Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akreditointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akreditointi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Tampereen kirjafestarit


 

 

 

Viikonloppuna 04-05.12.2021. osallistuin Tampereen Kirjafestareille, jotka järjestettiin Tampere-talossa nyt ensimmäistä kertaa. Niidenhän piti olla vuosi sitten marraskuussa, mutta siirtyivät tähän vuoteen, koska K on yhä keskuudessamme. 

Jännitin kyllä viimeiseen asti tapahtuman toteutumisen puolesta. Koronatilanne Pirkanmaalla vaan pahenee päivä päivältä ja uusia kokoontumisrajoituksia on tullut. Niistä infottiin melko myöhään ja en tiedä oliko se syynä siihen, että tieto akkreditoinnistani tuli minulle vasta viime tipassa. 

Olin nimittäin just menossa hakemaan lippuja kun huomasin blogin sähköpostista viestin, jossa akkreditointini vahvistettiin. 

Kiitos tästä mahdollisuudesta! 

Suuret Kiitokset myös mukanani olleelle ja näin ollen täysipainoisesti tapahtumaan osallistumiseni mahdollistaneelle avustajalleni <3 . 


Pakko sanoa vielä tällaisena huomiona, että tilanne oli sikäli special että koska akkreditoitumista tehdessä ei voinut jättää mitään lisätietoa saati viestiä. Niin en ollut voinut etukäteen kysyä siitä miten menetellään, koska normistihan se ois niin, että ostaisin lipun itelle ja samalla saisin myös ns. avustajalipun joka on ilmainen. Toki avustaja käytännöt vaihtelevat tapahtumakohtaisesti siis jo ihan lippuja ostettaessa.

Jännitin siis sitä miten suhtaudutaan siihen, että akkreditoitu ihminen välttämättä tarvitsee avustajan mukaansa. Tämä järjestyi tällä kertaa hienosti. 

Olin varautunut siihen, että helpommalla pääsen, jos vain ostan lipun ja joko kirjoitan blogiin tapahtumasta tai olen kirjoittamatta. 

Meitsi kuulemma on harvinainen selviytyjä. Niin tää harvinainen selviytyjä on harvinainen myös blogisti piireissä. 

Siis siinä mielessä, että pitää tehä töitä, jotta asiat sujuu, koska olen ainoa tämänlainen bloggaaja Suomessa. Harvinainen siis monin tavoin.

 

 

Ihan vaan yleisenä palautteena, että oisin toivonut tiedon akkreditoitumisesta tulevan vaikkapa viikkoa aiemmin, eikä just paria päivää ennen tapahtumaa. Luulin nimittäin, ettei akkreditoitumiseni olisi mennyt läpi. 

 

Ohjelmatarjonta oli valtavaa ja kun voi toistaiseksi olla vain yhdessä paikassa kerrallansa. 

 

Listaan tähän esitykset molemmilta päiviltä ja kerron kunkin esityksen yhteydessä ajatuksistani. 

 

 

La 04.12.2021.

 

10:00 Heidi Airaksinen: Vierge Moderne (Arktinen Banaani)
Tiukka sukupuolikuri, samppanjankuohuinen dekadenssi ja monikasvoinen ihmisyys yhdistyvät normeista poikkeavien ihmisten eloisassa kuvauksessa 1930-luvun alun Helsingistä. Nuori diakonissa löytää sairaalan portilta henkihieveriin pahoinpidellyn ilotytön. Sisar Kerstinin elämää on jo kerran päässyt läheisen nuoren naisen kuolema järkyttämään, ja nyt hän ryhtyy määrätietoisesti selvittämään uhmakkaana tunnetun Ulrikan kohtaloa. Kirjailijaa haastattelee Vesa Anttonen. 


Tämä oli ensimmäinen päivän haastatteluista, jossa tosin emme olleet aivan alusta saakka. 

Kiinnostuin kirjasta ja etenkin haastiksessa  mainitusta 1920-luvulla Saksassa olleesta Hirtsmirch instituutista. Pahoittelut jos kirjoitin nimen väärin. 

Tuo instituutti oli ensimpiä paikkoja ja varmaankin oman aikansa ainoita, joissa seksuaalivähemmistöjä autettiin. Siellä oli tarjolla terapiaa, sukupuolen muutos toimenpiteitä ja varmasti apua ja tietoa. En ollut tiennyt, että jo tuolloin on ollut apua tarjolla ja tietoisuus aiheesta. Instituutin toiminta loppui tietenkin natsien valtaan tuloon ja paikan aineistoa poltettiin ensimmäisimmissä kirjanpolttajaisissa.  

Mitähän kaikkea arvokasta tietoa siinäkin katosi?

Haastiksessa mainittiin samaa aikakautta ja diakoniatyötä kuvaava jokunen vuosi aiemmin ilmestynyt Kirsti Ellilän Lepra. Täytyisi lukea myös se. 

Minulle tuli mieleen vuonna 2011 ilmestynyt Elisabet Ahon kirja nimeltään Sisar, jossa myös kuvataan diakoniatyötä, mutta jonka kuuntelu jäi aikanaan kesken lukijan vuoksi. 

Ahon kirja sijoittuu vuosiin 1918-1924.

En ole lukenut Maksimaisen kirjoja aiemmin. En myöskään tiennyt hänestä mitään, joten uutta infoa tuli paljon, kuten esim. Berliini on hänen toinen kotikaupunki. 

Kiinnostava haastattelu, josta tuli olo, että haluan lukea tämän kirjan, jolle myös jatkoa seuraa ja se osa sijoittuu vuoden 1927 Berliiniin. 

Tuli mieleen se jokunen vuosi sitten Yleltä tullut sarja nimeltään Jäljet päättyvät Berliiniin. 



 

 

10:30 Kale Puonti: Satu (Bazar)
Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista. Kirjan kirjoittaja Kale Puonti on tutustunut Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään. Kirjailijaa haastattelee Taija Tuominen. 


Oli aivan Todella Special olo juuri tämän haastattelun ajan. 

Olin kuunnellut Satu-kirjan heti sen ilmestyttyä kuunneltavaksi Storyteliin ja yllätys yllätys! Kirja olikin marraskuun Storytelin kuunnelluin! 

Jostain syystä ajattelin, että jos tästä tehään haastatteluja niin niissä haastateltas tämän kirjoittanutta. En ajatellut, että myös Satu itse antaisi haastiksia. 

Mietin, etten ole aiemmin kuullut sitä miltä rikollinen kuulostaa. En myöskään ole ollut läsnä paikassa, jossa on vankilasta vapautunut henkilö. 

Sadun vastauksia kuunnellessa ajattelin hänen puhuvan syvällä kokemuksen rintaäänellä. 

Jännää miten kirjoja voi tehä niin, että vaikkei kohdehenkilö itse niitä kirjoita niin silti kirjaan saadaan sellainen tunne, että ikäänkuin se olisi hänen itsensä kirjoittama, vaikkei ole, mutta sieltä kuuluu se hänen oma äänensä.

Mietin myös asetelmaa miten entinen poliisi voi kirjoittaa rikollisesta, jonka luo on kyllä tehnyt kotietsinnän, mutta jota ei ole kuulustellut. 

Ilmeisesti tämä on ihan mahdollista ja ainakin tässä vaikutti oikein toimivalta ratkaisulta. 

Kale ja Satu olivat kohdanneet Sadun vielä ollessa lapsi ja poliisin suorittaessa tehtävää hänen kotonaan. 

Satu on tuomittu huumeista ja muista rikoksista. 

Olisikin ollut aikamoista, jos haastattelussa olisi ollut henkilö, joka olisi taposta tuomittu. Tosin silloin en ehkä olisi kyennyt menemään kuuntelemaan haastattelua laisinkaan. 

Ainakin nyt kuulosti siltä, että Sadun elämä on seesteistä. Jos näin voi sanoa. Hänellä on nyt vankilasta vapautumisen jälkeen kissoja ja töitä. Varsin tavanomaista elämää niinkuin kellä tahansa meistä!

 

 

11:00 JP Koskinen: Heinäkuun hurmeiset niityt (CrimeTime)
Murhan vuosi -sarjan seitsemäs osa vie kuukausi kuukaudelta kohti Arosuon suvun salaisuutta. Poliisista yksityisetsiväksi päätynyt Arosuo ottaa apurikseen sukulaispoikansa Tulikosken. Siitä alkaa kaksikon tutkimusmatka syvälle molempien vaiettuun elämään ja sukujensa syvälle piilotettuihin salaisuuksiin. Koskista haastattelee Asko Alanen.

 

Olen itse menossa helmikuussa Murhan vuoden kierrossa ja se on ollut kesken jo jonkun aikaa... 

Tähän sarjaan on kirjoitettu jo elokuun osa. Sarjaa työstetty kauan ennen kustantajalle lähetystä. 

Yllätyin ettei tässä tapauksessa kirjoja luetuteta esim. poliisilla, jotta saataisi varmasti autenttinen kuva luoduksi. 

Jos itse kirjoittaisin dekkarin niin haluaisin kaiken olevan niin hyvin tehty kuin mahdollista. Mut eipä sellasta tarvitse miettiä kun en tule koskaan kirjaa saati dekkaria tekeen. 


Tuntuu, että Hämeenlinnasta tulee paljon kirjailijoita ja että sinne sijoitetaan paljon teoksia. Oon lukuisat kerrat huristellu junalla kyseisen kaupungin kohdilta, mutta koskaan en ole käynyt. Pitäisköhän? 

 

 

13:30 Seppo Jokinen: Siipirikkoiset (CrimeTime)
Nuoren parin epätoivo uhkaa johtaa peruttamattomiin tekoihin. Seppo Jokisen 26. jännitysromaani Siipirikkoiset panee komisario Sakari Koskisen juoksemaan aikaa vastaan. Huippusuosittu dekkaristi käy läpi komisario Koskisen kuulumisia, TV-sarjaa ja tulevia kirjoja unohtamatta. Jokista haastattelee Jouni Tervo.

