolehtimaan lapsista yksin, ja Frans saa aikaa toipua. Vankka usko ja yhteisön apu kannattelevat Kaislaa, mutta tarvitaanko perheen pelastamiseksi muutakin?

Jää lähellemme on itsenäinen jatko-osa romaanille Pidä kiinni kädestäni. Se kuvaa tuoreella otteella isän uupumista sekä nuoren perheen elämää vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen kirjailija. Viitanen on tarkastellut herätysliikettä koko ikänsä sisältä päin, mikä tuo hänen teoksiinsa poikkeuksellista autenttisuutta.



E-kirja on oma ostos. 


Tää on julkaistu jo vuonna 2024, mutta mulla taisi samaan aikaan olla liiketoimintasuunnitelmantekoa, joten StoryTel ilmoitus on mennyt luultavasti täysin ohitse. 


Sarjan eka osa Pidä kiinni kädestäni

on luetuin postaus tästä blogista ikinä. Näyttökertoja sillä on tätä kirjoitettaessa 1052.  


Tämä on kirja uupumisesta, lapsiperheen arjesta, rakkaudesta, ystävyydestä, välittämisestä, uskosta, valosta ja pimeydestä. 


Kaunista kieltä ja samalla niin sujuvaa kerrontaa, jonka kautta pääsee eläytymään kirjan maailmaan. 

En muista aiemmin lukeneeni isän uupumisesta yhtään kirjaa. Toki en ole kaikkia maailman kirjoja lukenut. Tuntuu, että lehdissäkin kerrotaan aina ja aina vaan pärjäävistä supersankariäideistä. 

Itellänihän lapsia ei ole ja tätä kirjaa lukiessa tuli kyllä vahvasti mieleen, että kun tässä nää kohtaamiset eri alan työntekijöiden kanssa oli milloin minkäkinlaisia ja henkilöt mietti, että miten voi sanoa minkäkin asian vai voiko sanoa ollenkaan. Niin mä voin kuvitella kuinka paljon ihmetystä, aiheetonta kritiikkiä, epäammattimaista kommentointia ja kyvyttömyyttä kohdata minua minuna olisi jos mulla olisi lapsi tai lapsia. Sokea äiti herättää hämmennystä ja siitä sokeudesta tehdään se asia, johon keskitytään, tai siis keskityttäisi, jos mulla olis lapsi ja jos mä sattuisin tarvitsemaan apua perhetyöstä vaikkapa mielen haasteiden vuoksi. Niin se varsinainen asia, jonka vuoksi apua hakisin jäisi työntekijöiltä sivuun, vaan he keskittyisivät vain mun vammaan ja kykyyn osata tehä asioita sokeana. Sokeus ei määrittele minua. Ihmiset ne vaan haluaa määritellä minut tämän sokeuden kautta tai läpi. Parasta suhtautumista on kun lakkaa suhtautumasta! Joskus 20 vuotta sitten lähdin eräästä terveydenhuollon osastosta muutaman päivän jälkeen, koska siellä ei hoidettu sitä syytä, jonka vuoksi olin saanut sieltä paikan, vaan siellä mun toimintakykyä arvioitiin tämän aistivamman läpi suodatettuna. Sokeus oli niille osaston tyypeille uus juttu ja minä olisin tarvinnut apua ihan täysin eri asiaan. Kun kerroin, että en haluu jatkaa, koska joudun vain selittelemään ihan muuta asiaa kuin sitä miks oon täällä ja missä mua pitäs auttaa, niin mut leimattiin hankalaks ihmiseks ja että loukkaannun herkästi ja helposti. En siis voi potilaana kertoa mielipidettäni, koska se on väärin, koska terveydenhuoltolaiset on aina oikeassa. 

Toki se, ettei mulla oo lapsii niin ei se oo yksyhteen näiden kokemusten kanssa, tai mun ajatusten kanssa siitä mitä kaikkee vois eteen tulla. Sitäpaitsi nythän mä oon jo yli 40, että ei mulle ihan kuka tahansa voi heittää mitä tahansa. 


Kirjassa viidestä lapsesta kahdella oli haasteita. Niistä lukiessa mietin, että kuinka vaikeeta se elämä on ihan jo pelkästään kahden lapsen kanssa, joista vain toisella, siis mulla on niitä haasteita. 80-luvun Kainuussa oli kyllä niin eri meininki kuin tässä nykyisessä 2020-luvun yhteiskunnassa. On se ihme homma, että ollaan hengissä selvitty tänne asti. Miettii vaikka jotakin kauppareissuu kun toinen lapsi kävelee ja pitää sitä vahtii ja sit oon mä, jonka kanssa kaikki on muutenkin omanlaistaan. Tai jos ollaan ulkona muuten niin en ehkä osaa ees kuvitella minkälaisia haasteita ne on olleet. Toki mä en myöskään lapsena ikinä kokenu mistään mitään ongelmaa, enkä että mä olisin ollut jollekin ongelma. Mulla oli turvallista ja mun koko maailma mahtui yhteen kylään. En mä tiennyt mistään muusta mitään. Oli paljon ihmisiä ympärillä kavereita, serkkuja, sukulaisia ja niin edelleen. 


Kirjassa seksiä ei voida/uskalleta harrastaa, ettei lapsii tulis lisää kun nykyisten kanssa ei meinaa jaksaa. Siitä on myös vaikeaa puhua. 

Mietin, että miksi, koska seksihän on luonnollinen asia, sitä on kaikissa, kaikkialla, jatkuvasti, koko ajan. 


French Affair - Sexy ( Official Video 


Se on se haluaminen se ongelma. Tai siis eihän se ees oo ongelma vaan se, että ei saa haluta, koska niin on opetettu. Puhun kohta taas kirjasta, mut sitä ennen tästä noh just tästä. 

Mä siis Annukka aiheutan niitä ongelmia. Minä en voi sille asialle mitään, että on pakko elää opetusten ja sääntöjen mukaan. Lisäksi multahan ei oo kysytty, että viäkö musta tuntuu samalta kuin aikoinaan, vaan vaan oletetaan, että se tunne on sama kuin silloinkin. Helvetin hyvä itsetunto pitää olla, että ajattelee noin siis jos ajattelee. Ihan kuin jotakin seksuaalista tapahtuisi jos mun kans on tekemisissä kun asutaan eri puolella Suomea, eikä käytännössä voida ees kohdata. Kyllä ne on ne parisuhteen ongelmat jossain muualla kuin ihmisessä nimeltä Annukka, joka yhä on olemassa, vaikka kuinka sen olemassaolon koettaa kieltää. Mää rikon avioliittoja ja parisuhteita. Kyse ei oo minusta vaan tavasta elää. Avoin suhde helpottas niin monen ihmisen elämää, että ette uskokaan. Toki se ei uskon asia ole sekään. 


Se on Annukan elämä välillä vähän vaikeeta kun sen lähin ihminen koskaan niin se kuuluu johonki tuollaseen yhteisöön, jolla on kaikkee sääntöjä ja se on niinku Annukkaa ei olis. 


Toistan itseäni. Kirjoitin aiemmin 

"minun siis Annukan lapsuuden perhe ei ole minkäänlaisessa tekemisessä kirjassa mainitun yhteisön kanssa. Se mitä mun aikuisessa elämässä on tapahtunut ihmissuhteissa on ihan oma tarinansa." 


Niin ja vielä: 


1. En tartte sua pelastamaan mua miltään tai mistään. 

2. Mulla ei oo hätää. 

3. Tää on minun ja minun näköinen elämä. 

4. Mäkin oon vaan ihmisotus. Kirjoittaessa tällanen ja livenä sellanen. Joka päivä on erilainen. Tänään on tämmönen päivä ja huomenna on sitte toisenlainen päivä ja hetki ja ajatukset ja mitä kaikkee sitä nyt elämiseen kuuluu. 




Takas kirjaan. 


Kirjan perheen sukunimi on Armoniemi. En tiiä voiko se oikeesti olla sukunimi, mutta tähän teokseen se sopii. 


Perheen isä väsyy, joutuu psykalle erään epäonnisen lapsiin liittyvän tapahtuman jälkeen ja kokee, ettei voi palata kotiin, koska ei jaksa arkea siellä. Hän ajattelee, että vaimo löytäis lapsille paremman isän ja ettei häntä tarvita siinä perheessä. Rakkaus ei lopu, yhteys säilyy. 

