Näytetään tekstit, joissa on tunniste E-kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste E-kirja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Milly Johnson: Teetä auringonkukkien kahvilassa

 

 


 

 

 

 

Milly Johnson - Teetä auringonkukkien kahvilassa 

 

Bazar 2022 

 

 

Alkuteos 

Afternoon Tea At The Sunflower Cafe 


Suomentaja
Irma Rissanen

 

ISBN
9789523764194

 

E-kirjan sivumäärä
546

 

 

Kosto on suklaisen suloinen
Milly Johnsonin Teetä auringonkukkien kahvilassa on hurmaava tarina kahdesta naisesta, yhdestä suklaanruskeasta silmäparista ja kahvilasta, jossa unelmat voivat käydä toteen
Connie Diamond on aina kuvitellut olevansa aviomiehensä sydämen valittu. Kun Connie saa tietää Jimmyn pelanneen likaista peliä viimeiset kaksikymmentäneljä vuotta, on hetki kypsä kostolle.
Della Frostick, Jimmyn oikea käsi TimantinKiilto-siivousyrityksessä, on läpeensä kyllästynyt pomonsa jatkuvaan suhmurointiin ja sen peittelyyn. Kun Della saa viimein tarpeekseen, ryhtyy hän punomaan juonta miehen pään menoksi yhdessä Connien kanssa. He päättävät tehdä miehen elämästä selvää perustamalla kilpailevan yrityksen.
Onnistuakseen suunnitelmassaan Connie ja Della tarvitsevat tuekseen koko TimantinKiillon henkilökunnan sekä omia asiakkaita. Alkaa kilpajuoksu ajan kanssa, eikä sitä helpota yhtään Connien siivouskeikka hurmaavan suklaamestarin talossa.
Milly Johnson johdattaa Teetä auringonkukkien kahvilassa -kirjassaan lukijan kaupungin parhaaseen kahvilaan nauttimaan ystävyyden voimasta, rakkaudesta ja riemusta – suklaata tietenkään unohtamatta! 



Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle! 

Pahoittelut edellisen tekstin somejulkaisuissa näkyneestä suuresta virheestäni. Pitää vaan olla entistäkin huolellisempi kansikuvien kanssa. 



Tämä kirja on sellainen, jonka tarvitsin juuri siihen hetkeen jolloin sen luin. 

Laadukkaasti kirjoitettua siirappista suklaan tuoksuista hömppää! 


Rakastan kahviloita ja niissä istuskelua ja tietenkin kahvia! 


Minulla oli ennakkokäsityksenä, että tässä kirjassa joku perii jotakin ja laittaa kahvilan pystyyn. 

Vähän niinkuin Lucy Diamondin Rantakahvila-sarjassa. 


Tämäpä olikin yllättävän erilainen. 

Suklainen kosto kulki teemana halki kirjan ja sai minutkin haaveilemaan omasta suklaamestaristani. 


Kirjassa myös siivoillaan mitä erilaisimmissa kodeissa ja siivoajaa kuin siivouksen tilaajaa on joka lähtöön. 


Salahuoneeseen vangiksi joutumisesta tuli mieleen kauan sitten lukemani Nora Robertsin Angelan kosto. 

 

Milly Johnsonilta olen lukenut aiemmin vain Kirsikoita ja joulun taikaa. 

Taidan lukea sen uudelleen tänä vuonna. 

 

 

Jos kaipaat hyvän mielen kirjaa niin suosittelen avaamaan Auringonkukkien kahvilan oven ja varaamaan reilusti suklaata lukuhetkiin. Viihdyt varmasti! 

 

Annan kirjalle neljä tähteä.

maanantai 10. lokakuuta 2022

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

 

 


 

 

 

 

Kaisa Åkerman - Hajusteentekijän tytär

 

 

Bazar 2022  

ISBN
9789523761759 


E-kirjan sivumäärä
582

 

 

Hän oli jumalten merkitsemä, salaisuuden kantaja
Assyriologi Kaisa Åkermanin historiallinen romaani Hajusteentekijän tytär kertoo Ilussa-tytön kasvusta naiseksi, salaperäisestä savitaulusta ja vaiheikkaasta pakomatkasta muinaisessa Lähi-idässä.
Kun Ilussa syntyy, moista lasta ei ole ennen nähty. Niin täydellinen kuin vastasyntynyt voi olla, mutta osa vauvan pehmeästä ihosta hehkuu verenpunaa. Se on merkki jumalilta, sen tietävät kaikki.
Ilussa on assyrialaista hajusteentekijöiden sukua, ja äiti kasvattaa tyttärestään taitavan tuoksujen ja voiteiden valmistajan. Mutta äidin mukana kulkee salaisuus, savitaulu, joka ei saisi missään nimessä joutua vieraisiin käsiin ja jonka vuoksi äiti on piilotellut Ilussan kanssa vuosikausia kyläpahasen majatalossa. Kunnes kaikki muuttuu yhdessä yössä.
Assyriologi Kaisa Åkermanin historiallinen romaani avaa näkymän 1200-luvulle eaa., epävakaaseen aikaan, jolloin Assyria otti ensimmäisiä askeliaan maailmanmahdiksi. Se on kertomus ystävyydestä, huikaisevasta pakomatkasta ja nuoren tytön kasvamisesta itsenäiseksi naiseksi, joka uskaltaa kuunnella sydämensä ääntä. 



Kiitos Kirjailijalle kirjasta ja Kustantajalle arvostelukappaleesta. 


Sain tämän jo helmikuussa ja aloitin silloin. Halusin lukea tämän, koska ajattelin tykkääväni. 

Joku siinä kuitenkin vastusti ja totesin, että kattellaan myöhemmin. 


Luin tämän nyt syksyllä puolentoista viikon aikana. 

Alun synnytyskuvauksen aikana totesin, että nyt ei pysty, koska se aihe tuli hieman liian lähelle. Kyseinen toiminta kun ei ole riskitöntä näin 2020-luvullakaan. 


Pidin kirjasta muutaman päivän taukoa ja luin ekat 90 sivua putkeen ja loput parissa osassa. 


Lukiessani tulin miettineeksi olenko kuitenkaan historiallisen romaanin ystävä. 


Tähän kirjaan on tehty valtava taustatyö. Niin on varmaan myös esim. Diana Gabaldonin kirjoihin, mutta ehkä ne on jo lähtökohtaisesti hieman eri tavoin viihdyttäviä. 


Hajusteentekijän tytär oli jotenkin vaikeaa. Ehkä se johtuu siitä, että oltiin niin kaukana aikojen alussa. 


Aikoinaan viihdyin Sue Harrisonin kirjojen kuin myös Jean M. Auelin parissa. 

Oon ne molemmat sarjat lukenut kun itse olin nuori ja sillon on tekstissä ollut varmaankin paljon mielenkiintoista. 


Nykyään kun oon tällanen kyyninen täti-ihminen niin oma lukijuus on kehittynyt ja sitä kiinnittää huomiotaan kaikkeen epäolennaisuuksiin. 


Kirjoista aina oppii ja olin yllättynyt tämän kirjan oluen teko aiheesta. 

En itse juo olutta, joten en ole tullut ajatelleeksi, että se on niinkin ikiaikainen tapa. 

 

Tässä ote kirjasta: 

 

 

"Kun Ilussa työnsi raskaan oven auki ja astui kuumuutta hohkaavaan panimoon, hänet toivotti tervetulleeksi hymy, joka valaisi huoneen hämärät nurkatkin. Rahima huikkasi Ilussalle tervehdyksen ja pyyhki samalla hikeä kasvoiltaan repaleisella, vanhuuttaan hapertuneella kangaskaistaleella.

”Tulitkin juuri sopivasti titaapun keittoon”, Rahima sanoi. ”Tuo vettä, niin minä hämmennän!”

Ilussa hymyili valjusti suupielestään. Rahimaa ei tuntunut haittaavan aamuyön tunteina raataminen, naisen nauru helisi sitä kirkkaammin mitä kauemmin työrupeama kesti. Ilussa tukahdutti haukotuksensa ja heitti sitten huivinsa huonetta kiertävälle penkille, se olisi vain tiellä ruukkuja nostellessa. Seinänvierustalla odotti rivi valmiiksi täytettyjä ruukkuja. Ilussa tarttui lähimpään ja alkoi kammeta sitä olkapäänsä varaan. Raskaan kannun muhkuraiset kädensijat tuntuivat lipeävän hänen otteestaan, ja saven karkea pinta raapaisi poskea, mutta viimein ruukku lepäsi tukevasti Ilussan hartialla. Ilussa kaatoi vettä norona suureen sammioon, jota Rahima parhaillaan sekoitti pitkävartisella puukalikalla. Sammiossa höyryävä vierre saostui hiljalleen, kun Rahima hämmensi sitä tasaiseen rytmiin. Avonaisesta oviaukosta Ilussa näki viereiseen huoneeseen, jossa vesihöyryn muodostaman udun takana häämötti liotussaaveja ja niiden ympärillä parveilevia hahmoja, naisia, jotka lisäsivät suuriin sammioihin ohramallasta. Koko rakennus huokui lämpöä, jossa oluella oli hyvä tekeytyä, ja maltaan ja humalan imelä tuoksu leijaili kaikkialla. Se pyörteili hiljaisella tulella porisevista sammioista, eteni niiden pihkaisia kylkiä myöten lattianrajaan ja nousi höyryn mukana hämärässä hädin tuskin häämöttäviin kattoparruihin saakka. Se tunkeutui jokaiseen seinän rakoon, joka oli aikojen saatossa laastiin revennyt, kiemurteli jykevälle ovelle rosoista lattiaa nuoleskellen ja matkasi edelleen panimon pihalle ovesta kulkijoiden vaatteisiin takertuen. Se tarttui hiuksiin, viipyili iholla vielä peseytymisen jälkeenkin ja sai naisten makuusalin tuoksumaan hennosti makealta. Tuoksusta oli tullut Ilussan ainainen seuralainen, joka sai pihojen perukoilla majailevat villit kissanpennut seuraamaan häntä sydäntä särkevästi naukuen ja tapailemaan Ilussan kantapäitä terävillä kynsillään, kun hän kiirehti keittiöpihan poikki.

