sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Eve Hietamies: Palavaa lunta

 


 

 

 

Eve Hietamies - Palavaa lunta 

 

Docendo 2023 

 

ISBN
9789523824706

Kansi ja graafinen suunnittelu: Marjaana Virta

Kuva Petri Mulari

E-kirjan sivumäärä
283 


Riikan taistelu ulos huumehelvetistä.
Traaginen ja koskettava dokumenttiromaani naisia alistavasta, raadollisesta päihdemaailmasta sekä perustuksia myöten tuhoutuneen elämän jälleenrakentamisesta.
Hyvinkääläinen Riikka Tuomi, 40, kokeili ensimmäistä kertaa alkoholia yhdeksänvuotiaana ja pilveä 11-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän käytti huumeita säännöllisesti. Alkoi kaksi vuosikymmentä kestänyt huumehelvetti, johon mahtui niin rikoksia, huumeita kuin väkivaltaisia ihmissuhteita. Lopulta Riikka sai riuhtaistua itsensä irti vertaistuen avulla. Hän tietää, millaista on elää syvällä päihteiden maailmassa, kodittomana ja väkivallan uhrina. Nykyään hän kerää kokemusta elämästä huumeista toipuvana addiktina. On hänen vuoronsa auttaa.
Riikka kertoi Eve Hietamiehelle traagisesta ja järkyttävästä elämästään, mistä syntyi suuria tunteita herättävä selviytymistarina.


Pyysin ja sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos! 


Kirja on järkyttävä ja surullinen. Vai pitäisikö sanoa järkyttävän surullinen. Lopussa on kuitenkin paljon toivoa. 


Lukiessa mietin miten kaikki tää on voinut tapahtua Suomessa, jota hyvinvointivaltioksi kutsutaan tai on ainakin ennen kutsuttu? 


Miksei kukaan tehnyt mitään, jotta elämä olisi saanut paremman suunnan? 


Opin kirjasta paljon elämästä ja siitä miten tämä yhteiskunta toimii ja nimenomaan miten se ei toimi, sekä siitä minkälainen on naisen asema päihdemaailmassa. 

Minulle tuli uutena informaationa, että piikittämisen lisäksi kamaa voi laittaa myös suoraan lihakseen. 


Riikka Tuomi käytti huumeita 20 vuotta ja on nyt ollut kuusi vuotta puhtaana kuten asia kirjassa ilmaistiin. 


Jännää, että fysiikka kestää noinkin pitkään päihteiden käyttöä. 


Itseä ahdisti lukea siitä mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään, jotta tulee ja tuntisi itsensä hyväksytyksi ja että päihteitä riittää ja mitä kaikkea muuntohuumeita nykyään onkaan liikkeellä. 


Itse olen sitä joskus miettinyt, että mitenkähän vaikka jotkut tajuntaa laajentavat aineet vaikuttaisi ihmiseen, joka ei näe. Vaan en halua myöskään kokeilla. 

Nuorempana olisin varmaan kokeillut jos olisi tarjottu. Nykyään tällaisena täti-ihmisenä ei jaksa kiinnostaa. Kupliva juoma riittää mulle! 

Sillä vain juomat juovuttaa. 


Kuka tahansa voi addiktoitua mihin tahansa millon vaan. Sitä käsiteltiin kirjassa paljonkin; kuinka addiktio on sairaus. 


Muistan erään keväisen illan kauan sitten ja kahvipöydässä käydyn keskustelun siitä onko tupakki päihde vai ei. Se oli hyvä keskustelu ja pysyi asiallisena vaikka jokanen meistä oli niin erillaisesta taustasta. Tosin en muista mihin lopputulemaan päädyttiin, vaikka keskustelu jatkui ja jatkui aina vain ja päihteillä ei ollut osuutta asiaan. Se taisikin olla kevään 2005 parhaimpia hetkiä kun muistan sen edelleen. 


Tämä kirja on ahdistavuudessaan ja surullisuudessaan tarpeellinen. 


Annan kaksi tähteä.

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa


 

 

Lucinda Riley - Kuolema sisäoppilaitoksessa 


Bazar 2023

Alkuteos

The Murders at Fleat House

Suomentaja

Tuukka Pekkanen


ISBN
9789523767201

E-kirjan sivumäärä
459 


Kirjavideo


Synkkiä salaisuuksia taianomaiselta tarinankertojalta.
Lukijoiden sydämet valloittaneen Lucinda Rileyn postuumisti julkaistava rikosmysteeri Kuolema sisäoppilaitoksessa on täynnä menneisyyden painoa ja taattua brittitunnelmaa.
Oppilas kuolee äkillisesti Fleat Housessa, pienessä St Stephenin sisäoppilaitoksessa Norfolkin sydänmailla. Rehtori kutsuu koko kouluyhteisöä järkyttävää kuolemaa traagiseksi onnettomuudeksi. Paikalliset viranomaiset eivät kuitenkaan voi sulkea pois rikoksen mahdollisuutta, ja poliisi Jazmine "Jazz" Hunter alkaa tutkia tapausta.