Apuun tulee uimahallikaveri Markku, joka tarjoaa äitinsä omakotitalon yläkertaa väliaikaiseks asumukseksi lumitöitä ja puiden pilkkomista vastaan. 


Tästä tulee sekä Fransin, että Kaislan hengähdyspaikka ja mikäpä muukaan sopis Markun äidin nimeks kuin Martta.


Ystäviä on, mutta he tietysti tukee niillä taidoilla ja tiedoilla ja ymmärryksellä, joka sillä hetkellä sattuu olemaan. 


Tässä lainaus kirjasta. 


"– Niin. On sitä itekkin monesti tiukilla ollut. Ei se auta ku ottaa päivä kerrallaan, tai jos ei sitäkään pysty ni hetken ees. Onneks meille on luvattu että voimia annetaan just niin paljon ku niitä tarvitaan.


Kaisla mykistyi hetkeksi. – Eeva, oikeestiko sää aattelet noin?


– Ei kai sitä muutakaan voi. Aina sitä illalla huomaa että jotenki tästäkin päivästä on rämmitty läpi. Ei ykskään päivä loputtomiin kestä. Yön kun nukkuu niin aamulla on taas armo uus.


– Entä jos ei nuku? Entä jos ei saa unta, tai herää kakskymmentä kertaa? Missä se armo sillon on? Sillon kun lapset itkee ja riitelee ja tarvitsee ja oma pää on sumee ja paksu eikä yhtään järkevää ajatusta löydy, saati kärsivällisyyttä olla aikuinen…


– Ei sitä auta jäähä miettimään. Eikä ne lapset rikki mee yhdestä huonommasta päivästä. Jaksat vaan luottaa siihen että kellekään ei anneta enempää ku jaksaa kantaa.


Kotipihassa Kaisla unohtui autoon istumaan. Hän tuijotti tylsänä tuulilasin läpi ja kertasi äskeistä keskustelua. Eeva oli ystävä, jonka kanssa oli kuljettu tasatahtia seurustelu ja avioliiton alku, raskaudet ja synnytykset. Eevalle hän oli voinut itkeä huolensa ja ahdistuksensa Irenen raskaudessa ja tytön ensikuukausien aikana. Ei Eevalla ja Matillakaan helppoa ollut ollut, esikoinen oli syntynyt pienenä keskosena raskausmyrkytyksen vuoksi, mutta muut raskaudet olivat onneksi menneet paremmin. Hän oli siihen aikaan ollut kiitollinen siitä, että he olivat Fransin kanssa saaneet lempeämmän laskun vanhemmuuteen. Mutta ehkä shokkialku olikin antanut Eevalle etumatkaa, vaikka Kaisla oli ajatellut päinvastoin. Ehkä ystävä oli silloin oivaltanut elämästä jotain sellaista, jota hän ja Frans nyt vasta opettelivat.


Mutta silti. Miten kukaan voi sanoa tällaisessa tilanteessa, ettei kenellekään annettu enemmän kuin jaksaa kantaa? Miksi Frans kyyhötti osastolla vapisevana rauniona itsestään, jos oli totta että jokaiseen päivään sai tarvittavat voimat? Ja miksi Kaisla itse tunsi, ettei voimia ollut edes avata auton ovea, saati kulkea pihan yli kotiovelle, jossa lapset ryntäisivät suoraan syliin? Missä oli se Jumala, jonka armon ja johdatuksen varaan hän oli koko ikänsä niin lapsellisesti heittäytynyt? – Älä hylkää meitä nyt!" 



Järkytyin tästä kohdasta ja mietin, että kuinka vaikeeta se oikeesti on kun on opetettu tietyllä tavalla elämään ja kun todellisuus iskee vastaan ja voimat menee. 


Myöhemmin kirjassa tää konkretisoituu vielä enemmän. 


Tässä lainaus tekstistä.


" Keskiviikkona on tarkoitus tulla yöksi, kun me… meillä on torstaina aika ehkäisyneuvolaan. Ne antoi osastolta melkoisen ukaasin. Eeva, mää oon ihan hukassa! En mää haluu sinne mennä, mutta ei tässä oikein oo enää vaihtoehtoja! 

"– Oon. Mää oon vaan aika järkyttyny. Ihanko totta te ootte päätyneet tuommoseen ratkaisuun? Pitäskö teidän puhua kuitenkin jonkun kanssa vielä? Vaikka jonkun puhujan?


– Oon mää puhunu jo. Se sanoi vaan että jokainen perhe tekee oman ratkaisunsa, ja että lääkärillä on varmasti hyvä syy suositella ehkäisyä. Mutta on se silti hirveen vaikee asia mulle, Kaisla nyyhkäisi.


– On varmasti. Mää vaan mietin että… Ite en kyllä pystyis. Ettekö te vois ennemmin vaikka pidättäytyä?


– Voi kuule kun tietäisit, Kaisla nauroi epätoivoista naurua. Hänen sydämensä oli täynnä surua ja kylmää kauhua. Ehkä Eelis oli väärässä ja Eeva oikeassa? Ehkä he olivat tekemässä peruuttamattoman virheen, hankkimassa sielulleen ikuista vahinkoa?


– Saatan minä siitä jotain tietääkin, Eeva vastasi jotenkin terävästi. – Muistatko kun mulle tehtiin se leuansiirtoleikkaus? Se tehdään nukutuksessa ja sen takia silloin ei saisi mielellään olla raskaana, ainakaan ensimmäisellä kolmanneksella. Kun se leikkauspäivä sovittiin, meidän piti se pari kuukautta pitää huolta… tosta asiasta. Eihän se helppoa ollut, mutta ei meille helppoa elämää kai koskaan oo luvattukaan.


Kaisla tunsi kiukun kohoavan sisällään. – Niin. Pari kuukautta. Ymmärrätkö sää yhtään että Frans on voinut nyt huonosti jo melkein pari vuotta? Ja että se ei ihan nopeasti tuolta nouse. Ei oo olemassa mitään taikakeinoa, jolla me saataisiin tiputettua sille voimavaroja suoraan suoneen. Yhtään väheksymättä teidän kokemusta, tää ei oo nyt yhtään sama asia.


Eeva huokaisi raskaasti. – Niin. Mun mielestä se ei silti oo oikein. Mää luottaisin kyllä mieluummin taivaan Isän suunnitelmaan. Oon tosi surullinen siitä että teidän usko horjuu. Oottehan jaksanu käydä seuroissa kuitenkin?


Kaisla huomasi puhelinta pitelevän kätensä tärisevän. Koko hänen vartalonsa tärisi, hampaat alkoivat lyödä loukkua. Perunakattila liedellä pihahti ja alkoi sylkeä vettä mustalle lasille. Kaisla ryntäsi ottamaan kannen pois ja pienentämään levyn tehoa, mutta kansi putosi kalahtaen hänen kädestään hellan reunalle ja siitä lattialle. Kumartuessaan alas Kaislan sormet tuntuivat puutuneilta ja hän joutui puristamaan ne tiukasti kannen kahvan ympärille, jotta oli varma että se nousisi käden mukana lattialta. – Sää et Eeva nyt yhtään ainakaan paranna mun oloa. Mää oon itkeny ja rukoillu kaks viikkoa melkein yhteen putkeen ja koittanu jotenkin selvitä tästä arjesta. Mua ahdistaa kaikki enkä tiiä enää kauanko itekään jaksan. Tiiän että sää aattelet hyvää, mutta musta tuntuu että sää et ymmärrä mikä tää tilanne täällä on.


Kaisla ihmetteli itsekin, mistä oli löytänyt rohkeuden ja voiman sanoa ystävälle vastaan. Hän halusi päästä eroon puhelusta, katkaista sen ja heittää sitten koko puhelimen seinään niin että Eeva ei voisi soittaa takaisin. Kehossa kulki kylminä ja kuumina sykäyksinä edestakaisin pettymystä, surua, pelkoa ja epätoivoa. Eevan autoradiosta etäisenä kaikuvan adventtivirsilevyn sävelet valuttivat Kaislan yli sanomaa: “Oi pyhä armon Jumala, lain annoit Siinainvuorella. Opeta meille tahtosi, johdata tiellä armosi.” Oliko laulu viesti hänelle, merkki siitä että Eevan varoitus oli oikea ja aiheellinen? Vai oliko ajoitus pelkkää sattumaa?


