Näytetään tekstit, joissa on tunniste A&O. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste A&O. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. marraskuuta 2022

We Belong Together: Marraskuu 2002/2012-nyt

 


 

 

 

 

"We belong together Like summer and sun We belong together, You're my number one I'll never leave you alone We belong togetherIt feels like I'm in heavenLike summer and sun.I'll never never knowWe belong togetherI wanna stay foreverYou're my number one. I'll never leave you alone
Don't you know You were treating me so bad It was more Than another affair we had In my mind I never loved someone like you before And I cannot ignore You made my life just more than a foolish game Since the day you came
It it true. Don't you want me anymore Tell me why. Can you feel the same as before When you're gone I feel so lonely waiting all night long Cause together we're strong I always wanna make you feel the same Since the day you came" 



Indra - We Belong Together (Live @ Dimanche Martin France 2, May 21, 1995)


Tuo on biisi joka soi usein sinä viikonloppuna kun olin ekaa kertaa Tampereella tasan 20 vuotta sitten. Tarkemmin sanottuna se ei päivämäärällisesti mene ihan yksyhteen, mut marraskuun eka viikonloppu kuitenkin oli sillon. 

Kerron siitä viikonlopusta kohta. On kuitenkin huomioitavaa, että kymmenen vuotta myöhemmin eli marraskuun eka viikonloppu vuonna 2012 oli myös elämääni muuttanut tapahtuma. Entäs nyt sitten? Katotaan mitä tulee tapahtuun... 


Miten se voikin olla niin, että tärkeimmät ihmissuhteet liittyy samaan viikonloppuun eri vuosikymmenille... 


Kumpaa on ikävä enemmän? Tiiänkö itsekään. 


Molemmilla näistä on oma elämänsä. Omaa oloani helpottaa kun ajattelen sen niin, ettei kumpikaan oo onnellinen ja ettei se ole oikeeta rakkautta missä he nyt on. 


Kyseisten ihmisten onnettomuuden siis onnettoman olon tai siis olot huomaa siitä, että jos he olis onnellisia niin silloin myös mä oisin osa elämää näkyvästi. Sillä vain silloin kun olet aidosti ja oikeasti tasapainossa nykyisyyden ja menneisyyden kanssa niin vain sillä tavoin olet onnellinen. 

Se on välillä jumala joka kieltää kanssani tekemisissä olemisen tai siis se mitä eräs ikivanha satukirja opettaa avioliitosta. Välillä kanssani tekemisissä olon kieltää esim. kykenemättömyys kohdata mua KokoNaisena. Minut haluttas kohdata vaan tietyiltä osin; eli tietyssä humalatilassa, kun oon parhaimmillani ja kanssani on hauskaa. Mua ei kyetä kohtaamaan ongelmineni ja tunteineni, saati, että omat tunteet mua kohtaan kyettäs kohtaamaan. 


Viimeinen sivulause oli molemmille tai molemmista ja muutoin kuvaukseni niinkun joko/tai jompaankumpaan. 


Ainiin nythän toi teksti näytti osittain siltä, että ikäänkuin nää lukis tätä blogia, vaan eihän ne niin tee! 


Olen lakannut olemasta heille, vaan he ei mulle. 


Sitte päivän tekstiin.... Jotkut varmaan lukee tätä niinkun Piru Raamattuu. Kukaan ei oo vieläkään kertonu, että lukeeko se Piru kyseistä kirjaa tai että onko se Pirun Kirjallisuutta muutenkaan. 



Alussa oli.... 



Marraskuu 2002



Perjantai. Juna toi meitsin nykyiseen kotikaupunkiini ekaa kertaa. Kaverin suosiolla avustuksella junailin tänne ja käveltiin sitte sinne mihkä olin menossa. Kaverini läks sieltä sitten omille teille ja jäätiin kahden. 


Oli niin jännää olla kahestaan niin ettei kukaan eikä mikään häiritse. 


Kuunneltiin musaa ja juotiin kahvia ja yritettiin jutella. 


Minä en tiennyt miten olla. Olin siihen asti ollu paljon lähinnä aikuisten seurassa. En tienny miten kylässä ollaan. Jos ollaan rehellisiä niin en vielä tänäkään päivänä osaa olla ihmisten seurassa. 

En kykene jutteleen, koska en tiiä miten jutellaan. 

Jännitän jokaista sosiaalistatilannetta. Haluaisin että maailma ois semmonen paikka, että kaiken voisi kirjoittaa ja ettei ääntä tarvis käyttää. 

Voi myös olla että ne jotka oikeasti nykyhetkessä näkee mua livenä, että he eivät tunnista mua tästä puhumattomuus asiasta. 


Vaan se kyvyttömyys sosiaalisiin tilanteisiin on asia, jota en voi ohittaa jos kerron vaikkapa vuosista 2002-2009. 


Täytyy itekin oikein ihmetellä kuinka kykenen osallistumaan etänä lukupiireihin ja vaikka mihin ja kykenen siellä jutteleen nykyhetkessä siis. 


Olen myös muutakin kuin vain sosiaalisten tilanteiden vaikeuteni. 


Takas vuoteen -02. 



Siinä oltiin. 

Perjantai vaihtui lauantaiksi ja kun makasin siinä hänen vieressään aamuyön tunteina niin tajusin, että koko maailmani on tässä, koko elämäni, kaikki mitä olin koskaan halunnut ja tarvinnut ja kaikki mitä tulisin koskaan haluamaan ja tarvitsemaan. Tiesin, että tässä haluan olla ja ettei mikään eikä kukaan koskaan, ikinä milloinkaan tulisi olemaan minulle tärkeämpää. 


Olen tänä syksynä siis nyt 2022 kattellu sarjaa The Harlins. 

