Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjavinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjavinkki. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. huhtikuuta 2021

Ensimmäinen vuosi

Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä muutamasta arvostelukappaleesta kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms. 

 

En ois uskonut Koronan jatkuvan näin pitkään, enkä myöskään, että omia synttäreitäni jo toiseen kertaan vietettiin poikkeusoloissa. 

Omaa jaksamista tämä Korona on jo alkanut riepomaan kun en pääse toteuttamaan itseäni kun keikkoja ei oo. Olen elossa vain kun seuraan live esitystä. Muut ajat olen vain hengissä. 

 

Miltä tuntuu? Noh. Miltä se nyt tuntuu kun on vuoden kirjoitellut tätä blogia. Näyttäähän tuo jatkuvan. 

Minulla tosiaan oli paljon teknisiä ongelmia jotka alkoivat joulun aikaan ja loppuivat tuossa noin kuukausi sitten. Se on vähän paha kirjoitella kun internetin ihmemaahan ei tietokoneella päässyt. Vika ei ollut koneessa saati modeemissa vaan operaattorilla. Jonkun piti mahdollisesti painaa entteriä jossain oikeassa kohdassa niin mun yhteydet lähtikin yht'äkkiä pelaamaan. 

Kiitos myös Jokaiselle joka tavalla tai toisella on ollut mukana uuden tietokoneen ostosprojektin, käyttövalmiuden ja netin takaisin toimintaan saattamisessa. Ilman Heitä ei tämä bloggaus voisi jatkua. 


Muutenhan on kevät mennyt hiljaiselossa. Keikkoja ei ole ollut ja aikaa on tullut vietettyä Kotiluolassa ja oltua paljon etänä läsnä. 


Oon ollut kaikenmoisissa kokouksissa ja lisäksi Tampereen Ilmastolukupiirissä. Ollaan siihen luettu mielenkiintoisia tai enempi tai vähempi mielenkiintoisia kirjoja. Hauskaa on ollut ja kaikenlaisia näkökulmia asioihin tullut sitä kautta. 

Etäpalaverit väsyttää aivan yhtä paljon kuin jos oisin ollut jossain vaikkapa kauppakeskuksessa missä on paljon ihmisiä. Kun parikin tuntia istut puhelimella tai siis enhän missään puhelimella istu vaan sohvalla puhelin kädessä ja seurailen kokouksen aikana jaettavia infoja ja keskustelen niin oon sellaisten jälkeen aina melkoisen "kuollut". Siinä ei välttämättä sinä päivänä jaksa oikein enää kavereiden viesteihin vastailla. Lisäksi tämän uuden koneen kanssa on ollut paljon kaikkea, jota ollaan myös etä yhteyksin hoideltu. Siinä kun melkeen kolme tuntia on puhelimessa ja koettaa säätää koneen asetuksia niin on melkosen väsynyt sen jälkeen. 


Tässä keväällä oon myös "riehunu" erinäisissä nettikeskusteluissa. Se näyttää siltä, että kirjallisuus on kirjallisuutta vain kovakantisena kirjana ja äänikirjoja ei pidetä arvokkaana kirjallisuutena tai ylipäänsä kirjallisuutena laisinkaan ja ettei lukuharrastusta arvosteta silloin kun painetun kirjan luku on mahdotonta vaan ajatellaan, että henkilö joka nyt ei vaikkapa näe lukea tekstiä niin hänen lukuharrastuksensa on täysin toissijainen. Sitä ajatellaan vaan, että äänikirja on ikäänkuin vaihtoehto sellaiselle henkilölle tai olemassa sellaisia henkilöitä varten, mutta äänikirjojen kuuntelu ei ole oikeaa lukuharrastusta. KOSKA VAIN PAINETUN KIRJAN LUKEMISESTA VÄLITTYY SE KIRJAN OIKEA TUNNELMA!!!!! 

Minua lukijana katsotaan ikäänkuin alaspäin, koska minulla ei ole mahdollisuutta lukea painettuja tekstiä. Äänikirja ja äänikirjojen kuuntelijat saa paljon halveksuntaa osakseen. Jos kirjoitan, että painettua tekstiä en voi lukea niin siihen tulee vastauksia, että Kyllä se painettu kirja on se ainut oikea lukutapa. Sitten kun minä kysyn, että no mitäs tekisit jos jostain syystä sairastuisit siten, ettet voisi pitää painettua kirjaa kädessä tai jos näkö menisi. Noh. Sellaisia kysymyksiä seuraa hiljaisuus tai sitten ollaan niin ylimielisiä ja kaikki voipaisia, että ajatellaan, ettei vammautuminen tai sairaus koskaan tule omalle kohalle tapahtuun. 

