Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tavara-asema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tavara-asema. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. syyskuuta 2025

Lost in Music 2025: koonti

Lost in Music järjestettiin 25.-26.9.2025  Tampereella. Liput saatu yhteistyössä festivaalin kanssa. KIITOS! 
Pääsin arvioimaan tapahtuman esteettömyyttä ja saavutettavuutta – näkökulmasta, joka usein jää huomioimatta, mutta joka ansaitsee tulla näkyväksi. Kiitos festivaaliorganisaatiolle, joka mahdollisti tämän mahtavan yhteistyön ja kaikille muille osapuolille! Erityisesti kiitos avustajalleni, joka mahdollisti liikkumiseni vieraissa paikoissa ja kaiken somesisällön! Henkilökohtaisen avustajan työssä pääsee paikkoihin, joihin ei muuten omassa elämässään välttämättä pääse! Kannattaa tehä hyvä valinta, että kenelle menee avustajaks!  
 

Festarikesä ei siis vielä loppunutkaan!

 

  🔍 Huomioita esteettömyydestä ja saavutettavuudesta:

 

Keikat jakaantuivat useampaan tapahtumapaikkaan ja eri puolelle kaupunkia. Tämä teki haastavaksi valinnan siitä ketä menee kuuntelemaan, koska vielä ei pysty olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan. Näin ollen väliin jäi uusia mielenkiintoisia esiintyjiä, koska siirtymiset vie aikaa, vaikka raitiovaunu niin sujuva kulkuväline onkin. Ihan aavistuksen verran aikatauluja muuttamalla olisi ollut hieman helpompaa ja ois ehkä nähny useemman artistin. Toki vika voi olla vaikkapa siinäkin, että kuuntelen niin paljon kaikkee erilaista, että niistä ei muutenkaan saa mitään yhteneväistä. Eikä ohjelmaa suunnittelevat ihmiset voi tietenkään tietää, että sama ihminen kuuntelee tätä ja tätä... 

Suomen alkoholilainsäädäntö on mikä on... Se tarkottaa sitä, ettei ravintolat voi saavutettavasti laittaa nettiin esim. juomalistojaan. Tätä mietin torstaina Tuulensuun palatsissa, jssa oli juomalistat näytöllä pyörimässä ja juomat oli lajiteltu useammalle sivulle mahdollisesti tyyypin mukaan. Tuommosilta vekottimilta, joissa mainokset pyörii nopeesti on avustajankin haastavaa lukea vaikkapa yheltä sivulta juttua, koska siinä vaiheessa kun mä kysyn jotakin hintaa, tai muuta infoa niin se sivu kerkiää vaihtua ja sitte mulle kerrotaan taas lisää infoa, josta en välttämättä saa kaikkea haluamaani tietää - kunnes sivu kääntyy jälleen ja antaa uuden listan. Tietty henkilökunnalta voi aina kysyy, mutta jos tuollaisten kapineitten tarkoitus on helpottaa itse kenenkin asiointia niin saattaa välillä tuntua, että jää kysymättä. Lisäksi näkevien maailmassa on ihanteellista se, ettei kenenkään kanssa tarvii asiointitilanteessa välttämättä jutella. Kaupassa voi valita pikakassan, ravintolassa voi tehä tilauksen jollain sovelluksella ennakkoon siis vaikkapa Subway tai Hesburger ja tämän tyyppiset paikat, joissa itse palvelu on itsepalvelu.... Mullehan tämmönen olis ihanteellista, koska en tykkää jutella ihmisille, vaan se ei oo mahollista, koska maailma on suunniteltu näkeviä varten. Paitsi Kupliva maailmani. Täällä mä saan toteuttaa itteeni! Toteutan itteeni kyllä kaikialla muuallakin.

