lauantai 9. joulukuuta 2023

Nimipäiväpostaus & vuosikatsaus 2023

Vuosi on mennyt nopeasti ja ollut loppua kohden henkilökohtaisessa elämässä aina vain raskaampi ja raskaampi. Tästä ei tullut parempaa vuotta, vaikka niin toivoin. 

Keväällä oli kursseja ja webinaareja ja pitkin vuotta paljon luottamustoimeeni liittyviä juttuja. Eli ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia ja tuntuu, ettei lukemiselle tai oikein muutoinkaan omalle ajalle ole jäänyt tilaa. 

Pahoittelut lähipiirille huonosta tavoitettavuudesta ja että en oo kyennyt olemaan tarpeeksi läsnä edes silloin kun on juteltu tai nähty. 

Kiitos myös kaikille, jotka ovat vuoden mittaan auttaneet mua. Olipa kyse sitten elämäkerrallisen kurssin kirjoitustehtävän vanhan kuvan valitsemisesta ja kuvailusta, tai autolla menemisestä paikasta A paikkaan Ö. Tai vaikkapa keskustelusta muutaman lasillisen jälkeen puhelimessa. Niitä on mielestäni ollut kyllä vähempi kuin koskaan aiemmin. Ei kerkiä juoda juomia kun pitää olla valmiudessa velvotteisiin, jotka on itse valinnut tai johon on tullut valituksi ehdolle asettumisen myötä. 

 

Syksyllä on läheisiä saateltu viimeisille matkoille. R.I.P. Heille. 

 

Eipä siitä sen enempää. 

Voimavarat ei oikein riittäneet esim. kaikkiin tarjolla olleisiin kirjatapahtumiin. Mut jos ens vuonna sitte. 

 

Ja ettei tämä syksy niinkuin liian helpoks menis niin pitkä työsuhde päättyi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Toki olin jo viimeisen vuoden aikana ihmetellyt, että mikä siinä työvuorojen kirjaamisessa itselle muistiin on niin vaikeaa. Kun ne tulee viikkoja, jossain special tapauksissa jopa useita kuukausia aiemmin tietoon. Siis jos mulla on lääkäri vaikkapa marraskuussa ja kutsukirjeen aikatauluineen olen saanut elokuussa ja olen kolmessa eri viestintäkanavassa kertonut päivämäärän, aikataulun, työvuoron ajankohdan, lääkäriajan ja sen monelta pitää olla paikalla. Niin miten on mahdollista, että joudun vielä kyseisenä päivänä vastaamaan kysymykseen siitä monelta on aika. Kun nimittäin haluaisin kyseisenä päivänä keskittyä siihen varsinaiseen tutkimukseen, eikä minun mielestäni tulisi enää tuossa vaiheessa kertoa asioita, jotka olemme käyneet läpi jo useampaan kertaan. 

Avustajan rooli on avustaa. Minä olen työnantaja. Se, että olen työnantaja ei tarkoita sitä, että kun avustaja avustaa minua elämään oman näköistä & itsenäistä elämää, niin ei tarkota sitä, että mun kuuluu huolehtia siitä, että avustaja kirjaa vuorot itselleen ylös silloin kun niistä sovitaan. Olipa työpaikka sitten kaupan kassa, kirjastonhoitaja, taksikuski tai mikä vain, niin se työ on yhtä arvokasta työtä kuin avustajan työ ja myös avustajan työssä on työvuorot, aikataulut ja hyvähän se olisi ihan noin niinkuin minimivaatimuksena nämä kaksi asiaa; työvuorojen kirjaukset itselle tarkkaan ja olla kartalla työtehtävistään niinkun esim. Siitä ollaanko vaikka menossa sairaalalle, koska tarvitsen apua vieraassa ympäristössä liikkumiseen, vai ollaanko tekemässä ihan tavallisia kotitöitä kodissani ja liittyykö työvuoroon esim. joku työnantajalla oleva luottamustoimeen liittyvä kokous tai joku muu webinaari, jossa hän tarvii kokouksen aikana näkevää apua. 

