lauantai 9. toukokuuta 2020

Lapsettomien lauantai

Perinteinen perhemalli ei ole minun juttu. Aika alkaa myös väistämättä käydä vähiin.
Vaikeaa sanoittaa tunteita ja ajatuksia.
Laitan tähän yhen laulun, vaikka kaikkea tässä kuvattua en ole itse kokenut.
Tästä voi kuunnella

perjantai 8. toukokuuta 2020

Kuukauden kirjasarja

Tarkoitus olisi esitellä kuukausittain yksi itselle tärkeä kirjasarja.

Tässä ensimmäinen.

Aloitin lukemaan sarjaa väärässä järjestyksessä kun en tiennyt, että kirjoja on enemmänkin.
Ensimmäinen Komisario Koskinen kirja oli Hiirileikki.

Näitä Seppo Jokisen  Tampereelle sijottuvia dekkareita on aina ilo lukea ja huomata tuttuja paikkoja kirjoista.

Uusin kirja Pisara veressä On itselläni äänikirjana ja myös perinteisessä muodossa, kuten muutamat aiemmat osatkin.

torstai 7. toukokuuta 2020

Kissamaista katsottavaa

Kissat nuo kehrääväiset ystäväiset.
Ylen Avara luonto-sarjassa esitettiin viime viikolla ensimmäinen jakso otsikolla Kiehtovat kissat. Mukaan oli valikoitunut itselleni hieman vieraampia kissaeläimiä.
Toinen osa nähdään ylihuomenna ja itseä erityisesti kiinnostaa tuo arokissa.
Ylen artikkeli maailman kissaeläimet ovat sulavia saalistajia ja suuria sopeutujia

Ensimmäinen osa katsottavissa tästä.

Rakkaan Kisumisuni poismenon vuosipäivä oli tällä viikolla. En ole uskaltanut uutta kissakaveria ottaa, koska hänen poismenonsa oli niin rankka kokemus.
Tähän Korona kevääseen tietysti sopisi kissa, koska nyt minulla olisi aikaa olla hänen seurassaan kun musiikkikeikat ja muut kulttuuririennot ovat peruuntuneet ja näin ollen kissillä olisi myös aikaa totutella henkilökuntaansa.

Tässäpä muisto vuosien takaa Meistä.


Tampereella on aivan ihana Kissakahvila Purnauskis jossa voi käydä silittelemässä ja tapaamassa ihania ystäviä ja siinä nauttia hyvät kahvit.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Päivän podcast

Viikko sitten törmäsin Storytelissa mielenkiintoiseen podcastiin.
Aiheena päihteet lailliset ja laittomat. Sarjassa haastatellut henkilöt myös esittivät mielenkiintoisia näkökulmia aiheisiin.
Sarjassa kahdeksan jaksoa ja joka jaksossa oma aiheensa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, ettei esim. viinipulloissa lue tarkkoja tuotetietoja.
Sarjan esittely ja jaksot löytyy täältä.

Sarjan ovat tehneet Noora Shingler   ja Ina Mikkola

Valaisevia kuunteluhetkiä! 

maanantai 4. toukokuuta 2020

Kuukauden levy

Tarkoitus olisi esitellä kuukausittain yksi levy, joka on itselleni merkityksellinen tai joka on muutoin ajankohtainen.

Tässä ensimmäinen.
Albumin ostin Helsingin Stockmannin levyosastolta aika lailla lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Tämä on yksi niitä harvoja levyjä, joita on jäljellä tuolta ajalta. Nykyään kuuntelen täysin eri genrejä kuin silloin. Niin se elämä vie.

Tämän kertainen levy Alice Deejay - Who Needs Guitars Anyway? Levyn voi kuunnella tästä


lauantai 2. toukokuuta 2020

Päivän podcast

Aloitan sarjan, jossa säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisen Päivän podcastiin vinkin. Olen suoratoistopalvelujen kuten Spotifyn ja Storytelin suurkuluttaja, mutta podcastit on itselleni aika lailla vieraslajii.

Päivän podcast-sarjan aloittaa Saara  ja Meri Aallon No Fear – Rohkeampi minä -podcast 
Ensimmäinen jakso nimeltään Erilaisuus on rikkautta – vai onko?  on julkaistu tänään.
Podcast puhuu puolestaan.

Olen fanittanut Saaraa todella pitkään. Meri Aalto on todella kaunis nimi.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Retroperjantai

Näin Vappupäivään sopii paremmin kuin hyvin nostalgisointi. Ilostuin löytäessäni Facebookista Retroperjantain virallisen Spotify soittolistan. Tuttuja, muistoja herättäviä biisejä. 100 kappaleen listasta riittää iloa pitkäksi aikaa. Muutoinkin tähän Korona kevääseen sopii mielestäni legendaarinen eurodance levy artistilta Corona. Levyn nimi
The Rhythm Of The Night


He ovat julkaisseet myös toisen albumin, jonka nimi on
Walking On Music  , mutta se ei ole pahemmin eurodancea nähnytkään. Viime kesänä voitin liput Hartwall areenalle Backstreet Boysin keikalle. Oli elämys ja yksi parhaista keikoista ikinä. Hartwall areenan mobiilisovelluksessa oli kilpailu, joten kannattaa ladata ja tarkkailla jos vaikka onni potkaisisi tulevaisuudessa.

Annina Holmberg: Amor, onnenhevonen

            Annina Holmberg - Amor, onnenhevonen    Saga Egmont FI 2024 ISBN 9788727086217 E-kirjan sivumäärä 116   Heppatyttö Liian tarinan...