 

Tiesinkin, että tämä haastis tulisi vetämään väkeä sankoin joukoin. Oli kyllä äärimmäisen rento ja hauska tilaisuus. 

Tuntuu, ettei Siipirikkoisia ihan hirveästi käsitelty vaan keskityttiin enempi sarjaan kokonaisuutena, Koskiseen henkilönä ja puhuttiin tietenkin myös Ruutu.fi-palvelussa olevasta Komisario Koskinen TV-sarjasta. 

Siipirikkoiset näyttäs nyt olevan Storytelissä, joten taidan jossain vaiheessa kuunnella sen. Ostin kirjan keväällä äänikirjana Elisakirjasta ja kuuntelin yhden päivän aikana. Nyt toisella lukukerralla löydän varmasti uusia ulottuvuuksia. 

Olin marraskuussa tapahtumassa, jossa näytettiin Koskinen TV-sarjasta 90 minuuttinen special jakso, joka on tehty kansainvälistä levitystä varten ja jota ei välttämättä nähdä Suomessa ikinä missään. Meidän fanitapahtumaan osallistuneiden lisäksi sen on nähnyt vain Venlan tuomaristo, josta seurasi se, että Koskisen näyttelijä on ehdolla kyseisessä gaalassa tästä työstään. 

Tuossa happeningissa olin omakustanteisesti. Oli niin upeaa saada olla messissä. 

Jos joku nyt miettii, että mitenkähän ja mitäköhän järkeä siiiinä on, että sokeana ihmisenä seurailen TV-sarjoja kun en niitä nää. Sanonpa vaan, että siinä se on pähkinä purtavaksi teille. 

Ostanhan minä levyjäkin, vaikka en näe niiden kansien taidetta. Niin minä en varmaan "saisi" ostaa musiikkiakaan, koska minulta jää se visuaalinen puoli kokematta. Paitsi ettei jää, koskapa minulle kuvaillaan sanallisesti levyjen kansia jos mä tahdon niin. 


Viä muutama juttu Jokisesta. 

Vesi virtaa kun on kirjailija Jokinen ja hänen luomansa Komisario Koskinen. Näistä nimistä on ymmärtääkseni haettu jonkinlaista symboliikkaa tms. 

Kun uusi kirja lähtee painoon niin seinälle kiinnitetylle pahville kirjatuista muistiinpanoista saa hyvää saunan sytykettä ja voi ikäänkuin puhdistautua siitä työstä ennenkuin aloittaa seuraavaa kirjaa. 

Koetin miettiä ratkaisua sanaleikkiin, joka mainittiin haastattelussa kun tuli puheeksi kuinka hyvä nimi on Sakari Koskinen. Se sisältää sarjaa kuvaavan neljä kirjainta sisältävän sanan... 

En ole keksinyt mikä se on, mutta erään viisi kirjainta sisältävän sanan keksin kyllä tuon nimen kirjaimien joukosta. 



Pakko sanoa vielä tämä. 

Tein kirja ostoksia ja olin löytänyt aiiivan ihanan kirjan nimeltä Lumen jäljillä. Siinä on ihana kansikuva ja tällaselle talvea rakastavalle ihmisotukselle se kirja on kuin tehty. 

Olin maksamassa tätä ns. Lumikirjaa, joksi itse nimesin sen välittömästi. 

Ennen tätä lumimaailmaan ja sen mahdolliseen skannaus operaation kaikkine kuvineen suorittamiseen ajatuksineni unohdin, että olin hieman aiemmin ottanut mukaani Jokisen kirjan nimeltä Piripolkka. 

Kun olin maksamassa näitä niin minulta kysyttiin, että haluanko signeerauksen. En tajunnut että siinä puhuttiin Piripolkasta. Olin niin lumen saartamana.. Se hetki meni ohi ja tajusin vasta hetken kuluttua, että niin mullahan oli myös se dekkari..... 

Oisin halunnut vaipua maan alle. Tai lumeen ehkä paremminkin nyt tässä tilanteessa. 

Mulla oli niin voimakas Lumentaju. Suosittelen muutens lukemaan myös kyseisen Peter Höegin kirjan. 

Varsinainen lumenluonti iltapäivähetki muodostui tästä kirjaostostelusta. 


14:00 Simone Buchholz: Mexikoring (Huippu)
Palkittu saksalainen rikoskirjailija tunnetaan valtavirrasta erottuvasta tyylistään, ja hänen onkin sanottu luoneen kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden kentälle aivan oman genren: Hamburg Noir. Hampurissa tukevasti istuvien, tummansävyisten rikostarinoiden tuorein suomennos on vastikään ilmestynyt Mexikoring, jonka pohjalta Buchholzia haastattelee kirjailija Heidi Airaksinen.

Halusin kuulla edes yhden kansainvälisen kirjailijahaastiksen kun kerta live mahdollisuus näinä aikoina oli. En ole ainuttakaan tämän kirjaa lukenut ja luulin niiden sijoittuvan paikkaan nimeltä Trieste. Mut sepä onkin ihan eri tekijän sarja. 

En ole saksalaisia kirjailijoita juurikaan lukenut. Mieleen tulee vain Petra Hammersfahl, jonka kirjoista en pitänyt. 

Enemmän kuin haastateltavan tekemistä kirjoista olisin halunnut kuulla hänen elämästään kun ilmi tuli, että hän oli palannut tietylle paikkakunnalle, koska sydän oli särkynyt... En ole näemmä ainoa joka kantaa mukanansa tiettyä ihmissuhdetta vuosikymmeniä.

 

17:00 Tuire Malmstedt: Lasitarha (Aula)
Tuire Malmstedt on paitsi palkittu dekkaristi myös opettaja. Hän työstää opettajan ja vanhemman pelkojaan dekkareidensa kautta. Lasitarhan alkusysäyksenä on pienen pojan katoaminen. Jännitys piinaa viimeiselle sivulle saakka. Kale Puonti haastattelee. 


Tämä oli niitä festareiden must juttuja. Olen lukenut Lasitarhan, mutta se oli niin rankka, etten kyennyt arvioimaan sitä täällä. 

Oli hienoa kuulla kirjoittamisesta ja kirjoitustavoista. 

 

 

13:00 AAMULEHTI: Tulenkantaja-palkinto
Palkintojenjako ja paneeli
Aamulehti on jakanut Suomen kirjallisuuden vientiä ulkomaille edistävää Tulenkantaja-palkintoa vuodesta 2013 lähtien. Palkinnon tarkoitus on nostaa uudesta suomalaisesta kaunokirjallisuudesta esiin teoksia, jotka tuomariston mielestä pärjäävät myös ulkomaiden kirjamarkkinoilla, kun ne sinne ammattitaitoisesti käännetään ja viedään. Tulenkantaja-tuomaristoa johtaa aina kirjailija, joka omilla teoksillaan on lyönyt läpi myös ulkomaiden markkinoilla. Tuomaristoon kuuluvat tänä vuonna Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen, Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu sekä palkintoraadin puheenjohtaja, kirjailija Juhani Karila.
Ehdokkaat vuoden 2021 Tulenkantaja-palkinnon saajiksi:
Kuutti Koski: Zeniitti (Like, 2021)
Miki Liukkonen: Elämä, esipuhe (WSOY)
Elina Backman: Kun jäljet katoavat (Otava)
Matias Riikonen: Matara (Teos)
Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)
Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon jaossa ohjelmassa on päätuomarin, kirjailija Juhani Karilan haastattelu, ehdokkaiden paneelikeskustelu, palkinnon voittajan julkistus, tuomarin palkintoperusteet sekä palkitun puhe. Tilaisuuden moderoi Aamulehden toimittaja Markus Määttänen. 


Tässä en ehtinyt ihan alusta asti olemaan enkä loppuun ollutkaan. 

Luin vasta myöhemmin infon siitä kuka palkinnon sai ja ihmettelin valintaa. 

Tässä haastiksessa kiinnitin huomiota erääseen asiaan ja mietin tulleeni kait liian tätimäiseksi. 

En ole lukenut Miki Liukkosen kirjoja ja tämän haastattelun nähtyäni en koskaan luekaan. Minuun ei tee vaikutusta kiroilu ja se kuinka hän tuossa muutoin käyttäytyi. Hän puhui siitä kuinka häntä oli verrattu David Wallaceen ja Päättymätön riemu teokseen. Liukkonen ei tykännyt siitä, koska heidän kahden kirjoissa ei ole mitään samaa. 

Tämän asian olisi kuitenkin voinut ilmaista kauniimmin.

 

 

12:30 Momentum 1900 suurmusikaali
Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterissa Suurella näyttämöllä 7.9.2022.
Sirkku Peltolan uutuusmusikaali MOMENTUM 1900 kertoo rakkaudesta, itsenäisyydestä ja itsepäisyydestä. Tampereen Työväen Teatterin suurtuotannossa näyttämölle rakentuu Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900. Suomen paviljonki oli kansallistaiteilijoiden ja pohjalaisten rakennusmiesten yhteinen taidon osoitus, suomalaisuuden käännekohta. Heikki Salon ja Sirkku Peltolan käsikirjoittama ja Peltolan ohjaama musikaali puhuu meille nyky-Suomen äänellä. Eeva Kontun sävellykset puhaltavat pölyt pois vuodesta 1900 yhdistämällä hip-hop-ilmaisun musikaaliperinteeseen. Heikki Salon lyriikat henkivät murrosvaiheen iloa, intohimoa ja uhmaa. Peltolaa ja Saloa jututtaa Nina Malmberg. 