– Mää luulin että sää halusit kuulla mun ajatuksia, kun soitit mulle tommosesta asiasta, Eeva kuulosti loukkaantuneelta. – Mää en voi sille mitään että mun mielestä tuo on väärin ja vastoin kaikkea sitä mitä uskovaiset on aina aatelleet. Mutta jos te kerran ootte noin päättäneet niin ei sille sitten mitään voi. Saanko mää kuitenkin rukoilla teidän puolesta, että teille kirkastuis vielä tää asia ja jaksaisitte luottaa että enempää taakkaa ei anneta kuin jaksatte kantaa?


– Aina saa rukoilla, Kaisla sanoi hiljaa. – Musta tuntuis silti paremmalta jos rukoilisit ylipäänsä meille molemmille voimia, ja että tää tilanne helpottuis ja Frans paranisi. Se tässä on nyt kaikkein akuutein murhe."



Tukee ei saa sieltä mistä sitä olettaisi saavansa. Osittain sekin saattaa johtua kyvyttömyydestä asettautua toisen ihmisen asemaan tilanteessa, jossa pitää päättää tekeekö niinkuin on aina opetettu, vai tekeekö niinkun olis itse kenenkin mielenterveydelle ja jaksamiselle parempi. 

Yhdessä biisissä laulellaan näin: 

"Kaikista saarnoista pää on jo kipee

Ja ihan ihmistä kaipaan". 

Kyllä se varmasti mieltä sekottaa kun siellä pyörii kaikki se mitä on aina kuullut sanottavan. 


Ja se biisi: 



Senni Frid - Hyvä isä (Audio)  


 

Löysin vähän aikaa sitten tällasen biisin, jossa laulellaan:


"Auringonlasku on kaunis vain hetken. Pimeys kun saapuu se vie kaiken hyvästellen. Ehkä suoa kaipaan, mutten enää niinkuin ennen. Muistoista kauneimmatkin haihtuu vähitellen." 


En löytänyt lyriikoita mistään, joten ne lukee tuossa niinkun ne kuulin. 



James-J•Kreetzen• - Kaunis vain hetken  



Toi biisi vaan jotenkin sopii tähän, koska pienet hetket on kauniita ja kun pimeys saapuu se vie kaiken ja sitähän tässä kirjassa kuvataan kun on paljon hyvää, mut kun paha olo tulee niin se nielee kaiken. 


Ollaan perhe, vaikkei isä asu kotona, mutta käy kuitenkin lasten luona. Tätähän ei avuliaat sosiaalityöntekijät ymmärrä vaan pitäs tehä elatussopimus lastenvalvojan kanssa. Vaikka ei mitään eroo olla tekemässäkään. 

Miten se voipi olla niin, ettei erilaisia perhemuotoja ja tapoja olla vanhempia tunnisteta vielä 2020-luvullakaan? 


Päädytään ehkäisyn käyttömiseen jo ennenkuin Frans joutuu sairaalaan, mutta neuvolassa käykin ilmi, että Kaisla on raskaana. Tää raskaus osottautuu kuitenkin kohdun ulkopuoliseks ja keskeytetään. 


Sit ollaan seurojen jälkeen kylässä uusien ystävien luona, jotka on joutuneet käytännön syistä tekee päätöksen, ettei lapsii enää enemmän tuu. Tää keskustelu auttaa ja Frans ja Kaisla päätyy omanlaiseensa ratkaisuun tässä asiassa. Sen jälkeen on elämä helpompaa kun seksiä voi harrastella niin paljon kuin ikinä haluaa, ehtii ja jaksaa! 


Kuinkahan moni todella päättää nuin ja ei vaan huutele siitä kaikille? Veikkaan, että aika moni. 


Kirja päättyy onneen ja toiveikkuuteen. Kaisla työllistyy ja asumiskuviotkin menee uusiksi. 



Odotin, että tää kirja olis ollut jatkoa Ylvan tarinalle ja eka vähän petyin, ettei tää jatkoa ollutkaan, mutta pettymys poistui kyllä jo hyvin alku vaiheessa. Ylva on kyllä mukana tässä kirjassa ja ehkäpä sarja jatkuu ja joku päivä vielä voidaan lukea hänen elämästään. 


Tälle tähtii taas ja tietenkin 5/5.   



lauantai 28. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Entä sitten, Miisa?







Henna Helmi Heinonen - Entä sitten, Miisa? 


© 2020 Tammi (Äänikirja): 9789520413217


Sarja


8 / 8


Lukija 


Katja Aakkula


Äänikirjan kesto 


4T 28M


Kannen suunnittelija

Laura Lyytinen



Päätösosassa Miisa aloittaa vlogin, jossa hän kuvaa taitoluistelijan arkea

Jatkuuko Miisan luistelu-ura vai ei?

Miisa-sarjasta on tullut yksi 10-14-vuotiaiden nuorten suosikkisarjoista, koska siinä kuvataan nuorten arkea lämpimästi ja realistisesti. Koulunkäyntiä, perhettä, kaverisuhteita, ensirakkautta, rakkaan harrastuksen asettamia vaatimuksia muulle elämälle. Päähenkilö Miisa on nyt 14-vuotias ja valmistautuu elämänsä ensimmäisiin SM-noviisien valintakilpailuihin. Parhaat pääsevät loppukilpailuihin ja voittajasta tulee noviisitason Suomen mestari. Samalla elämä tuo uutta mietittävää monella saralla.

Henna Helmi käsittelee Miisa-kirjoissaan tyttöjen elämään liittyviä paineita ja pyrkii teoksillaan tukemaan tukemaan tyttöjen itsetunnon kehittymistä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, vaan jokaisella on oma juttunsa! Henna Helmin muodostelmaluistelujoukkueesta kertovan IceLove-sarjan ensimmäinen osa, Nellyn uudet kuviot, palkittiin Lasten LukuVarkaus -palkinnolla 2018.



Tämäkin omakustanteisesti kuunneltu StoryTelistä. 


Tulevaisuus on auki, mutta löytää suunnan. 

Nilkka kipeytyy, työharjottelu tai mikä työelämään tutustumisjakso se nimeltään onkaan tuo uudenlaista tapaa ilmaista itseään luistelusta kertovien videoiden muodossa. 

Luistelu voi olla luistelua ihan ilman, että tähtäimessä on kisat tai pääsy joukkueeseen jos toiseenkin. 


Hyvä päätös osa kaikin puolin! Olis tätä kyllä lukenut vielä muutaman osan lisääkin. 


Taitoluistelusta minulle tulee mieleen eräs 90-luvulla julkaistu musavideo, jossa käsittääkseni nähdään suomalaista taitoluistelua, tai jäätanssia tai mitä onkaan. 


Linkitän sen videon tähän. 


Enigma - Beyond The Invisible (Official Video)  



Kirjalle tähtiä 5/5.

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Älä luovuta, Miisa!






Henna Helmi Heinonen - Älä luovuta, Miisa!


© 2020 Tammi (Äänikirja): 9789520414405


Sarja


7 / 8


Lukija 


Katja Aakkula


Äänikirjan kesto 


4T 9M


    Kannen suunnittelija


Laura Lyytinen



Haaveesta tulee totta: Miisan ensimmäiset valintakilpailut SM-noviisien sarjassa ovat ovella

Miten Miisa pärjää valintakilpailuissa?

Miisa-sarjasta on tullut yksi 10-4 -vuotiaiden nuorten suosikkisarjoista, koska siinä kuvataan nuorten arkea lämpimästi ja realistisesti. Koulunkäyntiä, perhettä, kaverisuhteita, ensirakkautta, rakkaan harrastuksen asettamia vaatimuksia muulle elämälle. Päähenkilö Miisa on nyt 14-vuotias ja valmistautuu elämänsä ensimmäisiin SM-noviisien valintakilpailuihin. Parhaat pääsevät loppukilpailuihin ja voittajasta tulee noviisitason Suomen mestari. Samalla elämä tuo uutta mietittävää monella saralla.

Henna Helmi käsittelee Miisa-kirjoissaan tyttöjen elämään liittyviä paineita ja pyrkii teoksillaan tukemaan tukemaan tyttöjen itsetunnon kehittymistä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, vaan jokaisella on oma juttunsa! Henna Helmin muodostelmaluistelujoukkueesta kertovan IceLove-sarjan ensimmäinen osa, Nellyn uudet kuviot, palkittiin Lasten LukuVarkaus -palkinnolla 2018.


