Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ylva Haru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ylva Haru. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Ylva Haru: Surun kaupunki (18 vuotta aiemmin)



 

 

 

Tämä laulu tuli Spotifyssä vastaan heti julkaisupäivänään. Olen siitä asti kuunnellut tätä ja tästä taisi tulla tämän kevään/kesän voimabiisi. Luulen laulun olevan Top 10 listalla kun Spotify listaa osaltani Vuoden 2022 kuunnelluimmat biisit. 

Ajattelin heti kappaleen nimestä, että täähän sopii nykyiseen kotikaupunkiini. Lyriikoita kuunnellessa löysin valtavasti omakohtaisuutta. 

Tässä kaksi tärkeintä: 


"Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa". 


Välimatka on siitä metka että kun sitä on tarpeeksi luulee sen auttavan. Petyttyäni ihmissuhteessa joku vuosi sitten, kissani menehdyttyä ja muutenkin kun elämä oli ehkä vähempi eläväistä kuin nyt. Niin mietin, että en voi olla enää nykyisessä kotikaupungissa vaan voisin aloittaa elämän alusta jossain muualla. 

Onneks jäin!


Tampereelle muuttamiseni täysi-ikäistyy just tänään! 

Siksi halusin tämän Surun kaupunki singlen arvioida vasta nyt. 


Aika vierähtellöö. 

Näihin vuosiin on mahtunut paljon. On myös aikoja, joita en halua muistaa, sekä myös hetkiä, joita en muista, enkä haluakaan muistaa. 


Aistirajoitteeni ei vaikeuta elämää itsessään. Ajattelen, että ne on mielen diagnoosit, jotka enempi vaikuttaa. Nekään eivät määritä elämää, vaaan ovat osa sitä. 


Jatkan kohta biisin lyriikoista. Ennen sitä yksi muisto siltä ensimmäiseltä kesältä Tampereella. 


Olin asunut täällä puolitoista viikkoa. Oli maanantai. Sain kaverilta autokyydin kyläpaikkaan. Autoileva kaveri läks siitä sitten ja sovittiin, että se hakee mut seuraavana päivänä, koska mulla ei ollut vielä mitään palveluja käytössä. 

Oltiin kahestaan ja tehtiin sitä mitä nainen ja mies tekee. Suljettiin puhelimet, jotta saadaan olla rauhassa. 

Seuraavana päivänä kun kaveri tuli hakee mua, jotta pääsen takas kotiin niin etittiin sitte kissojen ja koirien kanssa toisen osapuolen puhelimeen PUK-koodia. Siihen aikaan kun ei vielä ollut mitään kamerapuhelimia niin ei voitu ottaa kuvaa liittymän mukana tulleista papereista, jotta oltas keskenämme saatu se koodi selville. 


Omalta kohaltani tuo on omanlaisensa saavutus, että toisella ihmisellä on niin hyvä mun kanssa, että siinä unohtuu puhelimen pääsykoodi. 

Tämä kaikki siis vuonna 2004. 



Sitte biisistä se toinen kohta, josta löysin tarttumapintaa. 


"Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 



En osannut päättää lyhyempää tekstin kohtaa. 

Tuosta "Kun istun itkuni ensin". tulee mieleen Kalevala. En siis ole edelleenkään sitä lukenut. 

Olen kyllä elämässäni itkenyt varmaan määräämättömän määrän. 


En kaipaa elämääni ohjeita siitä miten pitäisi irti päästää. En vain voi tai osaa. 

Kokonaisuus syntyy siitä miten käytän sitä. Eli kuinka suhtaudun niihin itselle vaikeisiin asioihin ja miten käyttäydyn niissä hetkissä jolloin asiat saa suuret mittasuhteet ja tuska on fyysistä. 

Viha ja suru ei auta, mutta ne auttaa, koska ovat primitiivireaktioita ja oikeutettuja tunteita. 

 

Ja vielä tää: 

 

"Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 

 

Kivut pinnan alla. Se on niin hyvin sanottu. Lisäksi tuo "Toin tänne tullessani kaipauksen ja suruni". On kans tosi hyvä. 

 

Tampereelle muuttaessa toin mukanani kaiken ja olin vahvasti sitä mitä olin. 

Nykyajassa en kykene hallitsemaan kaipauksiani, eikä mun tarvitse kyetä. Olen lakannut olemasta sille Ystäväpiirille, joka minulla oli silloin ja koska niin on niin voin antaa heidän rauhassa "Seikkaillla" blogissani. Kun en ole olemassa niin en joudu teksteistäni tilille. 

 

 

Tamperelaisuus täysi-ikäistyy! Kuohuviini maistuu ja elämä on tietyin osin tasapainoisempaa kuin silloin aikoinaan. On uudet ihmiset ja kuviot. Joskus hetkittäin mietin onko sittenkään hyvä näin? 


