perjantai 29. lokakuuta 2021

Ensimmäiset 1.5 vuotta / Loistava Tulevaisuus

Blogi on ollut nyt olemassa puolitoista vuotta. Juhlistan sitä tänään kakulla ja kuplivalla. Kuinkas muutenkaan. Lisäksi seurailen Helsingin kirjamessuja. Eilenkin seurasin niitä aamusta iltaan intensiivisesti. Koontipostaus tulee myöhemmin. 

Onneksi en blogia aloittaessa tiennyt mitä kaikkea tämä vaatii. Alusta asti oli selvää, että teen tälle myös sometilit Faceen, Instaan ja Twitteriin, jotka ovat tuttuja jo vuosien ajalta ja osaan niitä käyttää. 

Instagramista ja blogin näkyvyydestä siellä tuli itselleni tärkeää. 

Näin ollen olen välillä etsinyt julkaisuun tarkoitettua tai tarkoitettuja kuvia kissojen ja koirien kanssa ympäri internettiä ja miettinyt sitten seuraavaksi onnistuuko kuvan lataus ruudunlukijalla ja säätänyt välillä puhelimen, välillä tietokoneen kanssa, jotta saan julkaisun tehtyä. 

Puhelin on ollut suureksi avuksi tässä kuva säädössä. 

 

Pari ongelmakohtaa vielä on: eli kuvia löytyy, mutta tiedostot on nimetty mitä mielenkiintoisimmin. Esim. niin että ruudunlukuohjelma kertoo sellaisen pitkän kirjainten ja numeroiden sarjan, josta ei voi päätellä mitään siitä mikä kuva on kyseessä. 

Eräs albumi arvio jäi siksi tekemättä. Löysin kyllä albumin kansikuvan netistä, mutta koska samalla sivulla oli eri kuvaajien ottamia kuvia artistista ja ilmeisesti eri aikakausilta ja tiedostot oli nimetty käsittämättömästi. Niin en ladannut kuvaa, koska olisin vahingossa voinut ladata vaikkapa vuosien takaisen artistiphoton. 

Laitoin kyselyä kansikuvaan liittyen, että olisin saanut sen sähköpostiin, mutta vastausta en milloinkaan saanut. 

Ehkä sokea bloggaaja kuulostaa epäuskottavalta. 

Toinen ongelma liittyy sitte siihen, että koska olen ainoa sokea ihminen Suomessa, joka bloggaa ammattimaisesti. Niin kohtalotovereita tai siis kanssaeläjiä joilta vois kysyä neuvoa. Niin niitä ei ole. 

Olen käyttänyt aikaani siihen, että olen Googlettanut englanninkielisillä tietoteknisillä sanoilla ja koettanut löytää ratkaisuja esim. Bloggerin kanssa havaitsemiini ongelmiin käytettäessä ruudunlukijaa. 

Välillä olen vastauksen löytänyt, välillä en. 

Kolmas ongelma liittyy blogin ulkoasuun ja siihen, että sen kanssa tarvii näkevää apua. En nimittäin pysty hahmottamaan sitä miten sivuilla olevat elementit on. Nettisivu on ruudunlukuohjelman käyttäjälle ikäänkuin ylhäältä alaspäin etenevä asiakirja, jossa voi liikkua erilaisilla tasoilla tiettyjä näppäinkomentoja käyttäen. Voin liikkua esim. otsikoiden välillä, linkkien välillä, sekä luonnollisesti täyttää lomakkeita yms. Sitä, että onko joku asia esim. sivun yläreunassa, keskellä, vai mitenkä. Niin sellasia en pysty mitenkään hahmottaan. 

En myöskään tiiä kuvaa lisätessäni, että kuinka hyvin se asemoituu suhteessa tekstiin. Siksi koetan aina laittaa kuvat tekstin alkuun. Kuva voi siltikin olla esim. väärinpäin tai jotenkin muuten huonosti asemoitu tai sijoittunut. 

Tarjollahan olisi vaikka mitä blogi aiheisia kursseja, mutta meitsin on aivan turhaa osallistua sellaisille, koska vaikka olis kuinka paljon tietoa bloggaamisesta niin ruudunlukijalla asioiden tekemisestä ei. 

 

Olen koettanut löytää toimivaa työkalua julkaisujen ajastamiseen somekanavissa, mutta siinä on vielä paljon tehtävää. 

Tutuksi on tullut Facebook Business Suite kuin myös Creator Studio. 

Molemmissa on omat haasteensa kuin myös hyvät ja huonot puolensa. Julkaisun teko onnistuu kyllä, mutta avainsanojen kirjaaminen on haastavaa kuin myös julkaisun ajastus. 


Olen tietoisesti tehnyt valinnan, etten ota blogiin kommentteja vastaan ja sama pätee esim. Instagram julkaisuihin. Minun aikani on rajallinen ja haluan keskittyä vain oleelliseen.

Jos haluaa yhteistyöhön kanssani niin sähköpostiosoite löytyy profiilista. 


Kaikkein eniten olen saanut palautetta henkilökohtaisten asioideni käsittelystä. Noh. Palautteet on antajansa näköisiä niin hyvässä ja pahassa. 

Minä jatkan valitsemallani tiellä. Olen repinyt auki ihmissuhteeni täällä ja niin tulee myös tapahtumaan. 

Suomessa kun ei tuomita, vaikka olisit poliitikko ja twiittaisit vakavista asioista... 

Läheisteni kanssa yleinen vitsi on, että milloin blogini pääsee käräjille? En oo menossa. 

Jos joku kirjoittamani asia loukkaa jotakuta. Niin vika ei ole tekstissä, minussa, eikä esiintuomassani asiassa vaan vika on siinä, joka siitä loukkaantuu. Mielensäpahoittajien määrähän tässä maassa vaan kasvaa. Jos on vaikkapa seuraillut Afrikantähti casea. 

Elämä on omani ja otan kaiken täyden vastuun niin teksteistäni kuin sanomisistani. 


Joku voi ajatella ehkä, että olipas tää teksti täynnä yleistä kitinää blogin pidon haasteista. 

Voin kertoa kuitenkin, että koska nyt tuli tämä 1.5 vuotta täyteen. Niin halusin ikäänkuin tehdä tällaisen välitilinpäätöksen ja tuoda esille sitä minkälaista on olla blogin admin näin sokean näkökulmasta. 

Voiko sokeilla olla näkökulmii? Toi lause oli huumorii. 


Tulevaisuus blogille on loistava! Odotan yhä niitä taloudellisesti kannattavia yhteistöitä ja sitä päivää kun minut palkitaan Blog Awardseissa ja pääsen noutamaan palkintoni jalassani glitter koristellut upeat kengät sekä päälläni muutoinkin asukokonaisuus, josta jään mieleen. 

