Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Anni M. Love: TRIADI


 

 

 

Anni M. Love - TRIADI

 

Great Feelings 2021

ISBN 978-952-94-4643-8
 

E-kirjan sivumäärä 

283

 

Artistisivut 

 

Spotify 

 

Vaiettu aihe: polyamoria – maamme ensimmäinen musiikkiromaani julkaistaan

 

Muusikko-kirjailija Anni M. Love julkaisee Triadi-nimisen romaanin, jonka tarinaan myös täyspitkän tuoreen albumin laulut yhdistyvät. Tämä uudenlainen musiikin ja kirjallisuuden yhdistelmä esiteltiin Tampere-talossa Tampereen kirjaviikoilla viime vuonna. Teos sai osakseen paljon myönteistä ennakkohuomiota niin median kuin yleisönkin osalta.
Nyt julkaistava musiikkiromaani on suomalaisen pienkustantamo Great Feelingsin iso satsaus. Kustantaja Minna Rask kertoo seuraavaa: ”En usko nykyiseen musiikibisneksessä vallalla olevaan tapaan sainata artisteja muutaman sinkun sopimuksella. Artistilla pitää olla laajempi näkemys siitä, mitä hän haluaa sanoa. Uskon edelleen albumin voimaan. Anni vei asian vielä nextille levelille kirjoittamalla kirjan albumin biisien ympärille.”
Albumi on kooste Anni M. Loven taidoista. Hän on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja tuottanut kaikki levyn kappaleet Eine Kleine Mozart Mixin teemoja lukuunottamatta. Albumilta on ennakkoon julkaistu singleinä Resonoi ja Limerenssi.
Anni M. Love on musiikinopettaja. Hänen musiikkinsa on soinut radiossa, televisiossa ulkomailla, lyhytelokuvassa, konserteissa ja yksityistilaisuuksissa Amerikassa asti. Hän tekee kappaleensa alusta loppuun itse. Nyt julkaistavan albumi kertoo Annin monipuolisuudesta musiikintekijänä, sillä hän on sen myös tuottanut itse.

 

Kirjan esittely: 

 

Juuri kun nelikymppinen pianonsoiton ja laulun opettaja Saana alkaa olla voiton puolella työ-, identiteetti- ja parisuhdekriisien kanssa, uusi lukuvuosi tuo mukanaan polyamorisen työkaverin. Keskustelut hänen kanssaan avaavat Saanalle aivan uuden maailman. Käytyään läpi tunteiden kirjon mustasukkaisuudesta onnen, pelon ja epävarmuuden kautta rakkauteen, Saana päätyy pettämisen tai avioeron sijaan triadi-suhteeseen aviomiehensä ja työkaverinsa kanssa. Saana oivaltaa: ”Kaikkea ei tarvitse saada yhdeltä mieheltä.” Polyamorisen suhteen kuvaamisen lisäksi TRIADI on kirja musiikista. Kirjassa mietitään klassisen ja kevyen musiikin välisen kuilun syitä ja päästään Saanan matkassa kurkistamaan laulujen tekemisen maailmaan. TRIADI on Suomen ensimmäinen soiva romaani. Kirjaan liittyvät 12 laulua on kuunneltavissa suoratoistopalveluista. Laulut voi kuunnella erikseen albumina, kirjan kanssa samaa tahtia edeten tai kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena.


Arvostelukappale pyydetty & saatu kustantajalta. Kiitokset!


Törmäsin tähän kirjaan sattumalta netissä ja kiinnostuin välittömästi. 


Luulin olevani hyvinkin perillä kirjamaailman tapahtumista, mutta tämä oli mennyt täysin ohi. 


Pakko tunnustaa, etten ole vielä uskaltautunut kuuntelemaan kirjan ympärille rakennettua musiikkia. 


Pari huomiota itse kirjasta. Osa ongelmaa saattaa olla käyttämässäni tietokoneen ruudunlukuohjelmassa, jonka vuoksi kirjan teksti näytti sellaiselta, että seuraava sivu saattoi alkaa kesken sanan tai kesken lauseen ja joistain sanoista jäi muutamia kirjaimia pois. Lisäksi sivunumeroiden kuuleminen kesken luvun oli tosi rasittavaa. 

En tosiaan tiedä onko vika kirjan taitossa ja rakenteessa vaan vain siinä kuinka kirja minulle ikäänkuin näyttäytyi. 

Lisäksi tekstissä oli kirjoitusvirheitä jonkin verran, mutta koska en omasta mielestäni puhu/kirjoita täydellistä Suomea kieliopillisesti niin en ole oikea ihminen arvioimaan oliko ne virheitä vai vain minun näkemyksiä virheistä. 

Onneksi kirjassa puhuttiin Tamperetta. Jos olisi puhuttu vaikkapa Turkua tai Helsinkiä niin en olisi ymmärtänyt kirjassa käytettyä murretta. 

Siitä ollaan varmasti montaa mieltä voiko murretta kirjassa käyttää vai ei. 

 

 

Kirjassa on pariskunta Saana ja Kalle. Molemmat opettajia. Saana musiikkiopistossa ja Kalle peruskoulussa. 

Heillä on kaksi lasta ja yhteiseloa takana jo pidempään. 

