tiistai 30. huhtikuuta 2024

Heart: Magazine







Magazine on Heartin toinen albumi ja julkaistu vuonna -77. Tarkemmin sanottuna levy on julkaistu muuuutamaankin kertaan ja syynä on levy-yhtiöiden venkoilu. Tässä keskityn kuitenkin siihen versioon, joka minulla on käytettävissäni. 
Tämä levy sisältää Heartin version kappaleesta Without You. Se on tosiaan se sama veisu, josta Mariah Carey teki oman version ja yhden suurimmista hiteistään 90-luvulla. Pidän Careyn versiosta valtavasti. Sellaisen äänen kuin omistaisikin! Voisin jossain vaiheessa esitellä 10 itselle tärkeintä Careyn biisiä. Niitä on tullut ”huudatettua” tietyissä vaiheessa eloa ja oloa. Heartin versio Without You tuli itselleni joskus vuosia sitten vastaan ja ihan hämmästyin kun kuulin sen. Piti oikein keskittyä kuuntelemaan minkälainen versio tämä onkaan. Hieno on. Tämä myös julkaistu singlenä, kuten nimibiisi Magazine ja Heartless. Näiden lisäksi omia suosikkeja on Just A Wine, sekä levyn kaksi viimeisintä raitaa, jotka ovat livetaltiointeja. Biisit nimeltään Mother In Blues ja I Got The Music In Me. 
Levy ei kauheasti mitään yllätyksiä tarjoile ja on tasasen tuttua aikansa ja Heart soundia. Toki suhtautuminen levyyn voi kohdallani johtua siitä, että ne 80-, ja 90-lukujen albumit on tutumpia niin soundeiltaan kuin kokonaisuuksiltaan. 

Annan levylle tähtiä 2/5. 

Jos kaipaa vappuunsa kuunneltavaa tai ihan milloin vain haluaa fiilistellä rockia ja tuntea olevansa keikalla. Niin siihen auttaa nämä sekä YouTubeen, että Spotifyyn kokoamani soittolistat, joissa on vain ja ainoastaan Heartin livevetoja. YouTube on ylivoimainen kun sieltä Heartin omalta kanavalta löytyi valtavasti liveä eri vuosilta ja vuosikymmeniltä. YouTube listalla on yli 600 biisiä. Spotifyn listalla hieman vähemmän kun kaikkea sitä mikä oli tubessa ei ollut Spotifyssä. 

Spotify Tässä
YouTube lista löytyy puolestaan  Täällä

Itse kuuntelen soittolistoja aina satunnaistoistolla kun mielestäni niistä saa silloin enemmän irti. 


Hyvää vappua!

maanantai 29. huhtikuuta 2024

4 vuotta

 

 


 

 

 

Kupliva maailmani on pyörinyt  nyt neljän vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös kirjojen arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms. 


Katsotaan vähän tilastoja. 

Kupliva maailmani sivun näyttöjä 65084. 

Facebook seuraajia 236 ja tykkääjiä 176. 

Instagram seuraajia 1868. 

Twitter

Seuraajia 238. 

Blogit.fi 

Seuraajia 8 ja tällä viikolla sijoitus 22. Kulttuuriblogit ja 413 kaikki blogit. 



Tässä vielä vinkkejä biisiin, dokumenttiin, kirjaan ja podcastiin. 


Ihan piakoin eli jo ensi viikolla 10. Toukokuuta Aino & Hajonneet julkaisee uuden singlen nimeltä Viimeiseen iltaan ja sen voi tuosta tallentaa itselle jo ennakkoon. Oma arvioni tulloo julkaisupäivänä. 


Tällä viikolla Yle areenaan julkaistaan ABBA dokumentti ABBA: Against The Odds. Linkki vie traileriin. Ylen artikkeli dokumenttiin liittyen Tässä

Waterloosta tuli tänä keväänä 50 vuotta ja Youtubeen julkaistiin ABBA - Waterloo (Eurovision Song Contest 1974 First Performance) . 



Kirjoista ja erilaisten lukijoiden asemasta olen mekastanut näiden vuosien aikana ja suosittelen lukemaan aiemmista teksteistäni Podcastperjantai: Kirjan tie - 4. Äänikirjojen nousu


Kevään uutuuksista suosittelen Beatrice Salvionin En pelkää mitään

Suomentaja on Leena Taavitsainen-Petäjä ja lukija Elisa Salo. Kustantaja Gummerus. 


Esittely


Kirjallinen sensaatio täynnä raikasta vihaa!

Italia vuonna 1936. 13-vuotias Francesca makaa joenpenkalla puolipukeissa päällään miehen ruumis. Hänen ystävänsä Maddalena ryömii apuun, ja he piilottavat ruumiin rantapusikkoon. Maddalena, jonka sanotaan tappavan pelkän katseen voimalla. Kunniallisen perheen tyttären Francescan ensimmäinen valhe – varastetut kirsikat – oli alku tyttöjen ystävyydelle. Maddalenan seurassa Francesca oppii sivuuttamaan yhteisön paheksunnan.

ISBN

9789512438945


Elisa 

Bookbeat 

Suomalainen 

Storytel 


Itse en ole kirjaa vielä kuunnellut, mutta se vaikuttaa hyvältä lukuromaanilta. Arvioin sen kunhan ehdin. Kesälle on muutoinkin paljon kirjajuttuja tulossa. 


Jos kuuntelisin podcasteja niin tässä yksi mielenkiintoinen, jonka muutamat jaksot olis melkeen pakko ehtiä kuunnella jossain välissä. 