Rakastan musikaaleja ja haaveilen ensi syksyn Cats kokemuksesta. Siinä voisi samalla testata ja käydä fiilistelemässä sitä uutta areenaa. 

Koin, että tämä oli todella special momentum. 

Sain tietää kuinka musikaalia rakennetaan eli tehään laajaa taustatyötä, kirjoitetaan yhdessä ja vaan pieni osa siitä kaikesta tulee teatterissa olevaan versioon ja siihen mitä katsoja näkee. 

Kyllä siinä täytyy valtavan hyvä dynamiikka olla, että pystyy kumppaninsa kanssa yhdessä kirjoittamaan, samalla keskustelemaan ja toimimaan siten, että välillä toinen hakee tietoa kirjoista, netistä tai mistä ikinä ja samaan aikaan toinen jatkaa tiettyä juttua, jotta työ etenee. 

En itse pystyis kirjoittamaan kenenkään kanssa. Tämäkin tekstin synty vaatii monta päivää ja etenkin oman rauhansa. 


Minulle tuli yllätyksenä, että tämä on heidän kolmas yhteinen musikaali. Ne aiemmat on Viita 1949 ja Tytöt 1918.

Kumpaakaan en ole nähnyt.

Tykkään lukea kirjoja, jotka sijoittuu 1800-, ja 1900-lukujen taitteeseen ja olen tästä Pariisin maailman näyttelystä lukenut useempaankin kertaan fiktiivisistä kirjoista ja jos oisin saanut elää tuolloin niin olisin halunnut käydä tuolla. Toinen aikakausi jolloin olisin halunnut elää on 1920-luku ja olis ollut hienoa olla Pariisissa suomalaisten taiteilijoiden yhteisössä. 


Saatiin myös kuulla eräs laulu tästä tulevasta esityksestä. Se oli aivan valtavan upea kappale ja pelkästään sillä perusteella mitään muuta tietämättä teoksesta voisin mennä sitä katsoon. 


Musikaalien biisit ei kuulemma soi radiossa. Tiedä sitten onko Catsista tuttu Memory poikkeus. 

Oon nähnyt Catsin Helsingissä syksyllä 2002, joten olisihan se aika nähdä uudestaan ensi vuonna ja etenkin Tampereella. 

Minulla jäi päähän soimaan tuo meille soitettu biisi. Harmi ettei sitä ole missään julkisesti olemassa. 

 

Kun olimme matkalla tähän tilaisuuteen niin haahuilimme talossa ja oltiin menossa hissiin, jolla olisimme päässeet johonkin huoltokäytävään.... Ennenkuin päädyimme sinne niin meiltä tultiin kysymään mihin ollaan menossa ja opastettiin oikealle reitille. 

Näiden kahden päivän aikana sai muutenkin ikäänkuin sellaisen Tampere-talo sightseeingin. Talo on tuttu konserttien osalta ja nyt kun luin ohjelmatietoja ennen tapahtumaa niin selvisi, että talossa on valtavasti tiloja, joissa en ollut koskaan käynyt. 

Pohjakartta festareiden nettisivuilla olisi ehkä helpottanut liikkumista. Toki nyt löydettiin aina oikeaan paikkaan, mut olihan se välillä vähän jännittävää. Ainakin sai hyvää porrastreeniä näinä päivinä.


15:30 Äänikirjojen lukijat
Minkälaista on äänikirjan lukijan työ? Voiko äänikirjoja lukea myös kotonaan? Meneekö teksti joskus tunteisiin? Näyttelijät ja äänikirjan lukijat Sanni Haahdenmaa ja Karoliina Kudjoi kertovat työstään Word Audio Publishingin Ronja Bruunin haastattelussa.



Oli jännää kuulla tuttuja ääniä ns. normaalilla nopeudella. He kertoivat lukutavoistaan ja kirjan maailmaan pääsemisestä sekä siitä kuinka olivat päätyneet äänikirjoja lukemaan. 





16:00 – 16:40 Kulttuuritoimituksen äänikirjaraati
Miten alkaa hyvä äänikirja? Arvioidaan äänikirjanäytteitä Kulttuuritoimituksen Marja Aaltion johdolla. Raadissa elokuvaohjaaja-kirjailija Johanna Vuoksenmaa, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, historioitsija Teema Keskisarja sekä Soundi-lehden päätoimittaja Mikko Meriläinen. 



En ollut aiemmin käynyt Talvipuutarhassa. En tiennyt, että talossa sellainen onkaan. On pakko sanoa, ettei tämä tila toiminut laisinkaan tähän tilaisuuteen. Tilan seinät ovat lasia ja ymmärtääkseni huonekorkeuskin omaa luokkaansa. 

Minua häiritsi suunnattomasti kaiku, joka kuului esityksen äänentoistossa vaikka mikrofonit olivat käytössä. Lisäksi häiritsi viereisen kahvilan astioiden kilinä ja ohikulkijat. 

Minun oli aivan äärimmäisen vaikeaa keskittyä kuuntelemaan raatilaisten arvioita kaiken tämän hälyn ja kaiun keskiössä. Lisäksi asiaan saattoi vaikuttaa se, että oltiin jo niin pitkällä iltapäivän puolella ja olin kuullut jo tosi monta haastista.

Ohjelmaa oli niin paljon, että loppujen lopuksi osallistuin vain kahteen äänikirja aiheiseen juttuun. 

Tässä raadissa oli ideana, että kuunneltiin näytteet viidestä eri äänikirjasta, joita en voi listata tähän, koska muistiinpanoistani löytyy vain neljän kirjan tiedot. 

Eli kuunneltiin aina yksi näyte, jonka jälkeen raatilaiset antoi pisteensä ja sen jälkeen perusteltiin miksi annettiin mitäkin. 

Pisteiden kertomisen olisi myös voinut toteuttaa ehkä hieman toisin.

Puhuttiin lukunopeudesta ja siitä miten lukijoita ohjeistetaan lukemaan sen suhteen.

Siinä yhteydessä mainittiin kuinka äänikirjat on alunperin tehty sokeita varten ja että niitä on ollut olemassa jo kauan ennen suoratoistopalveluja ja että nykyään äänikirjat palvelee erityisryhmiä, joilla on lukuvaikeus yms. 

Olen sitä mieltä, että olen lukija. Puhun äänikirjojen kuuntelusta lukemisena. Minua varten ei tarvitse tehdä niihin specialiteettejä. 

Olen lukija. Ei minua voi määritellä kuuluvaksi erityisryhmään riippuen siitä missä muodossa pystyn lukemaan.


Ja jälleen kerran tässäkin tapahtumassa unohdettiin tilaisuuksista he, jotka äänikirjoja ihan oikeasti käyttävät.

Olen kyllästynyt siihen, että näissä tällaisissa messujen haastiksissa hölistellään ikäänkuin äänikirjat olis tapa kuluttaa viihdettä. Ikäänkuin, että varaat leffan katsomiseen aikaa niin nämä äänikirjat on ikäänkuin tietyn tyyppinen harrastus ja viihdyke jota ei oteta oikeana lukemisena.



18:00 Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut (Tammi)
Uutismies-muistelmateoksellaan hurmannut Kari Lumikero jatkaa tarinointiaan pilke silmäkulmassa, arvokkuutensa rippeet suurin piirtein säilyttäen. Hän kuljettaa lukijansa eri puolille maailmaa, toinen toistaan erikoisempiin tilanteisiin ja uutistapahtumien kulissien taakse. Kirjailijaa haastattelee Taija Tuominen.


Tässä vaiheessa päivää yleisöä oli vähän. Ainakin saatiin aika privaatti esiintyminen. 

Mulla on kesken se aiemmin ilmestynyt kirja, joten nyt vaan keskityin kuuntelemaan. Tai keskityin ja keskityin. 


Enempi mieleen jäi kohtaaminen tilaisuuden jälkeen. Hän tuli jutteleen ja käveltiin hetken samaa matkaa. Puhuttiin äänikirjoista. Yllätys yllätys! 

 

 

Käytössäni oli mediapassi, joka mahdollisti paljon. Oli aivan loistavaa, että meille oli työskentelytila. Siellä oli tarjolla kahvia, teetä, vettä ja keksejä. Pidettiin useampi break just siellä. Kirjottelin muistiinpanoja puhelimella. Niistä tekemistäni teksteistä oli isosti apua kun aloin koostaa tätä. Oli myös hienoa päästä hetkeksi pois ihmispaljoudesta rauhalliseen ympäristöön. Näiden taukojen jälkeen jaksoin taas paremmin keskittyä varsinaiseen asiaan. 

 

Lauantain iltapäivänä käytiin tietenkin myös viinibaarissa. Otin kuplivaa! Mitäs muutakaan.. Pieni annos brittiläistä kuohuviiniä oli oikein hyvä. 

Siitä on kuva blogin Instagram tilillä. @Kupliva_maailmani 

 

 

 

Sunnuntai 05.12. 

 

 

Pakkasaamu alkoi kahvihetkellä. Join kahvikoneeni valmistamaa lattea, johon olen verrattaen addiktoitunut kuluneena vuonna. 

Fiilistelin tulevaa päivää ja tajusin erään vuosipäivän osuvan kohdalle. 

Kirjoitin siitä omassa Facebook profiilissani. 