Siinä itketään, nauretaan ja ikävöidään paljon. 

Tiiän miltä tuntuu kun on ikävä vaikka toinen olisi läsnä. 


Vaan tästä en voi puhua läheisilleni. 


Tämä biisi kuvaa hyvin tuota äsken mainitsemaani aamuyön hetkeä, vaikka on siis julkaistu vuosia myöhemmin.

Tammikuussa 2013 tämä sama biisi tuli jossakin vastaan ja mietin sen kuvaavan erästä hetkeä vuodelta 2012 ja kun laitoin tän biisin linkin eräälle, niin sain niin hirveän vastauksen, etten tiiä oonko toipunut siitä vieläkään. 

 

 

 

"Makaan vierelläsi
Mun pieni sydän sykkii peiton alla
Tässä lähelläsi
On paikka, jossa mun kuuluu olla
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Pehmeä äänesi
Tänä yönä minut nukuttaa
Saanko ikuisesti
Tähän jäädä, sua rakastaa?
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Ota minut syliisi,
Enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
Enkä enää pelkää
Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin
Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin
(Ota minut syliisi
Kiedo siivet ympärilleni
Enkä enää)
Saanko ikuisesti
Tähän jäädä, sua rakastaa?
En enää pelkää
En enää pelkää"


Sanat tarjoaa Musixmatch


Biisin saa soimaan tästä. 

 

Loppu vuodesta 2012 koin tuollaisen hetken jälleen. 


Marraskuussa 2012 juurikin kyseisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina istuin baarissa. 

Olin ennen baariin kävelyäni nauttinut kotona uutta joulukaudeksi myyntiin tullutta viiniä, joka oli ilmeisen hyvää. Olin myös kuullut järkyttäviä asioita ystäväpiiristäni ja tuntui, että tarvitsin oman hetken ja etten voi olla kotona. 

Juoma maistui ja juttua riitti. Mulle myi uusi ihminen, jonka olin kohdannut edellisenä sunnuntaina ekaa kertaa. 

Puhetta riitti kaikesta maan ja taivaan välillä. Kissat. Kotiin kävellessä mietin niitä kissoja ja että kuinka kiva olis jos voisin ne kohdata. 

Tunne joka oli alkanut jo silloin edellis viikolla kasvoi. Menin kotiin ja viestitin, nykyään entisille frendeilleni, että juteltiin ja tuntuu tältä ja oli niin mahtavaa ja.... 

Se lauantai se vasta kummallinen olikin. Ylösnousin.... Siis luin Remeksen Ylösnousemusta ja ihmettelin, että voiko tuntuu tältä. 

Tykkäsin pitkästä aikaa Remeksen uudesta kirjasta siis tästä Ylösnousemuksesta. Voi myös olla, että olisin tykännyt vaikka olisin puhelinluetteloa lukenut... 


Marraskuussa 2012 taisi juomaa virrata aika lailla. Vuoteen 2022 on niin suuri kontrasti. En käy baareissa. Keikoilla käyn, mutta se että lähtisin iltaa istuun ja ihan vaan juomisen ilosta juomaan niin se tuntuu kaukaiselta. 


Ok. Kyllä Minä Lähden jos Sä Pyydät....... 


Viikot vierivät ja kaikenlaista tapahtui. Oli eräs talvinen joulukuinen ilta ja tapahtu se mitä ihmisten välillä tapahtuu. 


Luulin että siitä alkais jotain uutta. Vaan ei, kun kohtasin taas sen saman. Ollaan kuin mua ei olisi ja kuin mitään meiän välillä ei olisi ollut. Läheisille kun sitä ei voi näyttää, että on Annukan kanssa, koska mitä ne kaveritkaan sitte sanoisi? 

Keväällä 2013 en osannut sanoa sanaakaan kun minulta kysyttiin, että haluunko olla. 

Vai miten itse vastaisit kun kysyttäs, että kun oon tässä miettiny mitä kaveritkin ajattelee jos oon sun kans, vaan olisitko kuitenkin? 


Nykyään siis vuonna 2022 Annukka ajattelee, että jos ihminen miettii ensin sitä mitä kaverit ajattelee, eikä siks uskalla olla Annukan kanssa yhdessä. Niin sellanen ajatusmaailmahan kertoo ihmisestä kaikenlaista. Se ei tarkota sitä, että Annukka olisi vääränlainen tai huono ihminen. 

Vaan keväällä 2013 A ei ollut henkisesti kasvanut tähän saakka ja silloin tuntu siltä, että mä olen vääränlainen, että jos mä oisin toisenlainen tai joku muu niin sit mä kelpaisin. 


Viäkö joku ihmettellee miksi en ole parisuhdeihminen? 


Olen tehnyt huonoista kokemuksistani voimavaran. Alussahan kirjoitin, ettei nää ihmiset ole nykyisissä elämäntilanteissaan onnellisia ja tasapainoisia. 


He ovat itse valinneet, että minä en kuulu heidän elämäänsä. Olen omaan taiteeseeni siirtänyt sen miltä se tuntuu ja tässä tälläkin hetkellä teen taidetta meistä. 


Avaan koko maailmalle kaiken sen miten mua kohdeltiin. 


Laulussa sanotaan, että: 


"Jos sua ei oo niin mä teen susta maalauksen ja kirjoitan kaiken sen mitä ikinä saanut en. Pidän näyttelyn kaikille ja sen nimi on Rakas Sua Ei Oo."



Törmäsin tuohon biisiin vahingossa ja siitä on tullut mun viime kuukausien voimabiisi ja se antoi näkökulmaa sille millä tavalla mun tulee tää vuosipäiväpostaus tehä. 

 

Biisin voi kuulla täällä. 



