sunnuntai 29. lokakuuta 2023

3.5. Vuotta Kuplivassa Maailmassa

Kuplivassa maailmassani on oltu nyt olemassa kolme  ja puol vuotta.

Hyvin pyörii. Tälle on tarve ja tilaus. 

 

Äänikirjoista jauhan jatkuvasti ja siitä kuinka se on lukijuutta. 

 

Kirjamessupostauksessa aiheesta vielä lisää. 

 

Tällä viikolla julkaistiin yks biisi ja kirja. 

 

LAB - My Private Hospital ilmestyi perjantaina. 


Tällä viikolla äänikirjapalveluihin tuli Eveliina Viitasen Pidä kiinni kädestäni. Arvio on yksi blogin luetuimpia tekstejä 516 näyttökerrallaan. 


Katotaan minkälainen on maailma huhtikuussa kun tämä blogi täyttää 4.

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Madonna: Ray of Light

 

 


 

 

Tämän levyn julkaisusta tuli keväällä 25 vuotta, joka voi joillekin olla ihmisikä tai ikuisuus. 

Tää on yks tärkeimpiä levyjä koskaan. Omanlaisensa ajan ääni ja kestää kuuntelua vielä vuonna 2023. 

Tuottaja on William Orbit ja sen kyllä kuulee. Tosin en ollut tästä henkilöstä kuullut ikinä ennen tätä levyä. 

 

Albumin genreiksi on määritelty Electronica,  trip hop, techno-pop &  new-age.

Kymmenen vuotta myöhemmin kuuntelin vain ja ainoastaan new-agea. Rakastin artistien luomia äänimaisemia. En oikein tunnista itseäni vuodesta 2008. 

Takas Madduun! 

 

Frozen soi kaikkialla keväällä -98. Uskoisin videon pyörineen MTV:n musiikkikanavalla, joka ei Paltamo-cityssä tietenkään pyörinyt, mutta läheisimmässä kaupungissa sitäkin sai kattella kyläilyreissuilla. Radiomafia järjesti Madonna päivän, mutta suuri osa siitä jäi kuulematta, koska piti opiskella. 

Ray of Lightista löytyy kyllä biisi useampaankin tilanteeseen elämää. Omia suosikkeja on Sky Fits Heaven, Little Star, The Power of Goodbye, To Have and Not to Hold, Nothing Really Matters & Ray of Light. 

Jos mulla olis lapsi niin Little Star sois nimijuhlissa. The Power of Goodbye on ollut lohdullinen biisi joskus. Erityisesti tämä 

 

"Your heart is not open, so I must goThe spell has been broken, I loved you soFreedom comes when you learn to let goCreation comes when you learn to say no
You were my lesson I had to learnI was your fortress you had to burnPain is a warning that something's wrongI pray to God that it won't be longDo ya wanna go higher?
There's nothing left to tryThere's no place left to hideThere's no greater powerThan the power of goodbye" 

 

Sky Fits Heavenia kuuntelin jatkuvasti silloin kun levy oli uusi. 

 

Nothing Really Matters on ollut voimabiisi. Siinähän sanotaan, että "Nothing really mattersLove is all we needEverything I give youAll comes back to me" 

 

Levyn avaa Drowned World/Substitute for Love ja parempaa avausraitaa ei voisi olla. Se johdattelee niin hyvin sisään levyn tunnelmointiin. 

 

Albumia on myyty yli 16 miljoonaa sikäli lähteeseeni on luottaminen. 

 

Tää on yksi niitä levyjä, joita kuunnellessa palaan elämäni parhaaseen aikaan! 

