perjantai 24. syyskuuta 2021

Katja Kärki: Eeled


 

 

 

 

Katja Kärki - Eeled

 

 

KANSI
Sanna-Reeta Meilahti 


ISBN
9789523763005


SIDOSASU
E-kirja

 

Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois. 


Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.




Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta. 


Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. 

Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä. 


Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä. 


Annan kirjalle viisi tähteä. 


Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista. 


Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö. 

 

Kirjasta on bloganneet ainakin: 


Kirjojen kuisketta

 

ja 

 

Kirsin kirjanurkka



Kirjailijan Facebook löytyy 

täältä


ja Instagram 



Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa 

täällä 



perjantai 17. syyskuuta 2021

Podcastperjantai: Cappuzine Kahvipodcast

Hieman liian pitkän tauon jälkeen on aika Podcastperjantain ja podcastin esittelyn. Löysin tämän kun ajattelin, että kun on kerta viini aiheisia podcasteja suomeksi niin kyllä pakko olla kahvista kertova podcastikin, koska suomalaiset juo niin paljon kahvia, että välillä tuntuu ikäänkuin tuo kaukomailta meille saapuva addiktion aiheuttaja olisi kansallisjuoman asemassa tässä maassa. 


Tämän perjantain podcast tulee tässä: 


Cappuzine
Kahvipodcast


Podcast kahvista ja kahvikulttuurista ammattilaisten silmin. Juontajina ammattibaristat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen.



Kuuntelemaan pääsee tästä










Linkki vie Spotifyyn sillä sieltä tämän löysin. Spotify on käytettävyydeltään helpoin itselle, joten yleensä linkit vievät sinne.


Ensimmäinen jakso on tullut vuonna 2018 ja viimeisin elokuussa 2021. 

Tätä kirjoitettaessa jaksoja on 59, joten kuunneltavaa kaikille kahvin ystäville riittää. 


Itse kuuntelin useamman jakson putkeen löydettyäni tämän. 


Esittelen muutaman jakson nyt tässä. 



Pilotti: Cappuzine-podcastin esittely


Cappuzinen pilottijaksossa juontajat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen esittelevät itsensä ja valottavat kuulijoille motiivejaan podcastin tekemisen taustalla. Keskustelussa avataan muun muassa idea podcastin nimen takana ja käydään läpi tulevien jaksojen teemoja.

 

 

Pidän itse podcastin nimestä. Tosin en ollut tätä sanaa koskaan aiemmin kuullut. Onneksi kahvi mainitaan jaksojen kuvausteksteissä kuten myös podcastin omassa kuvauksessa. 

Suomesta puuttuu varsinainen kahviin keskittyvä media ja alunperin piti ilmeisesti perustaa kahviin keskittynyt lehti, mutta podcast olikin tekijöilleen toimivampi ja tästä siis jäi tuo nimi elämään. 



 

Jakso 1 BASICS - Erikoiskahvi
Ensimmäisessä jaksossa puhutaan erikoiskahvista. Miten erikoiskahvi määritetään? Mitä termin takaa löytyy? Studiossa juontohommissa ammattibaristat Jarno Peräkylä ja Samuli Parkkinen. Äänen käsittely: Tuomas Paavola


Tää olikin mielenkiintoinen jakso. Itse olen luullut erikoiskahvin tarkoittavan hienoilla kahvikoneilla tehtäviä kahveja, kuten vaikka latte, cappuccino, americano yms. 

Jaksossa kävi ilmi, että erikoiskahvi on kahvia joka erottuu massasta. Lisäksi mietittiin uuden termin lanseeraamista kuten esim. käyttökahvi tai pöytäkahvi.  


Lisäksi puhutaan kahvin valmistuksen kolmesta eri aallosta. 

Jaksossa paljon uutta ja mielenkiintoista informaatiota ainakin itselle. 





Jakso 2 BASICS - Paahtojakso
Mitä kahvin paahtaminen oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja mitä eroa on vaalealla ja tummalla paahdolla? Onko jompikumpi tapa toista parempi? Mites sitte toi uuttovesi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat ammattibaristat Jarno ja Samuli Cappuzine-kahvipodcastin toisessa jaksossa. 


Jaksossa puhutaan paahtamisesta ja itselle tuli yllätyksenä, että vaikka puhutaan aina kahvipavusta niin kahvi kasvaa pensaan muotoon leikatussa puussa ja se on kahvimarja eikä papu. 

Raakaa kahvipapua ei kannata syödä ja siksi täytyy paahtaa. 

Vesi vaikuttaa siihen minkälaisia paahtoasteita kahvissa missäkin päin maailmaa käytetään. Tää oli uutta itselle ja todella avartavaa juttua. 




