Toivon sulle enemmän ku mulle

Yona - Sielu selittää 

 

 

"Vaitonainen on puiston avara,
takana pitkä päivä uuvuttava.
Hetkeen en ehtinyt ees ajatella sua,
se hetki meni jo, taivas tummuu taas.
Sadepisaroissa, sadoissa lätäköissä,
pyörii tänään elokuva meistä.
Istun katsomoon, annan taivaan revetä,
ensi-ilta, näytös alkaa, pakko katsella.
Miten hyvä casting miten upee crewi,
ei kai jaksettu vaa opetella lainei-
”Mä ravistan sua" vai miten se meni?
Haluttii vaa iholle nopee.
Yhtä nopeesti rikottiin kaikki,
kai toisistamme liian juovuksiin
ja filmi pimeni vaan.
Ihan tyhjää ja pimeetä vaan.
Mun sielu yrittää selittää sulle
vaik et voi lukee sitä huulilt
se pyytä ettet kantais kaunaa
en voi ku toivoo et sen kuulet
Sielu yrittää selittää sulle
vaikka oonki mykkä niinku muuri
mun sisäl myrskyää pauhaa
Mut toivon sulle ainoastaan rauhaa
Jos voisin editoida pois kaiken pahan,
en muuttais mitään haluun ilon ja ikävän.
Näin sut niinku ootki jumalolentona,
sun takii uudelleensynnyin ja nyt kuolen.
Kaatamalla muistot huuhtoo mieltä,
en vaa haluu päästää irti ihan vielä.
Kohta on uusi vuosi, uusi kuosi,
toivon sulle enemmän ku mulle."

Kaipaus on sisäänrakennettu minuun. Se on aina ollut, on ja tulee aina olee. En pääse siitä mihkään ja tiän ettei mun tarvii eikä ees kannata yrittää. Suru tuli osaksi minua jo kauan sitten. Erään tapahtuman jälkeen. 

Tää alku vuosi on mennyt surua tuntiessa. Tiiän miten pääsen siitä pois ja ettei se ole koko maailma. 

Uuden vuoden päivänä kaipauksesta tuli taas niin hallitseva tekijä ja näin ollen laitoin viestin matkaan. 

Kerroin siinä kuinka toivon viestin vastaanottajien saavan Koronan ja menehtyvän siihen. Kerroin kans kuinka ihanaa on saada toteuttaa itseään ja polyamorian olevan parasta mitä on. 

Sanoin myös etten ehkä todellisuudessa toivo Koronaa ja etten välttämättä ole monisuhteinen. Ja että tään viestin voi ehkä ohittaa, unohtaa ja antaa anteeksi jos muistaa minkälaista mun kanssa joskus oli ja tajuaa, että tää kirjoitus on parempi tapa purkaa sen hetkinen olo kuin joku muu teko. 

Mielenkiintoisen tästä tekee se, etten tuossa hetkessä edes ollut fyysisesti yksin. Kuumeessa kuitenkin olin, joten vuosi oli muutenkin vaihtunut rauhassa.... 

Odotan haastemiestä ja kutsua käräjille. Kumpaakaan en luultavasti saa, vaikka olen häirinnyt ihmisten rauhaa. 

Jos on huono hetki niin ajattelen näiden kolmen ihmisen vihaavan mua. 

Jos taas on hyvä päivä niin uskon. Uskon siihen, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voida toteen näyttää. 

Olen välillä niin syvissä vesissä, että mua on vaikeaa tavoittaa sieltä. Koetan olla pinnalla silloin kun kohtaan ihmisiä livenä ja hoidan asioita. 

Mulla on ikäkriisi eikä se valmiimmaks tule. 

Haluisin, et moni asia ois toisin. 

Haluisin joka päivä tuntee sen, että mua rakastetaan. 

Muistan viäki miltä tuntui tietää se. Ramppasin terapiassa ja elämä oli yhtä kaoosta kun oli niin vaikeita asioita käsiteltävänä. Samalla opiskelin ja jännitin valmistunko aikataulussa ja jaksanko tehä kaiken sen mitä se vaatii. 

Valmistuin ajallaan ja eniten motivoi se, että tiesin etten tulis seuraavana syksynä pärjää ilman sen hetkisiä läheisiä ja lisäksi halusin aloittaa elämän nykyisessä kotikaupungissani. 

Tein montaa juttua samaan aikaan enkä antanut kuulemieni ikävien juorujen itseäni kohtaan haitata, koska tiesin ketkä välittää ja ketkä ei. 

Muutama teksti henkilökohtaisesta fb profiilistani viime ajoilta. 

 

"Ens viikolla on ystävänpäivä. Ystävyys mitä se on? Omassa elämässäni on joukko ihmisiä erilaisista kuvioista. En halua olla läheinen kenenkään kanssa. Oon kuullu niin paljon negatiivisia asioita siitä minkälainen olen, että nykyään vältän kaikkea mikä vois aiheuttaa konflikteja. Minua pelätään tai siis sitä millä tavalla sanon asioita kirjoitettaessa viestejä. Sanon suoraan kaiken mitä ajattelen ilman mitään suodatuksia tai ajatuksia siitä miltä se toisesta tuntuu. Näin sitä saa läheisemmätkin suhteet loppumaan ja ex ystäviä riittää. Miksi välittäisin kun ei nekään välitä? Jos tutustut meitsiin saat rehellisiä mielipiteitä omasta elämästäsi ja tekemistäsi valinnoista. Kuka niitä haluaa kuulla? Ei kukaan. Joillakin voi olla sellanenkin kokemus, että mutaman viinilasillisen jälkeen oon oikein hauskaa ja rentoa seuraa. Tai sitte en ole ja illassa onkin kaikki tunnelmallisen draaman ainekset. Vieraiden seurassa en rentoudu ja siitä voi saaha kuvan, että olen tosi hiljanen. Mut sehän johtuu siitä, että vieraassa seurassa ahdistaa. Saan tuntea myös niin, eikä tarvitse muuttua toisenlaiseksi. Parisuhdepettymykseni vaikuttaa kaikkeen ja on vaadittu paljon, että pystyn elämään tämän päivän ja seuraavan. Onneksi reseptillä saa aivokemiaa tasaavia yhdisteitä niin tunteet on siedettäviä. Jos siis mietit miksi en pidä yhteyttä Sinuun, enkä kirjoittele vaikka lupaan niin tässä vastaukset useimpiin kysymyksiin. Tää pitää osata lukea oikealla tavalla. P.S. Synttärit lähenee ja jos oot viime vuosina saanut kutsun niin saat sen tänäkin vuonna, riippumatta tästä tekstistä.
8. helmikuuta kello 21.34" 

Sellainen ihminen olen. Jos kanssani kirjoittelee viestejä on väärinymmärrysten mahdollisuus suuri ja konflikti helposti valmis. 

Jos puhutaan samat asiat niin en sano asioita niinkun ne kirjoitan. Voi käydä myös niin, etten puhuessa sano laisinkaan todellisia ajatuksiani vaan kerron ne viesteissä myöhemmin. 

Niin koetappa siinä sitten saada kuva siitä minkälainen minä olen vaiko enkö ole. 

"Kohta on kesä ja Suviseurat. En minä sitä uskontoa kaipaa. Rakkaita MatkaYstäviä vain.
13. helmikuuta kello 11.01"

Tähän tekstiin ei kukaan reakoinut mitenkään. Moni ei tiiä sitä, että läheisimmät ihmiseni, joiden kanssa elin elämäni parhaimmat ajat ovat. Jätän lauseen tarkoituksella kesken. 

Ja tässä viel yks teksti. 

"Luen tätä jälleen. Muistan päivän kun kuulin ensimmäisen kerran heistä. Se päivä muutti kahden ihmisen elämän. Syksy oli saapunut ja uusi alku opiskelun ja niiiiin monen asian suhteen. En pamahtanut uskoon silloin. Meni vuosia ennenkuin. Suviseurat ja monet asiat tuli tutuiksi. Elän, hengitän ja olen. Tässä kaupungissa saa kaiken, kuten jo aiemmin kirjoitin. Osaan myös olla jos jossain keskustelussa tulee esiin suuret perheet yms. Niin en ala avautumaan. Oon niinkun en oliskaan. Kaikki kaverit saati sukulaiset ei mun harhapoluista tiedä. Katson etten ole tilivelvollinen. Pinkki hiusväri, glitter kynsilakkaa, shampanjaa lasiin ja keikalle! Jos minä en tällaisena nykyisyydessä riitä niin siirry muihin seuroihin.. 

