Lucinda Riley: Italialainen tyttö

 

 

 

 

Lucinda Riley - Italialainen tyttö 

 

Bazar 2022 

 

Englanninkielinen alkuteos The Italian Girl
 

Suomentaja
Hilkka Pekkanen

 

ISBN

9789523761469

E-kirjan sivumäärä
560

 

 

Taianomaisen tarinankertojan sykähdyttävässä romaanissa soi rakkauden aaria
Lucinda Riley kertoo Italialainen tyttö -romaanissaan napolilaistytön kasvusta oopperalavojen säkenöiväksi tähdeksi sekä palavasta rakkaudesta, jonka hehku polttaa kuin tuhat aurinkoa.
Rosanna on vasta lettipäinen pikkutyttö kohdatessaan Roberton, nuoren miehen, joka muuttaa koko hänen elämänsä. Tulevina vuosina heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen paitsi lahjakkaina laulajina maailman metropolien upeimmilla estradeilla myös kulissien takana intohimoisesti toinen toistaan rakastavana parina.
Kerran sytyttyään Rosannan ja Roberton rakkaus kestää kolhut eikä suostu sammumaan, mutta se on samalla niin kaiken nielevää, että muut ihmissuhteet kalpenevat sen rinnalla. Vähitellen Rosannalle kuitenkin paljastuu, että yhteisen onnen tiellä seisoo synkkiä salaisuuksia, joiden varjot lankeavat myös muiden läheisten ja rakkaiden ihmisten elämään.
Lucinda Riley luo ilmiömäisillä tarinankertojan lahjoillaan jälleen sydämeenkäyvän lukuelämyksen, joka vie 1960-luvun hämyisiltä napolilaiskujilta vuosituhannen lopun New Yorkiin, Metropolitanin parrasvaloihin. 

Italialaisen tytön pohjalla on Rileyn aiempi, Lucinda Edmondsin nimellä julkaistu romaani Aria vuodelta 1996. Alkuperäisen romaanin julkaisun aikoihin Riley oli omasta mielestään vasta tarinankertoja, ei kirjailija, joten kun kirja haluttiin julkaista uudestaan, hän päätti kirjoittaa siitä kokonaan uuden version. Rileyn mukaan Italialainen tyttö on intohimoisin rakkaustarina, jonka hän koskaan kirjoitti. Dramaattinen oopperamusiikki sopi hänestä hyvin suurien tunteiden tarinaan, ja siksi hän päätti sijoittaa kertomuksensa oopperan maailmaan.

 

 

Kiitos arvostelukappaleesta!

 

Tässä linkki vuodelta 2014 olevaan videoon, jossa Riley puhuu teoksesta. 

 

The Italian Girl 

 

 

Luin kirjan maaliskuisena viikonloppuna, joka oli monin tavoin special aikaa ja tämä kirja sopi oikein hyväksi irtiotoksi kaikesta. 

Ajattelin viihtyväni taatusti musiikin maailmassa. 

Kirjan ensi lehdiltä kävi kuitenkin ilmi, että olin lukenut teoksen jo parikymmentä vuotta aiemmin. 

Silloin kirja oli suomeksi nimellä Sydämen aaria ja kirjailijan nimi Edmonds. 

Palasin mielessäni toukokuun lämpimiin päiviin vuonna 2001, jolloin kirjaa luin. Tarkemmin sanottuna kuuntelin C-kaseteilta erittäin huonon lukijan lukemana ja noissa päivissä oli myös paljon odotusta, koska kyseessä oli viimeiset hetket peruskoulua jäljellä. 

Mietin miksi en ollut tajunnut tämän Italialaisen tytön esittelytekstistä, että kyseessä on uudelleen julkaisu vaikka luin tämän aiemman suomennoksen viime kesänä Rileyn kuoltua. 