Yhdessä työparinsa, uskollisen ylikonstaapeli Alastair Milesin kanssa Jazz astuu suljettuun kouluyhteisöön, josta paljastuu uusia huolettavia piirteitä. Kuollut Charlie osoittautuu inhottavaksi kiusaajaksi, jonka lähipiirillä on ollut sekä motiivi että mahdollisuus hankkiutua hänestä eroon.
Kun lumi peittää maiseman, joutuu Jazz kohtaamaan myös omat henkilökohtaiset painajaisensa. Fleat House pitää sisällään salaisuuksia, jotka ovat synkempiä kuin Jazz olisi koskaan osannut aavistaakaan.
Lukijoiden rakastaman Lucinda Rileyn Kuolema sisäoppilaitoksessa on tunnelmallinen brittidekkari ja suuri lukuromaani, joka kietoo lukijan pauloihinsa vanhan kouluyhteisön kätkiessä sisälleen mysteerin jos toisenkin.
Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965–2021) oli taiturimainen tarinankertoja, jonka teoksia on käännetty jo lähes neljällekymmenelle kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Hänet tunnetaan ympäri maailman huippusuosion saaneen Seitsemän sisarta -sarjan kirjailijana. Sarjan viimeinen osa, Atlas, Papa Saltin tarina, julkaistaan suomeksi toukokuussa 2023.
Lisäksi Rileyn romaaneista on suomennettu Keskiyön ruusu, Enkelipuu, Perhosten huone, Vaarallinen kirje, Oliivipuu, Italialainen tyttö, Orkideatarha, Auroran salaisuus ja Kuolema sisäoppilaitoksessa. Syyskuussa 2023 suomeksi ilmestyy surullisenkaunis Valoa ikkunassa.



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!



Viihdyin kirjan sivuilla hyvin. 


Ajattelin, että kun en ole ttykännyt niistä yksittäisistä kirjoista niin etten tykkäisi tästä. Yllätyin kun pidin valtavasti! 


Kirja ei voisi enää englantilaisempi ollakaan! 

Erot yhteiskuntaluokkien välillä tulevat esiin kirjassa. 

Jotenkin niin englantilaista yläluokkaisuutta, että pojat opiskelee sisäoppilaitoksessa. 


Pystyin kuvittelemaan itseni koulun käytäville haahuilemaan. 

Siitä on aikaa kun luin Harry Potter-sarjaa, mutta jotenkin se koulussa olo ja näkymättömyysviitassa öisin kulkeminen tuli tästä mieleen. 



Kirjassa on kaikki Rileylle tyypilliset elementit; on hylätyksi tulemista, menneisyydessä ollutta rakkautta ja salaisuuksia.

 

Kirjan alkusanoissa Harry Whittaker toteaa näin:

 

"Yhdyt varmasti mielipiteeseeni, että päähenkilön, komisario Jazz Hunterin ympärille voisi rakentaa oman kirjasarjansa.

Ehkä äiti olisi tehnytkin niin, toisessa elämässä" 


Lucindan poika Harry Whittaker viimeisteli kirjan julkaisua varten. 

Suomennos on laadukasta työtä jälleen kerran. 


Vaikka et lukisi dekkareita niin voisit viihtyä tämän seurassa, koska tarina on kerrottu niin vetävästi ja jännitys säilyy läpi koko kirjan aina  viime sivuille asti. 


Harmi, ettemme saa tälle jatkoa. 


Jos pidät Robert Galbraithista niin pidät luultavasti myös tästä! 


Annan kirjalle kolme tähteä.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Andrew Morton: Kuningatar

 

 


 

 

 

Andrew Morton - Kuningatar


Otava 2022

Suomentajat
Kaisa Haatanen, Antti Immonen, Jussi Tuomas Kivi

ISBN
9789511468219

 

E-kirjan sivumäärä
430

 

 

Maailman rakastetuimman monarkin unohtumaton elämä.
Palkittu ja laadukkaista kuninkaallisten elämäkerroista tunnettu Andrew Morton kertoo kuningatar Elisabet II:n pitkän ja vaikuttavan tarinan. Kuinka ujo
ja huolettomana kasvanut prinsessa Elizabeth Windsor sai vain 26-vuotiaana brittiläisen kansainyhteisön valtikan käsiinsä. Nuorena naisena, äitinä ja vaimona
valtavan kruunun taakka tuntui välillä ylivoimaiselta. Sitkeällä työllään ja esimerkillään hän kuitenkin nousi vastuun ja jatkuvuuden symboliksi ympäri
maailman.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

Olen seuraillut kuninkaallisten elämää lööpeistä ja luin Harryn elämäkerran heti tuoreeltaan. 

Suurella mielenkiinnolla luin tämänkin teoksen, joka oli pettymys. 

En tiedä olettiko kirjailija kaikkien tietävän automaattisesti kuka on kuka kirjan henkilöistä ja oliko kirja suunnattu vain Englannin markkinoille. Toki tuskin sitä olisi silloin suomennettukaan. 

En ollut aiemmin kuullut keitä ovat esim. Paul Julius von Hügel ja sir Frederick ”Boy” Browning. 

 

Kirjassa on 14 lukua ja päähenkilömme elämä käydään niiden aikana läpi. 

 

Kirjoitustavassa tökkii joku asia sillä olen vaikka kuinka monta kertaa koettanut aloittaa saman kirjailijan Dianasta kertovaa teosta, mutta jättänyt sen aina kesken. 

 

Luulin, että tämä Kuningatar-kirja antaisi uutta tietoa minulle, mutta koin ettei se täyttänyt odotuksia. 

 

Annan kirjalle kaksi tähteä.
 