Olen Kokonainen. En halua koskaan ikinä milloinkaan tulla profiloiduksi sillä perusteella, että sokeana teen sitä, tätä ja varsinkin Sitä. 


Luulen ettei monikaan lukija tiiä kuinka sokea ihminen käyttää tietokonetta niin halusin raottaa tämän mysteerin verhoa. 


Jos kiinnostaa niin blogi löytyy monestakin paikkaa seurailtavaksi ja minua auttaisi jos liityt mukaan. 


Jatketaan harjoituksia.

torstai 28. lokakuuta 2021

Sirpa Kähkönen: Vihreä sali


 

 

 

 

Sirpa Kähkönen - Vihreä sali 

 

Otava 2021 

ISBN

9789511406419 

Lukija 

Krista Putkonen-Örn 



 

Mitä unelmien murskautumisesta seuraa? Väkevä tarina vie 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin.
Kukkakaupan tsuppari Irene on kadonnut joulun alla 1964, kun sesonki on kiivaimmillaan. Omistajaa painavat kovat sanat, jotka hän on tiuskaissut tytölle. Mutta hyasintit täytyy saada tilaajille.
Irene on jättänyt koulun kesken, Jaakko on parturinapulainen. Heidän välillään on kemiaa. Armeijasta juuri päässyt Leo janoaa rakkautta. Irene salaa ystäviltään kotinsa perhehelvetin, Jaakko ja Leo kamppailevat sen kanssa, mitä on olla mies uudessa maailmassa.
Nuoret etsivät omaa paikkaansa. Miksi on helpompaa valloittaa avaruus kuin rakastaa toista ihmistä?
Rakastettu Kuopio-sarja jatkuu. 


Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 


2000-luvun alussa Sirpa Kähkönen kuului kirjailijoihin, joita tulisi  lukea. Siis joskus kun olisin tarpeeksi aikuinen ymmärtämään niitä. 

Tämä siis oma määritelmäni ja fiilikseni hänestä. 

Joskus 2000-luvun puolenvälin jälkeen luin muutaman teoksen ja yritin ymmärtää niitä. 

Paremmin on mieleen jääneet ne päivät jolloin luin, kuin itse kirjat. Se oli aikakautta jolloin minun oli vaikeaa sietää kotona oloa ja joka nyt tuntuu niin kaukaiselta ajalta kaikin tavoin. Silloin ei vielä ollut somea ja sähköposti oli ystävien kesken kovassa käytössä ja mieleeni on jäänyt lukemisen lomassa viestittelyni tuolta ajalta. 

Luin silloin Kuopio-sarjan kolme ekaa osaa putkeen ja sen jälkeen hylkäsin sarjan vuosiksi. 

Halusin lukea tämän Vihreän salin, koska minua kiinnosti siinä kuvattu aikakausi 1910-luvulta. 


Ja kuten arvata saattaa niin aloittaessani tämän teoksen olin aika lailla pihalla siitä, että kuka on kuka ja sukua kenellekin mitäkin kautta. 

Päätin kuitenkin, että luen kirjan loppuun, vaikka ahdistus hiipi jo alkumetreillä. Kirjan edetessä huomasin sen olevan tosi raadollinen kuvaus niin henkisen kuin fyysisenkin väkivallan osalta. 

Päätin lukea kirjaa myös kuvauksena 1960-luvun ajasta. En ole itse elänyt tuolloin, joten vaikeaa sanoa kuinka autenttista kuvaus on. 


Kirjassa mukana pysymisessä ei auttanut se, että samaan aikaan minulla oli pohdiskeltavana tietoteknisiä haasteita ja esim. se kaipaamani kuvaus sieltä 1910-luvulta meni tämän vuoksi hieman ohi korvien. 


Annan kirjalle kolme tähteä. Uskon, etten tule palaamaan Kuopio-sarjaan jatkossa, joka on sinäänsä kyllä ihme juttu, koska tykkään noin muutoin historiasta. Esim. Kristiina Vuori on Enni Mustosen ohella upea aikojen kuvaaja, mutta jostain syystä Kähkönen ei lunastanut paikkaa suosikki kirjailijoissani. 


Täytyy antaa kunniamaininta tälle sitaatille: "Kerta se on ensimmäinen vaikka giljotiinillä."

perjantai 22. lokakuuta 2021

ABBA: Just A Notion


 

ABBA - Just A Notion 

Single 

Polar Music International AB/Universal Music Group  2021 



Luulin sen syyskuun kahden biisin, uuden levyn ja ens vuoden esiintymisjulkistuksen jälkeen, että ennen levyä ei tulisi enää uutta sinkkuu, mutta alku viikossa somessa alkoi kohkaus tästä tämän päivän julkaisusta. 

Seurailin viikon aikana tätä sen Afrikantähti casen ohella. The Winner Takes It All! Tässäkin. Eli luin ABBA juttuja ja lähipiiriä säästääkseni jaoin niistä omassa henkilökohtaisessa Facebook profiilissani vain yhden. 

Blogin Twitter tilillä taisin jakaa useammankin päivityksen. 


Jos nyt olen oikein tulkinnut niin tämä Just A Notion on äänitetty jo 1970-luvulla ja tämä on aiemmin julkaistu osana eräänlaista medleytä vuonna 1994 kokoelmalla Thank You For The Music. 

Itse olen kyllä 90-luvulla törmännyt tähän kokoelmaan ja tämä taisi vuosisadan lopulla olla itselläni C-kaseteille äänitettynä. 

Olemme kuitenkin tulleet monin tavoin kauas niistä ajoista, koska tuohon aikaan mulla oli kyllä paljon musaa olemassa, mutta biisilistoja ei juurikaan. Nykyään kaiken voi tarkistaa kuunnellessaan. 90-luvulla en osannut edes unelmoida siitä, että pystyn lukemaan kappaleen nimen tietokoneen ruudulta sen soidessa Spotifystä, josta ei maailma vielä viime vuosituhannella tiennyt mittään. 


Tämä siis pohjustuksena sille, että, vaikka olen tämän uuden kappaleen tai osan siitä kuullut jo aiemmin. Niin minulla ei ole muistikuvaa edes siitä, että tuossa muistaakseni neljän levyn kokoelmassa edes on useampia kappaleita, joita ei muutoin ole levyillä ollut. Ainut erikoisempi juttu, jonka muistan tuosta kokoelmasta on kappale nimeltä Dreamworld. Se on siinä nimittäin aivan kokonaisena ja se ei tietääkseni ole millään varsinaisella Abba albumilla. 