Podcast nimeltään Track By Track

Podcast esittelee itsensä Spotifyssä näin; 

Join Dan Bull and Will Warren as each episode they take a brilliant pop album and go through it track by track, discussing the acts, the songwriting and production, iconic music videos and artwork, and their memories of the release. Let us know your thoughts @trackbytrackuk #trackbytrack Hosts: Dan Bull & Will Warren Artwork: Arran McAskill Theme tune: Thurston Shacklady (2020 — ), Initial Talk (Remix & Additional Production 2023 — ) Steve Rodway (Remix & Additional Production 2022 — 2023), Alex Lane (2018 — 2019)


Erityisesti jakso The KLF - The White Room kiinnostaa. 


Tämä kevät on hieman haasteita tuonut blogille. Pitäisi uudistaa laitteistoa. Nyt kun pelkästään puhelimella oon tekstit tehnyt niin se on tuonut omat haasteet. Mut pian taas koneen äärellä. 


Kirja-, ja levyarviot jatkuu. 


Mihinkähän nää neljä vuotta on oikein menneetkään?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Leila ja Annukka: Sen pituinen se







Leila ja Annukka. Sen pituinen se


Otava 2022 


ISBN


9789511425434


Lukijat 

Johanna Reenkola & Tiina Siikasaari 


Kesto 


4 h 33 min 


Oma ostos 


Elisa




Parasta ysäriä äänikirjoina!

Leilan ja Annukan sinkkuus on taakse jäänyttä elämää. Urbaanit ikinaiset panevat silti edelleen rahaa sojoon entiseen malliin, kaartavat parketeille kaasu pohjassa ja shoppailun lomassa huilaavat drinkkibaareissa. Onko miljoonaperijätär Leila Makkosen ja köyhän maatilan tyttären Annukka Ahlqvistin terästetty meno sittenkin liikaa kotona odottaville miehille?

Leila ja Annukka syntyivät Ylen Radiomafia-kanavalle 1990-luvun puolivälissä ja seikkailivat sen jälkeen niin kirjoissa kuin podcasteissakin. Nyt ikoniset hahmot ovat hypänneet äänikirjoihin, jotka toteuttavat alkuperäiset äänet Johanna Reenkola ja Tiina Siikasaari.



Nostalgiatrippi ysärille jatkuu. Tuo Radiomafian täyteinen aika oli nuorisolle tehdyn radioviihteen parasta aikaa. Ei tiedetty Yle areenasta saati nettiradioista. Tai ainakaan itsellä ei nettiä paljoa muutoinkaan ollut käytössä. Jos et siis ollut radion äärellä ohjelman lähetysaikaan niin mistään et sitä päässyt kuulemaan heti vaan vasta uusintalähetyksenä jos silloinkaan omista aikatauluistasi riippuen. Muistelisin, että uusintoina tuli Leila ja Annukka, Alivaltiosihteeri ja Koe-eläinpuisto. Tai näitä ohjelmia olen voinut kuunnella, vaikken viikottaisen uuden jakson lähetysaikaan ollut yleensä radion ääressä. 

Sunnuntait olikin hyviä päiviä kun ensin klo 12 laitettiin viikon myydyimmät albumit järjestykseen ja sen jälkeen Leila ja Annukka uusittiin kuluneelta viikolta sopivasti ennen maanantain uutta jaksoa. 


Tässä kirjassa aluksi ollaan terassilla ja Annukka on aloittanut aromaterapiakurssin, jonka Leila luonnollisesti on maksanut. Tosin kyllä ihan rahalla. Leila kun luuli Annukan ostaneen vaatteita. 

Kurssilla on myös Asko, johon Annukka ihastuu. Yhteistä Vappua suunnitellaan ja Annukka miettii Askon kutsumista, mutta Leila vastustelee ja lopulta Vapun vieraslistassa on vain kaks nimeä Leila ja Annukka. 

Vappubileet jää ikäänkuin kesken kun Leila juo vahingossa WC:n puhdistusainetta ja joutuu sairaalaan, jonne Annukka uskollisena ystävänä kiikuttaa juomaa potilaalle ja Leila heitetään sairaalasta pihalle kun juoda ei saa. 


Leila on pankissa töissä ja Annukan tullessa morjestamaan ja tsekkaamaan työpaikkaa myöntää Leila 600 tuhatta markkaa lainaksi Annukan ja Askon aromaterapiahoitolan perustamiseen. 

Leila saa Leoniasta potkut ja koettaa tämän jälkeen hakkerin avustuksella päästä käsiksi pankin tietojärjestelmiin, jotta vois muuttaa Annukan tilin saldon, joka on 20 tuhatta miinuksella, mutta ainut asia minkä hakkeri kerkiää hoitaa on Leilan syntymäaikatieto. 


Leila joutuu poliisin puhutteluun ja asemalla rikkoo kahviautomaatin ja Annukka tulee rahan kera apuun, jotta Leila pääsee asemalta pois. Poliisi ei osaa kirjoittaa Makkosta ja Leila väittää, että hänen nimensä kirjoitetaan g-llä eikä k-lla. 


Annukka ei kuitenkaan valmistu aromaterapiakurssilta, vaikka Leilan kanssa ollaan todistusten jaossa. Annukka ei ole tehnyt kaikkia tehtäviä vaan enempi keskittynyt Askoon. 


Ladyt viettää aikaa ravintoloiden lisäksi Stockmannilla, kesämökillä ja keskustelut ja sattumukset on aina yhtä lennokkaan oivaltavia. 