Se päivitys oli tällainen:

"Yhdeksän vuotta sitten oli yhtä kovaa pakkanen kuin nyt. 05.12.2012. Illalla istuin erään nimeltä mainitsemattoman ravintolan pöydässä ja odotin keikan alkua. Minut oli pyydetty sinne. Olin ekaa kertaa kyseisessä ravintolassa ja niin kovin hämmentynyt koko tilanteesta. Muutamat aiemmat viikot olivat kuluneet hyvin erityisissä tunnelmissa tutustuessa uuteen ihmiseen. Mua jännitti niiiin paljon kun harvassa ne kerrat on, joissa mies pyytää mua johkin ja; maksaa illan… siis juomat ja keikkalipun mulle… luulin, että se on kohteliasta käytöstä ja onhan se… mut täs oli kyse jostain aivan muusta toiminnasta. Noh. Istuttiin ja puheltiin siinä ja koetin rentoutuu. Keikka oli mahtava ja sen jälkeen pääsin puhelemaan myös esiintyjän kanssa, koska seuralaiseni tunsi hänet ihan privaatissa. Koska seuraava päivä oli Itsenäisyyspäivä ni olin tilannu kotimatkan valmiiks, koska taksien saatavuus pyhäpäivinä tai siis öinä…. Noh. Kotiuduin ja nukahdin puhelin kädessä. Olin niin hämmästynyt ja niiiiin onnellinen. Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana opin tuntemaan tuon illan seuralaista… tai opin ja opin… miten sen nyt ottaa. Vuosia myöhemmin tarvitsin ammattihenkilöä siihen, jotta elämä voittaisi taas. Meidän kahden vaikutus toisiimme on äärimmäisen deskruktiivinen. Me ei voida olla, mutta me ei myöskään voida olla olematta. Jos me kohdataan sattumalta niin se on niinkun tuli joka palaa hetken kunnes taas… tällä kertaa tuli avauduttua…. Pitkästä aikaa…. Mut en vaan voinu olla kirjottamatta….." 


Mietin kuinka jaksaisin sen päivän. Ajattelin sitten, että mitä enempi mulla on tekemistä niin se on hyvä, koska en ehdi silloin ajatteleen, eikä surusta tule vallitsevaa olotilaa. 

Niinpä sain valtavan suuren mielenrauhan ja energian olla. 


Sunnuntain eka ohjelmanumero oli tämä:

 

10:30 Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö – Kustantajaelämää (Siltala)
Muistelmateos avaa mielenkiintoisen näkymän suomalaiseen ja vähän kansainväliseenkin kirjakustantamiseen ja kulttuurielämään. Majander-Reenpää kertoo kaihtelematta niin menestyksen hetkistä kuin katkerista vastoinkäymisistä. Kirjailijaa haastattelee Paulina Ahokas. 


Haastis oli ehtinyt alkaa just ja ajattelin, että on tosi mielenkiintoinen. Palohälytin alkoi soida ja koko talo tyhjennettiin. 

Jouduimme menemään ulos. Kaikilla ei takkeja tietenkään ollut ja ulkona oli mielestäni jäätyvä helvetti. 

Siellä odoteltiin ehkä noin 15 tai 20 minuuttia. Päästiin takas sisälle ja odottelu jatkui hetken. 

Oli jäätävä kokemus. 



Ohjelma jatkui kaikesta huolimatta lähes aikataulussa. 



11:30 Taija Holm: Loppuunmyyty! Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000 – 2020 (Docendo)
Musiikkibisneksen sisäpiiriläinen raottaa esirippua alan kipukohtiin ja kasvunpaikkoihin. Välähdyksiä suomirockin näköalapaikalta, yhteistyöstä Popedan, Yön, Eppu Normaalin ja lukuisten festivaalien, median sekä muiden alan toimijoiden kanssa. Loppuunmyyty! on ajankuva 2000-luvun musiikki­bisneksestä, kun toimiala koki tähänastisen olemassa­olonsa suurimmat muutokset. Taija Holm Juha Virkin haastattelussa.


Olen lukenut kirjan ja haaveillut juurikin tuon tyyppisistä töistä, mutta... 

 

 

 12:00 Eppu Nuotio: Niin kuin vierasta maata (Gummerus)
Rakastetun ihmissuhdekuvaajan romaanissa epätodennäköinen rakkaustarina saa alkunsa poliisiasemalla. Henrietta on puolustanut teinityttöjä keski-ikäisen
miehen tungettelevalta käytökseltä ja joutunut turvautumaan voimankäyttöön. Paikalle kutsutaan poliisi. Kuulustellessaan Henriettaa poliisi Markus Reetama
tajuaa, että jotain mystistä tapahtuu. Alkaa kutkuttava rakkaustarina, jota molemmat osapuolet vastustavat – turhaan. 

Eppua on aina ilo kuulla. Olen lukenut hänen dekkareitaan ja muitakin kirjoja. Tämä odottaa vielä lukemistaan. 



13:00 Rosa Liksom: Väylä (Like)
Rosa Liksomin odotettu romaani pienen kylän tytöstä ja Lapin sodasta. Väylä on vangitseva romaani vaelluksesta, sotapakolaisleireistä ja joesta, joka kotinsa
jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Se on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä,
luonnosta ja äidin etsimisestä. Liksomin kerronta saa loankin loistamaan. Kirjailijaa haastattelee
Jarkko Jokelainen.

Toivoin niin kovasti, että Väylä olisi voittanut Finlandian, mutta ei. Yleisöäänestyksenhän se kuitenkin voitti. 

Tää haastis oli kaikin puolin mahtava ja etenkin kun kirjailija itse luki katkelman omasta teoksestaan. 

Kyllähän se meän kieli ihan ymmärrettävää oli lopulta. 

En muista aiemmin lukeneeni tästä kuinka ihmiset siis naiset ja lapset pakeni Lapin sotaa Ruotsiin. 

Haastattelussa tuli ilmi, ettei Lapin sotaa käsitellä koulun historian kirjoissa lainkaan, joten ei ole ihme, että en aiheesta tiennyt. No ei varmaan tiennyt moni muukaan. 

Ihmiset on eläneet niin ääri olosuhteissa vielä ei niin kauan aikaa sitten. 

Uskon sen vaatineen valtavasti, jotta kuljetat lapsesi ja karjasi rajan yli. 

Tästä aiheesta pitäs kirjottaa enempi kirjoja! 

Kaupallisissa opinnoissani 2000-luvun alussa oli puheviestinnän kurssi, jossa Liksomin tekstejä käsiteltiin. Sen jälkeen roudasin opiskelupaikkakunnan kirjastosta C-kasetilla olleita Liksomin kirjoja ja luin ne antaumuksella. 

Nämä uudemmat eli viimeisten kymmenen vuoden aikana julkaistut on lukematta, paitsi Hytti numero 6 tietysti. 



14:00 Päivi Alasalmi: Sudenraudat (Gummerus)
1800-luvun lopulla Turun seudulla yksi susi tai susipari surmasi 22 lasta. Päivi Alasalmen
 Sudenraudat on osittain tositapahtumiin perustuva romaani, joka pohtii sekä susipelkoa että suden oikeuksia. Hahmoihin kuuluu susijahtiin lähteviä torppareita
ja toimittajia, mutta myös modernisti ajatteleva taitelija, joka ymmärtää suden ahtaalle ajettua reviiriä. Ihminen ja susi ovat laumaeläimiä. Kumpi selviytyy
jahdissa voittajana – ja kumpi kaipaa enemmän suojelua? Kirjailijaa haastattelee
Anne Flikkilä.

Vuosia sitten luin kirjan nimeltä Noidan tytär. Kirjailija muistaakseni Päivi Junttila. Siinä kirjassa on susilla oma roolinsa. 

Itellä saati läheisillä ei ole susista kokemuksia. 

Päivi Alasalmi kertoi muunmuassa kuulleensa suden ulvontaa, opetelleensa itse ulvomaan ja joskus saaneen sudelta vastauksen... Hänen suhtautumisensa susiin oli muuttunut lasten tultua elämään. 

Tämä Sudenraudat on myös niitä kirjoja, jotka olis tarkoitus lukea. 

Tuo Noidan tytär kirja oli aikoinaan vaikuttava lukukokemus myös susista kerrotun vuoksi. 


 

 

13:30 Timo Kanerva & Epe Helenius: Epe (Johnny Kniga)
Epe’s Music Shop demokratisoi suomalaisen musiikkikulttuurin 1970-luvulla. Ensimmäistä kertaa maan joka kolkkaan sai tilattua uusia levyjä niiden ilmestymispäivänä. Elämäkerrassaan Helenius kertoo, mitä tapahtui kulissien takana ja miten suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut viidessä vuosikymmenessä. Timo Kanervaa ja Epe Heleniusta haastattelee Asko Alanen. 


Levykauppa on paikka, jossa myös haluaisin työskennellä, mutta kyseiset putiikit alkaa näinä aikoina olla katoava luonnonvara. 

Tämä oli kanssa mielenkiintoinen, vaikka toki kyseisen levykaupan merkitys on suuri varmaan vain alkuperäisille kaupunkilaisille, eikä meille rakkaudesta kaupunkiin saapuneille. 



14:30 Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)
Miten elää jatkuvien olettamusten ja ennakkoluulojen maailmassa – ja mitä tehdä, kun itsekin tulee olettaneeksi?
Dess Terentjevan hyväntuulinen ja raikas nuortenromaani
Ihana voitti WSOY:n TaajuusZ-kirjoituskilpailun. Säeromaanin elävästä ilmaisusta tulee mieleen spoken word, ja tekstissä kiteytyy se, mitä kirjoituskilpailulla
haettiin: uusi ääni, joka kotimaisesta kirjallisuuskentästä vielä puuttui. Kirjailijaa haastattelee
Taija Tuominen.

Dessseuraa blogin Insta tiliä ja oli mielenkiintoista kuulla kirjasta livenä. Oli mahtavaa kun sai olla läsnä.


15:00 Kirsi Ranin: Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika (Nemo / Otava)
Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, eikä ihme, sillä niissä päästään käsiksi elämän iloihin ja suruihin. Yksityisen kirjallisuusharrastuksen vastapainoksi lukupiirit tarjoavat monipuolisia näkökulmia, kiinnostavia keskusteluja ja iloista yhdessäoloa. Uutuuskirjassaan Kirsin Club Book -lukupiirin Kirsi Ranin jakaa yli 200 lukupiiri-illan kokemuksen pohjalta parhaat vinkit lukupiiritoimintaan. Miten lukupiiri perustetaan? Miten kirjat valitaan? Lukupiirien sudenkuopat? Viinillä vai ilman? Haastattelijana Airi Vilhunen.