Muistan kyllä missä tilanteessa olen tuota kokoelmaa kuunnellut. Se oli silloin vuosisadan viimeisenä kesänä. Heinäkuun päivinä, jolloin koetin elää sen tosiasian kanssa, että minut oli jätetty. Tästä johtuen en paljoa muista tosta ABBA kokoelmastakaan. 

Sikäli ympyrä sulkeutuu, että tänään parisuhde, jonka jo mainitsin olisi kestänyt 23 vuotta. 

Taisin viime viikonloppuna hieman harjoitella tätä päivää varten. Tai siis tämän päivän sietämistä varten. 

Kupliva juoma näet maistui aika lailla viikko sitten. Olin niin fiiliksissä silloisesta tekemästäni levyarviosta ja siitä levystä, että sitä kuunnellessa kuluikin aika ja kuohuvaista lasillinen jos toinenkin, jonka seurauksena taas suuret tunteet olivat vallalla ja viesti lähti matkaan. Uskon, vaikkei se sinäänsä uskonasia olekaan, ettei viesti tavoittanut vastaanottajiaan, koska Annukkaa ei ole olemassa. 


Nyt sitte lopultakin kaiken ABBA suhteilun, ja suhteellisuusteorian kautta tuohon uuteen biisiin. 


En siis tiennyt mitä odottaa kun luin julkistuksesta. Kuuntelin kappaleen välittömästi vuorokauden vaihduttua ja ensi fiilis oli, että ai tällanen tuotos. 

Tää ei ole huono, mutta ei kovin hyväkään. Mietin, että jos tää tosiaan on äänitetty jo yli 40 vuotta sitten niin en huomaa laulu soundeissa eroa niihin syyskuussa julkaistuihin kappaleisiin, josta johtuikin mieleeni ajatus siitä, että entäs jos koko albumi onkin äänitetty jo aikoja sitten ja biisit on olleet valmiina vaan oottamassa oikeeta hetkee ja sitte meille vaan uskotellaan, että ABBA IS BACK WITH NEW SONGS. 

Ehkä tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa.. 


Tämä on kuitenkin tuttua, tunnistettavaa ja turvallista ABBAA. En jotenkin ole päässyt sisälle tähän kappaleeseen. En tiiä vaikuttaako siihen tuo mitä kerroin tuossa edellä. 

Tässä kappaleessa on tunnistettavaa piano soundia ja mietin, että jos kaikissa ABBAn biiseissä on käytetty nimenomaan sitä samaa tiettyä pianoa. Siis fyysisesti täysin samaa soitinta, niin onko ihme, että kappaleet kuulostaa tai siis kappaleiden piano soundi kuulostaa aina niin kovin tunnistettavalta. 

Ja kohta joku tulee sanoo mulle, et hei, se on muutens flyygeli mikä ABBAssa soi... 


Täytyy kyllä myöntää, että itse tahtoisin oppia erottamaan pianon, flyygelin ja sähköpianon toisistaan. Onhan se nyt aivan käsittämätöntä, että pianistin entisenä tyttöystävänä en näitä erota toisistaan. Eli mitään ei jäänyt käteen siitä suhteesta. Se mitä käteen jäi on oma lukunsa. Onhan mulla muistot ja nykyään näyttää olevan myös tuska, joka tuo itseään pintaan vuosia poissa olleena. Oon ollut vuosia miettimättä meitä. Oon kyllä muistanut vuosipäivät, kuten tämänpäiväisen ja muutaman muun, mutta ne eivät ole herättäneet sen suurempaa tunnelmaa, koska olen kyennyt elämään nykyisyydessä. Viimeiset pari vuotta on olleet täysin toisenlaisia. Olen opetellut erään toisen ihmissuhteen vuoksi tunteiden hallintaa ja päässyt siinä mielestäni todella hyvään vaiheeseen. Ja tähän mun täytyisi aikuisena ihmisenä kyetä muutenkin, mutta mutta. 


Takas ABBAAN, koska siitähän mun piti kirjoittaa. 


Annan kolme tähteä tälle kappaleelle, joka kyllä itsestäkin tuntuu käsittämättömältä. Ehkä tämä laulu avautuu paremmin kunhan koko albumi julkaistaan ja kuulee miten tämä sopii kokonaisuuteen. 


Kiitos kuvasta. 


Kappaleen pääsee kuulemaan tästä.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Aino & Hajonneet: Hullui unelmii


 

 

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii 

 

Svart Records 2021 

 

 

Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa!
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Lokakuussa ilmestyvä debyyttilevyn ensimmäinen single on kuin vuoristorata, joka on valeltu bensalla ja nyt on tullut aika raapaista ensimmäinen tulitikku. Yhtyeen mukaan kappale on kuin tiivistelmä tulevasta albumista, josta välittyy bändin perustamisen perimmäinen syy.
– Tervetuloa mun vuoristorataan on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen biisi, joka Ainon kanssa tehtiin. Se on yhtyeen stoorissa tavallaan alku ja lähtölaukaus. Kappaleesta kuuluu hyvin koko bändin perustamisen perimmäinen syy ja idea. Haluttiin vaan soittaa rokkia. Täysin ilman turhia koukeroita ja älytöntä kelailua. Suoraviivaista menoa, jossa energia välittyy samalla tavalla, mihin keikoilla on totuttu. Ensimmäinen single Tervetuloa mun vuoristorataan ilmestyy 28.5.2021. 



Kuva ja teksti on Svart Recordsin sivuilta. 

Singlet ostettu omakustanteisesti ja levy kuunneltu Soundin ennakkokuuntelu mahdollisuuden kautta, sekä virallisen julkaisun jälkeen Spotifystä tätä arviota varten. 

 

Törmäsin tähän bändiin ihan vahingossa, koska seuraan Svart Recordsin Youtube kanavaa. 

Yhdentekevää -biisi ilmestyi sinne loppu kesästä ja olin aivan myyty ja vielä enemmän kun löysin Tervetuloa mun vuoristorataan kappaleen. Se soi repeatilla loppu kesän illoissa. 

Hullui unelmii -sinkku ilmestyi syyskuun alussa samoihin aikoihin ABBAN uusien biisien kanssa ja jäi siinä ABBA kuumeessa jotenkin vähälle huomiolle, mutta kun kuuntelin sen sitten tarkemmin; on siitä tullut viime viikkojen jatkuva repeat biisi. 

Löydän näistä biiseistä, etenkin sinkku julkaisuista niin paljon samaistuttavaa. 