Toin tähän kaupunkiin tullessani mukanani kaiken mitä olen. Kaipaus on suuri & pohjaton. Se on myös pysyvää ja jos ymmärtää sen niin voi ehkä tulla toimeen kanssani ja kun ymmärtää ettei voi itse vaikuttaa mun fiiliksiin, etten kaipaa sitä että lohdutettas, vaan vaan, että saan rauhassa kohkata, kunnes olot tasaantuu ja on hetken auvoa. 



Annan tälle biisille viisi tähteä. 


Kappaleen saa soimaan tästä.


 

Löysin kesän 2019 Uusi Tampere taltioinnin ja se löytyy tästä.

 

En tiedä onko tekijänoikeudellisesti oikein laittaa linkki tuohon taltiointiin. 

Poistan linkin jos joku niin tahtoo. 

Tässä käytän Tampere aiheista kuvaa, koska ehkä enempi puhun omasta suhteestani kaupunkiin kuin biisistä.  




Bio 


Ylva Haru on suomenkielistä folk/rock-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, joka on luonut nahkansa juurevan soundin ja lauluharmonian ympärille.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommillakin kokoonpanoilla.
Tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Ensijulkaisut Tuulensuoja-EP (2018) ja Linnut-debyyttialbumi (2019) saivat hyvän vastaanoton sekä runsaasti radiosoittoa maanlaajuisesti erityisesti YLE Radio Suomen taajuuksilla, mikä saa jatkuakseen edelleen. Linnut-albumin Elämä kantaa -single on parhaimmillaan yltänyt Radio Suomen vuoden 11. soitetuimmaksi kappaleeksi, Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Toinen kokopitkä Perhosten valtakunta -albumi julkaistaan syksyllä 2022. Levyn ensimmäinen Matkalla itseeni -singlejulkaisu näki päivänvalon suoratoistopalveluissa 15.4.2022.
Kyseessä on ensimmäinen Ylva Harun täysin oma tuotanto sekä myös ensimmäinen äänitys- ja miksaustyö.
Yksitoista uutta laulua sisältävä levykokonaisuus on kirjoitettu matkalaukkuelämää viettäen ja matkan tuotos äänitettiin lauluntekijän juurilla Raahessa, missä pandemia-aika mahdollisti studiotilan rakentamisen paikalliseen Raahesali-konserttisaliin viiden viikon ajaksi. Saliin rakentui musiikillinen leikkikenttä eli lukuisia eri soittimia, joilla Ylva Haru loi oman soivan maailmansa; instrumentteina hän käytti ääntään, akustisia kitaroita, sähkökitaroita, banjoa, ukulelea, huuliharppua, akustista pianoa, rhodesia, rumpuja ja erilaisia perkussioita vanhasta pyykkilaudasta lähtien.  
Levyn päällekkäisäänitysvaihe työstettiin paikallisella SoundKitchen-studiolla, missä lisävärejä ja rytmejä toivat Ylva Harun alusta asti toiminut bändikokoonpano.
Levyn viimeistely tehtiin miksausten osalta Hollywood Housella ja masterointi Finnvoxilla Helsingissä.  
Levykokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Musiikillisiin maisemiin ovat vaikuttaneet niin unohtumaton matka Portugalissa, Raahen vanha kaupunginosa, erinäiset seikkailut Helsingin kommuuneista Kilpiän tilan kautta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.
Tarinallisesti levy alkaa tarpeesta lähteä tutkimaan tuntematonta ja on lopulta matka sisimpään – mistä ja mihin kaikki heijastuu.
Kaikkiaan lauluntekijän kaksi vuotta kestäneen tutkimusmatkan lopputuloksena syntynyt Perhosten valtakunta-albumi julkaistaan Lotta Roots -levymerkin kautta syksyllä 2022.
”Perhosten valtakunta on jotakin sellaista, mikä saa ihmisen valon syttymään.”  – Ylva Haru
Tervetuloa tarinoiden matkaan!