Suosittelen festarijärjestäjiä ja muitakin lukemaan nämä pari artikkelia:  

 

Gender minorities and persons with disabilities defining their perpetrators at music festivals 

ja

Music festival employees’ ableism as experienced by participants with disabilities

 

Jos englanti ei taivu niin sivun saa suoraan käännettyä suomeksi. Selaimesta vähän riippuu, että miten se tapahtuu. 
Voin tulla kertomaan mitä esteettömyys ja saavutettavuus on mielestäni ja että kuinka suhtautua. Parasta tietysti on kun lopettaa suhtautumasta!
Kaikenlaiset kysymykset ja ehdotukset yhteistyöstä voi laittaa osoitteeseen kuplivamaailmani(at)kuplivamaailmani.pink  

 

 

Tavara-asemalla oli aika kaamee kokemus. Eka jonoteltiin pihalla ties kuinka kauan ja sisällä ei meinannut sekaan sopia ja ei me sit menty mihinkään lavan eteen, koska olis pitänyt tunkee tuhannen humalaisen tamperelaisen keskelle... Siis Tavara-asema oli ainakin torstaina loppuunmyyty ja käsittääkseni sinne mahtuu tuhat ihmistä. Istuttiin semmosilla korkeilla tuoleilla ja seurailtiin enemmän yleisön höpötyksiä kuin ite keikkoja. Toki keikat kuulu hirveen hyvin, mutta meteli oli muutoin aikamoinen. 

 

 

Torstain keikat 

 

Samuli Putron haastattelua Tuulensuun palatsissa oli ilo seurailla. Aina sitä oppii uutta. En tiennyt, että hän tekee Tiktokkii. Mullakin on siellä tili, mutta en mä siellä ole saati että olisin sinne mitään sisältöä tuottanut. Jos tiedät sokeita Tiktokkaajia niin se ei tarkota, että meijän kaikkien tulisi sitä käyttää. Oon kokenut sen sovelluksen mahdottomaksi käyttää itsenäisesti ja se ei tee minusta huonompaa ihmistä. Lisäksi mä haluan näyttää tietyltä, rajata kuvaa ja videoo oikein siis silleen, että en vahingossa rajaa kuvaa miten sattuu. Ja joo Instassa mulla on joitain julkaisuja jotka on ihan päin persettä rajattu, koska esim. Korona-aikana ei niin vaan aina ollu näkevää apua ja lisäksi tää ei ihan heti alusta asti ollut niin ammattilaistoimintaa. Eli: ei musta tuu Tiktoksensaatioo, vaikka käsittääkseni myös eräs ruotsalainen 70-luvulla suosittu neljän hengen bändi on myös siellä.... 

Pitäs varmaan kuunnella tuon Osaajat podcastin aiemmat jaksot, mutta jos totta puhutaan niin mulla ei ole aavistustakaan siitä, että millä podcastpalvelulla se on. Haluaisin kuunnella Johannan ja Rennyn podcastia, mutta kun tarkotus on pysyä vaan yhden tietyn suoratoistopalvelun asiakkaana siis maksullisen ja siinä Storytel vie voiton. Spotify on nykyään niin kallis, ettei voi sitäkään pitää muutoin kuin ilmaisena versiona. 

Odotin valtavaa yleisömerta tuohon torstain varhaisen illan tapahtumaan, mutta ei siellä paljoa porukkaa ollut. Tosi fanit vain paikalla! Ensi keväänä hänellä olis keikka Helsingin jäähallissa. Pitäs melkeen mennä. Uusi albumi julkaistiin eilen. En ole ehtinyt sitä vielä kuunnella kun on ollut niin paljon musiikkia, johon eksyä.

 

 

Tilaisuuden jälkeen pääsin festarin somejulkaisuun. Tai siis julkaisuhan tuli vasta perjantaina, mutta mun osuus kuvattiin sillon torstaina. Oli kimaltava mekko ja kaikki! Mihinkähän tässä vielä pääsee tulevaisuudessa kun nyt on oltu niiiiiin paljon esillä..... 

Videon voi katsoa tästä. 

 

 

Tuulensuusta lähettiin 

Tavara-asemalle. 