Leila osallistuu maalauskurssille ja käyttää taidemallina tietenkin Annukkaa. Leilalla on aivan oma käsityksensä taiteen tekemisestä.. 


Annukka päätyy Leilan hämmästykseksi töihin Alepaan ja näin ollen Leilan tehtäväksi jää vahtia Annukan koiran Reginan synnytystä. 

Tietenkin Regina synnyttää Annukan ollessa töissä ja Leila auttaa kuusi pienokaista maailmaan ja nimeää pennut. 

Sekarotuisten koiranpentujen nimeksi tulee Sankari, Ryyppy, Tupakka ja Tulppaani. 

Annukka saa nimetä pennuista kaksi, joiden nimiksi tulee Viktor ja Climenko. 

Leila suunnittelee ottavansa yhden pennuista itselleen, koska ne ovat kiintyneitä häneen kun hän on ensimmäinen ihminen, jonka he näkivät. Onneksi tämä jää vaan suunnitelmaksi. 


Rakastan tätä kirjaa! Tässä ja heidän radioviihteessään on jotain niin ainutlaatuisen upeaa! Huumori on niin omaperäistä ja osuvaa. Asioilla leikitään ja jutut viedään välillä äärimmäisyyksiin osuen kuitenkin tekemään siitä niin toden tuntuista. Tai sit se olen vain minä itse, joka viihdyn niin valtavan hyvin näin sarkastisen ja parodiavoittoisen huumorin parissa. 

Leilan ja Annukan kyky nauraa toisilleen, kuin myös itselleen ja hullutella elämässä ja saada se eläväksi on tapa tehdä viihdettä, jota kaipaisin myös tähän aikaan! 


Kirjalle tähtiä 5/5. 


Kiitos Otavan väelle avusta kansikuvan kanssa!




Naiset teki Come Backin vuonna 2012. Elisakirjaan julkaistiin muutamia uusia jaksoja. Niissä tavattiin vuosien jälkeen, vietettiin Vappua yhdessä ja pohdittiin taas elämää ja miehiä. 

Jakso  Hapokasta Vappua



Olisin niin toivonut jatkoa näille jaksoille.

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Heart: Little Queen







Little Queen on Heartin kolmas levy ja julkaistu toukokuussa -77. 

Singleinä nimibiisin lisäksi julkaistu Barracuda ja Kick It Out.

Barracuda on sellasta kitaran rämistelyä, etten paremmasta tiedä. 

Muita suosikkeja levyltä on nimibiisi. 

Albumin genreiksi määritelty hard rock ja folk rock. Kuulen kyllä kaikuja progesta. Erityisesti levyn päätösraita Go On Cry muistuttaa jostakin progebiisistä erityisesti aivan ensimmäisen minuutin loppuun saakka. En vain millään saa mieleeni mistä. Keikalla tuskin kuullaan tältä levyltä muita kuin Barracuda ja ehkä Little Queen. 


Annan levylle 2 tähteä.

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Leila ja Annukka: Melua mekossa










Leila ja Annukka. Melua mekossa


Otava 2022 


ISBN

9789511448730

Lukijat

Johanna Reenkola ja Tiina Siikasaari 

Kesto 

5 h 31 min 


Elisa Kirja 



Parasta ysäriä äänikirjoina!


Urbaanit ikinaiset pohtivat ankarasti tapoja pysyä elämän liukkaassa liepeessä kiinni: Kuinka työstä kieltäytyjä säilyttää itsekunnioituksensa? Voiko miehen korvata eläimellä? Minkä asteinen itsekkyys on vielä tervettä? Mikään ei kuitenkaan erota bestiksiä, lohjalaista miljoonaperijätärtä Leila Penelope Makkosta ja köyhän elimäkeläisen maatilan tytärtä Annukka Hellä Aina Ilona Ahlqvistia.

Leila ja Annukka syntyivät Ylen Radiomafia-kanavalle 1990-luvun puolivälissä ja seikkailivat sen jälkeen niin kirjoissa kuin podcasteissakin. Nyt ikoniset hahmot ovat hypänneet äänikirjoihin, jotka toteuttavat alkuperäiset äänet,

Johanna Reenkola ja Tiina Siikasaari.



Tämä kirja jos mikä saa kaipaamaan 90-luvulle ja etenkin Radiomafiaa! 

Internet oli alkutekijöissään ja somesta ei oltu kuultukaan. Siellä missä asuin kuului parhaiten Ylen kanavat. 

Leila ja Annukka seikkailivat radioaalloilla maanantaisin klo 14. Itse tutustuin heihin vuoden -96 tienoilla. Toki voihan olla, että jotain satunnaisesti olen kuullut jo vuoden -95 puolella, mutta ei ole muistikuvia. 

Enemmän nämä naiset eli Lohjan kaupunginjohtajan tytär Leila Makkonen ja Elimäeltä kotoisin oleva Annukka Ahlqvist iskivät tajuntaani vuonna -97. Oli hiihtoloma ja mahdollisuus kuunnella radioo arkipäivänä. Kuulin jakson, jossa Leila ja Annukka on hiihtämässä ja törmäävät retkellään Ristoon, joka on joko kaatunut ja jota naiset auttaa tai sitten joko Leila tai mä on joutunut onnettomuuteen ja Risto auttaa meitä. 

Leilalla ja Annukalla säpinää riittää ja tätä kirjoittaessa jäin miettimään oliko mies kuitenkin Jarkko eikä Risto, mutta uskoisin sen olleen Risto, koska tässä kirjassa Annukka on naimisissa liikunnanopettajan kanssa, joten se sopisi hiihtokuvioon. 