Kuka tahansa voi vammautua koska tahansa ja silloin sitä joko on sopeuduttava asiaan ja muutettava hieman mielipiteitään tai sitten on vaihtoehtona vaan märehtii ja vaikkapa jäähä neljän seinän sisälle himaan ja voivotella sitä kun en enää pysty siihen tai siihen. Kaikkeen tai kaikenlaiseen sitä ihminen pystyy. Se on vaan omasta asenteesta ja tahdosta kiinni. Asioita voi myös tehä mutta tekotapa voi vammautumisen jälkeen muuttuu. 


Niin tosta Ilmastolukupiiristä vielä sellaista, että siellä äänikirjoja käyttää muutkin kuin minä ja mua on pidetty siellä samanlaisena lukijana kuin kaikki muutkin. Kiitokset heille siitä. 



Blogi tulee jatkossa päivittymään harvemmin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei tekstien tekemiselle jää aikaa. 


Bloggerin käyttö myös hieman tökkii. Saan kyllä tekstit julkaisukuntoon itsenäisesti, mutta blogin ulkoasu muuttui jo aiemmin sen seurauksena että yksi osio poistui väärässä kohdassa entteriä painettuani ja se vaikutti koko ulkoasuun. Blogger on itsessään muuttunut niin paljon etten osaa enää näkevälle neuvoa mistä se ulkoasu muutettiinkaan. 


Postauksen kirjavinkki on Nora Robertsin Ensimmäinen vuosi. Kuva on kustantajan sivuilta. Luin tämän ennen Koronaa ja ajattelin kuinka kamalaa ois jos tarttuva tauti tulisi maailmaan ja etteikait nyt sellasta tapahu. 

Oon nuorempana lukenut paljon Nora Robertsia. Nykyään ei seksikohtaukset ja ennalta-arvattavuus jaksa enää niin kiinnostaa. Lisäksi ollaan kaverien kans mietitty, että miten kukaan voi kirjoittaa niin paljon ja että onko sama henkilö ees kirjottanut niitä kaikkia. 

Jotenkin tuntuu, että kirjoja kirjottaa jonkinlainen työryhmä. 

Sama kaava tuntuu toistuvan: joku muuttaa uuteen paikkaan, kohtaa siellä vastakkaista sukupuolta olevan upean henkilön ja sen jälkeen jaaritellaan sivukaupalla kaikenlaista ja on lukuisia seksikohtauksia ja jonkinlainen vaaratilanne ja kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti... 

Tässä Ensimmäinen vuosi-kirjassa on liikaa yliluonnollisuutta ja epäuskottavuuksia. 

Pakko tunnustaa, etten ole fantasiakirjallisuuden ystävä. Harry Potterit olen lukenut, mutta muutoin on jäänyt kyseinen genre tosi vähälle. Diana Gabaldonin kirjat on aivan oma lukunsa. 


Odotin paljon tältä Robertsin kirjalta, koska alkuasetelma oli niin kiehtova. Tämä siis ennen Koronaa. Pettymys oli valtaisa. 

 

Annan tähtiä 2/5.






Nora Roberts - Ensimmäinen vuosi 

Sivumäärä 404

Alkuteos Year One
Suomentaja Lauri Sallamo, Heidi Tihveräinen
ISBN 9789512413119
Gummerus 2018



Huomenna on Vappuaatto ja aion katsoa Litku Klemetin levynjulkkarit. 

Kyseessä maksullinen tapahtuma. 

Tarkemmat tiedot löytyy tästä

 

Hauskaa Vappua ja Kiitos kuluneesta Kaikille Lukijoilleni! 



Kuplivaan maailmaan pääsee myös näissä somekanavissa: 

 

 

Blogit.fi ,

BlogJungle ,

Bloglovin ,

Facebook , 

Instagram ,

Twitter

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Vera Vala: Aprikoosiyöt


 

 

 

 

Vera Vala - Aprikoosiyöt 

Gummerus 2021 

 

Sivumäärä 368  

ISBN 9789512421572

Kansi Eevaliina Rusanen  


Kirjamuodot Kirja, E-kirja, Äänikirja

 

 

Aistivoimainen lukuromaani vie kukkivaan Italiaan

Aprikoosiyöt tarjoaa matkan tuoksuja ja värejä tulvivaan Italiaan. Mukana on yllättäviä käänteitä ja romantiikkaa kahdessa aikatasossa.