18. helmikuuta kello 19.59"

Tuon tekstin jälkeen oli linkki erääseen kirjaan. 

Tuosta mun kirjoittamasta tekstistä voi saada sellaisen kuvan, että olen joskus uskonut tai että en ole. Jokaisella on vapaus muodostaa haluamanlaisensa kuva. 

Vuosien ajan tiesin vain joitain yksittäisiä asioita siitä mitä tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuus. 

Käytännössä en siis tiennyt mitään. 

Meil oli seksi, päihteet ja musiikki. 

Ei siinä ehtinyt eikä tarvinnut miettiä mitä toisen tausta on ja itse työstin omia ongelmiani terapiassa. 

Huolehdin etten tuu raskaaks ja myöhemmin oon tajunnut kuinka patriarkaalista se oli. 

Viä tänäkään päivänä en kanna vastuuta ainoastakaan lapsesta ja ikää alkaa olla jo sen verta että se on myöhäistä kohta. 

Jos on huono hetki niin ajattelen, että mun koko elämä on vain yksi iso murskattu unelma. 

Sanoin jo aiemmin, ettei rakkaus ole loppunut sitä vaan ei voi toteen näyttää. 

Kyse on myös kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteita. 

Sen vuoksi minua syyllistetään siitä mitä olen, koska kaikki mikä tulee ns. Ulkopuolelta on väärin kuin myös kaikki mikä muistuttaa epäuskoisesta elämänvaiheesta. 

Minua pitää syyllistää siitä, että itselle herää tunteita, muistoja ja tunnemuistoja, joiden käsitteleminen on mahdotonta, koska itsellä ei ole työkaluja niiden käsittelyyn, koska on olemassa vain oma mustavalkoinen maailmankuva. 

Minulle kertoo myös aivan erittäin todella suurista parisuhde ongelmista se, että muutaman viestin jälkeen uhkaillaan erolla. 

Ketään ei voi omistaa, ei ainutkaan suhde ole hyvissä kantimissa tuollaisessa omistushalussa, eikä myöskään terveellä pohjalla. 

Olen voitolla tässä. En ole joukkonarsismin ja mustavalkoisen maailmankuvan uhri. 

Minulla on vapaus ja terveitä ihmissuhteita! 

Minua on helppo syyllistää ero aikeista kun ei ole työkaluja keskustella niistä oikeista parisuhdeongelmista. Eikä niitä voikaan olla, koska aina on opetettu kieltämään omat tunteet ja olemaan kuin niitä ei olisikaan. Sellaisesta omana itsenä olemisen tukahduttamisesta ei seuraa mitään tervettä. 

Kesällä tulee kolme vuotta meidän viimeisestä viestinvaihdosta ja siitä kun Annukan olemassaolo kiellettiin, koska ympäröivä joukkonarsismi ja mustavalkoinen maailmankuva pakottaa tekemään niin. 

Ajoittain mietin kuinka toiselle ihmiselle voi tehä niin, että se lakkaa täysin olemasta. Sitte kun luen tästä yhteisöstä niin tajuan, että sellanen toimintatapa on ihan ns. normaalia heillä. Voin halutessani voimaantua ajatuksesta, että on muitakin kohtalotovereita. 

Oon kyllä väleissä vaikka keiden kanssa, joiden kanssa on vaikka mitä koettu yhdessä, jotka tulee ns. perus perheistä yms.

Olin toissa viikonloppuna Yonan keikalla. Se oli upea avaus tälle keikka vuodelle. Sielu selittää esitettiin keikalla ja muistin kuinka hyvä biisi se on. Oon kuunnellut sitä viime päivät ja otsikko hahmottui lyriikoista, mutta koska meni useampi päivä ennenkuin aloin kirjoittaa tätä on tää siksi niin repaleinen. 

Nuita sanoja kuunnellessa mietin niin paljon omakohtaisia asioita. Löysin oman elämäni kohtauksia tuosta tekstistä. 

Kiitos Yonalle biisistä <3 

 

Lyriikat löysin https://lyrics.fi/yona/sielu-selittaa

Ainiin. Mulla on kaikki hyvin. Ei tarvitse ajatella, että olisin hätää kärsimässä. Tekstini saattaa näyttää siltä, että tunnen suuresti ja niinhän teen aina ja kaikkialla ja kokoajan. Mut se ei haittaa. Mua ei voi auttaa sen suhteen mitä ajattelen menneistäni ja miten ne koen.

This Is My Love

"And there's a place for You and Me where we could be together. I Wanna Love You Harmony. We Can Stay For Ever. This Is My Love. You Can Take It. This Is My Love."

Sanat kappaleesta, joka tehtiin Minulle/Minusta marraskuussa Armon vuonna 1998. Kappaleen tekemisen hetkellä olin itse maamme pääkaupunkiseudulla opettelemassa atk-taitoja. Jotenkin ironista kun miettii, että ilman sitä kurssia en istuisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä. 

Olin joka tapauksessa kaukana biisin tekijästä. Välimatka erotti meitä riippumatta siitä olinko pk-seudulla vai Kainuussa. 

Puhelimet ja etenkin puhelinlaskut oli jo tuohon aikaan keksitty, joten. 

Atk-taitojen opettelun lomassa illat oli tietty vapaat ja mulla mahdollisuus soitella. Muistan vieläkin kuinka paljon laskuni oli tuolta reissulta. En ollut reissulla yksin ja laskun maksoi puolestani Ihminen, jotta minun ei  tarvinnut sukulaisia sillä rasittaa. KIITOS. 

Takas musiikkiin. Rakastan musiikkia, sen kuuntelua, keikkoja ja niin edelleen, joten mikäpä sen hienompaa kuin, että Minulle oli tehty kappale. Harmmillista sen sijaan on, ettei mulla ole tuota kappaletta enää tallessa. Eikä sitä taida olla kellään lähipiirissäni. 

Minua rakastetaan niin paljon, että minulle/minusta tehdään laulu. Myöhemmin elämässä kun olin vaikeuksissa tiesin vain yhden puhelinnumeron, johon sinä hetkenä soittaa. 

Sanottakoon, että olen ollut niin syvissä vesissä, että kun mua nykyään katsoo niin sellaista voi olla vaikeaa kuvitella. Synkissä hetkissä on ollut hyvä, että olen tiennyt kelle voin soittaa ja että joku välittää. 

Se valitettavasti menee niin, että kun minulla on tuskainen olo niin unohan kaiken ympäröivän ja on vaikeaa päästä sen tuskan läpi, mutta kun se hetki menee ohi niin maailma on mallillaan. Tosin oon tuskani hetkinä saattanut suututtaa puoli valtakuntaa, eli toisin sanoen läheiseni. Kaikesta en minäkään ole selvinnyt, vaikka monesta paikasta ja asiasta olenkin. 

On olemassa henkilöitä, jotka ei näe kokonaisuutta. Minulle se kertoo vain sen, ettei he pärjää oman itsen kanssa, joka olis avain muiden, kuten esim. mun kanssa pärjäämiseen. Minä en ole ajatustenlukija. Voin sanoittaa vain omat tunteeni. 

Tämä Rakkaus. Mitä se on? Kun tehään biisi jo ennenkuin ensimmäinen kuukausi yhdessä oloa on takana. Kuitenkin eroamisen, Ystävinä olemisen, fyysisen suhteen aloittamisen ja sen pitkään jatkumisen ja aikanaan loppumisen, yhteisöön tutustuttamisen, minun sieltä lähdön, jonka jälkeen kuitenkin oltiin tekemisissä, kunnes se hiipui, niin tään kaiken ja monen muun asian, jota en voi tässä mainita, niin näiden kaikkien tapahtumien jälkeen nyt 2020-luvulla ollaan kuin näitä ja Mua ei olisi koskaan ollut. 

