Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2022. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2022. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. huhtikuuta 2024

4 vuotta

 

 


 

 

 

Kupliva maailmani on pyörinyt  nyt neljän vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös kirjojen arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms. 


Katsotaan vähän tilastoja. 

Kupliva maailmani sivun näyttöjä 65084. 

Facebook seuraajia 236 ja tykkääjiä 176. 

Instagram seuraajia 1868. 

Twitter

Seuraajia 238. 

Blogit.fi 

Seuraajia 8 ja tällä viikolla sijoitus 22. Kulttuuriblogit ja 413 kaikki blogit. 



Tässä vielä vinkkejä biisiin, dokumenttiin, kirjaan ja podcastiin. 


Ihan piakoin eli jo ensi viikolla 10. Toukokuuta Aino & Hajonneet julkaisee uuden singlen nimeltä Viimeiseen iltaan ja sen voi tuosta tallentaa itselle jo ennakkoon. Oma arvioni tulloo julkaisupäivänä. 


Tällä viikolla Yle areenaan julkaistaan ABBA dokumentti ABBA: Against The Odds. Linkki vie traileriin. Ylen artikkeli dokumenttiin liittyen Tässä

Waterloosta tuli tänä keväänä 50 vuotta ja Youtubeen julkaistiin ABBA - Waterloo (Eurovision Song Contest 1974 First Performance) . 



Kirjoista ja erilaisten lukijoiden asemasta olen mekastanut näiden vuosien aikana ja suosittelen lukemaan aiemmista teksteistäni Podcastperjantai: Kirjan tie - 4. Äänikirjojen nousu


Kevään uutuuksista suosittelen Beatrice Salvionin En pelkää mitään

Suomentaja on Leena Taavitsainen-Petäjä ja lukija Elisa Salo. Kustantaja Gummerus. 


Esittely


Kirjallinen sensaatio täynnä raikasta vihaa!

Italia vuonna 1936. 13-vuotias Francesca makaa joenpenkalla puolipukeissa päällään miehen ruumis. Hänen ystävänsä Maddalena ryömii apuun, ja he piilottavat ruumiin rantapusikkoon. Maddalena, jonka sanotaan tappavan pelkän katseen voimalla. Kunniallisen perheen tyttären Francescan ensimmäinen valhe – varastetut kirsikat – oli alku tyttöjen ystävyydelle. Maddalenan seurassa Francesca oppii sivuuttamaan yhteisön paheksunnan.

ISBN

9789512438945


Elisa 

Bookbeat 

Suomalainen 

Storytel 


Itse en ole kirjaa vielä kuunnellut, mutta se vaikuttaa hyvältä lukuromaanilta. Arvioin sen kunhan ehdin. Kesälle on muutoinkin paljon kirjajuttuja tulossa. 


Jos kuuntelisin podcasteja niin tässä yksi mielenkiintoinen, jonka muutamat jaksot olis melkeen pakko ehtiä kuunnella jossain välissä. 

Podcast nimeltään Track By Track

Podcast esittelee itsensä Spotifyssä näin; 

Join Dan Bull and Will Warren as each episode they take a brilliant pop album and go through it track by track, discussing the acts, the songwriting and production, iconic music videos and artwork, and their memories of the release. Let us know your thoughts @trackbytrackuk #trackbytrack Hosts: Dan Bull & Will Warren Artwork: Arran McAskill Theme tune: Thurston Shacklady (2020 — ), Initial Talk (Remix & Additional Production 2023 — ) Steve Rodway (Remix & Additional Production 2022 — 2023), Alex Lane (2018 — 2019)


Erityisesti jakso The KLF - The White Room kiinnostaa. 


Tämä kevät on hieman haasteita tuonut blogille. Pitäisi uudistaa laitteistoa. Nyt kun pelkästään puhelimella oon tekstit tehnyt niin se on tuonut omat haasteet. Mut pian taas koneen äärellä. 


Kirja-, ja levyarviot jatkuu. 


Mihinkähän nää neljä vuotta on oikein menneetkään?

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Viimeinen taistelu: Kolme vuotta Kuplivassa maailmassani

Jaahas! Tasan kolme vuotta sitten käynnistyi Kupliva maailmani tai pitäiskö sanoa, että alkoi pyöriä. Maailma ympärillämme on mullistunut täysin ja maailman kuplivuudelle on yhä tilausta. 

 

Viimeseen vuoteen mahtui merkittäviä asioita kun blogi sai uuden oman verkkotunnuksen yhteistyössä Zonerin kanssa ja viralliseksi osoitteeksi tuli 

 

https://www.kuplivamaailmani.pink/ 



Blogi sai myös virallisen sähköpostin yhteistyössä jälleen Zoner. 


Kiitoksia näistä! 



Kirjoja on arvioitu taas vuoden mittaan ja sama meno jatkuu. Kiitos kaikille arvostelukappaleita lähettäneille kustantamoille. 


Olen myös koettanut mekastaa äänikirjoihin liittyvistä epäkohdista ja myös lukemisen tasa-arvoisuudesta. Meitä jotka ei ole koskaan ainuttakaan paperista kirjaa voineet lukea syystä, toisesta tai kolmannesta. Niin kustantajat, kirjakaupat ja äänikirjapalvelut ei nää meitä aitoina lukijoina. Sen huomaa esim. Siitä ettei ennakko lukukappaleet ole yleensä muita kuin painettuja kirjoja ja Kirjamessuille ja muihin tapahtumiin pyydetään puhumaan ihmisiä, jotka eivät tosi asiassa tarvitse äänikirjaa mihinkään ja suhtautuvat äänikirjoihin ikäänkuin jonkinlaisena viihdekäyttönä ja itkevät sitä kun lukija ei miellytä niin onneksi on se painetun kirjan lukemisen mahdollisuus ja kitisevät kanssa siitä, että vain tietyt kirjat sopivat äänikirjoiksi ja kuinka ikävää on, ettei äänikirjaan voi tehä merkintöjä ja ettei kirjassa voi äänikirjaa kuunnellessa liikkua, vaikka todellisuudessahan äänikirjapalvelujen soittimissa siis soitin näkymässä eli siinä missä näkyy kirjan nimi, jota parhaillaan kuuntelet ja missä luvussa oot, ja voit säätää nopeutta yms. Niin siinä kyllä on eteenpäin ja taaksepäin kelaamisen painikkeet. 

Voiko olla muka niin, ettei porukka ole huomannut näitä tuiki tarpeellisia ja äärimmäisen käteviä toimintoja? 


Jos kirjasta ei tehdä äänikirjaa tai edes e-kirjaa niin se tarkottaa sitä, etten voi silloin lukea sitä. Lukija siis äänikirjan lukija on toissijainen asia. On aivan sama kuka sitä lukee, koska tarina on tärkein! 


Mitäpä muuten luulette; jos en olisi lukenut kirjoja laisinkaan niin kykenisinkö kirjottaan tätä blogia? Jos siis mielestäsi tässä näkyy lukeneisuuteni? Vai ootko yhä edelleen sitä mieltä, että en ole mielestäsi lukenut mitään, koska kirjat eivät välity aivoihini silmillä lukemalla? 


Nämä on vaan ns. retorisia kysymyksiä, joihin en odota vastausta. Kehotan vain miettimään näitäkin asioita ennenkuin huudat, että vaan paperista luettuna lukeminen on OIKEIN JA HYVÄKSYTTÄVÄÄ! 



Parasta mitä blogillani olen saanut aikaan on se, että olen löytänyt samasta musiikista tykkääviä ihmisotuksia ja suosikki bändini tunnistaa mut keikoilla. 


Aino & Hajonneet on se bändi. On ollut ilo levittää heidän aina niin voimaannuttavaa musaa!!! 

Taitaa olla niin, että Toffeekölli löysi bändin Kuplivasta maailmasta. 

 

Nyt oon saanut sen mitä en joskus nuorempana saanut. Silloin mun rakastamille bändeille naureskeltiin ja mun kuuntelemia genrejä mitätöitiin. Nyt tulen kuulluksi ja hyväksytyksi! 

