Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live Nation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live Nation. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. helmikuuta 2024

Lippukaupoilla: Heart - Royal Flush Tour

 


 

 


 


 


 


 

 

 

 

 

 

Tammikuussa uutisoitiin, että suosikki bändeihini jo kauan kuulunut Heart   

saapuu kesällä Suomeen


Siitä alkoikin omanlaisensa show! 


Kysyin keikka järjestäjältä eli Live Nationilta, että pääseekö avustaja veloituksetta. Sieltä vastattiin, että minun tulisi kysyä asiaa Ticketmasterista, joka lippuja myy. Ajattelin, että johan on kumma, ettei keikkajärjestäjä itse kykene vastaamaan. Olin kysynyt kait liian montaa asiaa kun samalla tiedustelin, että jos lippu on maksuton niin kuinka saan kyseisen lipun, koska vain ja ainoastaan pyörätuolilaisen avustajan lipun voi verkkokaupan kautta ostaa. 

Minulla oli ilmeisesti liian monta kysymystä samalla kertaa. 


Mielestäni minun tulee voida tehdä ostokseni verkossa, eikä joutua soittelemaan kalliisiin palvelunumeroihin vain siksi, että verkkosivuilla on avustajan lippu rajattu vain yhteen ryhmään. Se rajaaminen on mielestäni TODELLA syrjivää meitä muita vammaisryhmiä kohtaan. Toki en itse koe kuuluvani erityisryhmään. Niin kutsutut TERVEET ne vaan haluaa raja-aitoja pystyttää ja määritellä sen kuka meistä on minkäkinlainen. Milloin alkaa puhe IHMISISTÄ? Ilman liitännäisiä termejä? Kysyn vaan. Sitä sanotaan, ettei kysyvä tieltä eksy. Noh. Mutta entäs kun sokeena eksyy siltikin. 


Noh. Ticketmaster vastasi, että voin ensin ostaa oman lipun ja sen jälkeen ilmoittaa tilausnumeroni heille niin he sitten laittavat minulle ilmaisen avustajalipun. 


Kun pääsin lippukaupoille eli käytännössä kunhan toimistolla oli näkevää apua paikalla ja Ticketmasterin sivu avoinna koneella ja pääsin näin ollen tutkailemaan jäljellä olevia paikkoja ja valitsemaan haluamani paikan kartalta. Käytännössähän siis en voinut itsenäisesti paikkoja valita, koska tällaiset lippukauppojen paikkakartat kuin myös erään nimeltämainitsemattoman junaliikennettä harjoittavan valtion yhtiön vaunukartat ovat toteutettu saavuttamattomasti ruudunlukuohjelmia ajatellen. Minulla olisi kyllä ratkaisu siihen miten ne saisi toimiviksi, mutta koska en ole koodaaja niin en tiedä olisiko tämä mahdollistakaan. 


Tietty lipputyyppi oli jo kokonaan loppuunmyyty siinä vaiheessa kun pääsin ostoksille. 

Sain lippuni ja jännitin sitä riittääkö tilausnumeron ilmoittaminen, vai joudunko vielä selvittelemään tarkemmin avustajan tarvettani. Sain kuin sainkin avustajalipun! Ilman sen suurempia selvittelyn tarpeita. 



Minulle herää kyllä valtava määrä lisäkysymyksiä: 


Onko tällaista käytäntöä mietitty aivan loppuun asti saavutettavuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Jaksaisitko siis terveenä ihmisenä sitä, että sinun tulisi käyttää voimavarojasi näinkin yksinkertaisen asian selvittelyyn? Tokikaan et vammattomana ihmisenä tartte avustajaa, mut jos nyt mietit tätä juttua, että kuinka monimutkaiselta tämä kuulostaa niin eikö sinustakin tuntuisi siltä, että tään vois toteuttaa helpomminkin? 


On olemassa ihmisiä, jotka pitää meitsiä jotenkin "sankarina" kun "nään vaivaa" tämän tyyppisissä jutuissa, jotta saan haluamani! Jos en tiedä omia oikeuksiani niin kukas ne sitte tietää!? 

Huomaan usein, että vammattomia ihmisiä häiritsee se kuinka hyvin perillä vammaiset ihmiset ovat omista oikeuksistaan. Miten se asia on vammattomilta pois? 

Joudun jatkuvasti selittelemään milloin minkäkin asian suhteen, että koska laki sanoo näin ja ihmisiä se hämmentää ja ärrrsyttää. 



Ja tästä päästäänkin sitte sopivasti siihen, että on lukuisia ihmisiä, jotka eivät jaksa ottaa asioista selvää ja monilla saattaa jäädä lippukaupat tekemättä, koska missäänhän ei selkeästi lue mistään muusta kuin vain yhden ainoan vammaisryhmän avustajan lipuista. 


Minkä vuoksi tällainen asia kuin avustajalippu on tehty tällaseks, että sen hommaaminen on näin monimutkaista? Nimittäin kukaan ihminen ei todellisuudessa halua, että kodissa ja arjessa ja töissä ja vapaa-ajalla ramppaa jatkuvasti ulkopuolisia ihmisiä, joiden avulla ne asiat mahdollistuu, mutta. Ja tätä vasten kun katsoo tätä avustajalipun saatavuus ongelmaa niin onhan sen lipun hommaaminen tehty käsittämättömän vaikeaksi. Sillä vammaisen ihmisen arki saattaa olla kuormittavaa jo lähtökohtaisestikin. Niin sitten pitää ne viimesimmätkin voimavarat käyttää tällaseen säätämiseen asiassa, johon ainakin itse olen keksinyt parempia ratkasuja, mutta kukapa niitä haluaakaan kuulla? 


*****


Kun et tunne minua niin tekstistä jää pois tietty elävyys. Voit ajatella, että kitisen turhasta ja olla kateellinen siitä, että läheiseni pääsee avustajanani ilmaseks keikalle. Sillä on olemassa ihmisiä, jotka kadehtii meitä vammaisia eduistamme. Jos oot kateellinen Minulle niin keskitypä kuule sen sijaan vaikkapa omaan elämääsi, joka luultavasti on kivuton ja jossa arjessasi et tarvitse toisen henkilön apua. Muista kuitenkin, että Sinunkin tilanteesi voi muuttua vaikkapa huomispäivänä. 


Minulle on "normaalia" selvitellä asioita perinpohjaisesti, jotta ne toimii. Kaikilla ei kuitenkaan ole tällasia voimavaroja, ystäviä ympärillä etc. 


Ainiin ja vielä muistutuksena: 


1. TÄMÄ EI OLE VAMMAIS ASIOIHIN KESKITTYVÄ BLOGI!

2. TÄMÄ EI OLE VAMMAIS ASIOIHIN KESKITTYVÄ BLOGI!

3. TÄMÄ EI OLE VAMMAIS ASIOIHIN KESKITTYVÄ BLOGI!

4. TÄMÄ EI OLE VAMMAIS ASIOIHIN KESKITTYVÄ BLOGI!

Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä

        Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä  Haamu 2024    Englanninkielinen alkuperäisteos:  On the Shoulders of Otava (2020). SUOMENNOS LAUR...