Suomalaisen Lauran ura ja parisuhde polkevat paikallaan. Tilannetta ei helpota muistisairas äiti eikä täydellisyyttä hipova isosisko, joka yrittää saada Lauraa tekemään järkiratkaisuja. Odottamaton löytö lapsuusmuistojen joukosta herättää kysymyksiä. Laura matkustaa 20 vuoden tauon jälkeen tätinsä Ainon luo Tolfan vuoristoon huvilaan nimeltä Villa Alba. Löytyvätkö vastaukset aprikoosipuiden alla?
Vera Vala
KIRJAILIJA
Vera Vala
Kirjailija Vera Vala on asunut Italiassa yli 20 vuotta. Hän rakastaa italialaista ruokaa ja ratkaisi keski-iän kriisinsä aloittamalla psykologian opinnot yliopistossa. Valan perheeseen Milanossa kuuluu miehen ja tyttären lisäksi Palermon varjoisilta kujilta pelastettu kissa. Ennen keväällä 2021 julkaistavaa lukuromaania Aprikoosiyöt Valalta on julkaistu kuusiosainen Arianna de Bellis -dekkarisarja.  



Teksti on kustantajan sivuilta kuin myös kansikuva heidän kuvapankistaan. 


Kuuntelin äänikirjana Storytelistä. Lukijat Mirjami Heikkinen ja Anniina Piiparinen.


Olen vuosia aiemmin kuunnellut muutaman Arianna de Bellis -dekkarisarjan kirjan. Jostain syystä sarja jäi kesken, mutta nyt annan sille uuden mahdollisuuden kun se näyttäisi olevan äänikirjapalveluissa. 

Ensimmäisestä osasta on kerrottava sellainen asia, että kuuntelin sitä elämänvaiheessa jossa jo edesmenneen kissani kanssa tassuteltiin alkutaivalta. Oltiin muutama viikko ihmetelty toisiamme ja kuuntelin kirjaa ja kehräyksen hurinaa. 

Aprikoosiöissä tassuttelee myös kissa että sinäänsä hauska sattuma. 


Jostain syystä minulla oli ennakkoluuloja Aprikoosiöitä kohtaan. Ajattelin, että kirja olisi höttöistä romantiikkaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kirjaa ei malttanut laskea käsistään tai siis kuulokkeistaan. Kuuntelin sen yhdeltä istumalta ja ainoat keskeytykset olivat vain paikallisen Koronanyrkin tiedotustilaisuus ja yks puhelu. Niitä puheluita vai onko se puhelujahan näin etäaikana tulee väistämättä. Tuo puheluita on jännä sana. Ikäänkuin puhuisimme luista, joilla puhumme. Puhummeko puheluista kun puhumme puheluista vai puhummeko vain puheluista? Maailma on täynnä kysymyksiä, joihin osaan saa vastauksen ja osaan ei. 


Aprikoosiöiden alussa ihmettelin miksi äänikirjalla on kaksi lukijaa ja meni jonkin aikaa, että tajusin kirjan kulkevan eri aikatasoissa kahden kertojan äänen voimin. 

Kirjassa oli arvoituksellisia elementtejä siis tekstistä huomaa kirjailijan kirjoittaneen aiemmin dekkareita. Jännityksen lisäksi myös pohdiskellaan tehtyjä ratkaisuja, ratkaisujen oikeellisuutta ja oikeutta. Kirjassa liikutaan myös mielenmaisemissa ja syvissä tunnetiloissa. 


Samaistuin kirjan kertojista Lauraan päätösten teon pohdiskelussa ja kirjan toiseen kertojaan mielenmaisemien osalta. Ei ole oikeita ratkaisuja on vain erilaisia ratkaisuja. Noin kirjassa sanotaan ja nythän en pääse asiaa tarkistamaan, koska se vaatisi valtavasti kelausta äänikirjasta ja kun olen jo arvioinut kirjan ja se on merkattu kuunnelluksi. Tuo oli siis mielestäni loistavasti sanottu. 

Olen omassa elämässäni vaiheessa jossa tulee väkisinkin miettineeksi tehtyjä valintoja ja sitä miten ne heijastuu nykyhetkeen. 

Kirjassa on kaksi kertojaa, joista toinen säilyy arvoituksena pitkään ja se miten kaikki paljastuu kirjan toiselle kertojalle on henkeäsalpaavan jännittävä tilanne. Todella taidokasta kerrontaa ja juonenkuljetusta. Hyvä kirja on mielestäni sellainen jossa alussa arvellut asiat osottautuu vääriksi ja tässä kävi niin.

Kirjan toinen kertoja, jonka henkilöllisyys siis selviää myöhemmin. Niin hänen kohdallaan on kuvailtu kuinka hän toivoisi hänen läheisensä koskettavan ja näin poistavan tuskan kosketuksellaan. 