 

Tänään on neljännesvuosisata erään ihmissuhteen alkamisesta. Viime vuodet ollaan oltu kuin ei oltais oltu. Joitakin viikkoja sitten koko maailman kuvani muuttui. Kun ihmiseltä tulikin kommentti yhdessä Facebook ryhmässä. Tai siis vastaus mun kommenttiin. Ajattelin, että ollaan taas olemassa ja näin ollen teen niinkun joskus sanoin, eli en enää blogissa kirjoita meistä tään jälkeen. Hän ei tiedä, että hänen vastauksensa mun kommenttiin tuli päivä sen jälkeen kun oli hyvästellyt läheisen viimeiselle matkalle sairaalassa. Tai siis tapasimme viimeisen kerran tässä elämässä läheiseni kanssa. Facebookkia selatessani sitten tunnelma vaihtui surusta sanoinkuvaamattomaan iloon ja onneen hetkeksi. 

KIITOS!  


Vaikka et lue blogiani, et. 


Madonna esiintyy ensi viikolla Tukholmassa. En ole menossa, mutta taitaa riittää se vuoden 2012 keikkakokemus Helsingistä ja legendaariset Ratsupoliisit. Olihan se jännää mennä keikalle ja kuulla siinä sitä kavionkopsetta. 


Annan levylle 5 tähteä tietenkin. 



Madonna - Ray of Light 


℗ 1998 Warner Records Inc.


Spotify

 

Biisilista: 





1. Drowned World/Substitute for Love


2. Swim







3. Ray of Light


4. Candy Perfume Girl


5. Skin







6. Nothing Really Matters


7. Sky Fits Heaven


8. Shanti/Ashtangi


 

 


 

 

 

9. Frozen








10. The Power of Good-Bye


11. To Have and Not to Hold


12. Little Star


13. Mer Girl

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Céline Dion: Miracle

 

 


 

 

 

Miracle on Dionin 21. albumi ja yhdeksäs englanniksi, ja julkaistu 11.10.2004. Levyn teemana on vauvat tai niinkuin itse tapaan sanoa vauvaotukset vai pitäisköhän se kirjoittaa vauva-otukset. Tästä levystä ei ole paljoa muistijälkiä julkaisunsa ajalta. Elämässä puhalsi silloin niin monenlaiset tuulet, että siinä saattoi useampikin levyllinen musiikkia soida ohitseni. Oon tutustunut tähän levyyn vasta Spotifyn saavuttua tietokoneisiin. 

Levy on julkaistu erinäisissä muodoissa. On cd, cd & dvd-versiota, joissa mukana joko 60-sivuinen booklet tai 180-sivuinen kovakantinen kirjanen. Mukana myös australialainen valokuvaaja Anne Geddes. Tuottajana tietenkin David Foster. Levyä myyty cd-nä yli 2 miljoonaa ja kirja & cd on myynyt yli 5.00.000 kappaletta.

 

Singleinä julkaistu Beautiful Boy, In Some Small, Way, sekä Je lui dirai. 

 

Albumilla on cover-versiot biiseistä; Beautiful Boy, What a Wonderful World, The First Time Ever I Saw Your Face, Brahms' Lullaby, If I Could, Le loup, la biche et le chevalier (une chanson douce), sekä Baby Close Your Eyes. 

 

 

Annan levylle tähtiä 2/5. Minua vain ärsyttää tämä levy ja ikävä sanoa, mutta useat muut ovat versioineet vaikkapa What A Wonderful Worldin paremmin. 

 

 

Céline Dion - Miracle 

 

℗ 2004 Sony Music Entertainment Canada Inc.

 

Spotify 

 

 

Biisilista: 

 

1. Miracle 

 

2. Brahms' Lullaby 


3. If I Could 


4. Sleep Tight


5. What a Wonderful World


6. My Precious One


7. A Mother's Prayer


8. The First Time Ever I Saw Your Face


9. Baby Close Your Eyes


10. Come to Me


11. Le loup, la biche et le chevalier (une chanson douce)


 

 


 

 

 

 

12. Je lui dirai (French bonus track)


 


 

 

 

13. Beautiful Boy

 

 

 


 

 

14. In Some Small Way

tiistai 10. lokakuuta 2023

Tiina Pihlajamäki: Siitä ei voi kertoa

 


 

 

 

Tiina Pihlajamäki - Siitä ei voi kertoa: Vankileiri Euroopassa, nuori Mirjana ja sodan väsyttämät vartijat (Finnish Edition) Kindle Edition 