Käyn levyn läpi kappale kappaleelta myös muuten kuin musiikin osalta, joten jos et välttämättä halua lukea ihmissuhteistani niin artikkelin luku kannattaa siinä tapauksessa lopettaa tähän ja laitta levy kuitenkin soimaan. 

 

Tracklist & Comments: 


1. Hullui unelmii


Biisi alkaa vauhdikkaalla introlla ja oikeastaan ssamanmoisella menemisen meiningillä mennään läpi koko albumin. 

"Sinä kesänä aurinko poltti kuumemmin ja kirkkaasti roihus makasiinitkin. Ei meistä koskaan tuu niinkuin muut. Puistonpenkillä juotii punaviiniä, sammuttiin. Ei oltu niinkuin muut. 

Muistatko vielä miltä se tuntuu kun et oo missään kii? Kun on vain ilta aikaa rakastuu? Muistatko vielä sen kesän 96? Me ei oltu niinkuin kaikki muut." 


Rakastan vokalistin ääntä ja niin upeat lyriikat. Ne johdatti mut kesään vuonna 2000. Kesäinen Stadi. Kesäilta, kävellään käsi toisessa ja juoma toisessa kädessä pitkin kuumaa kesäkatua ja nautitaan elämästä. Uskoin Ystävyyden, kahden Tytön Ystävyyden olevan Ikuista. Juoma maistui ja saman illan aikana sain lainata puhelinta ja soitettiin yhdessä mun rakastamalleni ihmiselle. Oli niin upeeta olla olemassa, tulla välitetyksi ja kuulluksi. Oli turvallista olla. 

Kaipaan sitä aikaa tai siihen aikaan ja niihin hetkiin. Siihen tunteeseen kun joka päivä tuntee ja tietää olevansa rakastettu ja tärkeä. 

Pari vuotta myöhemmin tuon kesän Ystävä hädin tuskin tervehti kun nähtiin. En tiedä mitä meille tapahtui. Yhteydenpito vain jäi. 

Ehkä en ollut niin tärkeä kuin mitä tää Tyttö oli mulle. 

Takaisin lyriikkaan ja jälleen osuvasti: 

"Viestissä luki vain; Mä en takas enää tuu. P.S. I LOVE YOU."


Sitäpä juuri. On niin tyhjä olo kun viestintävälineet on hiljenneet. 

Niin muistan oikein hyvin sen miltä tuntui ajelehtia elämän virrassa. Ei ollut huolta mistään. Mua odotti loistava tulevaisuus ja kasa hullui unelmii. Ja itsehän en ole koskaan mahtunut mihinkään valmiiseen muottiin.

 

2. Tervetuloa mun vuoristorataan 


Biisin nimestä tulee mieleen kappale nimeltä Life Is A Rollercoaster. En muista esittäjää. Vuoristorata aiheisia biisejä varmaan on aika lailla. 

Tämä vuoristoradan tervetulotoivotus on vaan yksinkertaisesti mun voimabiisi. 

Välillä elämä on kuin kiihtyvällä tahdilla etenevä vuoristorata. 


3. Yhdentekevää


"Ei mun ei tarvii selittää loppunutta näytelmää. Yhdentekevää." "Se mikä alkoi kauniisti suljettiin mielisairaalaan." 

"Mietin mikä teki elämästä musertavan helvetin. Vuodet juoksee nopeaa. Jos sanoisin sen kauniisti. Sä et uskoisi puoliakaan." 


On taas niin omakohtaista sanomaa noissa lyriikoissa. 

Tänäänhän on perjantai 15. päivä ja lokakuu. Muistan vuosituhannen viimeisen lokakuun. Silloinkin oli perjantai 15. päivä. Puhelin soi ilta yhdeksän jälkeen. Onneksi se olin minä joka siihen ehdin vastaamaan. Puhelu kesti ihan vaan pari minuuttia. Minulta kysyttiin miten menee ja kerrottiin sen tyttöystävän lähteneen, jonka vuoksi minut piti jättää. Aloin itkeä. Ehkä jo puhelimessa, mutta välittömästi sen jälkeen. Tunsin niin viiltävää surua ja kaipausta ja olin aivan murskana jälleen kerran. 

Itkin loppu illan ja yön. Oli aivan hirveää. Ajattelin, etten toivu tästä koskaan ja enpä näytä toipuneen kun vielä näin 22 vuotta myöhemmin muistan sen hetken ja tunteen. 

En tiennyt vielä silloin, että aikuisilla ihmisillä on tapana soitella humalassa exilleen. Kun selvänä ei ole rohkeutta soittaa minulle ja että tulisin vuosien vieriessä saamaan useita tämänlaisia soittoja. 

Tuossa vaiheessa minun jättämisestäni oli kulunut kolme kuukautta ja 13 päivää. 

En tiennyt vielä silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin tapaisimme joka viikko ja olisimme tekemisissä 24/7. 

Koetin vain jaksaa päivästä seuraavaan. 

 

4. Luulets’ et mua kiinnostaa 

 

Tässä kappaleessa on kyllä asenne kohillaan niinkun on koko levyssä. Tässä on aivan mahtava menemisen meininki ja punk rämistys. Mietin, että onks tää cover biisi, mutta vaikka oon välillisesti lähipiirin kuunteluttamana paljonkin punkkia kuunnellut niin ei tullu mieleen, että jos tää on niin mikä tää ois. 

Punk ihmiset on jees kavereita. 

 

5. Kaikki kääntyy parhain päin 


Tää biisi kannattaa kuunnella. Viihdyn sanoituksissa luoduissa fiiliksissä. 



6. Lähtö


7. Jos en jaksa pidemmälle


Lähtö on instrumentaali, lyhyt biisi, jonka soundeista tulee mieleen avaruus. Lähtö ilmeisemmin pohjustaa Jos en jaksa pidemmälle - biisiä, josta taitaa tulla seuraava mun powersong. 

"me ei nähdä enää koskaan ikinä. Jos en jaksa pidemmälle painan terää syvemmälle." 

Mulle tuli mieleen monenlaisia tilanteita, joissa olen lähtenyt sillä ajatuksella, että kun en nää teitä enää ikinä. Lisäksi tuli mieleen suosikki henkilöni Elsa siinä Katja Kärjen Jumalan huone kirjassa, josta löytyy mun kirjoittama teksti. 

Tää biisi on joka tapauksessa aivan huippu ja tästä löytää ittensä. 

Rakastan vokalistin soundia. Omaa ääntäni oon aina vihannut. Toisaalta olen kyllä opetellut käyttämään sitä ja haluisin opetella lisää. 

