Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kupliva maailmani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kupliva maailmani. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Viimeinen taistelu: Kolme vuotta Kuplivassa maailmassani

Jaahas! Tasan kolme vuotta sitten käynnistyi Kupliva maailmani tai pitäiskö sanoa, että alkoi pyöriä. Maailma ympärillämme on mullistunut täysin ja maailman kuplivuudelle on yhä tilausta. 

 

Viimeseen vuoteen mahtui merkittäviä asioita kun blogi sai uuden oman verkkotunnuksen yhteistyössä Zonerin kanssa ja viralliseksi osoitteeksi tuli 

 

https://www.kuplivamaailmani.pink/ 



Blogi sai myös virallisen sähköpostin yhteistyössä jälleen Zoner. 


Kiitoksia näistä! 



Kirjoja on arvioitu taas vuoden mittaan ja sama meno jatkuu. Kiitos kaikille arvostelukappaleita lähettäneille kustantamoille. 


Olen myös koettanut mekastaa äänikirjoihin liittyvistä epäkohdista ja myös lukemisen tasa-arvoisuudesta. Meitä jotka ei ole koskaan ainuttakaan paperista kirjaa voineet lukea syystä, toisesta tai kolmannesta. Niin kustantajat, kirjakaupat ja äänikirjapalvelut ei nää meitä aitoina lukijoina. Sen huomaa esim. Siitä ettei ennakko lukukappaleet ole yleensä muita kuin painettuja kirjoja ja Kirjamessuille ja muihin tapahtumiin pyydetään puhumaan ihmisiä, jotka eivät tosi asiassa tarvitse äänikirjaa mihinkään ja suhtautuvat äänikirjoihin ikäänkuin jonkinlaisena viihdekäyttönä ja itkevät sitä kun lukija ei miellytä niin onneksi on se painetun kirjan lukemisen mahdollisuus ja kitisevät kanssa siitä, että vain tietyt kirjat sopivat äänikirjoiksi ja kuinka ikävää on, ettei äänikirjaan voi tehä merkintöjä ja ettei kirjassa voi äänikirjaa kuunnellessa liikkua, vaikka todellisuudessahan äänikirjapalvelujen soittimissa siis soitin näkymässä eli siinä missä näkyy kirjan nimi, jota parhaillaan kuuntelet ja missä luvussa oot, ja voit säätää nopeutta yms. Niin siinä kyllä on eteenpäin ja taaksepäin kelaamisen painikkeet. 

Voiko olla muka niin, ettei porukka ole huomannut näitä tuiki tarpeellisia ja äärimmäisen käteviä toimintoja? 


Jos kirjasta ei tehdä äänikirjaa tai edes e-kirjaa niin se tarkottaa sitä, etten voi silloin lukea sitä. Lukija siis äänikirjan lukija on toissijainen asia. On aivan sama kuka sitä lukee, koska tarina on tärkein! 


Mitäpä muuten luulette; jos en olisi lukenut kirjoja laisinkaan niin kykenisinkö kirjottaan tätä blogia? Jos siis mielestäsi tässä näkyy lukeneisuuteni? Vai ootko yhä edelleen sitä mieltä, että en ole mielestäsi lukenut mitään, koska kirjat eivät välity aivoihini silmillä lukemalla? 


Nämä on vaan ns. retorisia kysymyksiä, joihin en odota vastausta. Kehotan vain miettimään näitäkin asioita ennenkuin huudat, että vaan paperista luettuna lukeminen on OIKEIN JA HYVÄKSYTTÄVÄÄ! 



Parasta mitä blogillani olen saanut aikaan on se, että olen löytänyt samasta musiikista tykkääviä ihmisotuksia ja suosikki bändini tunnistaa mut keikoilla. 


Aino & Hajonneet on se bändi. On ollut ilo levittää heidän aina niin voimaannuttavaa musaa!!! 

Taitaa olla niin, että Toffeekölli löysi bändin Kuplivasta maailmasta. 

 

Nyt oon saanut sen mitä en joskus nuorempana saanut. Silloin mun rakastamille bändeille naureskeltiin ja mun kuuntelemia genrejä mitätöitiin. Nyt tulen kuulluksi ja hyväksytyksi! 

 

 

Tekstin otsikko on edelleen Nora Robertsilta ja yhä on tuo sarja nimeltään Valitun aikakirjat lukematta. 

Ensi vuoden postaukseen, joudun kehittelemään otsikon jostain muusta kirjasarjasta, koska Robertsin osalta vuosipäiväpostausten otsikointi päättyy.


Nyt toistan itseäni. Tämä teksti oli hieman erillaisena jo vuosi sitten. 



"Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt kolmen vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä Lukuisista Arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms."


En ole blogilla tienannut vielä tuhansia eurosia, mut sekin päivä tulloo!

Kiitos kuluneesta ja Hyvää Vappua Kaikille!

lauantai 10. joulukuuta 2022

Céline Dion: A New Day Has Come

 


 

 

 

 

Uusi päivä saapui vuonna 2002. Tarkemmin sanottuna 22.03.2002. 

Levyn julkaisusta tuli tänä vuonna 20 vuotta. 

Kun radioissa raikasi levyn nimibiisi olin itse töissä täällä. 

 

Levyltä julkaistiin singleinä A New Day Has Come, I'm Alive, Goodbye's (The Saddest Word), sekä promosingleinä Aun Existe Amor ja At Last.


Levy on seitsemäs englanninkielinen ja 18 studioalbumi Dionilta. 


Levyä äänitetty näissä paikoissa: 


Bananaboat (Burbank, California)
Chartmaker (Los Angeles)
Cove City Sound (Glen Cove, New York)
Deutsches Filmorchester (Berlin, Germany)
Endeavour (Suresnes)
Maison De Musique (Canada)
Master Plan (Stockholm, Sweden)
Metropolis (London, England)
Murlyn (Stockholm, Sweden)
Paradise Sound (Florida)
Piccolo, Montreal (Ontario, Canada)
Sony Music (New York, New York)
Sony Oasis (Canada)
Sony Scoring (Los Angeles, California)
SR Studio 2 (Stockholm, Sweden)
Studio Piccolo, Montreal (Quebec, Canada)
The Enterprise II (Los Angeles)
The Hit Factory (Miami, Florida)
The Location (Stockholm, Sweden)
TODD-AO (Los Angeles)
WallyWorld (California)
Westlake Audio (Los Angeles). 


Äänitysten ajankohta 28.08.2001-31.02.2002. 


Tuottajat; 


Walter Afanasieff,· Peer Åström, Christian van Burkholder, Anders Bagge, Arnthor Birgisson, Andreas Carlsson, Marc Dold,·Simon Franglen, Humberto Gatica, Richie Jones, Robert John "Mutt" Lange, Kristian Lundin, Vito Luprano, Steve Morales, Christopher Neil, Aldo Nova, Gérald de Palmas, Guy Roche ja Ric Wake.



Levyä myyty maailmassa 12 miljoonaa. Eli aika monelta ihmiseltä löytyy tämä kyseinen muovin palanen. 

Itseäni "järkyttää" näinä aikoina kuinka paljon energiaa levyjen valmistukseenkin on vuosikymmenien aikana mennyt!

 

Tällä viikolla tuli huonoja uutisia hänen terveydestä ja peruuntuneista & siirtyneistä konserteista. 

Viestin voi katsoa tästä linkistä. 

Celine Dion Reschedules Spring 2023 shows to 2024, and cancels eight Summer 2023 shows. 

 

Annan levylle tähtiä 3/5. 

Tässä myös linkki pariin podcast-jaksoon ja dokumenttiin levyn ja musavideon teosta.  

 

 

Céline Dion - A New Day Has Come 

 

℗ 2002 Sony Music Entertainment Canada Inc.

 

Spotify 

 

Youtube 


Céline Dion - A New Day Has Come: Making the Album

 

Céline Dion - A New Day Has Come: Making the Music Video 

 

The Celine Dion Podcast Ep39: Celebrating A New Day Has Come

 

The Celine Dion Podcast Ep67 - 20 years of A New Day Has Come 

 

Tracklist: 

 

 


 

 

1. I'm Alive
Kristian Lundin · Andreas Carlsson
Lundin · Ric Wake[a] · Richie Jones[a]
3:30
 

Spotify soittaa tämän biisin tosi usein kun oon kuunnellut jonkun levyn. 

Rakastan tätä! Tää on niin energinen ja elävä biisi! 

Mielestäni hyvä aloitus levylle. 

 

2. Right in Front of You
Steve Morales · Sheppard Solomon · Kara DioGuardi · David Siegel
Morales
4:13

Erikoisia soundeja ja vaatii useamman kuuntelukerran.
 







3. Have You Ever Been in Love
Anders Bagge · Peer Åström · Tom Nichols · Daryl Hall · Laila Bagge
Bagge · Åström
4:08
 

Tässä on jotain samaa kuin vuosien takaisessa Water From The Moon-biisissä. Levyn toisiks paras biisi! 