Jakso 3 BASICS - Viimeinen suodatinkahviohje
5 + 1 oikeasti hyvää vinkkiä suodatinkahvin tekemiseen! Kolmannessa jaksossa Jarno ja Samuli käyvät läpi ja selittävät Suomen suosituimman kahvinvalmistustavan keskeiset muuttujat - ja kuinka niitä manipuloidaan parhaan mahdollisen kupillisen saavuttamiseksi. Ääntä on tässäkin jaksossa roplannut Tuomas Paavola.


Jaksossa on viimeinen näin teet hyvää kahvia kotona ohje. Suomessa yleisin tapa tehä kahvia on suodatinkahvi. Suodatinkahvi on todella trendikästä maailmalla. 

1. Laadukas raaka-aine. Eli laadukasta hyvää kahvia. 

2. Puhtaat välineet. 

3. Reseptiikka. Kahvin ja veden suhde yms. 

4. Suodatinpaperin huuhtelu. 

5. Tarjoilu. 

Tarjoile kahvi tuoreena. 

 Etsi ja löydä suosikki kuppi itsellesi.

 

Boonus ohje: 

 

Sekoita. 

 

 

En referoi joka asiaa, koska toivon, että kuuntelette jakson.

 

Jakso 4 BASICS - Kahvin jauhamisesta
Miksi on olemassa erilailla jauhettuja kahveja? Mitä eroa on espresso- ja suodatinjauhatuksella? Miksi kahvia ylipäänsä jauhetaan? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Cappuzinen neljännessä jaksossa. Jarno ja Samuli puhuvat myös podcastin saamasta vastaanotosta ja esiintymisjännityksen tasaantumisesta. Äänessä olevat henkilöt ovat ammatiltaan baristoja. Tämä jakso kävi ennen julkaisuaan läpi Tuomas Paavolan äänikäsittelyn.


Kahvia jauhetaan, jotta sitä voidaan uuttaa paremmin, että saadaan kahvijuomaa. Jauhatuskarkeus on sidoksissa siihen minkälaisella keittimellä kahvia käytetään. 



Jaksoja on niin paljon, etten käy jokaista niistä tässä referoimaan. Spotifyn lisäksi tätä voi kuunnella Soundcloudista, Apple podcasteista ja Googlen vastaavasta palvelusta.

Ainakin oma kahvitietous on lisääntynyt valtavasti. 

Olen itse opetellut juomaan kahvia jo ennen kouluikää. Olen myös ollut pitkiä aikoja juomatta kahvia, koska maha ei oikein oo kestänyt. 

Tänä vuonna hommasin kapselikoneen, jolla erikoisemmatkin kahvilaadut onnistuu käden käänteessä. Se ei oo kovin ilmastoystävällistä, mutta onko kahvi tai tee sitä muutoinkaan Suomesta käsin katsottuna? 

Haluan juoda lattea vaikka ravintolat ois kiinni ja niin edelleen. 

Perinteisestä kahvinkeittimestä tai siis sillä keitettäessä niin ääntä kuunnellessa tulee jotenkin turvallinen olo. En tiä mistä johtuu. 


Pakko jakaa yksi kahvi aiheinen kirjavinkki. Tässä teoksessa ollaan kahvifarmilla, vaikka muutoin kait tää lukuromaaniksi lasketaan. 

Pitäisi lukea uudestaan, koska tämän luvusta on jo vuosia aikaa. 

Tää teksti on Kirjasampo-sivustolta. 


Ana Veloso: Kun kahvi kukkii 


Vitoría da Silva on rikkaan kahviparonin älykäs tytär, kun taas salaperäinen León Castro taistelee orjien vapauttamisen puolesta. Kukkivien kahvipensaiden suojassa nämä kaksi kohtaavat ja antautuvat kielletyn intohimonsa valtaan. Väärinkäsitykset, viha ja epäluulo repivät heidät kuitenkin erilleen. Voivatko heidän edustamansa vastakkaiset maailmat koskaan kohdata?

Kun kahvi kukkii on tositapahtumiin perustuva, kiihkeästi kerrottu kahden poikkeuksellisen ihmisen rakkaustarina. Se sijoittuu 1800-luvun trooppiseen Brasiliaan dramaattisen yhteiskunnallisen murroksen aikaan.
Ana Veloso on saksalainen toimittaja ja kirjailija, joka on asunut useita vuosia Rio de Janeirossa.



Takaisin podcastiin.


Lämpimät Kiitokset podcastaajille kuvista. On ollut ilo kuunnella teitä ja kirjoittaa tätä. 

 

Podcastin Facebook löytyy tästä 


ja Instagram puolestaan täältä



Kahvista on myös tehty musiikkia. Harmi, etten osaa saksaa ja en näin ollen pääse linkittämään Bachin kantaattia, jossa kahvi ymmärtääkseni mainitaan. 