Mua on rakastettu paljon ja rakastetaan tänäänkin. Tiiän sen ja samalla kannan tuskaa kaikesta siitä mitä oli, olis voinut olla ja mitä ei ole. 



Kummankaan kanssa en tule milloinkaan olemaan tekemisissä saati väleissä. 


Jatkan taiteen tekemistä. 


Luin joku aika sitten Redraman elämäkerran. Löysin itseni siitä. Erityisesti eräästä keskustelusta, jota käydään sohvalla istuen ja jota Redi käy ittensä kanssa. 

Siinä puhutaan just siitä kuinka se menee niin täysin siihen ihmiseen jos on löytäny jonkun uuden kumppanin ja siks mikään ei voi toimii kauaa, koska kaikki muu häviää ympäriltä. On vaan se uusi ihminen ja kaikki ne tunteet. 


Mähän oon samanlainen! 


Nykyään en halua tutustua uusiin ihmisiin. Suojelen itteeni sillä. 

Siks mä voinkin hukkua ja hukuttautua siihen kaikkeen mitä oli ennen.

 

"En ole katkera, mutta kuitenkin."

lauantai 22. lokakuuta 2022

22.10.1998.

 

 

 


 

 

"Annoin sulle rakkauden
Jonka otit pettäen
Viime tippaan viini juodaan
Rööki ainut palaa tuhkaan
Kyynel ensimmäinen kaiken sammuttaa
Epäilykseen kaikki loppuu
Vaikka aloin sinuun tottuu
Tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa" 


Biisi josta lyriikka on lähtee soimaan tästä.

 

Vuoden kuluttua Meistä on jo neljännesvuosisata. Vaan koska en tiedä miten maailma makaa lokakuussa -23 niin kirjoitan nyt myös.

 

Kesällä oli luokkakokous. Kerroin elämästäni sen minkä katsoin tarpeelliseksi. Kerroin etten ole päivätöissä ja että diagnooseja löytyy enempikin. Jätin kertomatta, että peruskouluaikoien viimeisten vuosien aikana tapahtuneet asiat ovat tuoneet mut siihen missä elän yhä. Kokous oli siis yläaste luokkalaisten kesken. Minun sosiaalinen elämäni ja Rakkaani oli jo silloin aivan muualla kuin Paltamo Cityssä. 

Kokoukseen osallistuminen herätti paljon tunteita ja kaipauksen kaikkeen siihen mitä oli. Jätin juomat juomatta, ettei kenenkään tartte nähdä tuskaa. Kotonani siis Tampereen kodissani voin olla niin kipeä ja tuskainen kuin ikinä tuntuu, mutta kotikotona en. Se johtuu siitä, että ihmiset vaan höösäis liikaa ja kun ei mua voi auttaa. 

 

Lisäksi halusin nauttia kokouksesta ja reissusta ja myös siksi jätin juomat juomatta ja koska jottei sähköpostia lähtisi erääseen osoitteeseen. 

Lokakuussa 1998 olin onnellinen. Mitään vastaavaa en ollut tuntenut ennen ja seuraavan kerran koin vastaavaa vasta vuonna 2012. 

 

Tässä hetkessä siis nyt vuonna 2022 kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla. 

 

Vuosipäivän kohdalle osuessa vaan tuska aina suurenee. 

 

Pidän vaan niin käsittämättömänä asiana sitä, että olen lakannut olemasta. Pystyn ajattelemaan asiasta vaan niin, että normaali ihminen ei toimisi noin. Normaali ihminen kykenisi olemaan menneisyytensä ja menneisyyteensä kuuluvien ihmisten kanssa tekemisissä. 

 

Uskonto sairastuttaa ihmisiä. Joukkonarsismi on Pohjois-Suomessa voimissaan. 

 

Uskon, että syksyllä -98 molemmat uskoimme Meihin. 

 

Vaan mikä meni vikaan!?

Monogaamiset suhteet ei ole olleet koskaan mun juttu. Mä niin toivon, että olisin silloin tiennyt polyamoriasta sen minkä nyt tiiän. 

Minä en ollut se osapuoli, joka jätti. Oon myös miettinyt ettei se ollut sen arvoista ja ymmärtänyt, että se jonka vuoksi mut jätettiin oli mukana kuviossa vaan jotta minusta päästiin eroon, koska heidän suhteensa tai mikä olikaan kestikin kait vain viikon. 

 

Eromme tapahtui kesällä 1999. 

Syksyllä 2000 oltiin taas enempi tekemisissä. Soiteltiin ja kirjoteltiin ja oli myös mahollista nähä ja sekstailla. 

 

Pari vuotta myöhemmin aloinkin sitten viettää aikaani nykyisessä kotikaupungissani ja loppu on historiaa. 

 

Olen kuullut paljon arvostelua meistä kahdesta, etenkin toisesta osapuolesta, hänen sopimisesta minuun tai minulle, ja kaikkee. 

Ihmettelen kahta asiaa: 

1. Jos hän on niin ikävä ihminen niin miks samaan aikaan kun häntä mulle on arvosteltu on kuitenkin itekin nää arvostelijat ollut hänelle kavereita?

2. Mikä tarve on ollut puuttua mun elämään ja kertoa kuka sopii mulle ja kuka ei? 

 

Nimittäin, teen niinkun sydän sanoo. Vähät muiden mielipiteistä. 

 

Minulla on oikeus prosessoida tätä ihmissuhdettani täällä. 

 

Päätalo ei päätynyt käräjille vaikka kirjoitti seksistä kirjoihinsa ja myös tunnistettavasti ihmisistä. Niin en minäkään päädy. 

 

Tiedän myös muutamia muitakin asioita: 

 

1. Olen Kaunis.

2. Olen kielellisesti lahjakas.

3. Ärsytän Ärsyttääkseni! 