Minttu aloitti about kymmenen minuuttia myöhässä ja biisejä ei ollut kovin montaa, mutta energiaa ja tanssia sitäkin enemmän! Biisit kuulosti niiiiin upeilta, että en malta oottaa uutta musaa häneltä ja ehkäpä tulevaisuudessa pitää mennä hänen keikalle. 

 

Seuraavana oli vuorossa Ilta. Muutaman biisin tunnistin, vaikka en yleensä seuraa Vain elämää-ohjelmaa niin Tässä talossa ja Kiire oli mulle silti tuttuja ja pari muuta biisiä tullut Spotifyssä vastaan. En tiedä hänen taustaa, että onko ollut esim. musikaaleissa tai musiikkiteatterissa. Ääntä voi käyttää niin monin tavoin. 

Tässä pari esimerkkiä siitä minkälaisesta äänen käytöstä erityisesti pidän.

 

 Elaine Paige - You Must Love Me  

 

Piano (From "Cats" / Italian Version)

 

Claire Richards - "Der Hölle Rache" (The Queen of the Night Aria) (Popstar to Operastar Semi Final) 

 

 

Goldielocks esitti tiiviin ja tunnelmallisen keikan. Ehkä noin puoleen tuntiin mahtui kaksi kertaa Made Of-biisi unohtamatta From East to South ja Mercy kappaleita. Kuultiin myös uusi biisi nimeltä

 

Favorite Girl, 

joka julkaistiin heti perjantaina. 

Tosin sen kuuli kyllä paremmin vasta sitten netistä kuin keikalla. 

 

 

Perjantaina oli onneksi vain yksi keikka. Tai olisi niitä ollut useampiakin jos olisi pystynyt olemaan. Tosin torstain Tavara-asemalla olo vei kyllä voimia, koska se ihmisten määrä oli niin valtaisa. Tarviin entistä enemmän aikaa palautumiseen keikan jälkeen. 

Saga Mast oli Telakalla esiintymässä bändin kanssa ja keikka oli just niin energinen kuin mitä olin odottanutkin. ROCK!!!! Laulamisen, soittamisen, liikkumisen, lavalla olemisen, elämisen, rakkauden ja musiikin riemua. Sagan Huutava hullu sydän-levyllä Huijari-biisissä mukana oleva Vivian oli myös lavalla tuon kyseisen biisin aikana. Olisin mielelläni kuullut lisää heidän yhteistä laulua. 

Biisejä kuultiin myös Rakastan draamaa-levyltä ja Minä minä maa oli ihanaa kuulla just bändin kanssa. 

Toivoin, ettei keikka olis loppunut ikinä! 

Täytyykin seurailla julkistuksia, että josko vaikka uutta keikkaa olis Tampereella pian. 

Tässä vielä virallinen video biisiin 100% . 

 

 

***

 

Blogissa ei ole nyt kuvia tältä osin kun tein julkaisuja someen muutenkin ja jotta tekstit pysyy aikataulussa. 

 

Tapahtumalle tähtiä 3/5. 

 

Musiikki on ihanaa! 

 

Kaksi iltaa on lyhyt aika ainakin tällaisella artistien ja keikkapaikkojen määrällä. Toki kaksi iltaa alkaa olla siinä ja siinä itsellä, että pystyy peräkkäin keikoilla olemaan. 

 

Muutamaa uutta hiljattain löytämääni artistia jäin kaipaamaan, mutta ehkä ne on mukana ensi vuonna. 

 

 

Kiitos kun sain olla mukana!     

maanantai 22. syyskuuta 2025

Lost in Music 2025: vinkit torstaihin

Lost in Music järjestetään 25.-26.9.2025  Tampereella. Liput saatu yhteistyössä festivaalin kanssa. KIITOS! 

 

Pääsen arvioimaan tapahtuman esteettömyyttä ja saavutettavuutta – näkökulmasta, joka usein jää huomioimatta, mutta joka ansaitsee tulla näkyväksi. Kiitos festivaaliorganisaatiolle, joka mahdollistaa tämän mahtavan yhteistyön ja kaikille muille osapuolille! 

 

Festarikesä ei siis vielä loppunutkaan!