 

Heillä ei ole kuitenkaan ns. yhteistä musiikillista kieltä ja Saana kokee jäävänsä yksin kun ei voi jakaa musiikkimaailmaansa aviomiehensä kanssa. 

Vaikka yhteiselo muutoin sujuu hyvin, vai sujuuko sittenkään? 

 

Saanalle tulee uusi työkaveri Samu, joka täyttää aiemmin koetun musiikillisen tyhjiön. Saana alkaa myös fantasioida Samusta muutoinkin. 

 

Samu kertoo olevansa polyamorinen. 

Saana kertoo aviomiehelleen työkaveriaan kohtaan heränneistä tunteistaan ja yhdessä toteutetaan myös reissu Tampere Jazz Happeningiin. 

Reissu on käänteen tekevä monessakin mielessä kun Saana ja Samu saa yhteistä aikaa yhteisessä hotellihuoneessa. 

Jo hieman ennen jazz viikonloppua on oltu yhdessä myös Tampere Filharmonian konsertissa, jonne Saana ei ole tietenkään koskaan saanut aviomiestään mukaansa. 

Konsertin jälkeen ollaan Näsinneulassa syömässä ja tunteitahan riittää. 

 

Kalle opettelee hyväksyyn sen, että Saana viihtyy niin hyvin Samun kanssa ja antaa lopulta luvan siihen, että heidän välillä saa olla fyysistä läheisyyttä. 

Suostumusta ehkä helpottaa se kun hänellä on itsellä säätöä työkaverinsa kanssa. 

 

Juttu kehittyy tai pitäiskö sanoa, että TRIADI kuvio syvenee. Vietetään iltaa siten, että Saana sekstaa molempien miesten kanssa. Lisäksi tehdään unohtumaton reissu Helsinkiin kolmisin ja koetetaan pitää matalaa profiilia, koska musiikkiopisto sijaitsee sen verran pienellä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja halutaan välttää kaikki juorut. 

 

TRIADISTA kerrottu vain muutamalle lähimmälle. Saanan ja Samun lähimmät työkaverit kuin myös osa oppilaista aavistelee jotakin, joka erittäin ikävällä tavalla paljastuu kirjan lopussa. 

 

Kirjassa käytiin läpi valtava tunteiden kirjo vai pitäisikö sanoa skaala kun kerta musiikin parissa ollaan. 

Eräs aivan upea kohtaus tapahtuu musiikkiopistolla flyygelillä. 

 

Kirjassa pohdiskellaan mikä on pettämistä, mikä ei, mikä on sopivaa ja mikä ei, onko avioliiton säännöt niin kiveenhakattu, ettei niitä voisi tilanteiden muuttuessa muuttaa. 

Opin mikä ero on polyamorialla ja polygamisella suhteella. 

 

Itse tulin siihen tulokseen, että nuorille ihmisille olis helpotus jos monisuhteisuudesta puhuttas enemmän ja lisättäis tietoisuutta erilaisista tavoista ja vaihtoehdoista olla ihmissuhteissa. 

 

Laitan tähän yhden kirjassa esiintyneen kappaleen sanat, koska niissä sanoissa olevia asioita olen viime vuodet pyöritellyt omassa päässäni. 

Ihmissuhteet on muutakin kuin seksiä. Jos on samoja kiinnostuksen kohteita ja viihdytään muutenkin yhdessä niin miksei se saisi saada myös fyysistä täyttymystä? 

Kirjassakin tämä tuli ilmi siten, että rakkauden määrä Saanan ja Kallen avioliitossa on vain kasvanut Samun myötä. Saanalla on upea aviomies ja lisäksi vielä toinen kumppani, jonka kanssa voi jakaa niitä musiikkijuttuja, joita aviomiehen kanssa ei ole koskaan voinut. 

 

Nyt se biisi ja jatkan sen jälkeen vielä vähän. 




