keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Elina Annola: Kunnes kukkivat puut

 


 

 

 

Elina Annola - Kunnes kukkivat puut
 
Bazar 2022


E-kirja

ISBN
9789523763708


Sitten kun oikea elämä alkaa
Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut nuori opettaja tavoittelee täyttä elämää heittäytymällä rohkeasti uuteen.
Tästä kesälomasta tulisi uusi, puhdas alku. Emilia saisi unelmiensa parisuhteen, auringonhehkuiset illat Helsingin rantakallioilla, ystävät. Töihin palattuaan hän kertoisi kaikesta opettajainhuoneessa, mutta nyt, nyt kesä poreilee suussa, hehkuu mandariininpunaisena hymynä huulilla, syttyy sähähtäen iloa rätiseviksi hetkiksi. Ja kesä jatkuu. Kesä.
Huolettoman lomatunnelman katkaisee äidin puhelinsoitto. Auri-täti on kuollut. Emilia tuskin muistaa omituista Auria, mutta hautajaismatka vie hänet takaisin juurilleen Pohjanmaalle, mummolan mansikkamaille ja Aurin elämään. Liian lähelle. Tapahtumiin, joita eivät edes valtoimenaan kukkivat omenapuut pysty muuttamaan kauniiksi muistoiksi.



Elina Annola (s. 1985) on helsinkiläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla ja lapsuusmaisemat Laihian lakeuksilla. Hänen esikoisromaaninsa Kunnes kukkivat puut ilmestyy keväällä 2022, ja toinen romaani, Kaikki lokakuun taivaat, on tulossa syksyllä. Luku- ja kirjoitusharrastusten lisäksi Annola viettää aikaansa lenkkipoluilla, joilla seurana juoksentelee toisinaan myös parsonrussellinterrieri Ryyti.



Kiitos tästä teoksesta kirjailijalle ja arvostelukappaleesta kustantajalle.

Pyysin arvostelukappaleen koska aina on ilo lukea tekstiä uusilta tekijöiltä. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä tai odotuksia kirjasta.

Teos on paikoin raskas, koska siinä mennään ihmismielen syviin syövereihin ja ravataan lääkärissä jatkuvalla syötöllä.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa; 1970-luvulla ja nykypäivässä. Tapahtumapaikkoina Helsingin hipsterien suosiossa olevat mestat ja mielisairaala Pohjanmaalla menneisyydessä.

Ihmismieli särkyy useisiin palasiin tässä teoksessa.

Tarttumapintaa löydän omaan elämääni niin Flow festareilta kuin sairaalamiljööstäkin.

Kirja vilisee diagnooseja ja tapahtumia, joista osassa tulee lukijana miettineeksi tapahtuiko näin vai aivan toisin?

En itse viihdy Helsingissä, mutta uskon siellä olevan paikkoja joissa viihtyisin. Kahviloiden ja keikkapaikkojen tarjonta on valtaisa. Joku varmaan voisi kuvailla minua hipsteriksi, joten eiköhän ne itelle sopivimmat paikat Helsingistä löytyisi. 

Seuraavalla Helsingin reissulla pitäisi käydä tsekkaamassa ainakin Le Paris, sekä Le Jardin.




Tässä muutamat lainaukset kirjan tekstistä.

 

"Minna valitsi klassikkobrunssiin pannukakut, chiavanukkaan ja mimosan. Emilia tilasi saman eikä huomannut, ettei annokseen kuulunut mitään suolaista. Minna rakasti herkkuja. Virtahepokahvilan pannukakut olivat kuulemma legenda, gluteenittominakin paksuja ja kuohkeita."


"Emilia siirteli annoksia lähemmäs toisiaan ja otti puhelimen esille. Kuvassa kirkkaankeltainen mimosa, chiavanukkaan kerrokset, musta americano, kaistale pöydän vaaleaa puuta, ympärillä utuinen hehku. Joku toinen katsoisi kuvaa omasta lasisesta kuplastaan, kadehtisi ja vajoaisi takaisin harmauteen, ehkä jonain päivänä heräisi ja pyristelisi pois, Emilian tavoin unohtaisi sammuneet sunnuntait."



"Rannassa viileä siideritölkki kohmetti sormet, nurmikko painoi säärien haaleaan ihoon rantuja. Jere esitteli juomaansa, aprikoosinmakuista saisonia. Laatuisaa bisseä. Emilia maistoi Jeren ojentamasta pullosta ja nyökytteli. Hedelmäisestä maltaasta on helppo pitää, hän sanoi.