 

Katotaan miten kaunista tekstiä saan ens vuonna tästä aiheesta aikaan. 

 

Useat ihmiset avautuu mulle parisuhde ongelmistaan. Oon huono antaa neuvoja kun itellä on niin vähän kokemusta. Silti mulle avaudutaan. 

 

Jotenkin piti tää vuosipäivä saaha järkevästi paketoituu. 

 

 

torstai 15. syyskuuta 2022

Menolippu Mombasaan - 20 vuotta aiemmin


 

 

 

 

Pakko sanoa etten ole vieläkään nähnyt tätä leffaa. En tiedä löytyisikö tämä suoratoistopalveluistakaan. Kirjastosta varmaan saisi dvdn lainaksi, mutta tuntuu etten voi lainata.... 

Suoratoistopalveluissa ärsyttää ettei niistä löydy parhaita kotimaisia sarjoja kuten Blondi tuli taloon, Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet. Dvd-hylly pelastaa onneksi. 

 

Palataan ajassa kuitenkin 20 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin suoratoistopalveluista ei ollut tietoakaan. 

 

Syksyinen sunnuntai. Oltiin sovittu kaverien kanssa leffaan menosta. Esityksenä juurikin Menolippu Mombasaan. Kaverit lähti Mombasaan, siis sinne leffaan vaan minä en. Jäin nukkumaan ja ihmettelemään oloa ja eloa. 

 

Edellisenä iltana oltiin tavattu ekaa kertaa kunnolla yhden ihmisen kanssa pitkään aikaan. Askarreltiin uuden tietokoneeni kanssa, kuunneltiin Finnish Dance Charttia ja nautittiin juomaa. Paikalla oli muitakin kuin me kaksi, mutta valitettavasti he taisi jäädä melkoisen vähälle huomiolle. 

Jossain vaiheessa oltiin hetki kahdestaan. Muistan vieläkin mikä biisi tuossa hetkessä soi. 

Sen pääsee kuunteleen tästä


Löysin tuollaisen liveversion. En löytänyt virallista artistikanavaa. 

Toi biisi kuvastaa kyllä oikein hyvin sen aikaista soundimaailmaa. 


Päädyttiin isommalla porukalla baariin, sieltä jatkoille, joilla muunmuassa juotiin maailman parasta kahvia ja ympärillä oli NIIN PALJON RAKKAUTTA, RAKKAITA JA RAKASTAVIA IHMISIÄ! 

Me mentiin sitten kahestaan "keskusteleen". 


Siinä aamuyössä tapahtu se mitä kahen ihmisen välillä tapahtuu. Juteltiin meistä, menneistä ja siitä hetkestä ja että ollaan jälleen yhdessä. Soitettiin myös yhdelle kaukana asuvalle ystävälle ja kerrottiin tämä ilouutinen, että ollaan yhdessä. Herätettiin tää frendi ja se tykkäs uutisesta vaan ei siitä ajasta kun soitettiin. 

En polta tupakkia, mutta sen yön aikana tein sitäkin. Auttaessani siis opastaessani kumppania pihalle röökille löin silmäkulmani auki jätettyyn oveen. Se muistutteli olemassaolostaan vielä monta päivää. Humala, syksyinen aamuyön sää ja paras seura koskaan..... 


Seurani läks aamulla ja sovittiin, että nähdään illalla. 

Me nähtiin kyllä yhden kaverin luona. Juotiin kahvia ja olin tosiaan siinä käsityksessä, että ollaan yhdessä. 

Vaan: Muhun suhtauduttiin kuin sitä edeltävää iltaa ja yötä ei olis koskaan ollutkaan. Ei ollut mahdollisuutta olla kahdestaan niin en kysynyt mikä mättää. Itse koin, että mulle oltas oltu vihaisia siitä, että olen olemassa ja siitä mitä tapahtui. Mietin mitä mahdoin tehdä väärin. Ajattelin etten osannut seksiä oikealla tavalla ja että olen viallinen. Ajattelin myös, että minua hävetään muiden edessä, eikä uskalleta siks näyttää sitä minkälaisia tunteita mua kohtaan on. Tulin hirveän surulliseksi. Olin epätietoinen ja pettynyt ja koin tulleeni hylätyksi. 

Vielä silloin en tiennyt että tällaisella kaavalla tapahtuisi myös mun seuraava tärkeä ihmissuhteeni kymmenen vuotta myöhemmin ja että vuosia odottaisin ja toivoisin ja että kun toiveeni toteutuisi niin mieleni hajoaisi, koska jäisin jälleen yksin, hylättynä ja petettynä yms. 


Takas kuitenkin tuohon aikaan, jolloin tämä tapahtui ekaa kertaa. 

Arki alkoi, mun opiskelut jatkui ja olimme taas eri paikkakunnilla. 

Sähköpostit kulki kokoajan ja sovittiin yhteisestä viikonlopusta, jonka viettäisin hänen luonaan. 

Marraskuu 2002 saapui aikanaan ja mun eka vierailu Tampereelle. 

Olihan se jännää. Kerrankin oli mahollista olla kahdestaan ilman häiriötekijöitä. 


Viikonlopun aikana koin ne tunteet, josta jo aiemmin kirjoitin.


Elämä jatkui siten, että ramppasin opiskelupaikkakunnnan ja Tampereen väliä. Reilut puolivuotta myöhemmin päätin, että loppu elämäni tulee olemaan Tampereella. Opiskelua oli jäljellä vuosi ja tiesin etten voisi jäädä opiskelupaikkakunnalle ja Kainuuseen jääminen ei ollut vaihtoehto. 