"Enää en jää huonoon suhteeseen

Äsken vasta tajusin

miten paljon itseeni kadotin

kun vuosii mä olin suhteessa

joka vei sairaan paljon multa voimia

Tänään toisin tekisin

jos mä näillä tiedoilla eläisin

sen kaiken koetun uudestaan

Sietäis en syyttelyitä sulta ollenkaan

Aivan tarkalleen mä muistan

sun sanat, jotka vielä korvissani soi

Laskit harteilleni taakan

kun sanoit ettet ilman mua elää voi

Enää en jää huonoon suhteeseen

enkä toista laita onnestani vastuuseen

Kuuntelen sydämen ääntä

vaikka se sanois mun täytyy lähtee täältä

Jos mä voisin uudelleen

elää olleen, palata menneeseen

en sallis sun mua rajottaa

enkä sun antais itseäni hajottaa

Aivan tarkalleen mä muistan

sun sanat, jotka vielä korvissani soi

Laskit harteilleni taakan

kun sanoit ettet ilman mua elää voi



Enää en jää huonoon suhteeseen

enkä toista laita onnestani vastuuseen

Kuuntelen sydämen ääntä

vaikka se sanois mun täytyy lähtee täältä

Enää en jää onnee oottamaan

enkä luule, että riidat johtaa parempaan

Rakkauden tulee mua kantaa

Ei liikaa ottaa, vaan paljon mulle antaa

Tiedän kyllä et on vaikeaa

lähteä, jos vielä rakastaa

Mutta itseään ei kantsi romuttaa

edes rakkauden nimissä

pelosta, kuinka sä kestät

jos ei olla yhdessä

En oo susta vastuussa viime kädessä

Enää en jää huonoon suhteeseen

enkä toista laita onnestani vastuuseen

Kuuntelen sydämen ääntä

vaikka se sanois mun täytyy lähtee täältä

Enää en jää onnee oottamaan

enkä luule, että riidat johtaa parempaan

Rakkauden tulee mua kantaa

Ei liikaa ottaa, vaan paljon mulle antaa

Enää en jää huonoon suhteeseen

enkä toista laita onnestani vastuuseen

Kuuntelen sydämen ääntä

vaikka se sanois mun täytyy lähtee täältä

Enää en jää onnee oottamaan

enkä luule, että riidat johtaa parempaan

Rakkauden tulee mua kantaa

Ei liikaa ottaa, vaan paljon mulle antaa"



Jos olisin aikoinaan tiennyt, että ihminen voi olla useamman kanssa samaan aikaan yhdessä. Niin olisin heti ensirakkaudessa tätä toteuttanut. Tai siis antanut sen toisen toteuttaa itseään. 

Sillä jos minä olisin tiennyt kaiken tämän mitä tällä elämän kokemuksella tiiän jo vuosia aiemmin. Niin minä olisin välttynyt jätetyksi tulemiselta. 

Nykyäänhän vihaan ihmisiä enempi ja vähempi. Tai siis olen pettynyt niin pahasti, että niiden asioiden kanssa eläminen on tehnyt minusta tämänlaisen kuin nyt oon. 

Kirjasta sain paljon eväitä omaan elämään ja ajatteluun.


Toivoisin niin, että tää kirja olisi julkaistu jo viime vuosituhannella.


Kirjassa tietysti ärsytti musiikkitietämys. Olen itse ollut niin usein tilanteessa, jossa minut heitetään ulkopuolelle kun en voi osallistua musiikkikeskusteluun kun en ymmärrä siitä mitään. Tiiän myös tilanteita, joissa on tarkoituksella puhuttu musiikista juuri niin etten ymmärrä niitä puhuttavia asioita, jotta saadaan omaa etua ja näyttämään asiat siltä, että Annukka ei ole mikään. 


En tiedä kuinka yleistä on tehdä kirja ja julkaista myös albumi siihen liittyen. En ole aiemmin törmännyt tällaiseen. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 

Ne tulee tärkeästä ja vähän käsitellystä aiheesta, Pirkanmaalle sijoittumisesta ja tuosta biisistä jonka lyriikat laitoin tähän.

 

 



sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Viisi vuotta aiemmin

Viitisen vuotta sitten näin syksyllä kirjoiteltiin. Kysyin kuulumisia ja vaiheltiin viestejä kuin taukoa minkään suhteen ei olisikaan ollut. Tätä aiemmasta yhteyksissä olosta saatikka kohtaamisesta oli siinä vaiheessa jo niin kauan, etten jaksa muistaa. 

Kirjoiteltiin tutuista aiheista ja asioista. Niistä, jotka oli meitä aina yhdistäneet. Se oli ihan normaalia kahden kauan ja syvästi tunteneen ihmisen viestintää. 

Siinä päivän aikana kulki sähköposti jos toinenkin. Kunnes sain kuulla, ettei kanssani voisi yhteyttä pitää, koska siitä ei tykätä. 

En ymmärtänyt asiaa miltään kantilta ja kävimme joltiseenkin kiivastahtisen keskustelun tai siis kirjoittelun asiasta. Lopputulema oli hyvä ja joitain päiviä myöhemmin istuin pitkälle iltaan koneella ja valvoin vain koska kirjoiteltiin. 

Seuraavan kerran otin yhteyttä kesällä. Syy siihen oli ilmeinen. Minulle oli tullut vastaan menneisyyden tilanne, jossa hän aikoinaan auttoi. Uskoin, että näin vuosienkin jälkeen minua autettais ja voisin purkaa tilannetta sellaiselle joka tietää asiat ja aiemmat tapahtumat kokonaisuudessaan. Tuossa hetkessä tarvitsin luotto ihmistä aivan todella todella paljon. 

Kävi kuitenkin niin, etten koskaan saanut vastausta sähköpostiini, jossa pyysin apua ja kerroin mitä oli tapahtunut. 

Usko ihmiseen oli kovalla koetuksella ja totesin jälleen, ettei usko kannata. 

Loppu kesä meni siinä jotenkuten. Koetin keräillä palasia kasaan. Syksy saapui enkä juurikaan ehtinyt miettiä tapahtunutta, koska olin todella kiireinen. 

Tuli seuraava kesä, jolloin jälleen kerrran kuulin tästä ihmisestä, jolta apua olin pyytänyt. 

Kävi ilmi, että läheisenäni pitämäni ihminen olikin kaikessa hiljaisuudessa tutustunut tähän. 

Minä en halunnut tietää tätä. En ymmärtänyt asiaa. En vain ymmärtänyt tapahtunutta. 

Erityisesti siksi, koska itse en ollut tullut vuotta aiemmin kuulluksi, mutta kyllä sitten taas täysin toinen ihminen saa kaiken tuen, välittämisen ja mitä kaikkee: Mutta ei Annukka. 