Hän kuunteli, kun Jere kertoi, miten juhannusvalkeat olivat loimottaneet veden punaiseksi Kivinokan edustalla. Minna ja Veera olivat juosseet veteen vaatteet päällä, myöhemmin hytisseet kylmästä nuotion äärellä. Teemun ja Jeren oma juomasekoitus lämmitti kuulemma monta tuntia sen jälkeen, kun viimeiset vihellykset ja encoret hiljensivät Lonnan rantakalliot. Minnan jatkot, vanha nainen naapurista ja Teemun kummallinen pikkusisko Tessa, joka eksyi yllättäen seuraavana aamuna samaan kahvilaan eikä malttanut olla kutsumatta koko seuruetta juhannuspäivän viettoon soluasuntoonsa kuuntelemaan Ruusuja ja Litku Klemettiä. He luukuttivat koko tuotannon, monta kertaa ja sen jälkeen vielä The XX:ää, pikkutunneille siinä meni. Kunnon meihemi. Mahtava juhannus."



On vain niin MAHTAVAA kun suosikki bändit mainitaan kirjassa! 




"Äiti ei saanut otetta asioista. Sen ainoa tytär oli mennyt pilalle, niin pilalle, että ihan psykiatrian asiantuntijaa oli tarvittu. Miten kävisi Emilian elämän, miten äidin, miten mummon, miten lastenlasten, olemattomien. Miten paljon Emiliaan oli panostettu, mitä saatu. Sekos, mutta hullujahan ne on kaikki, koko suku, hermosairaita, niin ne kylällä sanoisivat, sitä äiti nyt ajatteli ja pelkäsi, että joku saisi tietää jotain."



Pienellä paikkakunnalla kasvaneena tunnistan tämän ajatusmaailman oikein hyvin. Itseä ei hoideta, koska murehditaan sitä mitä muut sanois jos ne sais tietää. Kuinka vapauttavaa se Minulle Itselleni onkaan kun täällä isossa kaupungissa saan olla aivan rauhassa sellanen ku oon ja ketään ei kiinnosta. 

En ole myöskään kertomassa diagnoosejani uusille ihmisille heti ensimmäisenä. Mulla ei ole mitään tarvetta siihen. En tahdo olla sairauskertomuksien äänitorvi. 

Tämä ei ole vammaisblogi, eikä mielenterveysblogi. Minussa on muitakin asioita kuin diagnoosini. 

Muu maailma se vaan haluaa yhä tänäkin päivänä 2020-luvulla määrittää ihmiset sen mukaan mitä terveystiedoissa lukee ja miltä kukanenkin näyttää. 


Olen mukana useammassakin kirjallisuuspiirissä. Ne on etänä ja rakastan keskustella kirjoista. 

Olen kertonut vammastani vain koska lukemiseni tapahtuu äänikirjoilla, koska fyysistä kirjaa en voi lukea. 

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla lukijana lukijoiden joukossa. 

Tämä teos olis oiva lukupiirikirja. Ehkäpä ensi vuonna tätä ehdotan. Nyt voi olla varauksissa ruuhkaa. 

Syksyni on kirjavan kiireinen. 

Tuosta varauksissa ruuhkaa sanaparista tuli mieleen biisi nimeltä Unissa ruuhkaa.



Eräs tämän kirjan teema on skitsofrenia ja siitä minulle tuli mieleeni kun nuorena luin Sylvia Plathin Lasikellon alla-kirjan ja se teki syvän vaikutuksen. 

Siihen aikaan mielenterveysongelmista ei puhuttu. Olin 12 ja onneksi en tiennyt mitä elämäni minulle tuo. 

 

Lasikellon alla jätti syvän jäljen ja samoin teki tämä esikoiskirja. 

On koskettavaa lukea kuinka ihmismieleen koskee eri aikoina ja kuitenkin niin samoin tavoin.


Olen ennenkin sanonut, että jokaisen tulis elämänsä aikana käydä puhumassa jollekin. Kukaan täällä maailmassa ei selviä kolhuitta ja jos joku muuta väittää niin on väärässä. 


Annan kirjalle 4 tähteä ja suosittelen lukemaan jos tähän epävarmuustekijöitä täynnä olevaan syksyyn haluat ajatuksiaherättävää ja kauniilla kielellä kirjoitettua puhuttelevaa luettavaa. 