Että mitenkä niinkun oli? Että kuulostiko vaikeilta asioilta nämä kaksi eli itse huolehtia omista työvuorokirjauksistaan ja olla aavistuksen kartalla siitä mitä työvuoroon milloinkin sisältyy? 

Tai mitenkä toimit noin niinkun omassa työssäsi olitpa sitten töissä vaikkapa levykaupassa tai vaikkapa osana keikkailevaa bändiä? 

 

Ei sitä minunkaan tartte omassa arjessani ihan mitä tahansa sietää. Avustaja on siksi, että arkeni toimii, ei siksi että omien asioideni huolehtimisen lisäksi joudun huolehtimaan vielä hänenkin asioistaan, jotta saan hänet työpaikalle, jotta voin itse hoitaa omia asioitani. 

 

Työntekijällä luulisi jonkinlaisen moraalin työntekoon olla, koska jos ei niin ollaan aika heikoissa kantimissa. 

 

Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun työvuoro on otettu vastaan, vaikka alkuperäinenkään ajatus työntekijällä ei ole ollut tulla kyseiseen työvuoroon ja tästä on ilmoitettu juuri ennen vuoron alkua, etten varmasti saa siihen toista työntekijää. 

Ihan miten tahansahan minuakaan ei voi kohdella. Kun huomasin tällaisen toiminnan toistuvan niin päätin, etten voi enää tarjota vuoroja, joissa on vaarana, ettei se toteudu, koska työntekijällä ei ole alunperinkään ollut tarkoitus tulla. 

 

Tänä syksynä minulla oli pari edustusreissua. En voinut niitä työvuoroja tarjota henkilölle, joka olisi ottanut ne vastaan, mutta jättänyt tarkoituksella tulematta ja ilmoittanut siitä vasta tuntia ennen vuoron alkua. Kun juna paikkaan x lähtee aamulla kuuden maissa niin miten mä pystyisin viiden aikoihin aamusta mitään uudelleen järjestelyjä tekemään. 

 

Ja muutenkin stä kuvittelee, että vuosien aikana olisi tullut aivan täysin päivän selväksi, että kun olet poissa ja sairaana niin sitä ei milläään omalla ilmoituksella pysty tekeen, vaan siihen tarvitsee AINA terveydenhuollon todistuksen, koska muuten sijaismaksaja ei maksa palkkaa työntekijälle, eikä sijaiselle. 

Niin on aivan uskomatonta, että vielä tässä vaiheessa työsuhdetta ja kesken oman surutyöni olen joutunut rautalangasta vääntämään asiat, jotka olen vuosia sitten kertonut perehdytyksessä ja jotka on samalla tavalla hoidettu läpi vuosien. Niin nyt tämä käytäntö tuli kuin uutena asiana. 

 

Ehkä kaikkein älyttömintä mitä olen aikoihin kuullut on se, että tiedän mitä kuvassa lukee. Oli kyse eräästä lomakkeesta, jonka lähettämisen ohjeeksi annoin, että kuvan voi laittaa ja siinä tulee olla sähköpostissa myös tekstimuodossa ihan kirjoitettuna kirjoitettuna tekstiksi ne asiat, jotka lukevat siinä lomakkeessa. 

Jos ihminen on opiskellut suhteellisen korkeissa oppimisen asteissa niin luulisi muutamien lauseiden tekstiksi kirjoittamisen ihan siihen sähköpostin viestikenttään olevan melkoisen yksinkertainen tehtävä, mutta ei ei! Edes tätä näin yksinkertaista ohjetta ei kyetä noudattamaan vaan vängätään vastaan ja esitetään käsittämätön kommentti siitä, että minä näen mitä kuvassa lukee. 

Olen useaan otteeseen kertonut tässä vuosien mittaan kuinka en saa kuvissa olevia tekstejä luetutettua millään ruudunlukuohjelmallani enkä pistenäytöllä. Niin miten tämäkin voi olla niin vaikeaa muistaa.