Tuon syksyisen viikonlopun ansiota on, että olen täällä ja tässä ja niiden ihmisten ympäröimä kuin oon nyt. Tuosta viikonlopusta ja rakastavasta ilmapiiristä on elämässäni jäljellä vain yksi ihminen. Uskoin tuolloin, että kaikki nää tyypit olis läsnä koko loppu elämäni. 


Syitä siihen ettei he ole on monia. 


Yksi syy on kykenemättömyys kohdata omia tunteita, jotka liittyy minuun. Se kykenemättömyys kertoo ihmisestä, ei minusta. 

Lisäksi ihmissuhteet eivät kestä mun ajoittaista sairastelua ja sitä millä tavalla "oksennan" itsestäni ulos tunteeni. Siis kirjoitan asiani vaikkapa tekstareissa tai Whatsapp viesteissä rumasti.
Tämmönen käyttäytyminen liittyy siihen, että koen useiden ihmisten omilla kommenteillaan mitätöineen minua vuosien aikana, joten koen oikeudekseni kertoa suoraan mitä ajattelen. 

Jos nämä ihmiset olis henkisellä tasolla kasvaneet niin he osaisivat antaa olla mun sanomisten. He olisivat oppineet, etten tarkoita ja etten enää muutaman päivän kuluttua muista sanomisiani. 


Olen viimeksi kokenut hylkäämisen tunteita tänä kesänä. Luin Facebookista joka auliisti meille aina kaiken kertoo, että pari ihmistä, jotka aikanaan tutustutin toisiinsa viettivät aikaa keskenään. Reakoin näihin pariin päivitykseen näillä Facebookin reaktioilla. Eli en siis kirjoittanut edes sanaakaan. Sain sitte pääsyn yhden ihmisen estolistaan. 

Tuo kertoo vaan kykenemättömyydestä asettua asemaani. 

Se on aivan toinen tarina se kuinka ihmiset on mun kautta tutustuneet ja kuinka mua ei olla haluttu mukaan. 


Joku voi ajatella, että olen katkera kaikesta tästä. Vaan empäs ole! 

Miksi olisin? Nähkääs minun ei enää tarvitse kuulla syyllistämistä siitä minkälainen olen vaan saan olla oma itseni. Ja lisäksi mun ei enää tarvii miettii mitä tein väärin ja oonko vääränlainen. Kukaan ei häpeä näyttää julkisesti sitä, että olen osa elämää! 


Jos luulet, etten ole onnellinen. Niin eka pitäs päättää mitä onnellisuudella tarkoitetaan. 

Jos mietit, että voi änkeröinen, kun pitää julkisesti kaikki kertoa. Niin; Mulla on oikeus olla olemassa ja kertoa miltä tuntuu.



Tämä teksti sai alkunsa kesällä kun kuulin tämän biisin ekaa kertaa. 

Mulle tuli mieleen entisten läheisteni keskeneräisyys erityisesti tästä lauseesta; "Sä et kasva ihmiseks et vuosiin ainakaan". 

Muutenkin tuo biisi liihottelee samoissa sfääreissä kanssani ja sen voi kuulla halutessaan tästä.

tiistai 22. helmikuuta 2022

Toivon sulle enemmän ku mulle

Yona - Sielu selittää 

 

 

"Vaitonainen on puiston avara,
takana pitkä päivä uuvuttava.
Hetkeen en ehtinyt ees ajatella sua,
se hetki meni jo, taivas tummuu taas.
Sadepisaroissa, sadoissa lätäköissä,
pyörii tänään elokuva meistä.
Istun katsomoon, annan taivaan revetä,
ensi-ilta, näytös alkaa, pakko katsella.
Miten hyvä casting miten upee crewi,
ei kai jaksettu vaa opetella lainei-
”Mä ravistan sua" vai miten se meni?
Haluttii vaa iholle nopee.
Yhtä nopeesti rikottiin kaikki,
kai toisistamme liian juovuksiin
ja filmi pimeni vaan.
Ihan tyhjää ja pimeetä vaan.
Mun sielu yrittää selittää sulle
vaik et voi lukee sitä huulilt
se pyytä ettet kantais kaunaa
en voi ku toivoo et sen kuulet
Sielu yrittää selittää sulle
vaikka oonki mykkä niinku muuri
mun sisäl myrskyää pauhaa
Mut toivon sulle ainoastaan rauhaa
Jos voisin editoida pois kaiken pahan,
en muuttais mitään haluun ilon ja ikävän.
Näin sut niinku ootki jumalolentona,
sun takii uudelleensynnyin ja nyt kuolen.
Kaatamalla muistot huuhtoo mieltä,
en vaa haluu päästää irti ihan vielä.
Kohta on uusi vuosi, uusi kuosi,
toivon sulle enemmän ku mulle."



Kaipaus on sisäänrakennettu minuun. Se on aina ollut, on ja tulee aina olee. En pääse siitä mihkään ja tiän ettei mun tarvii eikä ees kannata yrittää. Suru tuli osaksi minua jo kauan sitten. Erään tapahtuman jälkeen. 

Tää alku vuosi on mennyt surua tuntiessa. Tiiän miten pääsen siitä pois ja ettei se ole koko maailma. 

Uuden vuoden päivänä kaipauksesta tuli taas niin hallitseva tekijä ja näin ollen laitoin viestin matkaan. 

Kerroin siinä kuinka toivon viestin vastaanottajien saavan Koronan ja menehtyvän siihen. Kerroin kans kuinka ihanaa on saada toteuttaa itseään ja polyamorian olevan parasta mitä on. 

Sanoin myös etten ehkä todellisuudessa toivo Koronaa ja etten välttämättä ole monisuhteinen. Ja että tään viestin voi ehkä ohittaa, unohtaa ja antaa anteeksi jos muistaa minkälaista mun kanssa joskus oli ja tajuaa, että tää kirjoitus on parempi tapa purkaa sen hetkinen olo kuin joku muu teko. 