 

Kunnes kukkivat puut on arvioitu myös ainakin näissä blogeissa: 

 

Amman lukuhetki, 

Kirjakaapin kummitus

maanantai 26. syyskuuta 2022

Matti Laine: Kuolemanloukku


 

 

 

Matti Laine - Kuolemanloukku 

 

Bazar 2022 

 

E-kirja 

 

ISBN
9789523762190

 

 

Takuuvarmaa dekkariviihdettä palkitun Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittajalta
Matti Laineen koukuttavan Vitikka-rikosromaanisarjan kuudes osa antaa jännityksestä tinkimättä lukijalle jälleen myös pohdittavaa: kumpi on pienempi paha, tutuiksi tulleet uhat vai sokea sukellus tuntemattomaan?
Elias Vitikka istuu Suomenlinnan avovankilassa vuoden kakkua talousrikoksesta ja tuntee olonsa paremmaksi kuin pitkään aikaan. Etäisyyden ottaminen on tehnyt hyvää, mutta syy istua kiven sisällä ei ole niinkään hyvä. Vitikan niskassa on alamaailman langettama tappotuomio, ja majoitus Suomenlinnassa on järjestelty juttu.
Mutta turvasäilö on vain väliaikainen. Jo ennen kuin Vitikka raottaa ovea vapauteen, hänen entinen suojattinsa jääkiekkoilija Veeti Poranen löydetään kuolleena, ja itsemurhaksi kuitattu kuolema herättää Vitikan epäilykset. Koko entinen elämä näyttää muutenkin murenevan pala palalta miehen jalkojen alta. Vain tappotuomio on ja pysyy. Vapaudesta on tullut Vitikalle kuolemanloukku.
Nopeakäänteisen ja monikerroksisen dekkarisarjan kuudennessa osassa Elias Vitikka seisoo yksin pettävällä pohjalla. Nyt jos koskaan on aika tehdä hyppy tuntemattomaan. 



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 


Luin tämän(kin) yhdeltä istumalta. 

Tiesin tekstin olevan vetävää, joten onneksi oli mahdollista uppoutua tarinaan kerralla. 

Kirja on tiheätunnelmainen, eikä aseiden kanssa rymistelyltä vältytä tässäkään. 

Kirjan juonikuvioista tuli paikoin mieleen edellinen arvioimani kirja; Sebastian Fitzekin Terapia. Tekstini pääsee lukemaan täältä.


Kuolemanloukussa oli myös henkilöitä ja tapahtumia, jotka eivät olleet sitä miltä näyttää. 

Ihailen kirjailijan taitoa ikäänkuin lavastaa tapahtuma ja sitten keriä se auki uskottavasti toden tullessa ilmi lukijalle. 


Tekstin kautta pääsee hyvin irtautumaan arjesta ja sitä totisesti kaipaa näinä epävarmoina maailman myrskyisinä hetkinä. 


Kirjaa lukiessa jäin miettimään miten paljon taustatyötä se vaatiikaan, että voi kirjoittaa alamaailmasta. 

Kirja on mielestäni uskottava, mutta olisiko se sitä sellaisten henkilöiden mielestä, jotka tuntevat alamaailmaa? 

Olen myös miettinyt ennenkin sitä saako dekkareista aidosti vinkkejä rikoksien tekoon, vaikka niitä ei siksi kirjoitetakaan? 

 

 

Jipun elämäkertaa lukiessa mietin, etten itse olisi kokeillut huumeita, koska lehdessä kerrottiin niiden vaikutuksista. Kyseistä lehtijuttua ei varmaankaan oltu kirjoitettu siksi, että joku innostuu kokeileen. 

Arvioni Jipun elämäkerrasta on tässä.



Onko eettisesti oikein kirjoittaa rikoksista ja mahdollisesti antaa vinkkejä niiden toteutustapoihin? 

Se minkä ite ajattelen viihteeksi voi joissain saada aikaan täysin toisenlaisia reaktioita. 

 

 

Kirja alkaa mielestäni varsin idyllisellä kohtauksella. 