 

 

Ylva Haru: Surun kaupunki (Perhosten valtakunta -albumi/Lotta Roots)

Tuotanto: Ylva Haru
Äänitys: Ylva Haru/Raahesali
Äänitys: Juho Ilkko/SoundKitchen
Miksaus: Ylva Haru/Lotta Roots
Miksaus: Matias Kiiveri/Hollywood House
Masterointi: Pauli Saastamoinen/Finnvox
Kuva: Tuomas Aro
Julkaisu: Lotta Roots (2022)

Ylva Haru: Säv./san./laulu/taustalaulu/akustinen kitara/sähkökitara/rummut/perkussiot
Matias Kiiveri: Sähkökitara
Arttu Aalto: Akustinen kitara
Riikka Keränen: Basso
Anssi Tirkkonen: Rummut/perkussiot

www.ylvaharu.fi
www.facebook.com/ylvaharu
IG: @ylvaharu

SURUN KAUPUNKI (säv./san. Ylva Haru)

"Loppuun kuljetun polkuni päästä
Päätin lähteä jonnekin
Mikä veisi mut kauas siitä
Missä sua vain kaipasin

Toivoin riittävän välimatkan
Kaiken taakse jättävän
Värien ja lämmön mua hengittävän
Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".

perjantai 25. helmikuuta 2022

Ylva Haru: Oikeiden luona


 

 

 

 

 


 

Ylva Haru - Oikeiden luona 

"Siitä tietää, että on
Oikeiden ihmisten luona
Jos voi olla juuri mitä on
Milloinkin

Ei tarvi koskaan varoa
Mitä saa sanoa
Tai jos ei jaksa kannatella
Siihenkin lupa on

En pelkää olla heikko
Jos en jaksa olla vahva
Hyvä ystävä ei katso
Sitä koskaan pahalla
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona

En kaihda itselleni nauraa
Sydämenpohjasta
Vaikka hetki sitten kaadoin
Kyyneleitä sammiosta
Siihenkin lupa on
Oikeiden luona

Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on

He seisovat aina puolella
Vaikka viuhtoisin huolella
Tuulimyllyjä vastaan
Aina toisinaan

Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona

Ei kukaan jaksa lopulta
Pelkästään aina kantaa
Sitä enemmän on voimaa
Kuin rohkenee itsen antaa
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona"



BIO
Ylva Haru on kotimaista folkia tekevä laulaja-lauluntekijä, joka on luonut nahkansa uudelleen juurevan kitarasoundin ja lauluharmonian ympärille.
Ylva Haru on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Parhaillaan työn alla on toinen kokopitkä albumi.
Linnut-debyyttialbumi näki päivänvalon tammikuussa 2019. Kymmenen kappaletta sisältävä kokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Elämä kantaa nostettiin heti useammille radiotaajuuksille sekä ylsi Radio Suomen koko vuoden 11. soitetuimmaksi biisiksi.
Kaikkiaan levyltä ylsi radiosoittoon sekä useille Spotify-soittolistoille yli puolet albumin kappaleista ja levyn kaikki kolme singlejulkaisua saavat soidakseen edelleen.
Levyn Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Ensijulkaisua edelsi omakustanteena julkaistu Tuulensuoja -EP (12/2016), jonka jokainen kappale ylsi niin ikään radiosoittoon ja suurimman huomion sai itse nimikkokappale, jonka myötä Ylva Haru muun muassa valittiiin YleX:n Nosteeseen ja Parasta nyt –soittolistalle ja tituleerattiin ”tulevaisuuden nimeksi” Yle Oulun taajuuksilla.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Biiseistä vastaa keulakuva itse, ja livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommilla kokoonpanoillakin.
Tervetuloa Ylva Harun tarinoiden matkaan!




Ikäkriisi teema myös blogissa jatkuu. 

Törmäsin tähän biisiin muutama päivä sitten kun löysin Spotifystä järkyttävän määrän itselle täysin tuntemattomia naisoletettuja artisteja. 


Ylvan olen nähnyt livenä aikana ennen Koronaa ja kuullut musaa radiosta, sekä lainannut levyn myös kirjastosta. 

Keikasta on niin kauan, että muistan enempi paikan ja tunnelman. Luulen tämän kyseisen biisin tulleen sillä keikalla ja ajatelleeni, että tätä pitää kuunnella jatkossa oikein ajatuksella. 

Se, ettei keikasta ole mielikuvia paljoa ei johdu alkoholista, vaan kahdesta festaripäivästä ja siitä, että keikan ollessa kello oli jo jonniin verran ja eräänlaista festariväsymystä oli vallalla. 


Mietin tätä biisiä erityisesti eilen kun seurasin uutisvirtaa historiallisista, surullisista ja pelottavista maailman tapahtumista. 

Samassa hengenvedossa siis samalla uutisia seuraillessa käynnistin synttärisuunnitelmat ja kutsuin ketä kutsuin. Ne kutsut on halutut, himoitut ja vain harvoille & valituille. 

On kiire kiire kutsutut. Tuo nyt oli pätkä muistaakseni virsi numero 413. 

Sitä kun on niin monenlaisia kutsuja; on synttärikutsuja, hääkutsuja ja taivaskutsuja. Ja varmaan myös taivaallisia kutsuja. Heavenly party. 