Mielenkiintoisen tästä tekee se, etten tuossa hetkessä edes ollut fyysisesti yksin. Kuumeessa kuitenkin olin, joten vuosi oli muutenkin vaihtunut rauhassa.... 

Odotan haastemiestä ja kutsua käräjille. Kumpaakaan en luultavasti saa, vaikka olen häirinnyt ihmisten rauhaa. 

Jos on huono hetki niin ajattelen näiden kolmen ihmisen vihaavan mua. 

Jos taas on hyvä päivä niin uskon. Uskon siihen, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voida toteen näyttää. 

Olen välillä niin syvissä vesissä, että mua on vaikeaa tavoittaa sieltä. Koetan olla pinnalla silloin kun kohtaan ihmisiä livenä ja hoidan asioita. 


Mulla on ikäkriisi eikä se valmiimmaks tule. 

Haluisin, et moni asia ois toisin. 

Haluisin joka päivä tuntee sen, että mua rakastetaan. 

Muistan viäki miltä tuntui tietää se. Ramppasin terapiassa ja elämä oli yhtä kaoosta kun oli niin vaikeita asioita käsiteltävänä. Samalla opiskelin ja jännitin valmistunko aikataulussa ja jaksanko tehä kaiken sen mitä se vaatii. 

Valmistuin ajallaan ja eniten motivoi se, että tiesin etten tulis seuraavana syksynä pärjää ilman sen hetkisiä läheisiä ja lisäksi halusin aloittaa elämän nykyisessä kotikaupungissani. 

Tein montaa juttua samaan aikaan enkä antanut kuulemieni ikävien juorujen itseäni kohtaan haitata, koska tiesin ketkä välittää ja ketkä ei. 


Muutama teksti henkilökohtaisesta fb profiilistani viime ajoilta. 

 

"Ens viikolla on ystävänpäivä. Ystävyys mitä se on? Omassa elämässäni on joukko ihmisiä erilaisista kuvioista. En halua olla läheinen kenenkään kanssa. Oon kuullu niin paljon negatiivisia asioita siitä minkälainen olen, että nykyään vältän kaikkea mikä vois aiheuttaa konflikteja. Minua pelätään tai siis sitä millä tavalla sanon asioita kirjoitettaessa viestejä. Sanon suoraan kaiken mitä ajattelen ilman mitään suodatuksia tai ajatuksia siitä miltä se toisesta tuntuu. Näin sitä saa läheisemmätkin suhteet loppumaan ja ex ystäviä riittää. Miksi välittäisin kun ei nekään välitä? Jos tutustut meitsiin saat rehellisiä mielipiteitä omasta elämästäsi ja tekemistäsi valinnoista. Kuka niitä haluaa kuulla? Ei kukaan. Joillakin voi olla sellanenkin kokemus, että mutaman viinilasillisen jälkeen oon oikein hauskaa ja rentoa seuraa. Tai sitte en ole ja illassa onkin kaikki tunnelmallisen draaman ainekset. Vieraiden seurassa en rentoudu ja siitä voi saaha kuvan, että olen tosi hiljanen. Mut sehän johtuu siitä, että vieraassa seurassa ahdistaa. Saan tuntea myös niin, eikä tarvitse muuttua toisenlaiseksi. Parisuhdepettymykseni vaikuttaa kaikkeen ja on vaadittu paljon, että pystyn elämään tämän päivän ja seuraavan. Onneksi reseptillä saa aivokemiaa tasaavia yhdisteitä niin tunteet on siedettäviä. Jos siis mietit miksi en pidä yhteyttä Sinuun, enkä kirjoittele vaikka lupaan niin tässä vastaukset useimpiin kysymyksiin. Tää pitää osata lukea oikealla tavalla. P.S. Synttärit lähenee ja jos oot viime vuosina saanut kutsun niin saat sen tänäkin vuonna, riippumatta tästä tekstistä.
8. helmikuuta kello 21.34" 


Sellainen ihminen olen. Jos kanssani kirjoittelee viestejä on väärinymmärrysten mahdollisuus suuri ja konflikti helposti valmis. 

Jos puhutaan samat asiat niin en sano asioita niinkun ne kirjoitan. Voi käydä myös niin, etten puhuessa sano laisinkaan todellisia ajatuksiani vaan kerron ne viesteissä myöhemmin. 

Niin koetappa siinä sitten saada kuva siitä minkälainen minä olen vaiko enkö ole. 



"Kohta on kesä ja Suviseurat. En minä sitä uskontoa kaipaa. Rakkaita MatkaYstäviä vain.
13. helmikuuta kello 11.01"


Tähän tekstiin ei kukaan reakoinut mitenkään. Moni ei tiiä sitä, että läheisimmät ihmiseni, joiden kanssa elin elämäni parhaimmat ajat ovat. Jätän lauseen tarkoituksella kesken. 


Ja tässä viel yks teksti. 


"Luen tätä jälleen. Muistan päivän kun kuulin ensimmäisen kerran heistä. Se päivä muutti kahden ihmisen elämän. Syksy oli saapunut ja uusi alku opiskelun ja niiiiin monen asian suhteen. En pamahtanut uskoon silloin. Meni vuosia ennenkuin. Suviseurat ja monet asiat tuli tutuiksi. Elän, hengitän ja olen. Tässä kaupungissa saa kaiken, kuten jo aiemmin kirjoitin. Osaan myös olla jos jossain keskustelussa tulee esiin suuret perheet yms. Niin en ala avautumaan. Oon niinkun en oliskaan. Kaikki kaverit saati sukulaiset ei mun harhapoluista tiedä. Katson etten ole tilivelvollinen. Pinkki hiusväri, glitter kynsilakkaa, shampanjaa lasiin ja keikalle! Jos minä en tällaisena nykyisyydessä riitä niin siirry muihin seuroihin.. 