Annukka on paha, koska Annukan kanssa on eletty elämää. Annukka herättää kiellettyjä ajatuksia ja tunteita. Niin siksi pitää olla kuin Annukkaa ei olisi koskaan ollutkaan, koska vain ja ainoastaan Annukan täysin ignooraamalla ja mitätöimällä kykenee elämään. 

Ja mitä sanoo itse Annukka? Tähän kaikkeen? 

Mä sanon tähän, että koska olen alunperin Pohjois-Suomesta niin tiän kuinka siä eletään. Tiedän ne sanat, jotka sanomalla kaikki korjaantuisi ja olisin olemassa. 

Tässä tulee ajatusmaailmojen ja arvopohjien Crash! Boom! Bang!-ilmiö. 

En asu enää pohjoisessa. Olen yli puolet tähän astisesta elämästäni jo asunut muualla. Olen oppinut tämän nykyisen kotikaupunkini tavoille. Elän ja hengitän tätä kaupunkia: kulttuuria, ihmisiä, koskimaisemaa yms. 

Ajatukseni on moderneja ja vapaita. En kaipaa enkä tarvi mitään mikä kahlitsee. En tartte parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja vastaan vain omasta itsestä. Perhe-elämää en tule koskaan elämään. 


Se mitä kaipaan on, että tilit olis selviä. 


Se on ihmeellinen asia, että vuosikausia useampi henkilö, jota oon pitänyt itselle tärkeänä niin kaava on ollut tämä: Annukalle kerrotaan minkälainen hänen tulisi olla. Jos Annukka puolestaan kertoo minkälainen jonkun tai joidenkin muiden pitäisi Annukan mielestä olla niin tämä ei ole sallittua, vaan tämän johdosta suututaan ja kuitenkin jatketaan myös tulevina vuosina Annukan olemassaolon mitätöintiä. 


Olen jo joitain vuosia ollut tilanteessa, jossa en enää salli tuollaista käytöstä keltään. 

Oon vaan sellaisten kanssa, jotka kykenee olemaan aidosti mun kanssa muiden edessä. 



Palataas taas aiheeseen eli kesään kolmisen vuotta sitten kun kuulin kahden ihmisen tutustuneen. 


En todellakaan halunnut tietää tätä. Se kerrottiin varovasti. Otin sen rauhassa kun en tienny mitä se todella tarkoitti. Kun olin tajunnut asian niin oloni muuttui. Sain myös kuulla, ettei minusta oltu sanottu keskenään sanaakaan. Oikeasti kun ihminen välittää Annukasta niin se uskaltaa kertoa minusta elämäänsä tuleville uusille henkilöille. Jos näin ei uskalla tehdä niin sehän kertoo minulle todella paljon siitä arvostetaanko mua aidosti vai ei. 


Tuona kesänä koin sen taas: hylkäämisen, yksin jäämisen ja että minua vastaan ollaan enempi kuin koskaan. 


Meni vuosi ja tuli tilanne josta kerroin jo aikaisemmassa. 



Sen parin vuoden takaisen elokuisen päivän jälkeen olen ollut. Olen keskittynyt ihmisiin, joita mulla on. Miettinyt välillä kuinka kykenen jatkamaan kun jotakin puuttuu. Ja siis tietenkään ei puutu jos sitä joku sattuisi kysymään, mutta sitäpä ei kysytä.


Oon myös ajatellut, että nää pari ihmistä elelee miten kumpinenkin nyt sitte ikinä eleleekään. Ainuttakaan ajatusta Annukalle ei suoda. 


Jaaa-aaa. Että miksikö kirjoitan henkilökohtaisesta elämästäni jälleen kerran? Noh. Eikös se oo päivänselvää. Tai huomispäivänselvää? 


Vastaus: Koska mä voin. 

Ja jos mielesi tekisi sanoa jotakin siitä mitä kannattaa ja ei kannata blogissa kertoa. Niin jätä sanomatta. En kuuntele kuitenkaan. Ei kannata koettaa mahduttaa mua mihinkään muottiin. Kellään ei ole oikeutta kertoa minkälainen minun tulisi olla. 

 

Muutamia asioita, joilla minun olemassaoloa on mitätöity vuosien aikana. 

 

Rakastan Vivaldin Vuodenaikoja ja jokunen vuosi sitten kävin kuuntelemassa ne livenä. Se on upea teos. En kuitenkaan ymmärrä miten siihen on kirjoitettu luontoa kuvaavat osuudet ja näin ollen minua pidetään suurinpiirtein idioottina, musiikista mitäään ymmärtämättömänä ihmisenä. Se on se arvon mitta, että osaa tulkita musiikkia oikein. Minä en osaa. En ihmisenä riitä kun mulla ei ole tätä taitoa. 

 

Eräiden järjestämieni juhlien jälkeen sain kuulla ikäviä kommentteja juhlavieraistani. Ihmissuhteita on erilaisia ja kaikilla muilla oli kyllä hauskaa, paitsi tällä jälkeenpäin kommentteja esittäneellä. 

Eräissä toisissa juhlissa, joissa olin vieraana meni ilta siihen, että juhlien järjestäjä murehti koko illan pöytäliinalle kaatunutta punaviiniä ja kantoi siitä huolta. Sekö se oli sitte parempi? 

Aikoinaan kuuntelin 90-luvulla julkaistua musaa. Se oli väärin kun olis täytynyt pitää ja ymmärtää jotain aivan muuta. 