Panimorakennuksessa oli jatkuva hälinä, äänet kaikuivat huoneesta toiseen. Naiset huutelivat toisilleen ohjeita ja pyysivät lisää vettä, mallasta, ruukkuja. Pienet palvelustytöt sukkuloivat huoneiden välillä, kantoivat astioita ja toistivat lapsenkirkkaalla äänellään naisten ohjeita ja pyyntöjä toisilleen. Toisella kymmenellä olevat tytöt taas seurasivat naisten kintereillä tarkkaillen jokaista työvaihetta ja ottivat vähitellen vastuuta helpoimmista töistä. Naisten kasvot toistivat tulisijojen punaista hehkua, ja pellavaiset työmekot liimautuivat kainaloihin ja selkään. Huoneissa kaikuvat ohjeet hukkuivat välillä nauruun, kun sutkaukset lentelivät suusta suuhun, ja pian joku aloitti laulun, jonka tahtiin sammioita oli helpompi täyttää. Ilussa kiepautti palmikkonsa päälaelleen ja pakotti siitä karkaavat kiharat korvien taa. Niskaa hiosti jo, vaikka työrupeama oli vasta aluillaan.

Ennen ensimmäistä päiväänsä olutpanimossa Ilussa ei ollut osannut aavistaa, kuinka kipeiksi käsivarret voisivat tulla sammion hämmentämisestä. Kuinka jo jalkojenmukaisiksi kuluneet nahkatossut pystyivätkään hiertämään panimon kosteassa lämmössä turvonneita jalkoja ja kuinka puutuneetkin päkiät aistivat kipua, kun niiden kyhmyjä liotti keittiöpihan saavissa. Kuinka kuuman mäskin polttamia rakkoja kämmenissä kirvelisi, kun sormet hakeutuisivat nyppimään niitä pakonomaisesti, tai kuinka koko kehoa voisikaan kivistää, kun kipua oli vihdoin aikaa kuunnella makuusalin pimeydessä. Oluen kemian Ilussa tunsi, hän tiesi tarkkaan, kuinka mallas muuttaa ohran olueksi, saa siihen Ninkasin tahdon mukaiset parantavat ominaisuudet ja muuttaa sitä juoneen avoimeksi jumalattaren sanalle. Tämän kaiken Ilussa oli tiennyt, mutta ei ollut koskaan rukoillut Ninkasia tai tehnyt käsillään jumalattarelle töitä. Ei ennen saapumistaan Heettiin."

 

 

Tampereella on aivan omanlaisensa baari tietovisa-kulttuuri. 

Jos suunnittelisin kysymyksiä sellaisiin niin yks kysymys vois olla, että kuka on oluen jumalatar?

 

Hän on Ninkasi. 

 

 

Kiinnitin kirjassa huomiota myös kieleen ja mietin onkohan tämä seuraava sana vanhaa suomea vai eikö tätä nykyään käytetä?

 

Ote tekstistä: 

 

" ”Kas kun vihdoin tajusit”, Rahima letkautti ja jatkoi kikherneiden silpimistä. ”Tietenkin haluaa”, hän jatkoi hetken kuluttua, ”mutta turha asioita on murehtia, ainakaan ennen kuin siihen on syytä.”"

 

Silpiä vai onkohan se silpiminen. 

Tulee mieleen jotkut vanhat tyttökirjat ja niiden suomennokset. 

Olen myös aina luullut, että kikherne on vasta äskettäin kehitelty lihaa korvaamaan, mutta näköjään se onkin ollut jo aikain alussa. 

 

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta henkilöt eivät tulleet läheiseksi missään vaiheessa. 

Se ei ole kirjan eikä tekijän vika. Välillä on hyvä löytää teos, jonka lukemalla alkaa ajatella minkälainen on itse lukijana. 

 

Hesari ei ollut arviossaan innostunut tästä kirjasta. Tuokin on taas vaan osoitus yhden ihmisen mielipiteistä. 

 

 

Annan tälle kirjalle kaksi tähteä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Elina Annola: Kunnes kukkivat puut

 


 

 

 

Elina Annola - Kunnes kukkivat puut
 
Bazar 2022


E-kirja

ISBN
9789523763708


Sitten kun oikea elämä alkaa
Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut nuori opettaja tavoittelee täyttä elämää heittäytymällä rohkeasti uuteen.
Tästä kesälomasta tulisi uusi, puhdas alku. Emilia saisi unelmiensa parisuhteen, auringonhehkuiset illat Helsingin rantakallioilla, ystävät. Töihin palattuaan hän kertoisi kaikesta opettajainhuoneessa, mutta nyt, nyt kesä poreilee suussa, hehkuu mandariininpunaisena hymynä huulilla, syttyy sähähtäen iloa rätiseviksi hetkiksi. Ja kesä jatkuu. Kesä.
Huolettoman lomatunnelman katkaisee äidin puhelinsoitto. Auri-täti on kuollut. Emilia tuskin muistaa omituista Auria, mutta hautajaismatka vie hänet takaisin juurilleen Pohjanmaalle, mummolan mansikkamaille ja Aurin elämään. Liian lähelle. Tapahtumiin, joita eivät edes valtoimenaan kukkivat omenapuut pysty muuttamaan kauniiksi muistoiksi.



Elina Annola (s. 1985) on helsinkiläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla ja lapsuusmaisemat Laihian lakeuksilla. Hänen esikoisromaaninsa Kunnes kukkivat puut ilmestyy keväällä 2022, ja toinen romaani, Kaikki lokakuun taivaat, on tulossa syksyllä. Luku- ja kirjoitusharrastusten lisäksi Annola viettää aikaansa lenkkipoluilla, joilla seurana juoksentelee toisinaan myös parsonrussellinterrieri Ryyti.



Kiitos tästä teoksesta kirjailijalle ja arvostelukappaleesta kustantajalle.

Pyysin arvostelukappaleen koska aina on ilo lukea tekstiä uusilta tekijöiltä. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä tai odotuksia kirjasta.

Teos on paikoin raskas, koska siinä mennään ihmismielen syviin syövereihin ja ravataan lääkärissä jatkuvalla syötöllä.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa; 1970-luvulla ja nykypäivässä. Tapahtumapaikkoina Helsingin hipsterien suosiossa olevat mestat ja mielisairaala Pohjanmaalla menneisyydessä.

Ihmismieli särkyy useisiin palasiin tässä teoksessa.

Tarttumapintaa löydän omaan elämääni niin Flow festareilta kuin sairaalamiljööstäkin.

Kirja vilisee diagnooseja ja tapahtumia, joista osassa tulee lukijana miettineeksi tapahtuiko näin vai aivan toisin?

En itse viihdy Helsingissä, mutta uskon siellä olevan paikkoja joissa viihtyisin. Kahviloiden ja keikkapaikkojen tarjonta on valtaisa. Joku varmaan voisi kuvailla minua hipsteriksi, joten eiköhän ne itelle sopivimmat paikat Helsingistä löytyisi. 

Seuraavalla Helsingin reissulla pitäisi käydä tsekkaamassa ainakin Le Paris, sekä Le Jardin.




Tässä muutamat lainaukset kirjan tekstistä.

 

"Minna valitsi klassikkobrunssiin pannukakut, chiavanukkaan ja mimosan. Emilia tilasi saman eikä huomannut, ettei annokseen kuulunut mitään suolaista. Minna rakasti herkkuja. Virtahepokahvilan pannukakut olivat kuulemma legenda, gluteenittominakin paksuja ja kuohkeita."


"Emilia siirteli annoksia lähemmäs toisiaan ja otti puhelimen esille. Kuvassa kirkkaankeltainen mimosa, chiavanukkaan kerrokset, musta americano, kaistale pöydän vaaleaa puuta, ympärillä utuinen hehku. Joku toinen katsoisi kuvaa omasta lasisesta kuplastaan, kadehtisi ja vajoaisi takaisin harmauteen, ehkä jonain päivänä heräisi ja pyristelisi pois, Emilian tavoin unohtaisi sammuneet sunnuntait."



"Rannassa viileä siideritölkki kohmetti sormet, nurmikko painoi säärien haaleaan ihoon rantuja. Jere esitteli juomaansa, aprikoosinmakuista saisonia. Laatuisaa bisseä. Emilia maistoi Jeren ojentamasta pullosta ja nyökytteli. Hedelmäisestä maltaasta on helppo pitää, hän sanoi.

Hän kuunteli, kun Jere kertoi, miten juhannusvalkeat olivat loimottaneet veden punaiseksi Kivinokan edustalla. Minna ja Veera olivat juosseet veteen vaatteet päällä, myöhemmin hytisseet kylmästä nuotion äärellä. Teemun ja Jeren oma juomasekoitus lämmitti kuulemma monta tuntia sen jälkeen, kun viimeiset vihellykset ja encoret hiljensivät Lonnan rantakalliot. Minnan jatkot, vanha nainen naapurista ja Teemun kummallinen pikkusisko Tessa, joka eksyi yllättäen seuraavana aamuna samaan kahvilaan eikä malttanut olla kutsumatta koko seuruetta juhannuspäivän viettoon soluasuntoonsa kuuntelemaan Ruusuja ja Litku Klemettiä. He luukuttivat koko tuotannon, monta kertaa ja sen jälkeen vielä The XX:ää, pikkutunneille siinä meni. Kunnon meihemi. Mahtava juhannus."



On vain niin MAHTAVAA kun suosikki bändit mainitaan kirjassa! 




"Äiti ei saanut otetta asioista. Sen ainoa tytär oli mennyt pilalle, niin pilalle, että ihan psykiatrian asiantuntijaa oli tarvittu. Miten kävisi Emilian elämän, miten äidin, miten mummon, miten lastenlasten, olemattomien. Miten paljon Emiliaan oli panostettu, mitä saatu. Sekos, mutta hullujahan ne on kaikki, koko suku, hermosairaita, niin ne kylällä sanoisivat, sitä äiti nyt ajatteli ja pelkäsi, että joku saisi tietää jotain."



Pienellä paikkakunnalla kasvaneena tunnistan tämän ajatusmaailman oikein hyvin. Itseä ei hoideta, koska murehditaan sitä mitä muut sanois jos ne sais tietää. Kuinka vapauttavaa se Minulle Itselleni onkaan kun täällä isossa kaupungissa saan olla aivan rauhassa sellanen ku oon ja ketään ei kiinnosta. 

En ole myöskään kertomassa diagnoosejani uusille ihmisille heti ensimmäisenä. Mulla ei ole mitään tarvetta siihen. En tahdo olla sairauskertomuksien äänitorvi. 

Tämä ei ole vammaisblogi, eikä mielenterveysblogi. Minussa on muitakin asioita kuin diagnoosini. 

Muu maailma se vaan haluaa yhä tänäkin päivänä 2020-luvulla määrittää ihmiset sen mukaan mitä terveystiedoissa lukee ja miltä kukanenkin näyttää. 