 

Liput myy Tiketti ja lisätietoa lipuista täältä 

 

Jaan nyt vinkit molemmille päiville ja postauksen toinen osa tulee huomenna. Viikonloppuna tulee koontipostaus. 

 

Pahoittelut siitä, että tekstin jakaminen someen on teknisesti haastavaa. Yritän tekstien linkit saada molempina päivinä maailmalle nyt alku viikosta. Keikoilta tulee someen sisältöä. 

 

 

Tässä vinkit torstaihin.

 

 

Tuulensuun palatsi 

 

Lost in Music tarjoaa myös tänä vuonna areenan kiinnostavalle keskustelulle.
Mikko Kosonen ja osaajat -podcastin yleisön edessä nauhoitettavaan eksklusiiviseen erikoisjaksoon Tuulensuun palatsissa saapuu vieraaksi laulaja/lauluntekijä Samuli Putro. 
Podcastin teeman mukaisesti lavalla keskustellaan syvällisesti mutta kiihkeästi osaamisesta, harjoittelemisesta, oppimisprosesseista, työskentelymetodeista, kehittymisestä, ja kaikesta vieraan ydinosaamiseen liittyvästä. Millainen on Putron kirjoitusprosessi? Miten nuoruuden vaikutteet siirtyivät aikoinaan omalle paperille, ja mistä uudet vaikutteet hankitaan? Miten keski-ikäinen artisti kehittää itseään, ja mihin suuntaan? 
Kosonen on aiemmin soittanut Putron bändissä ja levyillä, ja ainutkertaisessa illassa onkin tarkoitus myös esittää livemusiikkia keskustelun lomassa. 
Ilta jatkuu Aksel Kankaanrannan koskettavan ja kuulijaa hyvin lähelle tulevan musiikin, sekä vintagesoundistaan tutun kahdeksanhenkisen soul-yhtye Punomon tanssittaessa kohti pimenevää iltaa. 
18.00 Ovet
19.00 Mikko Kosonen & Osaajat -podcast, vieraana Samuli Putro
20.15 Aksel Kankaanranta
21.15 Punomo

 

Putrosta olen kirjoitellut paljon jo aiemmin

Nyt on erittäin mielenkiintoista olla läsnä podcastin nauhoituksessa. Tulee varmasti tosi monipuolinen haastattelu ja mahtava podcast jakso! Tuulensuun palatsi antaa upeat puitteet tällaiselle kokonaisuudelle. 

 

 

Tavara-asema 

 

Tavara-Aseman torstai illassa nähdään uusi ja kiinnostava poptulokas Minttu, Suomen taitavimpiin tulkitsijoihin lukeutuva Ilta, kansainvälisiä raja-aitoja ylittävä, UMK:ssa itsensä suomalaisten sydämiin läpilyönyt Goldielocks sekä valloittavan lavapreesensin ja tarttuvia melodioita biiseissään viljelevä popsensaatio Ani.
Huippukeikkojen jälkeen bileet jatkuvat yömyöhään dj:n tanssittaessa festivaalikansaa valopilkkuun asti.
20.00 Ovet
20.20 Minttu
21.00 Ilta
22.00 Goldielocks
23.15 Ani
00.00 DJ Sara-Maaria

 

 

Odotan erityisesti Minttua ja Goldielocksia. Minttu on Lauri Tähkän tytär ja julkaissut kolme biisiä. Erityisesti Paperihaavoja on soinut itsellä viime aikoina. 

Goldielocksin pääsen näkemään nyt kolmatta kertaa. Odotan energistä keikkaa. Aiemmista kokemuksista voit lukea täältä

 

 

Huomenna jatketaan ennakkofiilistelyä! 

 

 

 

 

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Keikalla: Yona@Tavara-asema

 


 

 

 

Pääsiäisestä oli jo ehkä toivuttu tavalla tai toisella. Tosin väsymys jatkui yhä kun oli palaveria palaverin perään. Semmosina päivinä en muista ees mun nimee. Tai siis silleen kuvailen niitä päiviä. Riittää että muistaa olla oikeassa palaverissa oikeaan aikaan. Keskittyminen siihen mitä ympärillä tapahtuu onkin sitten oma juttunsa. 