Tuohon aikaan jaksoja ei mielestäni uusittu, joten jos et ollut radion äärellä maanantaisin klo 14. Niin jakso jäi kuulematta. 

Muistelisin jaksojen uusintojen olleen oleellinen osa ohjelmistoa vuodesta -97 ja silloin uusinnat oli lauantaisin klo 17. Jossain vaiheessa uusinnat vakiintuivat sunnuntaiksi klo 14.


Leilan ja Annukan huumori on muokannut omaakin huumoriani samoin kuin Alivaltiosihteeri ja Koe-eläinpuisto. Vuonna -97 kun aloin enempi kuunnella ladyja niin en varmasti tajunnut puoliakaan niiden jutuista, enkä ollut parodiasta kuullutkaan. Saati että olisin ymmärtänyt mitä parodia ja sarkasmi on. 

Joku näissä viihdytti valtavasti, vaikka olin tuolloin 12. Helppoa kuunneltavaa, toisella ladylla sama kutsumanimi kuin itsellä ja hyvät musiikit jaksoissa. 


Kirjoja julkaistiin niin 90-luvulla kuin 2000-luvun alussakin. 

Niitä ei kuitenkaan ollut äänikirjoina silloin ja e-kirjoista emme vielä tuolloin osanneet edes unelmoida! 


Niinpä ostin nämä fyysisinä kirjoina hieman ennen Koronaa ja läheiseni skannasi ne minulle. Nimittäin edes Celia-kirjastosta näitä ei äänikirjoina löytynyt. 

Skannattujen versioiden avulla pääsin hetkeksi takaisin nostalgiselle ysärille ja nautin siitä, että kirjat oli vihdoinkin ulottuvillani. 


Otava julkaisi tämän ja myös Sen pituinen se-teokset äänikirjoina vuonna 2022. Olin siitä valtavan iloinen. 

Aluksi hieman häiritsi, että vaikka äänet oli samat kuin aikoinaan radiossa niin kirjat oli luettu. Tosin ei ihan perinteisin menetelmin vaan äänenpainot oli hyvin huomioitu ja tulkittu. Näiden kirjojen teksti on sellaista, ettei sitä oikein voisikaan lukemalla lukea äänikirjaksi. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan! 

Voisi ehkä sanoa, että tämä on äänikirjan ja kuunnelman välimuoto. Olisikohan ääniteos sopiva nimike. 


Tekijänoikeudet varmasti rajoittavat siten, ettei äänijulkaisua olisi voitu toteuttaa siten, että äänikirjaan olisi suoraan vain leikattu halutuista jaksoista kirjaan otetut pätkät. 

Tuli mieleen, että tekijänoikeudet on sinäänsä varmasti itse esittäjillä, joten ehkä tämä olisi ollut mahdollista tavalla tai toisella, mutta Ylellä varmaan myös oikeudet, joten se varmasti tuonut omat haasteet projektiin. 

Tällä nyt valitulla äänikirjan toteutustavalla on ehkä kuitenkin löydetty paras ratkaisu esittäjien ja kustantamon osalta. 


Itse olisin toivonut, että myös ne viisi muutakin kirjaa olisivat tulleet äänikirjoiksi tai tulisivat joskus. 


Olen itse ostanut nämä Elisasta viime syksynä yhtä edustusmatkaa varten ja aavistuksen verran junassa kuunnellut silloin. Nyt hiljattain kuuntelin nämä näitä tekstejä varten. 


Alunperin kuuntelin nämä välittömästi julkaisun jälkeen kesällä 2022. Olen kuunnellut nämä niin Storytelistä kuin Bookbeatistakin. 


Tämä kirja alkaa naisten esittelyllä, jossa toinen kysyy ja toinen vastaa haluamallaan tavalla. Esim. Painonsa Leila ilmoittaa olevan joitain kymmeniä kiloja ja Annukka puolestaan kertoo sen olevan vähän enemmän kuin viime keväänä. 


Esittelyjen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa Leila soittaa Annukalle, joka on hiljattain palannut Riston kanssa häämatkalta. Leila on ollut Tukholmassa ja ihmetellyt miksei Annukka ja Risto siellä ole kun yhteisestä reissusta oli sovittu. Annukka ja Risto on Tukholman sijaan olleet Italiassa. Leila pyytää Annukan lounaalle kasvisravintola Jaakkoon ja pavunvarteen. Annukka ei kuitenkaan kasvisravintolassa voi mitään ottaa ja aikansa siellä huonoa palvelua päiviteltyään ja kuulumisia vaihdettuaan naiset menevät Mäkkiin. Tai siis Annukka, kun Leilahan ei juurikaan syö koskaan. 

Leila ei tykkää Annukan naimisiin menosta ja inhoaa Ristoa muutenkin. Avioliiton tilasta käydään keskustelua, kuten myös Leilan haluttomuudesta miesten kanssa. 

Leila itse on naimisissa Lennartin kanssa, joka on yli 80-vuotias rikas mies, mutta joka kuitenkin jättää Leilan ja lähtee hoitajansa mukaan. 

Leila ottaa Annukan mukaansa vieraillessaan Lohjalla kotitalossaan. Viikonloppu saa kuitenkin yllättävän käänteen Leilan lähtiessä ja jättäessä Annukan yksin pitämään seuraa sukulaisille. Leilasta huolestutaan ja seuraavana päivänä hänen palatessaan käykin ilmi, että seikkailut miesten kanssa voivat taas usean viikon tauon jälkeen jatkua. 