 

4. Rain, Tax (It's Inevitable)
Terry Britten · Charlie Dore
Christopher Neil
3:25


Hirveän ruman kuuloisia soundeja ja ääntä muokattu ymmärtääkseni vokooderilla. Vai mikähän sen semmosen yhen vekottimen nimi on. 

Tausta kuulostaa tosi rumalta elektropoprämistelyltä.  

 

 


 

 

 

5. A New Day Has Come (Radio Remix)
Aldo Nova · Stephan Moccio
Wake · Walter Afanasieff · Nova · Jones[a] · Christian van Burkholder[a] · Marc Dold[a]
4:23

Hyvä biisi. Liikaa soitettu. Dionilla on niin paljon biisejä, joita suuri yleisö ei milloinkaan kuule ja se on harmi koska tuotantohan on myös genrellisesti monipuolinen. 


6. Ten Days
Nova · Maxime Le Forestier · Gérald de Palmas
Palmas
3:37
 

Tästä tuli uusi suosikkini kun kuuntelin levyn tätä varten. 

Pidän tästä lyriikasta ja biisin beatista. Voisin kuunnella myös pelkkää taustaa ilman vokaaleja. 

"At the doorway of my heart
All the leaves are falling down
And though I try to pick them up
There's so many, I think I'll drown
Ten days have come and gone
Ten days, and I'm all alone
And all that I can do is pray and pray
Ten days, I've seen the rain
Comin' down on a sunny day
But all I gotta do is pray and pray
And pray"

 

 


 

 

 

7. Goodbye's (The Saddest Word)
Robert John "Mutt" Lange
Lange
5:19
 

Tässä laulaa ymmärtääkseni taustalla Shania Twain. Tulee heti introsta mieleen esim. Love Doesn't Ask Why ja muutenkin aiemmat levytykset ennen Let's Talk About Lovea. 

 

8. Prayer
Corey Hart
Afanasieff
5:34
 

Kaunis biisi, mutta ei kuulu omiin suosikkeihin.

 

9. I Surrender
Louis Biancaniello · Sam Watters
Simon Franglen
4:47


Levyn paras biisi! 

Ihana intro pianolla tai flyygelillä ja Dionin jumalainen ääni. 

Tästä on myös upea versio vuodelta 2012. 

 

Steps - I Surrender (Live! 2012 - O2 Arena, London).






10. At Last
Mack Gordon · Harry Warren
Humberto Gatica · Guy Roche
4:17


Biisi on vuodelta 1941 musikaalista nimeltä Sun Valley Serenade. 

Pitäisi ehkä kuunnella Glenn Miller & Orchestran levytys jos se enemmän avaisi biisiä. 

 

 

11. Super Love (non-Canadian/US bonus track)
Roche · Shelly Peiken
Roche
4:16


Tästä tulee myös Jennifer Lopez mieleen. En tiiä onko latinovaikutteet jotenkin tarkoituksellisia tällä levyllä. 

Biisi on kuin tehty omaan elämääni kyseiseen vuoteen -02. 

Löydän itseni näistä sanoista: 

 

"You and me we got a super love
Never gonna give give it up
It's the kind of sweet dreams are made of
I'm not afraid of - our super love
You and me we got a super love
Ain't no way we'll ever get enough
It's the kind of sweet dreams are made of
I'm not afraid of
No super love
Super love
Gimme that gimme that super love"

 

Täältä nykyisyydestä on niin hyvä huudella menneeseen. 

 

12. Sorry for Love
DioGuardi · Bagge · Åström · Arnthor Birgisson
Bagge · Åström · Birgisson
4:10

 

Tästä kuulee niin selkeästi ruotsalaisen tuotannon. 

Tämä on aikansa dance/pop-soundia, että jos tuosta vuodesta pitäisi esitellä jollekin vain yksi biisi niin se olisi tämä. 

Huipputuotanto ja välillä muutakin kuin powerballadeja. 



 


 

 

 

 

 

 


 

 

 

13. Aun Existe Amor
Riccardo Cocciante · Ignacio Ballesteros-Diaz
Gatica · Vito Luprano
3:52

 

Tämä on espanjaksi biisi nimeltään L'amour existe encore. 

Musavideo löytyy tästä. 

Biisi on vuodelta 1991 ja nimi englanniksi Love Still Exists.


14. 

The Greatest Reward
Pascal Obispo · Carlsson · Jörgen Elofsson · Lionel Florence · Patrice Guirao
Lundin · Carlsson
3:28

Oon usein vaan ohittanut biisin ajatellut että ompahan mitään sanomaton veisu. 

Tätä tekstiä tehdessä hiljennyin kuuntelemaan lyriikkaa aivan eri tavalla ja löysin itseni taas. 

Biisissä laulellaan näin: 

 

"My prejudice was gone
You needed me, I found my place
I'm different now these days
Now the greatest reward
Is the light in your eyes
The sound of your voice
And the touch of your hand
You made me who I am
You trusted me to grow
I gave my heart to show
There's nothin' else I cherish more
I stand by you for sure
Now the greatest reward
Is the love that I can give
I'm here for you now
For as long as I live
You made me who I am
So suddenly, it's clear to me
Things change
Our future lies in here and now
We made it through somehow
Now the greatest reward
Is the love that I can give
I'm here for you now
For as long as I live
You made me who I am
You made me who I am"
Sanat tarjoaa Musixmatch
 

15. When the Wrong One Loves You Right
 

Martin Briley · Francis Galluccio · Marjorie Maye
Wake · Jones
3:48

 

Olen varmasti ainut ihminen maailmassa, jolle tulee tästä biisistä mieleen Jennifer Lopezin Ain't It Funny. 

 

Tuotanto kuulostaa hirveän samalta ja molemmat on varmoja hittejä yökerhoissa.

Yllätyin, ettei tämä ole ruottalaista tuotantoa, koska soundimaailma kuulostaa ihan siltä. Etenkin lopun modulaatio.  
 

16. A New Day Has Come
 

Nova · Moccio
Afanasieff · Nova
5:42

 

Kun Suomessa avaa radion niin tämä soi aika usein. Tai siis ei tämä vaan Radio Edit. 

Tämä versio tukee mielestäni biisin tekstiä paremmin ollen rauhallisempi kuin se ainakin suomalaisilla radioilla soiva.
 

17. Nature Boy
 

eden ahbez
Afanasieff
3:45

 

En pidä tästä versiosta juurikaan. Paljon parempi versio on tämä: 

Annie Haslam - Nature Boy / If I Loved You.
 

Total length:
72:14 


Credits: 