 

 

"Kirjailijan saatesanat teokseen

 Italialainen tyttö

Kirjoitin kertomuksen Rosannasta ja Robertosta seitsemäntoista vuotta sitten, ja se julkaistiin vuonna 1996 nimellä Aria. Silloin käytin kirjailijanimeä Lucinda Edmonds. Viime vuonna muutamat kustantajistani kyselivät aikaisempia teoksiani. Sanoin, että kaikista oli sillä hetkellä painos lopussa, mutta he pyysivät silti kappaleita nähtäväksi. Menin kellariin hakemaan esiin ne kahdeksan kirjaa, jotka olin kirjoittanut monta vuotta aikaisemmin. Teokset olivat hiirten jätösten ja hämähäkinverkkojen peitossa ja tuoksuivat kostealta kellarilta, mutta lähetin ne silti selittäen, että olin siihen aikaan ollut hyvin nuori ja että ymmärsin täydellisesti, jos ne haluttiin heittää roskakoriin. Hämmästyksekseni niihin suhtauduttiin uskomattoman myönteisesti, ja minulta kysyttiin, haluaisinko julkaista ne uudelleen.

Se merkitsi sitä, että minun oli luettava ne uudelleen, ja avasin Arian ensimmäiset sivut pelon vallassa niin kuin kuka tahansa kirjailija, joka katsoo vanhoja aikaansaannoksiaan. Kokemus oli outo, sillä en muistanut kertomuksesta paljonkaan, ja siksi innostuin juonesta kuin uusi lukija ainakin ja kääntelin sivuja aina vain nopeammin saadakseni selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja kaipasi minusta jonkin verran uudistamista ja toimittamista, mutta juoni ja henkilöt olivat käyttökelpoisia. Niinpä ryhdyin työhön, ja muutaman viikon kuluttua tuloksena oli Italialainen tyttö. Toivottavasti pidätte siitä.

Lucinda Riley tammikuussa 2014"

Tiesin siis tarinan, mutta luin sen koska ymmärsin tähän versioon tehdyn joitakin muutoksia. En kuitenkaan huomannut ainuttakaan ja mietin miksi on täytynyt keksiä pyörä uudelleen? Siis suomentaa teos kun aiempikin käännös olisi varmasti ollut käyttökelpoinen. 

 

Kirja alkaa siitä kun 11-vuotias Rosanna näkee perheensä omistamassa kahvilassa Roberton laulavan vanhempiensa hääpäivän kunniaksi. 

Rosanna esiintyy itsekin ja Roberto auttaa häntä pääsemään entisen laulun opettajansa oppiin, jossa Rosanna käy vuosia salaa vanhemmiltaan. 

Rosanna päättää tuona iltana menevänsä aikuisena naimisiin Roberton kanssa ja haluavansa laulaa. 

Tuona iltana tapahtuu myös eräs kohtalokas asia, joka selviäää Rosannalle vasta vuosien kuluttua. 

 

Viiden vuoden laulun opetuksen jälkeen Rosanna saa stipendin La Scalan scuola di musica kouluun ja lähtee Milanoon opiskelemaan mukanaan veljensä Luca. 

 

Rosannan opiskelut alkaa ja Luca päätyy ”La Chiesa Della Beata Vergine Maria-kirkkoon ja näkee siellä näyn. 

 

Kirkon kunnostamista varten järjestetään konsertti, jossa esiintyy Roberto ja muita huippuja. Kryptasta löytyy piirros, joka myydään, mutta jonka arvo ja todelliset vaiheet selviävät kirjassa vasta paljon myöhemmin. 

 

Konsertin jälkeen Luca näkee kun Donatella Bianchi ja Roberto harrastavat seksiä kirkossa. 

Tämä kohtaus oli kirjailijalta loistava veto. Mikäs paikka sekstailuun sopisikaan paremmin kuin katolinen kirkko. 