 

Amazon Kindle 2023 

 

E-kirjan sivumäärä 224 

 

3/5 *


Mitä vankileirillä koetut julmuudet tekevät nuorelle tytölle? Miten syytetty perustelee käsittämättömän tuntuisia ratkaisujaan sotarikostuomioistuimelle? Millaisen valinnan äiti teki?
”Siitä ei voi kertoa” on suomalaisen Tiina Pihlajamäen esikoisromaani. Se ilmestyi Atena Kustannukselta vuonna 2003 ja sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon. Se oli myös Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Koska Euroopassa riehuu jälleen sota, ja koska tämän ajattoman kirjan ensijulkaisusta tulee juuri täyteen 20 vuotta, julkaistiin siitä englanninkielinen käännös e-kirjana Amazonissa heinäkuussa 2023 nimellä "You Can't Tell About It".
”Kirja on helppo lukea ja se imaisee mukaansa, mutta sitä ei laske välinpitämättömänä kädestään. Jotakin tapahtuu väistämättä mielessä ja ajattelussa.” Tasavallan presidentin puoliso, tohtori Pentti Arajärvi Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon perusteluissaan 24.11.2003
Bosnian sodasta kantautuneet uutiset naisten ja tyttöjen kohtaloista saivat Pihlajamäen pohtimaan, miten ihmisen psyyke toimii sodan äärioloissa ja mitä selviytymiseen tarvitaan. Syntyi Srednican kasarmi, Mirjana ja jotain, mistä ei voi kertoa.
Vaikka tarina sijoittuu sotaan ja sen jälkiselvittelyihin, se on universaali. Keskeinen teema on seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö, jota tapahtuu missä tahansa ympäristöissä. Miljoonilla tytöillä ja naisilla olisi jotain sanottavaa tästä aiheesta, mutta harva heistä puhuu. Mirjana päätyy lopulta kertomaan tarinansa, kun hän suostuu todistajaksi sotarikostuomioistuimeen. Rikolliset tuomitaan ja Mirjana saa oikeutta, mutta ristiriidat jäävät elämään. Lukija jää hämmentävien pohdintojen ääreen: kuinka hyvä tai paha kukin oikein olikaan?
”Vaikka 'Siitä ei voi kertoa' ei sovi iltasaduksi, se on kauniisti kerrottu tarina. Pihlajamäki jättää monta asiaa kiehtovasti avoimiksi.” Riitta Vaismaa, Lukufiilis 4/2003

Lisää suomenkielistä tietoa kirjasta kotisivuiltani:
https://www.taiteilijantytar.fi/kirjat

Kirjan laaja englanninkielinen esittely:
https://www.taiteilijantytar.fi/you-cant-tell-about-it



Kiitos Kirjailijalle arvostelukappaleesta ja Kirjasta & kansikuvasta! 


Blogin sähköpostiin tuli jo jokin aika sitten kirjailijalta viesti, jossa hän tarjosi kirjaa luettavakseni. Mieluusti otin tarjouksen vastaan kun kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja samalla sain hyvän tilaisuuden testata Kindlen toimivuutta ruudunlukijaa käyttävän ihmisotuksen näkökulmasta. Varmistin myös, että kirja olisi Celia-kirjastosta kuunneltavissa jos Kindle osottautuisi mahdottomaksi. 


Pienoisen säätämisen jälkeen onnistuin lukemaan kirjan iPhonen VoiceOverin avulla, joten jatkossa voin laittaa lisää roposia Kindlelle tarvittaessa. 


Syystä tai toisesta kirja-arvion tekeminen Kindleen epäonnistui. Sain jonkun käsittämättömän virheilmoituksen ja näin ollen kirjan näkyvyyden lisäys Kindlessä ei onnistunut. 



Kuvittelin seuranneeni kirjallisuutta vuosikaudet, mutta myönnettävä on, että tämä kirja oli julkaisuvuonnaan 2003 mennyt minulta täysin ohi. Toki siihen on saattanut vaikuttaa sellanenkin asia, että täytin 18 kyseisenä vuonna. 