 

"Vesi iskeytyi kiukaalle, tulikuumat kivet alkoivat sihistä, ja pienen löylyhuoneen täytti ihoa pistelevä vesihöyry. Mies otti pitkän huikan lasipullosta, irvisti ja heitti sitten kiuaskiville lisää polttoainetta. Seinälle kiinnitetty ruosteinen mittari näytti sataakymmentä. Hän painoi hampaansa yhteen ja hengitteli niiden välistä samalla hiljaa itsekseen sähisten. Löylyn raaka puraisu oli tuskin helpottanut, kun mies jo tarttui uudestaan kauhaan, ja seuraava lasti lensi perään. Kiuas poksui ja valitti. Miehestä tuntui kuin joku olisi hakannut hänen harteitaan tulisena hehkuvana tatuointineulalla. Lämpötila kohosi lähelle sietämätöntä, ja hengittäminen kävi yhä vaikeammaksi.

Mutta miestä se ei haitannut.

Juuri tätä hän kaipasi.

Oman piilopirtin rauha, hirsistä rakennetun saunan härkämäiset löylyt ja kirkasta viinaa kurkusta alas. Tämä pyhä kolminaisuus auttoi tekemään isoja ratkaisuja.

Mies äityi muistelemaan kaikkia saunoja, joissa oli elämänsä aika kylpenyt: puusaunoja, sähkösaunoja, savusaunoja, turkkilaisia saunoja, venäläisiä banjoja ja naurettavan haaleita infrapunasaunoja. Ihmisten mökeillä ja kodeissa, jäähallien pukutiloissa, monenkirjavissa hotelleissa, kylpylöissä, ties missä. Mies muisteli, kuinka eräänä vaiherikkaana kesänä hän oli päässyt Dakotasta kotoisin olevan joukkuetoverinsa opastamana käymään Lakota-intiaanien inipiissä eli hikimajassa. Sieltä matka oli jatkunut intiaanien kasinoon, jossa oli vierähtänyt useampi vuorokausi olutta kitaten ja rauhanpiippua tuprutellen. Muistona matkalta hänen vasemman olkavartensa ihoa koristi edelleen tatuointi, johon oli kuvattu kuunsirppi ja sen päälle jousipyssy. Se tarkoitti intiaanien merkkikielllä syyskuuta, metsästyskuukautta, joka oli myös hänen syntymäkuukautensa.

Mies naukkasi pitkän siivun viinaa suoraan pullosta, heitti jälleen lisää löylyä ja kirosi hiljaa. Muisteluista viis, hänellä oli päätös tehtävänä.

Päätös, joka määrittäisi koko hänen loppuelämänsä suunnan."

 

 

Mitäpä sitä suomalainen muuta tarvii kuin syrjäisen rauhan, viinaa ja saunan? 

Tuosta intiaanien maininnasta tuli mieleen hiljattain Yle areenasta katsomani Gaialand-dokumentti, joka on aivan todella järkyttävä.  





Minua häiritsee tässä kirjassa tämä kohta. 

 

”Mä menestyin liian hyvin! Mut haluttiin ampua alas, koska musta oli tullut uhka. Kun se kiinalaisessa tutkimuslaboratoriossa kehitetty virus päästettiin globaalin eliitin yhteisellä päätöksellä irti, niin ne jotka näki valemedian uutisoinnin taakse, otettiin saman tien tarkkailuun. Mä arvasin heti, että jotain on tekeillä, kun mulle luvattu paikka julkkis- Big Brotherissa peruttiin. Mä menin tuotantotiimin juttusille ja sanoin et niin ei voi tehdä, että mä nostan vittu oikeusjutun.”

 

En oikein tiedä kuinka tarkoituksellista oli tämä väite kirjan juonen kannalta. Eikö olisi vain voinut kirjoittaa, että Korona saapui keskuuteemme yms. 


Itseäni myös suunnattomasti häiritsi koodinimi Coltrane. 

Ei tuossa nimessä mitään vikaa ole, mutta itselleni se toi mieleen liudan kaikenlaisia tapahtumia ja musaa, jota en ole kuunnellut tiettyjen aikojen jälkeen. 

Kesällä 2004 kun muut juhli Tammerfesteillä oltiin me jossain päin Pirkanmaata kuuntelemassa jazzia ja viettämässä kesäiltaa.




Tämä on Elias Vitikka-sarjan kuudes osa. 

Ekan kerran törmäsin tähän kirjasarjaan syksyllä 2014. Lainasin silloin kirjastosta cd-äänikirjana Pahojen miesten seuran. Siinä oli useampi cd ja yhdessä silloisen nyt jo edesmenneen Kissakaverin kanssa sitä kuunneltiin. 