Tämän postauksen  Instagram ja Facebook-julkaisuissa olevasta kuvasta en tiedä mitä siinä on. Kirjoitin hakusanaksi glitter ja valitsin kuvan tiedoston nimen perusteella. Halusin kuvalla havainnoillistaa sen, että en oikeasti tiedä mistään mitä kuvassa on. 

Jos mietit miksi olen vaikkapa Instagramissa kun en näe siellä olevia kuvia. Niin näytä minulle se ”sääntökirja” jossa sokeaa ihmistä kielletään tekemästä sitä tai tätä. 

Miksi muuten Sinua haittaa sellanen pieni yksityiskohta, että olen Instassa vaikka en voi nähä kuvia? Kun ei se mua haittaa. Osallistun siellä kirjajuttuihin, seurailen avainsanoja ja niin edelleen. Silleen kait sitä noinniinkuin käytetään. 

Mikä tarve teillä ihmisillä on koettaa määritellä sitä miten kukakin elelöö? 


Avustajan työstä sen verran, että siinä työssä ei päde ylimielisyys. Pitää muistaa, että ollaan toisen kodissa töissä ja että siellä tehdään asiat niinkuin se vammainen henkilö ne aluaa tehtävän. Vaikka omassa elämässäsi toimisit toisin. Jos et kykene tätä kunnioittamaan niin ei susta avustajaksi ole. On myös oleellista otaa ohjeet vastaan, eikä alkaa esim. Valehtelemaan, että joo mä tein niinkun sanoit, sillä ilmi se tekemättömyys tulee kuitenkin. Jos suhtaudut silleen, ettei vammainen ihminen voi vammansa vuoksi tietää miten joku juttu tehään niin oot väärässä. 

Itse annan mielestäni selkeät ohjeet ja jos toimit toisin niin se on epäkunnioittavaa ja todella ableistista. 

Abelistiseen käytökseen törmäsin usein viime aikoina. Kyvyttömyys kunnioittaa mua ja mun ohjeita yms. Kertoo ihmisestä todella paljon. 

Tärkeää on myös voida luottaa siihen, ettei mahdollisesti avustajalla tiedossa olevat diagnoosini, minua ja perhettäni koskevat asiat, suosikki bändini, kirjani, harrastukseni tai mikään mikä elämääni liittyy leviä ympäri kaupunkia työsuhteen aikana tai sen jälkeen. Oleellista myös, että nimeni ja osoitteeni pysyy salassa. 

Jos miettii miten pitää suhtautua vammaiseen ihmiseen niin parasta on kun lakkaa suhtautumasta. 

Olen paras versio omasta itsestäni, en ole erityinen, enkä erilainen. 

Olen kehittänyt esimiestaitoja, työn johtajuutta ja työnantajana oloa, joten huonosta työpaikasta ei ole kyse. 

Läheiseni ja minulla työskennelleet tietää kuinka paljon aikaa olen käyttänyt tähän, jotta osaan olla hyvä työnantaja ja kuinka tärkeää se mulle on. 

Aikuisella täysivaltaisella ihmisellä on paljon vastuuta elämässä. Näin ollen vastaan työvuorosuunnittelusta, toteutuneiden työvuorojen ilmoittamisesta sijaismaksajalle ajoissa, joten minun ei tarvitse huolehtia siitä, että työntekijä tekee itselleen ajantasaiset työvuorokirjaukset, eikä minun tarvitse joka ikistä työvuoroa ennen vastata kysymyksiin moneltako tänään mitäkin yms. Ei töissä toimita niin, että työnantaja sellaisista vastaisi. Minun ei myöskään tarvitse toistaa itseäni poissaolotodistuksiin tai ilmaiseen työterveyshuoltoon koskevissa kysymyksissä. 

Minun uhkailemiseni ei auta asioissa mihkään suuntaan. Mielestäni myös vittu-sana ei kuulu työsuhteen päättämistä koskevaan kielenkäyttöön. 

