Sanna Marin: Toivo on tekoja

Sanna Marin - Toivo on tekoja 

Suomentanut

 Maija Laura Kauhanen

Englanninkielinen alkuteos

Hope in Action

Copyright © 2025 by MA/PI Oy

 Suomenkielinen laitos © Gummerus Kustannus Oy

 Published by agreement with Ulf Töregård Agency AB

Suomenkielinen laitos on muokattu suomalaista yleisöä ajatellen ja sovitettu Suomen oloihin yhteistyössä tekijän kanssa.

Kustantaja:

 Gummerus Kustannus Oy

 Helsinki

ISBN (e-kirja) 978-951-24-4754-1

Valokuva: Meeri Koutaniemi 

E-kirjan sivumäärä 

171 

Suomen kaikkien aikojen nuorin pääministeri Sanna Marin (s. 1985) johti maatamme historiallisten kriisien keskellä. Muistelmateoksessaan hän kuvaa omin sanoin urapolkuaan ja elämäänsä, pääministerikauden haasteita ja nuorena naisjohtajana kohtaamiaan julkisuuskohuja sekä kansainvälistä huomiota. Hänen johtajuuttaan on määrittänyt pelottomuus muutoksen edessä ja rohkeus astua johtoon. Samaan hän haluaa kannustaa myös tulevia sukupolvia.

Kiitos kustantamolle arvostelukappaleesta.

Tämä kirja toi paljon uutta ja mielenkiintoista informaatiota. Vaikka luulin lukeneeni hänestä jo kaiken. Nyt tuli syvempiä näkemyksiä asioihin ja ilmiöihin lehtijuttujen ja kohuotsikoiden takaa. Tekstissä kuuluu hänen oma äänensä. Onhan se ihan luonnollistakin kun hän on itse ollut kirjaa tekemässä. Fanitan häntä samaan tapaan kuin artisteja. Keltä se on pois? Missä sanotaan, ettei niin muka saisi tehdä? Välillä tuntuu, että on hirveesti olemassa semmosia näkymättömiä "sääntökirjoja", joita meijän kaikkien pitäs osata noudattaa, mutta kun niitä ei aina noudateta. 

Kirjassa käydään läpi Marinin vaiheet pääministeriksi tuloon, sivutaan lapsuutta ja nuoruutta, sekä ensi askeleita politiikan polulla. En ollut aiemmin tiennyt, että yksi ensimmäisimmistä hetkistä puolueensa kanssa oli sellainen, jossa hän seurasi keskustelua aiheesta tulisiko ruokailu kustantaa tilaisuudessa olleille vaiko eikö. Kaikkee sitä onkin.

Ollaan synnytty samana vuonna ja oli mielenkiintoista lukea henkilön lapsuudesta, joka tulee niin eri taustasta kuin itse tulen. Mutta ei sillä oo väliä, että ootko sä asunu lapsena Paltamossa tai Pirkkalassa, kun kenestä tahansa meistä voi tulla ihan mitä tahansa!

 

Jos sotavuosia ei lasketa niin lieneekö pääministerin tehtävä vuosikymmeniin ollut niin raskas kuin Marinin kaudella, johon mahtui Korona, Venäjän sodan aloitus, Natoon liittyminen ja kaikki tämä vain muutamassa vuodessa. Kirja kertoo näistä vuosista. Unohtamatta tietenkään erästä tanssivideota ja aamiaiskohua. 

Korona on jäänyt kauas taa, vaikkei siitä todellisuudessa niin kovin kauaa ole. Tuntuu etten paljoakaan muista siitä ajasta, vaikka koko ajan tapahtui myös omassa elämässä. Ehkä mieli suojelee. Se suojelee kyllä niin monelta asialta, että hyvä niin. 

Ehkä muistan parhaite Korona-ajan tiedotustilaisuudet ja etenkin sen kuinka koko Suomi sulkeutui Juhlapäivänäni vuonna 2020. Tiedotustilaisuudet antoi aina toivoa, että kyllä tää tästä vielä järjestyy. Meijän päättäjät tekee päätöksiä sillä osaamisella, taidolla, tiedolla ja ymmärryksellä, joka heillä missäkin tilanteessa on. 