• Walter Afanasieff – arranger, bass, drum programming, keyboards, producer, programming
• John Amatiello – digital editing, pro-tools
• Magnus Anderson – assistant engineer
• Fredrik Andersson – string engineer
• Jim Annunziato – engineer
• Peer Åström – digital editing
• Anders Bagge – arranger, engineer, producer, background vocals
• Janie Barnett – background vocals
• Tom Bender – mixing assistant
• Francis Benítez – background vocals
• Dushyant Bhakta – engineer
• Kevin Breit – engineer, acoustic guitar, electric guitar
• Arnthor Birgisson – producer
• Terry Britten – guitar
• Chris Brooke – assistant, assistant engineer, engineer, mixing assistant
• Marcus Brown – bass, drums, keyboard programming, percussion
• Jorge Calandrelli – conductor, orchestral arrangements, piano
• Andreas Carlsson – guitar, producer, background vocals
• Jennifer Carr – background vocals
• Sue Ann Carwell – background vocals
• Dorian Cheah – electric guitar
• Chiquito – assistant engineer
• Sébastien Chouard – guitar
• Christian B. – producer, programming
• Kevin Churko – engineer, pro-tools
• Datz Pyle – orchestra contractor
• Rich Davis – production coordination
• Matthew Dellapolla – scoring consultant
• Lenny DeRose – engineer
• Joey Diggs – background vocals
• Celine Dion – liner notes, primary artist, background vocals
• Peter Doell – engineer, recording
• Margaret Dorn – background vocals
• Felipe Elgueta – engineer, synthesizer programming
• Mark Eshelman – scoring crew
• Keith Fluitt – background vocals
• Peter Fogselius – mixing assistant
• Kevin Fox – cello
• Simon Franglen – arranger, keyboards, producer, synthesizer programming
• Michel Gallone – assistant, assistant engineer
• Humberto Gatica – arranger, engineer, mixing, mixing engineer, producer, vocal engineer
• Gavin Greenaway – string arrangements, string conductor
• Mary Griffin – background vocals
• Rutger Gunnarsson – string arrangements, string conductor
• Mick Guzauski – mixing
• Nana Hedin – background vocals
• Dan Hetzel – engineer
• Simon Hurrell – engineer, track engineer
• Paul Jackson, Jr. – guitar
• Henrik Janson – string arrangements, string conductor
• Uli Janson – string arrangements, string conductor
• Skyler Jett – background vocals
• Richie Jones – drum programming, guitar, producer
• Steven Kadison – assistant, mastering assistant
• Chantal Kreviazuk – guest artist, background vocals
• Eric Kupper – guitar, keyboard programming
• Michael Landau – guitar
• Robert John "Mutt" Lange – guitar, producer, background vocals
• Thomas Lindberg – bass
• Jason Lloyd – scoring crew
• Bernard Löhr – mixing, string engineer
• Kristian Lundin – keyboards, mixing, producer, programming
• Vito Luprano – executive producer, producer
• Nick Marshall – assistant engineer
• Vladimir Meller – compilation mastering, mastering
• Chieli Minucci – guitar
• Steve Morales – arranger, MIDI programming, producer, background vocals
• Maryanne Morgan – background vocals
• Pablo Munguia – assistant engineer
• Christopher Neil – producer
• Aldo Nova – producer
• Kenny O'Brien – vocal arrangement, vocal editing, background vocals
• Esbjörn Öhrwall – guitar
• Jeanette Olsson – background vocals
• Rafael Padilla – percussion
• Richard Page – background vocals
• Woody Pornpitaksuk – compilation editing
• Mark Portmann – arranger, keyboards
• Steve Prestage – engineer
• Dave Reitzas – engineer
• Claytoven Richardson – background vocals
• Guy Roche – arranger, drum programming, producer, synthesizer
• Maggie Rodford – string coordinator
• William Ross – conductor, orchestral arrangements, string arrangements
• Mark Russell – production coordination
• Sakai – background vocals
• Denis Savage – assistant engineer, vocal engineer
• Dave Scheuer – engineer
• David Siegel – keyboards
• Harry "Slick" Sommerdahl – piano
• Tony Stanton – copyist
• Stockholm Session Orchestra – strings
• Shane Stoner – engineer
• Christian Szczesniak – acoustic guitar
• Nick Thomas – engineer
• Shelene Thomas – background vocals
• Michael Hart Thompson – guitar
• Shania Twain – background vocals
• Ric Wake – producer
• Dan Warner – guitar (acoustic), guitar (electric)
• Sam Watters – background vocals
• Patrick Weber – stage technician
• Yvonne Williams – background vocals
• Joe Wohlmuth – digital editing
• Nick Wollage – string engineer
• Jennifer Young – assistant engineer

perjantai 9. joulukuuta 2022

Nimipäiväpostaus & vuosikatsaus 2022

Jaahas. Taas on se aika vuodesta. Tuntuu, että vasta tein edellisen koosteen. 

 

 


 

Kirjava vuosi

 

Tänä vuonna luettiinkin paljon kaikenlaista.

Viihdyin erityisesti Jipun elämäkerran parissa.

 

Vuoden vaikuttavia lukukokemuksia oli Camilla Nissisen Meitä vastaan rikkoneet,

Veera MiljanSupersalanen tyttöpäiväkirja 

ja Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa. 

 

 

Musiikin voimaa 

 

 

Vuoden soitetuin biisi oli Aino & Hajonneet - Tänään täällä. 

Lokakuussa sain kuulla livenä ja oli just niin ikimuistoinen keikka kuin keikka vaan voi olla kaikelta kuplivalta juomalta.

 

Muutenhan musiikkivuotta on hallinnut Céline Dion, joka juuri tällä viikolla perui kesän Eurooppa kiertueen ja siirsi kevään keikkoja vuodelle 24. 

Mitenhän Helsingin keikan käy? Tai siis Suomen? Yhä listassa lukee Finland ja lokakuu 23. 

 

Parasta on tietysti myös LAB.

 

Tunnelmia 

 

Vuosi on ollut kaikilla mittareilla tarkastettuna aivan kaamea. Olen onnellinen, että tää loppuu! Ens vuoden on oltava parempi. 

Tosin ei se näytä kauheen hyvältä. Tulee neljännes vuosisata kaikesta siitä mikä vaikuttaa mun elämään yhä. 

 

Vuosipäivieni tuskaa oon kirjoittanut pois esim. tässä. 

 

Kaikki kuuluu elämään. Blogi sais varmaan enempi arvostusta jos ei olisi tuskaa vaan olis vaan kulttuuria. 

 

 

Tämmöstä tähän vuoteen. 

 

Noudatan Nimipäiväperinteitäni uskollisesti.

perjantai 2. joulukuuta 2022

Yhteistyössä Zoner: Kupliva maailmani oma sähköpostiosoite

Viime viikolla tosi moni firma mainosti Black Week-, tai Black Friday-tarjouksia kuin myös Zoner. 

Kysyin voisiko yhteistyötä jatkaa oman verkkotunnuksen sähköpostin osalta vai vaatisiko sähköposti  täysin omat internet sivut toimiakseen. 


Onneksi ei vaatinut vaan sähköpostin sai liitettyä jo tähän olemassa olevaan tunnukseeni. 


Sovittiin, että testailen saavutettavuutta ja toimivuutta ja näin ollen eka vuosi on ilmainen. 


Sain jälleen hyvät ohjeet kaikkeen! 


Täytyy sanoa, ettei siinä kauaa mennyt kun klikkailin haluamani tiedot sen jälkeen kun olin saanut aktivointiviestin heiltä. 


Sain aivan täysin itsenäisesti luotua haluamani postilaatikon ja sinne kaikki tarvittavat asetukset, kuten viestin allekirjoituksen ja sen millä aikavälillä uutta viestiä tallennetaan luonnoksiin, haluanko toimitustila tai vastaanottokuittauksia viesteistä ja niin edelleen. 

Viestien lähetys ja vastaanottokin sujuivat! 


Käytössäni Jaws 2021, sekä pistenäyttö ja selaimena Firefox. 


Jawsin lisäksi on useita muitakin ruudunlukuohjelmia kuten esim. NVDA ja VoiceOver. 

Uskon tämän homman hoituvan myös niillä. 


Tuhannet Kiitokset ja Ruusut tästä yhteistyöstä ja mahdollisuudesta tuottaa hyödyllistä tietoa saavutettavuuden osalta. 


Oon niin iloinen kun aivan itsenäisesti sain tämän tehtyä ja aiemmin sen verkkotunnuksen toiminnot myös. 


Tietotekniikka mahdollistaa syntymäsokeille maailman ja etenkin Kuplivan maailman kansalaisille ja kansalaiselle niin paljon vuorovaikutteista osallisuutta molempiin suuntiin tai mihinkä suuntaan maailma milloinkin pyöriikään. 


Toisille sokeille tuottaa iloa itsenäinen liikkuminen. 

Minä eksyn helposti tutuillakin reiteillä ja se tarkottaa, että liikuskelu yksin on vähäistä. 

Kukaan ei tee sellaista missä kokee olonsa turvattomaksi ja sellaseks, että se enempi ottaa kuin antaa. 


Kaikki sokeat ihmiset eivät ole samanlaisia kyvyiltään niinkuin ei muukaan osa väestöä. 



Mulle tietokonehommat on helppoja. Jollekin toiselle vaikkapa se liikuskelu on tärkeintä maailmassa, jota mä taas sit en tee.

 

 

Teen tätä blogia yksin. Kerron tämän siksi, että kuvat saattaa välillä olla tekstin seassa miten sattuu. 

Saan ne heleposti liitettyä kunhan vaan tiedostot on nimetty oikein, mutta sitä en kykene hahmottamaan näillä apuvälineillä, että kuinka oikeanlaisena ja tarkoituksenmukaisena sellaset tekstit näkyy, joissa on useita kuvia. 

 

En myöskään saa haluamanlaisiani kappalejakoja tehdyksi, joten sekin voi vaikeuttaa tekstien luettavuutta monin tavoin.

 

Voit olla sitä mieltä, että elämäni on haasteellista. 

Noh. Ei se oo. 

Teen tätä blogia parhaalla taidoillani ja niinkuin parhaaksi katson. 

 

 

Rakastan tätä uutta vain blogia varten olevaa persoonallista sähköpostiosoitetta, joka muutes on tässä. 

 

Haaveilin tästä osoitteesta jo silloin alussa ja nyt se on totta! 

 

Viestiä tulemaan jos on asiaa ja vaikkei niin olisikaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Blogihaaste: 20 asiaa minusta

Törmäsin tähän haasteeseen blogistaniassa ja päätin tehä. 

Tämän on tehneet ainakin 

Ankin kirjablogi, 

Kirjarikas elämäni, 

Mustelmiinan mietteitä 

ja 

Kartanon kruunaamaton lukija. 

 

Tässä omat vastaukseni. 

 

1. Olen syntynyt... Suomessa. 


2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee... Jotain suurta ja menestyvää.