Viimeksi oltiin enempi tekemisissä keväällä about 15 vuotta sitten. Ja mitä minä itse olen nämä vuodet tehnytkään? 

Oon kasvanut ihmisenä, musta on tullut Aikuinen ja paljon muutakin. Glitter is a thing. Väriä elämään, hiuksiin, vaatteisiin, joissa ei kimalletta ja paljetteja voi milloinkaan olla liikaa. Oon löytänyt sen miltä haluan näyttää ja mitä haluan näyttävyydellä viestiä muille. Vaikka kait sellasten asioiden löytyminen on ihan normaalia kun ihminen kasvaa ja vanhenee. 

Olen myös aloittanut ja lopettanut ihmissuhteita. Oisin osannu olla parempi Ystävä jos oisin kyennyt jo vuosia sitten olemaan yhtä rauhallinen kuin nyt ja viihtymään kotona ja harrastamaan vähemmän yhtä tiettyä juttua. 

Minua Rakastetaan Tälläkin Hetkellä Enempi Tai Vähempi. Se vaan ei ole semmoista... Noh. Siis että tietoisuus siitä olisi hallitseva tunne minulla. Luotan läheisiini ja ne on tärkeitä. Se ei tarkoita, että oisin onnellinen. 

Välillä ajattelen, että olen onnellisin hetkinä joina saan toteuttaa itseäni. 

Tällainen ihminen on blogin kirjoittaja nimeltä A. 

Sanoin jo aiemmin, että vuosipäivinä elämä on tuskaisaa. 

Ja mitä haluaisin, että tapahtuisi? Se, että mun olemassaolo olisi normaali asia ja minulla olisi se arvo, joka minulle kuuluu. 

Sinä päivänä kun minut jätettiin niin minulle luvattiin, että ollaan aina kavereita. Muutamaa vuotta myöhemmin oltiin sitten jotain muuta.

Se on ihme homma muutens, että Jumalaan uskominen poistaa fyysisyyden kahden ihmisen välille, mutta avioliittoon on mentävä vain, jotta voisi taas saada seksiä. Fyysinen haluaminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Fyysinen tarve on niin suuri, että se vaatii papin sanomaan Amen. Rakkaus on kokonaan toinen asia. Varsinkin silloin jos sitä ei ole. 

Näin minä olen ymmärtänyt asiat siltä pohjalta miten minua on viime vuosina kohdeltu. Sillä jos nimittäin omassa elämässä ja parisuhteessa olisi kaikki hyvin niin mun olemassaolo olisi tavallista ja siitä keskusteltu aiemmin. 

Niin kauan kuin minusta tuntuu pahalta tämän asian tiimoilta niin niin kauan kirjoitan siitä aikaajoin. Sillä nimittäin: Minullakin On Oikeuksia! Oikeus Olla Olemassa ja Sanoa Mitä Ajattelen! 

Kerran olin onnellinen. Nykyään vaan pärjäilen. 

Pakko laittaa loppuun vielä eräs kappale, koska tämä lause, jonka tähän laitan ja jota klikkaamalla biisin pääsee kuulemaan. Niin tämä jäi soimaan mieleeni.

 

Huomenna On PilviPoutaa  

ABBA: Just A Notion

 

ABBA - Just A Notion 

Single 

Polar Music International AB/Universal Music Group  2021 

Luulin sen syyskuun kahden biisin, uuden levyn ja ens vuoden esiintymisjulkistuksen jälkeen, että ennen levyä ei tulisi enää uutta sinkkuu, mutta alku viikossa somessa alkoi kohkaus tästä tämän päivän julkaisusta. 

Seurailin viikon aikana tätä sen Afrikantähti casen ohella. The Winner Takes It All! Tässäkin. Eli luin ABBA juttuja ja lähipiiriä säästääkseni jaoin niistä omassa henkilökohtaisessa Facebook profiilissani vain yhden. 

Blogin Twitter tilillä taisin jakaa useammankin päivityksen. 

Jos nyt olen oikein tulkinnut niin tämä Just A Notion on äänitetty jo 1970-luvulla ja tämä on aiemmin julkaistu osana eräänlaista medleytä vuonna 1994 kokoelmalla Thank You For The Music. 

Itse olen kyllä 90-luvulla törmännyt tähän kokoelmaan ja tämä taisi vuosisadan lopulla olla itselläni C-kaseteille äänitettynä. 

Olemme kuitenkin tulleet monin tavoin kauas niistä ajoista, koska tuohon aikaan mulla oli kyllä paljon musaa olemassa, mutta biisilistoja ei juurikaan. Nykyään kaiken voi tarkistaa kuunnellessaan. 90-luvulla en osannut edes unelmoida siitä, että pystyn lukemaan kappaleen nimen tietokoneen ruudulta sen soidessa Spotifystä, josta ei maailma vielä viime vuosituhannella tiennyt mittään. 

Tämä siis pohjustuksena sille, että, vaikka olen tämän uuden kappaleen tai osan siitä kuullut jo aiemmin. Niin minulla ei ole muistikuvaa edes siitä, että tuossa muistaakseni neljän levyn kokoelmassa edes on useampia kappaleita, joita ei muutoin ole levyillä ollut. Ainut erikoisempi juttu, jonka muistan tuosta kokoelmasta on kappale nimeltä Dreamworld. Se on siinä nimittäin aivan kokonaisena ja se ei tietääkseni ole millään varsinaisella Abba albumilla. 

Muistan kyllä missä tilanteessa olen tuota kokoelmaa kuunnellut. Se oli silloin vuosisadan viimeisenä kesänä. Heinäkuun päivinä, jolloin koetin elää sen tosiasian kanssa, että minut oli jätetty. Tästä johtuen en paljoa muista tosta ABBA kokoelmastakaan. 

Sikäli ympyrä sulkeutuu, että tänään parisuhde, jonka jo mainitsin olisi kestänyt 23 vuotta. 

Taisin viime viikonloppuna hieman harjoitella tätä päivää varten. Tai siis tämän päivän sietämistä varten. 

Kupliva juoma näet maistui aika lailla viikko sitten. Olin niin fiiliksissä silloisesta tekemästäni levyarviosta ja siitä levystä, että sitä kuunnellessa kuluikin aika ja kuohuvaista lasillinen jos toinenkin, jonka seurauksena taas suuret tunteet olivat vallalla ja viesti lähti matkaan. Uskon, vaikkei se sinäänsä uskonasia olekaan, ettei viesti tavoittanut vastaanottajiaan, koska Annukkaa ei ole olemassa. 

Nyt sitte lopultakin kaiken ABBA suhteilun, ja suhteellisuusteorian kautta tuohon uuteen biisiin. 

En siis tiennyt mitä odottaa kun luin julkistuksesta. Kuuntelin kappaleen välittömästi vuorokauden vaihduttua ja ensi fiilis oli, että ai tällanen tuotos. 

Tää ei ole huono, mutta ei kovin hyväkään. Mietin, että jos tää tosiaan on äänitetty jo yli 40 vuotta sitten niin en huomaa laulu soundeissa eroa niihin syyskuussa julkaistuihin kappaleisiin, josta johtuikin mieleeni ajatus siitä, että entäs jos koko albumi onkin äänitetty jo aikoja sitten ja biisit on olleet valmiina vaan oottamassa oikeeta hetkee ja sitte meille vaan uskotellaan, että ABBA IS BACK WITH NEW SONGS. 

Ehkä tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa.. 

Tämä on kuitenkin tuttua, tunnistettavaa ja turvallista ABBAA. En jotenkin ole päässyt sisälle tähän kappaleeseen. En tiiä vaikuttaako siihen tuo mitä kerroin tuossa edellä. 

Tässä kappaleessa on tunnistettavaa piano soundia ja mietin, että jos kaikissa ABBAn biiseissä on käytetty nimenomaan sitä samaa tiettyä pianoa. Siis fyysisesti täysin samaa soitinta, niin onko ihme, että kappaleet kuulostaa tai siis kappaleiden piano soundi kuulostaa aina niin kovin tunnistettavalta. 

Ja kohta joku tulee sanoo mulle, et hei, se on muutens flyygeli mikä ABBAssa soi... 