 

Mulle on myös kerrottu, etten ole ns. vammaispiireissä mikään tai mitään kun mulla ei ole tiettyjä taitoja. Ihmettelen miksi se osaaminen tai osaamattomuus on se arvonmitta? Mulle on sanottu, ettei minua arvosteta, koska en osaa tiettyjä asioita. 

Tuossa jokin aika sitten hain rahaa erästä tarvitsemaani esinettä varten, josta olis myös hyötyä tään blogin teossa. En saanut rahaa. Perusteita en oikein ymmärtänyt. Kertoo joko siitä, ettei minua arvosteta tai minua ja työtäni bloggaajana ei arvosteta. Toisille ihmisille sitä kyllä myönnetään tuhansia euroja esim. levyn tekoon. Näin olen kuullut kerrottavan. Vammaiset eivät ole missään niin epätasa-arvoisia kuin omissa yhdistyksissään. 

 

Takaisin tekstin aiheeseen: 


Vuosipäivien aikaan tuskasta tulee käsinkosketeltavaa ja johonkin se energia täytyy saada voida purkaa. 

Muutenhan elämä on oikein mallillaan. Vuosipäivät syö energiaa ja saa mut käyttäytymään tavalla, jolla nykyisin en yleensä käyttäydy.


Ainiin: Mulla ei oo hätää. Oon se sama kuin aina: nauran paljon ja kovaa. Rakastan. 



Vielä muutama biisi tähän loppuun. 


Tämän biisin kuuntelemisen aikana päätin, että julkaisen tämän tekstin. 

Sanat kannattaa kuunnella oikein tarkasti. 

Tuossa sanotaan että: "se ei ole mun vika. Silkka ominaisuus". 

Ajattelen, että se miten käyttäydyn ja miten olen ei ole mun vika tai virhe vaan ominaisuus. Vaikka vuosia olen saanut kuulla miten virheellinen ihminen olen ja että mun pitäs olla erilainen. Rikon yhteisönormeja, rasitan läheisten hermoja, koska muistan tasan tarkkaan mitä kukanenkin minäkin hetkenä sanoi ja voin palata niihin vuosien päästä jos on joku jäänyt vaivaamaan. Tosin en ole joka ihmiselle sellainen. 

Tässä siis biisi, jonka sanoitukseen viittasin jo useampi lause sitten. 


Rosita Luu - Prinsessa

 

 

Seuraavaksi kappale, josta minulle tulee aina mieleen kesä 2001. On heinäkuu ja viimeiset hetket olla kahden ennen kotiin palaamista ja ilman tietoa seuraavasta näkemisestä. On helppo olla ja jutella, vaikka edellisen illan valvominen väsyttää. Olen joskus miettinyt mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisi ollut enempi aikaa. 

Seuraavan kerran juttelemme vasta keväällä 2002 kauniina keväisenä päivänä ja saman vuoden syksyllä alkaa kaikki se mikä vaikuttaa omiin valintoihini vielä tänäänkin vuonna 21. 

Tässä se kappale, josta aina tulee mieleen tuo vuoden -01 heinäkuinen hetki. 


Meredith Brooks - Bitch 

 

 

 

 Vuosisadan viimeisenä kesänä heinäkuussa kun minut jätettiin niin koko systeemi oli perin outoa. En ole vielä tänä päivänäkään toipunut siitä. Ihminen, jonka vuoksi mut heitettiin syrjään olikin mukana kuviossa vain sen sitä seuranneen viikon, jonka pakosta jouduimme samassa paikassa viettämään. Heidän keskinäinen suhteensa oli niin outo. Muija ei halunnu olla tään mun rakkauden kanssa oikeasti, mutta oli valmis siihen näytelmään, jota mulle sen kesän aikana esitettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kun minulla ja rakastamallani ihmisellä alkoi fyysinen suhde niin tää muija ei ois sallinut sitä. Vuosia myöhemmin kun näin rakkaani viimeisen kerran niin hän sanoi, ettei kanssani ollut koskaan vaikeaa, mutta että tää muija teki hänen elämästään helvettiä. 

Ne vuodet, jolloin meillä oli fyysinen suhde niin se oli erikoista, ettei koskaan puhuttu siitä mitä meiän välillä on. Oltiin joka päivä tekemisissä ja ramppasin opiskelujen ohessa viettämässä viikonloppuja hänen kanssaan. Ikäänkuin oisin ollut itsestäänselvää ja myös se, että kaikki aina päättyy tai päätyy välillämme fyysiseen olemiseen. 

Kannoin meistä ison vastuun huolehtimalla siitä etten tuu raskaaks. Yks pahimpia riitoja käsitteli sitä, että jos lopetan pilsujen syömisen niin mitä meille sitte tapahtuu. Se oli vähän niinkun sellasta, että niin kauan meiän välillä on seksiä kuin minä ikäänkuin mahdollistan sen. Tiesin hänen olleen toisen kanssa ainakin kerran juuri vähän ennen sitä riitaa. 

Nykyinen tilanne ei tuosta vuosien takaisesta sinäänsä poikkea mitenkään. Annukan kaa ei voi olla missään tekemisissä, koska Annukka aiheuttaa tunteita, joiden olemassaolo sais pettämään nykyistä kumppania. Tässä on vaan sellanen juttu, että luuleeko tyyppi tosiaan, että minä oisin hänen kanssaan jos tilaisuus olisi? 