Minulla on työnantajana oikeus ja velvollisuus puuttua työntekijäni työkykyyn. Niinhän stä työsuhteissa toimitaan. Ihmisestä kertoo todella paljon se, mettei tarjottua apua oteta vastaan. Kertoneeko se ongelmain laajuudesta vai kyvyttömyydestä kohdata niitä? En minä turhasta sano ja annoin useita tilaisuuksia korjata toimintaa. Palaute on palautetta, ei ”vittuilua”. Minä saan todeta ihan asiana, että tarjotut työvuorot eivät ole sopineet pitkien työvuorojen ja vaikkapa pyhätyön osalta. Tämä on fakta, mutta tämän sanominen oli ”vittuilua”. En tajua mikä sanomastani sellaista olisi missään vaiheessa tehnyt. Toki jos mua pidetään jo lähtökohtaisesti vajavaisena ja täytenä idioottina, niin mitäpä millään sanomallani on välii. Silloin kun ymmärtää oman roolinsa ja asemansa työpaikalla niin ei loukkaannu siitä kun työnantaja sanoo työhön liittyvistä asioista asiallisesti niin ei silloin oteta itteensä ja lähetä nosteleen. 

En ole tehnyt mitään väärää vaan olen vain kertonut asiat, jotka tulisi muuttua ja nyt en tarkota tätä tekstiä. 

 

En myöskään ole kenellekään mikään raha-automaatti. Kun työsuorituksia ei tule niin luonnollisesti palkkaakaan ei makseta. Silti minulta on kyselty milloin minäkin vuorokauden aikoina, että paljonko palkkaa olis tulossa. 

 

Olen myös korostanut sitä, että työnantajan vastuut ja velvollisuudet ovat minulla vaikka meillä kuinka voisi välillä olla rentoa. 

Sekään sanomani ei ole mennyt perille, koska kun sanoin, että harkitsen varoituksen antoa ja puhuin työkyvystä niin mulle suututaan ja kiukutellaan ja irtisanoudutaan. Sellanen käytös kertoo kyllä mielestäni erittäin paljon ihmisen suhtautumisesta minuun, avustajan työhön ja työmoraaliin, tai onko sitä tässä työssä oikein koskaan hänellä ollutkaan. 

Lisäksi mielestäni ihan hyvien tapojen ja perus käyttäytymisen asioita olisi ottaa osaa kun toinen ihminen kertoo läheisensä kuolleen, vaan tällaisia en ole saanut. Sekin kertoo jo jotakin arvostuksesta mua kohtaan, tai siis siitä, ettei stä ole. 

Onhan se nyt aivan älytöntä, että kun oon just saanut surullisia uutisia niin mulle aletaankin kertoileen omista ongelmista. 


Tulin aikataulujen muistamisissa myös vastaan siten, että perustimme Whatsapp keskustelun vain aikatauluja varten. Siitä ei ollut mitään apua ja sama laiminlyönti työvuorokirjauksissa vaan jatkui ja jatkui. 

Omasta mielestäni tein kaiken voitavani ja enemmänkin, ennenkuin aloin harkita varoituksen antoa ja työkykyarviota. 

Luulin ihmisen osaavan erottaa työasiat ja sen, etten tarkoita asioita henkilökohtaisesti ihmisyyteen tai ihmiselle, vaan että ne liittyvät työhön ja työstä suoriutumiseen. 

Mitenkä stä ihminen voipi tehä mittään työtä jos ei kykene tämmösiä asioita erottelemaan? 

Tulevaisuudessakin työssä suoriutmisen haasteet jatkuu sillä mitenpä mikään muuttuisi vaikka työpaikka vaihtuu? 


Jokuhan voipi nyt ajatella, että siellä se blogissaansa panettelee ja haukkuu ihmisii. Sellaistahan en tee vaan kerron asioista asiallisesti asioina. Jos et ymmärrä, että kärjistän asioita niin parempi kun et vieraile Kuplivassa maailmassani enää koskaan. En toki päätä siitä mitä kukanenkin tekee. Annoin vain vinkin siihen jos tapa ilmaista itseäni häiritsee. Miten se mun tapa olla muutens häiritsee sua? Miten mun tapa olla on pois sulta? 


