Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy 2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy 2021. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. lokakuuta 2021

Aino & Hajonneet: Hullui unelmii


 

 

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii 

 

Svart Records 2021 

 

 

Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa!
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Lokakuussa ilmestyvä debyyttilevyn ensimmäinen single on kuin vuoristorata, joka on valeltu bensalla ja nyt on tullut aika raapaista ensimmäinen tulitikku. Yhtyeen mukaan kappale on kuin tiivistelmä tulevasta albumista, josta välittyy bändin perustamisen perimmäinen syy.
– Tervetuloa mun vuoristorataan on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen biisi, joka Ainon kanssa tehtiin. Se on yhtyeen stoorissa tavallaan alku ja lähtölaukaus. Kappaleesta kuuluu hyvin koko bändin perustamisen perimmäinen syy ja idea. Haluttiin vaan soittaa rokkia. Täysin ilman turhia koukeroita ja älytöntä kelailua. Suoraviivaista menoa, jossa energia välittyy samalla tavalla, mihin keikoilla on totuttu. Ensimmäinen single Tervetuloa mun vuoristorataan ilmestyy 28.5.2021. 



Kuva ja teksti on Svart Recordsin sivuilta. 

Singlet ostettu omakustanteisesti ja levy kuunneltu Soundin ennakkokuuntelu mahdollisuuden kautta, sekä virallisen julkaisun jälkeen Spotifystä tätä arviota varten. 

 

Törmäsin tähän bändiin ihan vahingossa, koska seuraan Svart Recordsin Youtube kanavaa. 

Yhdentekevää -biisi ilmestyi sinne loppu kesästä ja olin aivan myyty ja vielä enemmän kun löysin Tervetuloa mun vuoristorataan kappaleen. Se soi repeatilla loppu kesän illoissa. 

Hullui unelmii -sinkku ilmestyi syyskuun alussa samoihin aikoihin ABBAN uusien biisien kanssa ja jäi siinä ABBA kuumeessa jotenkin vähälle huomiolle, mutta kun kuuntelin sen sitten tarkemmin; on siitä tullut viime viikkojen jatkuva repeat biisi. 

Löydän näistä biiseistä, etenkin sinkku julkaisuista niin paljon samaistuttavaa. 

Käyn levyn läpi kappale kappaleelta myös muuten kuin musiikin osalta, joten jos et välttämättä halua lukea ihmissuhteistani niin artikkelin luku kannattaa siinä tapauksessa lopettaa tähän ja laitta levy kuitenkin soimaan. 

 

Tracklist & Comments: 


1. Hullui unelmii


Biisi alkaa vauhdikkaalla introlla ja oikeastaan ssamanmoisella menemisen meiningillä mennään läpi koko albumin. 

"Sinä kesänä aurinko poltti kuumemmin ja kirkkaasti roihus makasiinitkin. Ei meistä koskaan tuu niinkuin muut. Puistonpenkillä juotii punaviiniä, sammuttiin. Ei oltu niinkuin muut. 

Muistatko vielä miltä se tuntuu kun et oo missään kii? Kun on vain ilta aikaa rakastuu? Muistatko vielä sen kesän 96? Me ei oltu niinkuin kaikki muut." 


Rakastan vokalistin ääntä ja niin upeat lyriikat. Ne johdatti mut kesään vuonna 2000. Kesäinen Stadi. Kesäilta, kävellään käsi toisessa ja juoma toisessa kädessä pitkin kuumaa kesäkatua ja nautitaan elämästä. Uskoin Ystävyyden, kahden Tytön Ystävyyden olevan Ikuista. Juoma maistui ja saman illan aikana sain lainata puhelinta ja soitettiin yhdessä mun rakastamalleni ihmiselle. Oli niin upeeta olla olemassa, tulla välitetyksi ja kuulluksi. Oli turvallista olla. 

Kaipaan sitä aikaa tai siihen aikaan ja niihin hetkiin. Siihen tunteeseen kun joka päivä tuntee ja tietää olevansa rakastettu ja tärkeä. 