Olen mukana useammassakin kirjallisuuspiirissä. Ne on etänä ja rakastan keskustella kirjoista. 

Olen kertonut vammastani vain koska lukemiseni tapahtuu äänikirjoilla, koska fyysistä kirjaa en voi lukea. 

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla lukijana lukijoiden joukossa. 

Tämä teos olis oiva lukupiirikirja. Ehkäpä ensi vuonna tätä ehdotan. Nyt voi olla varauksissa ruuhkaa. 

Syksyni on kirjavan kiireinen. 

Tuosta varauksissa ruuhkaa sanaparista tuli mieleen biisi nimeltä Unissa ruuhkaa.



Eräs tämän kirjan teema on skitsofrenia ja siitä minulle tuli mieleeni kun nuorena luin Sylvia Plathin Lasikellon alla-kirjan ja se teki syvän vaikutuksen. 

Siihen aikaan mielenterveysongelmista ei puhuttu. Olin 12 ja onneksi en tiennyt mitä elämäni minulle tuo. 

 

Lasikellon alla jätti syvän jäljen ja samoin teki tämä esikoiskirja. 

On koskettavaa lukea kuinka ihmismieleen koskee eri aikoina ja kuitenkin niin samoin tavoin.


Olen ennenkin sanonut, että jokaisen tulis elämänsä aikana käydä puhumassa jollekin. Kukaan täällä maailmassa ei selviä kolhuitta ja jos joku muuta väittää niin on väärässä. 


Annan kirjalle 4 tähteä ja suosittelen lukemaan jos tähän epävarmuustekijöitä täynnä olevaan syksyyn haluat ajatuksiaherättävää ja kauniilla kielellä kirjoitettua puhuttelevaa luettavaa. 

 

Kunnes kukkivat puut on arvioitu myös ainakin näissä blogeissa: 

 

Amman lukuhetki, 

Kirjakaapin kummitus

maanantai 26. syyskuuta 2022

Matti Laine: Kuolemanloukku


 

 

 

Matti Laine - Kuolemanloukku 

 

Bazar 2022 

 

E-kirja 

 

ISBN
9789523762190

 

 

Takuuvarmaa dekkariviihdettä palkitun Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittajalta
Matti Laineen koukuttavan Vitikka-rikosromaanisarjan kuudes osa antaa jännityksestä tinkimättä lukijalle jälleen myös pohdittavaa: kumpi on pienempi paha, tutuiksi tulleet uhat vai sokea sukellus tuntemattomaan?
Elias Vitikka istuu Suomenlinnan avovankilassa vuoden kakkua talousrikoksesta ja tuntee olonsa paremmaksi kuin pitkään aikaan. Etäisyyden ottaminen on tehnyt hyvää, mutta syy istua kiven sisällä ei ole niinkään hyvä. Vitikan niskassa on alamaailman langettama tappotuomio, ja majoitus Suomenlinnassa on järjestelty juttu.
Mutta turvasäilö on vain väliaikainen. Jo ennen kuin Vitikka raottaa ovea vapauteen, hänen entinen suojattinsa jääkiekkoilija Veeti Poranen löydetään kuolleena, ja itsemurhaksi kuitattu kuolema herättää Vitikan epäilykset. Koko entinen elämä näyttää muutenkin murenevan pala palalta miehen jalkojen alta. Vain tappotuomio on ja pysyy. Vapaudesta on tullut Vitikalle kuolemanloukku.
Nopeakäänteisen ja monikerroksisen dekkarisarjan kuudennessa osassa Elias Vitikka seisoo yksin pettävällä pohjalla. Nyt jos koskaan on aika tehdä hyppy tuntemattomaan. 



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 


Luin tämän(kin) yhdeltä istumalta. 

Tiesin tekstin olevan vetävää, joten onneksi oli mahdollista uppoutua tarinaan kerralla. 

Kirja on tiheätunnelmainen, eikä aseiden kanssa rymistelyltä vältytä tässäkään. 

Kirjan juonikuvioista tuli paikoin mieleen edellinen arvioimani kirja; Sebastian Fitzekin Terapia. Tekstini pääsee lukemaan täältä.


Kuolemanloukussa oli myös henkilöitä ja tapahtumia, jotka eivät olleet sitä miltä näyttää. 

Ihailen kirjailijan taitoa ikäänkuin lavastaa tapahtuma ja sitten keriä se auki uskottavasti toden tullessa ilmi lukijalle. 


Tekstin kautta pääsee hyvin irtautumaan arjesta ja sitä totisesti kaipaa näinä epävarmoina maailman myrskyisinä hetkinä. 


Kirjaa lukiessa jäin miettimään miten paljon taustatyötä se vaatiikaan, että voi kirjoittaa alamaailmasta. 

Kirja on mielestäni uskottava, mutta olisiko se sitä sellaisten henkilöiden mielestä, jotka tuntevat alamaailmaa? 

Olen myös miettinyt ennenkin sitä saako dekkareista aidosti vinkkejä rikoksien tekoon, vaikka niitä ei siksi kirjoitetakaan? 

 

 

Jipun elämäkertaa lukiessa mietin, etten itse olisi kokeillut huumeita, koska lehdessä kerrottiin niiden vaikutuksista. Kyseistä lehtijuttua ei varmaankaan oltu kirjoitettu siksi, että joku innostuu kokeileen. 

Arvioni Jipun elämäkerrasta on tässä.



Onko eettisesti oikein kirjoittaa rikoksista ja mahdollisesti antaa vinkkejä niiden toteutustapoihin? 

Se minkä ite ajattelen viihteeksi voi joissain saada aikaan täysin toisenlaisia reaktioita. 

 

 

Kirja alkaa mielestäni varsin idyllisellä kohtauksella. 

 

"Vesi iskeytyi kiukaalle, tulikuumat kivet alkoivat sihistä, ja pienen löylyhuoneen täytti ihoa pistelevä vesihöyry. Mies otti pitkän huikan lasipullosta, irvisti ja heitti sitten kiuaskiville lisää polttoainetta. Seinälle kiinnitetty ruosteinen mittari näytti sataakymmentä. Hän painoi hampaansa yhteen ja hengitteli niiden välistä samalla hiljaa itsekseen sähisten. Löylyn raaka puraisu oli tuskin helpottanut, kun mies jo tarttui uudestaan kauhaan, ja seuraava lasti lensi perään. Kiuas poksui ja valitti. Miehestä tuntui kuin joku olisi hakannut hänen harteitaan tulisena hehkuvana tatuointineulalla. Lämpötila kohosi lähelle sietämätöntä, ja hengittäminen kävi yhä vaikeammaksi.

Mutta miestä se ei haitannut.

Juuri tätä hän kaipasi.

Oman piilopirtin rauha, hirsistä rakennetun saunan härkämäiset löylyt ja kirkasta viinaa kurkusta alas. Tämä pyhä kolminaisuus auttoi tekemään isoja ratkaisuja.

Mies äityi muistelemaan kaikkia saunoja, joissa oli elämänsä aika kylpenyt: puusaunoja, sähkösaunoja, savusaunoja, turkkilaisia saunoja, venäläisiä banjoja ja naurettavan haaleita infrapunasaunoja. Ihmisten mökeillä ja kodeissa, jäähallien pukutiloissa, monenkirjavissa hotelleissa, kylpylöissä, ties missä. Mies muisteli, kuinka eräänä vaiherikkaana kesänä hän oli päässyt Dakotasta kotoisin olevan joukkuetoverinsa opastamana käymään Lakota-intiaanien inipiissä eli hikimajassa. Sieltä matka oli jatkunut intiaanien kasinoon, jossa oli vierähtänyt useampi vuorokausi olutta kitaten ja rauhanpiippua tuprutellen. Muistona matkalta hänen vasemman olkavartensa ihoa koristi edelleen tatuointi, johon oli kuvattu kuunsirppi ja sen päälle jousipyssy. Se tarkoitti intiaanien merkkikielllä syyskuuta, metsästyskuukautta, joka oli myös hänen syntymäkuukautensa.

Mies naukkasi pitkän siivun viinaa suoraan pullosta, heitti jälleen lisää löylyä ja kirosi hiljaa. Muisteluista viis, hänellä oli päätös tehtävänä.

Päätös, joka määrittäisi koko hänen loppuelämänsä suunnan."

 

 

Mitäpä sitä suomalainen muuta tarvii kuin syrjäisen rauhan, viinaa ja saunan? 

Tuosta intiaanien maininnasta tuli mieleen hiljattain Yle areenasta katsomani Gaialand-dokumentti, joka on aivan todella järkyttävä.  





Minua häiritsee tässä kirjassa tämä kohta. 

 

”Mä menestyin liian hyvin! Mut haluttiin ampua alas, koska musta oli tullut uhka. Kun se kiinalaisessa tutkimuslaboratoriossa kehitetty virus päästettiin globaalin eliitin yhteisellä päätöksellä irti, niin ne jotka näki valemedian uutisoinnin taakse, otettiin saman tien tarkkailuun. Mä arvasin heti, että jotain on tekeillä, kun mulle luvattu paikka julkkis- Big Brotherissa peruttiin. Mä menin tuotantotiimin juttusille ja sanoin et niin ei voi tehdä, että mä nostan vittu oikeusjutun.”

 

En oikein tiedä kuinka tarkoituksellista oli tämä väite kirjan juonen kannalta. Eikö olisi vain voinut kirjoittaa, että Korona saapui keskuuteemme yms. 


Itseäni myös suunnattomasti häiritsi koodinimi Coltrane. 

Ei tuossa nimessä mitään vikaa ole, mutta itselleni se toi mieleen liudan kaikenlaisia tapahtumia ja musaa, jota en ole kuunnellut tiettyjen aikojen jälkeen. 

Kesällä 2004 kun muut juhli Tammerfesteillä oltiin me jossain päin Pirkanmaata kuuntelemassa jazzia ja viettämässä kesäiltaa.




Tämä on Elias Vitikka-sarjan kuudes osa. 

Ekan kerran törmäsin tähän kirjasarjaan syksyllä 2014. Lainasin silloin kirjastosta cd-äänikirjana Pahojen miesten seuran. Siinä oli useampi cd ja yhdessä silloisen nyt jo edesmenneen Kissakaverin kanssa sitä kuunneltiin. 

Kun oli jännittävä kohta niin silittelin kisumisua ja kuuntelin kehräystä. 

Semmosta meillä oli. Kissi sai kuunnella monipuolista kirjavalikoimaa. 