Leila on tavannut Sepon ja vaikuttaa sekapäiseltä onnesta. Annukalle kerrotaan illan käänteet ja siinä samalla Annukka keräilee metsästä sieniä ja kun ei koria tai minkäänlaista muutakaan astiaa ole siihen hetkeen mukaan tarttunut niin sienet noukitaankin Annukan rintsikoihin. 

Myöhemmin ilmenee, että sienet ovat syötäväksi kelpaamattomia. 


Annukka on myös huolissaan Ristosta kun ei viikonlopun aikana saa siihen yhteyttä. Lopulta talonmies käy Annukan ja Riston kotona ja selviää, että Risto on telonut itsensä ja odottanut apua vuorokauden. 

Ristosta tulee peti tai pitäskö sanoa sohvapotilas, jota Annukka passaa viikosta toiseen. 


Leilan kanssa käydään kuitenkin tansseissa ja törmätään Annukan entiseen heilaan Tapsaan, jonka kanssa Annukka viettää kivan illan ja antaa puhelinnumeronsa ja kun Tapsa heti seuraavana päivänä soittaa on Annukka valmis tapaamaan hänet uudelleen. 

Risto on yhä petipotilaana ja Annukka keksii tapaamista Tapsan kanssa peitelläkseen niin monimutkaisen arpajaisiin liittyvän valheen, että ihmettelen miten kukaan sellaista uskoisi. 

Tapsalta Annukka saa korvakorut, joiden Tapsa väittää kuuluneen Annukalle, mutta käykin ilmi, että ne on Tapsan äidin. 


Annukka ottaa korvikset ja Leilalle asiaa kertoessaan miettii onko puhelinnumeron antaminen ex-miehelle verrattavissa aviorikokseen…… 


Leila tapailee Seppoa ja on luvannut valmistaa Sepolle ja tämän lapsille ruokaa. Annukka saa auttaa Leilaa ruuan teossa. 

Leilalta kun ei luonnistu oikein mitkään kotityöt. Edes kahvia ei tuu kun Leila ei tiedä kahvinkeittimen vaativan muutakin kuin käynnistyksen. 

Leilan keittiö on moderni ja siellä on jos jonkinlaista vekotinta. Ruokaa kaapeissa ei ole, mutta Annukka löytääkin sisustussuunnittelijan kännykän kaapin perukoilta. 

Naiset lähtee ruokakauppaan ja Sepon soittaessa ja peruessa tulons, täyttyvätkin ostoskärryt ruuan sijaan juomista. 


Annukalle selviää vahingossa Riston pankkitilin saldo tiliotteesta, jonka kirjekuori löytyy eteisestä. Ristolla on rutkasti rahaa, joista Annukka ei ole tiennyt ja on näin ollen kitkutellut pienellä budjetilla. 

Annukka saa loistavan idean ja menee Riston työpaikalle koululle pyytämään rahaa kun on varma ettei Risto voi työkavereitten nähden kieltäytyä. Käynti ei tuota toivottua tulosta, mutta onneksi on Leilan rikkaudet. 


Joulu saapuu ja Annukka laittaa sitä suurella antaumuksella ja innolla. 

Joulu muuttaa kaiken kun Riston äiti paljastaa Annukalle ja samalla myös Ristolle, että tämän entinen vaimo on saanut lapsen ja että kyse on Riston lapsesta. Ristohan lähtee välittömästi tervehtimään lastaan ja on täynnä tuoreen isän intoa, jota Annukka ei voi sietää. 

Riston tulisi hoitaa lasta vuoroviikoin, mutta Annukka ei voi tällaista sietää. Niinpä sattumusten kautta Annukka päätyy vuokraamaan uuden oman asunnon, jonka takuuvuokrista ja vuokrasta kuin sisustuksestakin Leila huolehtii. 

Kirjan lopussa Risto kä Annukan asunnolla avioeropapereiden merkeissä. Leila on paikalla eka piilottelemassa ja lopulta ihan näkyvästi. Paprut jää kirjaamatta. 


Kaikenlaisia hauskoja sattumuksia kirjassa riittää. Leila kokeilee taas siipiään työ-elämässä ja pankin henkilöstökuvioita uudistetaan. Annukka käy Elimäellä kun isä on huonossa kunnossa niin täytyy äitiä auttaa ja lehmät lypsää vaikka sitten käsin kun isä luopui lypsykoneesta sen liiallisen energian kulutuksen vuoksi. 


Tämä kirja tarjoaa huumoria, joka aidosti naurattaa. 


Tähtiä 5/5. 


Kiitos Otavan väelle avusta kansikuvan kanssa!

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Agnetha Fältskog: My Colouring Book








My Colouring Book julkaistiin tasan 20 vuotta sitten. 

Albumi sisältää Agnethan omia suosikkeja vuosien takaa. 

Levyn nimibiisin ovat levyttäneet aiemmin esim. Barbra Streisand, sekä Dusty Springfield

Singleinä julkaistu If I ever thought you'd change your mindWhen You Walk in the Room, sekä vain promosinglenä Sometimes When I'm Dreaming

Viimeisiks mainittua on myöhemmin versioinut ansiokkaasti Katie Melua


Levyn nimihän tarkoittaa värityskirjaa ja kuinka värikäs se onkaan! Yhdistettynä Agnethan maagiseen ääneen! Olen aina rakastanut hänen ääntään! Se on sanoinkuvaamattoman kaunis ja ainutkertainen. 