Rakastan järjestää juhlia. Ans kattoo ny mitä tään kertaisista vuosijuhlista tuloo. Glitterii ei ainakaan tuu puuttuun!

 

Vieraslistaa kootessani mietin onko nää tosiaan ihmisii, jotka haluun kanssani juhlii merkkipäivääni ja kuinka erilaisia ja eri ihmisten kanssa vietettyjä juhlapäiviäni elämääni mahtuukaan. 

En tänäkään vuonna tuu saamaan onnitteluja muutamalta ihmiseltä jolta tahtoisin. Saan onnituksia kuitenkin valtavan määrän. Olenko kiitollinen onkin sitten toinen kysymys. 

Kaipaus ei ole ongelma vaan se kuinka vahvasti se hallitsee mieltäni. 

Alan pikku hiljaa olla siinä kunnossa, että varmaan tarvisin taas ulkopuolisia työkaluja mieleni hyvinvoinnin tueksi. 

Joku voi ajatella, että mun pitäisi käsitellä mun ainutta parisuhdetta terapiassa tai jossain. 

Se voi olla jollekin ongelma kuinka vahvasti kannan mukanani asioita, jotka tapahtui viime vuosisadan lopussa ja uuden vuosituhannen alussa. 

Ei se ole ongelma vaan se mitä muutama vuosi sitten tapahtui ja kuinka vaikeaa mun sen asian kanssa on. Siis sen, että olemassaoloni kielletään aivan täysin. 

 

Joillekin voi olla myös järkytys lukea kaikesta siitä osasta elämääni, jonka yleensä tutustuessa uuteen ihmiseen jätän kertomatta. 

 

Oikeiden luona on niin puhutteleva biisi. Soundit tukee tarinaa upeasti. Vokalisti on omaperäinen ja selkeästi äänellään erottuva. 

Tässä laulussa ja tekstissä on niin valtavan hienosti tavoitettu ja kirjoitettu auki se mitä itse olen paljon pohtinut ihmissuhteissani ja tulen pohtimaan nykyisissä ja tulevissa. 

Huomaan päivä päivältä ja viikko viikolta, että muutamien ihmisten kanssa olen tekemisissä vain tottumuksesta. Se vie energiaa kun ajatusmaailmat ei kohtaa. 


Tällaisiin ihmissuhteisiin sopii erityisesti biisistä tämä:


"Ei tarvi koskaan varoa
Mitä saa sanoa
Tai jos ei jaksa kannatella
Siihenkin lupa on"


Tiiän, että saan olla ongelmineni ja itsenäni niinkun oon. Mut riittääkö se mulle? Jos kuitenkin koen ettei ole vastavuoroista ja etten viihdy. 

 

 

Tää seuraava lainaus biisistä onkin sitten sellasta, jota oon kokenut harvoin ja nykyään viä harvemmin. Osa niistä, jotka eilen sai kutsun on sellasii, joihin tää sopii: 

 

"En pelkää olla heikko
Jos en jaksa olla vahva
Hyvä ystävä ei katso
Sitä koskaan pahalla
Olen onnellinen ollessani
Oikeiden luona

En kaihda itselleni nauraa
Sydämenpohjasta
Vaikka hetki sitten kaadoin
Kyyneleitä sammiosta
Siihenkin lupa on
Oikeiden luona

Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on

He seisovat aina puolella
Vaikka viuhtoisin huolella
Tuulimyllyjä vastaan
Aina toisinaan

Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona"


Erityisesti tämä: 


"Siitä tietää, että on
Hyvien ympäröimä silloin kun
Ei tahdo olla missään muualla
Kuin missä on"


Eli siis loputtomat bileet myöhäiseen yöhön/varhaiseen aamuhetkeen/riittävästi kuplivaa juomaa tai punkkuu/Keskustelunaiheet vaan jatkuu ja jatkuu ja niitä riittää aina vaan.



Täytyy laittaa vielä tämä: 


"Uskallan olla vahva
Vaikka oisin kuinka hauras
Siinä lienee taika saada elämältä taivas
Sen voi löytää ollessaan
Oikeiden luona"

 

 

Hauraus minussa. Sen näkee jokainen niinkun haluaa. 

 

Taivas voi tarkoittaa niin monia asioita. Oon elossa kun oon yleisössä ja artistit lavalla ja oon elossa just aiemmin kuvaamanlaisenani iltana. 

 

 

Koetan saaha kirja-arvioita tehdyksi seuraavan parin kuukauden aikana. Minua vaivaa ns. Lukujumi ja siksi nämä lyhyehköt biisi arviot on ollu kannattelevia asioita blogissani viime aikoina.

Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä

        Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä  Haamu 2024    Englanninkielinen alkuperäisteos:  On the Shoulders of Otava (2020). SUOMENNOS LAUR...