Jos ei oo koskaan nähnyt kun lauleskelen, sekä samaan aikaan elän, hengitän ja koen niin vahvasti ne lyriikat, joita lauleskelen, niin sen vierestä seuraaminen ekaa kertaa saattaa olla vahva kokemus. Onneks ei ole enää lähipiirissä ihmisiä, jotka tuomitsis mun soundia siitä näkökulmasta kuinka oikein se menee musiikillisesti. 

Meitsissä kuulee eletyn elämän ja sen hetkisen fiiliksen. Mut ne ei oo yleensä tärkeintä, vaan tärkeintä on musiikillisesti oikeanlainen suoritus. 

Tästä biisistä saattaa tulla seuraava illanistujaisten lauleskelu tai yhteislaulu biisi. 

Siellä missä kuohuviini virtaa niin musaa ja naurua riittää. Jos se on musta kiinni. 




8. Fresitaa & tupakkaa


On upea biisin nimi. Fresita näet oli jossain kohtaa mun suosikki kuplivaa. En oo juonu sitä aikoihin. Halusin kuulla tän biisin heti kun luin nimen, mut tää on toistaiseksi jäänyt jotenkin hieman vieraammaksi. Upea toteutus kuitenkin. 

 

9. Päivänsäde ja menninkäinen 


Luulin tämämän olevan versio siitä vanhasta laulusta, mutta eipäs ollutkaan. Tosin sen kappale mainitaan tässä kyllä. Lyriikasta on pakko sanoa, että hämärillä poluillahan meitsi on kulkenu koko elämän. 



10. Tummaan veteen


Levyn viimeinen raita. Varsin menevä biisi ja tykkään pianosoundeista tai mitkä koskettimet sitte onkaan mahdollisesti. Tykkään myös virtaavasta vedestä ja vesi on muutenkin mun elementti. 

Tää laulu vois hyvin soida radioissa. 



Annan levylle viisi tähteä. Tää on vuoden levy siis kotimaisista levyistä. 

 

Levyn saapi soimaan  tästä





 

 







perjantai 8. lokakuuta 2021

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä


 

 

 

 

 

 

Heidi Köngäs - Siivet kantapäissä 

 

Lukija Mirjami Heikkinen 

Kustantaja
Otava
Julkaisuvuosi
2021

 

Kesto
8 h 6 min

ISBN

9789511407416

 

 

 

 

Vahva kuvaus naisesta, joka pitää intohimoa johtotähtenään ja rakastaa ketä haluaa.
Marja on oman tiensä kulkija. Hän kasvaa vankilaympäristössä ja saa erilaiset eväät elämään. Hän aloittaa yliopiston, vaihtaa näyttelijäksi, mutta päätyy ohjaajaksi Radioteatteriin Olavi Paavolaisen alaisuuteen. Heidän välilleen syntyy jännite, joka johtaa salattuun suhteeseen.
Marja on oman aikansa pätkätyöläinen. Hän näyttelee, kääntää, sovittaa ja ohjaa tiukassa tahdissa. Marja myös matkustelee, useimmiten yksin. Matkat suovat vapauden ja tyydyttävät hänen haluaan nähdä maailmaa.
Kertomus poikkeuksellisesta naisesta, joka oli aikaansa edellä. Joka valitsi taiteen ja miehet – ei avioliittoa ja lapsia. 



Kiitos äänikirjan arvostelukappaleesta kustantajalle.

 

Innostuin tästä kirjasta kun huomasin, että tällainen teos, joka kertoo Marja Rankkalan elämästä on ilmestymässä. 


Olin huomannut tämän nimen Yle areenan kuunnelmissa ohjaajan roolissa. Yle on viime vuosina julkaissut areenassa vaikka kuinka paljon vanhoja kuunnelmia. 

Olen lukenut niiden rooli tiedoista nimiä, jotka eivät sano itselleni mitään ja miettinyt, että ketähän nämäkin ovat mahtaneet olla. Jos kuunnelma on vaikkapa 1960-luvulta niin osa näyttelijöistä on väistämättä täysin vieraita nimiä itselle, vaikka osalla toki on ollut paljonkin rooleja juurikin radioteatterissa ja on joitain näyttelijöitä, joiden ääni on tosi tosi tuttu, mutta vaikka tietäisin nimenkin niin en osaisi tästä kertoa välttämättä yhtään mitään. Esim. Knalli ja sateenvarjo-sarjassa on useissa jaksoissa näyttelijöinä Voitto Nurmi, Yrjö Parjanne, Risto Mäkelä, Maijaleena Soinvirta, Elli Castren etc. Heistä en tiedä mitään, mutta nimet ja äänet on tuttuja. 

Audiosisällöthän ovat nykyään äärimmäisen suosittuja, mutta silti itsestä tuntuu, ettei nykynuoriso tiedä mikä on radiokuunnelma, ylipäänsä kuunnelma, saati radioteatteri ja että minkälainen merkitys kuunnelmilla on ollut ennen kuin Video Killed The RadioStar. Siis ennenkun telekkari syrjäytti radion. 


Eniten tässä kirjassa kiinnosti radioteatterin tekemisen kuvaus. Olen itse seurannut useampiakin näytelmien harjoituksia, kuin myös näytelmiä milloin viileähkössä/helteisessä kesäkelissä ulkona istuen ja milloin parhaat vaatteet kera kimaltelevien korkokenkien sisätiloissa niin lähellä lavaa kuin mahdollista. 

Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa ja korkkarit on parhaat kengät kävelyyn. 

Olen myös seurannut musiikin tekemistä ja äänittämistä vaihevaiheelta ja voin vain kuvitella kuinka haastavaa sen kaiken tekeminen on ollut vuosikymmeniä sitten kun tietokoneita ei vielä voinut käyttää äänitykseen. 


Luulin kirjaa aloittaessani, että olisin saanut selkeää kuvaa radioteatterin vuosikymmenten takaisista toimintatavoista kuunnelmia äänitettäessä, mutta jouduin pettymään. 

Ihmissuhteet olivat isommassa asemassa kuin kuunnelmat itsessään, vaikka aikamoista teatteriahan sekin osuus tuntui olevan. 


Olen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjasta lukenut Olavi Paavolaisesta ja saanut hänestä jokseenkin raskaan kuvan. Kaikki tietoni perustuu niihin tiedonmurusiin, joita Mustosen kirjoissa Paavolaisesta on. 

Tämä Siivet kantapäissä-kirja oli itselle tosi vaikeaa kuunneltavaa, koska en aina tiennyt mikä on fiktiota ja mikä totta ja ketä kenelläkin fiktiivisellä nimellä oikeasti tarkoitettiin. 