 

 

Tekstin otsikko on edelleen Nora Robertsilta ja yhä on tuo sarja nimeltään Valitun aikakirjat lukematta. 

Ensi vuoden postaukseen, joudun kehittelemään otsikon jostain muusta kirjasarjasta, koska Robertsin osalta vuosipäiväpostausten otsikointi päättyy.


Nyt toistan itseäni. Tämä teksti oli hieman erillaisena jo vuosi sitten. 



"Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt kolmen vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä Lukuisista Arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms."


En ole blogilla tienannut vielä tuhansia eurosia, mut sekin päivä tulloo!

Kiitos kuluneesta ja Hyvää Vappua Kaikille!

perjantai 9. joulukuuta 2022

Nimipäiväpostaus & vuosikatsaus 2022

Jaahas. Taas on se aika vuodesta. Tuntuu, että vasta tein edellisen koosteen. 

 

 


 

Kirjava vuosi

 

Tänä vuonna luettiinkin paljon kaikenlaista.

Viihdyin erityisesti Jipun elämäkerran parissa.

 

Vuoden vaikuttavia lukukokemuksia oli Camilla Nissisen Meitä vastaan rikkoneet,

Veera MiljanSupersalanen tyttöpäiväkirja 

ja Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa. 

 

 

Musiikin voimaa 

 

 

Vuoden soitetuin biisi oli Aino & Hajonneet - Tänään täällä. 

Lokakuussa sain kuulla livenä ja oli just niin ikimuistoinen keikka kuin keikka vaan voi olla kaikelta kuplivalta juomalta.

 

Muutenhan musiikkivuotta on hallinnut Céline Dion, joka juuri tällä viikolla perui kesän Eurooppa kiertueen ja siirsi kevään keikkoja vuodelle 24. 

Mitenhän Helsingin keikan käy? Tai siis Suomen? Yhä listassa lukee Finland ja lokakuu 23. 

 

Parasta on tietysti myös LAB.

 

Tunnelmia 

 

Vuosi on ollut kaikilla mittareilla tarkastettuna aivan kaamea. Olen onnellinen, että tää loppuu! Ens vuoden on oltava parempi. 

Tosin ei se näytä kauheen hyvältä. Tulee neljännes vuosisata kaikesta siitä mikä vaikuttaa mun elämään yhä. 

 

Vuosipäivieni tuskaa oon kirjoittanut pois esim. tässä. 

 

Kaikki kuuluu elämään. Blogi sais varmaan enempi arvostusta jos ei olisi tuskaa vaan olis vaan kulttuuria. 

 

 

Tämmöstä tähän vuoteen. 

 

Noudatan Nimipäiväperinteitäni uskollisesti.

perjantai 4. marraskuuta 2022

We Belong Together: Marraskuu 2002/2012-nyt

 


 

 

 

 

"We belong together Like summer and sun We belong together, You're my number one I'll never leave you alone We belong togetherIt feels like I'm in heavenLike summer and sun.I'll never never knowWe belong togetherI wanna stay foreverYou're my number one. I'll never leave you alone
Don't you know You were treating me so bad It was more Than another affair we had In my mind I never loved someone like you before And I cannot ignore You made my life just more than a foolish game Since the day you came
It it true. Don't you want me anymore Tell me why. Can you feel the same as before When you're gone I feel so lonely waiting all night long Cause together we're strong I always wanna make you feel the same Since the day you came" 



Indra - We Belong Together (Live @ Dimanche Martin France 2, May 21, 1995)


Tuo on biisi joka soi usein sinä viikonloppuna kun olin ekaa kertaa Tampereella tasan 20 vuotta sitten. Tarkemmin sanottuna se ei päivämäärällisesti mene ihan yksyhteen, mut marraskuun eka viikonloppu kuitenkin oli sillon. 

Kerron siitä viikonlopusta kohta. On kuitenkin huomioitavaa, että kymmenen vuotta myöhemmin eli marraskuun eka viikonloppu vuonna 2012 oli myös elämääni muuttanut tapahtuma. Entäs nyt sitten? Katotaan mitä tulee tapahtuun... 


Miten se voikin olla niin, että tärkeimmät ihmissuhteet liittyy samaan viikonloppuun eri vuosikymmenille... 


Kumpaa on ikävä enemmän? Tiiänkö itsekään. 


Molemmilla näistä on oma elämänsä. Omaa oloani helpottaa kun ajattelen sen niin, ettei kumpikaan oo onnellinen ja ettei se ole oikeeta rakkautta missä he nyt on. 


Kyseisten ihmisten onnettomuuden siis onnettoman olon tai siis olot huomaa siitä, että jos he olis onnellisia niin silloin myös mä oisin osa elämää näkyvästi. Sillä vain silloin kun olet aidosti ja oikeasti tasapainossa nykyisyyden ja menneisyyden kanssa niin vain sillä tavoin olet onnellinen. 

Se on välillä jumala joka kieltää kanssani tekemisissä olemisen tai siis se mitä eräs ikivanha satukirja opettaa avioliitosta. Välillä kanssani tekemisissä olon kieltää esim. kykenemättömyys kohdata mua KokoNaisena. Minut haluttas kohdata vaan tietyiltä osin; eli tietyssä humalatilassa, kun oon parhaimmillani ja kanssani on hauskaa. Mua ei kyetä kohtaamaan ongelmineni ja tunteineni, saati, että omat tunteet mua kohtaan kyettäs kohtaamaan. 


Viimeinen sivulause oli molemmille tai molemmista ja muutoin kuvaukseni niinkun joko/tai jompaankumpaan. 


Ainiin nythän toi teksti näytti osittain siltä, että ikäänkuin nää lukis tätä blogia, vaan eihän ne niin tee! 


Olen lakannut olemasta heille, vaan he ei mulle. 


Sitte päivän tekstiin.... Jotkut varmaan lukee tätä niinkun Piru Raamattuu. Kukaan ei oo vieläkään kertonu, että lukeeko se Piru kyseistä kirjaa tai että onko se Pirun Kirjallisuutta muutenkaan. 



Alussa oli.... 



Marraskuu 2002



Perjantai. Juna toi meitsin nykyiseen kotikaupunkiini ekaa kertaa. Kaverin suosiolla avustuksella junailin tänne ja käveltiin sitte sinne mihkä olin menossa. Kaverini läks sieltä sitten omille teille ja jäätiin kahden. 


Oli niin jännää olla kahestaan niin ettei kukaan eikä mikään häiritse. 


Kuunneltiin musaa ja juotiin kahvia ja yritettiin jutella. 


Minä en tiennyt miten olla. Olin siihen asti ollu paljon lähinnä aikuisten seurassa. En tienny miten kylässä ollaan. Jos ollaan rehellisiä niin en vielä tänäkään päivänä osaa olla ihmisten seurassa. 

En kykene jutteleen, koska en tiiä miten jutellaan. 

Jännitän jokaista sosiaalistatilannetta. Haluaisin että maailma ois semmonen paikka, että kaiken voisi kirjoittaa ja ettei ääntä tarvis käyttää. 

Voi myös olla että ne jotka oikeasti nykyhetkessä näkee mua livenä, että he eivät tunnista mua tästä puhumattomuus asiasta. 


Vaan se kyvyttömyys sosiaalisiin tilanteisiin on asia, jota en voi ohittaa jos kerron vaikkapa vuosista 2002-2009. 


Täytyy itekin oikein ihmetellä kuinka kykenen osallistumaan etänä lukupiireihin ja vaikka mihin ja kykenen siellä jutteleen nykyhetkessä siis. 


Olen myös muutakin kuin vain sosiaalisten tilanteiden vaikeuteni. 


Takas vuoteen -02. 



Siinä oltiin. 

Perjantai vaihtui lauantaiksi ja kun makasin siinä hänen vieressään aamuyön tunteina niin tajusin, että koko maailmani on tässä, koko elämäni, kaikki mitä olin koskaan halunnut ja tarvinnut ja kaikki mitä tulisin koskaan haluamaan ja tarvitsemaan. Tiesin, että tässä haluan olla ja ettei mikään eikä kukaan koskaan, ikinä milloinkaan tulisi olemaan minulle tärkeämpää. 