Tämäkin kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä. 


Jännää on monella elämän osa-alueella. 

Ihailen sitä kuinka ihmiset näissä kirjoissa elelee taitoluistelusta, taitoluistelua, taitoluistelulle ja taitoluistelulla. 

On ihanaa lukea tasapainoisesta nuoresta, eikä aina siitä kuinka rikkinäisestä kodista tulllaan ja elämä heittelee, tai siitä kuinka tärkeintä on päästä neitsyydestään. Nimittäin! Juuri tuollaisia kirjoja luin sen ikäisenä, joille nää Miisat on ehkä suunnattu. En tiiä että siihen aikaan olis mitään vastaavaa ollut ja jos olisikin ollut niin en olisi siihen tarttunut, koska oma elämäni oli niin kaaoottista. Eikö se muka nyt oo? Noh. Ainakin mulla on vähemmän ihmisiä, jotka sekottaa kuvioita tai mieltä. 


Kamalaa kun tää on jo toisiks viimenen osanen. En kerro kuinka kilpailuissa Miisan käy. 


Olis ihanaa lukea jatkoa tälle joku sellanen kertomus, jossa Miisa on aikuinen ja mukavaa olis saada tietää onko taitoluistelu pysynyt kuvioissa. 


Mitenkähän muuten Disney On Ice tyypit pääsee niihin juttuihin luistelemaan? En oo koskaan käynyt kyseisessä esityksessä, vaikka ne varmaan vuosittain Suomessa käy. 



Kirjalle taas tähtiä 5/5.

torstai 26. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Lähes täydellinen Miisa







Henna Helmi Heinonen - Lähes täydellinen Miisa 


© 2019 Tammi (Äänikirja): 9789520405588


Sarja


6 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4T 54M


Kannen suunnittelija

Laura Lyytinen




Onko pakko olla täydellinen?

Suositun sarjan uudessa osassa taitoluistelija Miisa pääsee kisaamaan mestaruudesta. Mutta mistä löytää elämänilo uudenlaisten ulkonäköpaineiden keskellä?

Miisa haluaa huipputasolle. Uusien ohjelmien koreografiaa on rakennettu keväästä saakka. Mutta kesän aikana on tapahtunut jotakin outoa. Hypyt, jotka Miisa on osannut hyvin, ovat kadonneet jonnekin. Jokin hänen kehossaan toimii eri tavalla kuin ennen. Ja pahinta on, ettei keväällä ostettu täydellinen kilpailupuku enää näytäkään hyvältä Miisan päällä. Se on liian lyhyt - ja liian tiukka. Myös Miisan muut vaatteet näyttävät kummallisilta Miisan päällä, kutistuneilta.Miisa ottaa mallia olympiavoittaja Alina Zagitovasta ja vähentää syömistä. Lumikin sanoo, että huiput syövät vain pieniä haukkauksia. Lapsuuden idoli saa kuitenkin Miisan miettimään asioita uudelta kantilta. Miisa-sarjan kuudennessa osassa käsitellään tärkeää aihetta: ulkonäköpaineita ja elämäniloa.

Henna Helmi käsittelee suosituissa Miisa-kirjoissaan tyttöjen elämään liittyviä paineita ja pyrkii teoksillaan tukemaan tukemaan tyttöjen itsetunnon kehittymistä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, vaan jokaisella on oma juttunsa! Henna Helmin muodostelmaluistelujoukkueesta kertovan IceLove-sarjan ensimmäinen osa, Nellyn uudet kuviot, palkittiin Lasten LukuVarkaus -palkinnolla 2018.




Tämäkin kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä. 


Tuon esittelytekstin alussa kysytään "Onko pakko olla täydellinen?" Siitä mulle tuli välittömästi mieleen biisi, jossa kysellään 

Onko pakko juoda? 


Tuo biisi ei liity tähän kirjaan mitenkään, mutta oli vaan pakko. 



Tässä osassa käsitellään hienosti ulkonäköpaineita. Ja niitähän riittää Miisalla aina pahaan oloon asti ja siitä, että syödään vähän jätetään tietenkin kertomatta ja se kostautuu. 

Kilpailupukukaan ei mahdu, vaikka se aiemmin ostettaessa olikin ollut tosi hyvä ja sit pitää keksiä kuinka kertoo perheelle, ettei tää ollutkaan hyvä ja tarvii uuden. Eräänlaiset kootut selitykset. Uusi pukukin saadaan onneksi hankittua. 

Pitäs varmaan itekin alkaa kattteleen taitoluistelukilpailupukuja kun niissä on paljetteja ja kaikkee semmosta mistä Annukka pitää. 


Onneksi en ole teini tässä ajassa, vaikka siis varmaan joittenkin mielestä mä en oo päässyt niistä ajoistani yhtään mihinkään......... Mä tarkotin nyt sitä, että onneks 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa ei ollut esim. somea. Joku saattaa miettii, että mitenkä sekään mihinkään vaikuttaa kun en näe. Jos semmosia mietit niin mietipä vielä uudestaan. Mä voin olla vaikka onnellinen siitä, ettei siihen aikaan ollu mahollisuutta vaikkapa kuvata liveä someen mistään bileistä....... 

Sokealla ihmisellä on ulkonäköpaineita ihan niinkun teillä tavallisilla itteään "terveenä" pitävillä täällä tallustelijoilla. 


Se onko mulla terve suhde ruokaan vielä näin yli 40-vuotiaana ei kuulu tähän blogiin mitenkään. 


Ihmiset kokee oikeudeksi kommentoida vaikkapa mun painoa, koska mä olen vammainen. Niin ei saa tehä. Vammaisen ihmisen pitäs olla mahollisimman kevyt, että jos sua pitää vaikka nostaa tai muuten auttaa fyysisesti. 


Mun oli tarkotus alottaa tää vuosi pelkästään puolukkamehulla ja tomaattikeitolla. Sitte tuli sen verran paljon asiakirjoja kirjoitettavaksi, että oli pakko miettii taas ihan muitakin syömisiä, että jaksaa tehä ne. 


Huomenna on toiseks viimenen osa tästä sarjasta. 


Tähtii 5/5.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Miisa luisteluleirillä







Henna Helmi Heinonen - Miisa luisteluleirillä


© 2019 Tammi (Äänikirja): 9789520406523


Sarja


5 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4T 17M



Tuleeko Miisasta SM-tason luistelija? Miisa pääsee kesäleirille, jossa harjoitellaan huippuvalmentajan johdolla tasotestiä varten. Mutta pystyykö hän keskittymään harjoitteluun, kun poikaystävä vie ajatukset?

Suomen mestaruudesta haaveilevan Miisan pitäisi läpäistä tiukka taitotesti ennen 14-vuotispäiväänsä. Testissä ei saa tulla yhtään virhettä, mutta ensimmäisellä yrityksellä Miisa epäonnistuu.

Miisa pääsee huippuvalmentajan oppiin viikon mittaiselle superleirille, jossa harjoitellaan testin läpäisyä aamusta iltaan. Tiukka harjoitusohjelma ja kilpailu kiristävät kaikkien leiriläisten hermoja. Kaiken kukkuraksi Miisan poikaystävä Anton on samaan aikaan jalkapalloleirillä eikä vastaa Miisan viesteihin! Miisasta alkaa tuntua, että on tehtävä suuria valintoja.Viides Miisa-kirja syventää kuvaa murrosikäisen Miisan tunteista ja kilpaurheilijan elämästä, paineista, joita tulee niin kotoa, koulusta kuin jäältäkin.


Kirja kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä. 


Tammen 

sivuilla ei mainittu kansikuvan tekijää tai sitten minä en vain ymmärrä missä kohtaa siellä se lukee, joten siksi en uskalla mainita kansikuvan tekijää tässä jos se jostain syystä onkin joku muu kuin aiemmissa osissa. En yksinkertaisesti jaksa lukea läpi koko internettiä, jotta löytäisin kansikuvan tekijän tiedon. 



Ihana leiri oottaa! Luistelua aamusta iltaan, sisarukset myös mukana ja poikaystävä myös. 

On se haastavaaa kun on muiden ja omat odotukset luistelun tasosta ja onnistumisesta. 