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Juha-Petteri Kukkonen & Ville Kormilainen: Kaurakuningas

 

 


 

 

Juha-Petteri Kukkonen & Ville Kormilainen - Kaurakuningas

 

WSOY 2023

ISBN
9789510485590

 

E-kirjan sivumäärä 

171 

 

 

Kaikki ja ei mitään
Juha-Petteri Kukkonen johdatti veljiensä kanssa perheyrityksen maailmanmenestykseen päihteiden ja rock’n’roll-elämän turvin.
Kouluja käymätön Juha-Petteri Kukkonen eteni röyhkeästi kansainvälisellä mainos- ja startup-uralla, kunnes hän sai soiton veljiltään: tule kehittämään kanssamme kauramaitotuotteita Kouvolaan. Kolme vuotta myöhemmin Kukkosten Kaslink-yritys myytiin Fazerille ja veljeksistä tuli miljonäärejä.
Mutta kaikki ei mennyt niin kuin yritysoppaissa kerrotaan. Nelikymppinen Juha-Petteri hankki itselleen railakkaalla juhlimisella vakavan päihdeongelman ja lähes tuhosi koko firman, mutta lopulta Kukkosen ennakkoluuloton tyyli siivitti yrityksen taloudelliseen menestykseen. Samalla tosin pitkä liitto kariutui ja välit toiseen veljeen katkesivat. Yrityskaupan jälkeen hänellä ei ollut jäljellä mitään muuta kuin miljoonat pankkitilillä, asunto meren päällä ja kaksi Porschea autotallissa. Sitten onnettoman äkkirikastujan Instagram alkoi täyttyä nuorten naisten härskeistä yksityisviesteistä. Kukkonen kaipasi kuitenkin elämälleen syvempää sisältöä. Mistä ja miten sen löytää?
Kaurakuningas on vauhdikas kuvaus menestysyrityksen päihdehuuruisista kulisseista. Raivorehellinen elämäkerta näyttää, millaista on miljonääri-playboyn elämä Suomessa ja mitä raha tekee ihmisille ja ihmissuhteille.
Ville Kormilainen (s. 1980) on konsultti, perheenisä ja tietokirjailija, joka on julkaissut urallaan 13 kirjaa muun muassa tubettajista, startupeista sekä superjohtajista. Siviilissä Kormilainen työskentelee liiketoiminnan johtajana Kaiku-viestintätoimistossa.
Juha-Petteri Kukkonen (s. 1979) on yrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, joka sijoittaa innovatiivisiin ruoka-, hyvinvointi- sekä juoma-alan yrityksiin. Hänen portfoliossaan on nykyisin muun muassa kannabisjuomiin erikoistunut YSUB, älyruokayhtiö Elo Health sekä Foodin, joka on Suomen yksi nopeiten kasvavista ruoka-alan yhtiöistä.

 

 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Olipa tiivistahtinen teos kaikin puolin. 

 

Luen päivän lehdet aina, mutta tämän kirjan päähenkilöön en ollut törmännyt koskaan. 

 

En tiennyt hänestä mitään aloittaessani kirjaa. 

 

Nyt tiiän enempi vai tiiänkö? 

 

Kirjan lukee nopeasti ja samalla pääsee seikkailemaan Sotkamosta Kajaaniin, sieltä Kouvolan kautta Helsinkiin ja ulkomaille. 

 

Onhan se nyt aivan käsittämätöntä kuinka Kainuun korvesta päädytään miljonääriksi. 

 

Harmi ettei Dreamzone-poikabändi julkaissut ikinä mitään, vaikka kaikki oleellinen materiaali oli hyvin mietitty ja valmiina. 

 

Luulin myös itse seuranneeni dancemusiikin sivustoja 2000-luvun alussa, mutta kirjassa mainittu Scandinavian Dance Online -sivusto ei ole jättänyt minuun minkäänlaisia muistijälkiä. 

 

Kainuussahan on sellainen mentaliteetti tai ajatusmaailma, että täältä kun oot niin eipä täältä kannata lähteä yhtään mihinkään, koska ei susta voi mitään tulla ja täällä se on elämä eleltävä ja oltava. 

 

Tunnistan tuon ajatusmaailman hyvin ja olen tehnyt poikkeaman tilastoihin kuin myös kirjamme päähenkilö. 

 

Kaslink-yrityskuviot eivät olleet itselle tuttuja. 

Olen kyllä huomannut, että kauralla on lyöty rahoiksi viime vuosina. Ainakin kaiken maailman kauratuotteita on saapunut kauppojen hyllyille. 

 

Itse muutes käytän kahvissa aina korvapuustin makuista kauramaitoa. Jätettäköön merkki kuitenkin mainitsematta. 

 

Kirjassa käytetään myös päihteitä, vaikka kukapa Kainuusta kotoisin oleva niitä ei käyttäisi enempi tai vähempi....... 

 

Kirjaa lukiessa mietin tekeekö raha onnelliseksi? Sitähän on oltava, mutta tärkeämpää on terveys ja läheisten terveys. 

 

Tekeekö käteisellä ostetut kaksi Porschea elämästä elämää? 

Tämä tapahtuu kirjassa ja kuulostaa uskomattomalta. 

 

Mietin lukiessani tapahtuuko joku automaatio, että kun ihminen rikastuu niin silloin ostetaan kaikkea mahollista ja mahollisimman kalliilla, koska voidaan toimia niin? 

Jos itse rikastuisin niin tiedän muutaman asian, jotka tekisin välittömästi, mutta ne ei liity luxus asioihin vaan ihan perusjuttuihin. 

Ei nykyinen kahvikoneeni vaihtuisi kaikkein hintavimpaan, koska nykynenkin riittää ja en osaisi syödä esim. kalleinta juustoa mitä kaupasta löytyy. 

 

 

Tämä kirja jättää hämmentyneen olon ja on samalla uskomaton lukukokemus. 