 

25.4.2025. Yona esiintyi Tavara-asemalla. 

 

Sain olla taas todistamassa hienoa keikkaa. Se on vaan niin ihanaa se artistin läsnäolon voima ja tulee olo, että hän haluaa nimenomaan tässä hetkessä olla meille ja meiän kanssa! 

Mun mielestä yhä Eden -levyn biisit toimii paremmin livenä kuin levyltä. Oon kuunnellut tuota levyä yhä tosi vähän. Livenä nuo biisit jotenkin täydentyy. 

 

 

 


 

 

 

Tavara-asema ei mielestäni vaan ole paras mahdollinen keikkapaikka. Äänentoisto on mitä on ja lisäksi jos jostain syystä joutuisin tulemaan keikalle yksin niin noin avoimessa tilassa on vaikeaa hahmottaa asioita. 

lauantai 3. toukokuuta 2025

Keikalla: Aino & Hajonneet@Tavara-asema

 


 

 

 

Lauantaina 19.4. oli mun onnenpäivä! Olin oottanut tätä jo monta kuukautta ja etenkin kun tammikuussa Aino & Hajonneet keikka Telakalla jäi väliin sairaustapauksen vuoksi niin oikein ootin tätä lankalauantaita. Jännää muuten että käytän nuita pääsiäisviikon päivien nimiä, vaikka en kuulu kirkkoon. 

Kerroin jo eilen, ettei elämä aina mee niinku suunnittelee. 

Olin monistakin syistä mennyt nukkumaan vasta siinä puoli kuuden aikaan aamulla. Vaikka sainkin nukuttua useamman tunnin niin olin aika väsyny mihkään keikalle lähtee. Lähin, Tietenkin! 

Edellisenä iltana oli joku aivan muu syy miksei täysipainoisesta keikkaan keskittymisestä tullut mitään - niin tää ilta meni aika lailla väsymyksen tiliin. Sitä kun aamuyöhön asti nauttii muutamasta ja vähän enemmästäkin lasillisesta kuplivaa juomaa niin se saattaa tällä iällä jo jossain tuntuu sit seuraavana päivänä, tai siis tässä tapauksessa samana. 

 

 


 

 

 

Keikka oli täynnä energiaa, esiintymisen, laulamisen ja soittamisen riemua. Vaikka ite näytinkin kuolleelta. 

Keikoilla pääsen kyllä vaikka minkälaisiin tiloihin kun ajattelin taas, että kaikki valinnat mun elämässä on tuonut mut just siihen hetkeen - eturiviin nojailemaan sitä aitaa tai kaidetta tai mikä sen nimi onkaan vasten, ja katsoo ja kuuntelee just tätä keikkaa. Voin myös kertoo, että vesi on hirveen hyvää juomaa välillä. Ihan koko keikkapäivän ajan.... 

 

 


 

 

 

 

 


 

 

Seuraavaks Aino & Hajonneet  voi nähä livenä Työväen Musiikkitapahtumassa , 

Sorin Aukion Kesäkeikat ,

ja 

Lost in Music . 

 

On toki muitakin, mutta listasin ne mitkä on mua lähinnä.

 

 

Huomenna jatkuu keikkakertomukset Tavara-asemalta. 

perjantai 2. elokuuta 2024

Uusi Tampere 2024 osa 3

 

 

 


 

 

 

 

 

Esittelin festarin aiemmin. 

Olin omalta kohdalta kolmannen varsinaisesti festarien neljännen illan eli 26.7.2024. Keikalla katsoo Litku Klemetti  ja Maustetytöt

 

Illan avasi Viitasen Piia

 

Litku on aina hyvä. Erityisesti bändin kanssa niin mahtava! Tuttujen ja tuntemattomampien biisien kautta päästiin Junalla Kainuuseen. Siellähän tuli muuten vietettyä tänä vuonna vähän pidempi aika itsellä. 