18. helmikuuta kello 19.59"


Tuon tekstin jälkeen oli linkki erääseen kirjaan. 

Tuosta mun kirjoittamasta tekstistä voi saada sellaisen kuvan, että olen joskus uskonut tai että en ole. Jokaisella on vapaus muodostaa haluamanlaisensa kuva. 

Vuosien ajan tiesin vain joitain yksittäisiä asioita siitä mitä tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuus. 

Käytännössä en siis tiennyt mitään. 

Meil oli seksi, päihteet ja musiikki. 

Ei siinä ehtinyt eikä tarvinnut miettiä mitä toisen tausta on ja itse työstin omia ongelmiani terapiassa. 

Huolehdin etten tuu raskaaks ja myöhemmin oon tajunnut kuinka patriarkaalista se oli. 

Viä tänäkään päivänä en kanna vastuuta ainoastakaan lapsesta ja ikää alkaa olla jo sen verta että se on myöhäistä kohta. 


Jos on huono hetki niin ajattelen, että mun koko elämä on vain yksi iso murskattu unelma. 

Sanoin jo aiemmin, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voi toteen näyttää. 

Kyse on myös kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteita. 

Sen vuoksi minua syyllistetään siitä mitä olen, koska kaikki mikä tulee ns. Ulkopuolelta on väärin kuin myös kaikki mikä muistuttaa epäuskoisesta elämänvaiheesta. 

Minua pitää syyllistää siitä, että itselle herää tunteita, muistoja ja tunnemuistoja, joiden käsitteleminen on mahdotonta, koska itsellä ei ole työkaluja niiden käsittelyyn, koska on olemassa vain oma mustavalkoinen maailmankuva. 

Minulle kertoo myös aivan erittäin todella suurista parisuhde ongelmista se, että muutaman viestin jälkeen uhkaillaan erolla. 

Ketään ei voi omistaa, ei ainutkaan suhde ole hyvissä kantimissa tuollaisessa omistushalussa, eikä myöskään terveellä pohjalla. 

Olen voitolla tässä. En ole joukkonarsismin ja mustavalkoisen maailmankuvan uhri. 

Minulla on vapaus ja terveitä ihmissuhteita! 

Minua on helppo syyllistää ero aikeista kun ei ole työkaluja keskustella niistä oikeista parisuhdeongelmista. Eikä niitä voikaan olla, koska aina on opetettu kieltämään omat tunteet ja olemaan kuin niitä ei olisikaan. Sellaisesta omana itsenä olemisen tukahduttamisesta ei seuraa mitään tervettä. 

Kesällä tulee kolme vuotta meidän viimeisestä viestinvaihdosta ja siitä kun Annukan olemassaolo kiellettiin, koska ympäröivä joukkonarsismi ja mustavalkoinen maailmankuva pakottaa tekemään niin. 


Ajoittain mietin kuinka toiselle ihmiselle voi tehä niin, että se lakkaa täysin olemasta. Sitte kun luen tästä yhteisöstä niin tajuan, että sellanen toimintatapa on ihan ns. normaalia heillä. Voin halutessani voimaantua ajatuksesta, että on muitakin kohtalotovereita. 

Oon kyllä väleissä vaikka keiden kanssa, joiden kanssa on vaikka mitä koettu yhdessä, jotka tulee ns. perus perheistä yms.


Olin toissa viikonloppuna Yonan keikalla. Se oli upea avaus tälle keikka vuodelle. Sielu selittää esitettiin keikalla ja muistin kuinka hyvä biisi se on. Oon kuunnellut sitä viime päivät ja otsikko hahmottui lyriikoista, mutta koska meni useampi päivä ennenkuin aloin kirjoittaa tätä on tää siksi niin repaleinen. 

Nuita sanoja kuunnellessa mietin niin paljon omakohtaisia asioita. Löysin oman elämäni kohtauksia tuosta tekstistä. 


Kiitos Yonalle biisistä <3 

 

Lyriikat löysin https://lyrics.fi/yona/sielu-selittaa



Ainiin. Mulla on kaikki hyvin. Ei tarvitse ajatella, että olisin hätää kärsimässä. Tekstini saattaa näyttää siltä, että tunnen suuresti ja niinhän teen aina ja kaikkialla ja kokoajan. Mut se ei haittaa. Mua ei voi auttaa sen suhteen mitä ajattelen menneistäni ja miten ne koen.




tiistai 9. marraskuuta 2021

This Is My Love

"And there's a place for You and Me where we could be together. I Wanna Love You Harmony. We Can Stay For Ever. This Is My Love. You Can Take It. This Is My Love."



Sanat kappaleesta, joka tehtiin Minulle/Minusta marraskuussa Armon vuonna 1998. Kappaleen tekemisen hetkellä olin itse maamme pääkaupunkiseudulla opettelemassa atk-taitoja. Jotenkin ironista kun miettii, että ilman sitä kurssia en istuisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä. 

Olin joka tapauksessa kaukana biisin tekijästä. Välimatka erotti meitä riippumatta siitä olinko pk-seudulla vai Kainuussa. 

Puhelimet ja etenkin puhelinlaskut oli jo tuohon aikaan keksitty, joten. 

Atk-taitojen opettelun lomassa illat oli tietty vapaat ja mulla mahdollisuus soitella. Muistan vieläkin kuinka paljon laskuni oli tuolta reissulta. En ollut reissulla yksin ja laskun maksoi puolestani Ihminen, jotta minun ei  tarvinnut sukulaisia sillä rasittaa. KIITOS. 