Täytyy kyllä myöntää, että itse tahtoisin oppia erottamaan pianon, flyygelin ja sähköpianon toisistaan. Onhan se nyt aivan käsittämätöntä, että pianistin entisenä tyttöystävänä en näitä erota toisistaan. Eli mitään ei jäänyt käteen siitä suhteesta. Se mitä käteen jäi on oma lukunsa. Onhan mulla muistot ja nykyään näyttää olevan myös tuska, joka tuo itseään pintaan vuosia poissa olleena. Oon ollut vuosia miettimättä meitä. Oon kyllä muistanut vuosipäivät, kuten tämänpäiväisen ja muutaman muun, mutta ne eivät ole herättäneet sen suurempaa tunnelmaa, koska olen kyennyt elämään nykyisyydessä. Viimeiset pari vuotta on olleet täysin toisenlaisia. Olen opetellut erään toisen ihmissuhteen vuoksi tunteiden hallintaa ja päässyt siinä mielestäni todella hyvään vaiheeseen. Ja tähän mun täytyisi aikuisena ihmisenä kyetä muutenkin, mutta mutta. 

Takas ABBAAN, koska siitähän mun piti kirjoittaa. 

Annan kolme tähteä tälle kappaleelle, joka kyllä itsestäkin tuntuu käsittämättömältä. Ehkä tämä laulu avautuu paremmin kunhan koko albumi julkaistaan ja kuulee miten tämä sopii kokonaisuuteen. 

Kiitos kuvasta. 

Kappaleen pääsee kuulemaan tästä.

Aino & Hajonneet: Hullui unelmii

 

 

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii 

 

Svart Records 2021 

 

 

Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa!
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Lokakuussa ilmestyvä debyyttilevyn ensimmäinen single on kuin vuoristorata, joka on valeltu bensalla ja nyt on tullut aika raapaista ensimmäinen tulitikku. Yhtyeen mukaan kappale on kuin tiivistelmä tulevasta albumista, josta välittyy bändin perustamisen perimmäinen syy.
– Tervetuloa mun vuoristorataan on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen biisi, joka Ainon kanssa tehtiin. Se on yhtyeen stoorissa tavallaan alku ja lähtölaukaus. Kappaleesta kuuluu hyvin koko bändin perustamisen perimmäinen syy ja idea. Haluttiin vaan soittaa rokkia. Täysin ilman turhia koukeroita ja älytöntä kelailua. Suoraviivaista menoa, jossa energia välittyy samalla tavalla, mihin keikoilla on totuttu. Ensimmäinen single Tervetuloa mun vuoristorataan ilmestyy 28.5.2021. 

Kuva ja teksti on Svart Recordsin sivuilta. 

Singlet ostettu omakustanteisesti ja levy kuunneltu Soundin ennakkokuuntelu mahdollisuuden kautta, sekä virallisen julkaisun jälkeen Spotifystä tätä arviota varten. 

 

Törmäsin tähän bändiin ihan vahingossa, koska seuraan Svart Recordsin Youtube kanavaa. 

Yhdentekevää -biisi ilmestyi sinne loppu kesästä ja olin aivan myyty ja vielä enemmän kun löysin Tervetuloa mun vuoristorataan kappaleen. Se soi repeatilla loppu kesän illoissa. 

Hullui unelmii -sinkku ilmestyi syyskuun alussa samoihin aikoihin ABBAN uusien biisien kanssa ja jäi siinä ABBA kuumeessa jotenkin vähälle huomiolle, mutta kun kuuntelin sen sitten tarkemmin; on siitä tullut viime viikkojen jatkuva repeat biisi. 

Löydän näistä biiseistä, etenkin sinkku julkaisuista niin paljon samaistuttavaa. 

Käyn levyn läpi kappale kappaleelta myös muuten kuin musiikin osalta, joten jos et välttämättä halua lukea ihmissuhteistani niin artikkelin luku kannattaa siinä tapauksessa lopettaa tähän ja laitta levy kuitenkin soimaan. 

 

Tracklist & Comments: 

1. Hullui unelmii

Biisi alkaa vauhdikkaalla introlla ja oikeastaan ssamanmoisella menemisen meiningillä mennään läpi koko albumin. 

"Sinä kesänä aurinko poltti kuumemmin ja kirkkaasti roihus makasiinitkin. Ei meistä koskaan tuu niinkuin muut. Puistonpenkillä juotii punaviiniä, sammuttiin. Ei oltu niinkuin muut. 

Muistatko vielä miltä se tuntuu kun et oo missään kii? Kun on vain ilta aikaa rakastuu? Muistatko vielä sen kesän 96? Me ei oltu niinkuin kaikki muut." 

Rakastan vokalistin ääntä ja niin upeat lyriikat. Ne johdatti mut kesään vuonna 2000. Kesäinen Stadi. Kesäilta, kävellään käsi toisessa ja juoma toisessa kädessä pitkin kuumaa kesäkatua ja nautitaan elämästä. Uskoin Ystävyyden, kahden Tytön Ystävyyden olevan Ikuista. Juoma maistui ja saman illan aikana sain lainata puhelinta ja soitettiin yhdessä mun rakastamalleni ihmiselle. Oli niin upeeta olla olemassa, tulla välitetyksi ja kuulluksi. Oli turvallista olla. 

Kaipaan sitä aikaa tai siihen aikaan ja niihin hetkiin. Siihen tunteeseen kun joka päivä tuntee ja tietää olevansa rakastettu ja tärkeä. 

Pari vuotta myöhemmin tuon kesän Ystävä hädin tuskin tervehti kun nähtiin. En tiedä mitä meille tapahtui. Yhteydenpito vain jäi. 

Ehkä en ollut niin tärkeä kuin mitä tää Tyttö oli mulle. 

Takaisin lyriikkaan ja jälleen osuvasti: 

"Viestissä luki vain; Mä en takas enää tuu. P.S. I LOVE YOU."

Sitäpä juuri. On niin tyhjä olo kun viestintävälineet on hiljenneet. 

Niin muistan oikein hyvin sen miltä tuntui ajelehtia elämän virrassa. Ei ollut huolta mistään. Mua odotti loistava tulevaisuus ja kasa hullui unelmii. Ja itsehän en ole koskaan mahtunut mihinkään valmiiseen muottiin.

 

2. Tervetuloa mun vuoristorataan 

Biisin nimestä tulee mieleen kappale nimeltä Life Is A Rollercoaster. En muista esittäjää. Vuoristorata aiheisia biisejä varmaan on aika lailla. 

Tämä vuoristoradan tervetulotoivotus on vaan yksinkertaisesti mun voimabiisi. 

Välillä elämä on kuin kiihtyvällä tahdilla etenevä vuoristorata. 

3. Yhdentekevää

"Ei mun ei tarvii selittää loppunutta näytelmää. Yhdentekevää." "Se mikä alkoi kauniisti suljettiin mielisairaalaan." 

"Mietin mikä teki elämästä musertavan helvetin. Vuodet juoksee nopeaa. Jos sanoisin sen kauniisti. Sä et uskoisi puoliakaan." 

On taas niin omakohtaista sanomaa noissa lyriikoissa. 

Tänäänhän on perjantai 15. päivä ja lokakuu. Muistan vuosituhannen viimeisen lokakuun. Silloinkin oli perjantai 15. päivä. Puhelin soi ilta yhdeksän jälkeen. Onneksi se olin minä joka siihen ehdin vastaamaan. Puhelu kesti ihan vaan pari minuuttia. Minulta kysyttiin miten menee ja kerrottiin sen tyttöystävän lähteneen, jonka vuoksi minut piti jättää. Aloin itkeä. Ehkä jo puhelimessa, mutta välittömästi sen jälkeen. Tunsin niin viiltävää surua ja kaipausta ja olin aivan murskana jälleen kerran. 

Itkin loppu illan ja yön. Oli aivan hirveää. Ajattelin, etten toivu tästä koskaan ja enpä näytä toipuneen kun vielä näin 22 vuotta myöhemmin muistan sen hetken ja tunteen. 

En tiennyt vielä silloin, että aikuisilla ihmisillä on tapana soitella humalassa exilleen. Kun selvänä ei ole rohkeutta soittaa minulle ja että tulisin vuosien vieriessä saamaan useita tämänlaisia soittoja. 