Muutama viikko sitten kävin mielenkiintoista keskustelua Instagramissa. 

Olisi hienoa perustaa lukupiiri, jonka aiheena olisi kirjat ja kuplivat juomat. 

Oon lukenut Kirsin Bookclubin blogia jo pitkään. Niin oli kivaa kuulla livenä. 

 

 

Sunnuntain iltapäivässä ostin lisää kirjoja. 

Hyllystäni löytyy nyt vihdoinkin tuo lukupiiri kirja kera valmiina olleen signeerauksen. 

Lisäksi ostin sen täällä blogissa arvostelemani Jumalan huone kirjan pokkarina. 

Kuin myös Tuija Lehtisen Enkelten salaisuudet ja Enni Mustosen Lapsenpiika teokset. 

Lauantaina Lumikirjan ja dekkaricasen lisäksi mukaan tarttui pari Lucinda Rileyn kirjaa pokkareina. Keskiyön ruusu ja Seitsemän sisarta, joka siis on sarjan avaus osa. 

Tällä hetkellä blogini luetuin juttu on juurikin tästä sarjasta kertova teksti, jota häpeän syvästi. Sillä sitä kirjoittaessani en tiennyt kuinka helpoiten saan kansikuvat käyttööni. 

Tarkoitus oli tähän tekstiin laittaa ostamieni kirjojen kansikuvat, mutta koska Lumikirjan kantta en onnistunut lataamaan niin jääkööt sitten muutkin laittamatta. 

Lisäksi tätä kirjoittaessani ei festareiden sivuilla ole vielä median käyttöön tarkoitettuja kuvia. 

Oma puhelimeni vetelee viimeisiään, joten siksi en otatuttanut kuvia haastisten aikana. 

Puhelimeni akku alkaa olla sen verran heikko, että joutuu aina tarkkaan miettiin voiko sitä käyttää ja jos niin missä tilanteessa. 



Tapahtuma oli oikein onnistunut pienistä puutteista huolimatta. Mut ehkä ne olikin ns. käynnistysvaikeuksia tai neitsyysjuttuja. 

Siinähän ois kirjan nimi; Käynnistysvaikeuksia & neitsytjuttuja. 


Kiitoksia Kaikille asianosaisille. 


Ensi vuonna uudelleen tai ainakin toivon niin.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Helsingin kirjamessut 2021: Fiiliksiä & viiltävää analyysia


 

 

 

Tässä ajatuksia ja tunnelmia Helsingin kirjamessut 2021 tapahtumasta, jossa olin akreditoituneena eli medianedustajana ilmaisella lipulla. Kiitos tästä mahdollisuudesta järjestäjälle. 

Seurasin tapahtumaa streamina kotitoimistoltani. Koronan vuoksi en vieläkään liikuskele kuin pakon edessä ja totesin, etten kaikesta huolimatta nyt lähde livenä paikan päälle messuhumua ihmettelemään. 

Tämän neljän päivän intensiivisen rupeaman eli keskittymisen jälkeen sanon vain, että onneksi Kirjamessut on vain kerran syksyssä, joulu sentään joka vuosi. 

Tämä on lainattu legendaarisesta The Joulukalenterista, jossa sanotaan, että Joulu on kerran vuodessa. Isänpäivä joka syksy. Jos nyt oikein muistan tämän sanonnan. 

Mietin myös kuinka paljon olisin livenä messuilla käynnistä saanut irti. On nimittäin helpompi keskittyä haastattelun kuuntelemiseen streamin äärellä kuin satojen ihmisten keskellä. Pohdin kuinka paljon ja miten tuotteliasta tekstiä olisin saanut aikaan jos olisin seurannut tämän määrän infoa paikan päällä, koska nykyään en luultavasti välttämättä kykenisi livetilanteessa tekemään muistiinpanoja. Minun tulisi näet samaan aikaan myös seurata haastattelua ja kuunnella mitä puhelimen ruudunlukuohjelma puhelee kirjoittaessani. Toki tähän ratkaisu on puhelimeen liitettävä pistenäyttö, jonka avulla voisin näytöstä siis kyseisen kapistuksen mallista riippuen kirjoittaa pistekirjoitusnäppäimistöllä. Enkä näin ollen joutuisi kuuntelemaan puhelimen ruudunlukijaa ja voisin näin ollen referoida haastattelua itselle muistiin ja keskittyä molempiin. Eli haastattelun seuraamiseen ja muistiinpanojen tekemiseen. Pistenäytöllä puhelimen käyttö mahdollistaa sen, että puhelimen puheohjelman tai siis ruudunlkuohjelman voi hiljentää ja systeemit toimii tällä sokeiden ihmisten omalla salakielisellä kirjoituksella. Jos siis joskus olisi tilanne, että täytyis livetilanteessa tulevia blogitekstejä varten hahmotella asioita. 

Nämä on luonnollisestikin sellaisia asioita, jotka joudun itse miettimään ja mahdollistamaan käytännöt, koska kukaan muu ei sitä tee. 

Tämä tuli mieleeni kun törmäsin messujen kuvien osalta mielenkiintoiseen saavutettavuus ongelmaan. 

On aina aivan valtavan lumoavaa mennä kirjan kustantajan tai minkä tahansa instanssin nettisivuilta löytyvään mediapankkiin ja joko löytää haluamansa valokuva tai valokuvat ja/tai olla löytämättä. Mediapankkia tehdessä ei yleensä olla ajateltu, että sitä käyttää joku joka ei näe mitä kussakin kuvassa on. Tämä kertoo vain siitä kuinka järkyttävä määrä meitsillä on ns. Lasikattoja rikottavaksi kun haluan pärjätä blogimaailmassa kaikin tavoin.  


En rasita teitä enää teknisellä hölinällä vaan nyt pääsette mukanani Kirjaviin maailmoihin. 


Ohjelmaa lähetettiin kahdelta lavalta suorana ja tallenteet ovat myös katsottavissa marraskuun loppuun saakka jos on ostanut maksullisen lipun. 

Esiintymislavojahan messuilla oli 15 ja mietinkin kuinka vaikeaa olisi ollut siitä tarjonnasta tehdä valintoja mitä kaikkea katsoo jos olisin ollut livenä paikalla. 

Runsaudenpula ohjelman suhteen. En tiedä vaikuttiko ohjelman määrään se, ettei messuja viime vuonna järjestetty livenä. Niin nyt oli tällainen megalomaaninen tarjonta. 


Listaan tähän ensin Senaatintorin ohjelman päiväkohtaisesti siltä osin kun itse olen haastattelut seurannut ja sen jälkeen Töölönlahti lavan osalta samoin. 

Esittelytekstit on kopioitu suoraan messujen sivuilta ja kuvat ovat messujen mediapankista. 



Pahoittelut tekstin muotoilun ongelmista: sillä en tiedä kuinka onnistuisin ruudunlukijalla tekemään väliotsikot, jotta tätä olis helpompaa lukea. 

Tulisi muutenkin säätää blogia niin, että mobiililaitteella luku olisi helpompaa. Saan tästä aika-ajoin muistutuksen sähköpostiin, mutta kerroin aiemmassa tekstissä siitä miksen pysty asiaa korjaamaan. Näkevälle se on muutama hiiren klikkaus, ruudunlukijan käyttäjälle pahimmassa tapauksessa mahdottomuus. 

Jos kiinnostaa ja Sinulta löytyy Taitoa ja Teknistä osaamista. Niin Tervetuloa näkeväksi avuksi blogi teamiini! Yhteyden saa sähköpostilla jos Niikseen tulee. 

 

Torstai 28.10.2021. Senaatintori 






Ukkoshuilu


Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Sinisalo Johanna
Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhalsi kiviseen putkeen. Oliko sattumaa, että juuri silloin nousi myrsky? Johanna Sinisalo rakentaa jälleen mestarillisesti maailman, jossa tuttu muuttuu oudoksi.


Päätin katsoa tämän haastattelun, koska tuosta kuvaustekstistä mieleeni tuli rakastamani panhuilun soundi, sekä Ylen vuosikausia lähettämän Knalli ja sateenvarjo-sarjan jakso nimeltä Ilmojenvaltiaat, jossa puututaan vallitsevaan säähän muuttamalla se säähallintalaitteen avulla halutunlaiseksi. 

Johanna Sinisalo on niitä kirjailijoita, joiden kohdalla tulee tunnelma, että hänen teoksiaan tulisi kyetä syvällisesti ymmärtämään. Minua on myös arvosteltu siitä, etten ole lukenut hänen kirjojaan juuri sinä arvosteluhetkenä. Nykyään tilanne on toinen sillä olen lukenut teoksen, jonka nimeä en saa mieleeni. Se taisi voittaa joku vuosi sitten jonkun kilpailun dekkarin hengessä. 

Olen siis sivistymätön ihminen ja täysin ala-arvoinen kun en ymmärrä ko. kirjailijan luomaa taidetta. Näin siis olen ymmärtänyt minulle sanotun tarkoitetun. 

Tässä haastattelussa puhuttiin säästä ja tietenkin kirjasta. En voi paljastaa enempää, koska en halua spoilata. 

 

Pakko kuitenkin laittaa tähän yksi upea kappale, jossa panhuilu soi kauniisti. 