Takas musiikkiin. Rakastan musiikkia, sen kuuntelua, keikkoja ja niin edelleen, joten mikäpä sen hienompaa kuin, että Minulle oli tehty kappale. Harmmillista sen sijaan on, ettei mulla ole tuota kappaletta enää tallessa. Eikä sitä taida olla kellään lähipiirissäni. 

Minua rakastetaan niin paljon, että minulle/minusta tehdään laulu. Myöhemmin elämässä kun olin vaikeuksissa tiesin vain yhden puhelinnumeron, johon sinä hetkenä soittaa. 

Sanottakoon, että olen ollut niin syvissä vesissä, että kun mua nykyään katsoo niin sellaista voi olla vaikeaa kuvitella. Synkissä hetkissä on ollut hyvä, että olen tiennyt kelle voin soittaa ja että joku välittää. 

Se valitettavasti menee niin, että kun minulla on tuskainen olo niin unohan kaiken ympäröivän ja on vaikeaa päästä sen tuskan läpi, mutta kun se hetki menee ohi niin maailma on mallillaan. Tosin oon tuskani hetkinä saattanut suututtaa puoli valtakuntaa, eli toisin sanoen läheiseni. Kaikesta en minäkään ole selvinnyt, vaikka monesta paikasta ja asiasta olenkin. 

On olemassa henkilöitä, jotka ei näe kokonaisuutta. Minulle se kertoo vain sen, ettei he pärjää oman itsen kanssa, joka olis avain muiden, kuten esim. mun kanssa pärjäämiseen. Minä en ole ajatustenlukija. Voin sanoittaa vain omat tunteeni. 


Tämä Rakkaus. Mitä se on? Kun tehään biisi jo ennenkuin ensimmäinen kuukausi yhdessä oloa on takana. Kuitenkin eroamisen, Ystävinä olemisen, fyysisen suhteen aloittamisen ja sen pitkään jatkumisen ja aikanaan loppumisen, yhteisöön tutustuttamisen, minun sieltä lähdön, jonka jälkeen kuitenkin oltiin tekemisissä, kunnes se hiipui, niin tään kaiken ja monen muun asian, jota en voi tässä mainita, niin näiden kaikkien tapahtumien jälkeen nyt 2020-luvulla ollaan kuin näitä ja Mua ei olisi koskaan ollut. 

Viimeksi oltiin enempi tekemisissä keväällä about 15 vuotta sitten. Ja mitä minä itse olen nämä vuodet tehnytkään? 

Oon kasvanut ihmisenä, musta on tullut Aikuinen ja paljon muutakin. Glitter is a thing. Väriä elämään, hiuksiin, vaatteisiin, joissa ei kimalletta ja paljetteja voi milloinkaan olla liikaa. Oon löytänyt sen miltä haluan näyttää ja mitä haluan näyttävyydellä viestiä muille. Vaikka kait sellasten asioiden löytyminen on ihan normaalia kun ihminen kasvaa ja vanhenee. 

Olen myös aloittanut ja lopettanut ihmissuhteita. Oisin osannu olla parempi Ystävä jos oisin kyennyt jo vuosia sitten olemaan yhtä rauhallinen kuin nyt ja viihtymään kotona ja harrastamaan vähemmän yhtä tiettyä juttua. 

Minua Rakastetaan Tälläkin Hetkellä Enempi Tai Vähempi. Se vaan ei ole semmoista... Noh. Siis että tietoisuus siitä olisi hallitseva tunne minulla. Luotan läheisiini ja ne on tärkeitä. Se ei tarkoita, että oisin onnellinen. 

Välillä ajattelen, että olen onnellisin hetkinä joina saan toteuttaa itseäni. 

Tällainen ihminen on blogin kirjoittaja nimeltä A. 


Sanoin jo aiemmin, että vuosipäivinä elämä on tuskaisaa. 


Ja mitä haluaisin, että tapahtuisi? Se, että mun olemassaolo olisi normaali asia ja minulla olisi se arvo, joka minulle kuuluu. 

Sinä päivänä kun minut jätettiin niin minulle luvattiin, että ollaan aina kavereita. Muutamaa vuotta myöhemmin oltiin sitten jotain muuta.

Se on ihme homma muutens, että Jumalaan uskominen poistaa fyysisyyden kahden ihmisen välille, mutta avioliittoon on mentävä vain, jotta voisi taas saada seksiä. Fyysinen haluaminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Fyysinen tarve on niin suuri, että se vaatii papin sanomaan Amen. Rakkaus on kokonaan toinen asia. Varsinkin silloin jos sitä ei ole. 

Näin minä olen ymmärtänyt asiat siltä pohjalta miten minua on viime vuosina kohdeltu. Sillä jos nimittäin omassa elämässä ja parisuhteessa olisi kaikki hyvin niin mun olemassaolo olisi tavallista ja siitä keskusteltu aiemmin. 


Niin kauan kuin minusta tuntuu pahalta tämän asian tiimoilta niin niin kauan kirjoitan siitä aikaajoin. Sillä nimittäin: Minullakin On Oikeuksia! Oikeus Olla Olemassa ja Sanoa Mitä Ajattelen! 


Kerran olin onnellinen. Nykyään vaan pärjäilen. 


Pakko laittaa loppuun vielä eräs kappale, koska tämä lause, jonka tähän laitan ja jota klikkaamalla biisin pääsee kuulemaan. Niin tämä jäi soimaan mieleeni.

 

Huomenna On PilviPoutaa  

Maustetytöt: Maailman onnellisin kansa

          Maustetyttöjen kolmas levy julkaistiin tänään. Muutaman kuuntelun jälkeen sieltä erottuu minulle erityisesti tietyt suosikki biisi...