Kirjassa pohditaan sitä, että jos asiat olisi menneet hieman toisin niin ei Marinista olisi poliitikkoa tullut. Lisäksi tosiaan painotetaan sitä kuinka Suomessa kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Tästä lukiessani mietin koskettaako tämä ajatus kuitenkaan jokaista meistä, vai rajataanko siinä kuitenkin ihmisiä pois? Nimittäin! Yhtään ainutta vammaista kansanedustajaa ei tietääkseni tällä hetkellä ole. Ja jos kerta jokainen meistä tytöistä ja naisista Suomessa voi toteuttaa itseään ja on lupa olla sellanen kun on. Niin minkä takia esim. vammaiset ihmiset joutuu taistelemaan ihan perusoikeuksistaan, joista yksi on se pääsetkö vessaan vuorokauden aikana aina kun haluat, että saatko sä riittävästi tarvitsemaasi apua, avustajatunteja tai jotakin muuta palvelua, jotta tällainenkin kuin oikea-aikainen biotarpeittesi tekeminen on mahdollista? Minulle jäi vähän epäselväksi, että oliko tää kirja vammattomalta ihmiseltä vammattomille ihmisille? Vai oliko tää kirja ihan kaikille? 

Marin kertoo kirjassa myös miksi jätti päivän politiikan ja siirtyi kansainvälisiin tehtäviin ja tietysti myös avioerostaan ja syistä siihen. 

Oon kuullut kirjaa moitittavan huonosta suomennoksesta. En huomaa tekstissä mitään huonoutta, mutta ehkä olenkin liian puolueellinen sellaisia havaintoja tekemään. 

Suosittelen kuuntelemaan Yleisradion ja Warner Bros. ITVP:n yhteistuotannon 

Sanna Marin - miljoonat seuraa. 

Tampereella pääsee myös elokuussa katsomaan näytelmän 

MINÄ OLEN SANNA MARIN, 

jos lippuja löytyy. 

Jos luet vuoden aikana vaan yhden kirjan niin lue tää! Teos on hyvä läpileikkaus viime vuosien tapahtumiin meillä ja maailmalla ja kirjasta saa myös paljon toiveikkuutta. 

Tähtiä 3/5.

Saana Airtola: Musta aalto

Saana Airtola - Musta aalto

© 2024 Kosmos (Äänikirja): 9789523523074

© 2024 Kosmos (E-kirja): 9789523523067

Äänikirjan lukija 

Johanna Valle

Äänikirjan kesto 

10h 47min 

E-kirjan sivumäärä 

326

Kansikuva 

Elina Äärelä

Lapsena muiden lasten seassa oleminen oli pahinta mitä tiesin. Koulupäivien jälkeen yritin pakottaa itseni kasvamaan.”

12-vuotias Meeri on tottunut pettymään aikuisiin. Kotona ei ole hyvä olla, ja koulussa muut tuntuvat vierailta. Kun Meeri lähettää ihailemalleen artistille Facebook-viestin, hän ei usko tämän edes avaavan sitä. Mutta Joonas lukee viestin heti ja kehuu Meeriä kypsäksi. Alkaa vuosien ihmissuhde, joka ensin toteuttaa Meerin villeimmät unelmat, mutta kääntyy lopulta painajaiseksi.

Vaikka ympäröivä todellisuus tuoksuu vielä persikkaiselta Baby Lips -huulirasvalta ja kimaltavalta Justin Bieber -ihovoiteelta, haluaa Meeri saada otteen aikuisten maailmasta. Ikkuna sinne avautuu vähitellen kehkeytyvästä suhteesta suosittuun artistiin, Joonakseen. Mutta mitä aikuinen mies haluaa teinitytöstä? Saana Airtolan esikoisromaani on sydäntä raastava kuvaus nuoruudesta, mustasukkaisuudesta ja fanikulttuurista. Se näyttää, kuinka monimutkaisia ovat halun, rakkauden, hyväksynnän kaipuun, vallan ja sen väärinkäytön verkot.

Saana Airtola on Turussa asuva kirjoittaja, joka on kiinnostunut lapsuudesta. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Musta aalto on hänen esikoisromaaninsa.

  

Luin tämän

 

 artikkelin 

ja ihmetellessäni siinä kerrottuja asioita mietin että en ollut huomannut kirjan julkaisua vuonna 2024. En myöskään heinäkuun alussa löytänyt ainuttakaan arviota kirjasta. 

Teos löytyi kuitenkin StoryTelin kirjahyllystäni. Aloitin kuuntelemaan ja samalla tutustuin itselleni uuteen äänikirjan lukijaan, joka osottautui hyväksi kokemukseksi.

 

Teksti on hyvää, kamalaa ja kamalan hyvää. Raskas aihe ja niin äärimmäisen raskasta kuunnella hyvästä tekstistä huolimatta. 