Olen lukenut sarjan kaikki osat ja myös muun Laineen tuotannon, sekä katsonut Paratiisin. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Suosittelen kirjaa jos haluaa katsoa maailmaa hieman toisesta näkökulmasta.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Sebastian Fitzek: Terapia


 

 

 

 

 

 

Sebastian Fitzek - Terapia 

 

Bazar 2022 

Suomentaja
Sanna van Leeuwen 


ISBN
9789523764712


E-kirjan sivumäärä
237



Särkyneen mielen sirpaleet viiltävät kuin veitsi
Sebastian Fitzekin trillerissä Terapia traumatisoitunut psykiatri joutuu ottamaan epätoivoisen riskin löytääkseen kadonneen tyttärensä.
Kaksitoistavuotiaalla Josylla on selittämätön sairaus, ja lääkärikäynnin aikana hän katoaa jäljettömiin vastaanotolta. Neljä vuotta myöhemmin Josyn isä, psykiatri Viktor Larentz, on vetäytynyt syrjäiselle Pohjanmeren saarelle käsitelläkseen kokemaansa traumaa.
Saarella Viktor saa kuitenkin ovelleen yllättävän vieraan. Kirjailija Anna Spiegel kärsii harvinaisesta skitsofrenian muodosta: hän uskoo kirjoittamiensa henkilöhahmojen tulevan todeksi. Annan viimeisin romaani kertoo tuntemattomasta sairaudesta kärsivästä nuoresta tytöstä, joka katoaa yhtäkkiä jäljettömiin.
Vastahakoinen Viktor suostuu ottamaan Annan potilaakseen epätoivoisena yrityksenä saada selville, mitä hänen tyttärelleen tapahtui. Terapiaistunnot saavat kuitenkin nopeasti erittäin synkän käänteen, kun menneisyyden aaveet nousevat haudoistaan karmivin seurauksin.
Sebastian Fitzekin Terapia on särkyneen mielen veitsenteräviä palasia ravisuttavasti kuvaava trilleri, joka pitää lukijan otteessaan kauhistuttavaan päätökseensä saakka.




Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!


Pyysin ja sain tämän luettavakseni. Uusia kirjailijoitahan ei voi koskaan olla liikaa. 

Olin törmännyt kirjailijan nimeen niin lukuaikapalveluissa kuin blogeissakin. Ajattelin että tulen joko tykkäämään hänen teoksistaan valtavasti tai sitten en. 

En pidä kauhusta kirjoissa. Stephen King ei lukeudu omiin suosikkeihini, vaikka Uinu, uinu lemmikkini ja Hohto on joskus tullut kahlattua läpi. 

Varmaan ainoat kauhua sivuavat teokset joista pidän ovat kirjailijoilta John Ajvide Lindqvist ja Mats Strandberg. 


Fitzekin Terapia on alkuasetelmaltaan hyytävä. 

Voin kuvitella itseni vetäytyneenä kirjoittamaan syrjäiselle Pohjanmeren saarelle kauas kaikesta. 

Meri on läsnä. Sen voi kuulla kirjan sivuilta. 

Tapahtumat etenevät tiiviissä tahdissa. 

Henkilöt ovat uskottavia vaan jossain vaiheessa tulee lukijallekin epäilys tapahtuvatko nämä näin ja vähävähältä paljastuu, ettei mikään ole sitä miltä näyttää. Eikä tapahtumat ole lainkaan kuin ne on kerrottu. 


Loppuratkaisu oli mieleenpainuva ja samalla kertaa uskomaton. 


Jos kaipaat arjesta irtautumista ja jotain aivan muuta ajateltavaa kuin tulevan talvehtimisen sähkölaskut ja muu maailmain tila. Niin tämä on kirja Juuri Sinulle. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Koetan olla kriittinen ja antaa täydet viisi tähtistä vaan sillointällöin. 


Blogitauko olikin pidempi kuin alunperin suunnittelin. Elämä voi yllättää niin monin tavoin! 


Useampi kirja odottaa bloggaustaan. Julkaisen niitä verkkaiseen tahtiin. 


Seuraava Celine Dion-juttu tulee marraskuussa kun Let's Talk About Love täyttää 25. 



Kirjavaa Syksyä Kaikille!

torstai 2. kesäkuuta 2022

Lucinda Riley: Orkideatarha


 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

Lucinda Riley - Orkideatarha

 

Bazar 2022

Alkuteos 

Hothouse Flower

Suomentaja

Tuukka Pekkanen

E-kirjan sivumäärä
628 


ISBN
9789523763586



Meillä on vain tämä hetki. Suloisen haikea tarina rakkaudesta ja menneisyyden varjoista vapautumisesta
Taianomainen kertoja Lucinda Riley avaa oven upean sukukartanon elämään toisen maailmansodan alkuhetkistä nykypäivään. Se punoo yhteen ihmiskohtaloita täynnä intohimoa, salaisuuksia ja valheita, joiden verkkoon vain rakkaus voi meidät ajaa.
Pikkutyttönä Julia Forrester viihtyi Wharton Parkin kasvihuoneessa, jossa hänen isoisänsä Billy hoiti sukukartanon hienoa orkideakokoelmaa ja soitti radiosta musiikkia kukkasilleen. Aikuisena Julia on konserttipianisti ja elää onnellista elämää, kunnes kokee musertavan menetyksen. Surussaan hän hakeutuu takaisin lapsuusmaisemiinsa Wharton Parkiin ja kohtaa siellä kartanon perijän Kit Crawfordin.
Mutta elämä jatkuu. Kartanon rapistuvien rakennusten korjaustöiden yhteydessä löytyneen vanhan päiväkirjan merkinnät herättävät Julian ja Kitin uteliaisuuden. Mitä Crawfordin suvussa oikeastaan tapahtui sodan aikana? Menneisyydestä nousee esiin salattu rakkaustarina, joka voi tuhota koko Wharton Parkin ja jonka kauaskantoiset seuraukset mullistavat myös Julian ja Kitin elämän.
Lucinda Rileyn Orkideatarha on suloisen haikea tarina rakkaudesta, menneisyyden varjoista vapautumisesta, toivosta ja katoavaisista hetkistä, joiden muistoa vaalimme kalleimpina aarteinamme.



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Kiitos myös kirjailijalle kirjasta ja suomentajalle käännöksestä! 


Kirja luettu vuorokauden aikana. En oikein tiennyt mitä odottaa, paitsi sen ettei Rileyn yksittäiset kirjat ole oikein viehättäneet ja että käännösteksti on varmasti laadukas!

Tämä kirja ei ole huono. En vain enää jaksa tällaista ja silti tulevat julkaisut tulee luettua ja arvosteltua. 


Tämä teos sisälsi paljon epäuskottavuuksia ja minua alkoi ärsyttää tapa, jolla kuvailtiin naisten ulkonäköä. 

Tässä pari esimerkkiä. 

 

"Vaikka Lidia oli vain vähän yli sataviisikymmentä senttiä pitkä, hänen vartalonsa oli täysin sopusuhtainen: yläruumis oli lyhyt, ja kapeat lanteet kaartuivat kevyesti ja johtivat pitkiin hunajanvärisiin sääriin ja täydellisiin pieniin varpaisiin, jotka mahtuivat Harryn käteen."

 

 

"Vaikka lady Adrienne oli ehtinyt jo kypsään ikään, ainakin yli neljännenkymmenennen ikävuoden, hänellä oli hoikan nuoren naisen vartalo, virheetön norsunluunvärinen iho ja kauniinmuotoiset kasvot korkeine veistoksellisine poskipäineen. Hänen naisellisuutensa toi Olivian mieleen pikemminkin sulokkaan intialaisen maharanin kuin tavallisen englantilaisen ylhäisönaisen, jolla oli leveät lanteet suuren lapsikatraan synnyttämistä varten niin kuin sukulinjan jatkajalla pitikin olla ja joka oli karaistunut kestämään Britannian ankaria sääoloja.

Adrienne oli niin tyylikäs ja niin hauras, että hän olisi Olivian mielestä sopinut paremmin johonkin Pariisin salonkiin kuin vetoiseen englantilaiseen maakartanoon. Olivian äiti olikin sanonut, että hän oli ranskalainen. Päätellen hyvin koruttomasta mustasta cocktailpuvusta, jota koristi pelkästään kermanvärisistä helmistä koottu helminauha, Adrienneen oli iskostunut synnyinmaansa asukkaille ominainen kyky näyttää mutkattoman tyylikkäältä."

 

 

Tällainen  samanmoinen täydellisen ihon ja ulkonäön kuvaus vaivaa myös Nora Robertsin ja Danielle Steelin kirjoja. 

 

Orkideatarhan päähenkilö Julia on menestyvä pianisti, joka on menettänyt aviomiehensä Xavierin ja heidän poikansa Gabrielin onnettomuudessa. 

 

Julia palaa kotiseudulleen Englantiin ja kohtaa vuosien jälkeen Christopher Crawfordin. 

He ovat kohdanneet Julian ollessa 11-vuotias ja jo silloin hän soitti pianoa.

 

Varmaan vaikeaa arvata mitä näiden kahden välillä tapahtuu. 

 

Kirjassa ollaan nykyisyydessä, sekä päiväkirjan ansiosta 1940-luvun Thaimaassa. 

On englantilainen rapistuva maatila / kartano, vuosikymmeniä sitten ollut suuri rakkaus, petetyksi tuleminen, useampia adoptiokuvioita ja myös epäuskottavuuksia. 


Julia saa tietää Xavierinajaneen päihtyneenä autoa onnettomuushetkellä. Xavier ei olekaan kuollut vaan palaa vuoden jälkeen kuvioihin... 

 

Tietenkin kaikki päättyy onnellisesti ja Julia saa Christopher Crawfordin ja heidän elämänsä jatkuu erään sattumankaupan ansiosta siinä rapistuneessa talossa, jossa kohtasivat vuosia aiemmin. 

 

Orkideat ja niiden kasvatus on vaan sivuseikka tässä. 

Kasvihuoneissa soi musiikki ja muistelin joskus lukeneeni, että viiniköynnöksille soitetaan myös musiikkia. 


Kirja kertoo suuresta rakkauden voimasta ja sukusalaisuuksista. 


Annan kirjalle vain yhden tähden. 

 

Tässä linkki vuonna 2012 julkaistuun videoon, jossa Lucinda kertoo kirjasta. 

Tämä kirja on kait julkaistu eri nimellä aiemmin. 