Olen tänä syksynä siis nyt 2022 kattellu sarjaa The Harlins. 

Siinä itketään, nauretaan ja ikävöidään paljon. 

Tiiän miltä tuntuu kun on ikävä vaikka toinen olisi läsnä. 


Vaan tästä en voi puhua läheisilleni. 


Tämä biisi kuvaa hyvin tuota äsken mainitsemaani aamuyön hetkeä, vaikka on siis julkaistu vuosia myöhemmin.

Tammikuussa 2013 tämä sama biisi tuli jossakin vastaan ja mietin sen kuvaavan erästä hetkeä vuodelta 2012 ja kun laitoin tän biisin linkin eräälle, niin sain niin hirveän vastauksen, etten tiiä oonko toipunut siitä vieläkään. 

 

 

 

"Makaan vierelläsi
Mun pieni sydän sykkii peiton alla
Tässä lähelläsi
On paikka, jossa mun kuuluu olla
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Pehmeä äänesi
Tänä yönä minut nukuttaa
Saanko ikuisesti
Tähän jäädä, sua rakastaa?
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin
Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin
(Ota minut syliisi
Kiedo siivet ympärilleni
Enkä enää)
Saanko ikuisesti
Tähän jäädä, sua rakastaa?
En enää pelkää
En enää pelkää"


Sanat tarjoaa Musixmatch


Biisin saa soimaan tästä. 

 

Loppu vuodesta 2012 koin tuollaisen hetken jälleen. 


Marraskuussa 2012 juurikin kyseisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina istuin baarissa. 

Olin ennen baariin kävelyäni nauttinut kotona uutta joulukaudeksi myyntiin tullutta viiniä, joka oli ilmeisen hyvää. Olin myös kuullut järkyttäviä asioita ystäväpiiristäni ja tuntui, että tarvitsin oman hetken ja etten voi olla kotona. 

Juoma maistui ja juttua riitti. Mulle myi uusi ihminen, jonka olin kohdannut edellisenä sunnuntaina ekaa kertaa. 

Puhetta riitti kaikesta maan ja taivaan välillä. Kissat. Kotiin kävellessä mietin niitä kissoja ja että kuinka kiva olis jos voisin ne kohdata. 

Tunne joka oli alkanut jo silloin edellis viikolla kasvoi. Menin kotiin ja viestitin, nykyään entisille frendeilleni, että juteltiin ja tuntuu tältä ja oli niin mahtavaa ja.... 

Se lauantai se vasta kummallinen olikin. Ylösnousin.... Siis luin Remeksen Ylösnousemusta ja ihmettelin, että voiko tuntuu tältä. 

Tykkäsin pitkästä aikaa Remeksen uudesta kirjasta siis tästä Ylösnousemuksesta. Voi myös olla, että olisin tykännyt vaikka olisin puhelinluetteloa lukenut... 


Marraskuussa 2012 taisi juomaa virrata aika lailla. Vuoteen 2022 on niin suuri kontrasti. En käy baareissa. Keikoilla käyn, mutta se että lähtisin iltaa istuun ja ihan vaan juomisen ilosta juomaan niin se tuntuu kaukaiselta. 


Ok. Kyllä Minä Lähden jos Sä Pyydät....... 


Viikot vierivät ja kaikenlaista tapahtui. Oli eräs talvinen joulukuinen ilta ja tapahtu se mitä ihmisten välillä tapahtuu. 


Luulin että siitä alkais jotain uutta. Vaan ei, kun kohtasin taas sen saman. Ollaan kuin mua ei olisi ja kuin mitään meiän välillä ei olisi ollut. Läheisille kun sitä ei voi näyttää, että on Annukan kanssa, koska mitä ne kaveritkaan sitte sanoisi? 

Keväällä 2013 en osannut sanoa sanaakaan kun minulta kysyttiin, että haluunko olla. 

Vai miten itse vastaisit kun kysyttäs, että kun oon tässä miettiny mitä kaveritkin ajattelee jos oon sun kans, vaan olisitko kuitenkin? 


Nykyään siis vuonna 2022 Annukka ajattelee, että jos ihminen miettii ensin sitä mitä kaverit ajattelee, eikä siks uskalla olla Annukan kanssa yhdessä. Niin sellanen ajatusmaailmahan kertoo ihmisestä kaikenlaista. Se ei tarkota sitä, että Annukka olisi vääränlainen tai huono ihminen. 

Vaan keväällä 2013 A ei ollut henkisesti kasvanut tähän saakka ja silloin tuntu siltä, että mä olen vääränlainen, että jos mä oisin toisenlainen tai joku muu niin sit mä kelpaisin. 


Viäkö joku ihmettellee miksi en ole parisuhdeihminen? 


Olen tehnyt huonoista kokemuksistani voimavaran. Alussahan kirjoitin, ettei nää ihmiset ole nykyisissä elämäntilanteissaan onnellisia ja tasapainoisia. 


He ovat itse valinneet, että minä en kuulu heidän elämäänsä. Olen omaan taiteeseeni siirtänyt sen miltä se tuntuu ja tässä tälläkin hetkellä teen taidetta meistä. 


Avaan koko maailmalle kaiken sen miten mua kohdeltiin. 


Laulussa sanotaan, että: 


"Jos sua ei oo niin mä teen susta maalauksen ja kirjoitan kaiken sen mitä ikinä saanut en. Pidän näyttelyn kaikille ja sen nimi on Rakas Sua Ei Oo."



Törmäsin tuohon biisiin vahingossa ja siitä on tullut mun viime kuukausien voimabiisi ja se antoi näkökulmaa sille millä tavalla mun tulee tää vuosipäiväpostaus tehä. 

 

Biisin voi kuulla täällä. 



Mua on rakastettu paljon ja rakastetaan tänäänkin. Tiiän sen ja samalla kannan tuskaa kaikesta siitä mitä oli, olis voinut olla ja mitä ei ole. 



Kummankaan kanssa en tule milloinkaan olemaan tekemisissä saati väleissä. 


Jatkan taiteen tekemistä. 


Luin joku aika sitten Redraman elämäkerran. Löysin itseni siitä. Erityisesti eräästä keskustelusta, jota käydään sohvalla istuen ja jota Redi käy ittensä kanssa. 

Siinä puhutaan just siitä kuinka se menee niin täysin siihen ihmiseen jos on löytäny jonkun uuden kumppanin ja siks mikään ei voi toimii kauaa, koska kaikki muu häviää ympäriltä. On vaan se uusi ihminen ja kaikki ne tunteet. 


Mähän oon samanlainen! 


Nykyään en halua tutustua uusiin ihmisiin. Suojelen itteeni sillä. 

Siks mä voinkin hukkua ja hukuttautua siihen kaikkeen mitä oli ennen.

 

"En ole katkera, mutta kuitenkin."

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Ylva Haru: Surun kaupunki (18 vuotta aiemmin)



 

 

 

Tämä laulu tuli Spotifyssä vastaan heti julkaisupäivänään. Olen siitä asti kuunnellut tätä ja tästä taisi tulla tämän kevään/kesän voimabiisi. Luulen laulun olevan Top 10 listalla kun Spotify listaa osaltani Vuoden 2022 kuunnelluimmat biisit. 

Ajattelin heti kappaleen nimestä, että täähän sopii nykyiseen kotikaupunkiini. Lyriikoita kuunnellessa löysin valtavasti omakohtaisuutta. 

Tässä kaksi tärkeintä: 


"Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa". 


Välimatka on siitä metka että kun sitä on tarpeeksi luulee sen auttavan. Petyttyäni ihmissuhteessa joku vuosi sitten, kissani menehdyttyä ja muutenkin kun elämä oli ehkä vähempi eläväistä kuin nyt. Niin mietin, että en voi olla enää nykyisessä kotikaupungissa vaan voisin aloittaa elämän alusta jossain muualla. 

Onneks jäin!


Tampereelle muuttamiseni täysi-ikäistyy just tänään! 

Siksi halusin tämän Surun kaupunki singlen arvioida vasta nyt. 