Ainiin. Jos ajattelet, että minä jotenkin uhriudun tai syyllistän itteeni tästä päättyneestä työsuhteesta niin oot väärässä. Kumpaakaan en tee. Ihmisen kyvyttömyys tehä selkeät työvuorokirjaukset itselle ei ole mun syy, en ole ihmeitä vaatinut vaan ihan perusasioitahan nuo on, jotka kuuluu jokaiseen työsuhteeseen toimintatavaks, olen myös omalta osaltani helpottanut työntekijöideni elämän suunnittelua antamalla työvuorot useiksi viikoiksi eteenpäin vaan jos niitä ei kirjaile niin mua ei tartte siitä syyllistää, eikä mun tartte syyllistyy siitä ettei ne oo selkeesti ihmisellä merkattuna. 

Arvostan jokaisen minulla työskentelevän työntekijän työtä, joten mun ei tartte syyllistäytyä mistään. En myöskään koe huonommuutta työnantajana. En ole tehnyt mitään väärää. 

Uskon itseeni työnantajuudessani. Elämässäni on muutenkin ympärilläni rakkautta vaikka kuinka paljon ja tiedän muutaman asian: 


1. Minua rakastetaan


2. Minua rakastetaan 


3. Minua rakastetaan 


Ja tämän kun ihminen tietää ni ei ole hätää missään tai mistään. 


Jos on lukenut blogia tänä syksynä niin osaa yhdistellä asioita ja päätellä mistä kaikki tämä tulloo. 


Riitän omana itsenä, osaan nauraa ittelle ja muille. Ympärillä olevat ihmiset ei välttämättä osaa ja se saattaa tehdä kanssani elosta ja olosta vaikeaa. Suhtaudun kaikkeen rauhallisesti. Esim. Kohta uudistuu vammaispalvelulaki, jonka uudistus saattaa tuoda heikennyksiä vammaisten ihmisten elämään. Mietin niitä asioita sitten kun se on ajankohtaista. Nyt minulla on elämä tässä elettävänäni, enkä käytä energiaani miettimällä sitä mitä tulevaisuudessa ehkä lain myötä saattaisi tapahtua. Nimittäin enhän pysty mitään niille asioille vielä ees tekemään kun laki ei ole vielä voimassakaan. Niin mitä se auttaa että murehtisin sitä jo tässä vaiheessa? 

Ihmisiä häiritsee mun rauhallisuus, rentous ja tyyneys. Sen sijaan, että ihailee sitä taikka ärrrsyntyy niin voi opetella itekin siihen! 


 

 

Sitte varsinaiseen koosteeseen. 

 

Vuoden kirjatapaus oli Seitsemän sisarta-sarjan päätös. Se tuli ainoana kirjana mieleen kun koetin miettiä tänä vuonna lukemaani. Jotenkin tuntuu, että oon lukenut kauheen vähän. 

 

 

Musiikissa ei voi unohtaa Celine Dionia, jota varmaan ensi vuonna kuuntelen hieman vähemmän. 

 

Noin muuten oon kuunnellut Kuluneita kaikuja, jonka Aino & Hajonneet julkaisi helmikuussa. Ihme, että cd yhä vielä toimii ja harmi, etten päässyt eiliselle Tampere keikalle.  

Vuoden 2023 kuunnelluin biisi spotifyssä oli Vilma tuulia, joka ansiokkaasti päättää tuon levyn. 

 

Olen tänä vuonna kaivannut myös tuttuja ja turvallisia äänimaisemia kaiken surun keskelle. Areenasta on aika usein soinut Knalli ja sateenvarjo-kuunnelmat. Ne osaa ulkoa, mut silti tuntuu että löytyy jotain uutta vaikka ois kuinka usein jonkun jakson kuullut. 

 

 

Blogi jää nyt muutaman viikon tauolle.

Annina Holmberg: Amor, onnenhevonen

            Annina Holmberg - Amor, onnenhevonen    Saga Egmont FI 2024 ISBN 9788727086217 E-kirjan sivumäärä 116   Heppatyttö Liian tarinan...