Aikaa kuluu ja ennenkuin Rosanna ja Roberto laulavat yhdessä ja lähtevät Lontooseen esiintymään on Roberto ollut pitkään suhteessa Donatellan kanssa ja ehtinyt myös puuhailemaan Rosannan ystävän Abin kanssa. 

Donatella rakastuu Robertoon, vaikka on itse naimisissa ja päättää jättää miehensä. 

Mies ei tähän suostu ja he sopivat Roberton kanssa, ettei tämä enää Lontoon matkan jälkeen palaa Italiaan ja jos palaa niin siitä ei hyvä heilu. 

Lontoossa kaikki muuttuu ja Rosannasta ja Robertosta tulee pari. 

On suurta rakkautta ja myös niin paljon valheita ja salaisuuksia, josta Rosanna ei tiedä mitään. 

Vuosia kuluu esiintymisten ja levytysten kanssa. Donatella odottaa oikeaa hetkeä ja hautoo kostoa. 

Rosanna on viimeisillään raskaana ja Roberto esiintymismatkalla. Synnytys alkaa ja samaan aikaan toisaalla Roberto on Donatellan kanssa. 

Poika syntyy, muutetaan maaseudulle ja elämä on seesteistä. 

Kunnes kaikki muuttuu; totuudet ja salaisuudet alkavat selvitä, erotaan, palataan yhteen ja poika sairastuu. 

Kirja pitää otteessa aina viimeisille sivuilleen asti. 

Kaikki tapahtumat saavat selityksensä. 

Uskon alkuperäisen tekstin olevan vetävää kerrontaa. Kiitos hyvästä suomennoksesta. 

Annan kirjalle kolme tähteä. 

Suosittelen kirjaa jos yläluokan ihmissuhdesuhmurointi siellä missä shampanja virtaa ja ooppera soi kiinnostaa sinua.

En ole itse koskaan käynyt oopperassa, joten en tiedä kuinka autenttista kuvausta kirja siitä on. 

Haluaisin omistaa äänen, jolla voi rikkoa lasin. Siis ymmärtääkseni tietynlainen ihmisääni voi tällaisen tehdä. 

Miellän oopperan rikkaiden, yläluokan eliitin harrastukseksi. Entäs jos et voi sietää kyseistä taidemuotoa? 

Italiasta ja katolilaisuudesta ei pääse mihkään. Siis onkohan olemassa kirjaa, joka sijoittuisi Italiaan ja jossa ei kyseistä instituutiota mainittaisi? Kirkko on aikansa elänyt ilmiö. 

Kirja on oikein viihdyttävä. Hakkaa esim. sellaiset viihteen kärkinimet kuin Danielle Steel ja Nora Roberts mennen tullen.

 

Mikä sopisikaan tähän blogiin paremmin kuin kirja, jossa shampanja virtaa jatkuvalla syötöllä. Vai pitäisikö sanoa pullo kaupalla. 

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä

 

 

 

 

 

 

Janet Skeslien Charles - Kirjasto Pariisin sydämessä 

Bazar 2022 

Englanninkielinen alkuteos
 The Paris Library

Suomentaja
Katariina Kallio

ISBN 978-952-376-434-7
 

E-kirjan sivumäärä 420

Täydellinen lukuromaani kaikille kirjallisuuden rakastajille
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on tositapahtumien inspiroima herkkä lukuromaani Pariisin amerikkalaisesta kirjastosta ja sen urheista työntekijöistä toisen maailmansodan aikana.
Pariisi vuonna 1939. Nuorella ja kunnianhimoisella Odile Souchet’lla on kaikki paikoillaan elämässä ja unelmatyö Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa. Kun natsiarmeija marssii kaupunkiin, Odile on vaarassa menettää kaiken hänelle rakkaan, mukaan lukien korvaamattoman kirjaston. Yhdessä kollegojensa kanssa Odile liittyy vastarintaliikkeeseen aseenaan kaikista tehokkain: kirjat. Kun sota vihdoin päättyy, joutuu Odile vapauden sijaan kokemaan kohtalokkaan petoksen katkeran piston.
Montana, Yhdysvallat vuonna 1983. Lily on yksinäinen teini-ikäinen etsimässä seikkailua montanalaisessa pikkukylässä. Hänen uteliaisuutensa herättää yksinäinen, iäkäs naapuri, Madame Odile Gustafson. Kun Lily saa tietää naapurinsa menneisyydestä, hän huomaa heidän jakavan saman rakkauden kieleen, saman kaipuun ja petoksen aiheuttaman tuskan.
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on voimakas tarina tekojemme seurauksista ja niistä ihmisistä, jotka tekevät meistä meidät 