Aika vierähtellöö. 

Näihin vuosiin on mahtunut paljon. On myös aikoja, joita en halua muistaa, sekä myös hetkiä, joita en muista, enkä haluakaan muistaa. 


Aistirajoitteeni ei vaikeuta elämää itsessään. Ajattelen, että ne on mielen diagnoosit, jotka enempi vaikuttaa. Nekään eivät määritä elämää, vaaan ovat osa sitä. 


Jatkan kohta biisin lyriikoista. Ennen sitä yksi muisto siltä ensimmäiseltä kesältä Tampereella. 


Olin asunut täällä puolitoista viikkoa. Oli maanantai. Sain kaverilta autokyydin kyläpaikkaan. Autoileva kaveri läks siitä sitten ja sovittiin, että se hakee mut seuraavana päivänä, koska mulla ei ollut vielä mitään palveluja käytössä. 

Oltiin kahestaan ja tehtiin sitä mitä nainen ja mies tekee. Suljettiin puhelimet, jotta saadaan olla rauhassa. 

Seuraavana päivänä kun kaveri tuli hakee mua, jotta pääsen takas kotiin niin etittiin sitte kissojen ja koirien kanssa toisen osapuolen puhelimeen PUK-koodia. Siihen aikaan kun ei vielä ollut mitään kamerapuhelimia niin ei voitu ottaa kuvaa liittymän mukana tulleista papereista, jotta oltas keskenämme saatu se koodi selville. 


Omalta kohaltani tuo on omanlaisensa saavutus, että toisella ihmisellä on niin hyvä mun kanssa, että siinä unohtuu puhelimen pääsykoodi. 

Tämä kaikki siis vuonna 2004. 



Sitte biisistä se toinen kohta, josta löysin tarttumapintaa. 


"Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 



En osannut päättää lyhyempää tekstin kohtaa. 

Tuosta "Kun istun itkuni ensin". tulee mieleen Kalevala. En siis ole edelleenkään sitä lukenut. 

Olen kyllä elämässäni itkenyt varmaan määräämättömän määrän. 


En kaipaa elämääni ohjeita siitä miten pitäisi irti päästää. En vain voi tai osaa. 

Kokonaisuus syntyy siitä miten käytän sitä. Eli kuinka suhtaudun niihin itselle vaikeisiin asioihin ja miten käyttäydyn niissä hetkissä jolloin asiat saa suuret mittasuhteet ja tuska on fyysistä. 

Viha ja suru ei auta, mutta ne auttaa, koska ovat primitiivireaktioita ja oikeutettuja tunteita. 

 

Ja vielä tää: 

 

"Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 

 

Kivut pinnan alla. Se on niin hyvin sanottu. Lisäksi tuo "Toin tänne tullessani kaipauksen ja suruni". On kans tosi hyvä. 

 

Tampereelle muuttaessa toin mukanani kaiken ja olin vahvasti sitä mitä olin. 

Nykyajassa en kykene hallitsemaan kaipauksiani, eikä mun tarvitse kyetä. Olen lakannut olemasta sille Ystäväpiirille, joka minulla oli silloin ja koska niin on niin voin antaa heidän rauhassa "Seikkaillla" blogissani. Kun en ole olemassa niin en joudu teksteistäni tilille. 

 

 

Tamperelaisuus täysi-ikäistyy! Kuohuviini maistuu ja elämä on tietyin osin tasapainoisempaa kuin silloin aikoinaan. On uudet ihmiset ja kuviot. Joskus hetkittäin mietin onko sittenkään hyvä näin? 


Toin tähän kaupunkiin tullessani mukanani kaiken mitä olen. Kaipaus on suuri & pohjaton. Se on myös pysyvää ja jos ymmärtää sen niin voi ehkä tulla toimeen kanssani ja kun ymmärtää ettei voi itse vaikuttaa mun fiiliksiin, etten kaipaa sitä että lohdutettas, vaan vaan, että saan rauhassa kohkata, kunnes olot tasaantuu ja on hetken auvoa. 



Annan tälle biisille viisi tähteä. 


Kappaleen saa soimaan tästä.


 

Löysin kesän 2019 Uusi Tampere taltioinnin ja se löytyy tästä.

 

En tiedä onko tekijänoikeudellisesti oikein laittaa linkki tuohon taltiointiin. 

Poistan linkin jos joku niin tahtoo. 

Tässä käytän Tampere aiheista kuvaa, koska ehkä enempi puhun omasta suhteestani kaupunkiin kuin biisistä.  




Bio 


Ylva Haru on suomenkielistä folk/rock-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, joka on luonut nahkansa juurevan soundin ja lauluharmonian ympärille.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommillakin kokoonpanoilla.
Tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Ensijulkaisut Tuulensuoja-EP (2018) ja Linnut-debyyttialbumi (2019) saivat hyvän vastaanoton sekä runsaasti radiosoittoa maanlaajuisesti erityisesti YLE Radio Suomen taajuuksilla, mikä saa jatkuakseen edelleen. Linnut-albumin Elämä kantaa -single on parhaimmillaan yltänyt Radio Suomen vuoden 11. soitetuimmaksi kappaleeksi, Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Toinen kokopitkä Perhosten valtakunta -albumi julkaistaan syksyllä 2022. Levyn ensimmäinen Matkalla itseeni -singlejulkaisu näki päivänvalon suoratoistopalveluissa 15.4.2022.
Kyseessä on ensimmäinen Ylva Harun täysin oma tuotanto sekä myös ensimmäinen äänitys- ja miksaustyö.
Yksitoista uutta laulua sisältävä levykokonaisuus on kirjoitettu matkalaukkuelämää viettäen ja matkan tuotos äänitettiin lauluntekijän juurilla Raahessa, missä pandemia-aika mahdollisti studiotilan rakentamisen paikalliseen Raahesali-konserttisaliin viiden viikon ajaksi. Saliin rakentui musiikillinen leikkikenttä eli lukuisia eri soittimia, joilla Ylva Haru loi oman soivan maailmansa; instrumentteina hän käytti ääntään, akustisia kitaroita, sähkökitaroita, banjoa, ukulelea, huuliharppua, akustista pianoa, rhodesia, rumpuja ja erilaisia perkussioita vanhasta pyykkilaudasta lähtien.  
Levyn päällekkäisäänitysvaihe työstettiin paikallisella SoundKitchen-studiolla, missä lisävärejä ja rytmejä toivat Ylva Harun alusta asti toiminut bändikokoonpano.
Levyn viimeistely tehtiin miksausten osalta Hollywood Housella ja masterointi Finnvoxilla Helsingissä.  
Levykokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Musiikillisiin maisemiin ovat vaikuttaneet niin unohtumaton matka Portugalissa, Raahen vanha kaupunginosa, erinäiset seikkailut Helsingin kommuuneista Kilpiän tilan kautta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.
Tarinallisesti levy alkaa tarpeesta lähteä tutkimaan tuntematonta ja on lopulta matka sisimpään – mistä ja mihin kaikki heijastuu.
Kaikkiaan lauluntekijän kaksi vuotta kestäneen tutkimusmatkan lopputuloksena syntynyt Perhosten valtakunta-albumi julkaistaan Lotta Roots -levymerkin kautta syksyllä 2022.
”Perhosten valtakunta on jotakin sellaista, mikä saa ihmisen valon syttymään.”  – Ylva Haru
Tervetuloa tarinoiden matkaan!