Pari vuotta myöhemmin tuon kesän Ystävä hädin tuskin tervehti kun nähtiin. En tiedä mitä meille tapahtui. Yhteydenpito vain jäi. 

Ehkä en ollut niin tärkeä kuin mitä tää Tyttö oli mulle. 

Takaisin lyriikkaan ja jälleen osuvasti: 

"Viestissä luki vain; Mä en takas enää tuu. P.S. I LOVE YOU."


Sitäpä juuri. On niin tyhjä olo kun viestintävälineet on hiljenneet. 

Niin muistan oikein hyvin sen miltä tuntui ajelehtia elämän virrassa. Ei ollut huolta mistään. Mua odotti loistava tulevaisuus ja kasa hullui unelmii. Ja itsehän en ole koskaan mahtunut mihinkään valmiiseen muottiin.

 

2. Tervetuloa mun vuoristorataan 


Biisin nimestä tulee mieleen kappale nimeltä Life Is A Rollercoaster. En muista esittäjää. Vuoristorata aiheisia biisejä varmaan on aika lailla. 

Tämä vuoristoradan tervetulotoivotus on vaan yksinkertaisesti mun voimabiisi. 

Välillä elämä on kuin kiihtyvällä tahdilla etenevä vuoristorata. 


3. Yhdentekevää


"Ei mun ei tarvii selittää loppunutta näytelmää. Yhdentekevää." "Se mikä alkoi kauniisti suljettiin mielisairaalaan." 

"Mietin mikä teki elämästä musertavan helvetin. Vuodet juoksee nopeaa. Jos sanoisin sen kauniisti. Sä et uskoisi puoliakaan." 


On taas niin omakohtaista sanomaa noissa lyriikoissa. 

Tänäänhän on perjantai 15. päivä ja lokakuu. Muistan vuosituhannen viimeisen lokakuun. Silloinkin oli perjantai 15. päivä. Puhelin soi ilta yhdeksän jälkeen. Onneksi se olin minä joka siihen ehdin vastaamaan. Puhelu kesti ihan vaan pari minuuttia. Minulta kysyttiin miten menee ja kerrottiin sen tyttöystävän lähteneen, jonka vuoksi minut piti jättää. Aloin itkeä. Ehkä jo puhelimessa, mutta välittömästi sen jälkeen. Tunsin niin viiltävää surua ja kaipausta ja olin aivan murskana jälleen kerran. 

Itkin loppu illan ja yön. Oli aivan hirveää. Ajattelin, etten toivu tästä koskaan ja enpä näytä toipuneen kun vielä näin 22 vuotta myöhemmin muistan sen hetken ja tunteen. 

En tiennyt vielä silloin, että aikuisilla ihmisillä on tapana soitella humalassa exilleen. Kun selvänä ei ole rohkeutta soittaa minulle ja että tulisin vuosien vieriessä saamaan useita tämänlaisia soittoja. 

Tuossa vaiheessa minun jättämisestäni oli kulunut kolme kuukautta ja 13 päivää. 

En tiennyt vielä silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin tapaisimme joka viikko ja olisimme tekemisissä 24/7. 

Koetin vain jaksaa päivästä seuraavaan. 

 

4. Luulets’ et mua kiinnostaa 

 

Tässä kappaleessa on kyllä asenne kohillaan niinkun on koko levyssä. Tässä on aivan mahtava menemisen meininki ja punk rämistys. Mietin, että onks tää cover biisi, mutta vaikka oon välillisesti lähipiirin kuunteluttamana paljonkin punkkia kuunnellut niin ei tullu mieleen, että jos tää on niin mikä tää ois. 

Punk ihmiset on jees kavereita. 

 

5. Kaikki kääntyy parhain päin 


Tää biisi kannattaa kuunnella. Viihdyn sanoituksissa luoduissa fiiliksissä. 



6. Lähtö


7. Jos en jaksa pidemmälle


Lähtö on instrumentaali, lyhyt biisi, jonka soundeista tulee mieleen avaruus. Lähtö ilmeisemmin pohjustaa Jos en jaksa pidemmälle - biisiä, josta taitaa tulla seuraava mun powersong. 