– perheestä, ystävistä, kirjailijoista.

 

 

 

 

Janet Skeslien Charles
Montanassa, Yhdysvalloissa syntynyt Janet Skeslien Charles viettää aikansa puoliksi synnyinseudullaan ja puoliksi Pariisissa. Hän sai inspiraation Kirjasto Pariisin sydämessä -romaanin kirjoittamiseen työskennellessään itse Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa, joka täytti 100 vuotta vuonna 2020. Kirjasto Pariisin sydämessä on Charlesin ensimmäinen suomennettu teos.

Kirjailijan kuva © Richard Beban.

 

 

 

 

Oikein Hyvää Naistenpäivää! 

 

Pariisi ja kirjasto tai kirjasto ja Pariisi. Voiko olla mitään idyllisempää olemassa kuin nämä kaksi asiaa? Ajattelin kun pyysin arvostelukappaleen tästä. Odotin tätä valtavalla innolla, koska ajattelin viihtyväni tämän sivuilla. 

Sain arvostelukappaleen eräänä perjantaina ja uskoin viettäväni viikonlopun huikealla lukumatkalla. 

Luin kirjasta heti yhdeltä istumalta ensimmäiset 150 sivua. 

Tai siis tarkemmin sanottuna tietokoneen ruudunlukuohjelma tätä minulle luki. Teksti vain soljui langattomissa kuulokkeissani eteenpäin. Siinä samalla laitoin kahvia ja toimitin muita askareita. Tämä kaikki tapahtui siis jo paljon ennenkuin maailmalla tapahtui se mitä tapahtui. Sillä viikkoa, kahta aiemmin tapahtuneet tapahtumat tuntuvat siltä kuin olisivat tapahtuneet täysin eri ajassa ja täysin erillaisessa turvallisessa maailmassa. 

Tajusin jossain vaiheessa ettei minulla ole aavistustakaan siitä mitä tässä kirjassa tapahtuu. 

Päätin, että jatkan myöhemmin sitten kun tuntuu siltä, että kykenen keskittymään tekstiin. Aloitin e-kirjan luvun alusta pariinkin kertaan, mutta aina vain sama jumiutuminen tai keskittymisen vaikeus erityisesti viimeisen lähes kahden viikon aikana vaivasi. 

Yksi lukemista ruudunlukijan ja pistekirjoitusnäytön avulla vaikeuttava tekijä voi olla tässä. 

Lainaus kirjan alku sivuilta: 

"Pariisi, helmikuu 1939

Numerot leijuivat pääni ympärillä kuin tähtikuviot. 823. Ne olivat uuden elämän avaimia. 822. Toivon tähtikuviot. 841. Myöhään illalla, kun makasin valveilla, aamuisin kun olin matkalla ostamaan voisarvia, silmieni edessä muodostui numerosarja toisensa perään: 810, 840, 890. Niissä oli vapaus, tulevaisuus. Numeroiden lisäksi olin opiskellut myös kirjastojen historiaa aina 1500-luvulle saakka. Samaan aikaan, kun Englannin Henrik VIII kulutti päiviään katkomalla vaimojensa kauloja, meidän Fransimme uudenaikaisti kirjastoaan ja avasi sen tutkijoiden käyttöön. Hänen kuninkaallinen kokoelmansa oli Ranskan kansalliskirjaston Bibliothèque Nationalen siemen. Nyt minua odotti Pariisin amerikkalaisen kirjaston työhaastattelu, ja kertasin kotona kirjoituspöydän ääressä muistiinpanojani vielä viimeisen kerran: perustettu vuonna 1920, ensimmäisenä Pariisissa avoinna myös suurelle yleisölle, käyttäjiä yli 30 maasta, neljäsosa heistä Ranskasta. Painoin tiedot visusti mieleeni toivoen saavani niiden avulla kirjaston johtajan vakuuttumaan pätevyydestäni."