 

 

Ylva Haru: Surun kaupunki (Perhosten valtakunta -albumi/Lotta Roots)

Tuotanto: Ylva Haru
Äänitys: Ylva Haru/Raahesali
Äänitys: Juho Ilkko/SoundKitchen
Miksaus: Ylva Haru/Lotta Roots
Miksaus: Matias Kiiveri/Hollywood House
Masterointi: Pauli Saastamoinen/Finnvox
Kuva: Tuomas Aro
Julkaisu: Lotta Roots (2022)

Ylva Haru: Säv./san./laulu/taustalaulu/akustinen kitara/sähkökitara/rummut/perkussiot
Matias Kiiveri: Sähkökitara
Arttu Aalto: Akustinen kitara
Riikka Keränen: Basso
Anssi Tirkkonen: Rummut/perkussiot

www.ylvaharu.fi
www.facebook.com/ylvaharu
IG: @ylvaharu

SURUN KAUPUNKI (säv./san. Ylva Haru)

"Loppuun kuljetun polkuni päästä
Päätin lähteä jonnekin
Mikä veisi mut kauas siitä
Missä sua vain kaipasin

Toivoin riittävän välimatkan
Kaiken taakse jättävän
Värien ja lämmön mua hengittävän
Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Toinen koitos: 2 vuotta Kuplivassa maailmassani

Jaahas! Jälleen on vuosipostauksen aika. 

 

Blogin aloituksesta on tänään kaksi vuotta. 

En tajua mihin nää vuodet on menneet! 

Tai toisaalta tajuan. 

Nimittäin nämä on olleet aika Kirjavia! 

On liikuskeltu eri genrejen kuin kirjaformaattienkin välillä. Niinkuin Kuplivassa maailmassani kuuluukin.  


On myös keekoiltu erinäisissäkin tapahtumissa ns. Paremman kulttuuriväen parissa, vai pitäskö sanoa kermassa. 

On myös nautittu asiaankuuluvasti ja välillä ehkä vähän kuulumattomastikin lasillinen kuplivaa juhlajuomaa. 


Jos kahden vuoden yhdessäolon... Nooh kuitenkin. Jos kaks vuotta ei ole juhlan arvoinen niin mikäs sitte? 


Kaikenlaisia hetkiä on mahtunut näihin kahteen vuoteen. Muutenkin tuntuu, että blogini olemassaoloa sävyttävät vai pitäiskö sanoa säveltävät erillaiset kriisit ja kriisitilanteet. Milloin blogistin omassa elämässä ja millon koko Maapallosella. 


Ekaks oli tää Korona! 

Kun alkoi näyttää siltä, että siitä päästäisiin vähemmällä niin tuolla Itämaalla alkoi se käsittämätön rähinä. 

Kohta loppuu bloggaus ja laatukahvin juonti kun sähkö kallistuu ja kahvi kallistuu. Vaan että mihkä suuntaan se kahvi kallistuu. 


Oon viime viikkoina ehkä omaa turvallisuuden tunnettani lisääkseni kuunnellut vanhoja Alivaltiosihteeri ohjelmia. 

Siellä tuli vastaan kaikenlaista Naurettavaa, joista äsken tuli mieleeni sketsi, jonka päätteeksi laulettiin, että: "Hotelli Palacesta riippuu mun leipäni maailmalla." 


Välillä on tuntunut, etten jaksa tehdä tätä blogia. 


Toisinaan tulee palautetta blogin sähköpostiin. 


Viime aikoja on erityisesti ilahduttanut tämä toisen blogistin antama tunnustus. 

 

"Hän näkee. Ei niinkun me, mutta hän elääkin kuplivassa maailmassa." 


Tekstin kokonaisuudessaan voit lukea halutessasi tästä.


Valtavan Suuret Kiitokset! 

Tää on ilostuttanut kevättäni Suunnattomasti!



Näiden kuluneiden vuosien aikana blogini on päässyt myös mukaan parille listalle, joka on hämmästyttänyt mua. 

Ne listat on: 

 

Kirjasampo.fi-palvelun 

 Suomalaisia kirjablogeja
Tälle sivulle on koottu listaa suomalaisista kirjablogeista. Listalle on kerätty sellaiset blogit, joista on saatavilla rss-syöte. 


Listaan pääsee tästä.


Kupliva maailmani löytyy myös Kotimaiset kirjablogit-listauksesta, jonne pääsee tästä



Eniten palautetta on tullut tärkeiden kirjamaailman epäkohtien esiin nostamisesta. 


Lisäksi aika-ajoin tulloo palautetta oman elämän käsittelystä. 


Molempia on luvassa niin kauan kuin Kupliva maailmani pyörii. 


Netissä kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Jos sulla on kuva, että tätä kirjoittaa vihainen ihminen. Niin pidä kuvas. 

Totuus voi olla toisenlainen. 


Onhan ollut hienoa päästä muutamiin tapahtumiin blogin kautta. 

Työmäärä on ollut valtaisa niistä kirjoittaessani. 

Arvostelukappaleita kirjoista on kivaa saada. Tälläkin hetkellä niitä on useampi odottamassa lukemista. 


Olis ihan kivaa, että kustantajat huomiois enempi eri formaatteja käyttäviä ihmisiä. Nyt joudun aina erikseen varmistaan, että toiveeni tietystä formaatista on tavoittanut ihmiset, ettei kotiini kanneta paperisia kirjasia. 


Viime aikoina oma sähköpostini on täyttynyt erään nimeltä mainitsemattoman kirjakaupan kutsuista liittyä suureen Suomalaiseen KirjaKerhoon. 


Kyllä liittyisin jos ne kirjat kyseisessä kerhossa olisi muussakin kuin painetussa muodossa! 


Tekstin otsikko on Nora Robertsin kirjasarjan kakkos osasta. Kirjan nimi Toinen koitos. 


Täytys lukea uudestaan se Ensimmäinen vuosi ja sen jälkeen ne kaks jatko-osaa. 


Tarkoitus oli, että olisin siitä kakkos osasta kirjoittanut nyt, mutta toisin kävi. 


Osa päivästä menee uutisten lukuun. Sen vuoksi arvosteltavat kirjatkin odottaa lukijaansa. Kyllä ne tulee luettua. 

 

Nyt toistan itseäni. Tämä teksti oli hieman erillaisena jo vuosi sitten.



"Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt kahden vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä Lukuisista Arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms." 



En ole blogilla tienannut vielä tuhansia eurosia, mut sekin päivä tulloo! 


Kiitos kuluneesta ja Hyvää Vappua Kaikille! 


Kuplivaan maailmaan pääsee myös näissä somekanavissa: 


Blogit.fi

BlogJungle

Bloglovin

Facebook

Instagram

Twitter.






maanantai 14. maaliskuuta 2022

Lucinda Riley: Italialainen tyttö


 

 

 

 

Lucinda Riley - Italialainen tyttö 

 

Bazar 2022 

 

Englanninkielinen alkuteos The Italian Girl
 

Suomentaja
Hilkka Pekkanen

 

ISBN


9789523761469


E-kirjan sivumäärä
560

 

 

Taianomaisen tarinankertojan sykähdyttävässä romaanissa soi rakkauden aaria
Lucinda Riley kertoo Italialainen tyttö -romaanissaan napolilaistytön kasvusta oopperalavojen säkenöiväksi tähdeksi sekä palavasta rakkaudesta, jonka hehku polttaa kuin tuhat aurinkoa.
Rosanna on vasta lettipäinen pikkutyttö kohdatessaan Roberton, nuoren miehen, joka muuttaa koko hänen elämänsä. Tulevina vuosina heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen paitsi lahjakkaina laulajina maailman metropolien upeimmilla estradeilla myös kulissien takana intohimoisesti toinen toistaan rakastavana parina.
Kerran sytyttyään Rosannan ja Roberton rakkaus kestää kolhut eikä suostu sammumaan, mutta se on samalla niin kaiken nielevää, että muut ihmissuhteet kalpenevat sen rinnalla. Vähitellen Rosannalle kuitenkin paljastuu, että yhteisen onnen tiellä seisoo synkkiä salaisuuksia, joiden varjot lankeavat myös muiden läheisten ja rakkaiden ihmisten elämään.
Lucinda Riley luo ilmiömäisillä tarinankertojan lahjoillaan jälleen sydämeenkäyvän lukuelämyksen, joka vie 1960-luvun hämyisiltä napolilaiskujilta vuosituhannen lopun New Yorkiin, Metropolitanin parrasvaloihin. 