 

    
 

 

 

Maustetyttöjen keikka oli tuttua ja turvallista. Puhun esiintyjistä, en yleisöstä. 

 

Tänään on vielä viimeinen Uusi Tampere ilta. En ole paikalla ja ootan mielenkiinnolla saanko lippurahojen osuuden takaisin tämän illan osalta. Lippujen osto silloin ajat sitten kun ostin; oli semmosta saavutettavuuden kanssa säätämistä, että unohin lisätä tilaukseeni lipputurvan. Olin tähän päivään asti varma, että olin ostanut myös sen KUN AINA OSTAN. 

 

Odottelen vastausta sähköpostiin. 

 

Kiitos seuralle seurasta ja kuvista!

 

Keikkakesä jatkuu vielä!

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Uusi Tampere 2024 osa 2

 


 

 

 

 

Esittelin tämän festarin jo aiemmin. 

 

Olin omalta kohdaltani toisen, varsinaisesti festarin kolmannen illan aikana 12.7.2024. katsoo Ruusut 

keikkaa. Samana iltana esiintyi myös Paperi T. 

 

Ruusut toimii livenä paremmin kuin levyltä. Tällä kertaa istuin, enkä seissyt lavan edessä. En tiiä kumpi on parempi kyseisen artistin keikoilla kun musa tuntuu kaikkialla. 

Ois pitäny olla enemmmän juomaa veressä ja täysin toinen vuorokauden aika. Semmonen aamu kolme sopis noihin lyriikoihin paremmin. 

Keikalla ei tullu 555, Haluun et sä kaipaat mua, eikä myöskään Siamilaiset. 


Biisi nimeltä Alku tuli tietenkin. Se puhutteli sillon ja puhuttelee jokaisella kuuntelulla niin paljon, etten osannut vaan yhtä lainausta valita, joten tässä lyriikat 


"Rakastan sua niin et siit on vaikee ees laulaa
Jos asioit sanoo ääneen niin ne katoaa
Vähitellen kylmään veteen mut totuttaa
Ottaa kauluksista kii:
Mitä sä sait tänään aikaan?
Kaipasin niin kauan, etten huomannu lainkaan
Kun vihdoin saavuit kadotaksesi uudestaan
Mut jos venaan, että aallot liekkejä kantaa
Enemmän kuin mitään rakastan vaan odottaa
Rakastan sua niin et se on melkein pelkoo
Et jos käännän katseen niin kaikki tää katoo
Oon joskus salamoihin sokeutunu
Vähän ylivalottunu
Oot sä ikin rakastunu?
Kuva tai ei tapahtunu
Se voi vaan haavoittaa, ei enempää
On kaikki hetken savurenkaan sisällä
Haluaisin kävellä
Auringon kehällä
Olla siin hetkessä
Enkä enää pelätä
Sitä menettää
Rakastan sua niin et se on melkein aitoo
Ku tuuli katoo hiuksiin ja lupaa et oon ainoo
Vaik takertuiski muihin ei sellast tyyppii
Joka kaivertelis nimii puihin vaa
Juossu pitkin hyvästei
Ettiny paikkoi jossa ne muistelis yhä meit
Vaik kuinka erityist se olikaan
Suruu ei voi varaa
Ei voi omii melankoliaa
Suruu ei voi varaa
Ei voi omii melankoliaa
Niin nopeesti ku hetki kääntyy kuoreensa
Maanjäristys, mut vaan tässä huoneessa
Tartu mun kauluksiin ku vanhaan viholliseen
Siiviksi kun iho menee
Kiertämässä kehää, jostain unista ei herää
Ennenku ei pidä unina niit enää
Mitä sä oot saanu aikaan
Tähdänny korkeelle, tuijottanu taivaan
Haluaisin kävellä
Auringon säteillä
Olla siinä hetkessä
Ku menettää
Mä rakastan sua niin et se on melkein pelkoo
Jos käännän katseen niin kaikki tää katoo
Oon joskus salamoihin sokeutunu
Vähän ylivalottunu
Oot sä ikin rakastunu?
Kuva tai ei tapahtunu"


Sanat tarjoaa Musixmatch

 

 

Olin tälläkin keikalla omakustanteisesti. Jäin miettiin onko Tavara-asema oikeanlainen paikka akustiikaltaan tän tyyliselle musalle. Toki kyseiseen paikkaan mahtuu jengii, mutta mutta. 