Tuossa vaiheessa minun jättämisestäni oli kulunut kolme kuukautta ja 13 päivää. 

En tiennyt vielä silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin tapaisimme joka viikko ja olisimme tekemisissä 24/7. 

Koetin vain jaksaa päivästä seuraavaan. 

 

4. Luulets’ et mua kiinnostaa 

 

Tässä kappaleessa on kyllä asenne kohillaan niinkun on koko levyssä. Tässä on aivan mahtava menemisen meininki ja punk rämistys. Mietin, että onks tää cover biisi, mutta vaikka oon välillisesti lähipiirin kuunteluttamana paljonkin punkkia kuunnellut niin ei tullu mieleen, että jos tää on niin mikä tää ois. 

Punk ihmiset on jees kavereita. 

 

5. Kaikki kääntyy parhain päin 

Tää biisi kannattaa kuunnella. Viihdyn sanoituksissa luoduissa fiiliksissä. 

6. Lähtö

7. Jos en jaksa pidemmälle

Lähtö on instrumentaali, lyhyt biisi, jonka soundeista tulee mieleen avaruus. Lähtö ilmeisemmin pohjustaa Jos en jaksa pidemmälle - biisiä, josta taitaa tulla seuraava mun powersong. 

"me ei nähdä enää koskaan ikinä. Jos en jaksa pidemmälle painan terää syvemmälle." 

Mulle tuli mieleen monenlaisia tilanteita, joissa olen lähtenyt sillä ajatuksella, että kun en nää teitä enää ikinä. Lisäksi tuli mieleen suosikki henkilöni Elsa siinä Katja Kärjen Jumalan huone kirjassa, josta löytyy mun kirjoittama teksti. 

Tää biisi on joka tapauksessa aivan huippu ja tästä löytää ittensä. 

Rakastan vokalistin soundia. Omaa ääntäni oon aina vihannut. Toisaalta olen kyllä opetellut käyttämään sitä ja haluisin opetella lisää. 

Jos ei oo koskaan nähnyt kun lauleskelen, sekä samaan aikaan elän, hengitän ja koen niin vahvasti ne lyriikat, joita lauleskelen, niin sen vierestä seuraaminen ekaa kertaa saattaa olla vahva kokemus. Onneks ei ole enää lähipiirissä ihmisiä, jotka tuomitsis mun soundia siitä näkökulmasta kuinka oikein se menee musiikillisesti. 

Meitsissä kuulee eletyn elämän ja sen hetkisen fiiliksen. Mut ne ei oo yleensä tärkeintä, vaan tärkeintä on musiikillisesti oikeanlainen suoritus. 

Tästä biisistä saattaa tulla seuraava illanistujaisten lauleskelu tai yhteislaulu biisi. 

Siellä missä kuohuviini virtaa niin musaa ja naurua riittää. Jos se on musta kiinni. 

8. Fresitaa & tupakkaa

On upea biisin nimi. Fresita näet oli jossain kohtaa mun suosikki kuplivaa. En oo juonu sitä aikoihin. Halusin kuulla tän biisin heti kun luin nimen, mut tää on toistaiseksi jäänyt jotenkin hieman vieraammaksi. Upea toteutus kuitenkin. 

 

9. Päivänsäde ja menninkäinen 

Luulin tämämän olevan versio siitä vanhasta laulusta, mutta eipäs ollutkaan. Tosin sen kappale mainitaan tässä kyllä. Lyriikasta on pakko sanoa, että hämärillä poluillahan meitsi on kulkenu koko elämän. 

10. Tummaan veteen

Levyn viimeinen raita. Varsin menevä biisi ja tykkään pianosoundeista tai mitkä koskettimet sitte onkaan mahdollisesti. Tykkään myös virtaavasta vedestä ja vesi on muutenkin mun elementti. 

Tää laulu vois hyvin soida radioissa. 

Annan levylle viisi tähteä. Tää on vuoden levy siis kotimaisista levyistä. 

 

Levyn saapi soimaan  tästä

 

 

Viisi vuotta aiemmin

Viitisen vuotta sitten näin syksyllä kirjoiteltiin. Kysyin kuulumisia ja vaiheltiin viestejä kuin taukoa minkään suhteen ei olisikaan ollut. Tätä aiemmasta yhteyksissä olosta saatikka kohtaamisesta oli siinä vaiheessa jo niin kauan, etten jaksa muistaa. 

Kirjoiteltiin tutuista aiheista ja asioista. Niistä, jotka oli meitä aina yhdistäneet. Se oli ihan normaalia kahden kauan ja syvästi tunteneen ihmisen viestintää. 

Siinä päivän aikana kulki sähköposti jos toinenkin. Kunnes sain kuulla, ettei kanssani voisi yhteyttä pitää, koska siitä ei tykätä. 

En ymmärtänyt asiaa miltään kantilta ja kävimme joltiseenkin kiivastahtisen keskustelun tai siis kirjoittelun asiasta. Lopputulema oli hyvä ja joitain päiviä myöhemmin istuin pitkälle iltaan koneella ja valvoin vain koska kirjoiteltiin. 

Seuraavan kerran otin yhteyttä kesällä. Syy siihen oli ilmeinen. Minulle oli tullut vastaan menneisyyden tilanne, jossa hän aikoinaan auttoi. Uskoin, että näin vuosienkin jälkeen minua autettais ja voisin purkaa tilannetta sellaiselle joka tietää asiat ja aiemmat tapahtumat kokonaisuudessaan. Tuossa hetkessä tarvitsin luotto ihmistä aivan todella todella paljon. 

Kävi kuitenkin niin, etten koskaan saanut vastausta sähköpostiini, jossa pyysin apua ja kerroin mitä oli tapahtunut. 

Usko ihmiseen oli kovalla koetuksella ja totesin jälleen, ettei usko kannata. 

Loppu kesä meni siinä jotenkuten. Koetin keräillä palasia kasaan. Syksy saapui enkä juurikaan ehtinyt miettiä tapahtunutta, koska olin todella kiireinen. 

Tuli seuraava kesä, jolloin jälleen kerrran kuulin tästä ihmisestä, jolta apua olin pyytänyt. 

Kävi ilmi, että läheisenäni pitämäni ihminen olikin kaikessa hiljaisuudessa tutustunut tähän. 

Minä en halunnut tietää tätä. En ymmärtänyt asiaa. En vain ymmärtänyt tapahtunutta. 

Erityisesti siksi, koska itse en ollut tullut vuotta aiemmin kuulluksi, mutta kyllä sitten taas täysin toinen ihminen saa kaiken tuen, välittämisen ja mitä kaikkee: Mutta ei Annukka. 

Annukka on paha, koska Annukan kanssa on eletty elämää. Annukka herättää kiellettyjä ajatuksia ja tunteita. Niin siksi pitää olla kuin Annukkaa ei olisi koskaan ollutkaan, koska vain ja ainoastaan Annukan täysin ignooraamalla ja mitätöimällä kykenee elämään. 

Ja mitä sanoo itse Annukka? Tähän kaikkeen? 

Mä sanon tähän, että koska olen alunperin Pohjois-Suomesta niin tiän kuinka siä eletään. Tiedän ne sanat, jotka sanomalla kaikki korjaantuisi ja olisin olemassa. 

Tässä tulee ajatusmaailmojen ja arvopohjien Crash! Boom! Bang!-ilmiö. 

En asu enää pohjoisessa. Olen yli puolet tähän astisesta elämästäni jo asunut muualla. Olen oppinut tämän nykyisen kotikaupunkini tavoille. Elän ja hengitän tätä kaupunkia: kulttuuria, ihmisiä, koskimaisemaa yms. 

Ajatukseni on moderneja ja vapaita. En kaipaa enkä tarvi mitään mikä kahlitsee. En tartte parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja vastaan vain omasta itsestä. Perhe-elämää en tule koskaan elämään. 

Se mitä kaipaan on, että tilit olis selviä. 