Italialaisen tytön pohjalla on Rileyn aiempi, Lucinda Edmondsin nimellä julkaistu romaani Aria vuodelta 1996. Alkuperäisen romaanin julkaisun aikoihin Riley oli omasta mielestään vasta tarinankertoja, ei kirjailija, joten kun kirja haluttiin julkaista uudestaan, hän päätti kirjoittaa siitä kokonaan uuden version. Rileyn mukaan Italialainen tyttö on intohimoisin rakkaustarina, jonka hän koskaan kirjoitti. Dramaattinen oopperamusiikki sopi hänestä hyvin suurien tunteiden tarinaan, ja siksi hän päätti sijoittaa kertomuksensa oopperan maailmaan.

 

 

Kiitos arvostelukappaleesta!

 

Tässä linkki vuodelta 2014 olevaan videoon, jossa Riley puhuu teoksesta. 

 

The Italian Girl 

 

 

Luin kirjan maaliskuisena viikonloppuna, joka oli monin tavoin special aikaa ja tämä kirja sopi oikein hyväksi irtiotoksi kaikesta. 

Ajattelin viihtyväni taatusti musiikin maailmassa. 

Kirjan ensi lehdiltä kävi kuitenkin ilmi, että olin lukenut teoksen jo parikymmentä vuotta aiemmin. 

Silloin kirja oli suomeksi nimellä Sydämen aaria ja kirjailijan nimi Edmonds. 

Palasin mielessäni toukokuun lämpimiin päiviin vuonna 2001, jolloin kirjaa luin. Tarkemmin sanottuna kuuntelin C-kaseteilta erittäin huonon lukijan lukemana ja noissa päivissä oli myös paljon odotusta, koska kyseessä oli viimeiset hetket peruskoulua jäljellä. 

Mietin miksi en ollut tajunnut tämän Italialaisen tytön esittelytekstistä, että kyseessä on uudelleen julkaisu vaikka luin tämän aiemman suomennoksen viime kesänä Rileyn kuoltua. 

 

 

"Kirjailijan saatesanat teokseen


 Italialainen tyttö

Kirjoitin kertomuksen Rosannasta ja Robertosta seitsemäntoista vuotta sitten, ja se julkaistiin vuonna 1996 nimellä Aria. Silloin käytin kirjailijanimeä Lucinda Edmonds. Viime vuonna muutamat kustantajistani kyselivät aikaisempia teoksiani. Sanoin, että kaikista oli sillä hetkellä painos lopussa, mutta he pyysivät silti kappaleita nähtäväksi. Menin kellariin hakemaan esiin ne kahdeksan kirjaa, jotka olin kirjoittanut monta vuotta aikaisemmin. Teokset olivat hiirten jätösten ja hämähäkinverkkojen peitossa ja tuoksuivat kostealta kellarilta, mutta lähetin ne silti selittäen, että olin siihen aikaan ollut hyvin nuori ja että ymmärsin täydellisesti, jos ne haluttiin heittää roskakoriin. Hämmästyksekseni niihin suhtauduttiin uskomattoman myönteisesti, ja minulta kysyttiin, haluaisinko julkaista ne uudelleen.

Se merkitsi sitä, että minun oli luettava ne uudelleen, ja avasin Arian ensimmäiset sivut pelon vallassa niin kuin kuka tahansa kirjailija, joka katsoo vanhoja aikaansaannoksiaan. Kokemus oli outo, sillä en muistanut kertomuksesta paljonkaan, ja siksi innostuin juonesta kuin uusi lukija ainakin ja kääntelin sivuja aina vain nopeammin saadakseni selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja kaipasi minusta jonkin verran uudistamista ja toimittamista, mutta juoni ja henkilöt olivat käyttökelpoisia. Niinpä ryhdyin työhön, ja muutaman viikon kuluttua tuloksena oli Italialainen tyttö. Toivottavasti pidätte siitä.

Lucinda Riley tammikuussa 2014"

Tiesin siis tarinan, mutta luin sen koska ymmärsin tähän versioon tehdyn joitakin muutoksia. En kuitenkaan huomannut ainuttakaan ja mietin miksi on täytynyt keksiä pyörä uudelleen? Siis suomentaa teos kun aiempikin käännös olisi varmasti ollut käyttökelpoinen. 

 

Kirja alkaa siitä kun 11-vuotias Rosanna näkee perheensä omistamassa kahvilassa Roberton laulavan vanhempiensa hääpäivän kunniaksi. 

Rosanna esiintyy itsekin ja Roberto auttaa häntä pääsemään entisen laulun opettajansa oppiin, jossa Rosanna käy vuosia salaa vanhemmiltaan. 

Rosanna päättää tuona iltana menevänsä aikuisena naimisiin Roberton kanssa ja haluavansa laulaa. 

Tuona iltana tapahtuu myös eräs kohtalokas asia, joka selviäää Rosannalle vasta vuosien kuluttua. 

 

Viiden vuoden laulun opetuksen jälkeen Rosanna saa stipendin La Scalan scuola di musica kouluun ja lähtee Milanoon opiskelemaan mukanaan veljensä Luca. 

 

Rosannan opiskelut alkaa ja Luca päätyy ”La Chiesa Della Beata Vergine Maria-kirkkoon ja näkee siellä näyn. 

 

Kirkon kunnostamista varten järjestetään konsertti, jossa esiintyy Roberto ja muita huippuja. Kryptasta löytyy piirros, joka myydään, mutta jonka arvo ja todelliset vaiheet selviävät kirjassa vasta paljon myöhemmin. 

 

Konsertin jälkeen Luca näkee kun Donatella Bianchi ja Roberto harrastavat seksiä kirkossa. 

Tämä kohtaus oli kirjailijalta loistava veto. Mikäs paikka sekstailuun sopisikaan paremmin kuin katolinen kirkko. 


Aikaa kuluu ja ennenkuin Rosanna ja Roberto laulavat yhdessä ja lähtevät Lontooseen esiintymään on Roberto ollut pitkään suhteessa Donatellan kanssa ja ehtinyt myös puuhailemaan Rosannan ystävän Abin kanssa. 


Donatella rakastuu Robertoon, vaikka on itse naimisissa ja päättää jättää miehensä. 

Mies ei tähän suostu ja he sopivat Roberton kanssa, ettei tämä enää Lontoon matkan jälkeen palaa Italiaan ja jos palaa niin siitä ei hyvä heilu. 


Lontoossa kaikki muuttuu ja Rosannasta ja Robertosta tulee pari. 

On suurta rakkautta ja myös niin paljon valheita ja salaisuuksia, josta Rosanna ei tiedä mitään. 


Vuosia kuluu esiintymisten ja levytysten kanssa. Donatella odottaa oikeaa hetkeä ja hautoo kostoa. 


Rosanna on viimeisillään raskaana ja Roberto esiintymismatkalla. Synnytys alkaa ja samaan aikaan toisaalla Roberto on Donatellan kanssa. 


Poika syntyy, muutetaan maaseudulle ja elämä on seesteistä. 

Kunnes kaikki muuttuu; totuudet ja salaisuudet alkavat selvitä, erotaan, palataan yhteen ja poika sairastuu. 


Kirja pitää otteessa aina viimeisille sivuilleen asti. 

Kaikki tapahtumat saavat selityksensä. 


Uskon alkuperäisen tekstin olevan vetävää kerrontaa. Kiitos hyvästä suomennoksesta. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Suosittelen kirjaa jos yläluokan ihmissuhdesuhmurointi siellä missä shampanja virtaa ja ooppera soi kiinnostaa sinua.


En ole itse koskaan käynyt oopperassa, joten en tiedä kuinka autenttista kuvausta kirja siitä on. 

Haluaisin omistaa äänen, jolla voi rikkoa lasin. Siis ymmärtääkseni tietynlainen ihmisääni voi tällaisen tehdä. 


Miellän oopperan rikkaiden, yläluokan eliitin harrastukseksi. Entäs jos et voi sietää kyseistä taidemuotoa? 

Italiasta ja katolilaisuudesta ei pääse mihkään. Siis onkohan olemassa kirjaa, joka sijoittuisi Italiaan ja jossa ei kyseistä instituutiota mainittaisi? Kirkko on aikansa elänyt ilmiö. 