"me ei nähdä enää koskaan ikinä. Jos en jaksa pidemmälle painan terää syvemmälle." 

Mulle tuli mieleen monenlaisia tilanteita, joissa olen lähtenyt sillä ajatuksella, että kun en nää teitä enää ikinä. Lisäksi tuli mieleen suosikki henkilöni Elsa siinä Katja Kärjen Jumalan huone kirjassa, josta löytyy mun kirjoittama teksti. 

Tää biisi on joka tapauksessa aivan huippu ja tästä löytää ittensä. 

Rakastan vokalistin soundia. Omaa ääntäni oon aina vihannut. Toisaalta olen kyllä opetellut käyttämään sitä ja haluisin opetella lisää. 

Jos ei oo koskaan nähnyt kun lauleskelen, sekä samaan aikaan elän, hengitän ja koen niin vahvasti ne lyriikat, joita lauleskelen, niin sen vierestä seuraaminen ekaa kertaa saattaa olla vahva kokemus. Onneks ei ole enää lähipiirissä ihmisiä, jotka tuomitsis mun soundia siitä näkökulmasta kuinka oikein se menee musiikillisesti. 

Meitsissä kuulee eletyn elämän ja sen hetkisen fiiliksen. Mut ne ei oo yleensä tärkeintä, vaan tärkeintä on musiikillisesti oikeanlainen suoritus. 

Tästä biisistä saattaa tulla seuraava illanistujaisten lauleskelu tai yhteislaulu biisi. 

Siellä missä kuohuviini virtaa niin musaa ja naurua riittää. Jos se on musta kiinni. 




8. Fresitaa & tupakkaa


On upea biisin nimi. Fresita näet oli jossain kohtaa mun suosikki kuplivaa. En oo juonu sitä aikoihin. Halusin kuulla tän biisin heti kun luin nimen, mut tää on toistaiseksi jäänyt jotenkin hieman vieraammaksi. Upea toteutus kuitenkin. 

 

9. Päivänsäde ja menninkäinen 


Luulin tämämän olevan versio siitä vanhasta laulusta, mutta eipäs ollutkaan. Tosin sen kappale mainitaan tässä kyllä. Lyriikasta on pakko sanoa, että hämärillä poluillahan meitsi on kulkenu koko elämän. 



10. Tummaan veteen


Levyn viimeinen raita. Varsin menevä biisi ja tykkään pianosoundeista tai mitkä koskettimet sitte onkaan mahdollisesti. Tykkään myös virtaavasta vedestä ja vesi on muutenkin mun elementti. 

Tää laulu vois hyvin soida radioissa. 



Annan levylle viisi tähteä. Tää on vuoden levy siis kotimaisista levyistä. 

 

Levyn saapi soimaan  tästä





 

 







perjantai 6. elokuuta 2021

Tapahtumien kirjasyksy 2021


 

 

 

 

Ilmassa alkaa olla kuuman kirjasyksyn tuntua. Näin sanottiin joskus Alivaltiosihteerissä Suomen virallisessa ohjelmassa. Tykkään syksystä, siitä kun on vähän viileämpää ja helpompi hengittää. En ole mikään kovien helteiden ystävä. Näin elokuun illoissa voi poltella kynttilöitä, juoda punaviiniä ja ootella kun syksyn kirjasatoa alkaa tippumaan.
Saas nähä minkälainen tapahtumasyksy tästä tulee, vai tuleeko?
Tässä listaa syksyn kirjatapahtumista.

Viikon kuluttua eli 13-14.08. On Kouvolan Dekkaripäivät paikan päällä Kouvolassa Kouvola-talolla ja myös näihin aikoihin sopivasti etänä.
Oon muutaman kerran ollut kyseisessä tapahtumassa ja siitä on jäänyt hyvä fiilis, sekä mukaan tarttunut ihan fyysisiä kirjoja.

Päiväkohtaisen ohjelman löytää täältä



Kyseessä Kouvolan XXV Dekkaripäivät. 


Itseäni kiinnostavat nämä erityisesti.

Perjantai

17.05-18.00 Kyllikki Saaren näkymätön vihollinen, historioitsija Teemu Keskisarja.