Poikkis ei vastaile viesteihin ja pää ei tahdo oikeen kestää. Tulee eräs välikohtaus poikkiksen kanssa, luistelutesti epäonnistuu ja kotiuduttua on päätösten aika monessa suhteessa. 


Mä tunnistan tuon hapuilun elämässä kun se on siinä vaiheessa, ettei itekään tiiä kuka on. Toki oon aina saanut olla mä. Eniten asioita on tapahtunut oman pään sisällä ja kaikessa siinä mikä ei mun lapsuuden perheeseen liity mitenkään. Välillä mietin, että mulla on edelleen niinku kaks elämää. Toinen elämä täällä nykyisessä kotikaupungissa ja toinen siinä kylässä mistä oon kotoisin. Näiden välissä on ehkä about 500 kilometriä fyysisesti. Henkisesti saattaa olla sitäkin enemmän..... 


Leiriltä tulee myös uusia kavereita, jotka liittyy Miisan seikkailuihin tulevissa osissa. 



Tähtiä 5/5.

tiistai 24. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Miisa ja kaikkien aikojen kevät







Henna Helmi Heinonen - Miisa ja kaikkien aikojen kevät


© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520406516


Sarja


4 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4T 29M


Kannen taideteos

Laura Lyytinen




Miksei joka päivä voi olla hyvä päivä? Miisa harjoittelee kiivaasti loppukilpailuja ja ykkösryhmään pääsyä varten, mutta parhaan ystävän murheet muuttavat myös Miisan elämää. Seitsemäsluokkalaisen Miisan päivät kuluvat koulun jälkeen jäähallilla harjoituksissa ja poikakaveri Antonin kanssa. Kevään kalenteri on mustanaan merkintöjä: loppukilpailut, seuran yhteinen kevätnäytös, ja ehkä Miisa voisi myös päästä harjoituksissa ykkösryhmään? Läksyt jäävät iltamyöhään, mutta silti Miisa on niin onnellinen, että melkein leijailee! Kun Miisan parhaan ystävän Katan vanhemmat päättävät erota, alkaa Miisa tuntea syyllisyyttä siitä, että hänellä on kaikki niin hyvin. Itkuinen Kata jopa paljastaa, että saattaa joutua lopettamaan luistelun! Miisa haluaa auttaa, mutta miten se onnistuisi? Miten yksi tyttö voisi muuttaa aikuisten asioita - vai voiko? Miisa-sarjan neljäs osa kuvaa luontevasti ja koskettavasti nuorten elämää.



Tämäkin kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä.


Puolet sarjasta jo mennyt. 


Kevät kohisee luistelukiireiden, poikaystävän, ystävien, kavereitten, perheen ja koulun kanssa. 


Miisa haluaa auttaa ystävää hädässä, jotta luistelu jatkuisi hänelläkin. Siitä ei kuitenkaan oikein hyväää seuraa, koska on tarkat säännöt sille miten rahaa kerätään ja luisteluseuran nimeä käytetään. 

Miisa pääsee myös edustustehtäviin ja katsomaan aitiopaikalta seuratoimintaa. Uskon, että nuoren ihmisen mielestä voi sellaset kokoukset olla tylsiä, jossa käsitellään milloin mitäkin talous-, ja muita asioita. 


Sattumien kautta kaikki kuitenkin käy hyvin kirjan päättyessä. 


Tähtiä 5/5.

maanantai 23. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Miisa ja jääprinsessa







Henna Helmi Heinonen - Miisa ja jääprinsessa 


© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520406509


Sarja


3 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4T 12M


Kannen taideteos

Laura Lyytinen 


Suositun Miisa-sarjan kolmas osa: ensirakkauden huumaa, luisteluharkkoja ja kilpailuja, kaverikateutta ja kiusaamista.

Kolmas osa alkaa Miisan ja Antonin ensisuudelmalla, mutta sitten matkaan tulee mutkia. Kun Miisa joululoman jälkeen palaa jäähallille, odottaa siellä ikävä yllätys: ryhmän vanha jäsen Eve on palannut ulkomailta ja alkaa taas kukkoilla ja kiusata Miisaa. Katakin on Even lähellä erilainen kuin ennen ja Miisa tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Henna Helmi käsittelee Miisa-kirjoissaan hyvin myös tyttöjen elämään liittyviä paineita ja pyrkii teoksillaan tukemaan tyttöjen itsetunnon kehittymistä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, jokaisella on oma juttunsa!


Tämäkin kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä. 


Ensirakkauden huuma ja ystävyyden karikot on käsin kosketeltavia tässä teoksessa. Poikkis on ihana ja hyvin mennee vaan ystävyyssuhteet ne monimutkaistuu. Eve palaa kuvioihin ja tekee Miisan elämästä sietämätöntä ihan vaan olemassaolollaan. Kehuskellaan ulkomailla asumisella, tavatuilla kuuluisuuksilla, otetaan tilaa ja halutaan kaikki se mikä Miisalla on. Tai siltä Miisasta tuntuu. Tunnistan ite sen kuinka toiset ne ottaa tilaa ja tällaselle hieman hiljaisemmalle tässä maailmassa tallustelevalle ne on tilanteita, joissa omaa osaamistaaan ja arvoaan miettii, kun ei "osaa" samalla tavalla tuoda itteään esille. Tai siis nuorempana en ainakaan osannut. Nyt se asia saattaa olla erilainen. Yritän antaa tilaa kaikille, mutta enhän mä voi tietää jos joku kokee, että mä vien kaiken energian muilta. Toki joku voi aatella, ettei mulla oo koskaan mitään sanottavaa yhtään mihinkään ja että vaan tarkkailen sivusta. 

Sitä on ihmisotukset erilaisia eri ihmisten seurassa. 


Taitoluistelu on ihanaa vaikka mikä olisi. Tässä kirjassa siis. 


Tähtii 5/5. 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Miisa voittaa kultaa






Henna Helmi Heinonen - Miisa voittaa kultaa


© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520406493


Sarja


2 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4T 3M


Kannen suunnittelija


Laura Lyytinen



Miisa lähtee kauden ensimmäisiin luistelukilpailuihin ilman suuria odotuksia, kun taas Miisan paras kaveri Katariina lataa itselleen paineita kilpailuista.

Yllättäen Kata kuitenkin sortuu paineiden alla, Miisa voittaa sarjansa ja ystävyys joutuu koetukselle. Miisaa askarruttaa myös se, että pikkusisko Minttu pääsee edistyneiden ryhmään paljon Miisaa aikaisemmin. Ja onko Anton Miisan ystävä vai poikaystävä? Miisa-kirjasarja kertoo taitoluistelusta harrastuksena, mutta käsittelee nuorten elämää myös laajemmin. Leena Lehtolainen suosittelee!

Henna Helmi on 33-vuotias viiden lapsi äiti ja psykologi. Perheen arkea värittää taitoluistelu, sillä lapset harrastavat lajia ja vanhemmat ovat mukana seuratoiminnassa.


Kuunneltu omakustanteisesti StoryTelistä. 


Ihanaa lukea tasapainoisesta perheestä, jossa jokainen osallistuu kaikkeen ja on tukena ja mukana. Toki perhe myös ärrrsyttää Miisaa, mutta se kuuluu tuohon elämän vaiheeseen. 

Kilpailut on ja paras ystävä ei pärjääkään ja Miisa pärjää parhaalla mahdollisella tavalla. Hienosti kuvattu kipuilua tämän asian suhteen. 

Pystyin hyvin kuvittelemaan itseni mukaan juttuihin. 


Tähtiä 5/5.

lauantai 21. maaliskuuta 2026

Henna Helmi Heinonen: Miisan kaksoisaxel






Henna Helmi Heinonen - Miisan kaksoisaxel


© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520406486 


Sarja


1 / 8


Lukija 


Kaisa Happonen


Äänikirjan kesto 


4 h 2 min 


Kannen suunnittelija


Laura Lyytinen




"Miisan kaksoisaxel on jokaisen taitoluistelijan toivekirja, mutta se avaa myös meille faneille uusia näkökulmia vaativan ja ihanan lajin sisälle. Suosittelen lämpimästi!"

- Leena Lehtolainen

Elämä on pelkkää luistelua! Seitsemäsluokkalainen Miisa on harrastanut luistelua pienestä pitäen. Uuden Miisa-kirjasarjan päähenkilö joutuu lujille niin jäähallilla kuin sen ulkopuolellakin.