Kirja on oikein viihdyttävä. Hakkaa esim. sellaiset viihteen kärkinimet kuin Danielle Steel ja Nora Roberts mennen tullen.

 

Mikä sopisikaan tähän blogiin paremmin kuin kirja, jossa shampanja virtaa jatkuvalla syötöllä. Vai pitäisikö sanoa pullo kaupalla. 

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Heidi Kalmari: Lumen jäljillä


 

 

 

 

 

Heidi Kalmari - Lumen jäljillä

 

Docendo 2021 

ISBN 978-952-382-100-2
 

 

Lumi on vallannut toimittaja ja tietokirjailija Heidi Kalmarin ajatukset. Siihen tuntuu kiteytyvän tässä ajassa kaikki: lumi on merkki muutoksesta ja symboli menneestä. Puhummeko oikeasti pian vain menneiden talvien lumista?

Lumi ei ole enää talvien vakiovieras, vaikka välillä kinokset kasvavat ennätysmittoihin ja pyry saattaa olla silloin tällöin sakeampaa kuin vuosikausiin. Ilmastonmuutoksen myötä lumiraja katoaa silmiemme alla, talvi lyhenee.

Lumesta on moneksi. Se antaa luonnolle suojan, kaamokseen valon, lapsille leikin ja aikuisille arkiliikunnan. Monille se tuo elinkeinon, urheilijoille lajin ja taiteelle inspiraation. Lumi on myös ikuinen riesa, ja kylmät hanget ovat vaaroja täynnä. Valkohiutaleet tuovat joulun tunnelman.

Lumen jäljillä -kirjassa kuljetaan pyryssä, loskassa ja umpihangessa, etelässä ja pohjoisessa. Tavataan ihmisiä, joille lumi on suuri rakkaus ja niitä, jotka eivät sitä voi sietää. Syvältä umpihangesta löytyy myös sisua, surua ja suurta rakkautta. Sekä selitys sille, miksi Kalmarikin on nykyisin niin paljon rohkeampi.

On aika kulkea lumen jäljillä, jotta huomaamme kunnolla sen, mitä olemme vaarassa menettää.

Heidi Kalmari on lumeen intohimoisesti suhtautuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän on erikoistunut vastuullisuuteen ja vastuulliseen matkailuun. Kalmari on myös mukana Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä.

 

Hyvää Nimipäivää Lumi! 

 

HUOM! TÄMÄ TEKSTI ON YLISTYS LUMELLE JA TALVELLE, JOTEN JOS VIHAAT MOLEMPIA NIIN LOPETA LUKEMINEN VÄLITTÖMÄSTI!

 

Törmäsin tähän Lumikirjaan Tampereen Kirjafestareilla. Ostin teoksen kauniin kannen ja sen vuoksi, koska rakastan LUNTA JA TALVEA YLI KAIKEN! 

Tekstini Tampereen Kirjafestareista pääset lukemaan tästä.

 

Oli äärimmäisen kiehtovaa päästä Lumen Jäljille.  

Opin kirjasta valtavasti uusia asioita lumesta ja sen olemuksesta, talviurheilusta, lumeen suhtautumisesta ja sain myös huolen aiheita koskien tulevaisuuden talvia ja sitä onko meillä jatkossa lunta laisinkaan. 

Oon niin tottunut lumisiin talviin, vaikka viimeisten 21 vuoden aikana niiden saapuminen on ollut kyseenalaista. 

 

Kirjassa kerrotaan lumen odotuksesta näin: 

 

"MINUN LAPSUUDESSANI OLI LUNTA, MUTTA OMIEN LASTENI TULEVAISUUDESSA SE EI OLE ENÄÄ ITSESTÄÄNSELVYYS. LUMESTA ON TULLUT PERHEKESKUSTELUJEN VAKIOAIHE. SEN SÄVY EI OLE AINA KIVA.

Marraskuun pimeinä päivinä ja iltoina olemme tottuneet odottamaan lunta. Se valaisisi mustuudesta raskaan pihan, pimeät kadut ja keinovalojen voimalla hiljaa ja satunnaisesti sykkivän kaupungin. Milloin lunta tulee? Tuleeko sitä tänä vuonna? Onko meillä musta joulu?
Syksyn energiat ovat jo hiipuneet, ja kynttilöiden valaisemaan iltahämärään on totuttu. Hyggen ensihuuma on kadonnut."
 

Joitain vuosia sitten olin sairaalassa ja koska oli joulukuun alku niin luulin, että ulkona on lunta, mutta mulle kerrottiin, että siä sataa vettä. Mietin oonko Suomessa ollenkaan vai onko minut jostain syystä rahdattu hoidettavaks johonkin etelänmaille. Juteltiin siitä kuinka joidenkin kymmenien vuosien kuluttua Suomessa saattaisi kasvaa hedelmäpuita. Se keskustelu tuntui siinä tilanteessa absurdilta. 


Lunta on aina ollut. Pienenä peuhattiin lumessa, rakenneltiin lumiukkoja, lumilinnoja ja yks vuosi rakenneltiin useampikin lumihevonen ja leikittiin niillä ratsastuskoulua. 

Oon tietty myös hiihtänyt ja luistellut. Hiihtäessä halusin aina laskea mäkiä. Mitä pidempi mäki sen parempi. Sain toteutttaa itseäni tällä tavalla. 

Minulla taitaa vieläkin olla kultamitali jonka sain eräistä hiihtokilpailuista talvella 2000.

Taitoluistelu on laji, jota olisin halunnut opetella.


Jos oot sitä mieltä, ettei sokea ihminen voi harrastaa talvilajeja niin muutapa asennettasi! 


Mitä Lumi sanoo? Kaikki aina sanoo jotakin. Siis kuulostavat joltakin. Lumi narskuu kengän alla ja sitä on hauska kuulla. 

On myös hauskaa ajatella, että kun liikun valkoisen kepin kanssa tuolla lumessa niin jätän jälkeni. Piirrän kepillä jälkeä kun tunnustelen tietäni. Muut saattavat jälkeenpäin ihmetellä mikähän tuosta on kulkenut. 


Elämä on valintoja täynnä. Asun kaupungissa eikä itse tarvii lumitöitä tehdä. Voin fiilistellä lumisadetta sisältä käsin. Lumisade on tunnelman luoja. 

Ainut huono asia, jonka lumesta keksin on että se hiljentää ääniä ja siksi vaikeuttaa omaa liikkumistani. 


Kirjasta saa myös vastauksen siihen mistä lumi tulee ja miten lumihiutaleet syntyvät. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole. Lumihiutaleita on kuvattu ja tutkittu paljon. 

Muistan, että 80-luvulla TV:ssä näkyi lumisadetta jos lähetystä ei ollut. Harmi, ettei tätä nykyään enää ole.

 

Miten kertoa talvesta sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut koskaan. 

 

Lainaus kirjasta:

 

"Kerro minulle lumesta", sanoi Muumipeikko ja istuutui isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. "Minä en käsitä sitä."
"En minäkään", sanoi Tuu-tikki.
"Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."