Levyltä löytyy myös yksi maailman täydellisimmistä biiseistä nimeltään Past, Present and Future. Se kannattaa kuunnella. 

Levyllä on versio myös biisistä nimeltä The End Of The World

Suomeksi kappale on levytetty monet kerrat nimellä Maailmain


My Colouring Book on Agnethan 11. Albumi. Itse kuuntelin sitä kesällä 2004, jolloin Tamperelaistuin! Levy soi cd-soittimestani repeatilla päivittäin. Uusi elämäni oli alkanut ja niinkuin suuret muutokset yleensä; sai tämäkin aikaan mieleni kuohuntaa. Kesän 2004 aikana muutokseen tuolloin sopeutumaton mieleni aiheutti sen, että vain makasin suuren osan heinäkuusta. En tienny milloin oli mikäkin aika vuorokaudesta. En muistanut/osannut/halunnut syödä ja muistan miettineeni monenlaisia. Syksyllä jatkui terapia ja sain taas uudet lääkkeet, jotka ei toiminu yhtään. 

Nykyään en tunnista itseäni tuosta ensimmäisen Tampere-kesän kuvauksesta. Nykyään on elämässä niin paljon värejä monin tavoin ja niin paljon tekemistä, hauskaa koettavaa ja elettävää, ettei tässä kerkiä mielen haasteita vastaanottamaan. 

My Colouring Book cd on yhä olemassa ja se soi hyvin näiden 20 vuoden jälkeenkin ja ansaitsee yhä tähtiä 5/5. 


Ihan hiljattain on julkaistu uusi ABBA-kirja, josta teen syväluotaavan arvion heti kunhan olen parempien tietoteknisten apuvälineitteni äärellä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Soraya Lane: Kuubalainen tytär







Soraya Lane - Kuubalainen tytär


Otava 2024

Alkuteos

The Cuban Daughter 

Suomennos

Heidi Tihveräinen & Lauri Sallamo ISBN 9789511467342

Lukija

Krista Putkonen-Örn

Kesto

9 t 3 min


Kirjailijan kotisivu 



Sydäntäsärkevän romanttisen Kadonneet tyttäret -menestyssarjan toinen osa vie Kuuban kiehtovaan kulttuuriin.

Havanna, 1950-luku: Esmeraldan, maineikkaan sokeriparonin tyttären, on määrä naida kunnollinen kuubalaispoika. Mutta sitten hän rakastuu. Lontoo, nykyhetki: Claudia on irtisanoutunut raskaasta työstään rahoitusalalla. Kun hän saa kuulla isoäitinsä syntyneen naimattomien äitien asuntolassa, hän haluaa selvittää totuuden juuristaan. Ainoina vihjeinä hänellä on vanha käyntikortti sekä piirros erään Kuuban vanhan mahtisuvun vaakunasta. Claudia ostaa menolipun Havannaan.

Elämää ja aisti-iloja sykkivässä kaupungissa Claudia tutustuu Mateoon, nuoreen kokkiin. He alkavat keriä auki tarinaa urheasta naisesta, joka sydäntään seuratessaan joutui luopumaan miltei kaikesta.


Kiitos avusta kansikuvan kanssa jälleen Otavan väelle! 


Teos kuunneltu Storytelistä omakustanteisesti. 


Teos kerrotaan kahdessa aikatasossa edellisen osan tapaan. 

Nykyhetkessä ollaan Lontoossa ja Claudia saa lakitoimistossa käynnillään oman rasiansa, joka on löytynyt naimattomien naisten asuntolan lattialankkujen alta. Rasiassa on hänen isoäitinsä nimi ja sisältönä käyntikortti ja hahmotelma vaakunasta. 

Näillä eväillä Claudia matkustaa Kuubaan, jossa suvun salaisuudet alkavat keriytyä auki ja uusi rakkaus astuu kuvaan. 

Toisessa tarinassa ollaan 1950-luvun Kuubassa, jossa Esmeralda rakastuu isänsä englantilaiseen liiketuttavaan. Esmeraldan isä on sokeriparoni ja neljästä tyttärestä Esmeralda on hänen suosikkinsa, etenkin nyt vaimon kuoltua. 

Esmeraldan rakkauden tuhoamiseksi hänen isänsä tekee kaikkensa, jopa eristää tytön muista ihmisistä, mutta kuin ihmeen kaupalla ja rakkauden voimalla raskaana oleva Esmeralda pääsee kuin pääseekin matkustamaan Englantiin uuteen elämään ja rakkaansa luo. 


Kaikki ei kuitenkaan elämässä mene suunnitellusti ja näin ollen naimattomien naisten asuntolalle on tarve. 


Kaikki kuitenkin selviää nykyhetkessä myös uudet sukulaiset saavat sijaa Claudian elämään. 


Viihdyin tälläkin matkalla loistavasti ja annoin Storytelissä viisi tähteä. 

Kuuba on itselle ihan vieras niin kirjallisesti ja muutenkin. Castron aika vain tulee mieleen ja Kuuban ohjuskriisi. 


Tämä on helppoa ja kepeää luettavaa. 


Sarjan seuraava osa Kreikkalainen tytär julkaistaan elokuussa.

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Heart: Dog & Butterfly











Dog & Butterfly on Heartin neljäs albumi ja julkaistu syksyllä 1978. Levy myi tuplaplatinaa USA:ssa. 

Nimibiisin lisäksi singlenä julkaistu Straight On. 

Levyn genret hard rock ja folk rock. 

Levyn avausraita Cook With Fire kuulostaa keikkataltioinnilta, mutta on todellisuudessa äänitetty studiossa. 