Mietin, että jos kirja on täynnä tällaisia numerosysteemejä niin voi voi! Samalla ajattelin myös että saan kyllä hyvin tietoa erilaisista kirjastoluokista ja siitä mihin mikäkin kirja kuuluu. 

Useamman epätoivoisen e-kirjan lukemisen aloituksen jälkeen totesin, että kuuntelen tämän omakustanteisesti Storytelistä. 

Lukijaksi osui yksi suosikeistani ja tarina lähtikin vetämään. 

Kuuntelin kirjan yhden päivän aikana ja mietin kirjassa kahdessa aikatasossa liikuttaessa olemisessa olevan samaa kuin Lucinda Rileyllä. 

Tässä maailman tilanteessa olisin enempi viihtynyt kirjan 1980-luvun osuuksissa kuin toisessa maailmansodassa, juutalaisten piilottelussa, kadonneissa henkilöissä, revityissä ja poltetuissa kirjeissä ja salaisuuksissa. 

Kiitos arvostelukappaleesta!

En nyt vain oikein lämmennyt tälle, vaikka rakastan Ranskaa, kirjastoja ja kirjoja! 

Saattaa olla, että luen tämän joskus uudestaan kunhan maailman tila paranee. 

Annan kirjalle kaksi tähteä. 

Tähän loppuun vielä ote tekstistä ja näistä ihanista kirjastoluokista: 

"Deweyn kymmenluokitusjärjestelmä oli ollut lempijuttuni kirjastokurssilla. Sen kehitti yhdysvaltalainen kirjastonhoitaja Melvil Dewey vuonna 1873, ja siinä kirjat järjestetään hyllyihin aihepiireittäin määritellyn luokan mukaan. Kaikelle on oma numeronsa, minkä ansiosta kuka vain voi löytää kirjan kuin kirjan mistä vain kirjastosta. Esimerkki: äiti oli ylpeä kotitaloustaidoistaan (648); isä nautti salaa kamarimusiikista (785); kaksosveljeni oli enemmän 636.8-ihmisiä, kun taas minun suosikkini oli 636.7 (kissa vs. koira)."

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni

 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä. 

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 

Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt , 

 

Steps - Living in a lie . 

Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin, 

Facebook , 

Instagram, 

Twitter .

Katja Kärki: Eeled

 

 

 

 

Katja Kärki - Eeled

 

 

KANSI
Sanna-Reeta Meilahti 

ISBN
9789523763005

SIDOSASU
E-kirja

 

Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois. 

Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.

Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta. 

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. 

Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä. 

Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä. 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista. 

Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö. 

 

Kirjasta on bloganneet ainakin: 

Kirjojen kuisketta

 

ja 

 

Kirsin kirjanurkka . 

Kirjailijan Facebook löytyy 

täältä, 

ja Instagram 

. 

Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa 

täällä 

Barack Obama: Luvattu maa

Barack Obama: Luvattu maa 

Otava 2020 

ISBN
9789511392767 

Kääntäjät
Kyösti Karvonen; Seppo Raudaskoski; Ilkka Rekiaro

Painetun kirjan sivumäärä 879 

Kansikuva on e-kirjasta, jonka sivumäärä ei valitettavasti ole tiedossani. En Googlella kaikesta salapoliisityöstä huolimatta löytänyt e-kirjan sivumäärää. 