3. Parhaat piirteeni ovat... Taito kuunnella.


4. Viimeisin sisustusostokseni on... Pinkit pyyhkeet kylppäriin. 


5. Haluaisin matkustaa... Lontooseen katsoo ABBA show. Kööpenhaminaan syömään ihania voileipiä ja tietenkin Pariisiin. 


6. Suosikkijuomani on... Lempi kahvilan kauralatte tietenkin. Latte valmistuu myös kotona kätevästi kahvikoneella. Kahvi, kupliva ja Pepsi. Niitä menee tilanteesta riippuen ja riippumatta. 


7. Lempiruokani on... Hampurilainen.

 

8. Viikonloppuisin herkuttelen... Kakkua ja kuplivaa! 

 

9. Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat... Ne on listattu lukemani blogit osioon. 

 

10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat... Juha Hurme - Tiu tau Tilhi. Suosittelen! 

 

11. Lempilajini kirjallisuudessa on... Viihde. 

 

12. Suosikkisovellukseni kännykässä ovat... Mail, Instagram, Facebook, Twitter, Storytel ja ennen oli Bloglovin, joka lakkasi toimimasta iOs 16ssa. 


13. Kahvini juon... Kauramaidolla.

 


 


 

 

 

 

 

 

 

Tietenkin maistuu aina myös IrishCoffee. 


14. Viikkorutiineihini kuuluvat... Ostosten tilaaminen kotiin. Korona mullisti arjen ja tämä jäi pysyväksi tavaksi käydä kaupassa. 


15. Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa... Koskinen, joka meni esityksinä keväällä 2022.


16. Rentoutuakseni... Keitän kahvia, otan lasin kuplivaa, kuuntelen kirjaa, katson suosikki sarjaa... Ja onhan näitä vaihtoehtoja tilanteeseen kuin tilanteeseen...


17. Lemmikkieläimeni... Kissa Kehrääväinen. Tosin hän on edesmennyt ja uutta kissakaveria ei toistaiseksi ole. 


18. Lempivuodenaikani on... Talvi! 

And Winter Came....

 



19. Ruokabravuurini on... Oon taiteilija. En viihdy lieden ääressä. 


20. Lempimusiikkiani on... Vaihtoehtoinen.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Céline Dion: Let's Talk About Love

 


 

 

 

 

Nyt ollaan päästy jo vuoteen 1997 ja itselleni erittäin tuttuun ja puhki kuunneltuun levyyn, jossa puhutaan rakkaudesta. Mistään muustahan ei puhutakaan! 

 

Let's Talk About Love julkaistiin 14.11.1997. 

Tänä vuonna se viettää 25-vuotisjuhlavuotta ja tänään siitä julkaistaan ainakin LP. 

 

Levy on myynyt maailmassa yli 31 miljoonaa. Siis aivan käsittämätön määrä! 

 

Albumilla mukana Barbra Streisand, the Bee Gees, Luciano Pavarotti, Carole King, George Martin, Diana King, Brownstone, Corey Hart, ja tuottajina aiemmista levyistä tutut David Foster, Ric Wake, Walter Afanasieff, Humberto Gatica, ja Jim Steinman.

 

Levy sisältää kaikille tutun Titanic leffan tunnusbiisin My Heart Will Go On, joka voitti Grammyn vuoden levy, vuoden laulu, paras naisen esittämä poplaulu ja paras elokuvaan tai TV-sarjaan kirjoitettu  laulu. 

 

Tell Him oli ehdolla parhaaksi pop yhteistyöksi. En löytänyt järkevää sanamuotoa tuohon, koska ehdokkuuden kohdalla ei suoraan puhuttu duetosta. 

Let's Talk About Love oli myös ehdolla vuoden pop albumiksi Grammyissä. 

 

Levyyn voi perehtyä myös näiden parin podcast jakson avulla. 

 

The Celine Dion Podcast Ep70: Let's Talk About Love is 25 years old!

 

ja 

 

The Celine Dion Podcast Ep32: My Heart Will Go On @ 20.

 

Singleinä julkaistiin The Reason, Immortality, Treat Her Like A Lady, Tell Him, My Heart Will Go On, I Hate You Then I Love You, Be The Man ja To Love You More. 

 

Albumi on Celinen viides englanninkielinen ja muutoin uran 15. 

 

 

Celine Dion - Let's Talk About Love 

 

 

℗ 1997 Sony Music Entertainment Canada Inc.

 

 

Spotify 


YouTube

 

YouTube 



Tracklist: 

 

No.
Title
Writer(s)
Producer(s)
Length

 

 

 



 

 

 

1. The Reason


Carole King · Mark Hudson · Greg Wells
George Martin · Giles Martin[a]
5:01

 

 

Tästä tuli oma suosikkini vasta todella myöhään. You Are The Reason on Celinen äänenkäytöllisesti jotain aivan käsittämätöntä etenkin loppuvaihe. 

 

Tässä biisin sanoitus; 

 

 

"I figured it out
I was high and low and everything in between
I was wicked and wild, baby, you know what I mean
'Till there was you, yeah, you
Something went wrong
I made a deal with the devil for an empty I.O.U
Been to hell and back, but an angel was looking through
It was you, yeah, you
It's all because of you
You are the reason
You are the reason I wake up every day
And sleep through the night
You are the reason, the reason
In the middle of the night
(In the middle of the night)
I'm going down 'cause I adore you
I want to floor you
I'm giving it up
No more running around spinning my wheel
You came out of my dream and you made it real
I know what I feel
It's you
It's all because of you
You are the reason
You are the reason I wake up every day
And sleep through the night
You are the reason, the reason
In the middle of the night
(In the middle of the night)
I'm going down 'cause I want you
I want to touch you
I want to floor you
You are the reason, baby

You are the reason (baby)
You are the reason I wake up every day
And sleep through the night
You are the reason, the reason (you are the reason)
You are the only reason
You are the reason I wake up every day
And sleep through the night
You are the reason, the reason
Yeah-yeah, yeah-yeah, yeah-yeah
Yeah-yeah, yeah-yeah, oh, yeah
Oh yeah, oh yeah
The reason

Because of you
I want you now
Oh, hm-hm, hm-hm"
Sanat tarjoaa Musixmatch
 

Joku syyhän se mullakin on omaan olemiseeni oltava. Pärjään vaan niin paljon paremmin ilman muutamia ihmisiä, joiden olemassaolo on heidän lähellä ollessaan ollut elämääkin suurempaa. 

 

Carole King kirjoitti biisin alunperin Aerosmithille, mutta levytettyä versiota en tästä löytänyt. 

Dion esitti tätä Let's Talk About Love-kiertueella duettona Carole Kingin kanssa. 

Dionin versio löytyy myös vuonna 2000 julkaistulta kokoelmalta The Collector's Series, Volume One ja vuoden 2008 My Love: Ultimate Essential Collection Eurooppa versiolta, sekä bonuksena Au cœur du stade DVDltä.

 

Biisi on ollut mukana vuosien 2011-2014 Las Vegasissa Celine-esityksen biisilistassa, sekä myös kiertueella vuosina 2017-2018 ja lisäksi se esitettiin Lontoon Hyde Park konsertissa 5.7.2019. 

Näiden lisäksi myös Courage kiertueen kahdessa ensimmäisessä showssa USA:ssa vuonna 2019. 

 

Carole King on myös levyttänyt biisin vuoden 2001 albumilleen nimeltä Love Makes The World ja siinä taustoja laulaa vuorostaan Dion, jonka kyllä kuuleekin tästä. 

 

 

 

Näin levyn 25-vuotisjulkaisun alla YouTubesta löytyy  video kappaleen äänityksistä ja se oli niin siistiä kuultavaa. 


 


 

 

 

 

2. Immortality (featuring the Bee Gees)
Barry Gibb · Robin Gibb · Maurice Gibb
Walter Afanasieff
4:11

Tämä soi radioissa kesällä -98. Rakastin tätä lyriikkaa. 

 

"Immortality
There is a vision and a fire in me
I keep the memory of you and me, inside
We don't say goodbye (we don't say goodbye)"


Siihen aikaan kun tämä raikasi radioista jatkuvasti en onneksi tiennyt kuinka totta tästä lyriikasta tulisi. 


Tämänkin biisin äänityksistä on nyt julkaistu video. 

 

 

 

 

 


 

 

3. Treat Her Like a Lady
Diana King · Andy Marvel · Billy Mann · Celine Dion
Ric Wake
4:05

 

 

Ihmettelin aikoinaan ja ihmettelen yhä miksi Diana King on mukana tässä kappaleessa. 

Tiedän häneltä vain tämän yhden kappaleen Shy Guy ja voi toki olla, että hän on todella menestynyt muualla kuin Suomessa. 

Tämä Celinen ja Dianan duetto varmaankin julkaistu sinkkuna radiosoittoa ajatellen. 

 

Laulu löytyy Diana Kingin albumilta vuodelta 1995 ja siinä hän esittää laulun yksin. 

