Liput saatu yhteistyössä Tavara-aseman kanssa. Kiitos!
Pääsin arvioimaan tapahtuman esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
Keikka oli 24.4.2026.
Edellisestä keikasta oli ihan liiiian kauan. Olin viime keväänä viimeksi ja paikkakin oli sama. Muutama tilaisuus olisi loppu vuoden aikana ollut, mutta mä olin kipeenä, toisella keikalla just samaan aikaan ja reissussa sit yhellä kertaa. Josko tänä vuonna olis parempi mahollisuus.
Tällä keikalla juhlistettiin Pääkallokiitäjä
EP:tä. Kaikki siltä löytyvät kuus biisiä kuultiin. Yleensä keikat on alkaneet Jos Sä Kuoletkin Nuorena-biisillä. Tämän keikan avasi tuolta uudelta julkaisulta löytyvä Turha Tapella Vastaan.
Keikalla ei kuultu Kuultiin biisejä kaikilta levyiltä.
Olin äärimmäisen stressaantunut ja jäi fiilis, että soittamatta jäi esim. Hullui unelmi ja Tervetuloa Mun Vuoristorataan. Kuultiin ainakin Jos En Jaksa Pidemmälle, Järki Lähtee ja Käärmeet, Rakkaus On Murhaa, ja tietenkin Viimeiseen Iltaan ja Sid & Nancy.
Voi olla, että Hullui Unelmii soi, mut mä keskityin vaan olemaan läsnä ja nauttimaan.
Voisin olla tämän bändin keikalla tuntikausia.
Vesi oli hyvää. Jäi tälläkin kertaa muutoin juomat juomatta ja maksupäätteet testaamatta. Keskityin siihen, että päästään hyvään paikkaan katsomaan. Klamydia jäi väliin, koska koti ja seuraavan päivän kokous kutsui..