Tämä ei ole kirja-arvio jos sellaista odotit. Tässä kirjoituksessa keskityn epäkohtiin, jotka tulivat esille tämän kirjan myötä sen suhteen etten itse voi lukea painettuja kirjoja. 

Tämä kirja julkaistiin maailmanlaajuisesti 25 eri kielellä 17.11.2020. Minulla oli käsitys, että kirja tulisi lukuaikapalveluihin myös samana päivänä eli Storyteliin, Bookbeatiin yms. Nimenomaan äänikirjana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olin valtavan pettynyt, koska yleensä kirjat ovat esim. Storytelissä samana päivänä kun painettu kirja julkaistaan tai jo muutamaa päivää aiemmin. Ainoat palvelut, jotka äänikirjaa tällä hetkellä tarjoavat ovat Suomalainen ja Elisa. Äänikirjan julkaisupäiväksi on merkattu tämä päivä. Koetin myös Ellibs-kirjaston valikoimasta varata tätä e-kirjana, mutta jonot ovat melkoiset huolimatta siitä, että kirjasta kuitenkin useampi kappale lainattavissa. 

Äänikirjaa ei ole myöskään Celiasta saatavilla ja kyseinen paikka mainostaa itseään saavutettavuuden asiantuntijana. Äänikirjan pystyi heiltä kyllä varaamaan, mutta voi käydä niin, että kirja on sieltä kuunneltavissa vasta ensi kesänä. Pisimmät tuotantoajat joita Celiasta tiedän on olleet 1-2 vuotta. 

Nythän on niin, että jos haluaisin kirjoittaa blogiini arvion tästä kirjasta. Niin minä en voisi tehdä niin, koska kirjaa ei ole minulle saavutettavassa muodossa. Toki voisin kirjan arvostelukappaleen pyytää kustantajalta e-kirjaversiona, mutta olen ymmärtänyt, että riippuu vähän kustantajasta onko arvostelukappaletta saatavana muussa kuin painetussa muodossa. 

Jos kirjoittaisin vain ja ainoastaan kirjallisuus aiheista blogia niin tässä tilanteessa en olisi samalla viivalla muiden kirjabloggaajien kanssa, koska minulla ei olisi sitä mahdollisuutta kirjoittaa juuri tästä kirjasta, koska sitä ei välttämättä olisi saatavilla sopivassa muodossa. Paitsi jos itse ostaisin e-kirjan, mutta tällaista toimintaa en voisi jokaisen teoksen kohdalla mitenkään tehdä. Jos siis yleinen käytäntö olisi se, että harvasta kirjasta voisin saada arvostelukappaleen e-, tai äänikirjana. Onneksi blogini ei keskity vain kirjoihin, koska silloin olisin aikamoisessa pulassa kun kyseessä olisi uutuuksista kirjoittaminen. 

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi missään kustantamossa sitä miten toimitaan kirjabloggaajan kohdalla, joka ei voi lukea painettua tekstiä? Eli että miten sellaisessa tilanteessa arvostelukappaleet hänelle toimitettaisi? 

On myös herännyt itselleni kysymys: Onko painetun kirjan lukeminen kulttuurista omimista? Tästä kyseisestä termistä puhutaan valtavan paljon. Lisäksi asiat, joista kohkataan paljon ovat esim. Sukupuolten tasa-arvo ja se, että muun sukupuolisille henkilöille pitää olla omat tilat erinäisissä liikuntapaikoissa ja vastaavaa. Toinen asia mistä kohkataan paljon on saako ihmiset käyttää tuoksuja kun on niin paljon tuoksuyliherkkyydestä kärsiviä. 