Olen aloittanut tuon Keskisarjan kirjoittaman Kyllikki Saari kirjan ja se on kesken kuten useampi muukin teos.


18.00-18.30 Kirjoituskilpailun tulokset ja kirjan julkistaminen, kirjailija Virpi Hämeen-Anttila.
On aina niin mukavaa olla mukana kirjan julkistuksessa.


19.00-19.30 Kirjailijahaastattelussa Outi Pakkanen, Kini Laine haastattelee.


Tätä odotan suurella mielenkiinnolla. Äänikirjoiksi on nyt alkanut tipahdella aiempaa Pakkasta.



19.30-20.15 Vastaamo - sarja kätkettyjä rikoksia, viestinnän valmentaja, tietokirjailija Katleena Kortesuo.

Tää Vastaamo case on niin karmiva. Oon kuunnellut aiheesta tehdyn äänikirjan ja podcastin yhdistelmän.


Lauantai


09.30-10.00 Susikosken elämän kevät, kesä ja syksy, intendentti Matti Nummenpää.


Tuntuu, että joka vuosi Dekkaripäivien lauantai alkaa aiheella Susikoski. En ole kyseisissä tilaisuuksissa ollut. Ainuttakaan Susikoskea en ole lukenut. En koe jääneeni mistään paitsi. Ollaankin ihmetelty miksi tämä aihe näillä päivillä toistuu vuosittain. Oman dekkarointini aloitin Åsa Larssonin Aurinkomyrskyllä vuonna 2006. Sen jälkeen tuli Pii Marin, Koskinen, Takamäki ja onhan nuita.
Olen ihminen ja ennakkoluuloinen sellainen. Luulenpa, ettei Susikosket olisi tai ole kestäneet aikaa. En halua lukea 50-60-lukujen naiskuvasta.



10.00-11.00 Uudet dekkaristit Petteri Leino, Johanna Savolainen, Ilona Tuominen,                        ja Aki Virtanen. Kaija-Liisa Lindberg haastattelee.


Nää on aina mielenkiintosia. Aikaisempina vuosina muistan näissä olleen esim. Tuire Malmstedt, Annika Eronen ja Seppo Mustaluoto. Nää on mielestäni tosi hyviä, koska voivat herättää kiinnostuksen täysin uuden kirjailijan tuotannon lukemisen aloittamiseen.



11.00-11.30 Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, kirjailija Terttu Autere.
Tätä odotan kovasti. Auteren dekkarit aina siitä ensimmäisestä Kuka murhasi rouva Holmin ovat olleet lukulistallani. Viihdyn siinä 30-luvun kaupunkimiljöössä. Pidän valtavasti siitä miten historiaa on näissä kuvattu. Näitä lukiessa tulee olo kuin itsekin olisi paikan päällä. Varmaan viihtyisin sen aikaisessa kemikaliokaupassa.


12.30-13.00 Miten dekkarisarjan teko ja erillisen dekkarin teko eroavat toisistaan?                 Kirjailija JP Koskinen.


Tää on mielenkiintoinen kuulla. Olen sitä miettinyt miten voi kirjoittaa useampaa kirjaa yhtä aikaa. Alan ammattilaiselta se tietysti sujuukin.


14.15-15.00 Näkymättömät hakkerit fiktiossa ja todellisuudessa – kuka vaanii tietojasi?  Tietokirjailija Petteri Järvinen.

Tätä odotan, koska aihe kiinnostaa ja olen lukenut Järvisen blogia jo jonkin aikaa.


15.00-16.00 Suuri kirjailijapaneeli: Onko dekkarikirjallisuus ajan hermolla ja pitääkö sen edes olla? Keskustelijoina kirjailijat JP Koskinen, Jaana Lehtiö,
Leena Lehtolainen, Martti Linna ja Timo Sandberg. Paneelin haastattelija Ritva Sorvali.


Ruotsalaiset dekkaristit tuntuu kritisoivan Ruotsin yhteiskuntaa kirjoissaan paljonkin. Jännää kuulla mitä suomalaisilla on aiheesta sanottavaa. On mielenkiintoista lukea ajassa olevia kirjoja. Esim. Jokisen Koskisista saa hyvän kuvan siitä kuinka Tampere on muuttunut vuosien aikana.