Kakkos raita High times on toimiva perus rockbiisi. 

Kolmas laulu nimeltä Hijinx on jotenkin outo, mutta soitannollisesti toimiva. 

Neljäs biisi straight On sopii hyvin radiosoittoon ja voin kuvitella sen soivan lukuisilla Amerikan rock kanavilla. 

Levyn nimibiisi on tämän jälkeen. Oikein kaunis balladi Heartin tyyliin. 

Seuraava raita on nimeltään Lighter Touch, joka voisi olla vielä paljon isompi biisi. Tai sitten vain jostain syystä kaipaan siihen orkestraatiota. Laulusuoritukset on upeita, mutta jotain puuttuu. 

Toiseksi viimeinen laulu on nimeltään Nada One, jonka alussa ensimmäiset kymmenet sekunnit tuovat mieleen ABBAN The Visitors-kappaleen intron. Tämäkin biisi olisi kaivannut ympärilleen enemmän. 

Päätösraita on yli kuusi minuuttia kestävä biisi nimeltä Mistral Wind. 

Biisi on kaunis ja laulusuoritukset hipoo täydellisyyttä. 


Annan levylle tähtiä 2/5.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Soraya Lane: Italialainen tytär







Soraya Lane - Italialainen tytär


Otava 2023 

Alkuteos 

The Italian Daughter 

Suomennos 

Heidi Tihveräinen & Lauri Sallamo


ISbn


9789511467458


Lukija 

Krista Putkonen-Örn 

Kesto 

8 h 59 min 


Kirjatrailer



Kirjailijan kotisivu



 Lumoava ja sydäntäsärkevä uutuussarja on täysosuma Lucinda Rileyn faneille.

Kuusi toisilleen vierasta naista on kutsuttu lakitoimistoon Lontooseen. Jokainen saa pian vihiä oman isoäitinsä ihmeellisestä tarinasta, jonka dramaattiset vaiheet saattavat mullistaa heidän käsityksensä omista juuristaan.

Lily, naisista ensimmäinen, pitelee käsissään nuhruista italiankielistä reseptiä ja La Scalan käsiohjelmaa. Nämä vihjeet johdattavat hänet unelmatyöhön viinitilalle ja etsimään juuriaan italialaisesta kylästä. Auki alkaa keriytyä traaginen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista, jotka olivat valmiit uhraamaan kaiken.

Kun isoäidin mysteeri selviää, uskaltaako Lily seurata omaa sydäntään?



Suuret Kiitokset Otavan HANNA-LEENA SOISALO avusta kansikuvan saavutettavassa muodossa saamisessa.

 Mediapankki on saavutettava, mutta ei sitten näköjään näillä nettiyhteyksillä ja kapistuksella, johon en osannut varautua. 


Kirja omakustanteisesti kuunneltu Storytelistä. Siellä annoin tähtiä 5/5 ilman sen kummempia sanoja. 


Kirja on ilmestynyt viime kesänä, mutta mennyt minulta täysin ohi elämäni riehuessa ympärillä. Niinpä se päätyi kuunteluun vasta nyt keväällä kun sarjan kakkos osa Kuubalainen tytär tuli vastaan. 

Minua hämäsi aluksi tämän kirjan nimi, koska mielessäni pyöri vain Lucinda Rileyn Italialainen tyttö . Tämä on kuitenkin aivan oma tarinansa. 

Kiehtova sarjan avaus. Kadonneet tyttäret-sarja vie meidät joka osassa eri puolille maailmaa. Kakkos osa vie Kuubaan ja kolmas osa Kreikkaan. 

Nyt kun Italiassa ollaan niin pääsemme nauttimaan viinistä ja herkuista, sekä baletista. 

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, joista toisessa ollaan 1930-1940-luvuilla ja toisessa nykyhetkessä. 

On tarkoin varjeltu resepti, kadonneita sukulaisia ja rakkautta. 

Suomennos on sujuvaa ja kerronta vetävää. 

Vaikka esittelyssä mainitaan Lucinda Riley on  Soraya Lanella aivan omanlainen tapa kertoa ja kuljettaa tarinaa. 


Viihdyin mainiosti tällä matkalla ja odotan innolla seuraavia osia.  

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Heart: Bébé le Strange








Bébé le Strange julkaistiin Ystävänpäivänä 1980 ja on Heartin viides levy. Levy oli kaupallinen menestys ja USAN albumilistalla vitosena ja viihtyi siellä 22 viikkoa. 


Singleinä julkaistu nimibiisin lisäksi Even It Up, sekä Raised on You. Julkaisijana tässäkin Epic. 


Levy on hyvä johdatus hard rockin saloihin. Kokonaisuus on syväsukellus musiikin parhaimmistoon. 

Avausraitana toimii nimibiisi, joka vie heti levyn sfääreihin. Seuraavaksi kappale nimeltä Down On Me, joka tuo mieleeni suomalaisen iskelmän, kuten esim. Agents. 

Kolmantena raitana on instrumentaali nimeltä Silver Wheels, josta en tiedä onko sen tarkoitus johdatella seuraavaan kappaleeseen kun ei se ainakaan omiin korviini kuulosta yhtään siltä. Biisi kestääkin vain reilun minuutin. 

Rauhaisasta instrumentaalitunnelmasta ei ole tietoakaan sitä seuraavassa biisissä nimeltä break. Mietin olikohan 50-luvun rock tällaista ja jos oli niin en ihmettele yhtään, että porukka sekosi siitä. Break toimii varmasti upeasti livenä ja liveversio on julkaistu tämän levyn uusintajulkaisulla vuonna 2004, mutta kyseistä versiota en onnistunut tähän löytämään. 