Kielitaidottomana ihmisenä harvemmin saa työpaikan, jossa suoriutuakseen on aivan pakko samalla myös opiskella kieltä iltaisin. 

Tästäkin selvitään kirjassa kuin vettä vaan. 

 

Annan kirjalle kaksi tähteä ja suosittelen teosta sinulle, joka haluat lukea kasvutarinan korvesta rikkauksiin. 

 

Kirja on laajasti arvioitu Kulttuuritoimituksessa. 

 

Tähän loppuun vielä sitaatti kirjasta ja ne jotka tuntee meitsin hyvin tajuaa, että miksi valitsin tämän tähän. 

 

 

"Everything’s very good at the moment, but there might be some problems later." -Juha-Petteri Kukkonen

 

    

perjantai 17. helmikuuta 2023

Aino & Hajonneet: Kuluneita kaikuja


 

 

 

 

Kupliva maailmani pyörii sittenkin!  

Tauosta tulikin aiottua pidempi kun tammikuussa oli oikeita töitä vaihteeksi ja koskapa syksyllä minut valittiin valtuustoon niin on ollut kiire, joten blogille ei ole jäänyt aikaa, mutta tästä tää taas lähtee pyörimään. 



Parempaa aloituspostausta tälle vuodelle ei voisikaan olla kuin suosikki bändin uusi levy! 

 

Kiitos kansikuvasta ja käyttöluvasta! 

 

Tässä juttua levystä ja sitten meitsin ajatuksia. 

Teksti on täältä


Lokakuussa oltiin keikalla ja se kuinka upeaa se oli on nähtävissä vaikkapa mun henkilökohtaisessa Instagramissa.


Punkpop ja voimarock -yhtye Aino & Hajoneet ei ole jäänyt lepäämään vuonna 2021 ilmestyneen debyyttialbuminsa Hullui Unelmii jälkeen, vaan marssi määrätietoisesti studioon jo viime keväänä nauhoittamaan kakkosalbumiaan. Kovan keikkailun rutinoima bändi sai uuden levynsä miksaukset kuntoon kesän aikana ja nyt on aika tarjota esimakua ensi helmikuussa ilmestyvältä Kuluneita kaikuja täyspitkältä.
Perjantaina ilmestyvä uusi Aino-single Tänään täällä on bändin mukaan energisesti ja suoraviivaisesti kulkeva biisi haudatuista haaveista ja unohtuneista unelmista, missä maalataan kaurismäkeläistä maailmankuvaa sähkökitaroilla.  Yhtyeen pääasiallinen säveltäjä ja kitaristi Petri Sinkkonen kertoo, että kappale kertoo yksinäisyydestä ja siitä hetkestä, kun tajuaa, että lopulta on ”itsestä kiinni, haluaako ja jaksaako sieltä köysistä vielä pyristellä irti”. Laulaja Aino Laakso on samaa mieltä Sinkkosen kanssa, mutta haluaa painottaa sitä, että itselleen kannattaa olla myös armollinen.
-”Vaikka koenkin, että on hyvä yrittää keskittyä juuri tähän hetkeen, niin menneisyyttä kannata vaan sivuuttaa ja unohtaa, sieltä on hyvä ottaa oppia. Tässä biisissä yks kulma on myös se, että on ihan ok olla joskus paskana”.
Helmikuun puolessa välissä ilmestyvän Kuluneita kaikuja ensimmäiset biisit syntyivät jo debyyttialbumin julkaisun aikoihin. Debyyttilevyn ollessa nopea ja kaunistelematon rykäisy, uudella albumilla energia ja suoruus ovat saaneet rinnalle hieman monisävyisempiä värejä. Särmien terät ovat edelleen kuultavissa, perinteisen suomipunkin ja -rockin kummitellessa taustalla on kuitenkin otettu hieman leveämpää pensseliä käteen niin sävellystyössä, soundivalinnoissa kuin tuotannossakin.
-”Materiaalin runsaus aiheutti ehkä snadisti päänvaivaa jossain kohti matkaa, oli tavallaan monta polkua, minne tää levy olis voinut lähteä. Meillä on ihan järkyttävän erilaisia musiikillisia vaikutteita ja diggailun kohteita keskenämme, ja nyt ehkä annettiin niiden vaan tulla läpi ihan vapaasti. Vaikka välillä teksteissä käydään aika tummissakin vesissä, niin ne ovat asioita, joita me myös haluamme tuoda esille - ja joita meidän mielestä ihmisten olis hyvä joskus kelailla. Mielenterveys, päihteet, koulukiusaaminen - esimerkiksi - on aiheita, joihin vielä nykyäänkin liittyy tiettyä stigmaa ja joista liian helpolla vaietaan”, kaksikko valottaa levyn musiikillista ja sanoituksellista tematiikkaa.

 

 

Aino & Hajonneet - Kuluneita kaikuja 

 

© 2023 Svart Records

 

 

Spotify 

 

 

Biisilista: 

 

 

1. Tänään täällä 


Oon kuunnellut tätä valtavasti. Tai pitäisikö sanoa tätäkin. 

Biisissä mainitaan eilisen olevan parasta. 

Se sopii tähän hetkeen, koska läheiselläni on merkkipäivä ja ite mietin kun vastaava päivä oli itsellä vuonna 2005. 

Se osui arkipäivään ja juomana oli kahvia ja seurana siinä hetkessä läheisinäni pitämiäni ihmisiä. En ees muista tarkkaan ketä kaikkia, paitsi tietysti se blogissa jo aiemmin mainittu O. Istuttiin mun ensimmäisen  kodin keittiössä ja elämä oli niin täynnä tunteita ja uskoa tulevaan vai mihin mahtoi olla? 