Jos ihmisen ongelma on ettei hän oikeen tiiä miten ihmissuhteissa ollaan ja ongelmaksi muodostuu se, että olisi useampi nainen, jonka kanssa olla, eikä näin ollen kyetä käsittelemään omia tunteita, koska ehkä ei olla opittu niitä koskaan käsittelemäänkään siksi koska on ollut mahdollista lakaista ikävät asiat maton alle, pois elämää ja mieltä painamasta aina yhdellä tietyllä kysymyksellä ja siihen saatavalla vastauksella. Ni se ei tarkota sitä, että ne asiat ois saatu tekemättömiksi. Eikä myöskään sitäkään, että se tekisi kanssa ihmisiä kohtaan tuohon aikaan harjoitetusta käyttäytymisestä yhtään sen hyväksyttävämpää. Ne ongelmat kun ei tosiaan olleet meissä ns. seksikumppaneissa vaan jossain aivan muussa. 

Itse olen kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja elämänvaiheeseen saakka. Siis tähän hetkeen, jossa nyt kirjoitan näistä asioista.  


Kärsin yhä siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka koin vuosisadan viimeisenä kesänä. 

Olen rakentanut aikuisen naisen elämän viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Meiän ensitapaamisen vuosipäivä oli hiljattain. Tää on paras teksti, jonka olen ikinä milloinkaan kirjoittanut ja parempaa lahjaa tähän päivään en kykenisi edes antamaan. 


Tiiän tasan tarkkaan, että ne jotka ittensä vois tästä tekstistä tunnistaa niin ne ei lue mun blogia, koska olen lakannut olemasta heille, joten jatkan samaa linjaa. 

Vuosipäivien aikaan voi teksti olla häilyväistä ja puran oloani. Kaikkina muina aikoina keskityn blogini pääasialliseen teemaan ja yhteistyökuvioihin, joten se siitä ja loput kirjeessä. Kaikki on oikein loistavasti lähes 360 päivää vuodessa. 

Mun ei enää tarvii peitellä jätetyksi tulemista ja sitä, että elän sen aiheuttamaa tuskaa vielä nykyhetkessä. 

 

Viimeisen kerran on puhuttu noin 12 vuotta sitten. Se tapahtui eräänä surullisen ikävänä viikonloppuna, jolloin olin kyläilemässä ns. Kaverilla. Se viikonloppu oli täynnä valheita, epäkunnioittavaa käytöstä minua kohtaan, tietojen salailua ja ehkä jonkinlaista riitaa. Jos he joiden kanssa tuon weekendin vietin olisivat oikeasti halunneet mulle hyvää niin he olisivat kohdelleet mua avoimen rehellisesti ja hyvin. Joka tapauksessa kun oma oloni oli tuskaisa sen viikonlopun aikana niin soitin about aamu kolmen aikaan siihen ainoaan puhelinnumeroon, jonka omistajan tiesin suhtautuvan minuun hyvin aina, vaikka mitä olisi tapahtunut. Numero ei siihen aikaan vastannut, mutta myöhemmin päivällä kylläkin. Se puhelu oli tuttua ja turvallista. Tuntui, että vaikka sillä hetkellä fyysisesti läsnä olleet ihmiset eivät mua arvostaneet niin siellä puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kanssa oli kaikki hyvin. Sain valtavasti voimia siitä puhelusta siihen loppu aikaan, jonka vietin kyläilemässä ja siedin sen skeidan mitä oli tulossa. Tästä puhelusta seuraava yhteys olikin sitten tosiaan tästä nykyhetkestä katsottuna viisi vuotta aiemmin. 

Oisin siinä viimesessä puhelussa ehkä halunnut kysyä kysymyksen. Olisin kait saanut tutun vastauksen sekä vastakysymyksen. En ollut yksin siinä hetkessä niin jäi kysymättä. 

 

Toiset käyttää elämässä kysymys ja vastaus menetelmää, jotta asiat saa pyyhittyä pois. Mä kirjoitan ja teen tuskasta julkista. Minulla on oikeus toimia näin. Jos tutut lukisi niin voisi tulla oikeustoimia. Tällasii sanaleikkejä. Tää saattaa osoittaa kielellistä lahjakkuutta. 

Elän aikuista, hyvää ja turvallista elämää. Vuosipäivinä menneisyys muistuttelee ja tuska saapuu. 

 

 

 

Tähän loppuun vielä melko tuore kappale, josta löydän niin valtavasti samaistuttavaa. Laitan sen tarkoituksella ilman artistin nimeä. 

 

Amorin siivet 

 

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kaksi vuotta myöhemmin

Päivälleen kaksi vuotta sitten kaikki mihin milloinkaan olin elämässäni tai tarkemmin sanottuna muodostamissani ihmissuhteissa luottanut hajosi kerralla. Kaikki ikäänkuin mitätöityi. Lakkasin olemasta olemassa ihmiselle, johon olin aina siihen saakka voinut luottaa ja samalla meni myös eräs toinen ihmissuhde, koska eihän se käy laatuun, että toisen kanssa voidaan olla tekemisissä, mutta ei Annukan. 