 

 

Diana King - Treat Her Like A Lady.


4. Why Oh Why
Marti Sharron · Dan Sembello
David Foster
4:50

Tästä tunnistaa hyvin, että Foster on mukana meiningeissä.

En ole tätä paljoa kuunnellutkaan. 

 


5. Love Is on the Way
Peter Zizzo · Denise Rich · Tina Shafer
Wake
4:25

 

Tämä on aivan ihana voimaballadi! Kuuntelin tätä paljon kesällä -98. Sanat sopivat niihin hetkiin. 

"Rakkaus on matkalla." 


 

 

 

 


 

 

 

6. Tell Him (duet with Barbra Streisand)
Linda Thompson · Afanasieff · Foster
Foster · Afanasieff
4:51

Onko ikonisempaa rakkauslaulua, joka vielä esitetään duettona? 

Tämä on ollut mukana läpi useamman vaiheen elämästäni. Streisandin ja Dionin äänet sopii upeasti yhteen! 

 

Laulu on nimenomaan kirjoitettu duetoksi heille sen jälkeen kun Streisand näki Dionin esittämässä Academy Awardsissa Streisandin biisin nimeltä I Finally Found Someone.

 

Laulu löytyy myös Streisandin albumilta nimeltä Higher Ground. 

 

Musiikkivideon on ohjannut Scott Lochmus ja sen pääsee katsomaan tästä. 


  

7. Amar Haciendo el Amor
Mann · Rich · Manny Benito
Wake · Humberto Gatica[b]
4:11

 

Tämä ei oikein ole jättänyt minkäänlaisia muistijälkiä. En osaa espanjaa.
 

 

8. When I Need You
Albert Hammond · Carole Bayer Sager
Foster
4:12


Tajusin vasta paljon myöhemmin, että tämä on cover. 

Pidän tietenkin enempi Dionin versiosta kuin alkuperäisestä. 

Alkuperäisen saa soimaan tästä.

 

9. Miles to Go (Before I Sleep)
Corey Hart
Hart
4:40


Kappale perustuu runoon nimeltä Stopping by Woods on a Snowy Evening, jonka on kirjoittanut Robert Frost ja runo on julkaistu vuonna 1923. 

 

Tässä runo: 

 

"Stopping by Woods on a Snowy Evening
Whose woods these are I think I know.
His house is in the village though;
He will not see me stopping here
To watch his woods fill up with snow.

My little horse must think it queer
To stop without a farmhouse near
Between the woods and frozen lake
The darkest evening of the year.

He gives his harness bells a shake
To ask if there is some mistake.
The only other sound's the sweep
Of easy wind and downy flake.

The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep."

 

 

10. Us
Billy Pace
Gatica · Pace · Jim Steinman[c]
5:47

 

Biisin sanoitus on niin omakohtainen: 

 

"You say that you need time
I say you'll be fine
If you would only see
Like you did before
You became imprisioned
Can I reopen the door
You say it doesn't matter
Then tell me what does?
Any why that isn't what?
You've been thinking of
You say it's never easy
Then tell me what was?
Is it never worth the pain
Could you you believe it was?
When life keep living
That's what life keeps giving
To us
Once we were one mind
Drifting in one time
And ever true
We were friends
But somethin' is gone from my
Picture of this life
If we could only see
Like we did before
We became imprisoned
Can I reopen the door
You say it doesn't matter
Then tell me what does?
Any why that isn't what?
You've been thinking of
You say it's never easy
Then tell me what was?
Is it never worth the pain
Could you believe it was?
When life keep living
That's what life keeps giving
To us
The hope has vanished from you eyes
You were my faith and one truth
There's every reason to get through
And you're why I know there's
A reason
If we could only see
Like we did before we became imprisoned
Can I reopen the door?
You say it doesn't matter
Then tell me what does?
Any why that isn't what?
You've been thinking of
You say it's never easy
Then tell me what was?
Is it never worth the pain
Could you believe it was?
You say it doesn't matter
Then tell me what does?
And why that isn't what?
What you've been thinking of?
You say it's never easy
Then tell what was?
Is it never worth the pain
Could you believe it was?
When life keep living
That's what life keeps giving
To us"
Sanat tarjoaa Musixmatch



11. Just a Little Bit of Love
Maria Christensen · Arnie Roman · Arthur Jacobson
Wake
4:06

 

Tämä kappale on popmusiikin loistavaa ajankuvaa ja voin kuvitella tämän soineen yökerhoissa silloin ja edelleen. 

Tässä on sellanen tausta, että nyt kun tarkemmin ajattelee niin tässä on samaa discofiilistelyä kuin Cherin Strong Enough biisissä. 

Tätä biisiä haluisin tanssii!

 

Tämän kun kuuntelee niin ei ihmettele yhtään myöhempien aikojen biisiä, jossa on tekijänä David Guetta. Palaan siihen kunhan päästään Courage levyyn.

Olisin toivonut tästä biisistä useita remixejä, mutta en ole löytänyt ainuttakaan. 

 


 

 

 


 

 

 

12. My Heart Will Go On
James Horner · Will Jennings
Afanasieff · Horner[d]
4:40

 

Maailman paras elokuvasävelmä! 

Tämä on levytetty suomeksi jo vuonna 1998. 

 

Maria Lund - Uskon sydämen totuuteen - My Heart Will Go On 


13. Where Is the Love
Hart
Hart
4:55

Tää on yksi Dionin voimaannuttavimmista biiseistä koskaan! 


 

 


 

 

 

14. Be the Man
Foster · Miles
Foster
4:39


Kaunis kappale.

 

 

 


 

 

 

15. I Hate You Then I Love You (duet with Luciano Pavarotti)
Tony Renis · Manuel de Falla · Alberto Testa · Fabio Testa · Norman Newell
Foster · Gatica · Renis
4:43


Tässä kappaleessa yhdistyvät ehkäpä maailman tunnetuimmat äänet. Olen elämässäni kuunnellut tätäkin kappaletta vaikka kuinka paljon erinäisissä tilanteissa. 

 

Olen mielestäni joskus kuullut tästä suomalaisen version, mutta vaikka koetinkin lukea läpi koko internetin niin en onnistunut sitä mistään löytämään. 

 



16. Let's Talk About Love
Bryan Adams · Jean-Jacques Goldman · Eliot Kennedy
Foster
5:12

Puhutaan rakkaudesta ja siitähän puhutaan! 


Total length:
74:28

 

 

 


 

 

Promosinglenä julkaistiin myös To Love You More.

 

Annan Let's Talk About Love levylle tähtiä 5/5.

maanantai 14. marraskuuta 2022

Yhteistyössä Zoner: oma verkkotunnus


 

 

 

Joitain aikoja sitten sain blogin sähköpostiin viestin, jossa tarjottiin viiden vuoden yhteistyötä ja omaa verkkotunnusta veloituksetta tälle ajalle. 


Vastasin myöntävästi ja kerroin käyttäväni ruudunlukijaa ja pistenäyttöä ja että koska minulla ei ole aiempaa kokemusta verkkotunnus asioissa niin en voisi etukäteen tietää olisiko systeemi toimivainen yhteistyössä minun apuvälineideni kanssa, mutta että se selviäisi vain kokeilemalla ja että myös tältä osin voisimme olla avuksi ja hyödyksi molemminpuolin. 

Minä testaisin heidän systeemejään ja he saisivat arvokasta tietoa näkövammaisen mahdollisuudesta asioida heillä. 

 

Viestintä Zonerin asiakaspalvelun kanssa oli asiantuntevaa, helppoa, mutkatonta, myönteistä ja rentoa. 

 

Ensin minun piti päättää blogilleni haluamani tunnus. 

 

Vaihtoehtojahan oli paljon ja halusin tietenkin persoonallista enkä tavanomaista .fi-tunnusta. 

Blogi toimii jatkossa näin ollen osoitteella kuplivamaailmani.pink ja vanha tuttu kuplivamaailmani.blogspot.com toimii vanhaan malliin. 

 

.pink on niin hyvä tunnus koska se sattuu olemaan lempi värini ja muutenkin, koska kaikilla muilla on .fi, .net tai .com-päätteitä. Niin en halua hukkua massaan vaan Kupliva maailmani pyörii jatkossakin omalla tyylillään! 

 

 

Eka vaihe oli siis tilata tämä tunnus. Tilauslomake toimi aivan loistavasti ruudunlukijalla ja tilaus lähti matkaan. 

 

Myöhemmin sain sitten tunnukset joilla kirjautua ja tiedon siitä, että verkkotunnus on nyt lisätty ja veloituksetta voimassa viisi vuotta. 

 

Nämä infot sain kahtena erillisenä sähköpostina. 

 

Nyt minulla oli käytössä oma domain. 

 

Seuraavaksi piti sitten siirtää tiedot Bloggerista tähän uuteen verkkotunnukseen. 