Onneksi saan olla tänään tällanen ja täällä tai missä ikinä. Vaikeista asioista pääsee eteenpäin, yleensä. 


2. Jos sä kuoletkin nuorena


Mietin, että joku vähän vastaavan niminen kappale on joskus ollut Uuden Musiikin kilpailussa. Tai ei ehkä kilpailussa vaan siellä ollut artisti julkaisi albumin tai biisin vähän vastaavalla nimellä. 

Tässä tällä kertaa kyseessä olevassa biisissä mietitään mitä mä sit teen jos sä kuolet nuorena? 

Nuoruus haihtuu. Meitsi täyttää parin vuoden päästä niin paljon, että sit ei kait enää voi puhua nuoruudesta. Tai ei kait siitä oo voinut puhua muutenkaan mun kohdallani enää vuosiin.. 

Biisi on menevä ja toimii aivan taatusti keikoilla! 


3. Rakkaus on murhaa


Tää on huippu! 

Rakkauden lisäksi biisissä mainitaan Usko ja Toivo. Usko tekee enkelin ja Toivo paleltuu kuoliaaksi talvipakkaseen. 

Usko, Toivo, Rakkaus ja suurin niistä on... 

Kesällä 2000 pääsin ripille ja leiriltä muistan kun luettiin tuota kohtaa siitä eräästä kirjasta. 

Tää on julkaistu muuten myös singlenä. 


4. Pinnan alle


Tääkin on sinkkubiisi ja soi repeatilla julkaisun jälkeen kodissani vaikka kuinka kauan. 

Tässä sanotaan, että "Jos se ois musta kii painuisin täältä helvettiin. Se mitä meist on jäljellä pinnan alle jää." 



Jos tämä olisi julkaistu vaikkapa vuonna 2004 tai 2003. Niin olisin siinä elämän tilanteessa kuunnellut tätä jatkuvasti. 

Halusin niin valtavasti pois lapsuusmaisemista ja pääsin. 


Tää biisi sopii myös nykyiseen elämääni, koska vaikka se päällisin puolin on ok. Niin kannan muiden ihmisten tapaan menneisyyden painolastia ja eniten sitä, että olen lakannut olemasta esim. O:lle ja muutamille muille. Pinnan alla palaa! Onko mitään pahempaa kuin että sinulle läheinen ihminen on kuin ei olisi koskaan tuntenutkaan sua? 

 

5. Kesä 


Autoilubiisi, jossa voi aistia kesän ja ikuisuuden tässä hetkessä. 

En ole kesäihminen, mutta tämän soidessa voisin vaikka olla. 


6. Juoksuhiekkaa


Tää toimii varmasti hyvin keikalla. 


7. Aika haihtuu pois


Synkkä lyriikka, mutta silti toiveikas. Soittamisen iloa!

 

8. La-la-laa

 

Punk! En osaa sanoa tästä enempää.

 

9. Tuhat vuotta myöhemmin

 

Tässä biisissä haikaillaan menneisiin. Toiset ajattelee, että minä en muuta tee. Sanoituksessa mainitaan Berliini ja koska sanoitus sai mut taas ajattelemaan asioita niin on aivan pakko laittaa linkki erääseen Berliini aiheiseen kappaleeseen, joka tuo valtavasti mieleen. Se biisi löytyy tästä.

 

10. Mitä ne haluaa?! 


Helvetin Hyvä ja Asennebiisi! En voi avata lyriikan omakohtaisuutta julkisesti enempää. 


11. Sairaan kaunis maailma


Tulee mieleen se leffa. Katottiin se joskus 90-luvun lopulla yhdessä läheisen kanssa. Silloin se mitä leffassa oli oli niin kaukaista. Päihteitä riittää ja aina vain uusia käyttäjiä niille, jonka tiiän nykyään varsin hyvin.


12. Vilma Tuulia 


Upea päätös levylle. Lyriikka on kuin omasta elämästäni. Erityisesti tämä: "Sä mietitkö koskaan miltä prinsessoista mahtaa tuntua kun ne on 13 ja ensirakkaus saa koko maailman paikoiltaan?" 

Terveisiä O:lle!



5 tähteä levylle taas kuin edellisellekin! 

Albumista kuulee soittamisen riemun, punkkia ja rockin räimettä! Lyriikoista löydän omakohtaisuutta niin paljon, että se on vaan niin Ihana Asia! 


Kiitos tästä musiikkielämyksestä ja kokemuksesta! 


Illalla keikalla!

maanantai 12. joulukuuta 2022

Jouluspecial 2022

Joulu joutuu! 

Oon löytänyt ihania joulukirjoja ja vähän musaakin. 

Vielä kerkiää kirjastoon, kirjakaupoille ja levyjen hankintaan. 

 

Vielä on yksi adventti jäljellä, joten tämä Eva Frantzin adventtikalenteri äänikirja sopii oikein hyvin. 

Ainakin Storytel julkaisee yhden osan per adventti. 