Prosessoin kirjaa seuraavat päivät. Ostin myös e-kirjan, jotta pystyisin vielä paremmin syventymään tekstiin. Kuuntelin kirjan myös Spotifystä kun hetken aikaa oli Premium. 

Kirjan päähenkilö Meeri lähettää fanipostia ollessaan 12v. Fanituksen kohde on aikuinen perheellinen henkilö. Tunnettu musiikin kautta. Fanipostista seuraa tiivis ja vuosia jatkuva yhteys ja yhteydenpito. 

Meeri kasvaa vuosien kuluessa aikuiseksi. Tämä yhteys vie Meerin elämästä paljon ja samalla myös täyttää sen. On vain ja ainoastaan tämä Meerin ja Joonaksen kahden keskinen maailma, joka ei kuulu muille ja jossa ei ole muita. Elämä tuntuu ainutkertaiselta, ja on täyttä vain näistä viesteistä. Muille ei voi kertoo kun ei ne kuitenkaan ymmärrä. Onko fanitus rakkautta? Onko rakkaus fanitusta? Näitä kysymyksiä mietin lukiessani. Kuinka suuri valta toisella ihmisellä voi olla toiseen ihmiseen? Kuinka paljon tapahtuu sellaista vallan käyttöä, joka ei koskaan tule tietoon? Kuinka paljon omaa valta-asemaa käytetään väärin ihan riippumatta siitä mihin se valta liittyy? 

Jokainen ihminen haluaa kokea olevansa ainutkertainen. Kirjassa kuvatun yhteyden pidon aikana Exklusiivinen kokemus vain korostuu. 

Mikä saa aikuisen ihmisen viestittelemään lapselle? Mahdollisesti kertomaan asioita, joita toinen osapuoli haluaa kuulla.Lainaus tekstistä: 

"tietääks sun vaimo musta? et me puhutaan?

Ei.

Sydämeni lisäsi väliin ylimääräisiä lyöntejä.

miks?

En tiennyt mitä olin ajatellut, mutta jos vaimo ei tiennyt minusta, en voinut olla kovinkaan tärkeä.

Me ei olla enää päiväkodissa, aikuisel ihmisel saa olla sellasia asioita, joita se ei haluu jakaa. Ethän säkään muuten kerro täst muille?

en ikinä vois, ku ne on meijän juttuja.

Joo. En mä tiiäks tarkota, et pitäs salailla jotenki erityisesti myöskään, oon vaan vähän, et en haluu vaikuttaa creepyltä. Tai saa kai tääki mut vaikuttaa oudolta, mut kyl sä mua ymmärrät."

Tuosta tulee just semmonen olo, että tavallaan salaillaan, vaikka ei tavallaan tehdä niin. 

Viestittelyn lisäksi on kahden keskinen tapaaminen Helsingissä. Artisti maksaa junaliput. Minkä vuoksi täytyy käydä lapsen kans kävelemässä aseman ympäristössä ja ylipäänsä tavata? Eikö aikuisessa elämässä ole jo tarpeeksi ihmisiä ympärillä? 

Ja niin vaan sitä laitetaan alaikäisen nimi listaan ja ilman ongelmia päästään baariin sisään keikalle. Todella lainkuuliaista ja aivan esimerkillistä toimintaa......... 

Meerin koulu ei oikein suju ja ihmissuhteet on mitä on tai ei ole. Seksiäkin harrastetaan ja myöhemmin ollaan pahoillaan kun ei jaksettu säästää itseä Joonakselle. Vuosien kuluessa mukaan tulee myös nettiseksi Meerin ja Joonaksen välille. 

Kaiken "huippu" on kyllä tämä hotellissa vietetty ilta.

Lainaus kirjan tekstistä: 

"Kun hän kävi vessassa, otin kuvan pöydällä olevasta kokaiinista ja sen vieressä olevasta pankkikortista, jossa luki hänen koko nimensä. Halusin sen todisteeksi itselleni siitä, että tämä oli ollut totta. Tiesin millä tavalla muistot hälvenivät ja lopulta katosivat. Kuva Joonaksen kanssa olisi ajanut saman asian, mutta en voinut sanoa sellaista ääneen, en voinut olla fani.

Aamuneljän aikaan Joonas sanoi, että hänen olisi pian käytävä nukkumaan, seuraavana päivänä piti jälleen mennä kahdelle keikalle. Ennen lähtöäni hän nousi halaamaan minua.