Se on ihmeellinen asia, että vuosikausia useampi henkilö, jota oon pitänyt itselle tärkeänä niin kaava on ollut tämä: Annukalle kerrotaan minkälainen hänen tulisi olla. Jos Annukka puolestaan kertoo minkälainen jonkun tai joidenkin muiden pitäisi Annukan mielestä olla niin tämä ei ole sallittua, vaan tämän johdosta suututaan ja kuitenkin jatketaan myös tulevina vuosina Annukan olemassaolon mitätöintiä. 

Olen jo joitain vuosia ollut tilanteessa, jossa en enää salli tuollaista käytöstä keltään. 

Oon vaan sellaisten kanssa, jotka kykenee olemaan aidosti mun kanssa muiden edessä. 

Palataas taas aiheeseen eli kesään kolmisen vuotta sitten kun kuulin kahden ihmisen tutustuneen. 

En todellakaan halunnut tietää tätä. Se kerrottiin varovasti. Otin sen rauhassa kun en tienny mitä se todella tarkoitti. Kun olin tajunnut asian niin oloni muuttui. Sain myös kuulla, ettei minusta oltu sanottu keskenään sanaakaan. Oikeasti kun ihminen välittää Annukasta niin se uskaltaa kertoa minusta elämäänsä tuleville uusille henkilöille. Jos näin ei uskalla tehdä niin sehän kertoo minulle todella paljon siitä arvostetaanko mua aidosti vai ei. 

Tuona kesänä koin sen taas: hylkäämisen, yksin jäämisen ja että minua vastaan ollaan enempi kuin koskaan. 

Meni vuosi ja tuli tilanne josta kerroin jo aikaisemmassa. 

Sen parin vuoden takaisen elokuisen päivän jälkeen olen ollut. Olen keskittynyt ihmisiin, joita mulla on. Miettinyt välillä kuinka kykenen jatkamaan kun jotakin puuttuu. Ja siis tietenkään ei puutu jos sitä joku sattuisi kysymään, mutta sitäpä ei kysytä.

Oon myös ajatellut, että nää pari ihmistä elelee miten kumpinenkin nyt sitte ikinä eleleekään. Ainuttakaan ajatusta Annukalle ei suoda. 

Jaaa-aaa. Että miksikö kirjoitan henkilökohtaisesta elämästäni jälleen kerran? Noh. Eikös se oo päivänselvää. Tai huomispäivänselvää? 

Vastaus: Koska mä voin. 

Ja jos mielesi tekisi sanoa jotakin siitä mitä kannattaa ja ei kannata blogissa kertoa. Niin jätä sanomatta. En kuuntele kuitenkaan. Ei kannata koettaa mahduttaa mua mihinkään muottiin. Kellään ei ole oikeutta kertoa minkälainen minun tulisi olla. 

 

Muutamia asioita, joilla minun olemassaoloa on mitätöity vuosien aikana. 

 

Rakastan Vivaldin Vuodenaikoja ja jokunen vuosi sitten kävin kuuntelemassa ne livenä. Se on upea teos. En kuitenkaan ymmärrä miten siihen on kirjoitettu luontoa kuvaavat osuudet ja näin ollen minua pidetään suurinpiirtein idioottina, musiikista mitäään ymmärtämättömänä ihmisenä. Se on se arvon mitta, että osaa tulkita musiikkia oikein. Minä en osaa. En ihmisenä riitä kun mulla ei ole tätä taitoa. 

 

Eräiden järjestämieni juhlien jälkeen sain kuulla ikäviä kommentteja juhlavieraistani. Ihmissuhteita on erilaisia ja kaikilla muilla oli kyllä hauskaa, paitsi tällä jälkeenpäin kommentteja esittäneellä. 

Eräissä toisissa juhlissa, joissa olin vieraana meni ilta siihen, että juhlien järjestäjä murehti koko illan pöytäliinalle kaatunutta punaviiniä ja kantoi siitä huolta. Sekö se oli sitte parempi? 

Aikoinaan kuuntelin 90-luvulla julkaistua musaa. Se oli väärin kun olis täytynyt pitää ja ymmärtää jotain aivan muuta. 

 

Mulle on myös kerrottu, etten ole ns. vammaispiireissä mikään tai mitään kun mulla ei ole tiettyjä taitoja. Ihmettelen miksi se osaaminen tai osaamattomuus on se arvonmitta? Mulle on sanottu, ettei minua arvosteta, koska en osaa tiettyjä asioita. 

Tuossa jokin aika sitten hain rahaa erästä tarvitsemaani esinettä varten, josta olis myös hyötyä tään blogin teossa. En saanut rahaa. Perusteita en oikein ymmärtänyt. Kertoo joko siitä, ettei minua arvosteta tai minua ja työtäni bloggaajana ei arvosteta. Toisille ihmisille sitä kyllä myönnetään tuhansia euroja esim. levyn tekoon. Näin olen kuullut kerrottavan. Vammaiset eivät ole missään niin epätasa-arvoisia kuin omissa yhdistyksissään. 

 

Takaisin tekstin aiheeseen: 

Vuosipäivien aikaan tuskasta tulee käsinkosketeltavaa ja johonkin se energia täytyy saada voida purkaa. 

Muutenhan elämä on oikein mallillaan. Vuosipäivät syö energiaa ja saa mut käyttäytymään tavalla, jolla nykyisin en yleensä käyttäydy.

Ainiin: Mulla ei oo hätää. Oon se sama kuin aina: nauran paljon ja kovaa. Rakastan. 

Vielä muutama biisi tähän loppuun. 

Tämän biisin kuuntelemisen aikana päätin, että julkaisen tämän tekstin. 

Sanat kannattaa kuunnella oikein tarkasti. 

Tuossa sanotaan että: "se ei ole mun vika. Silkka ominaisuus". 

Ajattelen, että se miten käyttäydyn ja miten olen ei ole mun vika tai virhe vaan ominaisuus. Vaikka vuosia olen saanut kuulla miten virheellinen ihminen olen ja että mun pitäs olla erilainen. Rikon yhteisönormeja, rasitan läheisten hermoja, koska muistan tasan tarkkaan mitä kukanenkin minäkin hetkenä sanoi ja voin palata niihin vuosien päästä jos on joku jäänyt vaivaamaan. Tosin en ole joka ihmiselle sellainen. 

Tässä siis biisi, jonka sanoitukseen viittasin jo useampi lause sitten. 

Rosita Luu - Prinsessa

 

 

Seuraavaksi kappale, josta minulle tulee aina mieleen kesä 2001. On heinäkuu ja viimeiset hetket olla kahden ennen kotiin palaamista ja ilman tietoa seuraavasta näkemisestä. On helppo olla ja jutella, vaikka edellisen illan valvominen väsyttää. Olen joskus miettinyt mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisi ollut enempi aikaa. 

Seuraavan kerran juttelemme vasta keväällä 2002 kauniina keväisenä päivänä ja saman vuoden syksyllä alkaa kaikki se mikä vaikuttaa omiin valintoihini vielä tänäänkin vuonna 21. 

Tässä se kappale, josta aina tulee mieleen tuo vuoden -01 heinäkuinen hetki. 

Meredith Brooks - Bitch 

 

 

 

 Vuosisadan viimeisenä kesänä heinäkuussa kun minut jätettiin niin koko systeemi oli perin outoa. En ole vielä tänä päivänäkään toipunut siitä. Ihminen, jonka vuoksi mut heitettiin syrjään olikin mukana kuviossa vain sen sitä seuranneen viikon, jonka pakosta jouduimme samassa paikassa viettämään. Heidän keskinäinen suhteensa oli niin outo. Muija ei halunnu olla tään mun rakkauden kanssa oikeasti, mutta oli valmis siihen näytelmään, jota mulle sen kesän aikana esitettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kun minulla ja rakastamallani ihmisellä alkoi fyysinen suhde niin tää muija ei ois sallinut sitä. Vuosia myöhemmin kun näin rakkaani viimeisen kerran niin hän sanoi, ettei kanssani ollut koskaan vaikeaa, mutta että tää muija teki hänen elämästään helvettiä. 

Ne vuodet, jolloin meillä oli fyysinen suhde niin se oli erikoista, ettei koskaan puhuttu siitä mitä meiän välillä on. Oltiin joka päivä tekemisissä ja ramppasin opiskelujen ohessa viettämässä viikonloppuja hänen kanssaan. Ikäänkuin oisin ollut itsestäänselvää ja myös se, että kaikki aina päättyy tai päätyy välillämme fyysiseen olemiseen. 