Toissa syksynä otin henkilökohtaisessa Facebook profiilissani kantaa tähän sukupuolten tasa-arvo aiheeseen. Sain kommentin, että voi olla oikeasti vaikea tilanne kun on vaikkapa WC:t vaan miehille ja naisille. Vastasin, että tällä ajattelutavalla esim. pistekirjoitusta pitäisi olla enemmän julkisissa tiloissa ja kaikkien paikkojen pitäisi olla esteettömiä ja saavutettavissa esim. pyörätuolilla. Keskustelu loppui välittömästi. 

Aina siis AINA kun puhun vammaisuudesta ja siitä miten meitä tulisi enemmän huomioida niin porukka hiljenee. Se on se yleinen ajattelutapa, että vammaiset maksavat yhteiskunnalle liikaa etc. Meitä syyllistetään myös kaikesta mitä tarvitsemme hyvään ja toimivaan elämään. Lisäksi ajatellaan, että esim. vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelumatkat ovat luxusta. Näinhän se ei ole. Matkoja on yleensä aiiiivan liiian vähän. Vai miltä se tuntuisi noin niinkuin omasta mielestä jos sinulla olisi vain 9 matkaa kuukaudessa? Siis menomatka on 1 matka ja tulomatka on 1 matka. Eli 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, joka on minimimäärä, mutta jota kunnat yleensä vain myöntävät. Enempi matkoja saa jos tietää, että niitä voi anoa, mutta kaikki eivät tiedä ja vaikka tietäisivät ja anoisivat niin eivät saa. 

Tämä oli johdanto tähän seuraavaan asiaan. 

Vallalla tuntuu olevan ajattelu, että kun teillä lukemisesteisillä ja näkövammaisilla on se Celia-kirjasto niin olkaa tyytyväisiä ja käyttäkää sitä. Celiaa ei saisi arvostella, koska se on niin hieno palvelu teille vammiaisille, jotka ette voi ees painettuu tekstii lukee. Miksi teidän edes tulisi saada kirja äänikirjana samaan aikaan kun me muut saadaan se kirja painettuna? 

Tämän suuntaisiin kommentteihin törmäsin kun avasin keskustelun Obaman kirjaan liittyen Celia-kirjaston ylläpitämässä ryhmässä Kirjoja kaikille. Siellä kysyttiin Miksi edes tarvitsisi olla samaan aikaan äänikirjana, miten tää liittyy saavutettavuuteen, väitettiin myös kirjan jo löytyvän Bookbeatista ja keskustelu meni siihen suuntaan mihin keskustelut yleensä menee. Lopetin kommenttien lukemisen kun joka toiseen olisin joutunut vastauksessani vääntämään rautalangasta mitä tarkoitan ja koska Tampereella olen niin avuksi olisi varmaankin joutunut ottamaan vielä raitiokiskon. 

Kirjan julkaisu useassa formaatissa samaan aikaan ei kuulemma ole saavutettavuutta, vaan saavutettavuutta on ympäristöt ja internet sivustot... Ja näinhän se ei ole. 

Saavutettavuus on myös sitä, että voin lukea hehkutetun uutuuskirjan julkaisupäivästä alkaen riippumatta siitä mikä on minulle sopivin formaatti. Näin olisin samassa asemassa valtaväestön kanssa. 

En jaksanut tästä asiasta vääntää ja lopetin kyseisten kommenttien lukemisen ja kun ei Celialtakaan vastausta avaukseeni tullut. 

Vielä tähän loppuun: Minua ei tarvitse syyllistää siitä, etten voi lukea painettuja kirjoja. Olen pettynyt siihen, ettei tämä Obaman kirja ollut saatavilla kaupallisena äänikirjana julkaisupäivänä lukuaikapalveluissa. Raha ei voi tässä olla kyseessä, koska Obama on eri asia kuin Suomessa suomalaisen suomeksi kirjoittama ja julkaisema kirja ja taloudellisen hyödyn maximointi. 

Kun lukemisen saavutettavuutta edistävä taho ei julkaise näin suuresti maailmassa julkaistavaa teosta lukemisesteisille sopivassa formaatissa niin kuka sen tekee?