Syksyn muita tapahtumia:

Dekkarifestivaali 18.09. Järjestetään etänä. Maksulliset liput. Ohjelmisto julkaistaan 10.08. Tässä pientä infoa. Kopioitu sivuilta. 


Brittiläinen Clare Mackintosh saapuu syyskuussa vierailulle Suomeen ja esiintyy Dekkarifestivaalilla. Entisen poliisin ja kotimaassaan palkitun rikoskirjailijan uusin teos Panttivanki (engl. alkuteos Hostage) ilmestyy suomeksi kesällä.
Ruotsalainen Viveca Sten tunnetaan Tukholman saaristoparatiisiin sijoittuvasta Sandhamnin murhat -sarjastaan. Dekkarifestivaalilla hän kertoo syyskuussa ilmestyvästä Lumen uhrit -romaanistaan, joka aloittaa Åren tunturimaisemiin sijoittuvan sarjan.
Kotimaisten rikoskirjailijoiden parhaimmistosta Dekkarifestivaalilla mukana ovat muun muassa kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Max Seeck, festivaalin suojelija Leena Lehtolainen, ylistetyn Vaiettu-romaanin juuri julkaissut Arttu Tuominen sekä uutta verta suomalaiseen rikoskirjallisuuteen tuovat Saija Kuusela ja Martta Kaukonen. Tapahtuman ohjelma täydentyy ja uusista esiintyjäkiinnityksistä tiedotetaan elokuussa. 


Lisätiedot ja liput tästä



Turun kirjamessut järjestetään 1-3.10. Turun Kirjamessut 2021 - Teemana musiikki & auditiivinen kulttuuri ja ajankohtaisteemoina tiedon murros ja hyvinvoinnin taito.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta.



Helsingin Kirjamessut 28.–31.10.2021



Helsingin Kirjamessut jälleen lokakuussa
Syksyn suurin kulttuuritapahtuma tarjoaa neljä päivää uutuuskirjoja, keskusteluja ja kohtaamisia kirjailijoiden ja kirjanystävien kanssa. Helsingin Kirjamessut on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi, jossa kirjailijat, poliitikot, taiteilijat ja asiantuntijat keskustelevat aikamme ilmiöistä. Kirjamessujen tärkeimpiä arvoja ovat sananvapaus, suvaitsevaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. 


4 päivää Helsingin Kirjamessujen upeaa tunnelmaa
Lokakuussa 2021 päästään taas nauttimaan kirjavuoden sadosta paikan päälle Messukeskukseen! Tänä vuonna osa kirjamessujen ohjelmasta on katsottavissa myös verkossa.
Syksyn suurin kulttuuritapahtuma
Tapaa kiinnostavimmat kirjailijat, seuraa ajankohtaisia keskusteluja, hanki kirjat messuhintaan ja anna ainutlaatuisen tunnelman viedä! Mukana on yli 1000 esiintyjää suomesta ja maailmalta.
Messukeskus tarjoaa Helsingin Kirjamessuille ihanteelliset tilat. Kirjamessujen lavojen sijoittelua on muutettu niin, että ohjelmaa voi seurata entistä väljemmissä tiloissa. Messujen suurin lava Senaatintori on siirretty omaan halliin. Hakaniemi-lavalta otetaan etäyhteys kansainvälisiin kirjailijavieraisiin. Etäyhteyden avulla huomattava määrä todella suuria kansainvälisiä tähtiä pääsee osallistumaan messuille.
Tänä vuonna osa kirjamessujen ohjelmasta on katsottavissa myös verkossa. Verkkokaupasta ostettuihin pääsylippuihin sisältyy kuukauden katseluoikeus verkko-ohjelmaan. Katseluoikeuden voi halutessaan ostaa myös erikseen.
Helsingin Kirjamessujen 2021 lukupiirit on jo julkistettu! Koko ohjelma julkistetaan 28. syyskuuta.
Kirjamessujen 2020 suosituimmat ohjelmat katsottavissa maksutta
Tämän vuoden kirjamessuja odotellessa julkaisemme kymmenen Helsingin Kirjamessut verkossa 2020 -tapahtuman katsotuinta ohjelmanumeroa. Uusi ohjelma julkaistaan aina perjantaisin.

