perjantai 3. syyskuuta 2021

ABBA: VOYAGE


 

 

Eilen 02.09.2021. oli historiallinen päivä ABBA FANILLE. Seurailin Youtubesta tilaisuutta, jossa julkistettiin uuden albumin olevan tulossa marraskuussa ja hologrammeilla & livebändillä toteutettava keikka Lontoossa ensi keväänä. 

London Calling. 


Keikalla soittaa kymmenen henkinen bändi ja ABBA esiintyy hologrammeilla näytettävillä systeemeillä. Ois mahtavaa jos tämä keikka streamattaisiin. Näinä aikoina kun keikkailu on epävarmaa monellakin tavalla. Tai keikkailu ja keikkailu. Ymmärtääkseni yksi ainut on tulossa. 


Eilisessä happeningissa kuultiin myös kaksi uutta biisiä. 


Oli kyllä niin jännää istua kotisohvalla ja kuulla uutta ABBAA. Edellisestä levystä on 39 vuotta. Nämä kaksi kappaletta kuulosti ABBALTA. En voi muulla sanalla kuvata niitä. Laulu soundi oli mielestäni saman kuuloinen kuin se on niillä aiemmilla levytyksillä. Ihan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. 


Ensimmäinen kuultu kappale I Still Have Faith In You on balladimainen upea teos, joka vie ajatukset Bennyn ja Björnin kirjoittamiin musikaaleihin ja loppu osasta kappaletta tulee mieleen ABBAN biisi nimeltä Intermezzo 1. 


Toinen kappale Don't Shut Me Down tuo joistain kohdista mieleen Dancing Queenin. 


Levy julkaistaan marraskuun viides, joten sinne asti on odoteltava. 



Uudet biisit voi kuunnella 

tästä

Agnetha Fältskog: My Colouring Book

My Colouring Book  julkaistiin tasan 20 vuotta sitten.  Albumi sisältää Agnethan omia suosikkeja vuosien takaa.  Levyn nimibiisin ovat levyt...