Miisalta sujuvat jo muut kaksoishypyt, mutta vaikein, kaksoisaxel, ei ota onnistuakseen. Hyppy pitäisi oppia, jotta voisi edes haaveilla Suomen mestaruudesta. Miisasta tuntuu siltä, että kaikki muut ovat parempia ja samoin tuntuu ajattelevan valmentaja. Edes paras ystävä ei tunnu ymmärtävän Miisaa, vanhemmista puhumattakaan.Yläkoulussa vastaan ovat tulleet uudet haasteet, kuten Anton-niminen poika, joka on oudon kiinnostunut Miisasta ja hänen harrastuksestaan. Miisa huomaa hämmentyneenä pohtivansa olisiko parempi lopettaa taitoluistelu kokonaan.

Henna Helmi Heinonen (s. 1981) on 33-vuotias Seinäjoella asuva viiden lapsen äiti ja psykologi. Hänen aikuisille suunnattu esikoisromaaninsa Veljen vaimo ilmestyi 2011. Perheen arkea värittää luistelu, sillä tyttäret harrastavat taitoluistelua ja heidän kaksivuotias pikkuveljensä puolestaan haaveilee jääkiekkoilijan urasta.



Kirja kuunneltu StoryTelistä omakustanteisesti.


Tämä kirja ja koko sarja vie taitoluistelun taidokkaasti kimaltelevaan ja samalla rankkaan maailmaan. 

On elävästi kuvailtu nuorten elämän iloja, suruja, yhdessä koettua, erilaisia perheitä, sekä tutustutetaan lukija taitoluistelun maailmaan. Lukija pääsee taitoluisteluharjoituksiin, kilpakentille, leirille ja laji tulee tutuksi. 


Opin lajin sanastoa ja myös sitä miten mikäkin liike tehdään. Lähipiiri ei näitä osaa kuvailla, vaikka kuinka katteltas yhdessä taitoluistelua. Se johtuu siitä, ettei lähipiirissäni ole alan asiantuntijoita. 


En tiedä ainuttakaan sokeaa, joka lajia harrastaisi. Pitäiskö minun olla ensimmäinen? Mikään ei estä!

Tää sopis mulle muutenkin kauheen hyvin, kun mulla on täällä koti täynnä kaikenlaisia kimaltavia vaatteita, joista vois jo saada jotain ajatuksia kilpailupukuihin..... 

Ei puutu enää muuta kuin se itse taitoluistelun taito! 


Nyt kerron teille jotakin tosi järkyttävää, että jos luet tätä vaikkapa kahvin äärellä niin kannattaa ehkä eka nielaista kahvi, laittaa se kuppi tai muki pöydälle, ennenkuin lukee tämän seuraavan lauseen, joka menee näin:


Olen luistellut. 


Noniin! Nyt voi taas jatkaa sitä kahvin juontia ja ehkä syödä jotain hyvää jos jotakin semmosta sattuu siinä kahvin kanssa olemaan. 

Jos et tiedä mikä on kaksoisaxel ja miten se tehdään niin luepa tämä kirja, sikäli mikäli olet toimintakykyinen enää tuon äskeisen luisteluun liittyvän paljastukseni jälkeen. 


Haluaisin tietää, että missä se on se semmonen sääntökirja, jossa vammattomat ihmiset saapi määritellä mitä aistivamman tai liikuntarajoitteen, neuropsykiatrisenhäiriön, mielen haasteen, tai minkä tahansa "tavallisuudesta" poikkeavan omaava ihminen saapi ja ei saa tehä? 


Tämän sarjan edetessä voimistui ajatus, että olis ihanaa mennä katsomaan taitoluistelukilpailuja. 


Nuorena olisin just tällaista kirjasarjaa kaivannut. 


Tähtiä 5/5.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Keikalla: Emma & Matilda@Tavara-asema

Liput saatu yhteistyössä Tavara-aseman kanssa. Kiitos!


Kevään ja kesän keikat näkee täältä

 

Pääsin arvioimaan tapahtuman esteettömyyttä ja saavutettavuutta. 

 

Keikkavuosi käynnistyi 11.3.2026. Emma & Matilda Tavara-asemalla. 

 

Viimeksi olin ollut millään keikalla lokakuussa, joten tuntui, ettei muistakaan miten sitä keikalla oikein ollaankaan. Kyllä se palautui mieleen kun odoteltiin lähes pari tuntia keikan alkua lattialla istuskellen. Muistui mieleen, että olisi pitänyt tulla vieläkin aiemmin, jotta olisi saanut parhaat paikat. Siitä huolimatta oli ihan kohtalaiset pelipaikat, vai miten se sanonta kuuluukaan. 

Edustin yleisössä varmaan vanhinta osastoa. Tuolloin synttäreihin oli vielä muutama päivä - nythän ne on takana jo ja se on ihan toinen tarina se. 

 

Juhlapäivän tulevaisuudesta johtuen en käynyt testailemassa keikkapaikan maksupäätteiden esteettömyyttä, jotta olisin jotakin juomaa ostanut. 

Jännitin myös aivan valtavasti koko iltaa, että kuinka sujuvasti pääsee sisään. Mulla oli sähköpostiviesti auki, jossa tää oltiin sovittu. 

Yleensähän stressaan kaikkea ihan turhaan, koska nimittäin tämä ja tähän asti kaikki muutkin yhteistyökuviot on aina onnistunut ilman, että ihmetellään sitä mitä mä sokeana teen näissä tilaisuuksissa. Jos joku tulisi kysymään niin teoriassa osaisin vastata. Käytännössä se olis toinen juttu, koska oon niin epäsosiaalinen kuin olla ja voi. Tiijän miten puhutaan vaan en tiiä miten ne asiat sanotaan. Tai toki mä tiiän senkin, mutta kun ne tilanteet on ihan eri juttu kuin se mitä ajatuksissa on. 

 

Päästiin sisään ja viimestään kun mulle sanottiin, että oot ennenkin käynyt täällä ja tuttu talo. Niin siinä vaiheessa ajattelin, että kyllä se siitä taas. 

Minut muistetaan minuna - ei siksi, että mä en näe.


Luin eilen tästä aiheesta hyvän tekstin. 


Sama ihmisarvo tarkoittaa myös sitä, ettei hänen puolestaan tarvitse järjestää rituaaleja, joihin kaikkien on osallistuttava osoittaakseen olevansa hyviä ihmisiä. 



Keikkaa odotellessa oli aikaa ottaa vastaan sydämiä, joissa luki onnittelut ja ohjeet minkä biisin aikana ne nostetaan ilmaan. 


Keikalla oli hyvä ja yhteisöllinen meininki. Hyvä energia ja hauskaa tuntu olevan esiintyjillä ja yleisöllä. 


Kuulin myös mun lempi biisit eli Mee jo, Ei kulu päivääkään ja Liikaa. 


Ei kulu päivääkään 

  

biisissä lauletaan, että: 


"Teit mut ehjäksi, olit mun koti

Mun sydän koki sen, mitä sun sydän koki

Oon merestäsi virtaava joki

Ja mun koko elämä on sun epilogi". 


Se on kyllä niin hienosti sanottu! 


Liikaa -biisiä tuli kuunneltua kun kirjotin tätä 

ja se näkyy lopputuloksessa. 


Sydänten nosto oli upea ja liikuttava hetki kaikin puolin. 


Keikasta muutoin, että en tunnista milloin kumpi laulaa ja milloin toisen laulu loppuu ja toisen alkaa. Heitä on vertailtu esim. Pmmp:n. Ite en tunnista vertauksia mitenkään. Vaikka mulla on suuri osa Pmmp levyistä itellä. En ole kuunnellut niitä vuosikausiin. Mietin myös, että kuulostaako he kuitenkaan vai johtuuko vertailu siitä, että molemmissa on kaksi ihmistä. 


Illan toiseks jännittävin osuus olikin sitten kotiin pääseminen. En muistanut, että Tavara-aseman narikassa vierähtää aika, koska aiemmin oon ollut siellä kesällä tai lähtenyt ennen viimeistä esiintyjää. 