 

The Orchid House 


Lisäilen linkkejä kirjavideoihin myös aiempiin Riley postauksiini, jotka on löydettävissä tunnisteella Lucinda Riley


Tällä hetkellä blogin luetuin postaus 461 näyttökerralla on tasan kahden vuoden takaa Kuukauden kirjasarja: Lucinda Riley - Seitsemän sisarta.

 

 

Tämä alku vuosi ei vain ole ollut otollista lukuaikaa. 

Siihen on useita syitä, joita en ala tässä ruotimaan. 

Ehkä jossain eri hetkessä olisin viehättynyt Orkideatarhasta toisella tavoin.

Orkideatarhassa oli viihdytty ainakin Literally, Darling-blogin arviossa, joka on luettavissa täällä.

 

Youtubessa seikkaillessa tuli myös tällainen video vastaan. Kuvauksessa lukee näin: 

"Richard and Judy talk to Lucinda Riley about her Richard and Judy Book Club Title - Hothouse Flower". 

Tämä on vuodelta 2011 ja videoon pääsee klikkaamalla taasen tätä englanninkielistä nimeä. 

Lucinda Riley - Hothouse Flower.



 

Kiitos Bazarille kutsusta 20-vuotisjuhliin Mansikoita ja Bazarin taikaa, joihin en valitettavasti pääse, koska vielä ei voi olla kahdessa paikkaa samaan aikaan. 

 

Onnea Bazar & Kiitos Nautinnollisista Lukuhetkistä! 


Kutsu oli iloinen yllätys. Omalta osaltaan kannustaa jatkaa tätä raapustelua!

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Enni Mustonen: Tekijä


 

 

 

 

Enni Mustonen - Tekijä 

 

Otava 2022 

ISBN e-kirja: 978-951-1-41354-7 

 

 

 

Rakastetun romaanisarjan upea loppuhuipennus! Viena etsii paikkaansa kuohuvalla 1960-luvulla.

Viena on palannut Amerikan-vuosien jälkeen juurilleen Leppävaaran vanhaan huvilaan. Suvun naiset totuttelevat taas elämään saman katon alla, mutta mistä löytyisi työpaikka Vienalle?Onneksi muuan määrätietoinen teräsrouva on ryhtynyt valloittamaan puuvillakoltuillaan Yhdysvaltain markkinoita. Vienasta tulee yksi tarmokkaista naisista, joiden uurastuksen ja uskollisuuden varaan Armi Ratia rakentaa imperiuminsa. Viena pyörii myös kulttuuriradikaalien joukossa ja Lapualaisoopperan kulisseissa, mutta vasta kun hän uskaltaa noudattaa Ida-mumman esimerkkiä, tulee hänestäkin oman elämänsä sankaritar.

 

Kiitos e-kirjan arvostelukappaleesta! 

Pakko sanoa etten tykännyt tästä kirjasta. Ylistin sarjaa silloin pari vuotta sitten valtavasti. 

Siitä ei pääse mihinkään, että tämä osa kuin myös koko sarja on taidokkaasti tehty. 

Teksti on sujuvaa ja lukiessa tuntuu kuin itse olisi tapahtumien keskellä. 

Viimeiset kolme osaa eli Pukija, Näkijä ja Tekijä tuntuvat tietyllä tavalla sarjan pitkittämiseltä, koska money talks. 

Tosin ei se välttämättä ole se raha vaan varmasti myös se että henkilöiden elämien oli saatava jonkinlainen päätepiste aina sukupolvi kerrallaan. 

 

Kirjassa ollaan kuohuvalla 1960-luvulla. On Marimekon myymälöitä, vaatteiden sovituksia, kuvauksia, Armi Ratian oikuttelua, tuon ajan kulttuurielämää ja tietenkin eräs odotettavissa oleva surullinen perhetapahtuma, sekä Vienan ihmissuhdesäätöä. 


Luin e-kirjan yhdeltä istumalta Pääsiäisen aikoihin ja mietin mitä osaan kirjottaa tästä. 


Itselle kirja toimi ikäänkuin pakollisena "pahana". Ajankuvaus oli kiinnostavaa ja kiehtovasti kirjoitettu. 

En paljoakaan tiennyt esim. Marimekosta ja tuntuu että se on enempi ollut otsikoissa Kirsti Paakkasen vuoksi kuin muutoin. 

Noin muutoin aloin olla todella väsynyt kirjan henkilöihin ja kirjojen tietynlaiseen samankaltaisuuteen ja ennalta-arvattavuuteen. 


Annan kirjalle kaksi tähteä.

 

Suosittelen kirjaa jos historia kiinnostaa ja haluat lukea hyvää tekstiä.

 

Tähän loppuun vielä muutama video aiheesta. 

Kaksi haastattelua Suomalaisen kirjakahvilasta, joista toinen tältä ja toinen viime vuodelta, sekä  Ruokarouvan Alberga - tarua vai totta? 

Viimeksi mainitussa hän on vieraana Leppävaaraseuran kansamuisti-illassa 1.3.2018 tavattiin kirjailija Enni Mustosen (Kirsti Mannisen), joka kertoi viime vuosisadan alkuvuosiin (1914-17) Albergaan sijoittuvasta romaanistaan Ruokarouva.


Suomalaisen Kirjakahvila 24: Enni Mustonen - Näkijä


Suomalaisen Kirjakahvilassa Enni Mustonen - Tekijä


ja


Ruokarouvan Alberga - tarua vai totta? kirjailija Enni Mustonen (Kirsti Manninen).

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Catherine Rider: Kiss Me – Rakkautta Mykonoksella


 

 

 

 

Vastustamattoman viihdyttävä sarja vie lukijan romanttisille matkoille ympäri maailmaa.

New Yorkin kasvatti Izzy viettää kesää, joka ei muistuta hänen haaveitaan edes etäisesti. Paahtavasta auringosta ja kutkuttavasta lomaromanssista nauttimisen sijaan hän kaitsee lapsia risteilyaluksen uumenissa! Chicagolainen Zach puolestaan on saapunut synnyinseudulleen Mykonokselle keskelle eripuraista sukukokousta.Kohtalo tuo nuoret yhteen, ja vaikka rakastuminen ei ole kummankaan suunnitelmissa, idyllisen Kreikan sinisenä kimmeltävä meri ja huumaavat auringonlaskut päättävät heidän puolestaan.
Alkuteos: Kiss Me 1 Mykonos
ISBN e-kirja: 978-951-1-42935-7
Kääntäjä: Terhi Leskinen 

 

 

 

Tämä ei ole kirja-arvio vaan kannanotto asiaintilaan. 

 

Suomalainen kirjakauppa lähestyi minua viime viikolla sähköpostilla, jonka otsikkona oli "Ilmainen lukuelämys romantiikan ystäville!" 


Viestissä tarjottiin ennakkokappaletta luettavaksi Catherine Rider - Kiss Me – Rakkautta Mykonoksella-teoksesta. 


Vastineeksi tästä ilmaisesta ennakkokappaleesta olisi pitänyt kirjoittaa arvostelu Suomalaisen sivuille. 


Ilmottauduin mukaan viestin linkistä, jonka jälkeen laitoin sähköpostia ja kysyin, voisinko saada tämän ennakkokappaleen luettavakseni e-kirjana, koska en voi lukea painettua tekstiä ja kerroin kuinka mieluusti osallistuisin tähän lukijaraatiin. 


Vastaus jonka Suomalaisesta sain oli aivan käsittämätön ja vain alleviivasi sitä etten minä ja miljoonat muut maailman kansalaiset ole lukijoina saman arvoisia painettua tekstiä lukevien kanssa. 


Heidän vastauksensa oli joltiseenkin tällainen: 

"Lukuraatilaiset saavat luettavaksi vain ennakkokappaleita ennen kirjan virallista julkaisua, eli e-kirjaa ei valitettavasti ole mahdollisuus tässä tilanteessa antaa arvioitavaksi."


Vastasin heille itse näin: 


"Hei. Kiitos tiedosta. Käytäntö on tavallaan syrjivä, koska tässä huomioidaan vain painettua tekstiä lukevat. Ikäänkuin muiden formaattien lukijat eivät olisi samasssa asemassa."


En jaksanut alkaa vääntää asiasta yhtään enempää ja puhua saavutettavuudesta ja yhdenvertaisuudesta. 



Rikotaanpa tässä heidän vastauksensa atomeiksi ja ihmetellään yhdessä. 


Näinä sähköisen aikakauden aikoina kirjan teksti on jokatapauksessa olemassa tietokoneella tai jos ei tietokoneella jollain yksittäisellä ihmisellä niin varmasti ns. Pilvessä jollain palvelimella julkaisua ja virallista epub/pdf-

vedosta odottamassa. 

Jopa minä ehkä merkonomi taustasta johtuen tai juuri siksi osaan itse muuttaa tekstin pdf-tiedostoksi. Ja Ei! En tarvitse siihen näkevän apua vaan tietokoneeni ruudunlukuohjelma ja pistekirjoitusnäyttö tai tuttavallisemmin pistenäyttö hoitavat asian oikein mallikkaasti. Siis toki varsinaiset ohjelmat kuten Word jne asiat tekee, mutta jotta pääsen tekstin muuntamisessa etenemään vaihevaiheelta niin tietokoneeseeni asennetut ja liitetyt apuvälineeni avustavat siinä prosessissa. 


Menikö liian tähtitieteelliseen suuntaan? Tämän selkeämmin en osaa sokeana toimimista tietokoneen kanssa kuvailla. 


Aiheena oli tässä vaiheessa kirjan tekstin olemassaolo tietokoneella. 


Tätä olemassaolevaa aineistoa ei voida kuitenkaan syystä tai toisesta jakaa eteenpäin, vaikka painettua fyysistä kirjaa voidaan jo lähettää ennakkokappaleena lukijoille? 


Mistä johtuu? Mistä johtuu väkivalta? Mistä johtuu päihdeongelma? 

Ei nyt kuitenkaan mennä nuihin kahteen viimeseen kysymykseen ja niiden asioiden äärelle. Aina kun joku kysyy johonkin asiaan liittyen, että "Mistä johtuu?" Niin minulle tulee mieleen nuo äsken mainitsemani kaksi kysymystä. Ne saattaa ehkä olla jostakin punk biisistä, mutta voin myös olla väärässä, koska en voi millään muistaa aivan jokaista minulle pakkokuunnellutettua punk biisiä.



Olin kysymässä sitä mistä johtuu, että painettua kirjaa kyllä jaetaan ennakkoon, mutta e-kirjaa ei? 