Odotukset tämän kirjan suhteen oli korkeat, mutta niitä se ei lunastanut. 

En ole aiemmin lukenut Köngästä, joten en tiedä oliko käytetyllä kielellä osuutta asiaan. 


Kirja saa minulta 3 tähteä. 



Tähän loppuun vielä pari linkkiä. 


Kulttuuriykkönen
Heidi Köngäksen romaani Siivet kantapäissä - merkittävä nainen Olavi Paavolaisen varjosta

Kuunnelmia, boheemeja 40-70-luvun taidepiirejä, Olavi Paavolainen, rakkauden vaikeutta ja naisen elämää...
Heidi Köngäksen romaani Siivet kantapäissä kertoo Radioteatterissa pitkään työskennelleen dramaturgi ja ohjaaja Marja Rankkalan tarinan.
Heidi Köngäs sai käsiinsä Marja Rankkalan (1918-2002) kirjallisen jäämistön, ja lukiessaan materiaalia Köngäs tajusi saaneensa aiheen uuteen romaaniin. Siivet kantapäissä on fiktiota, mutta se vie lukijansa todentuntuisesti Marja Rankkalan elämään: lotaksi Konnunsuolle, Eino Salmelaisen näyttelijäoppiin, Olavi Paavolaisen työtoveriksi Radioteatteriin, Helsingin boheemeihin taiteilijapiireihin. Haastateltavina ovat Heidi Köngäs sekä pitkän uran Radioteatterissa tehnyt Johanna Rajamaa, jolle Köngäs on romaaninsa omistanut.
Ohjelman juontaa Tuula Viitaniemi. 


Ohjelman voi kuunnella tästä. 

 

 

Haastattelu Annassa.  

”Ei saa asettua toisen yläpuolelle, mutta ei pidä myöskään mitätöidä itseään”

 



perjantai 1. lokakuuta 2021

Eveliina Viitanen: Pidä kiinni kädestäni




 

 

Eveliina Viitanen - Pidä kiinni kädestäni 

Basam Books 2021 

ISBN:
9789523791886

 

22-vuotiaan Ylv

 

an elämä menee sekaisin, kun kaveriporukkaan ilmestyy uusi jäsen. Ylva rakastuu Joosuaan, mutta mies painii oman menneisyytensä kanssa eikä kykene käsittelemään tunteitaan. Sydän särkyneenä Ylva vaihtaa maisemaa ja tutustuu Pirkkaan, joka herättää hänen vielä uinuneen seksuaalisuutensa. Tunteet kiskovat Ylvaa kahtaalle. Samaan aikaan kätilöopinnoissa ammatillisuus ja vakaumus joutuvat törmäyskurssille pysäyttäen toistuvasti elämän harmaita sävyjä tutkimaan. Pidä kiinni kädestäni on kertomus rakkaudesta ja henkilökohtaisten tabujen purkamisesta. Se avaa ikkunan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten elämään 2010-luvulla ja rakentaa siltaa molemminpuoliseen ymmärrykseen.

Eveliina Viitanen (s. 1984) on jyväskyläläinen omaishoitaja ja perheenäiti, joka keräilee vanhaa lastenkirjallisuutta ja nauttii lukiessaan sitä iltaisin lapsilleen. Tummasävyisen rikas elämä on opettanut hänet katsomaan maailmaa monesta kulmasta. Hän haluaa antaa äänen vaietuille asioille ja tilaa erilaisuuden kohtaamiselle. Teksteissään hän luottaa autenttisen kuvauksen voimaan: realismi riittää, kun sitä malttaa pysähtyä tutkimaan.

 

 

Kiitos kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta ja kansikuvan tätä varten käyttöön saamisesta. 

Halusin lukea tämän kirjan heti siitä hetkestä kun sattumalta törmäsin siihen Twitterissä

 

 

Tiesin tai pitäisikö sanoa uskoin teoksesta tulevan hyvän lukukokemuksen ja tietämys tai pitäiskö sanoa usko, ei pettänyt tälläkään kertaa. 

Tiiän, että oon kielellisesti taitava mielikuvien luomisessa ja muissa. 

Kirjan esittelytekstin luettuani mietin, että nyt on löytynyt rutkasti rohkeutta ja voimaa käsitellä kirjallisuudessa uskon yhteisössä rakastumista samaan sukupuoleen. 

Kirjan henkilöiden nimet ovat lumoavia. Niistä ei voi päätellä onko kukanenkin mitä sukupuolta. 

Kirjan edetessä kuitenkin tuli selväksi, että heteroparin rakkautta käsitellään. Sateenkaariyhteisöllä on oma osansa kirjassa myös. 

No worries. Sain kirjalta sitä mitä odotin. Eli paljon ajatuksia ja myös vastauksen erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

Noin muutoin haluaisin tosiaan lukea teoksen, jossa päähenkilö kuuluu herätysliikkeeseen, sekä sateenkaariyhteisöön. Se on ymmärtääkseni vaikea yhtälö. Jos Jumala rakastaa kaikkia niin miksei ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Minkä vuoksi paimentolaisten pari tuhatta vuotta sitten kirjoittamat stoorit eli niinkun Raamattu? Niin miks tällanen paimentolaisporukka sais määrittää sen kuka rakastaa ketäkin ja minkälaisina tulemme hyväksytyiksi Jumalalle? Jumalahan hyväksyy kaikki sellaisina kuin olemme. Näin ollen mikä oikeus ihmisellä on tuomita? Mitenkä 2000 vuotta sitten elänyt paimentolaisheimo muka määrittää tään nykypäivän elon ja olon? 


Luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin viihtynyt tekstin parissa vieläkin pidempään. 

Luin kirjan e-kirjana ja siksi lainaukset tekstistä ei nyt ole mahdollisia, koska kopiosuoja. 

Jyväskylä on merkittävässä roolissa ja oli kivaa bongata tuttujen paikkojen nimiä ja vähän oppia kaupunkia tuntemaan.

Kätilöopiskelija Ylva tutustuu Joosuaan ja heillä synkkaa hyvin. Ehkä liiankin hyvin. On helppo olla toisen kanssa ja jutella kuin luonnostaan. Kipeistä kokemuksista avaudutaan ja seurustelusta puhutaan. Toinen ei usko kykenevänsä siihen ehkä koskaan ja toinen haluaisi. Vahvoja tunteita riittää. 

Ylvan kipuilusta oli raastavaa lukea. Tiedän miltä se tuntuu ja miltä tuntuu olla ulkopuolinen läheisinään pitämiensä ystävien seurassa juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisi. 