Kun oli jännittävä kohta niin silittelin kisumisua ja kuuntelin kehräystä. 

Semmosta meillä oli. Kissi sai kuunnella monipuolista kirjavalikoimaa. 


Olen lukenut sarjan kaikki osat ja myös muun Laineen tuotannon, sekä katsonut Paratiisin. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Suosittelen kirjaa jos haluaa katsoa maailmaa hieman toisesta näkökulmasta.

torstai 15. syyskuuta 2022

Menolippu Mombasaan - 20 vuotta aiemmin


 

 

 

 

Pakko sanoa etten ole vieläkään nähnyt tätä leffaa. En tiedä löytyisikö tämä suoratoistopalveluistakaan. Kirjastosta varmaan saisi dvdn lainaksi, mutta tuntuu etten voi lainata.... 

Suoratoistopalveluissa ärsyttää ettei niistä löydy parhaita kotimaisia sarjoja kuten Blondi tuli taloon, Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet. Dvd-hylly pelastaa onneksi. 

 

Palataan ajassa kuitenkin 20 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin suoratoistopalveluista ei ollut tietoakaan. 

 

Syksyinen sunnuntai. Oltiin sovittu kaverien kanssa leffaan menosta. Esityksenä juurikin Menolippu Mombasaan. Kaverit lähti Mombasaan, siis sinne leffaan vaan minä en. Jäin nukkumaan ja ihmettelemään oloa ja eloa. 

 

Edellisenä iltana oltiin tavattu ekaa kertaa kunnolla yhden ihmisen kanssa pitkään aikaan. Askarreltiin uuden tietokoneeni kanssa, kuunneltiin Finnish Dance Charttia ja nautittiin juomaa. Paikalla oli muitakin kuin me kaksi, mutta valitettavasti he taisi jäädä melkoisen vähälle huomiolle. 

Jossain vaiheessa oltiin hetki kahdestaan. Muistan vieläkin mikä biisi tuossa hetkessä soi. 

Sen pääsee kuunteleen tästä


Löysin tuollaisen liveversion. En löytänyt virallista artistikanavaa. 

Toi biisi kuvastaa kyllä oikein hyvin sen aikaista soundimaailmaa. 


Päädyttiin isommalla porukalla baariin, sieltä jatkoille, joilla muunmuassa juotiin maailman parasta kahvia ja ympärillä oli NIIN PALJON RAKKAUTTA, RAKKAITA JA RAKASTAVIA IHMISIÄ! 

Me mentiin sitten kahestaan "keskusteleen". 


Siinä aamuyössä tapahtu se mitä kahen ihmisen välillä tapahtuu. Juteltiin meistä, menneistä ja siitä hetkestä ja että ollaan jälleen yhdessä. Soitettiin myös yhdelle kaukana asuvalle ystävälle ja kerrottiin tämä ilouutinen, että ollaan yhdessä. Herätettiin tää frendi ja se tykkäs uutisesta vaan ei siitä ajasta kun soitettiin. 

En polta tupakkia, mutta sen yön aikana tein sitäkin. Auttaessani siis opastaessani kumppania pihalle röökille löin silmäkulmani auki jätettyyn oveen. Se muistutteli olemassaolostaan vielä monta päivää. Humala, syksyinen aamuyön sää ja paras seura koskaan..... 


Seurani läks aamulla ja sovittiin, että nähdään illalla. 

Me nähtiin kyllä yhden kaverin luona. Juotiin kahvia ja olin tosiaan siinä käsityksessä, että ollaan yhdessä. 

Vaan: Muhun suhtauduttiin kuin sitä edeltävää iltaa ja yötä ei olis koskaan ollutkaan. Ei ollut mahdollisuutta olla kahdestaan niin en kysynyt mikä mättää. Itse koin, että mulle oltas oltu vihaisia siitä, että olen olemassa ja siitä mitä tapahtui. Mietin mitä mahdoin tehdä väärin. Ajattelin etten osannut seksiä oikealla tavalla ja että olen viallinen. Ajattelin myös, että minua hävetään muiden edessä, eikä uskalleta siks näyttää sitä minkälaisia tunteita mua kohtaan on. Tulin hirveän surulliseksi. Olin epätietoinen ja pettynyt ja koin tulleeni hylätyksi. 