Tällainen käytäntö nimittäin asettaa lukijat eriarvoiseen asemaan ja koska tämä käytäntö on olemassa niin herää kysymys miksi? 


Miksi vain fyysistä kirjaa lukevat on huomioitu tällaisissa kampanjoissa? Miksi ajatellaan, että kaikki lukevat fyysistä kirjaa? Samaan aikaan uutisoidaan äänikirjojen kuuntelun räjähdysmäisestä kasvusta!

Miksi e-kirjan lukijoita ja äänikirjan lukijoita (kuuntelu on lukemista) ei pidetä samalla viivalla fyysisen formaatin kanssa? 


Miksi asenteet kirjamaailmassa ovat niin syvään juurtuneita ja luutuneita? 


Itse en näe, joka tarkoittaa sitä, etten voi lukea fyysistä kirjaa. 

Vallalla olevain asenteiden ja käsitysten mukaan en ole lukijana samassa asemassa. 


Minuun ja lukutapaani suhtaudutaan siten kuin olisin joku eriävä yhteiskunnan osanen. 

Olen useissa Facebook ryhmissä törmännyt tähän. Jos osallistun keskusteluun ja kirjoitan, että en voi lukea painetttua tekstiä niin saan kaikenlaista skeidaa osakseni, kuten vaikka kommentteja siitä, että on olemassa Celia-kirjasto, lainaa kirjasi sieltä, halveksuntaa siitä, että kehtaan valittaa siitä ettei joku kirja ole samaan aikaan e-, tai äänikirjana kuin se on painettuna. 

Vaadin kuulemma liikaa kun perustelen tätä saman kirjan eri formaateissa julkaisua tasavertaisuudella ja yhdenvertaisella lukijuudella. 

Koen, että tällaisissa keskusteluissa muut osapuolet nauravat partaansa tai kuka minnekin ja halveksivat näkemyksiäni. 

Seuraavaksi joku esittää kysymyksen voiko sokealla ihmisellä olla näkemyksiä? Kyllä voi! 


Kun keskustelemme kirjoista internetissä niin mikä antaa Sinulle Oikeuden määrittää olenko minä vakavasti otettava lukijana kun en lue painettua tekstiä? 

Sillä Sinä, joka tätä oikeuttasi käytät voit myös itse vaikka joutua onnettomuuteen, joka vammauttaa sinut siten, ettet voi vaikkapa pitää fyysistä kirjaa kädessäsi, etkä vaikka istua siten, että fyysisen kirjan luku olisi mahdollista. 

Voit myös tavalla tai toisella vaikkapa iän myötä menettää näkösi, jolloin et myöskään voisi lukea fyysistä kirjaa. 

Mitäs sinä silloin tekisit? 

Loppuisiko lukeminen kohdallasi? 

Vai opettelisitko kuuntelemaan äänikirjoja, joiden lukijoita aiemmin syvästi halveksit ja olit sitä mieltä, että he eivät ole lukijoita ensinkään, koska se ainoa oikea lukutapa on lukea fyysistä kirjaa? 


Sinä Kirjakeskusteluun osallistuva oikeuttasi käyttävä ihminen luulet olevasi niin kaikkivoipainen, ettei fyysisesti vammautuminen, näön menetys tai mikään muukaan fyysistä lukemistasi rajoittava asia sovi sinun ajatuksiisi, eikä mielestäsi näin ollen voisi koskaan toteutua kohdallasi! 


Voin kertoa Sinulle, ettei kukaan tässä elämässä selviä vaurioitta. Ei ilman henkisiä, eikä fyysisiä. 



Edelleen kysyn kirjamaailmalta miksi ette pidä lukijoita samanarvoisina käytetystä formaatista riippumatta? 


Catherine Rider saa ainakin paljon ilmaista näkyvyyttä tämän tekstini ansiosta! 


Haluan tällä tekstillä ravistaa kirjamaailmaa, jotta tulisin lukijana arvokkaaksi, tasavertaiseksi, yhdenvertaiseksi, nähdyksi ja kuulluksi riippumatta käyttämästäni formaatista!

Miksi yhä vuonna 2022 kaikki kampanjat suunnitellaan paperikirjan ehdoin? 


Olen aiemmin käsitellyt suhtautumista lukijuuteen vaikkapa näissä teksteissä: 


Barack Obama: Luvattu maa


Helsingin kirjamessut 2020: kooste & tunnelmia

 

Helsingin kirjamessut 2021: Fiiliksiä & viiltävää analyysia 

 

ja 

 

Tampereen kirjafestarit



Nautinnollisia Lukuhetkiä Ihan Jokaiselle!



maanantai 14. maaliskuuta 2022

Lucinda Riley: Italialainen tyttö


 

 

 

 

Lucinda Riley - Italialainen tyttö 

 

Bazar 2022 

 

Englanninkielinen alkuteos The Italian Girl
 

Suomentaja
Hilkka Pekkanen

 

ISBN


9789523761469


E-kirjan sivumäärä
560

 

 

Taianomaisen tarinankertojan sykähdyttävässä romaanissa soi rakkauden aaria
Lucinda Riley kertoo Italialainen tyttö -romaanissaan napolilaistytön kasvusta oopperalavojen säkenöiväksi tähdeksi sekä palavasta rakkaudesta, jonka hehku polttaa kuin tuhat aurinkoa.
Rosanna on vasta lettipäinen pikkutyttö kohdatessaan Roberton, nuoren miehen, joka muuttaa koko hänen elämänsä. Tulevina vuosina heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen paitsi lahjakkaina laulajina maailman metropolien upeimmilla estradeilla myös kulissien takana intohimoisesti toinen toistaan rakastavana parina.
Kerran sytyttyään Rosannan ja Roberton rakkaus kestää kolhut eikä suostu sammumaan, mutta se on samalla niin kaiken nielevää, että muut ihmissuhteet kalpenevat sen rinnalla. Vähitellen Rosannalle kuitenkin paljastuu, että yhteisen onnen tiellä seisoo synkkiä salaisuuksia, joiden varjot lankeavat myös muiden läheisten ja rakkaiden ihmisten elämään.
Lucinda Riley luo ilmiömäisillä tarinankertojan lahjoillaan jälleen sydämeenkäyvän lukuelämyksen, joka vie 1960-luvun hämyisiltä napolilaiskujilta vuosituhannen lopun New Yorkiin, Metropolitanin parrasvaloihin. 


Italialaisen tytön pohjalla on Rileyn aiempi, Lucinda Edmondsin nimellä julkaistu romaani Aria vuodelta 1996. Alkuperäisen romaanin julkaisun aikoihin Riley oli omasta mielestään vasta tarinankertoja, ei kirjailija, joten kun kirja haluttiin julkaista uudestaan, hän päätti kirjoittaa siitä kokonaan uuden version. Rileyn mukaan Italialainen tyttö on intohimoisin rakkaustarina, jonka hän koskaan kirjoitti. Dramaattinen oopperamusiikki sopi hänestä hyvin suurien tunteiden tarinaan, ja siksi hän päätti sijoittaa kertomuksensa oopperan maailmaan.

 

 

Kiitos arvostelukappaleesta!

 

Tässä linkki vuodelta 2014 olevaan videoon, jossa Riley puhuu teoksesta. 

 

The Italian Girl 

 

 

Luin kirjan maaliskuisena viikonloppuna, joka oli monin tavoin special aikaa ja tämä kirja sopi oikein hyväksi irtiotoksi kaikesta. 

Ajattelin viihtyväni taatusti musiikin maailmassa. 

Kirjan ensi lehdiltä kävi kuitenkin ilmi, että olin lukenut teoksen jo parikymmentä vuotta aiemmin. 

Silloin kirja oli suomeksi nimellä Sydämen aaria ja kirjailijan nimi Edmonds. 

Palasin mielessäni toukokuun lämpimiin päiviin vuonna 2001, jolloin kirjaa luin. Tarkemmin sanottuna kuuntelin C-kaseteilta erittäin huonon lukijan lukemana ja noissa päivissä oli myös paljon odotusta, koska kyseessä oli viimeiset hetket peruskoulua jäljellä. 

Mietin miksi en ollut tajunnut tämän Italialaisen tytön esittelytekstistä, että kyseessä on uudelleen julkaisu vaikka luin tämän aiemman suomennoksen viime kesänä Rileyn kuoltua. 

 

 

"Kirjailijan saatesanat teokseen


 Italialainen tyttö

Kirjoitin kertomuksen Rosannasta ja Robertosta seitsemäntoista vuotta sitten, ja se julkaistiin vuonna 1996 nimellä Aria. Silloin käytin kirjailijanimeä Lucinda Edmonds. Viime vuonna muutamat kustantajistani kyselivät aikaisempia teoksiani. Sanoin, että kaikista oli sillä hetkellä painos lopussa, mutta he pyysivät silti kappaleita nähtäväksi. Menin kellariin hakemaan esiin ne kahdeksan kirjaa, jotka olin kirjoittanut monta vuotta aikaisemmin. Teokset olivat hiirten jätösten ja hämähäkinverkkojen peitossa ja tuoksuivat kostealta kellarilta, mutta lähetin ne silti selittäen, että olin siihen aikaan ollut hyvin nuori ja että ymmärsin täydellisesti, jos ne haluttiin heittää roskakoriin. Hämmästyksekseni niihin suhtauduttiin uskomattoman myönteisesti, ja minulta kysyttiin, haluaisinko julkaista ne uudelleen.

Se merkitsi sitä, että minun oli luettava ne uudelleen, ja avasin Arian ensimmäiset sivut pelon vallassa niin kuin kuka tahansa kirjailija, joka katsoo vanhoja aikaansaannoksiaan. Kokemus oli outo, sillä en muistanut kertomuksesta paljonkaan, ja siksi innostuin juonesta kuin uusi lukija ainakin ja kääntelin sivuja aina vain nopeammin saadakseni selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja kaipasi minusta jonkin verran uudistamista ja toimittamista, mutta juoni ja henkilöt olivat käyttökelpoisia. Niinpä ryhdyin työhön, ja muutaman viikon kuluttua tuloksena oli Italialainen tyttö. Toivottavasti pidätte siitä.

Lucinda Riley tammikuussa 2014"

Tiesin siis tarinan, mutta luin sen koska ymmärsin tähän versioon tehdyn joitakin muutoksia. En kuitenkaan huomannut ainuttakaan ja mietin miksi on täytynyt keksiä pyörä uudelleen? Siis suomentaa teos kun aiempikin käännös olisi varmasti ollut käyttökelpoinen. 