Narikkaan jonottelu aiheutti sen, että seuraavaa raitiovaunua olis joutunut oottaan puol tuntii. Tehtiin sitten peliliike raitiovaunun ja bussin vaihdon välillä. On se ihme juttu, että kun on kalliilla rakennettu tuollanen kulkuväline niin se ei sit kulje ihmisten aikoihin. Taksimatkoista ei oo mitään hyötyä kun ne pitäs voida ennakoidusti tilailla jo paljon aiemmin, vaikka olis -30 ja joutuisi se ennakkotilausajan odottamaan ulkona, johon tilanteeseen sokeana ihmisenä sitä aivan hyvin joutuu. 


Mutta ei musta oo etuilemaan keikalta poistuttaessa ja sanomaan, että kun ei huvittas tähän aikaan vuorokaudesta odotella tuolla kyytiä, että olis kiva ehtii raitsikkaan..... 


Keikkailu jatkuu tässä keväällä! 

perjantai 13. maaliskuuta 2026

Sanna Tilanto: Ei toivottu tyttölapsi

 


 

 

 

 

Sanna Tilanto - Ei toivottu tyttölapsi: Tositarina 

 

Kindle Edition 

 

Publisher ‏ : ‎ Sanna Tilanto

 

Publication date ‏ : ‎ October 4, 2025 

 

ISBN-13 ‏ : ‎ 978-9528810414

 

Sivumäärä 504  

 

 🇫🇮 "Jonain päivänä kasvan tarpeeksi vahvaksi kirjoittaakseni totuuteni. Se päivä on nyt."
Omaelämäkertani paljastaa, mitä merkitsee nousta pimeydestä valoon. Kasvoin vanhoillislestadiolaisyhteisön manipuloivassa otteessa – olen yksi monista äänettömistä uhreista, joiden äänet vaikenivat pelon alla.
Tämä ei ole vain tarina uskonnon aiheuttamasta traumasta. Se on vuoristoratamatka elämän korkeimmille huipuille ja syvimpiin laaksoihin, joka näyttää, kuinka jopa tavallinen nainen voi löytää epätavallisen voiman.
Lukijan ajatuksia:
• 
Kuinka löytää äänensä, kun kaikki käskee olla hiljaa
• 
Rohkeuden kohdata elämän vastoinkäymiset ”pippurisella energialla”
• 
Miksi sisäinen ohjaus johtaa vihdoin rauhaan
”Kirja, jota ei voi laskea käsistään! Sannan tarina pysyy mielessä kauan viimeisen sivun jälkeen. Hänen matkansa pimeydestä valoon on sekä shokeeraava että inspiroiva.”
– Esa Satamo, freelancetoimittaja 72v.


 🇬🇧 "One day I will grow strong enough to write my truth. That day is now."
My memoir reveals what it means to emerge from darkness into light. I grew up in the manipulative grip of the Conservative Laestadian community – one of many silent victims of religion, their voices silenced by fear.
This is not just a story about religious trauma. It's a rollercoaster journey through life's highest peaks and deepest valleys, showing how even an ordinary woman can find extraordinary strength.
What readers discover:
• 
How to find your voice when everything tells you to be silent
• 
The courage to face life's adversities with "peppery energy"
• 
Why inner guidance eventually leads to peace
"A book you can't put down! Sanna's story stays with you long after the last page. Her journey from darkness to light is both shocking and inspiring."
– Esa Satamo, freelance journalist 

 

 

Kirja on oma ostos Amazonista. Nämä nykyajan tekniset vempaimet mahdollistaa e-kirjojen luvun myös sokealle. 

 

Törmäsin tähän teokseen viime keväänä. Menin välittömästi kirjan  sivuille 

ja huomasin, että teos oli saatavilla vain painettuna. Olin luonut tilin kauppaan ennenkuin huomasin, ettei e-, ja/tai äänikirjaa ollut vielä saatavilla. Kävin aika-ajoin sivuilla ihmettelemässä tilannetta. Kunnes sitten syksyllä huomasin somessa, että kirja oli tullut Amazonille myyntiin. Onneksi olin muutama vuosi aiemmin testannut yhden yhteistyön  

merkeissä palvelun toimivuutta sokealle. Tiesin siis, että se toimii ja että minä saisin kirjan luettua. Kunhan sille vain olisi kalenterissa tilaa. Nimittäin! Omien ihmisoikeuksien puollustaminen virheellisten hyvinvointialueen päätösten, niistä tehtyjen Yksilöasioiden jaoston valitusten, Yksilöasioiden jaoston virheellisistä päätöksistä valittaminen aina Hallinto-oikeuteen asti - aiheuttaa kyllä sen, ettei joka viikko lukemiselle jää aikaa saati voimia. 

 

Sopiva hetki kirjalle löytyi alku vuodesta. 

Olin lukenut kommentteja siitä, ettei kirjan kieli ole sujuvaa luettavaa. Itse en tällaisiin asioihin kiinnitä huomiota ja ennemminkin ihmettelen mitä merkitystä kellekään on tämmösillä asioilla. Siis sillä, että onko kielioppi oikein. Siis minähän luen pistekirjoitusta vaikka vessapaperista, jos joku kyseiselle puusta jalostetulle tuotteelle mulle viestin kyseisellä kirjoitusjärjestelmällä kirjoittaa. Mun mielestä lukutaito on avain lukemattomiin maailmoihin. 

Lisäksi on tietty semmonenkin juttu, että kun päivittäin käytän pistenäyttöä ja ruudunlukuohjelmaa sekä tietokoneessa, että iPhonessa niin lähes 30 vuoden kokemuksellani haluan, että nämä ohjelmat ei kerro esim. jokaista pistettä, viivaa, pilkkua ja niin edelleen. Emojit luetaan, koska niitä käytän itekin. Mullahan menis tuplasti enemmän aikaa vaikka parin lauseen viestin lukemiseen jos ohjelma höpöttäisi välimerkit. 

En tiiä paljonko tämmönen vaikuttaa siihen miten hahmotan kieltä kirjoissa. Itselle tarina on tärkeintä! 

 

Kirja kertoo rikkinäisyydestä - siitä miten niiden ihmisten, joiden tulisi sua auttaa ja tukea oma keskeneräisyys rikkoo ja vaikuttaa elämääsi aina siihen asti kunnes katkaiset siteet lopullisesti. Kirjassa on paljon myös rakkautta ja toivoa. 

 

Maapallolla meitä ihmisotuksia on semmoset 8 miljardia. Pahuus on tässä kirjassa käsinkosketeltavaa. Lukiessa mietin miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin paha? Pahuus verhotaan rakkauteen ja jumalaan. Kirjoitin sen tarkoituksella pienellä. Niin se on kirjoitettu kirjassakin. Jos jumala olisi niin ei se haluais niitä asioita ihmisen tekevän toiselle ihmiselle, joita tässä kirjassa tapahtuu. 

Kirjan päähenkilöä kiusataan ja syyllistetään milloin mistäkin. Tämä kaikki tapahtuu perheen ja tuttujen uskovaisten toimesta. Kodin seinien sisällä tapahtuu paljon sellaista, jota ei ulos nää, eikä yhteisössä saa näkyä senkään vertaa. Kaiken pitää olla ulospäin mahollisimman hyvin. 

Uskovaisten kesken kokoonnutaan hoitokokoukseen käsittelemään tapahtuiko tämä asia näin vai ei. Kun luin tuosta niin ajattelin tilanteen vaikuttavan siltä, että ikäänkuin porukka olis tullut joukkopsykoosiin. Tämmösestä toiminnasta seuraa kaiken sen kieltäminen mihin on lapsesta asti kasvatettu. Jos ymmärsin oikein niin sitä ei ees tarvinnut kieltää kun ei koskaan ollut kokenut kuuluvansa. Tuon kokouksen jälkeen elämä muuttuu. 

 

Oli ihana lukea vapaudesta, salaisista reissuista baareihin ja yökerhoihin tanssimaan. Pystyin kuvittelemaan itteni näihin nuorten seikkailuihin. Ainiin ja Bad Boys Bluen levyt löytyy tuolta hyllystäni. 

 

Elämä kulkee. On ekat työpaikat, opiskelut, kihlaus, avioliitto, töitä, remontteja, asumista ympäri Suomea ja käräjillä syyte kunnianloukkauksesta, käsittämätön juttu sekin, lähipiiristä tulevaa  jatkuvaa mitätöintiä ja arvottomuuden korostamista. 