Tässä kuitenkin musiikkia suomeksi. 

Mikä paremmin sopisikaan tähän kuin Oodi kahville






Ja sitte vaan podcast kuulumaan, hyvää kahvia kuppiin tai mukiin ja nauttimaan kuuntelusta & kahvista!

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Viisi vuotta aiemmin

Viitisen vuotta sitten näin syksyllä kirjoiteltiin. Kysyin kuulumisia ja vaiheltiin viestejä kuin taukoa minkään suhteen ei olisikaan ollut. Tätä aiemmasta yhteyksissä olosta saatikka kohtaamisesta oli siinä vaiheessa jo niin kauan, etten jaksa muistaa. 

Kirjoiteltiin tutuista aiheista ja asioista. Niistä, jotka oli meitä aina yhdistäneet. Se oli ihan normaalia kahden kauan ja syvästi tunteneen ihmisen viestintää. 

Siinä päivän aikana kulki sähköposti jos toinenkin. Kunnes sain kuulla, ettei kanssani voisi yhteyttä pitää, koska siitä ei tykätä. 

En ymmärtänyt asiaa miltään kantilta ja kävimme joltiseenkin kiivastahtisen keskustelun tai siis kirjoittelun asiasta. Lopputulema oli hyvä ja joitain päiviä myöhemmin istuin pitkälle iltaan koneella ja valvoin vain koska kirjoiteltiin. 

Seuraavan kerran otin yhteyttä kesällä. Syy siihen oli ilmeinen. Minulle oli tullut vastaan menneisyyden tilanne, jossa hän aikoinaan auttoi. Uskoin, että näin vuosienkin jälkeen minua autettais ja voisin purkaa tilannetta sellaiselle joka tietää asiat ja aiemmat tapahtumat kokonaisuudessaan. Tuossa hetkessä tarvitsin luotto ihmistä aivan todella todella paljon. 

Kävi kuitenkin niin, etten koskaan saanut vastausta sähköpostiini, jossa pyysin apua ja kerroin mitä oli tapahtunut. 

Usko ihmiseen oli kovalla koetuksella ja totesin jälleen, ettei usko kannata. 

Loppu kesä meni siinä jotenkuten. Koetin keräillä palasia kasaan. Syksy saapui enkä juurikaan ehtinyt miettiä tapahtunutta, koska olin todella kiireinen. 

Tuli seuraava kesä, jolloin jälleen kerrran kuulin tästä ihmisestä, jolta apua olin pyytänyt. 

Kävi ilmi, että läheisenäni pitämäni ihminen olikin kaikessa hiljaisuudessa tutustunut tähän. 

Minä en halunnut tietää tätä. En ymmärtänyt asiaa. En vain ymmärtänyt tapahtunutta. 

Erityisesti siksi, koska itse en ollut tullut vuotta aiemmin kuulluksi, mutta kyllä sitten taas täysin toinen ihminen saa kaiken tuen, välittämisen ja mitä kaikkee: Mutta ei Annukka. 

Annukka on paha, koska Annukan kanssa on eletty elämää. Annukka herättää kiellettyjä ajatuksia ja tunteita. Niin siksi pitää olla kuin Annukkaa ei olisi koskaan ollutkaan, koska vain ja ainoastaan Annukan täysin ignooraamalla ja mitätöimällä kykenee elämään. 

Ja mitä sanoo itse Annukka? Tähän kaikkeen? 

Mä sanon tähän, että koska olen alunperin Pohjois-Suomesta niin tiän kuinka siä eletään. Tiedän ne sanat, jotka sanomalla kaikki korjaantuisi ja olisin olemassa. 

Tässä tulee ajatusmaailmojen ja arvopohjien Crash! Boom! Bang!-ilmiö. 

En asu enää pohjoisessa. Olen yli puolet tähän astisesta elämästäni jo asunut muualla. Olen oppinut tämän nykyisen kotikaupunkini tavoille. Elän ja hengitän tätä kaupunkia: kulttuuria, ihmisiä, koskimaisemaa yms. 

Ajatukseni on moderneja ja vapaita. En kaipaa enkä tarvi mitään mikä kahlitsee. En tartte parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja vastaan vain omasta itsestä. Perhe-elämää en tule koskaan elämään. 


Se mitä kaipaan on, että tilit olis selviä. 


Se on ihmeellinen asia, että vuosikausia useampi henkilö, jota oon pitänyt itselle tärkeänä niin kaava on ollut tämä: Annukalle kerrotaan minkälainen hänen tulisi olla. Jos Annukka puolestaan kertoo minkälainen jonkun tai joidenkin muiden pitäisi Annukan mielestä olla niin tämä ei ole sallittua, vaan tämän johdosta suututaan ja kuitenkin jatketaan myös tulevina vuosina Annukan olemassaolon mitätöintiä. 