 

Kirja alkaa siitä kun 11-vuotias Rosanna näkee perheensä omistamassa kahvilassa Roberton laulavan vanhempiensa hääpäivän kunniaksi. 

Rosanna esiintyy itsekin ja Roberto auttaa häntä pääsemään entisen laulun opettajansa oppiin, jossa Rosanna käy vuosia salaa vanhemmiltaan. 

Rosanna päättää tuona iltana menevänsä aikuisena naimisiin Roberton kanssa ja haluavansa laulaa. 

Tuona iltana tapahtuu myös eräs kohtalokas asia, joka selviäää Rosannalle vasta vuosien kuluttua. 

 

Viiden vuoden laulun opetuksen jälkeen Rosanna saa stipendin La Scalan scuola di musica kouluun ja lähtee Milanoon opiskelemaan mukanaan veljensä Luca. 

 

Rosannan opiskelut alkaa ja Luca päätyy ”La Chiesa Della Beata Vergine Maria-kirkkoon ja näkee siellä näyn. 

 

Kirkon kunnostamista varten järjestetään konsertti, jossa esiintyy Roberto ja muita huippuja. Kryptasta löytyy piirros, joka myydään, mutta jonka arvo ja todelliset vaiheet selviävät kirjassa vasta paljon myöhemmin. 

 

Konsertin jälkeen Luca näkee kun Donatella Bianchi ja Roberto harrastavat seksiä kirkossa. 

Tämä kohtaus oli kirjailijalta loistava veto. Mikäs paikka sekstailuun sopisikaan paremmin kuin katolinen kirkko. 


Aikaa kuluu ja ennenkuin Rosanna ja Roberto laulavat yhdessä ja lähtevät Lontooseen esiintymään on Roberto ollut pitkään suhteessa Donatellan kanssa ja ehtinyt myös puuhailemaan Rosannan ystävän Abin kanssa. 


Donatella rakastuu Robertoon, vaikka on itse naimisissa ja päättää jättää miehensä. 

Mies ei tähän suostu ja he sopivat Roberton kanssa, ettei tämä enää Lontoon matkan jälkeen palaa Italiaan ja jos palaa niin siitä ei hyvä heilu. 


Lontoossa kaikki muuttuu ja Rosannasta ja Robertosta tulee pari. 

On suurta rakkautta ja myös niin paljon valheita ja salaisuuksia, josta Rosanna ei tiedä mitään. 


Vuosia kuluu esiintymisten ja levytysten kanssa. Donatella odottaa oikeaa hetkeä ja hautoo kostoa. 


Rosanna on viimeisillään raskaana ja Roberto esiintymismatkalla. Synnytys alkaa ja samaan aikaan toisaalla Roberto on Donatellan kanssa. 


Poika syntyy, muutetaan maaseudulle ja elämä on seesteistä. 

Kunnes kaikki muuttuu; totuudet ja salaisuudet alkavat selvitä, erotaan, palataan yhteen ja poika sairastuu. 


Kirja pitää otteessa aina viimeisille sivuilleen asti. 

Kaikki tapahtumat saavat selityksensä. 


Uskon alkuperäisen tekstin olevan vetävää kerrontaa. Kiitos hyvästä suomennoksesta. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Suosittelen kirjaa jos yläluokan ihmissuhdesuhmurointi siellä missä shampanja virtaa ja ooppera soi kiinnostaa sinua.


En ole itse koskaan käynyt oopperassa, joten en tiedä kuinka autenttista kuvausta kirja siitä on. 

Haluaisin omistaa äänen, jolla voi rikkoa lasin. Siis ymmärtääkseni tietynlainen ihmisääni voi tällaisen tehdä. 


Miellän oopperan rikkaiden, yläluokan eliitin harrastukseksi. Entäs jos et voi sietää kyseistä taidemuotoa? 

Italiasta ja katolilaisuudesta ei pääse mihkään. Siis onkohan olemassa kirjaa, joka sijoittuisi Italiaan ja jossa ei kyseistä instituutiota mainittaisi? Kirkko on aikansa elänyt ilmiö. 


Kirja on oikein viihdyttävä. Hakkaa esim. sellaiset viihteen kärkinimet kuin Danielle Steel ja Nora Roberts mennen tullen.

 

Mikä sopisikaan tähän blogiin paremmin kuin kirja, jossa shampanja virtaa jatkuvalla syötöllä. Vai pitäisikö sanoa pullo kaupalla. 

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä


 

 

 

 

 

 

Janet Skeslien Charles - Kirjasto Pariisin sydämessä 



Bazar 2022 

Englanninkielinen alkuteos
 The Paris Library

Suomentaja
Katariina Kallio


ISBN 978-952-376-434-7
 

E-kirjan sivumäärä 420


Täydellinen lukuromaani kaikille kirjallisuuden rakastajille
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on tositapahtumien inspiroima herkkä lukuromaani Pariisin amerikkalaisesta kirjastosta ja sen urheista työntekijöistä toisen maailmansodan aikana.
Pariisi vuonna 1939. Nuorella ja kunnianhimoisella Odile Souchet’lla on kaikki paikoillaan elämässä ja unelmatyö Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa. Kun natsiarmeija marssii kaupunkiin, Odile on vaarassa menettää kaiken hänelle rakkaan, mukaan lukien korvaamattoman kirjaston. Yhdessä kollegojensa kanssa Odile liittyy vastarintaliikkeeseen aseenaan kaikista tehokkain: kirjat. Kun sota vihdoin päättyy, joutuu Odile vapauden sijaan kokemaan kohtalokkaan petoksen katkeran piston.
Montana, Yhdysvallat vuonna 1983. Lily on yksinäinen teini-ikäinen etsimässä seikkailua montanalaisessa pikkukylässä. Hänen uteliaisuutensa herättää yksinäinen, iäkäs naapuri, Madame Odile Gustafson. Kun Lily saa tietää naapurinsa menneisyydestä, hän huomaa heidän jakavan saman rakkauden kieleen, saman kaipuun ja petoksen aiheuttaman tuskan.
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on voimakas tarina tekojemme seurauksista ja niistä ihmisistä, jotka tekevät meistä meidät 

– perheestä, ystävistä, kirjailijoista.

 

 


 

 

Janet Skeslien Charles
Montanassa, Yhdysvalloissa syntynyt Janet Skeslien Charles viettää aikansa puoliksi synnyinseudullaan ja puoliksi Pariisissa. Hän sai inspiraation Kirjasto Pariisin sydämessä -romaanin kirjoittamiseen työskennellessään itse Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa, joka täytti 100 vuotta vuonna 2020. Kirjasto Pariisin sydämessä on Charlesin ensimmäinen suomennettu teos.


Kirjailijan kuva © Richard Beban.

 

 

 

 

Oikein Hyvää Naistenpäivää! 

 

Pariisi ja kirjasto tai kirjasto ja Pariisi. Voiko olla mitään idyllisempää olemassa kuin nämä kaksi asiaa? Ajattelin kun pyysin arvostelukappaleen tästä. Odotin tätä valtavalla innolla, koska ajattelin viihtyväni tämän sivuilla. 

Sain arvostelukappaleen eräänä perjantaina ja uskoin viettäväni viikonlopun huikealla lukumatkalla. 

Luin kirjasta heti yhdeltä istumalta ensimmäiset 150 sivua. 

Tai siis tarkemmin sanottuna tietokoneen ruudunlukuohjelma tätä minulle luki. Teksti vain soljui langattomissa kuulokkeissani eteenpäin. Siinä samalla laitoin kahvia ja toimitin muita askareita. Tämä kaikki tapahtui siis jo paljon ennenkuin maailmalla tapahtui se mitä tapahtui. Sillä viikkoa, kahta aiemmin tapahtuneet tapahtumat tuntuvat siltä kuin olisivat tapahtuneet täysin eri ajassa ja täysin erillaisessa turvallisessa maailmassa. 


Tajusin jossain vaiheessa ettei minulla ole aavistustakaan siitä mitä tässä kirjassa tapahtuu. 

Päätin, että jatkan myöhemmin sitten kun tuntuu siltä, että kykenen keskittymään tekstiin. Aloitin e-kirjan luvun alusta pariinkin kertaan, mutta aina vain sama jumiutuminen tai keskittymisen vaikeus erityisesti viimeisen lähes kahden viikon aikana vaivasi. 


Yksi lukemista ruudunlukijan ja pistekirjoitusnäytön avulla vaikeuttava tekijä voi olla tässä. 

Lainaus kirjan alku sivuilta: 


"Pariisi, helmikuu 1939

Numerot leijuivat pääni ympärillä kuin tähtikuviot. 823. Ne olivat uuden elämän avaimia. 822. Toivon tähtikuviot. 841. Myöhään illalla, kun makasin valveilla, aamuisin kun olin matkalla ostamaan voisarvia, silmieni edessä muodostui numerosarja toisensa perään: 810, 840, 890. Niissä oli vapaus, tulevaisuus. Numeroiden lisäksi olin opiskellut myös kirjastojen historiaa aina 1500-luvulle saakka. Samaan aikaan, kun Englannin Henrik VIII kulutti päiviään katkomalla vaimojensa kauloja, meidän Fransimme uudenaikaisti kirjastoaan ja avasi sen tutkijoiden käyttöön. Hänen kuninkaallinen kokoelmansa oli Ranskan kansalliskirjaston Bibliothèque Nationalen siemen. Nyt minua odotti Pariisin amerikkalaisen kirjaston työhaastattelu, ja kertasin kotona kirjoituspöydän ääressä muistiinpanojani vielä viimeisen kerran: perustettu vuonna 1920, ensimmäisenä Pariisissa avoinna myös suurelle yleisölle, käyttäjiä yli 30 maasta, neljäsosa heistä Ranskasta. Painoin tiedot visusti mieleeni toivoen saavani niiden avulla kirjaston johtajan vakuuttumaan pätevyydestäni."

Mietin, että jos kirja on täynnä tällaisia numerosysteemejä niin voi voi! Samalla ajattelin myös että saan kyllä hyvin tietoa erilaisista kirjastoluokista ja siitä mihin mikäkin kirja kuuluu. 


Useamman epätoivoisen e-kirjan lukemisen aloituksen jälkeen totesin, että kuuntelen tämän omakustanteisesti Storytelistä. 

Lukijaksi osui yksi suosikeistani ja tarina lähtikin vetämään. 


Kuuntelin kirjan yhden päivän aikana ja mietin kirjassa kahdessa aikatasossa liikuttaessa olemisessa olevan samaa kuin Lucinda Rileyllä. 