 

Siihen sain jo aiemmin viestitellessämme erittäin hyvät ja kattavat ohjeet. 

 

Näiden ohjeiden avulla sain itsenäisesti tehtyä siirron. 

 

Tästä pienestä säätämisestä huolimatta tuli oikein onnistunut ja hyvä fiilinki! 

 

 

Kiitos yhteistyöstä!   

 

 

 

lauantai 29. lokakuuta 2022

2.5. Vuotta Kuplivassa Maailmassa

 

Kuplivassa maailmassani on oltu nyt olemassa kaks ja puol vuotta. Maailma on tänä aikana muuttunut täysin. Siis tämä ympäröivä. 

Vuosi 2022 on ollut omassa elämässä haastava ja kirjojen lukeminen ei ole maistunut, jonka johdosta arvostelukappaleiden arvostelujen julkaisut on siirtyneet keväältä ja kesältä syksyyn valitettavasti. 

Pari sattumusta valokuvien kanssa on tänä vuonna käynyt. Pahoittelut niistä ja viivästyneistä teksteistä.

Muistutan, että minäkin olen vain ihminen ja ihminen on erehtyväinen otus. 

 

Arvostelukappaleiden osalta aletaan olla voiton puolella. 

Kovin montaa postausta ei tänä vuonna enää muutenkaan tule. 

 

Muutenkin näyttää siltä, että tehokasta blogiaikaa on syys-toukokuu ja kesällä on sitten parempi, etten kirjoita, koska jos kesä -23 on samanmoinen kuin tämä -22 niin se on enempi sitä, että selviää päivästä seuraavaan. 

 

En ole kesäihminen. Sitä ei vaan saa Suomessa sanoa, koska leimaantuu negatiiviseks heti. 

Helle vie voimat ja lisäksi heinäkuu on ollut elämässäni hirvein kuukausi aina muutenkin. Traumaattisia kokemuksia usealta vuodelta ja niin edelleen. 

 

Ens vuonna teen loppuun Dion levy postaukset. Muuten en ole hirveästi suunnitellut blogijuttuja.

Äänikirjoista voisin jauhaa loputtomiin. Tietenkin sama e-kirjojen kohdalla. 

Kuluvalla viikolla sain taas huomata, ettei lukijuuttani arvosteta. 

Sain kommentin, ettei e-kirjojen lukeminen ole lukemista vaan kuuntelemista. 

Se on lukemista niinkuin kaikki muukin. Teksti ei vain ole fyysisenä kirjana ja se ei tee lukemisesta yhtään huonompaa vaan on saman arvoista, samanlaista, saavutettavaa ja tasavertaista ja tasa-arvoista! 

On todella ikävää kun lukijuuttani ei pidetä minään, kun en lue painettua tekstiä. 

Minua ei siis arvosteta eikä pidetä lukevana ihmisenä siksi että en lue painettua tekstiä. 

Tällaiset kommentoijat siis ajattelevat, että olen todella typerä ja aivan täysi moukka, KOSKA SESE NYT VAAN ON SILLÄ LAILLA, ETTÄ SE PAINETTU TEKSTI ON SE AINUT OIKEE JA MIKÄÄN MUU EI OLE LUKEMISTA! 

 

Niin. Näinkö se on? Kysyy jo vuosikymmeniä itselle sopivilla lukemisella lukenut. 

 

Olen tähän mennessä muutaman viime vuoden aikana kuunnellut eräästä äänikirjapalvelusta 799 kirjaa ja 10594 tuntia. 

Voin keskustella näistä kirjoista vaan sitä ei pidetä arvossa, koska en ole fyysisesti lukenut ja kokenut tekstiä. 

Olen ikäänkuin alempaa kastia ja muutenkin eri luokkaa kun en lue paperilta. 


Tämä on syrjivää kirjakeskusteluissa. Siellä on jotenkin sellanen ajatus, että voi voi kun on hyvä, että äänikirjojen ja e-kirjojen kautta pääset edes vähän osalliseksi kirjamaailmaa, mutta et kuitenkaan oikeasti lue kun et lue paperilta. 


Mikä oikeus paperilta silmillä lukevalla kansanosalla on väheksyä minua ja tehdä olemassaolostani pienempää? Kysyn vaan! 


Ja aina kun kerron tästä niin se ymmärretään niin, että loukkaannun ja koen, että ihmiset on äänikirjoja vastaan. Kysymys ei ole mistään loukkaantumisesta vaan siitä että tuon esille sen ettei lukemistani arvosteta ja minua nähdä lukijana! 

Se että ihmiset aivan avoimesti kertoo väheksyvänsä kaikkia jotka ei lue fyysisiä kirjoja kertoo todella paljon heidän maailman katsomuksestaan, koulutustasosta, erilaisuuden peloista yms. 


En myöskään ole lukemisesteinen. Vammani ei estä minua lukemasta. En vain lue fyysistä kirjaa. Se ei kuitenkaan tee minusta lukemisesteistä. 


Meillä on eräs ymmärtääkseni valtion kirjasto, joka on tarkoitettu lukemisesteisille. 

En ole lukemisesteinen ja olen kirjaston asiakas. 

Mikä tarve on luokitella ihmiset kuuluvaksi johonkin ryhmään kun he eivät sinne kuitenkaan kuulu? 

En ole lukemisesteinen. Luen vaan muuta kuin paperilta. 

En myöskään kuulu erityisryhmään vammani vuoksi. 

Ihmiset vaan haluaa katekorisoida toisiaan päättämällä, että toi nyt on tollanen ja kuuluu tuohon. 


Minä en edusta näkövammaisia, sokeita, lukemisesteisiä, mielenterveydenhäiriöistä sairastuneita  tai mitään muutakaan ryhmää. 


Olen oma itteni ja edustan vain sitä! 


Milloin ihmisistä aletaan puhua ihmisinä ja jätetään pois kaikki katekorisoinnit? 


Kait se on niin, että niin kauan kuin valkoisella heteromiehellä on ylivaltaa niin niin kauan kaikki muut saa taistella olemassaolostaan! 

 

Äänikirjoista voit lukea tulevasta Kirjamessupostauksesta.



Olen tänä syksynä poikkeuksellisesti katsonut Vain elämää-sarjaa muutaman jakson verran. 

Eiks ookin kauheeta kun puhun katsomisesta ja en näe? 


Siellä tuli vastaan tämä versio, josta en yhtään tykkää, mutta jonka uusi sanoitus on sellanen, että on pakko lainata sitä tähän.

 

"Kun päätin päästää irti siit
Mä aloin uskoo ihmeisiin
Sen hetken jälkeen muutuin niin
Et melkein hukuin mun sinisiin kyyneliin

 

Tahdon olla mulle joku jota en oo unohtanut
Liekki jota valvon toivon ettei liikaa haavoittunut
Aion olla mulle joku ketä olen rakastanut
(Rakastanut)
Muistot mitä kannan
Niistä pahimmatkin sulattanut
En luovuttanut
*
Se tunne kun saan olla mä
Ja mennyt mitään ei tuu puolest päättämään
Tää ääni luotu on lentämään
Ei kuolemakaan sen lentoo saa pysähtymään
Ei ollut toivoo, ei uskoo
Ja helppoo aikaa erolle ei oo
Ei tarvi pyytää anteeksi
Kun voin vaan olla oma itseni
*
Tahdon olla mulle joku jota en oo unohtanut
Liekki jota valvon toivon ettei liikaa haavoittunut
Aion olla mulle joku ketä olen rakastanut
Se jonka päästin ois ollu loppuun asti liikaa"

 

Biisin voi kuunnella täällä ja Yonan alkuperäinen lähtee soimaan tästä. 

 

Eilen myös suosikki bändini Aino & Hajonneet julkaisi uuden biisin nimeltä Tänään täällä. 


Siinä on osuvat sanoitukset ja virallisen videon voi katsoa tästä.

 

 



 

Näin tänään. Katotaan minkälaista on sitten huhtikuussa -23. Että kuinka Kupliva maailmani pyörii kun kolme vuotta tulee täyteen.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Toinen koitos: 2 vuotta Kuplivassa maailmassani

Jaahas! Jälleen on vuosipostauksen aika. 

 

Blogin aloituksesta on tänään kaksi vuotta. 

En tajua mihin nää vuodet on menneet! 

Tai toisaalta tajuan. 

Nimittäin nämä on olleet aika Kirjavia! 

On liikuskeltu eri genrejen kuin kirjaformaattienkin välillä. Niinkuin Kuplivassa maailmassani kuuluukin.  


On myös keekoiltu erinäisissäkin tapahtumissa ns. Paremman kulttuuriväen parissa, vai pitäskö sanoa kermassa. 

On myös nautittu asiaankuuluvasti ja välillä ehkä vähän kuulumattomastikin lasillinen kuplivaa juhlajuomaa. 