Kaiken tapahtuneen jälkeen hän olisi voinut yrittää houkutella minut sänkyyn, hän olisi saanut minut aivan helposti, mutta silti hän vain halasi. Eikä hän halannut pelkästään kehoani, selkääni, käsivarsiani ja olkapäitäni, vaan myös lapsuuttani, kiukuttelujani ja uhkailujani. Kaikkea, mitä ainoastaan hän oli todistanut. Sinä yönä tunsin itseni kuitenkin vihdoin aikuiseksi, niin aikuiseksi, että halasin itsekin kuin aikuinen, täysin eri tavalla kuin 13-vuotiaana, kiersin molemmat käteni hänen ympärilleen.

Ensimmäistä kertaa tunsin olevani varma jostain, mikä oli piilotellut pitkään mieleni taustalla. Minua ei haitannut, jos hän oli jotenkin epänormaali. Rakastin häntä silti. En tarvinnut selitystä, en halunnut hänen joutuvan miettimään oliko tunnustukseni ansa, nauhoitinko hänen puhettaan tai yrittäisinkö antaa hänet jostain ilmi. En halunnut hätäselityksiä puolesta tai vastaan, halusin meidän vain voivan olla rauhassa."

Yhteydenpito päättyy kun Joonas estää Meerin, jonka jälkeen on hetken sähköposteilua. Asiat jää tavallaan auki ja lieneekö kirja kirjoitettu, jotta prosessointi olisi helpompaa. 

Kirjassa tuodaan esille myös Rajatilapersoonallisuus. 

Lainaus tekstistä: 

"Jäykkä ja joustamaton tapa toimia. Korostunut todellisen tai kuvitteellisen hylätyksi tulemisen pelko ja pyrkimys välttää sitä. Impulsiivisuus. Tyhjyyden tunne. Mustasukkaisuus. Nopeasti eskaloituva dysforia. Myrskyisät ihmissuhteet. Päihteiden käyttö. Stalkkaus. Uhkailu."

En näe kirjan päähenkilöä diagnoosikuvauksen tavoin. En ota kantaa siihen eikö, tai onko mulla kokemusta aiheesta. Minua kiinnostaa minkä vuoksi nykyään aivan joka asialle on oltava joku diagnoosi? Tuntuu, että suuri osa diagnooseista on semmosia, jotka ei näy päälle päin ja sit ihmiset suuttuu siitä kun niitä ei oikealla tavalla huomioida. Vaikka ihmisellä olisi fyysisesti näkyvä poikkeavuus niin ei siltikään osata huomioida. 

Ihan tälleen yleisellä tasolla, että ihmiset tarttuu siihen, että mä en näe. Siitä tehdään pääasia, ei nähä ihmistä sen näön puuttumisen takana tai sisällä. Ihminen voi olla vaikka kuinka korkeesti koulutettu, mutta erilaisuuden kohtaaminen ei kuulu niihin koulutuksiin. Minä keskityn minun elämässä myönteisiin asioihin. Vaikkapa musakeikalla niin oon yleisössä minuna. En mä ole siellä niinku sillee, että täältä tulloo yks tämmönen vammanen! 

Tätä kirjaa lukiessani mietin omaa elämää ja kaikkee sitä mitä on ollut ja miten asiat näyttäytyy nyt. Jos mun elämä olisi mennyt eri tavalla niin en istuisi tässä kirjoittamassa blogia. Olisin nuorena alotetussa ihmissuhteessa. Toki se ois voinut viedä meidän molempien terveyden ja mielenterveyden, mut veikin vaan toisen. 

Kirja herätti taas sen kysymyksen, että miten osata olla aikuinen kun ei vaan osaa? Jos joku kirjottas ihmissuhteiden käyttöohjeet niin mäkin pärjäisin niissä geimeissä. Toki sitä osaa olla eri rooleissaan erilainen, jopa minä. Diagnoosit on vaan kirjainmerkeistä muodostuvia sanoja, jotka ei häiritse elämää jos niiden ei anna häiritä. 

Elokuussa julkaistaan uutena suomennoksena klassikko Sylvia Plathin Lasikello. Aiemmin julkaistu nimellä Lasikellon alla. Kirja teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja en malttais odottaa tätä uutta versioo. Ei mun lukemisen aiheet siis ainakaan tule tässä kevenemään.

 

  

Jos haluat lukea rankan kasvutarinan niin lue tää. 

StoryTelissä annoin tähtiä 3/5.