Tässä maailman tilanteessa olisin enempi viihtynyt kirjan 1980-luvun osuuksissa kuin toisessa maailmansodassa, juutalaisten piilottelussa, kadonneissa henkilöissä, revityissä ja poltetuissa kirjeissä ja salaisuuksissa. 


Kiitos arvostelukappaleesta!


En nyt vain oikein lämmennyt tälle, vaikka rakastan Ranskaa, kirjastoja ja kirjoja! 


Saattaa olla, että luen tämän joskus uudestaan kunhan maailman tila paranee. 

Annan kirjalle kaksi tähteä. 


Tähän loppuun vielä ote tekstistä ja näistä ihanista kirjastoluokista: 



"Deweyn kymmenluokitusjärjestelmä oli ollut lempijuttuni kirjastokurssilla. Sen kehitti yhdysvaltalainen kirjastonhoitaja Melvil Dewey vuonna 1873, ja siinä kirjat järjestetään hyllyihin aihepiireittäin määritellyn luokan mukaan. Kaikelle on oma numeronsa, minkä ansiosta kuka vain voi löytää kirjan kuin kirjan mistä vain kirjastosta. Esimerkki: äiti oli ylpeä kotitaloustaidoistaan (648); isä nautti salaa kamarimusiikista (785); kaksosveljeni oli enemmän 636.8-ihmisiä, kun taas minun suosikkini oli 636.7 (kissa vs. koira)."

perjantai 1. lokakuuta 2021

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni




 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 


Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt

 

Steps - Living in a lie



Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin

Facebook

Instagram, 

Twitter .

perjantai 24. syyskuuta 2021

Katja Kärki: Eeled


 

 

 

 

Katja Kärki - Eeled

 

 

KANSI
Sanna-Reeta Meilahti 


ISBN
9789523763005


SIDOSASU
E-kirja

 

Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois. 


Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.




Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta. 


Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. 

Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä. 


Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä. 


Annan kirjalle viisi tähteä. 


Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista. 


Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö. 

 

Kirjasta on bloganneet ainakin: 


Kirjojen kuisketta

 

ja 

 

Kirsin kirjanurkka



Kirjailijan Facebook löytyy 

täältä


ja Instagram 



Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa 

täällä 



tiistai 24. marraskuuta 2020

Barack Obama: Luvattu maa


Barack Obama: Luvattu maa 

Otava 2020 

ISBN
9789511392767 

Kääntäjät
Kyösti Karvonen; Seppo Raudaskoski; Ilkka Rekiaro

Painetun kirjan sivumäärä 879 

Kansikuva on e-kirjasta, jonka sivumäärä ei valitettavasti ole tiedossani. En Googlella kaikesta salapoliisityöstä huolimatta löytänyt e-kirjan sivumäärää. 



Tämä ei ole kirja-arvio jos sellaista odotit. Tässä kirjoituksessa keskityn epäkohtiin, jotka tulivat esille tämän kirjan myötä sen suhteen etten itse voi lukea painettuja kirjoja. 


Tämä kirja julkaistiin maailmanlaajuisesti 25 eri kielellä 17.11.2020. Minulla oli käsitys, että kirja tulisi lukuaikapalveluihin myös samana päivänä eli Storyteliin, Bookbeatiin yms. Nimenomaan äänikirjana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olin valtavan pettynyt, koska yleensä kirjat ovat esim. Storytelissä samana päivänä kun painettu kirja julkaistaan tai jo muutamaa päivää aiemmin. Ainoat palvelut, jotka äänikirjaa tällä hetkellä tarjoavat ovat Suomalainen ja Elisa. Äänikirjan julkaisupäiväksi on merkattu tämä päivä. Koetin myös Ellibs-kirjaston valikoimasta varata tätä e-kirjana, mutta jonot ovat melkoiset huolimatta siitä, että kirjasta kuitenkin useampi kappale lainattavissa. 

Äänikirjaa ei ole myöskään Celiasta saatavilla ja kyseinen paikka mainostaa itseään saavutettavuuden asiantuntijana. Äänikirjan pystyi heiltä kyllä varaamaan, mutta voi käydä niin, että kirja on sieltä kuunneltavissa vasta ensi kesänä. Pisimmät tuotantoajat joita Celiasta tiedän on olleet 1-2 vuotta. 

Nythän on niin, että jos haluaisin kirjoittaa blogiini arvion tästä kirjasta. Niin minä en voisi tehdä niin, koska kirjaa ei ole minulle saavutettavassa muodossa. Toki voisin kirjan arvostelukappaleen pyytää kustantajalta e-kirjaversiona, mutta olen ymmärtänyt, että riippuu vähän kustantajasta onko arvostelukappaletta saatavana muussa kuin painetussa muodossa. 

Jos kirjoittaisin vain ja ainoastaan kirjallisuus aiheista blogia niin tässä tilanteessa en olisi samalla viivalla muiden kirjabloggaajien kanssa, koska minulla ei olisi sitä mahdollisuutta kirjoittaa juuri tästä kirjasta, koska sitä ei välttämättä olisi saatavilla sopivassa muodossa. Paitsi jos itse ostaisin e-kirjan, mutta tällaista toimintaa en voisi jokaisen teoksen kohdalla mitenkään tehdä. Jos siis yleinen käytäntö olisi se, että harvasta kirjasta voisin saada arvostelukappaleen e-, tai äänikirjana. Onneksi blogini ei keskity vain kirjoihin, koska silloin olisin aikamoisessa pulassa kun kyseessä olisi uutuuksista kirjoittaminen. 

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi missään kustantamossa sitä miten toimitaan kirjabloggaajan kohdalla, joka ei voi lukea painettua tekstiä? Eli että miten sellaisessa tilanteessa arvostelukappaleet hänelle toimitettaisi? 

On myös herännyt itselleni kysymys: Onko painetun kirjan lukeminen kulttuurista omimista? Tästä kyseisestä termistä puhutaan valtavan paljon. Lisäksi asiat, joista kohkataan paljon ovat esim. Sukupuolten tasa-arvo ja se, että muun sukupuolisille henkilöille pitää olla omat tilat erinäisissä liikuntapaikoissa ja vastaavaa. Toinen asia mistä kohkataan paljon on saako ihmiset käyttää tuoksuja kun on niin paljon tuoksuyliherkkyydestä kärsiviä. 

Toissa syksynä otin henkilökohtaisessa Facebook profiilissani kantaa tähän sukupuolten tasa-arvo aiheeseen. Sain kommentin, että voi olla oikeasti vaikea tilanne kun on vaikkapa WC:t vaan miehille ja naisille. Vastasin, että tällä ajattelutavalla esim. pistekirjoitusta pitäisi olla enemmän julkisissa tiloissa ja kaikkien paikkojen pitäisi olla esteettömiä ja saavutettavissa esim. pyörätuolilla. Keskustelu loppui välittömästi. 

Aina siis AINA kun puhun vammaisuudesta ja siitä miten meitä tulisi enemmän huomioida niin porukka hiljenee. Se on se yleinen ajattelutapa, että vammaiset maksavat yhteiskunnalle liikaa etc. Meitä syyllistetään myös kaikesta mitä tarvitsemme hyvään ja toimivaan elämään. Lisäksi ajatellaan, että esim. vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelumatkat ovat luxusta. Näinhän se ei ole. Matkoja on yleensä aiiiivan liiian vähän. Vai miltä se tuntuisi noin niinkuin omasta mielestä jos sinulla olisi vain 9 matkaa kuukaudessa? Siis menomatka on 1 matka ja tulomatka on 1 matka. Eli 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, joka on minimimäärä, mutta jota kunnat yleensä vain myöntävät. Enempi matkoja saa jos tietää, että niitä voi anoa, mutta kaikki eivät tiedä ja vaikka tietäisivät ja anoisivat niin eivät saa. 

Tämä oli johdanto tähän seuraavaan asiaan. 

Vallalla tuntuu olevan ajattelu, että kun teillä lukemisesteisillä ja näkövammaisilla on se Celia-kirjasto niin olkaa tyytyväisiä ja käyttäkää sitä. Celiaa ei saisi arvostella, koska se on niin hieno palvelu teille vammiaisille, jotka ette voi ees painettuu tekstii lukee. Miksi teidän edes tulisi saada kirja äänikirjana samaan aikaan kun me muut saadaan se kirja painettuna? 

Tämän suuntaisiin kommentteihin törmäsin kun avasin keskustelun Obaman kirjaan liittyen Celia-kirjaston ylläpitämässä ryhmässä Kirjoja kaikille. Siellä kysyttiin Miksi edes tarvitsisi olla samaan aikaan äänikirjana, miten tää liittyy saavutettavuuteen, väitettiin myös kirjan jo löytyvän Bookbeatista ja keskustelu meni siihen suuntaan mihin keskustelut yleensä menee. Lopetin kommenttien lukemisen kun joka toiseen olisin joutunut vastauksessani vääntämään rautalangasta mitä tarkoitan ja koska Tampereella olen niin avuksi olisi varmaankin joutunut ottamaan vielä raitiokiskon. 

Kirjan julkaisu useassa formaatissa samaan aikaan ei kuulemma ole saavutettavuutta, vaan saavutettavuutta on ympäristöt ja internet sivustot... Ja näinhän se ei ole. 

Saavutettavuus on myös sitä, että voin lukea hehkutetun uutuuskirjan julkaisupäivästä alkaen riippumatta siitä mikä on minulle sopivin formaatti. Näin olisin samassa asemassa valtaväestön kanssa. 

En jaksanut tästä asiasta vääntää ja lopetin kyseisten kommenttien lukemisen ja kun ei Celialtakaan vastausta avaukseeni tullut. 


Vielä tähän loppuun: Minua ei tarvitse syyllistää siitä, etten voi lukea painettuja kirjoja. Olen pettynyt siihen, ettei tämä Obaman kirja ollut saatavilla kaupallisena äänikirjana julkaisupäivänä lukuaikapalveluissa. Raha ei voi tässä olla kyseessä, koska Obama on eri asia kuin Suomessa suomalaisen suomeksi kirjoittama ja julkaisema kirja ja taloudellisen hyödyn maximointi. 

Kun lukemisen saavutettavuutta edistävä taho ei julkaise näin suuresti maailmassa julkaistavaa teosta lukemisesteisille sopivassa formaatissa niin kuka sen tekee?

Heart: Magazine

Magazine  on Heartin toinen albumi ja julkaistu vuonna -77. Tarkemmin sanottuna levy on julkaistu muuuutamaankin kertaan ja syynä on levy-yh...