 

Cusco - Montezuma 

 

 

 

Punainen planeetta

 

Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Tola Joonatan
Joonatan saa puhelun Pohjois-Karjalaan: isoäiti vetelee viimeisiään. Joonatan pakkaa autoon isänsä sotakypärän ja ajaa isoäidin luo Töölöön. Isoäiti luulee poikansa Mikon saapuneen. Joonatan muistuttaa Mikon kuolleen ja kysyy, mitä isoäiti muistaa pojastaan. Isoäiti ei halua muistella. Joonatan alkaa tutkia ja kirjoittaa omaa ihmeellistä elämäntarinaansa. Joonatan Tolan esikoisromaani isästä on kaunokirjallinen sähköisku suoraan aivoihin. 


Haastattelun alkaessa mietin, että eikö tässä pitänyt miestä haastatella tai miesoletettua. Tajusin kuitenkin äänessä olevan haastattelijan ja kun minulle selvisi kuka on kuka niin seurasin haastattelua suurella mielenkiinnolla. 

En ole lukenut tätä teosta, mutta tuntuu että se on jatkuvasti esillä jossain. Olen vältellyt kirjan lukemista siksi, että jatkuva esillä olo ärrrsyttää ja vaikuttaa itseeni siten, että kiinnostus hiipuu. 

Tää haastattelu oli kuitenkin innostava ja sai ajatukseni muuttumaan. 

Kirjailijan taito olla läsnä hetkessä ja puhua omasta taiteestaan ja suvusta teki vaikutuksen. 

 

 

Silta yli vuosien 


Järjestäjä
Siltala
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Brander Juhani
Romaani vallasta, rahasta, isien synneistä ja hajottavasta rakkaudesta. Sukupolviromaani seuraa pankkiiriperheen pojan silmin 1980-luvun nousukauden kultaisia vuosia ja rajua putoamista 1990-luvun lamaan.


Tämä oli haastattelu, jota minun ei alunperin pitänyt kuunnella laisinkaan. Messujen ohjelma soljui kuitenkin eteenpäin samaan aikaan kun tein hyvin arkisia askareita ja tämän haastattelun kohtaloksi koitui soida taustalla. 

En ollut kuullut tästä kirjasta aiemmin. Haastattelun seurattuani totesin tämän mahdollisesti päätyvän lukemattomien kirjojen lukemattomien listaani. 

Kiinnitin huomiota kirjailijan sanoessa, että tytöt toipuu ensirakkaudesta helpommin kuin pojat. 

Haluisin tietää missä näin sanotaan? Riippuu keltä kysyy niin vastaus saattaa olla, ettei Annukka ole toipunut omastaan viäkään, mutta sitäpä ei kysytä keltään. 

Taiteen tehtävä on herättää tunteita ja samaistuttavuutta, joten kuka sanoo sen olevan väärin jos tuon ensirakkaus toipumis kommentin vuoksi luen tämän kirjan? 



Taivaallinen vastaanotto


Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Viikilä Jukka
Finlandia-voittajan odotettu toinen romaani on kuriton kertomus yksinäisyydestä, hengenvaarallisesta sairaudesta ja romaanin vastaanotosta.

 

Kun törmäsin tähän kirjaan ekaa kertaa niin nimestä ajattelin sen kertovan siitä kuinka kuoleman jälkeen päädytään sinne mihkä kukanenkin mielestään päätyy ja kirjan kertovan minkälaista siellä on ikäänkuin rajatilakokemuksen kautta. 

En ole lukenut Akvarellejä Engelin kaupungista. Täällä Taivaallisella vastaanotolla ajattelin kuitenkin käväistä. 

 

 

Vihreä sali 

Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Kähkönen Sirpa
Mitä unelmien murskautumisesta seuraa? Väkevä tarina vie 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin. Nuoret etsivät omaa paikkaansa. Miksi on helpompaa valloittaa avaruus kuin rakastaa toista ihmistä? Rakastettu Kuopio-sarja jatkuu.


Tätä kuunnellessa häpesin omaa blogi tekstiäni tästä kirjasta. Koin olevani täysi idiootti kun en voinut yhtyä haastateltavan mielipiteeseen kirjan kielestä, upeasta kuvauksesta ja niin edelleen. 

Olen kuullut sanottavan, että minusta huomaa sen että luen paljon. Herää kysymys, että mistäköhän sen huomaa kun en ymmärrä yhtä Suomen arvostetuimpaa kirjailijaa tai hänen teoksiaan. 

Kirja nimeltään Lasihelmipeli taitaa olla ns. Korkeakirjallisuutta. Kyseistä teosta en ole lukenut, joten voidaan kai aiheellisesti kysyä voinko olla lukijana ja kirjoista keskustelevana ihmisenä uskottava. 

Voin esittää vastakysymyksen: Miksi pitäisi lukea sellaista mitä ei ymmärrä ja vielä esittää pitävänsä siitä? 

Oma ajatus on, etten taida kuulua kirjallisuuden harrastajain eliittiin. 



Helsingin Sanomat: Tolkienin tulkkina – Tarina Sormusten herran suomentamisesta






Järjestäjä
SKS Kirjat
Teemat
Fantasia, Kääntäminen
Esiintyjät
Juva Kersti
Kuinka Taru sormusten herrasta kääntyi suomeksi? Maamme huomattavimpiin suomentajiin kuuluva Kersti Juva sai Tolkienin klassikon käännettäväkseen vain 23-vuotiaana aloittelijana. Muun muassa örkki-sanan keksinyt Juva jätti käännöstyöllään lähtemättömän vaikutuksen suomen kieleen.


12 vuotta sitten eräänä lokakuisena viikonloppuna, jolloin luulin olevani Ystävien seurassa koin tunteen, että minua pidetään mistään mitään ymmärtämättömänä kun en ole lukenut Taru sormustenherraa. Se kuuluu niihin teoksiin, joista itse ajattelen, että niitä tulisi jotenkin paremmin ymmärtää. 

Mulle riittää kirjallisuudessa ihan tämä real life. Fantasiamaailma ei vaan ole mun juttu. En aio kokea huonommuutta siitäkään asiasta enää yhtään. 

En tajua mikä Tolkienin kirjoissa on se juttu ja suomennettaessa nyt yleensäkin välillä varmaan keksitään sanoja. Örkki sana on tuttu, mutta ei se minuun vaikutusta tee, että se on keksitty näitä kirjoja suomennettaessa. 

Katsoin tämän haastattelun, koska en ole voinut välttyä Kersti Juvan suomentamien kirjojen lukemiselta tai kuunnelmien kuuntelemiselta. Hän on kääntänyt sitä jo mainitsemaani Knalli ja sateenvarjo-sarjaa. 

Haastattelu kannattaa katsoa, koska siinä tulee esille asioita, joita en Juvasta tiennyt. 



Näkijä






Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Mustonen Enni
Näkijä vie lukijansa niin Tuntemattoman sotilaan joukkueteltoille kuin 20th Century Foxin studiokaupungin loisteliaisiin lavasteisiin. Enni Mustosen menestyssarja jatkuu!


Tämä oli yksi suuresti odottamistani haastatteluista, vaikka Näkijä olikin minulle suuri pettymys kirjana. Olihan se hyvin kirjoitettu, mutta lukiessa tuli sellainen olo, että kirja on ollut pakko kirjoittaa, koska sarja on myynyt niin hyvin, että mitäpä sitä nyt menestysreseptiä vaihtamaan. 

Sarjan viimeinen osa ilmestyy ensi vuonna ja sen jälkeen on luvassa jotain aivan muuta. Ilmeisesti aloitetaan 1700-luvulta. Tämän enempää en tiedä. 

Haastattelua olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Niin eläväinen tapa kirjailijalla on kertoa juttunsa. 

Olen kirjoittanut Enni Mustosesta täällä



 

 

Perjantai 29.10.2021. 


Tarja Kulho - Lomille lompsis

Järjestäjä
WSOY
Teemat
Huumori
Esiintyjät
Noronen Paula
Suursuosion saanut Tarja Kulho viettää juhannuksensa mökillä. Räkkärimarketin kassa Tarja Kulho is bäck. Tai siis ei ole, Tarja on nyt lomalla mökillä, joten tutut ja tuntemattomat, ei tarvi sitten soitella. Paitsi jos on asiaa.


Oli niin nostalgista seurata tätä. Tuli mieleen Radiomafia ja 90-luku. 

Pakko kuitenkin sanoa, etten ole tykännyt kummastakaan Tarja Kulho-kirjasta. Niitä kuunnellessa on tullut sellainen olo, että on muka hauskaa ja rahastuksen makua. 

Haastattelu oli kyllä mielenkiintoinen ja toi uutta infoa. 


Hirvikaava







Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Tuomainen Antti, Oksanen Sofi
Rikos, rakkaus ja Suomen suurin hirvi. Selviääkö kaikesta matematiikalla? Henri Koskisesta kertovan trilogian oikeudet on myyty jo 10 maahan. Hirvikaava on sarjan toinen romaani. Haastattelijana Sofi Oksanen.


Jäniskerroin & Hirvikaava kuuluu niihin teoksiin, jotka on tarkoitus lukea. Vakuutusmatemaatikko vaikuttaa niin omaperäiseltä ammattikunnalta ja tästä porukasta olikin kiinnostavaa kuulla haastattelussa enemmän. 

On se vaan mahtavaa kuinka suomalainen kirjallisuus elää ja voi hyvin. Nykyään useita kirjailijoita käännetään suomesta muille kielille ja kirjojen oikeuksia myydään useisiin maihin kuin myös TV-sarja oikeuksia kirjoista. 