Jos kahden vuoden yhdessäolon... Nooh kuitenkin. Jos kaks vuotta ei ole juhlan arvoinen niin mikäs sitte? 


Kaikenlaisia hetkiä on mahtunut näihin kahteen vuoteen. Muutenkin tuntuu, että blogini olemassaoloa sävyttävät vai pitäiskö sanoa säveltävät erillaiset kriisit ja kriisitilanteet. Milloin blogistin omassa elämässä ja millon koko Maapallosella. 


Ekaks oli tää Korona! 

Kun alkoi näyttää siltä, että siitä päästäisiin vähemmällä niin tuolla Itämaalla alkoi se käsittämätön rähinä. 

Kohta loppuu bloggaus ja laatukahvin juonti kun sähkö kallistuu ja kahvi kallistuu. Vaan että mihkä suuntaan se kahvi kallistuu. 


Oon viime viikkoina ehkä omaa turvallisuuden tunnettani lisääkseni kuunnellut vanhoja Alivaltiosihteeri ohjelmia. 

Siellä tuli vastaan kaikenlaista Naurettavaa, joista äsken tuli mieleeni sketsi, jonka päätteeksi laulettiin, että: "Hotelli Palacesta riippuu mun leipäni maailmalla." 


Välillä on tuntunut, etten jaksa tehdä tätä blogia. 


Toisinaan tulee palautetta blogin sähköpostiin. 


Viime aikoja on erityisesti ilahduttanut tämä toisen blogistin antama tunnustus. 

 

"Hän näkee. Ei niinkun me, mutta hän elääkin kuplivassa maailmassa." 


Tekstin kokonaisuudessaan voit lukea halutessasi tästä.


Valtavan Suuret Kiitokset! 

Tää on ilostuttanut kevättäni Suunnattomasti!



Näiden kuluneiden vuosien aikana blogini on päässyt myös mukaan parille listalle, joka on hämmästyttänyt mua. 

Ne listat on: 

 

Kirjasampo.fi-palvelun 

 Suomalaisia kirjablogeja
Tälle sivulle on koottu listaa suomalaisista kirjablogeista. Listalle on kerätty sellaiset blogit, joista on saatavilla rss-syöte. 


Listaan pääsee tästä.


Kupliva maailmani löytyy myös Kotimaiset kirjablogit-listauksesta, jonne pääsee tästä



Eniten palautetta on tullut tärkeiden kirjamaailman epäkohtien esiin nostamisesta. 


Lisäksi aika-ajoin tulloo palautetta oman elämän käsittelystä. 


Molempia on luvassa niin kauan kuin Kupliva maailmani pyörii. 


Netissä kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Jos sulla on kuva, että tätä kirjoittaa vihainen ihminen. Niin pidä kuvas. 

Totuus voi olla toisenlainen. 


Onhan ollut hienoa päästä muutamiin tapahtumiin blogin kautta. 

Työmäärä on ollut valtaisa niistä kirjoittaessani. 

Arvostelukappaleita kirjoista on kivaa saada. Tälläkin hetkellä niitä on useampi odottamassa lukemista. 


Olis ihan kivaa, että kustantajat huomiois enempi eri formaatteja käyttäviä ihmisiä. Nyt joudun aina erikseen varmistaan, että toiveeni tietystä formaatista on tavoittanut ihmiset, ettei kotiini kanneta paperisia kirjasia. 


Viime aikoina oma sähköpostini on täyttynyt erään nimeltä mainitsemattoman kirjakaupan kutsuista liittyä suureen Suomalaiseen KirjaKerhoon. 


Kyllä liittyisin jos ne kirjat kyseisessä kerhossa olisi muussakin kuin painetussa muodossa! 


Tekstin otsikko on Nora Robertsin kirjasarjan kakkos osasta. Kirjan nimi Toinen koitos. 


Täytys lukea uudestaan se Ensimmäinen vuosi ja sen jälkeen ne kaks jatko-osaa. 


Tarkoitus oli, että olisin siitä kakkos osasta kirjoittanut nyt, mutta toisin kävi. 


Osa päivästä menee uutisten lukuun. Sen vuoksi arvosteltavat kirjatkin odottaa lukijaansa. Kyllä ne tulee luettua. 

 

Nyt toistan itseäni. Tämä teksti oli hieman erillaisena jo vuosi sitten.



"Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt kahden vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä Lukuisista Arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms." 



En ole blogilla tienannut vielä tuhansia eurosia, mut sekin päivä tulloo! 


Kiitos kuluneesta ja Hyvää Vappua Kaikille! 


Kuplivaan maailmaan pääsee myös näissä somekanavissa: 


Blogit.fi

BlogJungle

Bloglovin

Facebook

Instagram

Twitter.






perjantai 17. joulukuuta 2021

Joulu Special

Joulu joutuu Jokaiselle tavalla tai toisella. 

Tässä vinkit Kuplivaan tai vähän vähemmän kuplivaan jouluun. 

Kirjastoissa ehtii vielä käydä ennen aattoa ja pyhäpäiviä ja taitaa ne välipäivinä olla auki. 

Osa kirjavinkeistäni tiettty on äänikirjana ja tai e-kirjana. Suoratoisto toimii tietty kuunnelmien osalta, mut vanhempien TV-sarjojen kohalla voi olla haastetta. Jos ei omaa dvd-asemaa tai dvd-soitinta. 

Se on kyllä ihme homma, ettei miljoonayleisöjä aikoinaan keränneet sarjat ole katsottavissa suoratoistopalveluissa. 

Miksei suomalaisia sarjoja arvosteta ja laiteta niitä katottavaks? Kuluneen kahen vuoden aikana olisi varmasti katsojia riittänyt ja streamausluvut olleet huipussaan. 

 

Aloitetaan kirjoilla. 

 


 

 

 

Eero Perunka - Joulupukki — Tuhatvuotinen arvoitus 


ISBN

9789522229601


Kustantaja:
SKS Kirjat
Sarja:
Kirjokansi 168
Painos:
2020
Julkaisuvuosi:
2020
Kieli:
suomi
Sivumäärä:
345

 

 

 

Pyhä Nikolaus, Sinterklaas, Christkind, Santa Claus. Joulupukin tuhatvuotinen legenda on yksi historian kiehtovimpia arvoituksia, joka on täynnä silmänkääntötemppuja, palvontamenoja ja ikivanhoja lahjan antamisen rituaaleja. Joulupukin arvoitus vie lukijan myöhäisantiikin Roomaan, keskiajan juhlanviettoon ja Euroopan laidalle Lapin paljaille tuntureille.

Mistä löytyy todellinen joulupukki, ja mitä hän haluaa? Miten Myran piispa Nikolauksesta kasvoi punanuttuinen hyväntekijä ja lasten sankari? Mikä on vastaus tuhatvuotiseen arvoitukseen?

Eero Perunka on kulttuurihistorioitsija ja Lapissa majaileva poronomistaja. 


Tämä näyttäis olevan painettuna kirjana ja myös e-kirjana. Äänikirja löytyy Celia-kirjaston valikoimista jos siis omaa tunnukset sinne. 

En ole itse tätä vielä kuunnellut, mutta tarkoitus olisi. Vaikuttaa nimittäin hyvältä perehdytykseltä tähän arvoitukseen. 

 

Aikamme arvoituksesta siirrymme aivan toisenlaiseen maailmaan. 

 

Tämän kirjan luin muutama vuosi sitten joulun välipäivinä. Se oli kauan sitten. Siis aikana ennenkuin K saapui keskuuteemme. Oli just sellainen tuulinen ja sateinen ilta, jolloin Kissi siis Kissa Kehrääväinen olisi ollut oivaa seuraa omassa kissamaisuudessaan. Cats musikaalihan tuloo ens vuonna kotikaupunkiini. Pitäisköhän mennä katsoon. 

Tää kirja nimeltä Ole minun on aivan IIIhana. Tää löytyy äänikirjana lukuisista äänikirjapalveluista ja tietty myös kovakantisena ja  e-kirjana. 

 


 

 

 

 Josie Silver - Ole minun 



Otava 2018 


Äänikirja ISBN 


9789511332008

 

 

 

Ole minun
Yksi katse muutti kaiken. Täydellisen vastustamaton rakkaustarina on talven sydämenlämmittäjä.
Laurie ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Kunnes eräänä joulukuisena päivänä hän näkee bussinikkunasta miehen, jonka silmistä hän ei pysty irrottamaan katsettaan. Laurie ei voi tunteilleen mitään, vaikka hän tietää, ettei ehkä koskaan näkisi miestä uudelleen.
Vuotta myöhemmin hänen ystävänsä esittelee joulupirskeissä uuden rakkaansa: saman miehen, jota Laurie ei ole vieläkään saanut mielestään.
Alkuteos: One day in December 



Siirappisella meiningillä jatketaan. Tätä en ole itse vielä ennättänyt lukea. 