Seuraava raita Rockin' Heaven Down on niin ROCK kuin olla voi ja lopussa vokalisti esittelee ansiokkaasti äänijänteitään. 

Jos miettii radiosoittoa niin seuraava biisi Even It Up on varmaankin siksi valikoitunut sinkuksi, vaikka kesto on yli viisi minuuttia. Ehkä 80-luvulla soitettiin radioissa muutakin kuin kolmen minsan kappaleita, joka on meininki nykyään. Biisi jää päähä soimaan.

Strange Night on upea äänimaisemallisesti. 

Raised On You tuo mieleeni Curved Airin biisin nimeltä It Happened Today

Olen varmasti ainoa ihminen maailmassa, jolle tällainen samankaltaisuus tulee mieleen. Heart on äänittänyt tätä levyä vuonna 1979 niin tiedäpä mitä ovat silloin kuunnelleet. 

Pilot olisi sopinut singleksi oikein hyvin, koska on soundillisesti kaikin puolin kuin tehty radiosoittoon. 


Levyn päättää uskomattoman upea Sweet Darling. Huippu pianosoundi ja ikäänkuin esimakua tulevista balladeista Allies ja Alone. 


Annan albumille neljä tähteä ja jään odottamaan keikalla kuulevani Break ja Sweet darling. 



Pahoittelut kaikista ongelmista tekstissä. Kirjoitan nämä puhelimella, koska olen estynyt käyttämästä pöytäkonettani ja kannettavaa konetta tai tablettia minulla ei ole. Soisin kyllä olevan niin helpottuisi työ. Muutaman viikon kuluttua olen onneksi taas tietokoneen äärellä ja pystyn viimeistelemään näitä tekstejä ja tekemään muutaman syväluotaavan kirja-arvion valmiiksi. 

Blogi täyttää nyt huhtikuussa 4 vuotta. 

Stay Touch! Kaikenlaista on luvassa!



tiistai 2. huhtikuuta 2024

Heart: Private Audition






Private Audition julkaistiin vuonna 1982. Genre folk rock ja tietenkin hard rock. 

Singlet this Man Is Mine ja Bright Light Girl. 

Omia suosikkeja näiden lisäksi Angels, One World, America, City's Burning ja tietenkin levyn nimibiisi. 

Bright Light Girl on samaistuttava. Kirkkautta on niin paljon elämässäni. Hopeaa ja kullan säihkettä, paljetteja ja glitteriä ja tietenkin räiskyvää pinkkiä. Elämäni, erityisesti asusteet ja kynnet on näissä väreissä. Minut muistetaan aivan täysin muista asioista kuin siitä, etten näe. Mun tapa olla, sekä vaatteeni ja hiukset jää ihmisten mieliin jos on meitsin nähnyt. Ei siinä ole sijaa millekään muulle vaan myöhemmin saattaa tajuntaan hiipiä, että en nää. Ja se ei enää siinä vaiheessa herätä minkäänlaisia ihmettelyjä. 

Olen käynyt tästä aiheesta useempiakin väittelitä. Minulle on urputettu, ettei sokea ihminen jää mieleen muuten kuin vammansa kautta. Oon sitä mieltä, että ne jotka nuin sanoo omistaa huonon itsetunnon. En myöskään saisi tuoda suureen ääneen esiin, että minut muistetaan kokonaisuutena, eikää vain sokeuden vuoksi. Tämän ääneen sanominen herättää kateutta. Rohkaisen jokaista muokkaamaan ajatusmaailmaansa siihen että ihmiset kyllä huomaa muitakin asioita! 

Lähipiirilleni on aina ollut selvää, etten halua korostaa sokeuttani ja he ovat olleet järkyttyneitä kun olen kertonut, että olen saanut kommentteja, joissa upea ajatusmaailmani mitätöidään. 


Mut sitte takas Heartiin. 


One Word on aivan upea biisi ja sitä olisi voinut kasvattaa vielä kokoaan suuremmaksi. Se toimisi mahtavasti klasari orkan säestyksellä. 

Biisissä laulellaan, että: ” Open your heart, I'll open mine How do you say Love?”.

Aikoinaan lähipiirissäni oli ihminen, joka ei halunnut käyttää sanaa love. Se piti korvata muistaakseni sanalla sex. Niinpä kaikki biisien sanat kun ja jos niitä lauleskeltiin oli erit. Jos oisin niihin aikoihin tiennyt tämän One Word-biisin oisin ehkä ajatellut, että stä sanaa ei saa sanoa, eikä siitä puhua, mut se on. 

Nyt mietin onko 80-luvulla ollut sallivampaa kuin Nykyään . 

Kerta kerran jälkeen huomaan ihmisten kitisevän parisuhteistaan ja omista epävarmuuksistaan. Kannatan monisuhteisuutta. Kannatuksesta on pitkä matka siihen, että sitä itse toteuttaisin. Miks pitäs takertua vaan yhteen ihmiseen kun asioista sopimalla itteensä voi toteuttaa muiden kaa. Monisuhteisuus helpottais niin monen elämää! 


Levyn päättää america, joka on upea voimabiisi. 


Annan levylle taas kolme tähteä.

Keikalla: Litku Klemetti @G LiveLab

Lauantaina 29.06.2024. esiintyi Litku Klemetti Duo G LiveLabissa. Keväällä lippua ostaessa mietin jaksaako kolmea keikkaa yhen viikon aikana...