 


 

 

 

Eva Frantz
Ruukin salaisuus 

s&s 2022

Suomentaja:
Anu Koivunen
ISBN:
9789515258342

Lukija 

Anna-Riikka Rajanen 

 

Huiman jännittävä adventtiseikkailu
On joulukuu. Kaksitoistavuotias Flora ja hänen äitinsä ovat matkustaneet kuukaudeksi Helmerinkylään. He ovat vuokranneet mökin erään hylätyn ja ränsistyneen kartanon mailta.
Äidin kirjoittaessa uutta kirjaansa Flora tutustuu kartanon tiluksiin. Mutta jotain outoa on tekeillä. Flora kuulee varjoista kuiskuttelua ja näkee vitivalkoisen oravan, jota kukaan muu ei tunnu näkevän. Lisäksi hän tapaa puutarhassa pojan, joka väittää asuvansa kartanon mailla.
Onko kartano todella hylätty? Entä mitä tapahtui sen omistaneelle von Hiemsin perheelle?
Kihelmöivän jännittävä tarina jakautuu 24 lukuun, jotka ovat mainiota kuunneltavaa joulua odottaessa.

 

Olen aloittanut tämän, mutta onneksi aikaa on vielä ja tämähän sopii kaikille. 

 

 

Kaipasin tähän jouluun erityisesti oikein kunnon Feel Good-kirjoja vai onko se Feelgood tai FeelGood. 

 

Tässä muutama sokerikuorrutteinen ja piparkakkumausteinen stoori. 

 

Minulla ei ole joulukalenteria, mutta sen tehtävää toimittaa Sydämellisen joulun resepti. Uusi jakso on kuunneltavissa aina päivittäin jouluun asti. 

Oon jäänyt koukkuun ja rakastunut tähän tarinaan enkä malttaisi odottaa uutta päivää ja jaksoa. 

 

 


 

 

 

Ann-Charlotte Persson - Sydämellisen joulun resepti 

Gummerus 2022 

Suomentaja 

Pekka Marjamäki

Lukija 

Anna Paavilainen

ISBN 

9789512431830 


Joululeivosten tuoksua ja nostalgista tunnelmaa

Emman pieni kahvila Lontoon Notting Hillissä on täpötäynnä ja sahramipullat viedään käsistä. Sitten Emma saa kiireisen soiton kotoa Ruotsista: isotäti Fanny on joutunut sairaalaan. Emma haluaisi hypätä ensimmäiseen koneeseen, mutta ensin hänen on järjestettävä kahvilaan sijainen ja vakuutettava karismaattinen mutta toivoton poikaystävänsä Carter siitä, että matka on aivan välttämätön.

Kotona Lintusuolla Emma päättää siivota Fannyn kodin ja valmistella täydellisen joulun. Joulurauhasta ei vain ole tietoakaan, kun vintin perukoilta paljastuu synkkä perhesalaisuus ja Carter ilmaantuu yllättäen oven taakse. Ennättääkö Emma laittaa kaiken järjestykseen ennen joulua?

Ruotsalaisen Ann-Charlotte Perssonin (s. 1964) alun perin kalenteriluukkuina julkaistu Sydämellisen joulun resepti on kerännyt Ruotsissa peräti 160000 kuuntelukertaa.

 

Olen antanut jokaiselle jaksolle Storytelissä viisi tähteä ja moni muukin näyttää jaksot löytäneen kun useampi niistä on kymmenen kuunnelluimman joukossa. 

 

 

 

 


 

 

Kristin Emilsson - Joulu Julian tyyliin

 

Otava 2022

ISBN
9789511449942

Suomentaja 

Säde Loponen

Lukija 

Anna Paavilainen

 

 

Hykerryttävä romanttinen komedia täynnä kommelluksia ja joulun taikaa.Julia vihaa joulua. Ehkä tilanne olisi toinen, jos hän ei olisi yksin. Viimevuotisen ”joulupukkitapauksen” jälkeen hän ei kuitenkaan halua viettää pyhiä vanhempiensa luona. Tiedossa on siis joulu herra Merlot'n kanssa.Petter sen sijaan kamppailee väitöskirjan parissa. Ex-vaimo otti tyttären mukaansa reissuun, ja kaiken kukkuraksi ongelmat makuuhuoneen puolella johtivat nöyryytykseen viime treffeillä.Kun Julia saa tilaisuuden paeta jouluksi idylliseen kivitaloon Visbyhyn, hän tarttuu siihen salamana. Hän ei tiedä, että Petter on saanut saman tarjouksen. Heidän ensitapaamisensa on katastrofi, mutta se on vasta alkua...



Minulla on useampi kirja kesken, joten niin on tämäkin. 






Heidi Swain - Joulupuun taikaa 


Gummerus 2022 

ISBN 9789512432769

Alkuteos 

Underneath The Christmas Tree

Suomentaja

Jade Haapasalo

Lukija 

Rosanna Kemppi


Lämmin kuin jouluinen halaus.

Ekologinen kuustenkasvatus ja kokonaisvaltaiset jouluelämykset ovat saaneet Wynterin kuusifarmin kukoistamaan. Liza Wynterille isältä peritty yritys on silti riippakivi. Kun yhtiökumppani ilmoittaa eläköityvänsä, Liza päättää, että on aika keskittyä omaan koulutusalan firmaan ja myydä kuusifarmi.

Liza matkustaa paikan päälle juuri kun joulusesonki on alkamassa, mutta vanhojen siteiden katkominen osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Farmilla tarvitaan apua, ja Liza solahtaa melkein huomaamattaan tiiviiseen kyläyhteisöön.Sitä paitsi yhtiökumppanin pojalla Nedillä on suuria suunnitelmia farmin varalle – sekä vastustamattomasti tuikkivat silmät...
Löytääkö Liza sittenkin joulun taian?


Uskon tämän olevan taianomainen. Nyt alkoi soimaan päässä Oi kuusipuu ja lehväs uskolliset... 




Tämän seuraavan löysin vain äänikirjana ja e-kirjana. Kansikuvaa en löytänyt, vaikka kai se jossakin netin syövereissä on. 