Vielä silloin en tiennyt että tällaisella kaavalla tapahtuisi myös mun seuraava tärkeä ihmissuhteeni kymmenen vuotta myöhemmin ja että vuosia odottaisin ja toivoisin ja että kun toiveeni toteutuisi niin mieleni hajoaisi, koska jäisin jälleen yksin, hylättynä ja petettynä yms. 


Takas kuitenkin tuohon aikaan, jolloin tämä tapahtui ekaa kertaa. 

Arki alkoi, mun opiskelut jatkui ja olimme taas eri paikkakunnilla. 

Sähköpostit kulki kokoajan ja sovittiin yhteisestä viikonlopusta, jonka viettäisin hänen luonaan. 

Marraskuu 2002 saapui aikanaan ja mun eka vierailu Tampereelle. 

Olihan se jännää. Kerrankin oli mahollista olla kahdestaan ilman häiriötekijöitä. 


Viikonlopun aikana koin ne tunteet, josta jo aiemmin kirjoitin.


Elämä jatkui siten, että ramppasin opiskelupaikkakunnnan ja Tampereen väliä. Reilut puolivuotta myöhemmin päätin, että loppu elämäni tulee olemaan Tampereella. Opiskelua oli jäljellä vuosi ja tiesin etten voisi jäädä opiskelupaikkakunnalle ja Kainuuseen jääminen ei ollut vaihtoehto. 


Tuon syksyisen viikonlopun ansiota on, että olen täällä ja tässä ja niiden ihmisten ympäröimä kuin oon nyt. Tuosta viikonlopusta ja rakastavasta ilmapiiristä on elämässäni jäljellä vain yksi ihminen. Uskoin tuolloin, että kaikki nää tyypit olis läsnä koko loppu elämäni. 


Syitä siihen ettei he ole on monia. 


Yksi syy on kykenemättömyys kohdata omia tunteita, jotka liittyy minuun. Se kykenemättömyys kertoo ihmisestä, ei minusta. 

Lisäksi ihmissuhteet eivät kestä mun ajoittaista sairastelua ja sitä millä tavalla "oksennan" itsestäni ulos tunteeni. Siis kirjoitan asiani vaikkapa tekstareissa tai Whatsapp viesteissä rumasti.
Tämmönen käyttäytyminen liittyy siihen, että koen useiden ihmisten omilla kommenteillaan mitätöineen minua vuosien aikana, joten koen oikeudekseni kertoa suoraan mitä ajattelen. 

Jos nämä ihmiset olis henkisellä tasolla kasvaneet niin he osaisivat antaa olla mun sanomisten. He olisivat oppineet, etten tarkoita ja etten enää muutaman päivän kuluttua muista sanomisiani. 


Olen viimeksi kokenut hylkäämisen tunteita tänä kesänä. Luin Facebookista joka auliisti meille aina kaiken kertoo, että pari ihmistä, jotka aikanaan tutustutin toisiinsa viettivät aikaa keskenään. Reakoin näihin pariin päivitykseen näillä Facebookin reaktioilla. Eli en siis kirjoittanut edes sanaakaan. Sain sitte pääsyn yhden ihmisen estolistaan. 

Tuo kertoo vaan kykenemättömyydestä asettua asemaani. 

Se on aivan toinen tarina se kuinka ihmiset on mun kautta tutustuneet ja kuinka mua ei olla haluttu mukaan. 


Joku voi ajatella, että olen katkera kaikesta tästä. Vaan empäs ole! 

Miksi olisin? Nähkääs minun ei enää tarvitse kuulla syyllistämistä siitä minkälainen olen vaan saan olla oma itseni. Ja lisäksi mun ei enää tarvii miettii mitä tein väärin ja oonko vääränlainen. Kukaan ei häpeä näyttää julkisesti sitä, että olen osa elämää! 


Jos luulet, etten ole onnellinen. Niin eka pitäs päättää mitä onnellisuudella tarkoitetaan. 

Jos mietit, että voi änkeröinen, kun pitää julkisesti kaikki kertoa. Niin; Mulla on oikeus olla olemassa ja kertoa miltä tuntuu.



Tämä teksti sai alkunsa kesällä kun kuulin tämän biisin ekaa kertaa. 

Mulle tuli mieleen entisten läheisteni keskeneräisyys erityisesti tästä lauseesta; "Sä et kasva ihmiseks et vuosiin ainakaan". 