Tää kaikki sai mut oikeastaan hahmottamaan koko kokonaisuuden ja ymmärtämään, että myös muutama muukin ihmissuhde olikin aina perustunut valheelle ja ehkä myös mun omalle kuvitelmalle siitä minkälaisia luulin näiden ihmissuhteiden vuosia olleen. 

Sain nähdä totuuden ja se näytettiin minulle kaikessa karmeudessaan. Mun elämässä on aika ennen tuota päivää ja aika tuon päivän jälkeen. Mä oon vähän niinkun se lintu, joka nousee tuhkasta aina 500 vuoden välein. Olen näiden kahden vuoden aikana luonut itseäni uudelleen. Ja mähän pärjään, koska olen päättänyt pärjätä! 

 

Jaa, että mitäkö tuolloin pari vuotta sitten oikein tapahtui. 

Olen ihminen, joka kerron suoraan mikä mua millonkin riepoo. Mulla on oikeus olla olemassa ja oikeus toimia niin. 

Kerroin sähköpostitse kahdelle ihmiselle mitä ajattelen heidän yhteistoiminnastaan ja miltä se musta tuntuu. Kerroin myös mikä heidän käytöksessään vuosien aikana on mua ihmetyttänyt. 

Toisen kohdalla se tarkoitti sitä, että jouduin vuosia kuuntelemaan kommentteja siitä voiko mies ja nainen olla kavereita ilman fyysistä kanssakäymistä. Käsittämätöntä, että kellään on aikaa miettiä sitä mitä keidenkin välillä on. Ja koskapa ihminen oli mulle aina jankannut siitä, ettei mies ja nainen voi olla kavereita ilman seksii. Niin mikä sais mut uskomaan, ettei hänellä ja tällä toisella niin ois? Vastaus: ei mikään. 

Ja toisen ihmisen osalta sain aikoinaan suurta ihmettelyä osakseni kun erosin kirkosta. Tällaset asiat on kuitenkin jokaisen henkilökohtaisia asioita, joita ei tarvi perustella kellekään. 

 

Olin siis saanut näiltä kahdelta ihmiseltä osakseni vuosien aikana kaikenlaista ja näin ollen mielestäni mulla oli oikeus kertoa mitä heistä ajattelen. 

Siitä ei seurannut rakentavaa keskustelua. Miten olisi voinutkaan, koska minua kyllä on aina kritisoitu, mutta minä en saisi esittää ainuttakaan mielipidettä. 

 

Asiat eskaloituivat ja tuolloin pari vuotta sitten näistä ihmisistä toisen kanssa ikäänkuin sovittiin se homma hänen kulttuuriinsa ominaisella tavalla. Se ei tarkota, että olis oikeesti sovittu. Mä en vaan halunnu enää enempää perättömiä uhkauksia sähköpostiini. Halusin asian vain pois, jotta saisin rauhassa viettää huippu viikonloppuu hyvässä seurassa. 

 

Tuon päivän jälkeen olenkin ollut vain omillani: vihannut jokaista päivää, koettanut vaan jaksaa seuraavaan aamuun ja uuteen hetkeen. 

 

Välillä oon koettanut lieventää tuskaa, mutta humalatiloissa asiat saattaa vain moninkertaistua ja tuoda tuskan lähemmäksi pintaa. 

 

Osa mua on pysyvästi rikki niiden parin vuoden takaisten tapahtumien seurauksena. Eikä se osa tuu koskaan parantumaan. 

 

Oon ollut vuosia ymmärryksessä, että he jotka koen kaikkein lähimmiksi ihmisikseni myös ovat sitä. Nuo parin vuoden takaiset tapahtumat osoittivat, ettei niin todellisuudessa ole. 

Siitä asti kun olin 14. Olen saanut kuulla itseeni kohdistettuja kommentteja, joilla on haluttu satuttaa minua ja joilla myös on haluttu muuttaa minut joksikin muuksi. 

On milloin arvosteltu mun käyttäytymistä, mun ujoutta, mun hiljaisuutta, on haukuttu ja naureskeltu musiikille jota rakastan, kirjoille joita rakastan, on halveksittu mun perhetaustaa, on väheksytty mun kohtaamia vastoinkäymisiä, on kerrottu minkälainen koulutus minulla tulisi olla, jotta kelpaisin kumppaniksi, ja niin edelleen. 


Kaikkea tätä olen ottanut vastaan, koska olen luullut että niin kuuluu tehdä ja samalla ihmetellyt miksei läheiset tai nämä ns. läheiset kykene itse vastaanottamaan asioita, joita heistä sanon heille. Syy on siinä, etteivät he kykene, vaikka samaan aikaan vaativat minua muuttumaan. Se ei ole aitoa vuorovaikutteista, vuorovälitteistä oikeaa Ystävyyttä, saati Rakkautta. 


Näin ollen olen hankkiutunut eroon henkilöistä, joiden kohdalla olen huomannut, ettei välillämme ole koskaan ollut oikeaa ystävyyttä. 



Nykyään olen onnellinen. Elämässäni on jäljellä vain he, jotka Mua Aidosti Rakastaa, Hyväksyy Mut ja Uskaltaa Olla Muiden Edessä Mun Kaa.


On hetkiä jolloin mietin kuinka jaksan elää elämääni kun siitä puuttuu ihminen/ihmisiä, joiden uskoin aina elämässäni olevan. Ne hetket on sietämättömiä ja aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä kuten vaikkapa tään kirjoituksen. 