Olen jo joitain vuosia ollut tilanteessa, jossa en enää salli tuollaista käytöstä keltään. 

Oon vaan sellaisten kanssa, jotka kykenee olemaan aidosti mun kanssa muiden edessä. 



Palataas taas aiheeseen eli kesään kolmisen vuotta sitten kun kuulin kahden ihmisen tutustuneen. 


En todellakaan halunnut tietää tätä. Se kerrottiin varovasti. Otin sen rauhassa kun en tienny mitä se todella tarkoitti. Kun olin tajunnut asian niin oloni muuttui. Sain myös kuulla, ettei minusta oltu sanottu keskenään sanaakaan. Oikeasti kun ihminen välittää Annukasta niin se uskaltaa kertoa minusta elämäänsä tuleville uusille henkilöille. Jos näin ei uskalla tehdä niin sehän kertoo minulle todella paljon siitä arvostetaanko mua aidosti vai ei. 


Tuona kesänä koin sen taas: hylkäämisen, yksin jäämisen ja että minua vastaan ollaan enempi kuin koskaan. 


Meni vuosi ja tuli tilanne josta kerroin jo aikaisemmassa. 



Sen parin vuoden takaisen elokuisen päivän jälkeen olen ollut. Olen keskittynyt ihmisiin, joita mulla on. Miettinyt välillä kuinka kykenen jatkamaan kun jotakin puuttuu. Ja siis tietenkään ei puutu jos sitä joku sattuisi kysymään, mutta sitäpä ei kysytä.


Oon myös ajatellut, että nää pari ihmistä elelee miten kumpinenkin nyt sitte ikinä eleleekään. Ainuttakaan ajatusta Annukalle ei suoda. 


Jaaa-aaa. Että miksikö kirjoitan henkilökohtaisesta elämästäni jälleen kerran? Noh. Eikös se oo päivänselvää. Tai huomispäivänselvää? 


Vastaus: Koska mä voin. 

Ja jos mielesi tekisi sanoa jotakin siitä mitä kannattaa ja ei kannata blogissa kertoa. Niin jätä sanomatta. En kuuntele kuitenkaan. Ei kannata koettaa mahduttaa mua mihinkään muottiin. Kellään ei ole oikeutta kertoa minkälainen minun tulisi olla. 

 

Muutamia asioita, joilla minun olemassaoloa on mitätöity vuosien aikana. 

 

Rakastan Vivaldin Vuodenaikoja ja jokunen vuosi sitten kävin kuuntelemassa ne livenä. Se on upea teos. En kuitenkaan ymmärrä miten siihen on kirjoitettu luontoa kuvaavat osuudet ja näin ollen minua pidetään suurinpiirtein idioottina, musiikista mitäään ymmärtämättömänä ihmisenä. Se on se arvon mitta, että osaa tulkita musiikkia oikein. Minä en osaa. En ihmisenä riitä kun mulla ei ole tätä taitoa. 

 

Eräiden järjestämieni juhlien jälkeen sain kuulla ikäviä kommentteja juhlavieraistani. Ihmissuhteita on erilaisia ja kaikilla muilla oli kyllä hauskaa, paitsi tällä jälkeenpäin kommentteja esittäneellä. 

Eräissä toisissa juhlissa, joissa olin vieraana meni ilta siihen, että juhlien järjestäjä murehti koko illan pöytäliinalle kaatunutta punaviiniä ja kantoi siitä huolta. Sekö se oli sitte parempi? 

Aikoinaan kuuntelin 90-luvulla julkaistua musaa. Se oli väärin kun olis täytynyt pitää ja ymmärtää jotain aivan muuta. 

 

Mulle on myös kerrottu, etten ole ns. vammaispiireissä mikään tai mitään kun mulla ei ole tiettyjä taitoja. Ihmettelen miksi se osaaminen tai osaamattomuus on se arvonmitta? Mulle on sanottu, ettei minua arvosteta, koska en osaa tiettyjä asioita. 

Tuossa jokin aika sitten hain rahaa erästä tarvitsemaani esinettä varten, josta olis myös hyötyä tään blogin teossa. En saanut rahaa. Perusteita en oikein ymmärtänyt. Kertoo joko siitä, ettei minua arvosteta tai minua ja työtäni bloggaajana ei arvosteta. Toisille ihmisille sitä kyllä myönnetään tuhansia euroja esim. levyn tekoon. Näin olen kuullut kerrottavan. Vammaiset eivät ole missään niin epätasa-arvoisia kuin omissa yhdistyksissään. 

 

Takaisin tekstin aiheeseen: 


Vuosipäivien aikaan tuskasta tulee käsinkosketeltavaa ja johonkin se energia täytyy saada voida purkaa. 