Muutenkin tuo biisi liihottelee samoissa sfääreissä kanssani ja sen voi kuulla halutessaan tästä.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Sebastian Fitzek: Terapia


 

 

 

 

 

 

Sebastian Fitzek - Terapia 

 

Bazar 2022 

Suomentaja
Sanna van Leeuwen 


ISBN
9789523764712


E-kirjan sivumäärä
237



Särkyneen mielen sirpaleet viiltävät kuin veitsi
Sebastian Fitzekin trillerissä Terapia traumatisoitunut psykiatri joutuu ottamaan epätoivoisen riskin löytääkseen kadonneen tyttärensä.
Kaksitoistavuotiaalla Josylla on selittämätön sairaus, ja lääkärikäynnin aikana hän katoaa jäljettömiin vastaanotolta. Neljä vuotta myöhemmin Josyn isä, psykiatri Viktor Larentz, on vetäytynyt syrjäiselle Pohjanmeren saarelle käsitelläkseen kokemaansa traumaa.
Saarella Viktor saa kuitenkin ovelleen yllättävän vieraan. Kirjailija Anna Spiegel kärsii harvinaisesta skitsofrenian muodosta: hän uskoo kirjoittamiensa henkilöhahmojen tulevan todeksi. Annan viimeisin romaani kertoo tuntemattomasta sairaudesta kärsivästä nuoresta tytöstä, joka katoaa yhtäkkiä jäljettömiin.
Vastahakoinen Viktor suostuu ottamaan Annan potilaakseen epätoivoisena yrityksenä saada selville, mitä hänen tyttärelleen tapahtui. Terapiaistunnot saavat kuitenkin nopeasti erittäin synkän käänteen, kun menneisyyden aaveet nousevat haudoistaan karmivin seurauksin.
Sebastian Fitzekin Terapia on särkyneen mielen veitsenteräviä palasia ravisuttavasti kuvaava trilleri, joka pitää lukijan otteessaan kauhistuttavaan päätökseensä saakka.




Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!


Pyysin ja sain tämän luettavakseni. Uusia kirjailijoitahan ei voi koskaan olla liikaa. 

Olin törmännyt kirjailijan nimeen niin lukuaikapalveluissa kuin blogeissakin. Ajattelin että tulen joko tykkäämään hänen teoksistaan valtavasti tai sitten en. 

En pidä kauhusta kirjoissa. Stephen King ei lukeudu omiin suosikkeihini, vaikka Uinu, uinu lemmikkini ja Hohto on joskus tullut kahlattua läpi. 

Varmaan ainoat kauhua sivuavat teokset joista pidän ovat kirjailijoilta John Ajvide Lindqvist ja Mats Strandberg. 


Fitzekin Terapia on alkuasetelmaltaan hyytävä. 

Voin kuvitella itseni vetäytyneenä kirjoittamaan syrjäiselle Pohjanmeren saarelle kauas kaikesta. 

Meri on läsnä. Sen voi kuulla kirjan sivuilta. 

Tapahtumat etenevät tiiviissä tahdissa. 

Henkilöt ovat uskottavia vaan jossain vaiheessa tulee lukijallekin epäilys tapahtuvatko nämä näin ja vähävähältä paljastuu, ettei mikään ole sitä miltä näyttää. Eikä tapahtumat ole lainkaan kuin ne on kerrottu. 


Loppuratkaisu oli mieleenpainuva ja samalla kertaa uskomaton. 


Jos kaipaat arjesta irtautumista ja jotain aivan muuta ajateltavaa kuin tulevan talvehtimisen sähkölaskut ja muu maailmain tila. Niin tämä on kirja Juuri Sinulle. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Koetan olla kriittinen ja antaa täydet viisi tähtistä vaan sillointällöin. 


Blogitauko olikin pidempi kuin alunperin suunnittelin. Elämä voi yllättää niin monin tavoin! 


Useampi kirja odottaa bloggaustaan. Julkaisen niitä verkkaiseen tahtiin. 


Seuraava Celine Dion-juttu tulee marraskuussa kun Let's Talk About Love täyttää 25. 



Kirjavaa Syksyä Kaikille!

Heart: Dog & Butterfly

Dog & Butterfly  on Heartin neljäs albumi ja julkaistu syksyllä 1978. Levy myi tuplaplatinaa USA:ssa.  Nimibiisin lisäksi singlenä julka...