Solja Krapu-Kallio - Joulu Westinin leipomossa

Storytel Original 2022

Alkuteos 

Westins bageri & kafé 1

ISBN: 9789180350211

Suomentaja 

Solja Krapu-Kallio

Lukija 

Jenni Sainio 

Romanttinen hyvän mielen kirjasarja saapuu vihdoin Suomeen!
Sigrid Westin nauttii työstään, varsinkin kun päivät täyttyvät lähinnä sanaristikoita ja sudokuja ratkoessa. Suunnitelmat muuttuvat kuitenkin täysin, kun veli joutuu onnettomuuteen. Siispä Sigridin on jätettävä tutut kuviot ja matkattava kotiseudulleen, jotta voi auttaa läheisiään perheen omistaman leipomon pyörittämisessä.
Yrityksen tulevaisuuden ollessa vaakalaudalla Sigrid pääsee haastamaan itseään ja nauttii uuden työn eri muodoista. Lisäksi hän viestittelee deittisovelluksessa Aamuvirkun hepun kanssa. Mutta kuka on tuo mystinen mies, jonka profiilikuvasta on vaikea saada selvää? Vastausta etsiessään Sigrid tajuaa, miten kaikenlaiset ristikot ovat jääneet paitsioon, sillä uudessa elämässä riittää kylliksi ratkottavaa.
Suomalaisen, Ruotsissa pitkään asuneen kirjailija ja lavarunoilija Solja Krapu-Kallion Westinin leipomo on lämmin ja romanttinen kirjasarja oman tien kulkemisesta ja uskaltamisesta silloinkin, kun tulevaisuus on epävarma.
E-kirjan lopusta löytyy ruusukuu-kakun resepti. Ruusukuu on ihana joulukakku itämaisella vivahteella.

 

 

Tämän seuraavan olenkin kuunnellut. 

 


 

 

 

 

Ann-Christin Antell - Joulu Örndahlin ruukissa 

Gummerus 2022

ISBN 

9789512431519

Lukija 

Sanna Majuri 

 

Äänikirjaksi kirjoitettu joulutarina Puuvillatehtaan perijästä tutun Martan nuoruusvuosista

Örndahlin ruukinkartanossa, joen rannalla tammimetsien keskellä, valmistaudutaan jouluun. Ruukinpatruunan ottotyttärellä Martta Barkerilla riittää työtä: on leivottava, harjoiteltava joulunäytelmää, täytettävä ruukin vähävaraisille asukkaille vietävät joulupussit ja hankittava vielä perheen viimeiset joululahjatkin. Kaikkia jännittää, ehtiikö Fredrik-setä liikematkaltaan jouluksi kotiin.

Koko ruukin väen yhteisessä joulujuhlassa Martta etsii katsellaan Antonia, sepän poikaa. Nuoret ovat tutustuneet toisiinsa ruukin lainakirjastossa ja nyt Martta toivoo, että Anton hakisi hänet tanssiin. Ilo muuttuu äkisti syväksi huoleksi, kun Martan pikkuveli Aapo vajoaa jäihin. Onko Örndahlin ruukin joulu pilalla, vai tuleeko aatosta ikimuistoisen lämmin yhdessäolon juhla? 

 

 

Odotin erityisesti paria joululevyä, mutta petyin molempiin. 

Toinen on Minja Koski, Mikael Saari & Lumos Kvartetti - Göstan joululaulut. 

Olisin halunnut pitää tästä, mutta jotenkin vaan ei. 

 

Toinen on albumi nimeltään Joulu, joulu, jul. Artisteina Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet. 

Tämä olisi myös voinut olla niin upea teos ja Hesarin kriitikko oli tykännyt. 

 

Backstreet Boys julkaisi myös oman näkemyksensä jouluun. Levyn nimi on A Very Backstreet Christmas. 

 

Siitäkään en tykännyt. Se oli aika höttöistä. 

 

Tekemäni jouluinen soittolista palvelee edelleen.

 

 

 


 

 

Jouluna tulee kaikenlaisia ohjelmia ja tänä vuonna on taas The Joulukalenteri katsottavissa täällä. 

 

 

Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta Jokaiselle! 

 

Palataan helmikuussa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Tampereen Kirjafestarit 2022


 

 

 

 

 

Kiitos mediapassista Tampereen Kirjafestarit ja kaikesta avusta. 

Kirjailijakuvat by Anna-Kaisa Noki-Helmanen.

Kiitos avusta kuvien kanssa ja että sain ne uudelleen nimettyinä spostiin. 

Kiitokset myös omille avustajilleni viikonlopun mahdollistamisesta!

Oli ilo saada olla mukana tänäkin vuonna.

Jännitin kyllä pääsenkö mukaan, koska blogini ei ole niin tunnettu. 

 

Kirjafestarit järjestettiin Tampere-talossa 03-04.12.2022. 

Olin paikalla molempina päivinä. 

Lauantaina tosin vain pienen hetken, koska jouduin kiirehtämään luottamustoimiini liittyvään kokoukseen, joka poikkeuksellisesti oli livenä, eikä etänä. 

 

Lauantaina katteltiin Matti Laineen esiintyminen ja samassa paikassa eli Maestrossa oli heti perään Seppo Jokinen. 

 

Oli jännää nähdä Matti Laine ja kuulla siitä mitä tapahtuu vai tapahtuuko Elias Vitikka-sarjan osalta mitään. 

Tietysti oli puhetta myös Paratiisi-sarjasta, joka löytynee yhä areenasta. 