Muutenhan elämä on oikein mallillaan. Vuosipäivät syö energiaa ja saa mut käyttäytymään tavalla, jolla nykyisin en yleensä käyttäydy.


Ainiin: Mulla ei oo hätää. Oon se sama kuin aina: nauran paljon ja kovaa. Rakastan. 



Vielä muutama biisi tähän loppuun. 


Tämän biisin kuuntelemisen aikana päätin, että julkaisen tämän tekstin. 

Sanat kannattaa kuunnella oikein tarkasti. 

Tuossa sanotaan että: "se ei ole mun vika. Silkka ominaisuus". 

Ajattelen, että se miten käyttäydyn ja miten olen ei ole mun vika tai virhe vaan ominaisuus. Vaikka vuosia olen saanut kuulla miten virheellinen ihminen olen ja että mun pitäs olla erilainen. Rikon yhteisönormeja, rasitan läheisten hermoja, koska muistan tasan tarkkaan mitä kukanenkin minäkin hetkenä sanoi ja voin palata niihin vuosien päästä jos on joku jäänyt vaivaamaan. Tosin en ole joka ihmiselle sellainen. 

Tässä siis biisi, jonka sanoitukseen viittasin jo useampi lause sitten. 


Rosita Luu - Prinsessa

 

 

Seuraavaksi kappale, josta minulle tulee aina mieleen kesä 2001. On heinäkuu ja viimeiset hetket olla kahden ennen kotiin palaamista ja ilman tietoa seuraavasta näkemisestä. On helppo olla ja jutella, vaikka edellisen illan valvominen väsyttää. Olen joskus miettinyt mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisi ollut enempi aikaa. 

Seuraavan kerran juttelemme vasta keväällä 2002 kauniina keväisenä päivänä ja saman vuoden syksyllä alkaa kaikki se mikä vaikuttaa omiin valintoihini vielä tänäänkin vuonna 21. 

Tässä se kappale, josta aina tulee mieleen tuo vuoden -01 heinäkuinen hetki. 


Meredith Brooks - Bitch 

 

 

 

 Vuosisadan viimeisenä kesänä heinäkuussa kun minut jätettiin niin koko systeemi oli perin outoa. En ole vielä tänä päivänäkään toipunut siitä. Ihminen, jonka vuoksi mut heitettiin syrjään olikin mukana kuviossa vain sen sitä seuranneen viikon, jonka pakosta jouduimme samassa paikassa viettämään. Heidän keskinäinen suhteensa oli niin outo. Muija ei halunnu olla tään mun rakkauden kanssa oikeasti, mutta oli valmis siihen näytelmään, jota mulle sen kesän aikana esitettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kun minulla ja rakastamallani ihmisellä alkoi fyysinen suhde niin tää muija ei ois sallinut sitä. Vuosia myöhemmin kun näin rakkaani viimeisen kerran niin hän sanoi, ettei kanssani ollut koskaan vaikeaa, mutta että tää muija teki hänen elämästään helvettiä. 

Ne vuodet, jolloin meillä oli fyysinen suhde niin se oli erikoista, ettei koskaan puhuttu siitä mitä meiän välillä on. Oltiin joka päivä tekemisissä ja ramppasin opiskelujen ohessa viettämässä viikonloppuja hänen kanssaan. Ikäänkuin oisin ollut itsestäänselvää ja myös se, että kaikki aina päättyy tai päätyy välillämme fyysiseen olemiseen. 

Kannoin meistä ison vastuun huolehtimalla siitä etten tuu raskaaks. Yks pahimpia riitoja käsitteli sitä, että jos lopetan pilsujen syömisen niin mitä meille sitte tapahtuu. Se oli vähän niinkun sellasta, että niin kauan meiän välillä on seksiä kuin minä ikäänkuin mahdollistan sen. Tiesin hänen olleen toisen kanssa ainakin kerran juuri vähän ennen sitä riitaa. 

Nykyinen tilanne ei tuosta vuosien takaisesta sinäänsä poikkea mitenkään. Annukan kaa ei voi olla missään tekemisissä, koska Annukka aiheuttaa tunteita, joiden olemassaolo sais pettämään nykyistä kumppania. Tässä on vaan sellanen juttu, että luuleeko tyyppi tosiaan, että minä oisin hänen kanssaan jos tilaisuus olisi? 

Jos ihmisen ongelma on ettei hän oikeen tiiä miten ihmissuhteissa ollaan ja ongelmaksi muodostuu se, että olisi useampi nainen, jonka kanssa olla, eikä näin ollen kyetä käsittelemään omia tunteita, koska ehkä ei olla opittu niitä koskaan käsittelemäänkään siksi koska on ollut mahdollista lakaista ikävät asiat maton alle, pois elämää ja mieltä painamasta aina yhdellä tietyllä kysymyksellä ja siihen saatavalla vastauksella. Ni se ei tarkota sitä, että ne asiat ois saatu tekemättömiksi. Eikä myöskään sitäkään, että se tekisi kanssa ihmisiä kohtaan tuohon aikaan harjoitetusta käyttäytymisestä yhtään sen hyväksyttävämpää. Ne ongelmat kun ei tosiaan olleet meissä ns. seksikumppaneissa vaan jossain aivan muussa. 

