Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kaksi vuotta myöhemmin

Päivälleen kaksi vuotta sitten kaikki mihin milloinkaan olin elämässäni tai tarkemmin sanottuna muodostamissani ihmissuhteissa luottanut hajosi kerralla. Kaikki ikäänkuin mitätöityi. Lakkasin olemasta olemassa ihmiselle, johon olin aina siihen saakka voinut luottaa ja samalla meni myös eräs toinen ihmissuhde, koska eihän se käy laatuun, että toisen kanssa voidaan olla tekemisissä, mutta ei Annukan. 

Tää kaikki sai mut oikeastaan hahmottamaan koko kokonaisuuden ja ymmärtämään, että myös muutama muukin ihmissuhde olikin aina perustunut valheelle ja ehkä myös mun omalle kuvitelmalle siitä minkälaisia luulin näiden ihmissuhteiden vuosia olleen. 

Sain nähdä totuuden ja se näytettiin minulle kaikessa karmeudessaan. Mun elämässä on aika ennen tuota päivää ja aika tuon päivän jälkeen. Mä oon vähän niinkun se lintu, joka nousee tuhkasta aina 500 vuoden välein. Olen näiden kahden vuoden aikana luonut itseäni uudelleen. Ja mähän pärjään, koska olen päättänyt pärjätä! 

 

Jaa, että mitäkö tuolloin pari vuotta sitten oikein tapahtui. 

Olen ihminen, joka kerron suoraan mikä mua millonkin riepoo. Mulla on oikeus olla olemassa ja oikeus toimia niin. 

Kerroin sähköpostitse kahdelle ihmiselle mitä ajattelen heidän yhteistoiminnastaan ja miltä se musta tuntuu. Kerroin myös mikä heidän käytöksessään vuosien aikana on mua ihmetyttänyt. 

Toisen kohdalla se tarkoitti sitä, että jouduin vuosia kuuntelemaan kommentteja siitä voiko mies ja nainen olla kavereita ilman fyysistä kanssakäymistä. Käsittämätöntä, että kellään on aikaa miettiä sitä mitä keidenkin välillä on. Ja koskapa ihminen oli mulle aina jankannut siitä, ettei mies ja nainen voi olla kavereita ilman seksii. Niin mikä sais mut uskomaan, ettei hänellä ja tällä toisella niin ois? Vastaus: ei mikään. 

Ja toisen ihmisen osalta sain aikoinaan suurta ihmettelyä osakseni kun erosin kirkosta. Tällaset asiat on kuitenkin jokaisen henkilökohtaisia asioita, joita ei tarvi perustella kellekään. 

 

Olin siis saanut näiltä kahdelta ihmiseltä osakseni vuosien aikana kaikenlaista ja näin ollen mielestäni mulla oli oikeus kertoa mitä heistä ajattelen. 

Siitä ei seurannut rakentavaa keskustelua. Miten olisi voinutkaan, koska minua kyllä on aina kritisoitu, mutta minä en saisi esittää ainuttakaan mielipidettä. 

 

Asiat eskaloituivat ja tuolloin pari vuotta sitten näistä ihmisistä toisen kanssa ikäänkuin sovittiin se homma hänen kulttuuriinsa ominaisella tavalla. Se ei tarkota, että olis oikeesti sovittu. Mä en vaan halunnu enää enempää perättömiä uhkauksia sähköpostiini. Halusin asian vain pois, jotta saisin rauhassa viettää huippu viikonloppuu hyvässä seurassa. 

 

Tuon päivän jälkeen olenkin ollut vain omillani: vihannut jokaista päivää, koettanut vaan jaksaa seuraavaan aamuun ja uuteen hetkeen. 

 

Välillä oon koettanut lieventää tuskaa, mutta humalatiloissa asiat saattaa vain moninkertaistua ja tuoda tuskan lähemmäksi pintaa. 

 

Osa mua on pysyvästi rikki niiden parin vuoden takaisten tapahtumien seurauksena. Eikä se osa tuu koskaan parantumaan. 

 

Oon ollut vuosia ymmärryksessä, että he jotka koen kaikkein lähimmiksi ihmisikseni myös ovat sitä. Nuo parin vuoden takaiset tapahtumat osoittivat, ettei niin todellisuudessa ole. 

Siitä asti kun olin 14. Olen saanut kuulla itseeni kohdistettuja kommentteja, joilla on haluttu satuttaa minua ja joilla myös on haluttu muuttaa minut joksikin muuksi. 

On milloin arvosteltu mun käyttäytymistä, mun ujoutta, mun hiljaisuutta, on haukuttu ja naureskeltu musiikille jota rakastan, kirjoille joita rakastan, on halveksittu mun perhetaustaa, on väheksytty mun kohtaamia vastoinkäymisiä, on kerrottu minkälainen koulutus minulla tulisi olla, jotta kelpaisin kumppaniksi, ja niin edelleen. 


Kaikkea tätä olen ottanut vastaan, koska olen luullut että niin kuuluu tehdä ja samalla ihmetellyt miksei läheiset tai nämä ns. läheiset kykene itse vastaanottamaan asioita, joita heistä sanon heille. Syy on siinä, etteivät he kykene, vaikka samaan aikaan vaativat minua muuttumaan. Se ei ole aitoa vuorovaikutteista, vuorovälitteistä oikeaa Ystävyyttä, saati Rakkautta. 


Näin ollen olen hankkiutunut eroon henkilöistä, joiden kohdalla olen huomannut, ettei välillämme ole koskaan ollut oikeaa ystävyyttä. 