Kun suunnittelin lauantain aikataulua niin oli hauskaa huomata, että just Jokinen ehditään justjajust katsoo. 

Mitä se oiskaan Kirjafestareilla ja etenkin Tampereen Kirjafestareilla käyminen jos ei Jokista ehi nähä. 

 

 

 


 

 

Seppo kertoili kirjoittamisrutiineista ja saamastaan palautteesta sen osalta kuinka paljon kirjoissa on milloinkin käsitelty rikosta ja milloin liikaa tai liian vähän päähenkilöiden ihmissuhdekuvioita. 

Koskinen TV-Sarjasta ja sen näkymisestä eri puolilla maailmaa oli puhetta. 

Kolmas kausi tulee ja keväällä tietty uusi kirja. 

Niitä odotellessa!

 

 

Sunnuntaina seikkailtiin kirjahyllyjen välissä ja sieltä löytyi Supersalanen tyttöpäiväkirja. 

Kuuntelin sen äänikirjana ja se olikin aivan mahtava teos kirjailijan eli Veera Miljan itsensä lukemana. 

Olisi täytynyt ostaa tuo kirja omaan hyllyyn. 

Ostan fyysisiä kirjoja vaikka en ite voi niitä lukea. 

Haluan tukea omalta osaltani kirja-alaa ostoksillani. 

 

Katteltiin siinä myös Iida Rauman esiintyminen. Haastattelijana oli opiskelija. 

 

 

 


 

 

Hieman myöhemmin häntä haastatteli Marko Suomi. Ohjelman järjestäjänä oli Aamulehti ja suosio valtaisa yleisömäärästä päätellen. 

En ole vielä lukenut tätä palkittua Hävitystä, mutta se on lukulistalla. 

Kyllä siinä jotain maagista on oltava kun kerta kustannustoimittaja on ollut alusta asti sitä mieltä, että tää tulee voittamaan Finlandian. 

 

Päivän muita seuraamiamme esiintymisiä olivat Annastiina Heikkilä, 

Leena Parkkinen 

ja 

Ann-Christin Antell. 

 

Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on roikkunut lukulistallani vuosia. 

Tavallaan tuttu kirjailija ja tavallaan ei. Tuttu nimenomaan haastattelujen osalta. 

Hän kertoi kirjoittavansa vain naisista. 

 

Aloitin joskus keväällä Heikkilän Vapaus valita kohtalonsa. 

Kirjafestarien haastattelu herätti mielenkiinnon, että josko vaikka vielä tänä vuonna saisin kirjan loppuun. 

 

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ranskaa, ovat asuneet Ranskassa ja kirjoittavat sinne sijoittuvia kirjoja. 

Koin olevani etuoikeutettu saadessani olla läsnä tässä tilaisuudessa. 

Patonkii ja punaviinii on muutenkin meitsin juttu. Tosin kupliva on aina parempaa! 

 

 

Ann-Christin Antell on kirjailija josta olen kuullut pelkkää hyvää, mutta jonka tuotantoon en ole perehtynyt. 

Paitsi nyt kuuntelin tuon erillisen kirjan nimeltä Joulu Örndahlin ruukissa. 

Se on julkaistu vain äänikirjamuodossa, koska on verrattaen lyhyt tarina. 

Haastiksessa kävi ilmi, että tuo Puuvillatehdas-sarja saa keväällä jatkoa. Kirjan nimi on Puuvillatehtaan kilpailija ja koska siinä ollaan Tampereella niin täytyy lukea ennen kevättä nuo aiemmat osat. Kirjassa ollaan tehtaalla, josta en ollut ikinä kuullutkaan, joten aina oppii uutta Tampereesta! 

 

Kirjailijahaastiksia kuunnellessa tuli olo, että pitää heti lukea nämä kaikki teokset!

 

Iltapäivällä menimme nauttimaan kuplivaa ja virallinen kuva löytyy tästä. 

 

Suosittelen muutoinkin ottamaan seurantaan blogin Instagramin. 

 

 

Talossa oli kylmä. En tiedä johtuiko energiansäästöstä vai mistä. Se vaikutti fiiliksiin ja ohjelman seuraamiseen. 

 

Viinimyyjät oli pukeutuneet kylmään sopivin asustein. 

 

Kiitos siitä medialle varatusta työskentelytilasta. Se tuli tarpeeseen. 

 

Lauantai taisi olla ikäänkuin pääpäivä. 

Olen onnellinen, että sain olla rauhassa. Kukaan ei tullut morjestamaan. 

Olen epäsosiaalinen ihminen ja viihyn parhaiten kun saan olla kotona kirjottamassa rauhassa. 

 

Mietin onko Tampere-talo paras mahdollinen paikka Kirjafestareille. Salit antaa yksityisyyttä haastatteluille verrattuna johonkin isoon messuhalliin. 

Opasteita tiloihin löytämiseks vois olla enempi. 

Tampere-Talon sivuilta löytyi pohjakartta pienen etsiskelyn jälkeen. 

Paikkojen välillä haahuilu voi viedä aikaa myös siten, ettei ehdi tilaisuuden alkuun oikeaan paikkaan ja sit joutuu miettiin uskaltaako mennä hieman myöhässä lainkaan sisälle. 

Talo antaa kyllä myös upeat puitteet tapahtumalle. 

 

Toivottavasti myös ensi vuonna nähdään!

Heart: Magazine

Magazine  on Heartin toinen albumi ja julkaistu vuonna -77. Tarkemmin sanottuna levy on julkaistu muuuutamaankin kertaan ja syynä on levy-yh...