Itse olen kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja elämänvaiheeseen saakka. Siis tähän hetkeen, jossa nyt kirjoitan näistä asioista.  


Kärsin yhä siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka koin vuosisadan viimeisenä kesänä. 

Olen rakentanut aikuisen naisen elämän viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Meiän ensitapaamisen vuosipäivä oli hiljattain. Tää on paras teksti, jonka olen ikinä milloinkaan kirjoittanut ja parempaa lahjaa tähän päivään en kykenisi edes antamaan. 


Tiiän tasan tarkkaan, että ne jotka ittensä vois tästä tekstistä tunnistaa niin ne ei lue mun blogia, koska olen lakannut olemasta heille, joten jatkan samaa linjaa. 

Vuosipäivien aikaan voi teksti olla häilyväistä ja puran oloani. Kaikkina muina aikoina keskityn blogini pääasialliseen teemaan ja yhteistyökuvioihin, joten se siitä ja loput kirjeessä. Kaikki on oikein loistavasti lähes 360 päivää vuodessa. 

Mun ei enää tarvii peitellä jätetyksi tulemista ja sitä, että elän sen aiheuttamaa tuskaa vielä nykyhetkessä. 

 

Viimeisen kerran on puhuttu noin 12 vuotta sitten. Se tapahtui eräänä surullisen ikävänä viikonloppuna, jolloin olin kyläilemässä ns. Kaverilla. Se viikonloppu oli täynnä valheita, epäkunnioittavaa käytöstä minua kohtaan, tietojen salailua ja ehkä jonkinlaista riitaa. Jos he joiden kanssa tuon weekendin vietin olisivat oikeasti halunneet mulle hyvää niin he olisivat kohdelleet mua avoimen rehellisesti ja hyvin. Joka tapauksessa kun oma oloni oli tuskaisa sen viikonlopun aikana niin soitin about aamu kolmen aikaan siihen ainoaan puhelinnumeroon, jonka omistajan tiesin suhtautuvan minuun hyvin aina, vaikka mitä olisi tapahtunut. Numero ei siihen aikaan vastannut, mutta myöhemmin päivällä kylläkin. Se puhelu oli tuttua ja turvallista. Tuntui, että vaikka sillä hetkellä fyysisesti läsnä olleet ihmiset eivät mua arvostaneet niin siellä puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kanssa oli kaikki hyvin. Sain valtavasti voimia siitä puhelusta siihen loppu aikaan, jonka vietin kyläilemässä ja siedin sen skeidan mitä oli tulossa. Tästä puhelusta seuraava yhteys olikin sitten tosiaan tästä nykyhetkestä katsottuna viisi vuotta aiemmin. 

Oisin siinä viimesessä puhelussa ehkä halunnut kysyä kysymyksen. Olisin kait saanut tutun vastauksen sekä vastakysymyksen. En ollut yksin siinä hetkessä niin jäi kysymättä. 

 

Toiset käyttää elämässä kysymys ja vastaus menetelmää, jotta asiat saa pyyhittyä pois. Mä kirjoitan ja teen tuskasta julkista. Minulla on oikeus toimia näin. Jos tutut lukisi niin voisi tulla oikeustoimia. Tällasii sanaleikkejä. Tää saattaa osoittaa kielellistä lahjakkuutta. 

Elän aikuista, hyvää ja turvallista elämää. Vuosipäivinä menneisyys muistuttelee ja tuska saapuu. 

 

 

 

Tähän loppuun vielä melko tuore kappale, josta löydän niin valtavasti samaistuttavaa. Laitan sen tarkoituksella ilman artistin nimeä. 

 

Amorin siivet 

 

perjantai 10. syyskuuta 2021

Viime aikojen lukemuksia

Olen viime aikoina palannut vanhoihin tuttuihin suosikki sarjoihin nyt kun niitä on julkaistu ääänikirjoina. Kirjat ovat enempi tai vähempi yli 30 h. 

Tällä hetkellä on kesken aikojen alkuhämäriin sijoittuva Maan lapset-sarja, jonka olen ensimmäisen kerran kuunnellut 90-luvun lopulla ja toisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Vuonna 2011 tuli sarjan viimeinen osa eli Maalattujen luolien maa. 

Nämä on olleet tietty Celia-kirjastossa kuunneltavissa, mutta nyt löytyy Storytelistä ja myös ainakin Elisakirjasta. 