Sarah Morgan - Lumihiutaleiden alla


HarperCollins Nordic 2021


e-kirja ISBN 

9789150771732


Rakkaustarina, joka säkenöi kuin kimaltelevat lumihanget!
Jackson O’Neil jättää menestyvän yrityksensä palatakseen kotiin Vermontiin pelastamaan sukunsa omistaman lomakylän konkurssin partaalta. Hän kutsuu avukseen markkinointivelho Kayla Greenin suunnittelemaan kampanjaa Snow Crystal Resortille.
Kayla on enemmän kuin tyytyväinen voidessaan paeta joulunpyhiä työntekoon. Mutta viikko hirsimökissä idyllisissä maisemissa muuttaa kaiken. Vaikka Kayla onkin asiantuntija omalla alallaan, niin Jacksonin kanssa hän on pulassa. Mies saa hänet unelmoimaan haaveesta, jonka hän oli jo unohtanut: perheestä ja rakkaudesta. Onnistuuko joulun taika lopulta lumoamaan Kaylan ja sulattamaan hänen sydämensä?


Vielä yksi viihdekirja, jonka jälkeen viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä eräs dekkari. 


Lumihiutaleiden alta siirrytäänkin kätevästi Rantakahvilan Jouluun. Luin kesällä sarjan avausosan ja ihastuin siihen. Tätä en ole vielä kuunnellut. 







Lucy Diamond - Joulu saapuu Rantakahvilaan 


Otava 2021 


Äänikirja ISBN


9789511409106



Joulu saapuu Rantakahvilaan
Horisontissa lumimyrsky ja kiukkuisia sukulaisia – ehtiikö joulurauha Rantakahvilaan?
Kiireinen kesä rantakahvilassa on takana, ja Evie odottaa jo ensimmäistä yhteistä joulua ihanan Edin kanssa. Kodikas ja leppoisa tunnelma on kuitenkin uhattuna, kun Edin pahantuulinen veli saapuu kylään ja sitten Evien paras ystävä Amber tarvitsee lohtua eronsa jälkeen. Lumimyrskykin uhkaa – saako Rantakahvilan väki lainkaan joulurauhaa?
Viihteen maailmantähti Lucy Diamond valloittaa nyt myös suomalaiset lukijat!
Alkuteos: Christmas at the Beach Café



Tämä seuraava onkin sitten Kaikille jännityksen ystäville. 

Mikäpä sopisikaan jouluun paremmin kuin teos jossa on 12 kertomusta. Onhan joulukuu kuukausi numero 12. 

 

 


 

 

 

 Leena Lehtolainen - Joulupukin suudelma 


Tammi 2021 



Äänikirja ISBN 


9789520433598

 

 

 

Joulupukin suudelma
Joulupuu on varastettu, poliisit on ovella!
Kaksitoista Leena Lehtolaisen kutkuttavan jännittävää joulutarinaa yksissä kansissa!
Maria Kallio palaa jouluksi kotiseuduilleen ja kohtaa pulaan joutuneen ensirakkautensa. Hilja Ilveskero on pestautunut tavaratalon joulupukiksi, mutta tällä kertaa pukin tehtävä ei ole jakaa lahjoja lapsille vaan ottaa kiinni myymälävarkaita.

Poliisi sen tietää: joulu on juhlista julmin. Köyhän täytyy varastaa kinkku, veljen kostaa sisaren tappajille, hylätyn vaimon tuhota miehen uusi onni hinnalla millä hyvänsä. Peliin saattaa sattuman lisäksi puuttua oudossa muodossa ilmestyvä jouluenkeli. Mutta ketkä ovat kolme Joosefia?

Joulupukin suudelma on riemastuttava kokoelma Leena Lehtolaisen aiemmin julkaistuja joulunovelleja, ja mukaan mahtuu myös kaksi täysin uutta kertomusta.

 

 

Storytelillä on tällainen joulukirjalista. 

 

50 jouluista tarinaa 🎄
Tarinoita jouluksi ja joulusta – kuuntele romanttisia komedioita, jouluisia klassikkoja tai kylmäävän talvisia dekkareita. Poimimme loistavia kuunteluvinkkejä joulutunnelmointiin. 

Listan löytää tästä



Muutama TV-sarja vinkki. 







Legendaarinen The Joulukalenteri esitettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1997 ja uusintana seuraavana vuonna. 

Viime vuosina se on pyörinyt telekkarissa aina viikonloppuisia uusintoja myöten. Eipä ollut 90-luvulla uusintoja kootusti saati koskaan. 

Iteltä löytyy sarja dvd:nä ja uskoisin myös kirjastoista löytyvän. 


Tästä on jäänyt käyttöön sana Iki-Iäkäs ja tietenkin sanonta Seikka on saletti. 


Tässähän ikäänkuin parodioidaan lapsille tehtyä Joulukalenteria. On tontut ja kaikki. 

Tajusin itse vasta muutama vuosi sitten, että tontut Toivo, Kauko ja Hande on samat näyttelijät kuin Kerttu, Olli ja The Näsä. 

Omiin jouluperinteisiin kuuluu tään sarjan katsominen kokonaan hyvissä ajoin ennen joulua. 








Metsolat-sarja on Yle areenassa kokonaisuudessaan katsottavissa vielä maaliskuulle asti. 


Nämä joulujaksot ovat ihania. 

Jakson nimestä pääsee katsomaan. 


Joulu Leppävaarassa ja 

Muistojen joulu





Omiin suosikkeihin kuuluu myös Blondi tuli taloon-sarja. Se on niiiiin hyvä. 






Sarjaa esitettiin tammikuusta 1994 joulukuuhun 1995. 

Rakastan näitä henkilöitä. Matti Ranin on niin hyvä ja Liisan hahmo loistava. 

Joulujakso tulee vasta pitkälti sarjan puolenvälin jälkeen, mutta silti suosittelen sitä. 

 

"Blondi tuli taloon on vuosina 1994?1995 MTV3-kanavalla esitetty suomalainen draamasarja. Sarjan tuottajana toimi Spede Pasanen, käsikirjoittajana Elina
Halttunen sekä ohjaajina Elina Halttunen ja Reija Virolainen.
Jaksoja sarjaan tehtiin 148. Sarjaa esitettiin ensimmäisellä esityskerralla kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 19.30 - 20.00. Sarja
oli ensimmäinen suomalainen draamasarja, jota esitettiin useammin kuin kerran viikossa. Sarja sai jatkoa tammikuussa 1997 kolmen jakson pituisella minisarjalla
Blondi tuli taloon - Sattui kerran kesällä.
Johannan (Hanskin) mies Ykä polttaa perheen talon ja päätyy vankilaan Johannan ja tyttären Liisan jäädessä tyhjän päälle. Samoihin aikoihin äidittömät
teinit, Matti ja Missu, väsyvät talouden pyörittämiseen ja palkkaavat Johannan (Hanskin) kysymättä lupaa hajamieliseltä tiedemiesisältään. Hurmalan perheen
isä, joka seurustelee supermustasukkaisen Margit Haukkamaan kanssa, on tilanteesta kauhuissaan...
1994-1995
Näyttelijät
Lotta Onttonen
Anu Hälvä
Esko Salminen
Niko Sinervä
Saara Ylitalo
Eeva Eloranta"
 



Jouluisia kuunnelmia on vaikka kuinka. 

Itsellä on tapana aina palata vanhoihin kunnon noita Nokinenä-sarjan jaksoihin. Voe tikkerperi! 


Areenasta löytyy näitä paljon muitakin, mutta tässä omat suosikit. 

 

Noita Nokinenän jouluryysis 

ja 

Noita Nokinenän joulupökräys



Jos on Storytel niin sieltä voi kuunnella Knalli ja sateenvarjon joulujaksot, kuten Taikamatto, Nauhallista joulua, Kirje joulupukille ja Enkeli lentää liihottaa. 

Elisakirjastakin taitaa jaksoja löytyä yksittäin ostettaviksi. 


Tämän joulun hitti taitaa olla ABBAn joulusingle Little Things, jonka saa soimaan tästä.


Jouluista musaa on täynnänsä tämä luomani soittolista, joka päivittyy vuosittain enempi tai vähempi. 

Kupliva maailmani jouluinen soittolista lähtee luomaan joulutunnelmaa tästä.

 

 

Eiköhän näillä saada yks joulu pakettiin. 

 

Viä tuloo yx kirjoitus ennen helmikuulle kestävää blogitaukoa. 




Toivotan Ihan Jokaiselle Rauhaisaa Joulua! Nauttikaa, syökää hyvin ja rentoutukaa tavalla mikä tuntuu parhaimmalta!

Steps: Step One

                Steps - Step One    ℗ 1998 Sony Music Entertainment UK Limited   Spotify   Biisilista:  1. Steptro 2. Last Thing on My Mind ...