Ylvan ja Joosuan väliset viestit ovat sellaista luettavaa joka tekee kipeää. 

Varsinkin sitten myöhemmin kun Joosua käyttäytyy viestissä ikäänkuin mitään syvempää ei heidän välillä olisi koskaan ollutkaan. 

Tästä käytöksen kuvauksesta sain vastauksen siihen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. 

Kysymykseni: Voiko   uskon yhteisössä käyttäytyä  toista ihmistä kohtaan niin kylmästi ja julmasti kuin kahden ihmisen välillä ei mitään olisi koskaan ollutkaan ja ikäänkuin pyyhitään kaikki mennyt pois? 

Vastaus: Kyllä voi.

Tämän asian tiedostaminen helpotti omaa ikävääni kun tiiän, etten ole ainoa, jota niin kohdellaan. 

Kirja on fiktiota, mutta fiktion mukaan mahtuu aina ripaus totuutta. 

 

Ylva lähtee parantelemaan haavojaan Turkuun ja suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa. 

Siellä vietetty aika on todella mielenkiintoista settiä. Nimittäin ammatillisuus ja vakaumus kohtaa. Pohdiskellaan lasten määrän rajoittamista, sitä että ne jotka jaksais eivät saa enempää lapsia esim. terveydellisistä syistä. Kuinka eri tavalla nuo asiat eri perheissä voidaankaan nähdä, vaikka yhteisö olisi sama ja niin edelleen. 

Blogistin omassa elämässähän alkaa olla se tilanne, että olen melko lailla ajan illassa vai miten sitä sanotaan? No, mutta kuitenkin. Niin sitä olin sanomassa, että aika käy vähiin. Ei enää mene montaakaan vuotta siihen, etten enää voi tulla raskaaksi. Luoja varmaan varjelee etten tulekaan. 

 

 

Takas kirjaan. 

 

Ylva tutustuu Pirkkaan ja he alkaa seurustella. 

Kirjassa mietiskellään sitä kuinka voi mennä naimisiin ilman, että tietää sujuuko seksi ja miten voi olla varma kun ei tiiä. 

Ite mietin sitä lukiessa, että missään ei varmaankaan julkisesti puhuta siitä jos käytäntö olisi se, että seksiä kuitenkin kokeillaan ennen avioliittoa. Mitä tahansahan saa tehä kunhan siitä ei jää kiinni. Näin olen asian ymmärtänyt. 

Mietin kans, että onko se mikä on kielletty juuri siksi niin iso osa? 

Pahaa teki lukea kuinka Ylva ja Pirkka päätyivät usein tilanteisiin, jossa olivat kahdestaan ja mitä sitten tapahtui ja mitä enemmän meinasi tapahtua. 

Minkä vuoksi luonnollisesta asiasta tehdään niin vaikea? Kyllä siinä on itse kenenkin mielenterveys ja sietokyky vallitsevia olosuhteita kohtaan vaarassa jos ja kun ei saa toteuttaa haluaan. 

Normaali oloissa sitä vasta vaikeaa on. 

Tästä on jokunen vuosi aikaa kun rakastamani ihminen otti yhteyttä. Uskoin hänen olevan hyvissä aikeissa ja että vihdoinkin olisi meidän aikamme. Meillä oli yhteinen ilta ja yö kodissani. Aamun saavuttua hän vain lähti "kissoja ruokkimaan". En saanut häneen koskaan yhteyttä sen jälkeen. Tunteita oli. Niitä oli. Vaan oliko niitä liikaa? Liikaa, jotta pystyisimme elämään arkea yhdessä? 

Että ei se elämä ruusuilla tanssimista ole vaikka itseään saisi kuinka toteuttaa. 

 

Kirjassa käydään myös Suviseuroissa. Ylva ja Pirkka riitelee siitä kuinka tulevaisuudessa toimittaisi kyseisessä tapahtumassa heidän lasten kanssa. Luin tätä kohtaa ja mietin, että kuinka helppoa, tai helppoa ja helppoa, no kuitenkin. Niin on miettii tulevaisuutta useamman lapsen kanssa siinä vaiheessa kun ei vielä ole ainuttakaan. Sitä luultavasti kuvittelee, että voimavarat riittää aina vain ja rakkautta jokaiselle lapselleen. Minä luulen kuitenkin arjen olevan täysin toista. Luulisin sen olevan sellaista, että pelätään uutta raskautta jatkuvasti ja väsytään vuosien mittaan kaikkeen. Ja ohan se nyt aivan hullua hommaa olla raskaana joka vuosi, saada keskenmenoja kun keho ei enää jaksa, tai kuulla lääkäriltä usein, että seuraava lapsi veisi hengen jommalta kummalta. 

Itse olen tässä vuosien aikana miettinyt, että olisiko minusta ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta. Ainakaan mun ei tarvii koskaan pakosta tehä ainuttakaan lasta tähän maailmaan. Sokeita äitejä on ollut maailman sivu. En mieti asioita vammani kautta vaan enempi mietin henkisiä voimavarojani ja sitä olisiko niitä vieläkään tarpeeksi perhe-elämään. 

 

Oli kiinnostavaa lukea Suviseuroista. Nehän on vähän niinkun festarit. Viini virtaa ja musiikkia piisaa. Se on ehtoollisviiniä ja laulut virsiä. Vaikka kait siä teinit juo siiderii, kaljaa ja mikä nyt kellekin maistuu. Sitä vaan ei kerrota ulospäin. Ainiin ja kortsuja kuluu tiätty. 

Muistan erään Yleisradion ihmisen joskus sanoneen, että suosittelee Suviseuroissa käymistä siksi, koska sieltä saa oppia puhetyöhön. En tarkkaan muista sitä lausetta, mutta puhetyöläisyyteen siinä viitattiin. 

Siä ne puhujat on niinkun esiintyjät festareilla.... 

 

Kirjasta heräsi se kuva, että ikäänkuin avioliitto olisi tarkoituksen mukainen asia, siis sellainen jota kannattaa tavoitella. Sitte saa sekstailla nii paljo ku haluaa. 

En ymmärrä mikä muka siitä avioliitosta niin pyhän tekis? Ja entäs jos se seksi ei puolisoiden välillä toimikaan? Ikäänkuin avioliitto olisi joku onni ja autuus. Ainoankaan uskontokunnasta riippumatta tapaamani ihmisen en ole huomannut uskon autuaaksi tehneen. 