 

Kirjamessujen sivut löytyy tästä

 

Ronja Salmen Sivu kerrallaan -lukuhaaste
Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi kannustaa kaikkia lukemaan. Jos kirjaan tarttuminen on vaikeaa ja lukemiselle ei tunnu löytyvän aikaa, tartu Ronjan Sivu kerrallaan -lukuhaasteeseen. Kerro haasteesta myös niille, jotka eivät vielä ole löytäneet tarinoiden maailmaa!
Sivu kerrallaan
Olen jakanut lukupäiväkirjaani Instaan muutaman vuoden ajan. Sinä aikana olen saanut satoja viestejä, joissa tätä tapaa kiitellään. Lukupäiväkirja on innostanut lukemaan niitä, jotka eivät ole lukeneet ja elvyttänyt lukuintoa niillä, jotka ovat kadottaneet arjestaan lukemisen tavan.
Toisaalta lukemistani myös säännöllisesti ihmetellään. Miten löydän aikaa lukemiselle, miten jaksan lukea? Eikö ole vaikea keskittyä? Olisiko minulla mitään vinkkiä lukemisen aloittamiseen?
Uskon, että lukemisessa on pitkälti kyse tavasta. Jos arjessa ja elämässä ei ole tapaa lukea, on suuri kynnys sitten joskus lomalla tai muussa tilanteessa tarttua kirjaan. Kaikille lukemisesta kiinnostuneille olenkin nyt luonut matalan kynnyksen lukuhaasteen, jonka ideana on saada kokemus arjesta, jossa lukeminen on läsnä. Voit ryhtyä haasteeseen omasta uteliaisuudestasi, tai vaikkapa tutkiaksesi sitä, miten lukeminen vaikuttaa mielialaan, keskittymiseen ja unenlaatuun.
Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan!
– Ronja


Sivu kerrallaan haaste löytyy täältä 



Vuoden lopulla on Tampereen kirjafestarit. 

 

Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit on aito kirjailijoiden, kustantajien ja kirjallisuuden sekä kulttuurin ystävien messu-, festivaali- ja pikkujoulutapahtuma. Festarit jalkautuvat elämysten talon lisäksi kävelyetäisyydellä sijaitseville klubeille, teattereihin, kirjastoihin sekä ravintoloihin. Tapahtumassa nautitaan kirjallisuuden antimista, kierrellään esittelyjä ja luentoja, tutustutaan näyttelypisteisiin sekä saatavilla on paljon muutakin ohjelmaa.
Ohjelmisto julkaistaan osoitteessa: kirjafestarit.fi
Huom! Kaikki kirjamessujen liput sisältävät pääsyn Muumimuseoon.
Laita Tampereen kirjamessujen – kirjafestareiden somekanavat seurantaan, niin pysyt ajantasalla:


Itseäni kiinnostaa erityisesti tämä. 


Storytel-äänikirjastudio
Mitä olisivatkaan kirjafestarit ilman äänikirjaa?
Tampereen Kirjafestareilta löydät myös Storytel-äänikirjastudion,
jossa luetaan äänikirjoja, tehdään podcasteja, keskustellaan äänikirjoista
ja kerrotaan vinkkejä oman podcastin tekemiseen.
Storytel-äänikirjastudion tarkempi ohjelma julkistetaan elokuussa 2021. 


Kirjafestarien sivut löytyy täältä 



Huomasinkin tätä kootessani, että tästä tuli melkomoinen sekamelska. Osa syynä se, ettei ohjelmistoja ollutkaan viä julkaistu. 

Ainakin voi merkitä tapahtumat kalenteriin ja laittaa somekanavat seurantaan. 


Toivon Oikein Kirjavaa Syksyä Kaikille!


Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä

        Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä  Haamu 2024    Englanninkielinen alkuperäisteos:  On the Shoulders of Otava (2020). SUOMENNOS LAUR...