Tässä hetkessä teos on ajankohtaisempi kuin ehkä aikoihin. Euroopassa soditaan taas ja Israelissa rähistään jälleen. 

Kirjassa on kaksi osaa, joista toisessa ollaan oikeudenkäynnissä ja toisessa käsitellään sota-aikaa ja äärimmäisen julmia tapahtumia. 

Teos herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin julma? Lisäksi ajattelen myös sitä, että tässä kirjassa kuvatut kauheudet tapahtuvat taas tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa ja pirstoo useita elämiä. 


Kirja on raskas ja kuitenkin suosittelen sitä. 


Tällä hetkellä henkilökohtainen elämä vie voimia niin paljon, etten omasta mielestäni ole parhaimmillani arvioimaan kirjoja. 


Kirjan voipi ostaa tästä. 

 

Kirjailijan kotisivut on täällä

 

 

Hyvää Aleksis Kiven-, ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

tiistai 3. lokakuuta 2023

Lippuarvonta: Helsingin kirjamessut 2023








Helsingin Kirjamessut järjestetään 26-29.10.2023. Jättämälä kommentin tähän postaukseen olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa lipun Kirjamessuille. Lippu oikeuttaa sisääänpääsyyn kerran, sekä ohjelman katseluun streamin välityksellä. 


Olen itse siellä livenä osallistumassa. Erityisesti kiinnostaa Harry Whittaker


Arvonta päättyy 24.10.2023 klo 14. Ilmoita kommentissa sähköpostiosoite, jota käytän vain lipun lähetykseen. Suoritan arvonnan tuon 24. Päivän iltana. Lippuja jaossa kaksi kappaletta eli voittajia on kaks jotka saa yhden lipun per hlö. 


Ohjelma löytyy tästä


Kiitos Messukeskukselle yhteistyöstä. Nähdään messuilla. 



Onnea arvontaan!

torstai 14. syyskuuta 2023

Steps: Step One

 


 

 

 

 

 


 

 

Steps - Step One 

 

℗ 1998 Sony Music Entertainment UK Limited

 

Spotify 



Biisilista: 


1. Steptro






2. Last Thing on My Mind








3. 5,6,7,8


 

 


 

 

 

4. One for Sorrow








5. Heartbeat


6. This Heart Will Love Again


7. Experienced


8. Too Weak to Resist


 

 


 

 

 

9. Better Best Forgotten


10. Back to You


11. Love U More


12. Stay with Me



Tuottajat: 


Mark Topham, Karl Twigg, Pete Waterman, Andrew Frampton, Dan Sanders & W.I.P. 


Genre 

Pop, dance-pop, techno-pop & disco


Kesto 

39:08



Kupliva maailmani Stars 

3/5 



Step One julkaistiin 14.09.1998. Levy myi pelkästään Englannissa 1,402,303 kappaletta. Aivan järkyttävä määrä energiaa ja elämää kulunut jo pelkästään tuon määrän pyöreitä muovin palasia valmistettaessa. 


Radiomafiassa soi etenkin singleinä julkaistut Last Thing On My Mind ja One For Sorrow. 



Palatessani levyyn tänä syksynä vuosien tauon jälkeen ajattelin sen olevan vain kokoelma keskinkertaisia popveisuja ja koetin muistaa mikä muu siitä teki aikoinaan mukamas niin merkityksellisen paitsi One For Sorrow. En päässyt nyt enää oikeen sisälle levyn tunnelmiin. Huomasin myös, että levyllä on useampi coverbiisi. 


Last Thing On My Mind on alunperin Bananaraman loilotus. Itse pidän enemmän Stepsin versiosta. Se voi toki johtua siitäkin, että kuulin sen ennenkuin edes tiesin koko Bananaramaa. 


Sunscreem esittää alunperin Love U Moren. 

Experienced on alunperin The Bario Boys, sekä Worlds Apart levyttäneet. 