Ja miksi ihmeessä pakotetaan siihen, että parisuhde on monogaaminen? Kun tossa kirjassa pohdittiin, että kuinka uskaltaa sitoutua avioliittoon jos ei muka oo kertaakaan sekstailtu niin tulipa vaan mieleen, että jos se seksi ei sitte toimi niin avioliitto voi säilyä ja molemmilla olla seksiä muiden kanssa, jotta varmasti saa toteuttaa omia haluja ja tarpeita ihmisen kanssa, jonka kanssa hommat toimii. 

Polyamoria tai polyamoriaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siis mix ihmeessä kenenkään pitäs kärsiä huonosta ja toimimattomasta seksistä puolisonsa kanssa kun tarjolla on kaikille kaikkea mitä kukanenkin haluaa. 

On myös muita asioita kuin seksi, joka yhdistää ihmisiä. Kumppaneiden kanssa voi käydä voimaannuttavia keskusteluja ja tehä yhteisiä asioita. 

Mulla itellä vois olla kumppani, jonka kanssa ramppaisin musiikkikeikoilla ja toinen kumppani, jonka kanssa viettäisin aikaa ja kuunneltaisi yhdessä kirjoja ja keskusteltaisi niistä, tai katteltas hyviä sarjoja. Molempien kanssa olisi oma tapa olla ja ne yhteiset kiinnostuksen kohteet ja puheenaiheet. Molemmat ois mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä ja tietenkin tietoisia toisistaan. 

Ei rakkaus kulu käyttämällä. 

Kirjasta saa kuvan, että kun pappi sanoo aAmen. Niin sen jälkeen ollaan uskollisii kumppanille. Todellisuus on luultavasti toisenlainen. Avioliitto ei ole tae mistään. Kuinka kenenkään tunteet vois kohdistua vaan yhteen ihmiseen? Eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä loppu elämän aikana tulee vastaan. Omasta mielestäni toisen ajattelukin on pettämistä. Ei se pettäminen oo pelkästään fyysisesti tapahtuvaa. 

Olen itse kokenut sen, että kun toinen ihminen ei omassa parisuhteessaan saa sitä mitä haluaa. Niin mä oon kelvannut seuraksi, mutta koska ei olla pantu, mutta muuten on oltu ilman vaatteita ja tehty muita asioita toisillemme niin se ei sitten kuulemma ollut pettämistä. Mun mielestä se kyllä oli. 

Ja se oli myös mun hyväksikäyttöä, koska tunteita minulla oli. Heidän kahden onnellinen parisuhteensa jatkui vielä sen jälkeen vaikka kuinka, vaikka kerroin suhteen toiselle osapuolelle mitä olin hänen kumppaninsa kanssa tehnyt. 

Sain sen jälkeen kuulla huoritteluu ja että olen hullu. Tällainen minun arvostelu ja täysi ignooraus ei ole terveen ihmisen toimintaa. 

Oon vaan ollut joku esine, joka otetaan käyttöön sillon kun tarvitaan. Sellaisesta se vasta ihmismieli hajoaa. Viäkö joku miettii, että onko mulla kumppanii vai ei, ja että jos mulla on niin tarviiko syitä sallivuuteeni kaiken suhteen miettiä? 

Kirjan aiheet oli sellaisia, että huomaan taas avautuvani elämästäni enempi tai vähempi. Mulla on oikeus tehä tää. Kukaan ei pahoita tästä tekstistä mieltään ja jos nin kävisi niin minun ei tarvitse siitä kuulla. Sillä enhän minäkään ole saanut tukea silloin kun olen tarvinnut. Oon ollut se kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Minun ei tarvitse omassa elämässäni enää koskaan kokea sellaista.

 

Luin joku aika sitten erään haastattelun, jossa puhuttiin siitä kuinka jokainen uskonto huutaa omaa totuuttaan ja että tule meille, mutta älä tule sellaisena kuin olet vaan tule sellaisena kuin me haluamme sinun olevan. Tuo lause oli sen haastattelun parasta antia. Aivan sanatarkasti en sitä muista, mutta jotakuinkin tuota siinä haettiin. 

 

Ainiin ja jos haluaa viä enemmän perehtyä kirjan maailmoihin niin kannattaa katsoa TV-sarja Kaikki synnit. Mieluiten molemmat kaudet putkeen. Katsoin sen alku vuodesta ja itkin ekan kauden viimeisimpien jaksojen ajan, sekä ekojen jaksojen kohalla myös välillä. Eikä tokan kauden jaksojenkaan aikana voinut olla itkemättä. 

 

 

 

Pirkan ja Ylvan suhde päättyy, koska toinen selkeästi haluaa enemmän ja edetä nopeammin kuin mihin toinen olisi valmis. 

Tätä lukiessani minulle tuli mieleen 90-luvulla radioissa soinut kappale, jossa sanotaan näin: 

"Mitä tarkoittaa Rakas? Kun sä sanot sen. Onks se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?" 

 

Olin juuri ennen kirjan lukemista edeltävänä iltana miettinyt sitä, että loppuuko rakkaus koskaan? Jos oot sanonut rakastavas ja sulle on sanottu sama niin loppuuko se koskaan, vaikka tiet erkanisi? Tulin siihen tulokseen, että ei lopu ja että oon voiton puolella. 

 

Tätä kirjaa lukiessa minua riepoi se, että Ylvalla oli opiskelukaveri, joka ei usko samoin. Mietin kuinka mutkattomilta heidän välit vaikutti. 

Jätän tarkoituksella kertomatta miksi se minua riepoi. 

 

Minä niiiin toivoisin jatkoa tälle kirjalle. Haluisin tietää kuinka Ylvan elämässä käy. Palaako he Pirkan kanssa seurustelutasolle vai ei? 

 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

 

Jos haluat lukea kirjan joka mahdollisesti kertoo täysin erilaisesta elämäntavasta kuin omasi. Niin lue tää. 

 

Pari musiikkikappaletta on aivan pakko laittaa tähän loppuun. Ne tulivat myös mieleeni luennan aikana. 

Kannattaa kuunnella lyriikat. 

 

Anssi Kela & Yona - Sä et tiennyt

 

Steps - Living in a lie



Tällä hetkellä blogini tilastoissa neljänneksi suosituin teksti on keväällä kirjoittamani kirja-arvio teoksesta, jossa sivutaan tätä samaa yhteisöä. Tuon tekstin voi lukea tästä. 

 

 

Blogia voi seurata myös somen puolella ja muutamassa blogi palvelussa. 

Tervetuloa mukaan!

 

Blogit.fi,

Bloglovin

Facebook

Instagram, 

Twitter .

Heart. Desire Walks On

Desire Walks On julkaistiin marraskuussa 1993. Omiin korviin albumi kantautui vuosia myöhemmin opiskeluaikojen kirjaston levyhyllystä. Levy ...