Arkkitehti Wivi Lönnin ura ja elämä


Järjestäjä
Werner Söderström Osakeyhtiö
Teemat
Elämäkerrat ja muistelmat, TIetokirjat, Yhteiskunta
Esiintyjät
Markkanen Kristiina, Virtanen Leena, Soininen Pirkko, Tuominen Taija
Olivia Mathilda "Wivi" Lönn (1872 –1966) oli Suomen ensimmäinen merkittävä naisarkkitehti ja lasikattojen murtaja. Markkasen ja Virtasen elämäkerta Wivi Lönn ja Hanna Parviainen sekä Soinisen romaani Valosta rakentuvat huoneet valottavat monipuolisesti ja lämmöllä Lönnin uraa ja kumppanuutta kauppaneuvos Hanna Parviaisen kanssa. Haastattelijana Taija Tuominen.


Valosta rakentuvat huoneet olen aloittanut kuuntelemaan useampaan kertaan ja tämä Wivi Lönn ja Hanna Parviainen meni lukulistalleni innostavan haastattelun myötä. 

Se on jotenkin käsittämätöntä ajatella, ettei niin kovin kauaa ole siitä kun naisen asema oli mikä oli. Nykyään kun saa tehä mitä haluaa.

 

 

Lauantai 30.10.2021. 

 

Samuli. Pimeydestä valoon 


Teemat
Elämäkerrat ja muistelmat, Musiikki, TIetokirjat
Esiintyjät
Edelmann Samuli, Lahtela Johannes
Samuli Edelmannin koskettava ja avoin tarina vie kuoleman porteilta takaisin elämään. Millainen on mies, joka on tuttu julkisuuden valokeilasta, menestyksekkäistä elokuvarooleistaan ja lukuisista hittibiiseistään? Ravisuttava teos on syntynyt kahden elämää nähneen miehen keskusteluiden pohjalta.


Olen lukenut tämän kirjan. Tosin en siksi, että erityisesti fanittaisin Edelmannia vaan siksi koska mielelläni luen elämäkertoja. 

Lukeminen kannatti sillä kirja toi vastauksen yhteen itseäni askarruttaneeseen asiaan. Teoksessa puhutaan rakkaudesta ja siitä kuinka rakastumisen tunne sekoittaa pään ja on niin kokonaisvaltainen. 

Olen itse mietttinyt olenko maailmassa ainoa, joka tuntee sen noin ja enpäs näemmä olekaan. 

Mulle rakastuminen on psykoosin kaltainen tila. Se tunne täyttää kaiken ja tulee se Crash! Boom! Bang! efekti, josta olen aiemmin kirjoittanut. 

Voimme todeta, että lukeminen kannattaa aina. Jos en olisi lukenut tätä kirjaa niin en tietäisi. 

Juha Roiha on hyvä haastattelija ja muistan kuunnelleeni aikoinaan Roihan kirja-nimistä ohjelmaa. 

En tykännyt haastattelun näytelmällisestä osuudesta, jossa Edelmann lausui Herman Hesseä. Se meni yli ymmärrykseni. 

 

Lyriikkakeskustelu: BEHM 







Esiintyjät
Behm Rita
Laulaja-lauluntekijä BEHM hurmasi koko Suomen Hei rakas -megahitillään. Debyyttialbumi Draaman kaari viehättää rikkoi ennätyksiä sekä sisälsi ajattomia rakkauslauluja. Miten monitaituri työstää kappaleitaan, ja mikä on niistä hänelle itselleen tärkein? Kirjamessujen lyriikkahaastatteluissa artistit kertovat kirjoitustyöstään. 


Tää oli mielenkiintoinen keskustelu. Puhuttiin häpeästä ja kuinka ei haluta olla vaivaksi kenellekään ja näin ollen pedataan hotellihuoneen sänky poistuttaessa. Eikä myöskään kerrota keikkamatkoilla, ettei technoa jaksaisi kuunnella, koska ei haluta olla vaivaksi. 

Tätä häpeämis tilitystä kuunnellessani minulle tuli mieleen tämä kappale, jonka suosittelen kuuntelemaan. 


Claire Richards - Shame on You

 

 

Lisäksi puhuttiin siitä mitä kirjoittaminen on antanut Behmille itselleen ja tätä osuutta kuunnellessa mietin sitä, ettei ihminen tule koskaan valmiiksi. Kaikki ollaan keskeneräisiä tavalla tai toisella, vaikka kuinka tehtäs omaa juttua.

 

 

Koiran työ 


Esiintyjät
Statovci Pajtim, Manner Ringa, Putro Samuli
Helsingin Kirjamessujen kutsuvieraat kirjailija Pajtim Statovci sekä laulaja-lauluntekijät Ringa Manner ja Samuli Putro esittävät yhteisteoksen Koiran työ. Esitys on luotu vuoden 2021 Helsingin Kirjamessuja varten ja sen mahdollistaa Suomen Messusäätiö.
 
 Esiintyjät: Pajtim Statovci, Ringa Manner, Samuli Putro

Tätä teosta en ymmärtänyt ollenkaan. Se etten tiedä miltä teos näytti visuaalisesti ei tee kokemuksestani arvottomampaa kuin niiden kokemus, jotka näki teoksen visuaalisen ilmeen. 

Kuunnellessani mietin paljonkohan tämän tekoon on käytetty työtunteja ja paljonko tekijöille maksettu näin huonosta teoksesta. 

Rakastan kissoja, nuita kehrääväisiä ja arvoituksellisia eläimiä. 

 

 

Sunnuntai 31.10.2021. 

 

Kaikki tämä valo 

 

Järjestäjä
Otava
Teemat
Romaani
Esiintyjät
Oranen Raija
Maalaistytön nousu pikkukaupungin näyttämöiltä maailman oopperalavoille on satumainen tarina. Anita Välkki oli kansainvälisesti tunnettu sopraano, joka valloitti maailman oopperalavat, mutta joutui vastoin tahtoaan jättämään uransa ja siirtymään opettajaksi. Raija Oranen, joka on kertonut taiten Suomen historiasta ja presidenteistä, kuvaa romaanissaan nyt ainutlaatuista taiteilijaa. 


Olen lukenut tämän kirjan ja ennen teokseen tarttumista Välkki ei nimenä sanonut minulle mitään. 

Olen aiemminkin puhunut siitä kuinka vaikeaa Orasen tekstiä on lukea, mutta koska hän on käsikirjoittanut upeita TV-sarjoja niin olihan tämä haastattelu pakko katsoo.

 

 

Torstai 28.10.2021. Töölönlahti 

 

 

Kustantajan haasteet ja valtit äänikirjojen kanssa

Järjestäjä
Aula & Co
Teemat
Kirjoittaminen ja kustantaminen
Esiintyjät
Aula Niko, Turunen Ari, Tuuva Harjanne
Äänikirjojen suosio on huipussaan. Mistä se johtuu? Millainen on hyvä äänikirja? Onko äänikirjojen kustantajilla tai jakelijoilla vielä jotain valtteja hihassaan?
 
 Keskustelun ensimmäisessä osassa Niko Aula (Aula & Co), Tuuva Harjanne (Storytel).
 Keskutelun toisessa vaiheessa Nora Varjama pohtii tietokirjailija Ari Turusen kanssa, mikä kirja ei sovi äänikirjaksi ja miksi sekä siitä, millaista on lukea äänikirjoja.


Tämä keskustelu sai minut taas raivon partaalle. 

1. Mikä tahansa kirja sopii äänikirjaksi.

2. Äänikirjoja ei vieläkään nähdä lukemisen muotona vaan ikäänkuin jonain irrallisena harrasteena. 

Älylaitteet vie aikaa, mutta äänikirjaa kuunnellessa voi vaan kuunnella, ei tarvitse tuijottaa näyttöä. 

Näitä äänikirja keskusteluja oli useita ja jossain tuli ilmi se, että mennäänkö kohti tilannetta, jossa lukija siis käytän kuuntelijasta lukija-sanaa. Eli että lukija voi valita kenen äänellä haluaa kirjansa lukea. Vai että onko valmis paketti parempi, että joku on valmiiksi miettinyt kuka kirjan lukee. 

Äänikirjoja on tehty Suomessa 1950-luvulta alkaen, joten uusi keksintö ne eivät ole.

 

 

 

Ratkaisematon 1−7 


Järjestäjä
Otava
Teemat
Äänikirja
Esiintyjät
Backman Elina, Holmavuo Heidi
Ratkaisematon on äänikirjasarja, joka käsittelee selvittämättä jääneitä kotimaisia henkirikoksia. Sarjassa nostetaan esiin jo lähes unohdettuja tapauksia ja selvitetään, mitä tutkinnan kulisseissa on tapahtunut.


Olen kuunnellut tätä sarjaa Storytelistä ja tämän haastattelun myötä tajusin, että muutama osa odottaa kuuntelua, joten korjasin tilanteen. 

Truecrime on viime vuosina lyönyt leiville ja itse mietin onko se eettisesti oikein, että vanhoja tapauksia pengotaan vuosien päästä ja tehdään niistä viihdettä. 

Oli mielenkiintoista kuulla kuinka tätä sarjaa tehdään ja kumpi tekijöistä on hyvä milläkin osa-alueella. 

Onhan tämä huippukirjoittajien huipputyötä ja itsellä sarja on mennyt kuunteluun, koska olen sen Storytelistä löytänyt kätevästi. 

 

 

Perjantai 29.10.2021. 

 

Radio Suomipop – Suomalaisuuden Soundtrack – juhlakirja 20 v. 







Järjestäjä
Into, Supla
Teemat
Elämäkerrat ja muistelmat, Äänikirja, Musiikki
Esiintyjät
Terras Antto, Kuronen Sami
Vuonna 2001 eetterin valloittanut Radio Suomipop on ollut osana suomalaisten arkea ja juhlaa nyt jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Merkkivuotta juhlistetaan julkaisemalla Suomipopin historiikki yhtä monimuotoisena kuin kanava itse. Ylväs juhlakronikka saa rinnalleen uudenlaisella audiokonseptilla toteutetun kuunnelmallisen äänikirjan. Tämä mehukas uutuusformaatti päästää ääneen kanavan menneet ja nykyiset tähdet, joten kaikki tarinat tulevat varmasti kerrotuiksi juuri sellaisinaan kuin ne tapahtuivat.