Nykyään olen onnellinen. Elämässäni on jäljellä vain he, jotka Mua Aidosti Rakastaa, Hyväksyy Mut ja Uskaltaa Olla Muiden Edessä Mun Kaa.


On hetkiä jolloin mietin kuinka jaksan elää elämääni kun siitä puuttuu ihminen/ihmisiä, joiden uskoin aina elämässäni olevan. Ne hetket on sietämättömiä ja aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä kuten vaikkapa tään kirjoituksen. 

Mun elämästä puuttuu jotakin hyvin oleellista, jota en voi kokea ja tuntea heidän kanssaan, joita elämässäni nykyään on. 

Nykyisen ja aiemman elämän läheisissä on se ero, etten nykyisissä kuvioissani pura olojani samoilla tavoin kuin aiemmin. Tietyn tyyppiset ihmiset ja ihmissuhteet saa minussa aikaan tietynlaista käyttäytymistä. 


Pakko kertoa yksi muisto tähän. 


On joulukuu vuonna 2003. Olen jälleen matkannut opiskelupaikkakunnaltani Tampereelle. Tällä kertaa siä on myös yks aiemmin opiskelunsa päättänyt meijän yhteinen ystävä. Tään kolmannen osapuolen kanssa käyn kaupassa. Ostetaan meille kaikille ruokaa ja mitä ikinä. Muutoin nimittäin eläisimme vaan kahvilla ja paahtoleivällä. 

Lauantaina muistaakseni käymme istumassa iltaa. Loppu ilta vietetään kuitenkin poissa kaupungista ja kun palaamme aamuyöstä takaisin on tilanne mielenkiintoinen. Onneksi on tilaa ja voidaan "nukkua" kahdestaan. Jossain vaiheessa päivää tai iltapäivää kun heräämme olen yhä väsynyt yön valvomisesta, alkoholijuomista, liiasta kahvin juomisesta niiden parin päivän aikana. Minun pitäisi palata takaisin opiskelupaikkakunnalle, mutta lähdenkin vasta maanantai aamuna. Se sunnuntai menee jotenkin. Se tärkeämpi osapuoli lähtee bänditreeneihin ja on poissa tuntikausia. Ollaan kolmannen osapuolen kanssa kahestaan. Hän koettaa saada minua syömään jotain ja keittää taas kahvia. Katsomme telkkarista uutisia, joissa puhutaan Saddam Husseinin löytymisestä tai teloittamisesta. Asia menee minulta kuitenkin ohi, koska vain fiilistelen edellistä iltaa, yötä ja sitä aamuyön hetkeä jolloin menimme "nukkuun". Mietin myös tietääkö tämä kolmas osapuoli mitä silloin aamulla tapahtui. 

Siinä sunnuntaisessa iltapäivän ja alku illan hetkessä minä en onnekseni tiedä, ettei sellaisia hetkiä enää tulevina vuosina tulis. En tiedä sitä, etten kokisi samanlaista varmuutta rakkaudesta enää milloinkaan. 

Seuraavana kesänä kun jo asun Tampereella tapaamme samalla porukalla kuin myös syksyllä. Oma jaksamiseni on kuitenkin äärimmäisen haastavaa. En tiennyt kuinka paljon haasteita omilleen muutto toisi. 


Kun muistelen esim. tuota joulukuuta 2003. Niin sitä vasten katsottuna on niin käsittämätöntä, ettei nuo kaksi ihmistä enää välitä musta ja että olen lakannut olemasta heille molemmille. 

En vaan kykene ymmärtämään miten ihminen voi käyttäytyä toista ihmistä kohtaan niin, ettei mitään hänen kanssaan koettua, tapahtunutta ja tunteita olisi koskaan ollutkaan. 

Tiedän sanat, jotka sanomalla olisin taas olemassa. En vaan voi sanoa niitä, koska arvopohja ja ajatusmaailma on niin erilainen. Minulla väärä ja heillä se ainut oikea. 

Uskoisin. Jos uskoisin. 



Ens viikolla palaan taas kulttuuri aiheisiin. 

Tää teksti oli vain pakko tehdä. 

Luotan siihen, että koska olen lakannut olemasta niin tekstin henkilöt eivät koskaan tule tätä kirjoitusta lukemaan. 

En joudu tästä oikeudelliseen vastuuseen. 

Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. 

Vai mitenkä se oikein meni?


Blogista sanottua: 

"Se on hyvä, mutta voisit jättää pois ongelmistasi kirjoittamisen." 

Noh. Jos en täällä sitä tee niin missäs sitte? 


Jos henkilökohtaisesta surusta ja tuskaa yhäti aiheuttavista asioista kirjoittaminen sulkee minulta joitain ovia blogimaailmassa tai missä tahansa. Niin silloin sellainen sulkeutuminen tapahtuu. 

Kupliva maailmani on kulttuurin lisäksi myös hetkittäin muutakin. 


Livenä oon sellainen kuin oon. Ei tää teksti mun iloa ja olemusta muuta mihkään suuntaan.



Olin jo kirjoittanut tämän tekstin mielestäni valmiiksi, ja odotin tulevaa julkaisua. Tällä viikolla ilmestyi kuitenkin yksi laulu, jota kuunnellessani tiesin mitä tähän tekstiin haluan vielä laittaa ja niin kirjoitin tuosta joulukuusta 2003. 


Tässä on tää kappale. 



Da Buzz - Wanna See You Dance With Me


Heart: Beautiful Broken

          Heart - Beautiful Broken   ℗ 2016 Heart General Partnership., Under exclusive license to Concord Music Group, Inc.   Spotify   Kau...