Mun elämästä puuttuu jotakin hyvin oleellista, jota en voi kokea ja tuntea heidän kanssaan, joita elämässäni nykyään on. 

Nykyisen ja aiemman elämän läheisissä on se ero, etten nykyisissä kuvioissani pura olojani samoilla tavoin kuin aiemmin. Tietyn tyyppiset ihmiset ja ihmissuhteet saa minussa aikaan tietynlaista käyttäytymistä. 


Pakko kertoa yksi muisto tähän. 


On joulukuu vuonna 2003. Olen jälleen matkannut opiskelupaikkakunnaltani Tampereelle. Tällä kertaa siä on myös yks aiemmin opiskelunsa päättänyt meijän yhteinen ystävä. Tään kolmannen osapuolen kanssa käyn kaupassa. Ostetaan meille kaikille ruokaa ja mitä ikinä. Muutoin nimittäin eläisimme vaan kahvilla ja paahtoleivällä. 

Lauantaina muistaakseni käymme istumassa iltaa. Loppu ilta vietetään kuitenkin poissa kaupungista ja kun palaamme aamuyöstä takaisin on tilanne mielenkiintoinen. Onneksi on tilaa ja voidaan "nukkua" kahdestaan. Jossain vaiheessa päivää tai iltapäivää kun heräämme olen yhä väsynyt yön valvomisesta, alkoholijuomista, liiasta kahvin juomisesta niiden parin päivän aikana. Minun pitäisi palata takaisin opiskelupaikkakunnalle, mutta lähdenkin vasta maanantai aamuna. Se sunnuntai menee jotenkin. Se tärkeämpi osapuoli lähtee bänditreeneihin ja on poissa tuntikausia. Ollaan kolmannen osapuolen kanssa kahestaan. Hän koettaa saada minua syömään jotain ja keittää taas kahvia. Katsomme telkkarista uutisia, joissa puhutaan Saddam Husseinin löytymisestä tai teloittamisesta. Asia menee minulta kuitenkin ohi, koska vain fiilistelen edellistä iltaa, yötä ja sitä aamuyön hetkeä jolloin menimme "nukkuun". Mietin myös tietääkö tämä kolmas osapuoli mitä silloin aamulla tapahtui. 

Siinä sunnuntaisessa iltapäivän ja alku illan hetkessä minä en onnekseni tiedä, ettei sellaisia hetkiä enää tulevina vuosina tulis. En tiedä sitä, etten kokisi samanlaista varmuutta rakkaudesta enää milloinkaan. 

Seuraavana kesänä kun jo asun Tampereella tapaamme samalla porukalla kuin myös syksyllä. Oma jaksamiseni on kuitenkin äärimmäisen haastavaa. En tiennyt kuinka paljon haasteita omilleen muutto toisi. 


Kun muistelen esim. tuota joulukuuta 2003. Niin sitä vasten katsottuna on niin käsittämätöntä, ettei nuo kaksi ihmistä enää välitä musta ja että olen lakannut olemasta heille molemmille. 

En vaan kykene ymmärtämään miten ihminen voi käyttäytyä toista ihmistä kohtaan niin, ettei mitään hänen kanssaan koettua, tapahtunutta ja tunteita olisi koskaan ollutkaan. 

Tiedän sanat, jotka sanomalla olisin taas olemassa. En vaan voi sanoa niitä, koska arvopohja ja ajatusmaailma on niin erilainen. Minulla väärä ja heillä se ainut oikea. 

Uskoisin. Jos uskoisin. 



Ens viikolla palaan taas kulttuuri aiheisiin. 

Tää teksti oli vain pakko tehdä. 

Luotan siihen, että koska olen lakannut olemasta niin tekstin henkilöt eivät koskaan tule tätä kirjoitusta lukemaan. 

En joudu tästä oikeudelliseen vastuuseen. 

Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. 

Vai mitenkä se oikein meni?


Blogista sanottua: 

"Se on hyvä, mutta voisit jättää pois ongelmistasi kirjoittamisen." 

Noh. Jos en täällä sitä tee niin missäs sitte? 


Jos henkilökohtaisesta surusta ja tuskaa yhäti aiheuttavista asioista kirjoittaminen sulkee minulta joitain ovia blogimaailmassa tai missä tahansa. Niin silloin sellainen sulkeutuminen tapahtuu. 

Kupliva maailmani on kulttuurin lisäksi myös hetkittäin muutakin. 


Livenä oon sellainen kuin oon. Ei tää teksti mun iloa ja olemusta muuta mihkään suuntaan.



Olin jo kirjoittanut tämän tekstin mielestäni valmiiksi, ja odotin tulevaa julkaisua. Tällä viikolla ilmestyi kuitenkin yksi laulu, jota kuunnellessani tiesin mitä tähän tekstiin haluan vielä laittaa ja niin kirjoitin tuosta joulukuusta 2003. 


Tässä on tää kappale. 



Da Buzz - Wanna See You Dance With Me


Annina Holmberg: Amor, onnenhevonen

            Annina Holmberg - Amor, onnenhevonen    Saga Egmont FI 2024 ISBN 9788727086217 E-kirjan sivumäärä 116   Heppatyttö Liian tarinan...