Oli hienosti kuvailtu sitä kuinka fyysinen kosketus ei voi poistaa ihmismielen tuskaista tunnelmaa. 

Olen itse toivonut, että mielen kipua voisi parantaa rakkaiden ihmisten sanoilla ja läsnäololla. Näin se ei mene, koska ihmismieli on monimutkainen kapistus. 

Nuorena osasin kyllä sanoittaa tunteeni, joita riitti aivan joka hetkelle kaikessa monimuotoisuudessaan. En osannut analysoida tunteitani ja miettiä syy-, ja seuraussuhteita. Nykyään osaan jo jotenkin. 

Kirjassa pohditaan vuosikymmenten takaisten ratkaisujen vaikutusta nykyhetkeen ja toisaalla sitä kuinka ei vielä ole saavuttanut omasta mielestään mitään kun haaveet työstä eivät ole käyneet toteen ja perhe pohdituttaa. 

Joudun seuraavina vuosina itse vastailemaan näihin kysymyksiin muiden esittämänä. Kirjaa lukiessani mietin kesää vuosia sitten ja hetkeä joka rikkoi minut. 

On lämmin ilta. Me ollaan ulkona tupakilla. Minä en polta, koska ikäni ei riittäisi ostamaan tupakkia tai mitään muutakaan mitä voi ostaa vasta kun on 18. Olen kaukana kotoa ja ehkäpä ekaa kertaa elämässäni ilman sukulaisia ympärilläni. Pelkään keskustella, pelkään että sanoillani mokaan jotain. Tahdon kokea kaiken, olen valmis kokemaan. Tahdon olla Nainen. Tupakilla ollaan minä, kumppanini, sekä muutama muu. Ymmärrän sen, ymmärrän sen vaikka sanoja ei vielä sanota. Ymmärrän tarinamme tulevan päätökseensä sillä huomaan itselle täysin tuntemattoman ihmisen kiinnostuksen kumppaniani kohtaan ja kumppanini vastaavan siihen. 

Aivan kamala on ilta ja seuraava yö, jonka valvomme. Olemme yhdessä, vaikka emme olekaan. Päivä saapuu ja minut jätetään. 

Olen tuosta heinäkuisesta päivästä asti ollut ilman parisuhdetta. Palasin kotiin, eikä mikään tuonut valoa tuskaani. Olin hengissä vaan en oikeesti elossa. Kuulin heidän suhteensa päättyneen ja kestäneen vain lyhyen aikaa. Aikaa kului, kohtasimme jälleen, sovimme ja oma oloni helpottui. Olimme väleissä, mutta emme yhdessä. Uskoin meidän vievän loppuun sen mikä kesken jäi sitten kunhan minä olisin siihen valmis ja olisi oikea aika. Ja näin todellakin tapahtui. 

Elämä yhdisti meitä ja asuimme samassa kaupungissa ja itse asun täällä kyseisessä kaupungissa yhä edelleen. 


Kirjassa mietittiin sitä voiko ihminen tehdä loppuelämän ratkaisuja 18-vuotiaana. Minä sanon, että kyllä voi ja voi myös paljon paljon nuorempanakin, kuten huomasitte äskeisestä omaelämästooristani. 

Vielä on pakko sanoa, että kukaan ei minun tunteita, ajatuksia, muistoja, meitä saati mun kokemuksia voi viedä pois. 

Tämän oli tarkoitus olla kirja-arvio, mutta näköjään eksyin omaan elämääni pitkän tauon jälkeen, josta kerron myöhemmin. 



Kirjan Italian tunnelma oli niin käsinkosketeltavasti aistittavissa ja olisi hienoa joskus kokea se. 

Pakko tunnustaa etten pidä aprikooseista, mutta kirjan lukemisen aikana oli pakko laittaa kahvia kun siitä kirjassa puhuttiin niin ihanan kuvailevasti. 


Ennakkoluuloni osottautui vääriksi ja kirja ei todellakaan ole höttöistä hömppää vaan jää mieleen pitkäksi aikaa. 


Suosittelen kirjaa jos kaipaat matkalle ja tykkäät sujuvasta tekstistä. 


Varoitus: Kirjan parissa saattaa huomaamatta vierähtää paljon aikaa. 


Annan tähtiä 5/5.

Annina Holmberg: Amor, onnenhevonen

            Annina Holmberg - Amor, onnenhevonen    Saga Egmont FI 2024 ISBN 9788727086217 E-kirjan sivumäärä 116   Heppatyttö Liian tarinan...