Näistä kirjoista ois saanut kyllä huomattavasti tiiviimpiä ja lyyempiä. Edellisten osien tapahtumia kerrataan vaikka kuinka usein ja lisäksi mukana on niin paljon kaikkea turhaa, jota ainakaan enää tämän ikäisenä täti-ihmisenä ei jaksaisi lukea. 

Kyllä nuilla kirjoilla pääsee hyvin irti arjesta ja voi kuvitella ittensä luolien suojaan tulisijoilla elelemään ja mammutteja metsästelemäänn. 

Taustatyö näitä kirjoja varten on varmasti ollut valtava ja koska ensimmäinen osa on ilmestynyt 80-luvulla niin silloin ei vielä ollut tietoakaan internetin arkistoista ja dikitoiduista materiaaleista. 

Se onkin jännä kysymys kuinka paljon kirjasta voisi olla totta. 

Ainakin ensimmäisisssä osissa on voimakas vastakkain asettelu kahden eri ihmislajin välillä, joilla on keskenään ymmärtääkseni kehityksellisiä eroja, sekä myös eroa ulkonäössä ja taidoissa, sekä muistissa. 

Toinen näistä lajeista selviytyy ja toinen katoaa. 

Ennakkoluulot ovat varmaankin jonkinlainen ihmiskunnan sisäänrakennettu juttu. Ainakin jos näitä kirjoja on uskominen. Sillä niin epäilevästi eri ihmislajit toisiinsa suhtautuu. Tässä ollaan kymmenien tuhansien vuosien päässä nykyisyydestä, mutta näköjään ihmiset on olleet erilaisuutta kohtaan varauksellisia jo tuolloin. 


Eka osa eli Luolakarhun klaani alkaa maanjäristyksestä jonka vuoksi tyttö jää yksin. Hänet ottaa kasvatiksi klaani, joka on erilainen kuin ne ihmiset, joihin Ayla on tottunut. Hänestä kasvatetaan parantaja ja kirjassa käydään läpi kaikenlaisia yrttejä ja jossain vaiheessa taidetaan syödä sieniä tai jotakin, joilla päästään mitä kummallisimpiin tiloihin. 

Naiset ei saa metsästää, mutta Ayla opettelee sen taidon klaanilaisilta salaa. Lingon käytön oppimisesta tulee olemaan hänelle hyötyä myöhemmin. 

Eka osa päättyy Aylan karkoitukseen ja hän vaeltaa ja löytää hevostenlaakson, jossa ihan tosta vaan metsästää omiksi tarpeiksi villihevosen. 

Muutenkin hän pärjäilee luolassa yksin useamman vuoden ja kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti ruuan hankinnasta, luolaleijonan kesyttämisestä, ratsastamaan oppimisesta, työkalujen teosta ja tulen hyödyntämisestä yms. 

Uskon näiden olleen itselleni mielenkiintoista kuunneltavaa yläasteaikoinani reilut 20 vuotta sitten. Nyt kirjat tuntui aika pitkäpiimäisiltä ja jatkuva tapahtumien kertaus oli puuduttavaa. 









JEAN M. UNTINEN-AUEL
Luolakarhun klaani


ISBN: 

9789510463727 


Kustantaja
WSOY

Julkaisuvuosi
2021
Suomentaja
Erkki Hakala

  Lukija

Rosanna Kemppi 

Kesto 24 h 22 min 


 


Klassikkosarja ihmiskunnan 

aamuhämäristä alkaa!
Esihistorialliseen Eurooppaan sijoittuvan Maan lapset -sarjan ensimmäisessä osassa kaksi ihmislajia kamppailee selviytymisestä.
Eletään jääkausien välistä ajanjaksoa 35 000 vuotta sitten. Viisivuotias cromagnoninihminen Ayla menettää perheensä maanjäristyksessä ja ajautuu neandertalilaisen Luolakarhun klaanin kasvatettavaksi. Vankat ja karvaiset klaanilaiset hämmästelevät siroa ja vaaleaa, siis kaikin puolin rumaa Aylaa, joka on kaiken lisäksi liian äänekäs. Kun Ayla toistuvasti uhmaa klaanin ikiaikaisia sääntöjä, hänen henkensä on uhattuna. Aylalla on kuitenkin valtava elämänhalu ja suojelijanaan Suuren Luolaleijonan henki. Hänen veressään virtaa ihmiskunnan tulevaisuus.




Toinen sarja, jota oon viime aikoina kuunnellut on Diana Gabaldonin Matkantekijä. Tästä on nyt Storytelissä neljä ensimmäistä osaa ja lisää on tulossa. 

Nämäkin kirjat ovat useamman kymmenen tunnin mittaisia. 