 

 

Vielä on pari iltaa festaria jäljellä.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos seuralle seurasta ja kuvista!

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Uusi Tampere 2024 osa 1

UUSI TAMPERE – TAPAHTUMAKESÄ 2024

 

Uusi Tampere on koko kesän 2024 mittainen
tapahtumakokonaisuus Tampereen keskustan syleilyssä
Tavara-aseman korttelissa laadukkaasti kuratoidun vaihtoehtomusiikin ja
tunnelmallisten kohtaamisten ystäville!
Uusi Tampereen tapahtumakesä tuo Tavara-asemalle kotimaisen indien isot nimet
ja kiehtovat uudet artistit viitenä perjantaina kesä–elokuussa 2024. Keikkojen jälkeen jokainen Uusi Tampere -ilta huipentuu yökerhobileisiin kaupungin kovimpien DJ:iden johdolla.
Musiikin lisäksi tapahtumassa mukana oheisohjelmaa, herkullisia ruoka- ja juomaelämyksiä sekä upeaa fiilistä tunnelmallisessa miljöössä.

 

 

Ensimmäinen Uusi Tampere ilta olisi ollut 14.6. Jätin sen väliin ja olin festareilla 28.6. Esiintymässä olivat OrvokkiPehmoaino ja Malla. 

 

Aiemmin oon nähny Mallan ja Pehmoainon Festivaalilla. 

 

Aiemmin olin käynyt Tavara-asemalla vain kerran ja silloin se ei keikkapaikkana vakuuttanut. Nyt oli aivan eri meininki. 

Ulkona oli lämmintä +31 ja oli niin ihanaa päästä ilmastoituun paikkaan kun meillä edelleen riehuu julkisivuremppa. 

 

Ennen keikalle lähtöä otettiin tämä kuva. 

 

 

Saatiin hyvät paikat lavan edestä eikä menetetty niitä, vaikka liikuskeltiin keikkojen välissä. 

 

 


 

 

Eka esiintyi Orvokki, joka oli itselle täysin uusi tuttavuus. En oikein vakuuttunut hänestä. Toki kuohuviinin virratessa kuuntelee mitä vaan jos niikseen tulee. 

 

 

 


 

 

Pehmoaino olikin sitten omaa luokkaansa! Oli hyviä välispiikkejä, joita oli hauskaa kuunnella ja kuulla samalla vähän biisien taustoista ja elämästä. 

Yhen jutun huomasin; piti tulla biisi nimeltä Kaukana kotoa, mutta tulikin Haluun takas mun perhoset. Eipä se niin vaarallista oo. Helle tekee milloin mitäkin itse kenellekin. 

 

 


 

 

 

Malla oli vuorossa viimeisenä. En tosin tiiä oliko välttämättä akustiikaltaan paras keikkapaikka tämän tyyppiselle musiikille. Olen kuunnellut hänen molemmat albuminsa kyllä useampaan kertaan. Tavallaan niistä ei jää mitään mieleen, paitsi ehkä sen verran, että artistin tunnistaa jos sitä jossain soitetaan. 

Keikalla en huomannut milloin biisi vaihtuu ja lisäksi mietin, että tää toimis paremmin aamuyön hetkenä, jolloin on tarpeeksi sallittuja aineita veressä ja paikka olis yökerho tai vastaava.


Oli kiva ilta.

Lost in Music 2025: koonti

Lost in Music järjestettiin 25.-26.9.2025  Tampereella. Liput saatu yhteistyössä festivaalin kanssa. KIITOS!  Pääsin arvioimaan tapahtuman e...