Kannoin meistä ison vastuun huolehtimalla siitä etten tuu raskaaks. Yks pahimpia riitoja käsitteli sitä, että jos lopetan pilsujen syömisen niin mitä meille sitte tapahtuu. Se oli vähän niinkun sellasta, että niin kauan meiän välillä on seksiä kuin minä ikäänkuin mahdollistan sen. Tiesin hänen olleen toisen kanssa ainakin kerran juuri vähän ennen sitä riitaa. 

Nykyinen tilanne ei tuosta vuosien takaisesta sinäänsä poikkea mitenkään. Annukan kaa ei voi olla missään tekemisissä, koska Annukka aiheuttaa tunteita, joiden olemassaolo sais pettämään nykyistä kumppania. Tässä on vaan sellanen juttu, että luuleeko tyyppi tosiaan, että minä oisin hänen kanssaan jos tilaisuus olisi? 

Jos ihmisen ongelma on ettei hän oikeen tiiä miten ihmissuhteissa ollaan ja ongelmaksi muodostuu se, että olisi useampi nainen, jonka kanssa olla, eikä näin ollen kyetä käsittelemään omia tunteita, koska ehkä ei olla opittu niitä koskaan käsittelemäänkään siksi koska on ollut mahdollista lakaista ikävät asiat maton alle, pois elämää ja mieltä painamasta aina yhdellä tietyllä kysymyksellä ja siihen saatavalla vastauksella. Ni se ei tarkota sitä, että ne asiat ois saatu tekemättömiksi. Eikä myöskään sitäkään, että se tekisi kanssa ihmisiä kohtaan tuohon aikaan harjoitetusta käyttäytymisestä yhtään sen hyväksyttävämpää. Ne ongelmat kun ei tosiaan olleet meissä ns. seksikumppaneissa vaan jossain aivan muussa. 

Itse olen kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja elämänvaiheeseen saakka. Siis tähän hetkeen, jossa nyt kirjoitan näistä asioista.  

Kärsin yhä siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka koin vuosisadan viimeisenä kesänä. 

Olen rakentanut aikuisen naisen elämän viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Meiän ensitapaamisen vuosipäivä oli hiljattain. Tää on paras teksti, jonka olen ikinä milloinkaan kirjoittanut ja parempaa lahjaa tähän päivään en kykenisi edes antamaan. 

Tiiän tasan tarkkaan, että ne jotka ittensä vois tästä tekstistä tunnistaa niin ne ei lue mun blogia, koska olen lakannut olemasta heille, joten jatkan samaa linjaa. 

Vuosipäivien aikaan voi teksti olla häilyväistä ja puran oloani. Kaikkina muina aikoina keskityn blogini pääasialliseen teemaan ja yhteistyökuvioihin, joten se siitä ja loput kirjeessä. Kaikki on oikein loistavasti lähes 360 päivää vuodessa. 

Mun ei enää tarvii peitellä jätetyksi tulemista ja sitä, että elän sen aiheuttamaa tuskaa vielä nykyhetkessä. 

 

Viimeisen kerran on puhuttu noin 12 vuotta sitten. Se tapahtui eräänä surullisen ikävänä viikonloppuna, jolloin olin kyläilemässä ns. Kaverilla. Se viikonloppu oli täynnä valheita, epäkunnioittavaa käytöstä minua kohtaan, tietojen salailua ja ehkä jonkinlaista riitaa. Jos he joiden kanssa tuon weekendin vietin olisivat oikeasti halunneet mulle hyvää niin he olisivat kohdelleet mua avoimen rehellisesti ja hyvin. Joka tapauksessa kun oma oloni oli tuskaisa sen viikonlopun aikana niin soitin about aamu kolmen aikaan siihen ainoaan puhelinnumeroon, jonka omistajan tiesin suhtautuvan minuun hyvin aina, vaikka mitä olisi tapahtunut. Numero ei siihen aikaan vastannut, mutta myöhemmin päivällä kylläkin. Se puhelu oli tuttua ja turvallista. Tuntui, että vaikka sillä hetkellä fyysisesti läsnä olleet ihmiset eivät mua arvostaneet niin siellä puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kanssa oli kaikki hyvin. Sain valtavasti voimia siitä puhelusta siihen loppu aikaan, jonka vietin kyläilemässä ja siedin sen skeidan mitä oli tulossa. Tästä puhelusta seuraava yhteys olikin sitten tosiaan tästä nykyhetkestä katsottuna viisi vuotta aiemmin. 

Oisin siinä viimesessä puhelussa ehkä halunnut kysyä kysymyksen. Olisin kait saanut tutun vastauksen sekä vastakysymyksen. En ollut yksin siinä hetkessä niin jäi kysymättä. 

 

Toiset käyttää elämässä kysymys ja vastaus menetelmää, jotta asiat saa pyyhittyä pois. Mä kirjoitan ja teen tuskasta julkista. Minulla on oikeus toimia näin. Jos tutut lukisi niin voisi tulla oikeustoimia. Tällasii sanaleikkejä. Tää saattaa osoittaa kielellistä lahjakkuutta. 

Elän aikuista, hyvää ja turvallista elämää. Vuosipäivinä menneisyys muistuttelee ja tuska saapuu. 

 

 

 

Tähän loppuun vielä melko tuore kappale, josta löydän niin valtavasti samaistuttavaa. Laitan sen tarkoituksella ilman artistin nimeä. 

 

Amorin siivet 

 

Kaksi vuotta myöhemmin

Päivälleen kaksi vuotta sitten kaikki mihin milloinkaan olin elämässäni tai tarkemmin sanottuna muodostamissani ihmissuhteissa luottanut hajosi kerralla. Kaikki ikäänkuin mitätöityi. Lakkasin olemasta olemassa ihmiselle, johon olin aina siihen saakka voinut luottaa ja samalla meni myös eräs toinen ihmissuhde, koska eihän se käy laatuun, että toisen kanssa voidaan olla tekemisissä, mutta ei Annukan. 

Tää kaikki sai mut oikeastaan hahmottamaan koko kokonaisuuden ja ymmärtämään, että myös muutama muukin ihmissuhde olikin aina perustunut valheelle ja ehkä myös mun omalle kuvitelmalle siitä minkälaisia luulin näiden ihmissuhteiden vuosia olleen. 

Sain nähdä totuuden ja se näytettiin minulle kaikessa karmeudessaan. Mun elämässä on aika ennen tuota päivää ja aika tuon päivän jälkeen. Mä oon vähän niinkun se lintu, joka nousee tuhkasta aina 500 vuoden välein. Olen näiden kahden vuoden aikana luonut itseäni uudelleen. Ja mähän pärjään, koska olen päättänyt pärjätä! 

 

Jaa, että mitäkö tuolloin pari vuotta sitten oikein tapahtui. 

Olen ihminen, joka kerron suoraan mikä mua millonkin riepoo. Mulla on oikeus olla olemassa ja oikeus toimia niin. 

Kerroin sähköpostitse kahdelle ihmiselle mitä ajattelen heidän yhteistoiminnastaan ja miltä se musta tuntuu. Kerroin myös mikä heidän käytöksessään vuosien aikana on mua ihmetyttänyt. 

Toisen kohdalla se tarkoitti sitä, että jouduin vuosia kuuntelemaan kommentteja siitä voiko mies ja nainen olla kavereita ilman fyysistä kanssakäymistä. Käsittämätöntä, että kellään on aikaa miettiä sitä mitä keidenkin välillä on. Ja koskapa ihminen oli mulle aina jankannut siitä, ettei mies ja nainen voi olla kavereita ilman seksii. Niin mikä sais mut uskomaan, ettei hänellä ja tällä toisella niin ois? Vastaus: ei mikään. 

Ja toisen ihmisen osalta sain aikoinaan suurta ihmettelyä osakseni kun erosin kirkosta. Tällaset asiat on kuitenkin jokaisen henkilökohtaisia asioita, joita ei tarvi perustella kellekään. 

 

Olin siis saanut näiltä kahdelta ihmiseltä osakseni vuosien aikana kaikenlaista ja näin ollen mielestäni mulla oli oikeus kertoa mitä heistä ajattelen. 