Olen lukenut Antto Terraksen vai onko se Terrasin kirjoja aiemmin. Huumori kestää yhden tai kaksi kirjaa, mutta liika on liikaa. Stockmann Yard on hyvä kirja, jota voin suosittaa. 

Suomipop ei ole itselleni kanavana merkityksellinen. Se johtuu siitä, että mieluiten kuuntelen Yleä. Kaupallisista radioista jos jotakin on kuunneltava on valintani silloin radio Helsinki.

Suomipopin aloittamisen aikaan oma ykkös ja ainoa kanavani oli Radiomafia. 

Suomipop kanavana ei ole jättänyt itseeni jälkiä. Samat biisit päivästä ja vuodesta toiseen, tiettyjen levyfirmojen julkaisemaa musaa, sekä höyrypäistä hölinää. 

En itse jaksa kuunnella ohjelmaa, joiden tekijöillä ei ole koskaan mitään sanottavaa vaan puhutaan täysin turhanpäiväisiä juttuja. 

Jos joskus joudun pakosta kuulemaan vaikkapa nyt Suomipop tai Iskelmä tai mitä näitä muita onkaan kanavia. Niin mietin, että kuka oikeesti haluaa kuunnella näitä ihmisiä, jotka on äänessä ja että tätäkö ihmiset haluaa kuulla päivästä toiseen? 

Kirja ei ainakaan viä perjantaina ollut Storytelissä kuultavana. Luulen kuuntelevani sen ja taidan antaa yhden tähden jos sitäkään. 

 

 

Lauantai 30.10.2021. 

 

 

Keskustelusarja: Nyt puhutaan äänikirjoista!, 1. Kirjat ja kirja-ala


Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja, Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus, Yhteiskunta
Esiintyjät
Wärri Mari, Al-Ani Noora, Huhtamäki Ninja, Kunttu Noora
Mitä äänikirjabuumi merkitsee kirjalle ja kirja-alalle? Miten muutos vaikuttaa kirjaan tuotteena, ja millaisia uusia mahdollisuuksia ääniformaatti tarjoaa. Mitä tulevaisuuden kirja voisi kuulostaa? Paneelikeskustelussa Otavan liiketoimintapäällikkö Noora Al-Ani, Storytelin Pohjoismaiden sisältöstrategiajohtaja Mari Wärri ja podcast-asiantuntija Ninja Huhtamäki. Keskustelun juontaa Noora Kunttu.

 

Itseäni ärsyttää puhe siitä kuinka äänikirjat ovat olleet saatavilla vasta muutamia vuosia. Minä kun kuuntelin niitä jo 80-luvulla C-kaseteilta. 

 

 

Keskustelusarja: Nyt puhutaan äänikirjoista!, 2. Kirjailijat 


Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja, Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus, Yhteiskunta
Esiintyjät
Alasalmi Päivi, Lipasti Roope, Backman Elina, Pöyry Aleksi
Äänikirja formaattina voi tarjota kirjailijalle uusia mahdollisuuksia, uudenlaisia kirjoitusprojekteja ja tulonlähteitä. Millaista on kirjoittaa suoraan äänikirjaksi? Miten äänikirjabuumi vaikuttaa kirjailijan työhön? Paneelikeskustelussa kirjailijat Päivi Alasalmi, Elina Backman ja Roope Lipasti. Keskustelun juontaa Storytelin kustannuspäällikkö Aleksi Pöyry.


Tässä puhuttiin siitä kirjoitetaanko eri tavalla silloin kun kirjoitetaan ns. suoraan äänikirjaksi. Kirjoittaminen on silloin kuulemma kevyempää kun perinteistä kirjaa kirjoitettaessa. Mietin mitenkähän se käytännössä on kevyempää? Nimittäin tätäkin tekstiä tässä blogissa saattaa minun lisäksi lukea ruudunlukuohjelmaa käyttävä ihminen ja samalla tavalla minä tätä kirjoitan kuin mitä tahansa muutakin. En minä mieti sitä, että sopiiko tämä teksti ruudunlukijalla luettavaksi vai ei. 

Ainut mitä mietin on kuinka mielekästä näkevän on lukea tätä asettelujen ja sen suhteen kun ne väliotsikot puuttuu. 

Tässä haastattelussa tuotiin kerrankin esille se, että kun sanotaan paperisen kirjan olevan ainoa vaihtoehto, mutta entäs sitte kun ei nää lukee. 



Keskustelusarja: Nyt puhutaan äänikirjoista!, 3. Äänikirjojen lukijat


Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja, Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus, Yhteiskunta
Esiintyjät
Kamula Toni, Kudjoi Karoliina, Kunttu Noora
Äänikirjojen kasvavan suosion myötä hyviä lukijoita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Millaista äänikirjan lukijan työ on ja mitä hyvältä lukijalta vaaditaan? Haastattelussa äänikirjojen lukijat Karoliina Kudjoi ja Toni Kamula.


Hyvältä lukijalta vaaditaan ääntä, jota jaksaa kuunnella yli 60 tuntia putkeen. Tämä on oma mielipiteeni. Oli mielenkiintoista kuulla miten lukija valmistautuu lukemiseen, mitä saa ja ei saa syödä lukupäivänä ja omena auttaa aina. 




Keskustelusarja: Nyt puhutaan äänikirjoista!, 4. Kirjojen ystävät


Järjestäjä
Storytel
Teemat
Äänikirja, Kirjoittaminen ja kustantaminen, Tulevaisuus, Yhteiskunta
Esiintyjät

Yli 85 % Storytelin käyttäjistä kertoo kuluttavansa kirjallisuutta määrällisesti enemmän aloitettuaan äänikirjapalvelun käytön. Äänikirjat tuovat kirjallisuuden tilanteisiin, jossa ne eivät aikaisemmin voineet olla läsnä ja niiden ihmisten luo, jotka eivät aikaisemmin lukeneet. Tilastotietoa äänikirjojen kuuntelusta sekä äänikirjojen ystävien kertomuksia siitä, miten äänikirjat ovat vaikuttaneet heidän arkeensa.


Tätä kuunnellessa mietin miksei haastateltavaksi oikeasti otettu ihmisiä, joilla on vuosikymmenten kokemus äänikirjoista? Minkä vuoksi vammaisia ihmisiä ei oikeasti haastatella ikinä missään? Paitsi jos he tekevät jotain suurta. 

Pride kuukausi on joka vuosi mut milloin vammaiset alkaa mekastamaan omasta olemassaolostaan samanlaisella voluumilla?



Sydänjää









Järjestäjä

Teemat
Englanninkielinen ohjelma, Äänikirja, Kansainvälinen kirjailija, Romaani
Esiintyjät
Läckberg Camilla, Kunttu Noora
Mitä ihmiselle tapahtuu eristyksessä? Minkä arvoista elämä on ilman yhteyttä toisiin ihmisiin? Onko mahdollista rakastua, vaikka rakkaus uhkaisi henkeä? Dekkarikuningatar Camilla Läckbergin ja näyttelijä Alexander Karimin Storytel Original -äänikirja Sydänjää on pakahduttava rakkaustarina pandemian keskeltä. Tarina nähdään myös elokuvana Elisa Viihde Viaplaylla. Haastattelussa Camilla Läckberg.


Onneksi tämä oli englanniksi eikä ruotsiksi. 

Olen lukenut Sydänjään ja se oli mielestäni yksi turhimmista kirjoista koskaan. 

Haastattelun katsoin koska oli mahdollisuus. 

 

 

Sunnuntai 31.10.2021. 

 

Talo maailman reunalla 



Järjestäjä
WSOY
Teemat
Yhteiskunta
Esiintyjät
Rämö Satu
Talo maailman reunalla on hurja ja hykerryttävä kertomus Islannin syrjäisimpään kolkkaan muuttaneen perheen ei niin tavallisesta arjesta yhden arktisen vuodenkierron aikana.


Haastattelun alkaessa mietin jaksanko kuunnella näin neljäntenä päivänä enää ainuttakaan ja että mitä lisää haastattelu voisi antaa. Olen lukenut kirjan ja onneksi kuuntelin tämän haastiksen sillä kuin vastauksena ajatuksiini tässä tuli ilmi asioita, joita kirjassa ei ollut. 

Suosittelen kirjaa kaikille. Islanti on niin omanlaisensa jääpalanen. 



Paratiisi vai helvetti







Järjestäjä
Otava
Teemat
Äänikirja
Esiintyjät
Jyrinki Samuel
Häpeä ja syyllisyys omasta miehuudesta ja seksuaalisuudesta näkyvät Samuel Jyringin elämän kaikilla osa-alueilla. Hän yrittää olla oikeanlainen mies ja hyvä uskovainen. Salaisuus, jota hänen vaimonsakaan ei tiedä, ajaa hänet lopulliseen romahdukseen. Peloista huolimatta todellinen minuus on paljastettava.

        

Suosittelen katsomaan haastattelun sekä lukemaan kirjan. 

Tekemäni arvion kirjasta voi lukea tästä

Tuo teksti on blogin neljänneksi luetuin kautta aikain.

 

Kiitos järjestäjille lipuista, oikeudesta käyttää kuvia, kuvaajille kuvista, esiintyjille, sekä tekniikan väelle. 

 

Ensi vuonna näemme ehkä livenä ja toivottavasti silloin edes osa tapahtumasta streamataan. 

Oli ilo olla. <3

Heart: Dog & Butterfly

Dog & Butterfly  on Heartin neljäs albumi ja julkaistu syksyllä 1978. Levy myi tuplaplatinaa USA:ssa.  Nimibiisin lisäksi singlenä julka...