Sarjan idea lyhykäisyydessää: ensin ollaan 1940-luvulla, josta päädytään kivikehän kautta aikamatkalle 1700-luvulle. Aikamatka on vahva teema, kuin myös sota milloin minkäkin vuoksi. 

Kirjoissa on niin paljon epäuskottavuuksia kun melkeen mistä tahansa selvitään hengissä. Sarjassa ollaan välillä myös nykyajassa, joka tarkoittaa 1960-lukua ja 1980-lukua ja välillä palataan kivikehän kautta jompaan kumpaan aikaan ja vähän eri aikaankin... 


Sarjan yhdeksäs osa tulee englanniksi nyt marraskuussa, mutta ei ole tietoa milloin olisi luvassa suomeksi vai olisiko? 

Näistä on myös Outlander TV-sarja, jota ainakin Yle on esittänyt, mutta ei taida enää löytyä areenasta. Ilmeisesti kuudes kausi on tuloillaan tai sitä kuvataan. 

 

Nämä kirjat on luultavasti alkukielellä hyvin kirjoitettu, mutta ainakin nämä on upeasti suomennettu. 

Kerronnan parissa viihtyy sen vuoksi. 

Celia-kirjaston valikoimissa lähes koko sarjan lukee Inkeri Wallenius, joka voisi lukea vaikka kemian kaavoja tai kvanttifysiikan tehtäviä niin häntä kuuntelisin. 

Nyt oli jännää kuulla nämä samat teokset Storytelistä eri lukijan lukemana. 

 

Syysrummut tulivat Storyteliin elokuun lopussa ja mikäpä sopisi paremmin tähän syyskuuhun ja kirjasyksyyn kuin Syysrumpujen pärinä. 

Muistaakseni tässä osassa ollaan melkoisen sotaisissa tunnelmissa ja rummutellaan siihen liittyen. 

 

Ensi kosketus sarjaan oli syksyllä 2005. Silloin oli suomennettu muistaakseni kolme kirjaa ja siitä eteenpäin on melkoinen Gabaldon kuume vallannut mieltä aina kun uusi osa on tullut. 

Vuonna 2014 ostin Elisasta Sydänverelläni kirjoitetun, joka on kahdeksas osa ja aivan todella pitkä kirja. Luin sen e-kirjana muutamassa päivässä. 


Diana Gabaldon - Muukalainen 


Lukija 

Karoliina Kudjoi
Kustantaja
Gummerus
Suomentaja
Anuirmeli Sallamo-Lavi
Julkaisuvuosi
2021
Kesto
34 h 28 min
ISBN
9789512421442



Unohtumaton Matkantekijä-sarja alkaa!

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle.

Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.

Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä - sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa.

Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Diana Gabaldonin maailmanmenestykseksi kohonnut historiallinen romaanisarja tunnetaan myös huippusuositusta Outlander-sarjasta, joka on valloittanut katsojat kaikkialla.























perjantai 3. syyskuuta 2021

ABBA: VOYAGE


 

 

Eilen 02.09.2021. oli historiallinen päivä ABBA FANILLE. Seurailin Youtubesta tilaisuutta, jossa julkistettiin uuden albumin olevan tulossa marraskuussa ja hologrammeilla & livebändillä toteutettava keikka Lontoossa ensi keväänä. 

London Calling. 


Keikalla soittaa kymmenen henkinen bändi ja ABBA esiintyy hologrammeilla näytettävillä systeemeillä. Ois mahtavaa jos tämä keikka streamattaisiin. Näinä aikoina kun keikkailu on epävarmaa monellakin tavalla. Tai keikkailu ja keikkailu. Ymmärtääkseni yksi ainut on tulossa. 


Eilisessä happeningissa kuultiin myös kaksi uutta biisiä. 


Oli kyllä niin jännää istua kotisohvalla ja kuulla uutta ABBAA. Edellisestä levystä on 39 vuotta. Nämä kaksi kappaletta kuulosti ABBALTA. En voi muulla sanalla kuvata niitä. Laulu soundi oli mielestäni saman kuuloinen kuin se on niillä aiemmilla levytyksillä. Ihan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. 


Ensimmäinen kuultu kappale I Still Have Faith In You on balladimainen upea teos, joka vie ajatukset Bennyn ja Björnin kirjoittamiin musikaaleihin ja loppu osasta kappaletta tulee mieleen ABBAN biisi nimeltä Intermezzo 1. 


Toinen kappale Don't Shut Me Down tuo joistain kohdista mieleen Dancing Queenin. 


Levy julkaistaan marraskuun viides, joten sinne asti on odoteltava. 



Uudet biisit voi kuunnella 

tästä

Heart. Desire Walks On

Desire Walks On julkaistiin marraskuussa 1993. Omiin korviin albumi kantautui vuosia myöhemmin opiskeluaikojen kirjaston levyhyllystä. Levy ...