Siitä ei seurannut rakentavaa keskustelua. Miten olisi voinutkaan, koska minua kyllä on aina kritisoitu, mutta minä en saisi esittää ainuttakaan mielipidettä. 

 

Asiat eskaloituivat ja tuolloin pari vuotta sitten näistä ihmisistä toisen kanssa ikäänkuin sovittiin se homma hänen kulttuuriinsa ominaisella tavalla. Se ei tarkota, että olis oikeesti sovittu. Mä en vaan halunnu enää enempää perättömiä uhkauksia sähköpostiini. Halusin asian vain pois, jotta saisin rauhassa viettää huippu viikonloppuu hyvässä seurassa. 

 

Tuon päivän jälkeen olenkin ollut vain omillani: vihannut jokaista päivää, koettanut vaan jaksaa seuraavaan aamuun ja uuteen hetkeen. 

 

Välillä oon koettanut lieventää tuskaa, mutta humalatiloissa asiat saattaa vain moninkertaistua ja tuoda tuskan lähemmäksi pintaa. 

 

Osa mua on pysyvästi rikki niiden parin vuoden takaisten tapahtumien seurauksena. Eikä se osa tuu koskaan parantumaan. 

 

Oon ollut vuosia ymmärryksessä, että he jotka koen kaikkein lähimmiksi ihmisikseni myös ovat sitä. Nuo parin vuoden takaiset tapahtumat osoittivat, ettei niin todellisuudessa ole. 

Siitä asti kun olin 14. Olen saanut kuulla itseeni kohdistettuja kommentteja, joilla on haluttu satuttaa minua ja joilla myös on haluttu muuttaa minut joksikin muuksi. 

On milloin arvosteltu mun käyttäytymistä, mun ujoutta, mun hiljaisuutta, on haukuttu ja naureskeltu musiikille jota rakastan, kirjoille joita rakastan, on halveksittu mun perhetaustaa, on väheksytty mun kohtaamia vastoinkäymisiä, on kerrottu minkälainen koulutus minulla tulisi olla, jotta kelpaisin kumppaniksi, ja niin edelleen. 

Kaikkea tätä olen ottanut vastaan, koska olen luullut että niin kuuluu tehdä ja samalla ihmetellyt miksei läheiset tai nämä ns. läheiset kykene itse vastaanottamaan asioita, joita heistä sanon heille. Syy on siinä, etteivät he kykene, vaikka samaan aikaan vaativat minua muuttumaan. Se ei ole aitoa vuorovaikutteista, vuorovälitteistä oikeaa Ystävyyttä, saati Rakkautta. 

Näin ollen olen hankkiutunut eroon henkilöistä, joiden kohdalla olen huomannut, ettei välillämme ole koskaan ollut oikeaa ystävyyttä. 

Nykyään olen onnellinen. Elämässäni on jäljellä vain he, jotka Mua Aidosti Rakastaa, Hyväksyy Mut ja Uskaltaa Olla Muiden Edessä Mun Kaa.

On hetkiä jolloin mietin kuinka jaksan elää elämääni kun siitä puuttuu ihminen/ihmisiä, joiden uskoin aina elämässäni olevan. Ne hetket on sietämättömiä ja aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä kuten vaikkapa tään kirjoituksen. 

Mun elämästä puuttuu jotakin hyvin oleellista, jota en voi kokea ja tuntea heidän kanssaan, joita elämässäni nykyään on. 

Nykyisen ja aiemman elämän läheisissä on se ero, etten nykyisissä kuvioissani pura olojani samoilla tavoin kuin aiemmin. Tietyn tyyppiset ihmiset ja ihmissuhteet saa minussa aikaan tietynlaista käyttäytymistä. 

Pakko kertoa yksi muisto tähän. 

On joulukuu vuonna 2003. Olen jälleen matkannut opiskelupaikkakunnaltani Tampereelle. Tällä kertaa siä on myös yks aiemmin opiskelunsa päättänyt meijän yhteinen ystävä. Tään kolmannen osapuolen kanssa käyn kaupassa. Ostetaan meille kaikille ruokaa ja mitä ikinä. Muutoin nimittäin eläisimme vaan kahvilla ja paahtoleivällä. 

Lauantaina muistaakseni käymme istumassa iltaa. Loppu ilta vietetään kuitenkin poissa kaupungista ja kun palaamme aamuyöstä takaisin on tilanne mielenkiintoinen. Onneksi on tilaa ja voidaan "nukkua" kahdestaan. Jossain vaiheessa päivää tai iltapäivää kun heräämme olen yhä väsynyt yön valvomisesta, alkoholijuomista, liiasta kahvin juomisesta niiden parin päivän aikana. Minun pitäisi palata takaisin opiskelupaikkakunnalle, mutta lähdenkin vasta maanantai aamuna. Se sunnuntai menee jotenkin. Se tärkeämpi osapuoli lähtee bänditreeneihin ja on poissa tuntikausia. Ollaan kolmannen osapuolen kanssa kahestaan. Hän koettaa saada minua syömään jotain ja keittää taas kahvia. Katsomme telkkarista uutisia, joissa puhutaan Saddam Husseinin löytymisestä tai teloittamisesta. Asia menee minulta kuitenkin ohi, koska vain fiilistelen edellistä iltaa, yötä ja sitä aamuyön hetkeä jolloin menimme "nukkuun". Mietin myös tietääkö tämä kolmas osapuoli mitä silloin aamulla tapahtui. 

Siinä sunnuntaisessa iltapäivän ja alku illan hetkessä minä en onnekseni tiedä, ettei sellaisia hetkiä enää tulevina vuosina tulis. En tiedä sitä, etten kokisi samanlaista varmuutta rakkaudesta enää milloinkaan. 

Seuraavana kesänä kun jo asun Tampereella tapaamme samalla porukalla kuin myös syksyllä. Oma jaksamiseni on kuitenkin äärimmäisen haastavaa. En tiennyt kuinka paljon haasteita omilleen muutto toisi. 

Kun muistelen esim. tuota joulukuuta 2003. Niin sitä vasten katsottuna on niin käsittämätöntä, ettei nuo kaksi ihmistä enää välitä musta ja että olen lakannut olemasta heille molemmille. 

En vaan kykene ymmärtämään miten ihminen voi käyttäytyä toista ihmistä kohtaan niin, ettei mitään hänen kanssaan koettua, tapahtunutta ja tunteita olisi koskaan ollutkaan. 

Tiedän sanat, jotka sanomalla olisin taas olemassa. En vaan voi sanoa niitä, koska arvopohja ja ajatusmaailma on niin erilainen. Minulla väärä ja heillä se ainut oikea. 

Uskoisin. Jos uskoisin. 

Ens viikolla palaan taas kulttuuri aiheisiin. 

Tää teksti oli vain pakko tehdä. 

Luotan siihen, että koska olen lakannut olemasta niin tekstin henkilöt eivät koskaan tule tätä kirjoitusta lukemaan. 

En joudu tästä oikeudelliseen vastuuseen. 

Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. 

Vai mitenkä se oikein meni?

Blogista sanottua: 

"Se on hyvä, mutta voisit jättää pois ongelmistasi kirjoittamisen." 

Noh. Jos en täällä sitä tee niin missäs sitte? 

Jos henkilökohtaisesta surusta ja tuskaa yhäti aiheuttavista asioista kirjoittaminen sulkee minulta joitain ovia blogimaailmassa tai missä tahansa. Niin silloin sellainen sulkeutuminen tapahtuu. 

Kupliva maailmani on kulttuurin lisäksi myös hetkittäin muutakin. 

Livenä oon sellainen kuin oon. Ei tää teksti mun iloa ja olemusta muuta mihkään suuntaan.

Olin jo kirjoittanut tämän tekstin mielestäni valmiiksi, ja odotin tulevaa julkaisua. Tällä viikolla ilmestyi kuitenkin yksi laulu, jota kuunnellessani tiesin mitä tähän tekstiin haluan vielä laittaa ja niin kirjoitin tuosta joulukuusta 2003. 

Tässä on tää kappale. 

Da Buzz - Wanna See You Dance With Me