Tämän kaiken lisäksi on ystävyyttä ja rakkautta. Lisäksi käsittämättömiä syytöksiä, ja muutoinkin vastoinkäymisiä, jotka johdattaa kirjan päähenkilön asumaan pois Suomesta. Tosin siihen vaikuttaa myös menetys ja se mitä sen jälkeen tulee tietoon. 

On vaikeaa lukea siitä miten paljon järjestelmällistä kiusaamista ja elämän vaikeuttamista sukulaiset voi tehä. 

Lähipiiri tekee järjestelmällisesti päähenkilön elämästä aina vain hankalampaa ja hankalampaa. Kaiken tämän keskellä tehdään sisustussuunnitelmia, remontoidaan koti useammasta talosta vietetään yhdessä niistä ihanaa elämää. Järjestetään lähipiirin lapsille prinsessaviikonloppua ja muuta hauskaa, että he saa kokea olevansa just semmosia kun on ja pukeutua just niinkun huvittaa ja niin edelleen. 

Erityisesti tuo tuli kirjasta mieleen kun kuulin tämän biisin. 

Tässä laulellaan: 

 

"Yks, lupaa et vaik ois paska fiilis
Niin puhutaan
Kaks, mäkin oon matkal vasta
Mut luodaaks parempaa
Huomista kun liian monta
Eilist haluun unohtaa
Oo mulle koti jossa huuda ei kukaan
Oo mulle koti jossa hyssyttelyn sijaan
Puhutaan siitä mikä oikeasti sattuu
Koti jossa historia ei tuu toistuu
Oo mulle koti jossa padota ei sisään
Koti jossa opita ei häpeämään mitään
Oo mulle koti jossa yksikään ei pelkää
Koti jossa enää kukaan ei saa selkään"

 

Ellis - Oo mulle koti 

 

 

En paljasta juonesta enempää vaan suosittelen lukemaan tuon reilut 500 sivua ihan ite. 

 

 

Itse luulin, että se mitä mulle on tapahtunut olis jotenkin ainutkertaista. Tää kirja antoi mulle sen olon, että ihminen voi tosiaan toimia toista kohtaan niin satuttavasti kuin mitä mua kohtaan on tehty ja ettei se ehkä niin harvinaista olekaan. 

Ja yhä edelleen: minun siis Annukan lapsuuden perhe ei ole minkäänlaisessa tekemisessä kirjassa mainitun yhteisön kanssa. Se mitä mun aikuisessa elämässä on tapahtunut ihmissuhteissa on ihan oma tarinansa.

Ystävyys on yksi kirjan kantava teema. Kirjan päähenkilö saa huomata, että on sellaista ystävyyttä, jossa asiat voidaan oikeasti puhua ja sopia. 

Minulla itsellä siis Annukan elämässä ei kaikkien kanssa ole semmoista aikuisten ihmisten välistä ystävyyttä. Ja sitä mä kannan jatkuvasti mukanani tai siis kipua siitä. 

Ne jotka ei tiiä mun siis Annukan omasta tarinasta kuin pieniä osia. Niin sitä saattaa ihmetellä enempikin, että mikä "hätä" mulla on, koska mun elämähän näyttäytyy tosi kiireisenä yrittäjyyden, järjestöhommien, kulttuurin kuluttamisen, kuohuviinin juomisen, jatkuvan kahvin valmistamisen ja kaiken muun säätämisen puolesta. Lisäksi näyttää siltä, että ympärilläni on rakastava perhe, koko muu suku, lapsuuden ystävät, ystävät, kylän miehet, naiset ja muut, kaverit, hyviä tyyppejä avustajina, että perus arki ja välillä ne juhlatkin sujuu......... Ja että elämässä on mielekästä olla. 

Ja silti näkyy, että jotakin minussa on rikki enempi tai vähempi. Ja että se näyttää tuntuvan hirveän tuskaiselta, mutta että jotenkin mä pärjäilen sen asian kanssa. 

Kyllä ketä tahansa riepoisi jos ne joihin sä oot luottanu ja uskonu kohtelis sua niinku mua on kohdeltu. Ja ennenkuin kukaan lähettää mulle postia 

ja kysyy, että entäs itse Annukka miten sä oot kohdellut muita. Niin mä sanon tässä, että täydellistä ihmistä et oo nähny sinäkään ja minä vielä vähemmän. 

 

Tähän asioiden riepomiseen on hyvä voimabiisi, jossa laulellaan: 

 

"Hävettää sanoo, että mul on ikävä
Mutta mul on ikävä, tosi kova ikävä
On ikävä sua ja kaikkii niit hetkii
Kun yhessä hauskaa me aina keksittiin
En mä ole sulle suuttunut
Mä kyllä ymmärrän, et sul on elämässä paljon muuttunut (paljon muuttunut)
Mutta mäkin olen muuttunut
Ja sä tietäisit sen jos sä vielä tuntisit mut (vielä tuntisit mut)
Mut sä et tunne mua enää
Et tunne mua enää
Ennen jaettiin kaikki
Miks nykyään ei mitään?
Enkä mä tunne sua enää
En tunne sua enää
On niin haikeeta, kun ystävyyden menettää
Miks sä lähdit mun elämästä?
Kai joskus toivun tästä ikävästä"

 

dreamilla - et tunne mua enää 

 

 

En osaa vastata kysymykseen onko humala pahempi kuin se mitä ihmiset tekee toisillensa kun asioita määrittelee tietynlaisia sieniä syöneen paimentolaisheimon kirjoittama kirja, jonka tarinat on vuosituhansia vanhoja. Siis nyt tarkotan vaan tuossa kirjassa esiintyvää uskontoa.  

 

 

Olisin myös voinut kirjoittaa tästä enemmän omakohtaisen tekstin, mutta kun koetan pitää pääasian vaan kirjassa itsessään. 

 

Kirjaa myydään myös painettuna ja kirjastoista sitä saapi lainattua. Erään kirjakaupan sivuille on arvioinneissa tullut paljon spammia, joten arvioiden jättäminen on jouduttu sulkemaan. En ole koskaan ennen kuullut, että tällaista olisi tapahtunut. Se kertoo mielestäni vaan siitä kuinka kova tarve joillakin on vaientaa totuus. 

En ole löytänyt kirjasta ainuttakaan arviota, mutta nyt on. 

 

Haluan näkyvyyttä totuudelle! 

 

Kirjalle tähtiä 4/5. 

 

Olisin mielelläni ottanut kirjasta muutaman lauseen ja lisännyt ne tähän, mutta koska se ei ole teknisesti mahollista niin en pystynyt palaamaan muutamaan juttuun niin hyvin kuin olisin halunnut.

torstai 5. maaliskuuta 2026

Vuosi 2025

 


 

 

 

Kuva kertoo enemmän kuin minä kerron tässä tekstissä. Kyse ei ole rankasta riitelystä viikonloppuna parisuhteessa vaan jostain aivan muusta. Ei kuitenkaan siitä sen enempää. 

 

Vuosi oli kauhean kiireinen. Lisäksi ihan perusasioiden sujumisen mahdollistaminen työllisti mua. Se on semmosta kun sattuu syntymään vammaisena. 

 

Viime vuodesta jäi mieleen ainakin Radio Novafestivaali, Flow, Festivaali ja Lost in Music. Kiitos kaikille, jotka mahdollisti nämä! 

 

 

Tuli myös käytyä itsepuollustuskurssilla. Siitä voit lukea lisää tästä . 

 











Lisäksi seikkailin Ei kenenkään maalla. Pari kertaa laivaristeilyllä.  

 

 


sain myös ensimmäisen asiakkaan. Töitä tehdessä ja lisää odotellessa.

 

Tuntuu, että luin hirveän vähän ja mieleen ehkä parhaiten jäi Dan Brownin Salaisuuksien salaisuus. Kerron lisää kirjasta ja kirjailijan Helsinki vierailusta myöhemmin. 

Näillä näkymin Jääkansa-projekti jatkuu kun kirjoja on toistaiseksi saatavilla. Tosin nyt kirja kuukaudessa tahdilla. Niin ehtii joskus lukemaankin niitä. Nykyään on niin paljon kaikkea kun oon hallituksissa täällä  ja 

täällä. 

 

  

Musta tuntuu aina, että mulla on Huijarisyndrooma . 

On kyllä hyvä biisi ja jumalakompleksi huomenna....

 

Vuonna 2025 eniten soinut biisi oli Huomenna. 

 

 

Koetan päivittää blogia nyt enemmän!