Stay With Me löytyy Romeo's Daughters' saman nimiseltä levyltä. 


Eikä nuo alkuperäiset versiot mitään kovin suuria merkkiteoksia olleet. 



Step One on nopeasti kokoonkyhätty ja huonosti tuotettu kaupallisia tarkoituksia palveleva levy. Suosittelen sitä Sinulle, joka haluat nostalgisoida viime vuosituhannen lopun popmaailmoissa!

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Erja Tulasalo: Oranssi puutarha

 

 


 

 

 

Erja Tulasalo - Oranssi puutarha 

 

Atena 2023 

 

ISBN: 9789511466352

Äänikirjan lukija 

Saara Lehtonen

Kansikuva 

Tuuli Juusela
 

 


Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.
Maaru on lestadiolaisperheen aikuistuva tytär, joka ei halua naimisiin. Sen sijaan hänellä on "syjänystävä" Eliisa, ihana ja hehkuva kesärakkaus. 1990-luvun Pohjanmaalla heidän suhteensa on kuitenkin mahdottomuus. Eliisa päätyy naimisiin ja liukuu raskaus raskaudelta kauemmaksi Maarusta.
Koskettava esikoisromaani kertoo, mitä suuresta pettymyksestä seuraa ja miten elinvoimaisinkin kukka sulkee pimeässä terälehtensä. Puutarhoista avun löytävä Maaru ihmettelee työssään, miten meissä on alusta alkaen kaikki valmiina, ja kullekin siemenelle kuuluu vapaan kasvun mahdollisuus.



Kirja kuunneltu omakustanteisesti Storytelistä.


Tässä teoksessa elää ja hengittää koko luomakunta; niin ihmiset, kasvit kuin muutkin eläväiset olennot ja otukset. Elämä itsessään on läsnä milloin nuoren naisen voimakkaina tuntoina, milloin mullasta maan ja milloin turkistarhoillakin. 

Kirjan sivuilla Pohjanmaa myös hengittää omalla laillaan; milloin rakkaudesta ja milloin ahdistuksesta. Eikä saa unohtaa tyttöjen välistä ystävyyttä. 


Kirjan päähenkilö Maaru kokee rakkauden, joka on pidettävä salassa kaikilta. Toinen osapuoli Eliisa valitsee avioliiton ja raskaudet ja lipuu pois Maarun elämänpiiristä, vai lipuuko sittenkään? 


Kirja herätti minussa päällimmäisenä pohdinnan jälleen kerran siitä miksi niin patriarkaaliset säännöt ja etenkin kirja, joka on paimentolaismiesten kirjoittama määrää elon, olon ja tahdin. Mikä siinä on, että naiset alistuu tähän tällaiseen? 


Hesarissa oli haastattelu kirjailijasta ja kommentit myös eräältä taholta liittyen asioiden kieltämisiin ja minua ärrsytti, kun siinä luki, että kiellot on voineet olla yksittäisen ihmisen sanelemia. 


Kirjan maailma on Rauhansanalaisuudessa, joten oli mielenkiintoista lukea tästä näkökulmasta. 

Olisin viihtynyt kirjan parissa pidempäänkin. 

 

Toisaalta minua ärsytti kirjassa esiintyneet vihaamani sanat eli "ko" ja "niinkö". Muutenkin kirja oli kirjoitettu murteella ja sitä oli raskasta kuunnella. 

Mietin, että äänikirjoja käsittelevissä fb ryhmissä varmaan tulloo tästäkin aivan valtavasti polemiikkia, koska kyllähän se nyt kansa tietää mitenkä ne äänikirjat pittää lukkee! 

 

Annan kirjalle kolme tähteä ja suosittelen tätä Sinulle, joka haluat lukea muusta kuin heteronormatiivisesta rakkaudesta.

Annina Holmberg: Amor, onnenhevonen

            Annina Holmberg - Amor, onnenhevonen    Saga Egmont FI 2024 ISBN 9788727086217 E-kirjan sivumäärä 116   Heppatyttö Liian tarinan...