JOS PITÄISI VALITA LUMITARINOISTA yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti Tove Janssonin Taikatalvi. Kirja onnistuu kertomaan talvesta ja lumesta aivan kaiken. Sen, miten se voi pelottaa ja jännittää. Millaisia tunteita se erilaisissa ihmisissä herättää ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. Sekä sen, miten erilainen talvi on talven sisällä: 


ensihiutaleet, pimeä sydäntalvi, kirpeät pakkaset ja valoisat kevätpäivät.
Taikatalvea lukiessa voi samastua vuoroin lähes kaikkiin hahmoihin. Muumipeikon arkuus, ihmetys ja lapsenomainen innostus sekä välillä kipakaksi äityvä ärsyyntyminen (esimerkiksi Vastalauselaulu!) ovat kaikki tuttuja tuntemuksia. Toisaalta Tuu-tikin levollisuus ja tietynlainen rauha siitä, ettei maailmassa kaikkea voikaan selittää ja ottaa haltuun, tuntuu elämänasenteelta, joka vahvistuu itselläkin vanhenemisen ja vanhemmuuden myötä.
Nyt aikuisena ja lumisin silmälasein Taikatalvea lukiessa eniten hahmoista naurattaa torvea soittava hiihtosankari Hemuli. Miten sietämätön ja tunnistettava hän onkaan kaikessa yltiöpäisessä talvireippaudessaan! Hemuli on juuri se tyyppi, joka löytyy takuuvarmasti jokaisesta hiihtolomaseurueesta. Se, joka on aikaisin aamulla pystyssä ja innokkaana lähdössä ensimmäisenä ladulle tai laskettelumäkeen. Se, joka tulee väkisin avaamaan verhot niiltä, jotka yrittävät aamulla vielä nukkua pitkään ja haluaisivat mieluummin käpertyä sisätiloihin. Hemuli aiheuttaa mukavuudenhaluisemmissa tyypeissä hieman jo ahdistuneitakin tuntemuksia:
Vieraat eivät pitäneet siitä, että heitä kiskottiin johonkin uuteen ja vaivalloiseen.
Mäessä ensimmäisenä ja viimeisenä huhkiva Hemuli on naurattanut 10-vuotiasta tytärtänikin niin paljon, että nykyisin hän kutsuu kaikkia urheilullisia ja aktiivisia ihmisiä yleisesti Reippaus-Hemuleiksi."

Itse jäin miettimään mitä kertoisin talvesta ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä. 

Pakkasyö, kirkas tähtitaivas ja luminen maisema on mielestäni asioita, jotka jokaisen tulisi kokea edes kerran elämässä ja nähdä ennen kaikkea!

 

Opin kirjasta myös, että lumi voi olla muutakin kuin valkoista. 

Teoksessa kerrotaan näin: 

 

"MIKSI LUMI ON VALKOISTA? Tämä on ehkä yksi yleisimmistä lumeen liittyvistä kysymyksistä. Ja vaikka vastaus on varmasti minunkin korviini kantautunut monta kertaa, en silti osannut kaivaa sitä suoraan muististani.
Lumi on väriltään valkoista, koska se heijastaa valoa. Lumi koostuu kiteistä, joiden välissä on ilmataskuja. Nämä taskut taas ovat paljon suurempia kuin valon aallonpituus. Valo kulkee lumeen monien ilma- ja jääpintojen kautta ja heijastuu matkalla osittain takaisin näkyvillemme. Kaikki värit heijastuvat samalla tavalla, mutta koska auringonvalo on valkoista, myös lumi näyttäytyy valkoisena. Eriväristen keinovalojen avulla lumi voi näyttäytyä vaikkapa punaisena, sinisenä tai vihreänä.
Joskus lumi voi värjäytyä myös muiden luonnollisten aineiden sekoittuessa siihen. Kevättalvella 2021 Suomeen satoi lunta, joka oli vaalean ruskeaa siihen sekoittuneen Saharasta tuulen mukana tulleen hiekan myötä. Siperiassa ja myös Pohjois-Suomessa on puolestaan saattanut sataa mustaa hiilipitoista lunta. Hiili on peräisin kaivosteollisuudesta, ja sekoittuessaan muihin tehtaiden päästöihin se voi tehdä lumesta myrkyllistä.
Vaaleanpunaisiakin hankia on. Vesimelonilumeksi kutsuttua pinkkiä lunta esiintyy vuoristojen jäätiköillä ympäri maailmaa, esimerkiksi Alpeilla, Alaskassa ja Etelämantereella. Pinkin ja toisinaan melkein verenpunaisen värin synnyttää lumessa kasvava Chlamydomonas Chlamydomonas nivalis -niminen leväkasvi. Keväällä kulkiessaan lumen alta kohti pintaa leväkasvi hajoaa ja samalla käy läpi fotosynteesin. Punainen väri muodostuu levän viherhiukkasissa olevista karotenoideista eli samoista pigmenteistä, joista vaikkapa porkkanat saavat värinsä. Väriaineet toimivat kasvin suojana auringon ultraviolettisäteilyä vastaan.
Pinkki lumi kuulostaa jännittävältä ja ihastuttavalta, mutta kaunis väri ei heijastele pelkkää hyvää. Lumessa oleva levä sulattaa lunta ympärillään (jotta se saa itselleen nestettä), ja kiihdyttää sitä myöten sulamista ylipäätään. Värjäytynyt lumi puolestaan heikentää lumen heijastusvaikutusta eli albedoa. Toisaalta myös sulava lumi ruokkii levää ja auttaa sitä leviämään entisestään."

Pinkki on lempi värini ja olisi aika siistiä jos pinkkiä lunta Suomestakin löytyisi. 

Kirjassa on oma lukunsa lumen vihaajille. Siinä käytetään lumesta sanaa epävakaa. En pidä tuosta sanasta vaikka se onkin yleinen säätiedotuksissa ja muutenkin. Luulen ettei sen sanan käyttäjät tiedä mitä muuta se voi tarkoittaa.

En ollut tullut myöskään koskaan ajatelleeksi miten valtava busines liittyy talviurheiluun. 

Lumi työllistää monin tavoin urheiluväline-, ja vaatevalmistajia ja sama myös retkeilyn osalta. 

Kirjasta opin fleecen olevan huono materiaali, koska sitä pestessä irtoaa mikromuoveja. 

Järkyttävä oli myös se tavara määrä, joka roudataan hiihto vai pitäisikö sanoa lumilomalle mukaan. Kasseja, reppuja oli aivan järjetön määrä ja osa tavaroista oli täytynyt lähettää jo etukäteen. 

Opin myös kaksi uutta sanaa: kryosfääri,  ja mononkuivain. 

 

Kirjan sivuilta tuli myös vastaan tuttu henkilö, joka on tutkinut lumileikkejä. Minä olin 20 vuotta sitten opiskeluaikanani töissä Helsingin yliopistolla ja törmäsin siellä tähän tutkijaan. 

 

Etsin myös lumi aiheisia teoksia tätä tekstiäni varten. 

Tässä muutama kirja: 

- Lumen ja tuhkanmaa

- Lumentaju

- Luminainen

- Lumimyrsky

- Lumen uhrit 

 

 

Tässä myös pari musiikkivideota, joista ainakin toinen on tehty hyytävissä olosuhteissa. 

 

Snowflakes

Reach The Stars



Innostuin myös tekemään lumi aiheisen soittolistan. Listassa on 28 biisiä ja sen saa soimaan tästä 



Suosittelen Lumen jäljillä kirjaa kaikille Talvea rakastaville! 


Annan kirjalle 5 tähteä.

 

Aika loppui kesken ja tämä on huonoin arvio, siis teksti, jonka olen milloinkaan tehnyt, mutta oma moka. 

 

Kiitokset kaikille skannauksessa auttaneille! 

 

 

Tähän loppuun vielä hauska runo tästä Lumikirjasta: 

 

Ihana talvi

Tammikuu 1. klo 17.00
Lunt satta! Lumi o sit kaunist!
Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy, ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.

Tammikuu 2.
Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.
Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.
Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven lumityä ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette. Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi piha erusta taas auki.

Tammikuu 3.
Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.
Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.

Tammikuu 4.
Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas kiristys. Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.

Tammikuu 5.
Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi. Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.
Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras. Tiaros ol lumitöit tänäpä. Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.

Tammikuu 6.
26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.
Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö oliva poikki melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli poltta koko talo. Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos lunastuskuntto.

Tammikuu 7.
Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.
Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol. Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses ja orotta, ku mää saa piha puhtaks! Sähkö ova viälki poikki. Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.

Tammikuu 8.
Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.
Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia. Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta Espanja, tai ainaki Tampereel. Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.

 

perjantai 31. joulukuuta 2021

Hyvää Uutta Vuotta 2022!



 

 

 

 

Vuosi vaihtuu uuteen. Josko vuosi 2022 olisi parempi, eikä ainakaan K-tilanne huononisi enää tästä. 

 

 

Hyvää Uutta Vuotta! 


ABBA - Happy New Year

Uusi Tampere 2024 osa 2

          Esittelin tämän festarin jo  aiemmin.    Olin omalta kohdaltani toisen, varsinaisesti festarin kolmannen illan aikana 12.7.2024. k...